Kolme pappia sekä joukko muita merkkihenkilöitä seisoo kuopan reunalla yöllä huhtikuussa 1918. Heidän edessään seisoo neljä miestä, jotka osoittavat heitä aseillaan. Heidät on haettu suoraan kodeistaan ja töistään tänne, punaisten teloitettaviksi.

Paikka on syrjäinen ja soinen pelto Tommolan maanviljelijäperheen mailla. Pienen, puutalovaltaisen Kouvolan asemakylän keskustaan on matkaa runsas kilometri.

Yksi papeista on Vehkalahden kirkkoherra Gustaf Adolf Taube. Hän alkaa puhua edessä seisoville neljälle punaiselle. Sanoman sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa, mutta Tauben on kerrottu puhuneen rauhoittavasti ja vetoavasti.

Puhe tehoaa! Teloituksesta ei tule mitään. Teloittajat purskahtavat itkuun ja tulevat katumapäälle.

Tapahtuma ei kuitenkaan ole vielä ohi.

Punaisten johto komentaa paikalle uudet teloittajat – mutta hekin purskahtavat itkuun. Vasta kolmas teloitusryhmä pääsee tavoitteeseensa. Ampujat on juotettu humalaan, ja heillä rohkeus riittää teloittamiseen.

Siitä, yrittikö Taube edelleen puhua teloittajille, ei ole tietoa. Mutta jos yritti, viesti ei mennyt perille.

Tommolan veripelto on saanut jälleen uudet uhrinsa.

Koivu, joka sai voimansa lahtarin verestä

Tommolan veripellolla punaiset surmasivat vihollisina pitämiään henkilöitä, “herroja”. Sisällissodan aikana helmi-, maalis- ja huhtikuussa pellolla kuoli 49 ihmistä.

Kaikkiaan punaiset tappoivat Kouvolassa runsaat 120 henkilöä eli suurin piirtein saman verran kuin valkoiset surmasivat punavankeja.

Huhtikuussa punaiset siirsivät teloitukset Tommolan veripellolta vajaan kymmenen kilometrin päähän länteen, Kymijoen ylittävälle Korian sillalle.

– Hautaaminen pellolle oli vaikeata, koska maa oli roudassa. Ruumiista oli helpompi päästä eroon Korialla, koska ne pystyttiin heittämään sillalta alas jokeen, kertoo sisällissodan surmatöitä 2000-luvun alussa Kouvolassa tutkinut filosofian lisensiaatti Mirja Turunen.

Veripellon paikka löytyy vilkkaan kadun varrelta, autoliikenne on jatkuvaa. Nykyään paikka on pusikkoa, jonka läpi kulkee polku. Pari vanhaa, osittain lahonnutta koivua on myös pystyssä.

Koivuihin liittyy tarina.

– Kansa kertoi koivusta, jonka oksat olivat oudot ja kurottivat taivaalle ikään kuin armoa anoen. Puun sanottiin olevan vahva, koska se sai voimansa lahtarin verestä. Tämä on pisimpään Kouvolassa elänyt sisällissotaan liittyvä tarina, kertoo Turunen.

Veripellon alueella, aukealla paikalla on lasten leikkipuisto. Sen nurmikolla on harmaa kivi, johon Vapaussodan ja itsenäisyyden Kymenlaakson perinneyhdistys on vuonna 2006 kiinnittänyt muistolaatan veripellolla surmattujen kansalaisten muistoksi.

Maahan, kiven viereen on äskettäin tuotu kukkakimppu.

Lähistöllä asutaan omakotitaloissa, kerrostaloissa ja vanhusten palveluasunnoissa, käydään töissä yhdellä Suomen suurimmista ratapihoista sekä valmistetaan pienteollisuusalueella muun muassa lakritsia, leipää ja lihapiirakoita.

Ja käydään Käpylän luterilaisessa kirkossa, joka valmistui 1950-luvun alussa.

Kouvola sinnitteli punaisena vielä vappuna

Sisällissodan taitekohta koettiin huhtikuun alkupäivinä 1918. Valkoiset alkoivat kuun aikana saada otetta vallasta, ja valloittivat sodan kannalta keskeisen Tampereen Pohjoismaiden suurimmassa kaupunkitaistelussa.

Kouvola ja muu Kymenlaakso sinnittelivät punaisten hallussa vielä koko huhtikuun ja jopa alun toukokuutakin, vaikka muualta tulevia punaisia pakolaisia alkoi näkyä asemakylän katukuvassa. Heidän tavoitteenaan oli päästä jatkamaan pakomatkaansa junalla muun muassa Venäjälle.

“Vielä vappuna soittokunta soitteli työväenmarssia Kouvolan kasarmin pihalla punakaartilaisjoukoille, mutta jäljellä olevien moraalin mursi Valkealasta kuuluva tykkien jyly”.

Näin tutkija Mirja Turusen kirja lainaa 1920-luvun lopulla kirjattuja muisteluja. Valkoiset valtasivat Kouvolan toukokuun alussa ja teloittajien ja teloitettavien osat vaihtuivat.

Kun voittajien toiminta Kouvolassa alkoi, syntyi silloisen asemakylän toinen veripelto. Se täyttyi vangeiksi otettujen punaisten ruumiista.

Kouvolan kasarmille – nykyiselle Kasarminmäelle – kerättyjä punavankeja teloitettiin kuulustelujen jälkeen yli 120. Vangeista suuri osa, useita kymmeniä, teloitettiin kasarmin veripellolla. Tarkka lukumäärä ei ole säilynyt.

Teloituspaikasta tuli punaisten väliaikainen hauta. Vuonna 1921 teloitetut siirrettiin joukkohautaan läheiselle hautausmaalle.

Nykyisin veripellon vieressä on muun muassa koirien koulutusalue, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksikkö sekä kaupungin lumenkaatopaikka.

Samalla Kasarminmäen alueella toimii myös Xamk eli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

– Toukokuussa 1918 teloitettavia tuotiin kuusien reunastamaa kujaa pitkin. Heidät ammuttiin vasten silloista Savon radan penkkaa, kertoo Turunen.

Nykyisin Savon radalla on uusi linjaus, mutta vanha ratapenkka on edelleen näkyvissä Kasarminmäen itäreunalla. Vuodesta 2010 vuoteen 2015 saakka alueella järjestettiin vapaaehtoisvoimin suosittu poikkitaiteellinen Jättömaa -kulttuurifestivaali.

Kiivain teloitus kasarmin veripellolla tapahtui 12. toukokuuta. Silloin tiensä pään näki 24 vankia.

Öistä virrenveisuuta ja levottomia sieluja

Myös kasarmin veripelto synnytti tarinoita. Kouvolalaisten keskuudessa kiersi huhuja virrenveisuusta ja itkusta, joita kuului öisin teloituspaikalta. Jotkut olivat yöllä nähneet valkeiden hahmojen liikkuvan alueella.

Tutkija Mirja Turusen mukaan kummitusmaiset tarinat kertovat yhdestä sisällissodan suurimmasta traumasta.

– Uhreja ei siunattu hautaan. Kirkon siunaus olisi ollut valtavan tärkeä sen ajan ihmisille, jotka uskoivat, että siunaamaton sielu jää levottomaksi eikä pääse rauhaan.

Voittajat eivät maksaneet velkojaan ainoastaan teloittamalla. Kouvolalaiset joutuivat todistamaan asemakylänsä keskustassa hurjaa näkyä, joka tallentui monen mieleen vuosikausiksi.

Paluu Tommolan veripellolle oli kuin kohtaus kauhuelokuvasta.

Julkinen ruumiiden pesu

Lähes samaan aikaan kasarmin veripellon teloitusten kanssa punavangit pantiin kohtaamaan aiemmat tekonsa Tommolan veripellolla.

Jäiseen maahan ja mataliin kuoppiin talvella haudatut uhrit kaivettiin ylös haudoistaan.

Ruumiit haluttiin haudata oikeaan hautausmaahan ja puhdistaa ennen sitä.

Punavangit ehtivät kaivaa maata vain puolisen metriä kun risaisia vaatekappaleita ja likaisia ruumiinosia alkoi paljastua savisen liejun seasta.

Ruumiit tuotiin pestäviksi asemakylän keskustaan.

– Punavangit kulkivat saattueessa ja toivat teloittamiensa henkilöiden ruumiit paareilla rautatieaseman lähistöllä sijainneelle vapaapalokunnan kalustevarastolle. Sitä sanottiin ruiskuhuoneeksi, siellä oli vettä saatavilla. Ruumiit pestiin ulkona, kertoo Mirja Turunen.

Koska uhreja oli eri puolilta Kymenlaaksoa, saapui paikalle myös omaisia laajalta alueelta tunnistamaan vainajia.

– Se oli julkinen tapahtuma, jota kouvolalaiset seurasivat läheltä. Kyllähän sinne lapsiakin meni toimitusta katsomaan, kukapa olisi estänyt, sanoo Turunen.

Ruumiit pestiin samalla paikalla, joka on nyt Kouvolan kaupungin keskustan vilkkainta ydintä, lähellä kävelykatu Manskin asemanpuoleista päätä.

Kouvolassa ei käyty sisällissodassa ensimmäistäkään taistelua, mutta silti surmansa sai yli 200 punaista ja valkoista.

Sisällissodan tapahtumiin liittyvä sovintojuhla Kouvolassa pidettiin vuonna 2005, jolloin kirkko siunasi sisällissodan aikana teloitetut punaiset.

Punaisten ja valkoisten linssien läpi vielä vuonna 2018

Sadan vuoden takaisen sisällissodan edelleen herättämät intohimot ihmetyttävät Mirja Turusta. Hänen mielestään suomalaisten jakautuminen vuonna 1918 näkyy keskusteluissa edelleen – varsinkin sosiaalisessa mediassa.

– Ihmiset tuntuvat katsovan sisällissodan tapahtumia joko punaisten tai valkoisten linssien läpi, vaikka heillä ei olisi ollut sukulaisia millään tavoin mukana vuoden 1918 tapahtumissa, kummastelee Turunen.

Vaikka keskustelun voimakkuus onkin yllättänyt tutkijan, häneltä löytyy myös ymmärrystä reaktioita kohtaan.

– Ehkä nuorempi polvi ei vain voi käsittää, että meidän maassamme tapahtui jotain sellaista kuin tapahtui vuonna 1918. Ehkä se on vilpitöntä ihmettelyä ja kiinnostusta.

Kiinnostus sisällissotaa ja Kouvolan veripeltoja kohtaan näkyy myös siinä, että Mirja Turunen on ollut kysytty luennoitsija pitkin alkuvuotta. Hän on esitelmöinyt yli kymmenen vuoden takaisen tutkimuksensa pohjalta useita kertoja täysille saleille.

Viimeksi huhtikuun alussa Turunen luennoi Kouvolatalossa lähes 300:lle hengelle otsikolla "Veripellot – olisiko jo aika unohtaa?"

Lähde: Mirja Turunen: Veripellot – Sisällissodan surmatyöt Pohjois-Kymenlaaksossa 1918 (Atena Kustannus Oy, 2005)

Nuorten pätkätyöt voivat lisääntyä, sillä hallitus päätti tällä viikolla, että työnantajat saavat palkata alle 30-vuotiaita perustelematta töiden määräaikaisuutta. Edellytys on, että nuori on ollut kolme kuukautta työttömänä. Tarkoituksena on helpottaa työllistämistä.

Nuorisojärjestö Allianssin puheenjohtaja Elisa Gebhard sanoo, että nuoret ajetaan entistä ahtaammalle, jos hallituksen kaavailut toteutuvat.

– Nuorten kotitalouksien tulot ovat jääneet jälkeen kaikkien muiden tuloista. Ensi kertaa historiassa nuoret sukupolvet ovat köyhempiä kuin edeltäjänsä. Esitetty malli lisäisi epävarmuutta entisestään, Gebhard arvostelee.

Perusteettomien pätkätöiden avaaminen alle kolmikymppisille ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu. Palkansaajajärjestö STTK:n mukaan hallituksen kehysriihessään tekemä päätös on poikkeuksellinen.

– Perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa säädetään siitä, että iän perusteella ei saa asettaa ketään eriarvoiseen asemaan. Eli on mahdollista, että tämä esitys olisi syrjivä myös perustuslain valossa, sanoo johtaja Katarina Murto STTK:sta.

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen arvioi torstaina, että hallituksen yritys työllistää alle 30-vuotiaita törmäisi työoikeuteen.

Lain mukaan työsopimuksen tekemiselle määräaikaisena pitää olla peruste. Lähtökohta on, että työsopimus on toistaiseksi voimassa, ja siitä poikkeaminen edellyttää hyvää syytä.

Nykyisin määräaikaisuuden perusteluksi vaaditaan esimerkiksi sijaisuus tai työn kausiluontoisuus.

– En usko, että kukaan kehtaisi esittää tällaista esimerkiksi yli 50-vuotiaille työntekijöille. Vastaanotto olisi täysi tyrmäys, Elisa Gebhard pamauttaa.

Gebrhardin mukaan on käynyt selväksi, että nuoria ei ole tarpeeksi poliittisina päättäjinä.

Asiantuntija: Ei mahdoton, mutta vaatii kunnon perustelut

Työoikeuden dosentti Jorma Saloheimo arvioi, että säännösten höllentäminen alle 30-vuotiaiden työttömien osalta on mahdollista, vaikka se voikin osoittautua hankalaksi toteuttaa. Saloheimo on eläköitynyt vastikään työtuomioistuimen presidentin tehtävästä.

– Ihan suoraan ei voi todeta, että tälle olisi ehdoton este. Se riippuu paljon siitä millä tavoin esitys tarkemmin muotoillaan ja perustellaan.

Saloheimon mukaan muutoksia määräaikaisia työtekijöitä koskevaan lainsäädäntöön ei voi kuitenkaan perustella pelkästään työntekijän iällä. Saloheimo perustaa näkemyksensä EU-tuomioistuimen käytäntöön.

– On katsottu, että pelkkä ikäraja kaavamaisesti sovellettuna ei voi olla määräaikaisen työsopimuksen perusteena, Saloheimo sanoo.

– Siinä tarvitsee olla muita työllisyyspoliittisesti hyväksyttäviä tavoitteita, jotka sinänsä ovat aika väljästi jäsenvaltioiden päätettävissä.

Katarina Murto sanoo, että hallituksen ratkaisu vaikuttaa hätäisesti tehdyltä.

– Itse en ole nähnyt laskelmia, lisäisikö tämä aidosti nuorten työllisyyttä.

Vaikutuksia pitkäaikaistyöttömiin ei ole selvitetty

Jorma Saloheimo pitää ilmeisenä, että vaikka laki muuttuisi määräaikaisten osalta tämän vaalikauden aikana, niin voimaan muutokset tulisivat vasta myöhemmin. Tämä tapahtuisi seuraavan työehtosopimuskierroksen alussa, jos määräaikaisuuksista on sovittu alan työehtosopimuksessa.

– Jos työsopimuslakia muutetaan kesken sopimuskauden niin on vaikea ajatella, että työehtosopimuksen sisältökin muuttuisi. Työehtosopimuksen sisältö on tietyllä tavoin lyöty lukkoon sinä hetkenä, kun sopimus on solmittu ja allekirjoitettu.

Määräaikaisten työsopimusten tekeminen on ollut mahdollista ilman perustetta viime vuoden alusta pitkäaikaistyöttömien kanssa. Hallituksen tarkoitus oli alentaa työnantajien kynnystä palkata yli 12 kuukautta työttömänä olleita, mutta sitä ei ole selvitetty, onko pätkätöiden avaaminen auttanut pitkään työttömänä olleita pääsemään töihin.

”Minua sanottiin komeaksi viimeksi ylioppilasjuhlissa.”

Olin varma, että ystäväni laskee leikkiä. Hän on 34-vuotias varsin mukiinmenevän näköinen mies, jonka olin juuri kehaissut näyttävän oikein hyvältä vihreässä takissa ja juuri parturista palanneena. Mutta ei, se ei ollut leikkiä.

Mies vannoi, että ei ollut 15 vuoteen kuullut yhtäkään kehua ulkonäöstään. Se oli sydäntäsärkevää.

Ulkonäön kehumisessa vallitsee huimaava epätasa-arvo, joka alkaa jo vauvasta. Miesten ulkonäön kehuminen on monimutkainen kysymys, jota sosiologit, psykologit ja muut tutkijat ovat alkaneet kartoittaa vasta melko vähän aikaa sitten.

Tutkimuksissa on paljastunut, että kehuminen ja kehujen vastaanottaminen on ristiriitainen asia, johon vaikuttavat muun muassa vanhanaikaiset sukupuoliroolit, miehiin kohdistuvat odotukset ja toive siitä, että edes joku pitäisi viehättävänä.

30 prosenttia tutkituista nuorista miehistä kertoi olevansa huomattavan tyytymättömiä lihaksiinsa.

Kehun varsin huolettomasti naisten ulkonäköä. Jos naisella on hieno vaate, kiva koru, kaunis meikki tai hän näyttää muuten vain mahtavalta, kerron sen hänelle sen kummemmin miettimättä. Tuntemattomat naiset ovat kehuneet liikennevaloissa takkiani, hiuksiani ja värimaailmaani, itse kehaisin viimeksi raitiovaunussa tuntemattoman kanssamatkustajan laukkua.

Miehiä huomaan kehuvani huomattavasti vähemmän, puolisoa lukuun ottamatta.

Kyselin tutuilta miehiltä heidän kokemuksiaan ulkonäön kehumisesta – vastauksia löydätte alta.

”Naiset eivät kehu ulkonäköäni, eivät myöskään vaimoni tai tyttäreni. Miehet eivät sitäkään vähää. Tieysti olisi joskus mukavaa kuulla olevansa hyvännäköinen. Pidän kuitenkin itsestäni huolta.”
– Heteromies, 45

Jo pikkulapsina tytöt saavat enemmän palautetta ulkonäöstään, pojat taas suorituksistaan. Asiasta on paljon tutkimusta, mutta esimerkiksi Auli Stenberg tutki gradussaan, miten helsinkiläisessä päiväkodissa kehuttiin lapsia. Ulkonäköön kohdistuneista kehuista 73 prosenttia suunnattiin tytöille ja 27 prosenttia pojille. Henkilökunta ei itse nähnyt sukupuolta merkittävänä tekijänä kehujen suuntaamisessa.

Yleensä kehujen epätasaista jakautumista pidetään ongelmallisena, koska sen ajatellaan ohjaavan tyttöjä passiivisiksi ja korostavan sukupuolirooleja, joissa tyttöjen osa on olla kauniita, poikien rohkeita, fiksuja ja nohevia. Tämä on vakava ongelma, mutta katsotaan vaihteeksi myös toista puolta.¨

Mitä tapahtuu, jolleivät pojat edes pieninä saa kehuja ulkonäöstään?

Pojat eivät missään tapauksessa ole turvassa ulkonäköpaineilta. Psykologien mukaan lapsen ulkonäön kehuminen todennäköisesti suojaa lasta jonkin verran ulkonäköpaineilta, joita esimerkiksi media tai mainokset luovat.

Lääketieteen tohtori Anu Raevuoren väitöskirjassa osoitetaan, kuinka nuoret miehet ovat tyytymättömiä kehoonsa. Esimerkiksi 30 prosenttia tutkituista kertoi olevansa huomattavan tyytymättömiä lihaksiinsa. Poikien syömishäiriöt ovat kasvussa ja erilaisissa tutkimuksissa nuoretkin pojat kokevat olevansa rumia tai riittämättömiä.

Psykologit suosittelevatkin, että lapsia kehutaan sukupuolesta riippumatta laaja-alaisesti. On erittäin tärkeää kehua suorituksia, mutta myös ominaisuuksia kuten ulkonäköä. Itse asiassa monet psykologit pitävät ongelmallisena tilannetta, jossa lapsi ei saa hyvää palautetta ulkonäöstään, sillä vaikka liiallinen ulkonäön korostaminen ei tee hyvää, on ulkonäkö kuitenkin osa minäkuvaa.

Jos heteromies kehuu esimerkiksi toisen hiuksia tai vartaloa, luetaan se automaattisesti yritykseksi nolata, naljailla tai asettua toisen yläpuolelle.

”On hauskaa, kun ulkonäköä kehutaan. Kehuja tulee tosin hyvin harvoin. Avioliiton ulkopuolella jokunen kerta vuodessa, selkeimmät niistä homomiehiltä. Tulkitsen ulkonäön kehumisen flirtiksi, ellei ole vahvoja syitä olettaa toisin. Vahva syy voi olla esimerkiksi se, että kehuja on tuttu nainen, jonka kanssa on selvää, että kyseessä ei ole avaus.

Ulkonäön kehumisessa on olemassa niin sanottu tätityyli, joka on esineellistävä ja ahdistava. Siinä pelataan iän ja aseman tuomalla arvovallalla. Sitä tosin koki paljon nuorempana, enemmänkin ikävuosien 14-22 juttu. Miesten kesken ulkonäön kehuminen on hyvin omituista. Sitä tapahtuu joskus erittäin hyvien kavereiden kesken, mutta on muuten tuntematon ilmiö.”
– Heteromies, 37

Tiedättehän, kuinka feministit jaksavat muistuttaa, että tämä epätasa-arvoinen yhteiskunta vahingoittaa kaikkia sukupuolia? Kehut vaikuttaisivat olevan yksi osoitus tästä.

Yhtäältä useimmista miehistä tuntuu mukavalta, kun ulkonäköä kehutaan. Toisaalta kehujen vastaanottaminen tuntuu vaivaannuttavalta, hämmentävältä, jopa uhkaavalta.

Witwaterstandin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että naisten on helppo ottaa vastaan kehuja ulkonäöstään. Meidät on kasvatettu pienestä pitäen siihen, että naisten ulkonäköä sopii kehua ja että kehut ovat sosiaalista pääomaa.

Samaan aikaan monet miehet kokevat kehujen vastaanottamisen vaikeaksi, vaikka periaatteessa haluaisivat kuulla positiivista palautetta ulkonäöstään. Kukapa ei haluaisi kuulla olevansa komea? Tutkimuksessa kehut kuitenkin koettiin maksuliinisuutta uhkaaviksi.

Olemme hyvin tottuneita siihen, että mies kehuu naisen ulkonäköä. Kun asetelma käännettiin, iso osa miehistä koki tilanteen epämiellyttäväksi. Naisten kehut toisaalta kutkuttivat, toisaalta hämmensivät ja tuntuivat alentavilta, hyökkäyksiltä miehisyyttä kohtaan.

Naisten kehut eivät kuitenkaan olleet mitään verrattuna siihen, kun heteromiehet kehuivat toisiaan.

Sosiologi Christina Bratt Paulston on tutkinut heteromiesten välistä kehumista ja tullut siihen tulokseen, että kehut vaarantavat sekä kehujan että kehuttavan sosiaalisen statuksen. Jos heteromies kehuu esimerkiksi toisen hiuksia tai vartaloa, luetaan se automaattisesti yritykseksi nolata, naljailla tai asettua toisen yläpuolelle. Heteronaisten kesken samaa ei havaittu.

”Naispuoliset ystävät saattavat kehua vaatteiden värivalintoja ja se on ihan kiva juttu kyllä. Eräs vaatealalla työskentelevä mieskaverini joskus kehuu, jos kokee aiheelliseksi. Sekin on kivaa. Olen opetellut ottamaan kohteliaisuuksia vastaan, aiemmin olen kokenut kehut vaivaannuttavina. En useinkaan lue kehuja flirtiksi. Pyörin lähinnä naisporukoissa, ja olisi aika tukala meininki, jos kaikki olisi flirttiä.

Joskus on tullut puhtaan esineellistäviä kommentteja esimerkiksi Facebook-kuviin. Eräs kollega esimerkiksi kommentoi ’voisit olla joskus töissäkin ilman paitaa’. Homomiehet ovat joskus kehuneet ja toivoneet, etten olis hetero. Jos aistii, että kyseessä on viaton heitto, eikä tilanne jatku, se on ihan ok. Olisi tavallaan hyvä, jos miehet ja ehkä erityisesti heteromiehet kehuisivat toistensa ulkonäköä enemmän. Siinä oppisi kehumaan ihmistä ihan kohteliaisuuttaan eikä flirttimielessä.”
– Heteromies, 34

Flirtille ja seksuaalisviritteiselle kehumiselle on ehdottomasti paikkansa. Ulkonäön kehumisen liiallinen seksualisointi tekee kuitenkin kehumisesta vaikeampaa.

Psykologian professori Michele Antoinette Paludin mukaan sukupuolistereotypioiden rikkominen vähentää vetovoimaa puolin ja toisin. Nainen, joka kehujen vastaanottamisen sijaan alkoikin kehua miestä, koettiin tutkimuksessa yllättäen vähemmän viehättäväksi kuin passiivinen, kehuja janoava nainen, joka ei kehunut takaisin.

Miehet eivät halunneet tulla kohdelluksi naismaisesti (sic), vaikka samaan aikaan myös janosivat positiivista palautetta ulkonäöstään. Tässä meillä on oiva esimerkki siitä, mitä kutsutaan toksiseksi maskuliinisuudeksi. Miehet eivät voi nauttia kaipaamistaan kehuista, koska se tuntuu nynneröltä.

”Minua kehutaan kyllä. Homous on varmaankin oleellinen tekijä, naisten on turvallisempaa kehua.

Tuntemattomat eivät kommentoi ulkonäköä. Joku voi joskus sanoa jostain vaatekappaleesta jotain, mutta sekin on aika harvinaista. Naiset kommentoivat joskus, samoin homomiehet. Yleisin kommentti liittyy vaatteisiin tai hiuksiin. Joskus joku sanoo ’ootko laihtunut’ tai ’näytät hyvältä’, mutta nämä kehut tulevat vain ystäviltä, eivät oikeastaan edes tutuilta. Heteromiehet eivät sano mitään. Spontaani positiivinen palaute tuntuu aina hyvältä.

On kiinnostavaa, että esineiden kehuminen on paljon helpompaa kuin ihmisen kehuminen. On vielä mahdollista sanoa, että hieno takki tai hyvä tukka, mutta paljon vaikeampi sanoa, että tuo paita näyttää hyvältä päälläsi tai että näytät tosi hyvältä.
Kun homo kehuu heteromiestä, sen pitää olla joko dude bro -rekisterissä, jossa ei ole mitään jännitteistä. Tai sitten se pitää performoida high camp -rekisteriin. On paljon heteromiehiä, joille kehut homoilta ovat vähän jänniä. Se voi tuntua tosi hyvältä, mutta myös vähän karmivalta. Joskus se näyttää olevan molempia samaan aikaan. Myönnän, että olen joskus kehunut superheteromies-työkaveria saadakseni henkisen yliotteen. Jos löisin häntä toverillisesti vatsaan vatsaan, hän nauraisi! Mutta jos sanon, että hyvä paita, tuo silmiesi värin hienosti esiin, se johtaa hämmentymiseen.”
– Homomies, 41

Flirtille ja seksuaalisviritteiselle kehumiselle on ehdottomasti paikkansa. Ulkonäön kehumisen liiallinen seksualisointi tekee kuitenkin kehumisesta vaikeampaa. Griffithin yliopistossa Australiassa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että miehet ymmärtävät naisia useammin viattoman kehun virheellisesti flirtiksi tai iskuyritykseksi.

#MeToo-kampanjan aikana jotkut miehet ovat valittaneet, että kohta ei saa enää päivääkään sanoa ilman, että se tulkitaan väärin seksuaalisviritteiseksi kommentiksi. He voivat olla huoleti. Tutkimuksissa käy ilmi, että naiset ymmärtävät miesten kehuja väärin varsin harvoin.

Jos vielä askarruttaa, miten kehutaan viattomasti, kokeile vaikka tätä: Jos aihetta olisi, kehuisitko isoäitiäsi tai kummisetääsi samasta asiasta samaan sävyyn?

Miehiä kehuvien naisten on sen sijaan syytä olla tarkkana – miehet nimittäin ymmärtävät viattomat kehumme useammin väärin, joten meidän pitää olla kehuessamme hyvin tarkkoja, ettemme omalta osaltamme seksualisoi kehuja tai aiheuta ahdistusta.

Näin me itse asiassa teemmekin, ainakin Williametten yliopiston tutkimuksen mukaan, jossa selvitettiin mies- ja naisopiskeilijoiden kehujen eroja. Naiset kokivat, että heidän oli oltava varovaisempia kehuessaan miesten ulkonäköä, mikäli eivät halunneet vaikuttaa liian innokkailta tai saada osakseen huomiota, jota eivät kaivanneet.

”Saan kehuja päin naamaa ehkä kerran kuukaudessa. Yleensä sanon vain, että kiitos. Se on imartelevaa, mutta ei keskustelunaiheena tarjoa kovin paljoa. Iskuyrityksenä sitä käyttävät lähinnä itseäni vanhemmat humalaiset naiset. Jos kehuja on heteromies, kehussa on välittömästi joku outo pohjavire. Kateus tai syyllistys tai liiallinen fanitus. Itse saatan joskus kehua jonkun miehen ulkonäköä/vaatetusta, jos oletan, että hän ei usein saa positiivista palautetta. Tyyliin ’oletko laihtunut’ tai ’toi puku istuu tosi hyvin’.”
Heteromies, 39

Jos miehet kerran kaipaavat kehuja ulkonäöstään, mutta myös kokevat ne ahdistavina, mitä oikein pitäisi tehdä? Ehdotan seuraavaa:

Aloitetaan kehut varovasti. Jos miehen ulkonäössä on tapahtunut selvä muutos, esimerkiksi parturilla käynti tai uusi vaate, antaa se hyvän syyn kehaista. Kehu kevyeen sävyyn, muun keskustelun ohessa, seksualisoinnin välttämiseksi mahdollisesti niin, että paikalla on muitakin.

Kehu ei sido kehuttavaa mihinkään, eikä kehuttavan tarvitse olla sinulle kiva vain, koska olet tuhlannut häneen kehun.

Jos vielä askarruttaa, miten kehutaan viattomasti, kokeile vaikka tätä: Jos aihetta olisi, kehuisitko isoäitiäsi tai kummisetääsi samasta asiasta samaan sävyyn? Jos sävy alkaa mietityttää, muokkaa kehua.

Jos olet esimiesasemassa tai sinulla on muulla tapaa iso valta toisen yli, harkitse luopuvasi ulkonäön kehumisesta – vaikka tekisit sen ilman taka-ajatuksia, alaistesi ulkonäön kommentointi ei yksinkertaisesti ole sinun tehtäväsi. Varmasti löydät muuta kehuttavaa.

Muista, että kehu on lahja, ei vaihdon väline. Kehu ei sido kehuttavaa mihinkään, eikä kehuttavan tarvitse olla sinulle kiva vain, koska olet tuhlannut häneen kehun. Kehun kohde ei välttämättä automaattisesti ilahdu sanoistasi. Vika voi olla sinussa tai sitten ei, mutta jos kohteliaisuutesi torpataan toistuvasti, kannattaa miettiä, miksi niin käy.

Et tietenkään halua, että kehuksi tarkoittamasi lausahdus tuntuu kehun kohteesta ahdistelulta. Huomioi siis erittäin tarkkaan, miten kehusi otetaan vastaan. Kehu ei ole vallankäyttöä.

Lopuksi murskaamme patriarkaatin siten, että miehet voivat rauhassa ottaa vastaan kehuja ulkonäöstään ahdistumatta. Te ansaitsette kuulla, että olette komeita.

Maria Pettersson

Kirjoittaja on Brysselissä asuva helsinkiläinen, yrittäjä, kolumnisti, roolipelaaja ja pienten slaavilaisten kielten harrastaja. Hän avustaa Euroopan parlamentissa Miapetra Kumpula-Natria (sd.)

Keskustanuoret kannattaa bordellien laillistamista. Keskustanuorten valtuuskunta hyväksyi sunnuntaina kokouksessaan Pieksämäellä asiaa koskevan valtuustoaloitteen, joka on lähtöisin Pirkanmaan keskustanuorilta.

Pirkanmaan keskustanuorten mukaan bordellien laillistaminen lisäisi valvontaa, takaisi seksityöläisten oikeudet ja poistaisi ihmiskaupan haittoja.

Keskustanuorten varapuheenjohtajan Janne Kallungin mukaan keskustanuorten valtuuskunta puolsi aloitetta useista syistä.

– Näin pystyttäisiin tarjoamaan ammatinharjoittajille turvalliset tilat ja saataisiin kitkettyä ihmiskauppaa sekä sen ympärillä pyörivää muuta pimeää rikollisuutta, esimerkiksi huumekauppaa, hän sanoo.

Myös terveydelliset näkökulmat ovat Kallungin mukaan tärkeitä.

– Sukupuolitauteja saataisiin kitkettyä, kun mukaan tulisivat terveystarkastukset.

Keskustanuorten valtuuskunnan hyväksynnästä aloitteelle kertoi ensimmäisenä Verkkouutiset.

Keskustelulle toivotaan jatkoa

Keskustanuorten varapuheenjohtaja Janne Kallunki kertoo, että sama aloite on lähtenyt Pirkanmaan keskustanuorilta myös keskustan ensi kesän puoluekokoukseen Sotkamoon.

Janne Kallunki ei kuitenkaan lähde ennustamaan, miten aloitteeseen suhtaudutaan keskustan puoluekokouksessa.

Keskustelun hän toivoo jatkuvan.

Kallungin mukaan kokouksessa nostettiin esiin myös bordellien laillistamisen riskejä.

– Esimerkiksi, joutuuko joku vastentahtoisesti kyseisen ammatin harjoittajaksi ja kuinka eettisesti oikein ammatin harjoittaminen on.

Kallungin mukaan ammatinharjoittajat voisivat toimia osuuskuntapohjaisesti tai itsenäisesti, mutta sitä, mikä taho tilat tarkemmin ottaen voisi tarjota, hän ei vielä osaa sanoa.

Pro-tukipiste: Ongelmallista

Seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten sekä ihmiskaupan uhrien oikeuksia edistävän Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen pitää keskustanuorten aloitetta hyvänä keskustelunavauksena. Hän kaipaa kuitenkin tarkennuksia sen sisältöön. Hänen ensireaktionsa aloitteeseen on kysymys, kenen ylläpitämä bordellijärjestelmä olisi, valtion, kuntien vai maakuntien?

Sääntelyjärjestelmä ei ylipäätään ole ratkaisu, jota Kauppinen kannattaisi vaan seksityön dekriminalisointi.

Keskustanuoret mainitsevat aloitteessaan seksityöntekijöiden terveystarkastukset.

– Pakolliset terveystarkastukset on koettu ongelmallisiksi maissa, joissa toiminta on säännelty bordellilaitoksen kautta, Kauppinen muistuttaa.

Hän uskoo, ettei pakkoa terveystarkastuksiin tarvita, jos niihin pääsee matalalla kynnyksellä ja palvelut ovat hyviä.

Keskustanuorten ajatusta osuuskuntapohjaisista bordelleista Kauppinen kuvailee "aika uudeksi tavaksi" järjestää asia.

– Missään maassa bordelleja ei ole järjestetty siten, että ne pohjautuisivat vain osuuskunta-ajatteluun, valtion suora kontrolli olisi silloin vähäisempi, Kauppinen sanoo.

Moniko hakeutuisi rekisteröitymistä edellyttäviin paikkoihin töihin? Yhteiskunnallinen stigma on suuri. Moni pelkää sen pilaavan tulevaisuutensa. Jaana Kauppinen

Hänen mukaansa sääntelymalli on koettu yleensä ongelmalliseksi bordellien työntekijöiden kannalta.

– Heillä ei ole sananvaltaa työskentelyoloista. Hallinnolliset kriteerit, esimerkiksi kuinka paljon on oltava tilaa, paljonko on suihkuja, miten terveystarkastukset on järjestetty, painottuvat, hän listaa.

Maissa, joissa tällaisista järjestelyistä on kokemusta, on käytännössä oltu enemmän kiinnostuneita siitä, täyttyvätkö hallinnolliset kriteerit, kuin siitä, että bordelleissa työskentelevien ihmisten työskentelyolosuhteet olisivat mahdollisimman turvalliset, Kauppinen huomauttaa.

Hän muistuttaa, että Suomen parituslaissa on useita pulmallisia kohtia tällaisten ajatusten kannalta.

– Lain mukaan useampi ihminen ei voi työskennellä samoissa tiloissa, eikä palkata itselleen esimerkiksi järjestyksenvalvojaa. Nykylainsäädännössä on monta kohta, jotka estävät turvajärjestelyiden käyttöönoton omatoimisesti, Kauppinen sanoo.

Ongelmalliseksi on koettu myös rekisteröityminen maissa, joissa prostituoitujen on pakko rekisteröityä.

– Mihin käytetään tietoa, että joku on työskennellyt bordellissa? Moniko hakeutuisi rekisteröitymistä edellyttäviin paikkoihin töihin? Yhteiskunnallinen stigma on suuri. Moni pelkää sen pilaavan tulevaisuutensa, Kauppinen luonnehtii.

Lue myös:

Ruotsissa yli 1 800 eronnut Amnestysta protestina prostituutiopäätökselle

Nuordemarit ehdottavat prostituution laillistamista Suomessa

Sähköinen tunnistautuminen maksaa Suomen valtiolle tänä vuonna enimmillään viisi miljoonaa euroa. Tästä iso siivu koostuu pankkien veloittamista maksuista.

Nyt valtio yrittää saada pankit alentamaan hintojaan, sillä summa uhkaa paisua liian suureksi, uutisoi Svenska Ylen Spotlight-ohjelma.

Kun asiakas kirjautuu esimerkiksi Kelan tai Verohallinnon sivuille, hänen on todistettava henkilöllisyytensä. Pankkitunnusten lisäksi vaihtoehtoina ovat sirullinen henkilökortti ja mobiilitunniste.

Todellisuudessa jälkimmäisiä käyttävät hyvin harvat. Miten tässä näin kävi?

Sirullinen henkilökortti floppasi pahasti

Viitisentoista vuotta sitten sirullista henkilökorttia esitellessään valtionhallinto uskoi, että kortista tulee suosittu. Ainakin 2,5 miljoonaa suomalaista ottaa kortin käyttöönsä, ajateltiin.

Suomalaiset tuumivat toisin ja ryhtyivät käyttämään tunnistautumiseen mieluummin pankkitunnuksia: niihin turvautuu tällä hetkellä yhdeksän kymmenestä.

Henkilökortin suosioon pettynyt valtio päätti vuonna 2009 ehdoista, joilla tunnistuspalveluja voidaan ostaa markkinoilta. Vajaassa kymmenessä vuodessa tunnistusten määrä on kasvanut moninkertaiseksi – ja samalla myös palveluun uppoava summa, sillä pankeille maksetaan määrän mukaan.

– Viime vuonna tunnistustapahtumia oli noin viisi miljoonaa kuukaudessa. Tämän vuoden alussa se oli noussut kahdeksaan miljoonaan, sanoo kehittämispäällikkö Kimmo Mäkinen valtiovarainministeriöstä Spotlight-ohjelmalle.

Palaako valtio kehittämään omaa järjestelmää?

Mäkinen arvioi, että tunnistautumisten määrä jatkaa kasvuaan. Samaan aikaan kustannuksia on hänen mukaansa jopa painetta laskea tulevina vuosina.

Tällä hetkellä valtio neuvottelee pankkien kanssa uusista sopimuksista. Vaikkei kyse ole isosta bisneksestä pankeille, voi olla, ettei osa suostu yhteistyöhön valtion kanssa heikennetyillä ehdoilla.

– Olisi kaikille huono ratkaisu, jos emme kilpailutuksen aikana saisi hyväksyttäviä tarjouksia pankeilta. Silloin varmaan jouduttaisiin valtion tasolla pohtimaan, millaista roolia valtio jatkossa ottaa sähköisen tunnistautumisen osalta, Mäkinen muotoilee Spotlight-ohjelmassa.

Käytännössä pankkien jättäminen pois tunnistautumisen vaihtoehdoista tarkoittaisi valtion oman järjestelmän kehittämistä.

Juttu pohjautuu Svenska Ylen Johan Gullmetsin ja Linus Långin artikkeliin sekä Spotlight-ohjelmaan.

Lue myös: Pankki niisti joka verkkotunnistautumisesta jopa 50 senttiä – tänään hinta laskee, mutta otetaanko sentit sinulta?

– Joka toinen päivä kysyn itseltäni, miksi teen näitä? Sitten ajattelen, että kuka muu voisi suunnitella puusta dildoja ja anustappeja, yrittäjä ja taiteen maisteri Tea Latvala nauraa uudessa kotikaupungissaan Rovaniemellä.

– Minusta tuntuu, että tämä kutsumus on tullut ulkopuolelta. Dildodiilerin ammatti on kutsumusammatti, hän hymyilee.

Mistä kaikki alkoi?

Tea Latvala ei itsekään ole varma, mistä kaikki alkoi.

Tuskin vielä silloin, kun hän alle kouluikäisenä kiersi pari vuotta vanhemman siskonsa kanssa Kurikan puunjalostustehtaalla myymässä jäätelöä työntekijöille vanhempiensa työpaikalla.

– Sisko keräsi rahat ja olen jälkeenpäin nauranut, että minulle jäi jo silloin tikku käteen siitä hommasta. Sisko on nykyään varainhoitaja ja minä dildodiileri, että se jakautui sitten näin, Tea kertoo.

Seksilelut eivät olleet mielessä silloinkaan, kun hän vuosia sitten vietti iltaa Helsingissä ex-miehensä ja tutun italialaispariskunnan kanssa.

– He kysyivät, miksei minulla ole omaa firmaa ja alkoivat sitten huutaa italialaiseen tyyliin ”Tea, Tea, Tea tiamo, miten hieno nimi. Sehän tarkoittaa että sinä Tea, rakastan sinua, rakasta itseäsi – eikö olisi mahtava nimi firmalle?”

Tea päätti rekisteröidä nimen, vaikka ei vielä tiennyt mihin sitä käyttäisi.

Meedio näki dildoja

Hän ei ollut keksinyt dildojaan myöskään vuonna 2015 Miamissa, kun Tealle ja hänen silloiselle miehelleen tuli raastava ero. Sydänsurussa riutuva Tea hakeutui paikallisen meedion, Rachelin, luokse etsimään itseään.

Erään intensiivisen meditaatiosession aikana Rachel nousi seisomaan ja toisti: ”I see dildos in beautiful wooden boxes” – näen dildoja kauniissa puulaatikoissa.

Teaa ajatus silloin lähinnä kuvotti.

– Itselläni oli sellainen nuhruinen kuva dildoista ja seksikaupoista, jotka tuntuivat jymähtäneen jonnekin 1990-luvulle. Minulle tuli Rachelin sanoista enemmänkin epämiellyttävä olo, enkä miettinyt asiaa sen enempää, Tea muistelee.

Alitajunta kuitenkin teki töitä.

Tea palasi Suomeen ja alkoi hahmotella visuaalista maailmaa, joka liittyi naisen seksuaalisuuteen. Aluksi hän työsti ajatuksiaan paperille puhuessaan puhelimessa, sitten tietokoneella.

– En muista missä vaiheessa naksahti, että minähän alan suunnitella kauniita, esteettisiä dildoja, suunnittelen dildojen Ferrarin, täyttä kultaa. Ja sitten keksin, että hei, minähän teen näitä puusta!

Siitä alkoi tikkuinen tie, tai jäätävä, kuten Tea itse kuvailee.

Todellisuus tikkuja täynnä

Seksivälinebisnes kukoistaa maailmalla, asenteet vapautuvat ja nettikauppa käy. Tea myöntää odottaneensa rahankiilto silmissä, että saavuttaisi ”kikkelibisneksellä” hyötyä nopeammin. Todellisuus oli toisenlainen.

– Tiesin toki, että vaikeuksia tulee. Silti olin voimakas ja vahva asenteessani, ihan varma, että löydän tekijän jostakin. Mutta kun olen tätä jo kaksi vuotta tehnyt ja edelleen kohtaan samoja ongelmia, niin kyllähän se satuttaa, Tea sanoo.

Sitten hän purskahtaa itkuun.

Dildobisnes on tuonut mukanaan tytöttelyä ja alatyylistä vihjailuja. Tealle on lähetetty epäasiallisia kuvia, ja hänen sosiaalisen median tilejään on sensuroitu.

– Pariin otteeseen sivuni on otettu alas tai ilmiannettu siitä, että niissä olisi vääränlaista viestiä. Kyseessä on design, enkä ole koskaan käyttänyt mitään yliprovokatiivista materiaalia, mutta tässä on paljon hankalia nyansseja, Tea muotoilee.

Myös media innostui aiheesta: ”Puudildo-yrittäjä testaa tuotteensa itse”, kirkui otsikko.

– Tietenkin suunnittelijalla täytyy olla omakohtainen kokemus tuotteesta. Se sitten nostettiin kärkeen. Mutta en minä jokaista tuotetta itse testaa, olkaa huoleti. Eivät ne ole käytettyjä tuotteita, Tea sanoo nauraen, mutta selvästi harmistuneena.

Tekijöitä vaikea löytää

Eniten häntä satuttaa se, ettei tuotteille tahdo löytyä tekijöitä. Viimeksi hän sai kokea sen uutuustuotteensa anustapin tiimoilta. Alussa yritykset ovat kiinnostuneita yhteistyöstä.

– Kaikki sujuu hyvin siihen asti, kunnes sanon, mitä lankusta pitäisi tehdä. Sitten vastataankin, että ei sittenkään, ei meillä olekaan aikaa, ei ainakaan ennen syksyä… tuskin ollenkaan. Ei jakseta palvella, vaikka saisi ihan euroja siitä. En minä ole keneltäkään ilmaiseksi mitään pyytänyt, Tea purskahtaa ja pyyhkäisee taas silmäkulmiaan.

Anustapeille löytyi lopulta tekijä Rovaniemeltä, mutta Tean dildot valmistetaan toistaiseksi pienellä tehtaalla Puolassa. Sieltä ne lähetetään Suomeen Tealle, joka tarkistaa ja pakkaa jokaisen kappaleen omin käsin ja lähettää ne edelleen Virossa toimivaan nettivarastoon. Kaikkiaan dildoja on siellä alle sata.

– Ihmiset kuvittelevat, että minulla on paljon henkilökuntaa ja oma pikku puudildotehdas, mutta toiminta on todella pientä edelleen. 2016 oli tappiollinen, mutta viime vuonna pääsin muutaman euron plussalle. Puudildoilla olen kuitenkin pysynyt hengissä, hän naurahtaa.

Pieniä henkisiä voittoja

Tea Latvala on ylpeä innovaatiokeskus Tekesin (nykyinen Business Finland) rahoituksesta, joka auttoi alkuun.

– Jaksan siksi, että näitä pieniä henkisiä voittoja tulee. Aina joku huomaakin, että tuohan on suomalaista uutta puunjalostusta, ymmärtää ja näkee isomman kokonaisuuden, Tea sanoo.

– Joku kommentoi, että veronmaksajien rahoilla täällä tuetaan puukikkeleitä. Jos 14 000 euroa Tekesin satojen miljoonien potista on mennyt minun dildoihini, niin voin sanoa, että on niitä mennyt pahempiinkin reikiin, hän jatkaa.

Ja kuten kaikkiin kunnon satuihin, tähänkin tarinaan liittyy prinssi. Elokuussa 2015 Tean silloiselle kotiovelle Helsingin Vallilaan saapui nettideittailusovellus Tinderistä tutuksi tullut mies pohjoisesta.

Tea Latvala ja Aki Mikkola vihittiin keväällä 2017.

Tea muutti Rovaniemelle ja toimii vuokrayrittäjänä Lapin yliopiston ylioppilaskunnan Arctic Design Shopissa, joka myy paikallisten suunnittelijoiden tuotteita. Unelmissa tuoreella avioparilla on kokonainen design-luksuskylä, arkkitehtuurinen nähtävyys.

Ellei kohtalo päätä toisin.

Uudet tuulet puhaltavat

– Minulla oli jo alussa visio hienoista luksusmyymälöistä, joissa yhdistyvät kauniit alusvaatteet ja uudet seksivälineet, ja jonne voi mennä päivänvalossa. Vähän niin kuin karkkikauppa, mutta brändätty kauniisti. Ketjuja Miamissa ja Helsingissä ja ympäri maailmaa, Tea visioi.

– Edelleen se on minulla takaraivossa, että jonakin päivänä se voi olla totta.

Haastatteluhetkellä Tealla on edessään puolentoista kuukauden matka tutuille seuduille Miamiin.

Pian hänen Facebook-seinälleen ilmestyy päivitys: Anustapit ja puudildot esitellään joulukuussa paikallisessa galleriassa, ja uusi jakelukanavakin on löytynyt. ”Jatkuva pelko siitä, että perseelleen menee, mutta niinhän näiden pitääkin. Pari muutakin kalaa on syötillä, mutta väärä viehe vielä”, Tea kirjoittaa.

Perjantai-dokkari: Dildodiileri nyt Areenassa.

Perjantai: Orgasmi. Seksin ilosanomasta puhumassa ex-pelimies, näyttelijä Eero Herranen, seksipositiivinen Iris Flinkkilä ja toimittaja Ina Mikkola. Katso koko lähetys täältä.

Kun isovanhempasi, vanhempasi, sisaruksesi tai vaikkapa ystäväsi haluaa valtuuttaa sinut edunvalvojakseen, niin on hyvä tietää, mitä kaikkea tehtävään kuuluu ennen suostumista.

Edunvalvontavaltuutus on valtakirja, jossa jokainen voi itse nimetä, kenet haluaa uskotuksi henkilökseen hoitamaan asioitaan, kun ei itse siihen enää kykene.

Edunvalvojan tehtävä alkaa vasta sitten, kun valtakirjan tehnyt omainen tai ystävä ei enää itse pysty hoitamaan esimerkiksi raha-asioitaan tai hoitoonsa liittyviä päätöksiä. Aikaa voi kulua siis vuosia tai vuosikymmeniä ennen kuin asia on ajankohtainen.

Jos valtakirjaa edunvalvonnasta ei ole tehty, täytyy esimerkiksi muistisairaalle vanhukselle hakea virallista edunvalvojaa. Se voi olla lähisukulainen tai sitten yleinen edunvalvoja eli viranomainen. Näin voi käydä, jos lähiomaisia ei ole tai edunvalvojasta ei suvun kesken päästä yksimielisyyteen.

Edunvalvontavaltakirjassa voi haluamansa valtuutetun lisäksi myös itse määritellä, kuinka laajat oikeudet hoitaa asioitaan valtuuttamalleen henkilölle antaa. Jos valtakirjaa ei ole, laki määrää, mitä edunvalvoja saa ja ei saa tehdä.

Virallinen edunvalvoja on myös vuosittain tilivelvollinen maistraatille. Valtuutuksessa näin ei välttämättä tarvitse toimia eli siihen voi liittyä vähemmän byrokratiaa.

Valtuutetuksi edunvalvojaksi suostuvan tehtävät

1. Alat hoitamaan valtuuttajan asioita vasta sitten, kun tämä ei esimerkiksi vakavan sairauden tai vanhana heikentyneen henkisen tai fyysisen terveydentilan takia enää itse kykene siihen.

2. Vie edunvalvontakirja vahvistettavaksi maistraattiin. Siellä tarkistetaan, että valtakirjan muotovaatimukset täyttyvät. Valtakirjan täytyy olla päivätty ja allekirjoitettu, kahden henkilön yhtä aikaa oikeaksi todistama sekä oikeustoimikelpoisen henkilön tekemä.

3. Sinun on toimitettava maistraattiin myös lääkärintodistus. Siinä todetaan, että valtakirjan tekijän henkinen tai fyysinen terveydentila on sellainen, ettei hän kykene enää huolehtimaan asioistaan, tai että kyky tähän on heikentynyt.

4. Valtuutuksesi tulee voimaan vasta, kun maistraatti on tarkistanut ja hyväksynyt nämä asiakirjat.

5. Kun maistraatti on vahvistanut valtuutuksen, voit alkaa hoitamaan valtakirjassa määriteltyjä asioita valtuuttajan puolesta. Näitä voivat määriteltyjen raha-asioiden lisäksi olla terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat.

6. Sinun on tiedusteltava valtuuttajan mielipidettä tärkeissä asioissa, jos se on mahdollista.

7. Sinun on pidettävä valtuuttajan rahat ja muu omaisuus erillään omista varoistasi.

8. Aloittaessasi tehtävässäsi, täytyy sinun antaa maistraatille luettelo niistä valtuuttajan varoista, joita valtuutus oikeuttaa sinut hoitamaan.

9. Sinulla on tilinpitovelvollisuus valtakirjan tekijän varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista. Valtuutettuna sinun on annettava näistä selvitys maistraatille pyydettäessä tai useamminkin, jos valtakirjassa näin määrätään.

10. Sinulla on salassapitovelvollisuus valtuuttajan talousasioista ja muista tietoosi saamistasi yksityisasioista.

11. Maistraatissa vahvistettu valtuutuksesi päättyy valtuuttajan kuolemaan tai siihen, ettet esimerkiksi heikon terveydentilan takia kykene enää hoitamaan tehtävääsi.

12. Valtuutuksen päätyttyä luovutat valtakirjan ja hoidossasi olleen omaisuuden takaisin valtuuttajalle tai esimerkiksi toissijaiselle valtuutetulle, joka jatkaa tehtäviäsi.

Juttua varten on käytetty lähteenä Osuuspankin lakipalvelujen kokoamaa materiaalia edunvalvontavaltuutuksesta. Asiasta löytyy tietoa myös seuraavilta sivustoilta: FINE vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Muistiliitto, Maistraatit.

Telian asiakaspalveluyksikön työntekijät Lahdessa vastaavat tiuhaan tahtiin puhelimiin. Soitot tulevat yritysasiakkailta, joiden ongelmia työntekijät pyrkivät ratkaisemaan mahdollisimman sujuvasti.

Työpaikka näyttää päällepäin miltä tahansa toimistolta, mutta pinnan alla moni asia on toisin kuin muualla. Niistä tärkein on se, että yksiköllä ei ole esimiehiä.

Vielä pari vuotta sitten yksikön työntekijät työskentelivät perinteiseen tapaan esimiesten johdolla. Johtamista haluttiin parantaa, ja sen kehittämistä alettiin pohtia porukalla.

Keskusteluissa nousi esiin työskentely ilman esimiestä, ja pohdinnan jälkeen yksi yksikön tiimeistä ryhtyi kokeilemaan uudenlaista työtapaa. Myöhemmin mukaan lähti koko yksikkö.

Lisää valtaa alaisille

Asiakasneuvoja Karri Pielan mukaan uusi työskentelymalli antoi asiakaspalvelun väelle aiempaa enemmän valtaa tehdä asiakkaita koskevia päätöksiä, mikä puolestaan jouhevoitti ratkaisujen tekemistä.

Ensin rooleja kierrätettiin niin, että esimerkiksi palaverit vedettiin vuorotellen. Mallin kehittyessä kukin tiimin jäsen ryhtyi vastaamaan niistä alueista, joilla itse oli vahvimmillaan. Pielasta oli luontevaa, että koska hän hallitsi tilastot ja taulukoinnin, hän otti niiden tekemistä muilta itselleen.

Työnjakoon piti löytää uusi tapa. Kun valtaa jaettiin aiempaa useammalle, myös vastuu jakautui laajemmalle.

– Ei tullut valmista pakettia, että näin on tehtävä. Siinä kannettiin yhdessä vastuu siitä, mikä toimii ja mikä ei. Tuntuu, että yksilöistä saatiin paljon enemmän irti, kun vastuuta oli enemmän.

Pielan mukaan muutos nosti työmotivaatiota.

– Tuntui, että teimme enemmän töitä toisillemme, emmekä yksittäiselle esimiehelle. Työhyvinvointi parani. Töissä oli mukavaa, eikä työhön menty muotin mukaan, vaan saimme itse rakentaa sen muotin.

Kun joukoilla ei ollut johtajaa, oli ryhmän entistäkin tärkeämpää muodostaa yhteinen päämäärä. Tämä lisäsi työnteon mielekkyyttä.

Kuka kaipaa esimiestä?

Samaan aikaan muuttui myös esimiesten työ. Osastopäällikkö Satu Orpanalle entisestä roolista luopuminen oli vaikeaa. Pintaan nousi kysymyksiä siitä, tarvitaanko esimiestä ja miten esimiehen rooli sekä työ tulevat muuttumaan.

Kokemus on kuitenkin ollut myönteinen. Orpana kuvailee oppineensa kahden vuoden aikana eniten koko työurallaan.

– Olen oppinut etenkin, kuinka tärkeitä nykyään yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat, ja kuinka paljon meidän on kehitettävä itsensä johtamista, hän luettelee.

Jos Orpana voisi aloittaa muutoksen uudelleen, hän tekisi sen hitaammin ja vaiheittain.

– On yksilöitä, jotka kaipaavat perinteistä esimiestyötä. Se ei ole ollenkaan huono asia, että sitä kaivataan. Olisi hyvä, että pystyttäisiin kuitenkin tuottamaan jokaiselle työntekijälle paras palvelu johtamisessa ja esimiestyössä.

Orpanan mielestä vaikeaa on ollut se, että muutoksen tuottamiin tuloksiin ei ole ollut valmiita mittareita. Positiivinen kehitys on kuitenkin näkynyt esimerkiksi työhyvinvoinnissa, jota pomottomassa yksikössä tutkittiin kyselyllä viimeksi joulukuussa. Tyytyväisyys työhön oli kasvanut selvästi, ja sairauspoissaolot ovat vähentyneet.

Kaikesta huolimatta esimies ei ole jäänyt seisomaan tumput suorina sillä välin, kun alaiset hoitavat hommat. Pomoa tarvitaan yhä, mutta hänen roolinsa on toisenlainen.

– Oma ajankäyttöni on muuttunut niin, että voin käyttää enemmän aikaa ihmisiin ja tulevaisuuden suunnitteluun, osastopäällikkö Satu Orpana kertoo.

Aina ei pärjätä ilman

Pomottomia työpaikkoja on Suomessa, mutta niitä on tutkittu vähän, kertoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Minna Janhonen.

– Nuorissa kasvuyrityksissä on joissain tapauksissa lähdetty jopa liikkeelle työorganisoinnin mallista, jossa ei esimiehiä ole ollenkaan, mutta kyllä se aika harvinaista toistaiseksi on, Janhonen arvioi.

Jos työryhmä tai osasto pohtii esimiehistä luopumista, on ensin syytä miettiä, mitä tehtäviä esimiehillä on. Janhosen mukaan viime vuosina on korostunut valmentava malli, jossa esimiehen tössä korostuu henkilöstöjohtaminen ja työntekijöiden toiminnan ohjaaminen.

– Jos esimiehiä ei ole, voidaan törmätä kysymykseen siitä, kuka kantaa huolta ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta, erikoistutkija huomauttaa.

Pomottomassa työryhmässä työntekijöiltä vaaditaan aiempaa enemmän itseohjautuvuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja, jotta keskinäisestä työnjaosta saadaan sovittua. TTL:n Minna Janhosen mukaan itseohjautuvuuteen perustuvat mallit eivät siksi sovi jokaiselle työpaikalle ja kaikille ihmiselle.

Työntekijän omaa päätösvaltaa korostavat mallit eivät Janhosen tietojen mukaan kuitenkaan johda sekasortoon.

– Ihmiset tekevät työtehtäviään hyvin vastuullisesti ja ehkä jopa hieman innokkaamminkin, jos vastuuta on enemmän omasta työstä, tutkija kertoo.

Vanhaan ei haluta palata

Telian työntekijöitä muutoksessa auttavan työelämävalmentaja Maria Nikkisen mukaan yksikössä keskustellaan jatkuvasti siitä, kantavatko kaikki vastuunsa ja pelaako koko 70-henkinen osasto varmasti yhteiseen maaliin. Nikkinen ei usko esimiehettömän työn houkuttelevan lusmuiluun, päinvastoin.

– Ihmisillä on luontainen tahto hoitaa oma vastuunsa. Kun toimitaan ryhmässä, myös ryhmän paine aiheuttaa sen, että työntekijä haluaa kantaa kortensa kekoon ja hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin.

Telian osastopäällikkö Satu Orpana ja asiakasneuvoja Karri Piela eivät usko, että esimiehettä toimiva yksikkö palaisi hevillä kahden vuoden takaiseen toimintatapaan. Orpana näkee, että mallin mukanaan tuoma muutoskyky tulee olemaan tarpeen tulevaisuudessa.

Piela uskoo, että vanhasta mallista poimitaan uuteen toimintatapaan hyviä käytäntöjä. Esimerkiksi hallinnollisista esimiehistä ole muutoksessakaan luovuttu, sillä jonkun on edelleen hoidettava vaikkapa poissaoloihin liittyvät asiat.

Muutos ei Pielan mukaan pääty mihinkään tiettyyn pisteeseen.

– Valmista ei tule ikinä. Pakko kehittää koko ajan, koska muuten käy niin, että sitten ei kehitytä vaan jäädään junnaamaan paikalleen. Maailma muuttuu nopeasti ympärillä, että jotain on koko ajan tehtävä.

Huulet koskettavat toisiaan varovasti, tunnustellen.

Merkku Sovijärvi muistaa hyvin ensisuudelman poikaystävänsä kanssa. Siitä on 7 vuotta aikaa.

Suudelmaa seurasi toinen ja kolmas. Hyväilyä. Lähellä oloa.

26-vuotias Merkku Sovijärvi oli hämillään. Hän oli nähnyt ihmisten suutelevan elokuvissa.

Vaikkei hän odottanut suukolta mitään ilotulitusta, hän toivoi sen tuntuvan edes kivalta. Se oli pelkästään outoa ja märkää.

"Kerron aseksuaalisuudestani avoimesti, sillä haluan lisätä ihmisten tietoisuutta." Merkku Sovijärvi

Sovijärvi ajatteli tottuvansa suutelointiin seurustelun aikana, mutta toisin kävi. Läheisyys oli koko ajan turhaa ja hämmentävää.

Kun poikaystävän kosketus ei tuntunut miltään, Sovijärvi kääntyi netin puoleen. Oli helpotus, kun törmäsin netissä aseksuaalisuuteen.

– Aloin ymmärtää itseäni paljon paremmin. Sitä ennen olin yrittänyt elää tietynlaista elämää, sellaista, mitä ihmiset ympärilläni elivät. Erosimme ensimmäisen poikaystäväni kanssa parin kuukauden seurustelun jälkeen.

Orgasmi on kiva juttu

Merkku Sovijärvi on aromanttinen aseksuaali. Hän ei kaipaa seksiä eikä romanttista parisuhdetta.

Sovijärvi ei ole koskaan harrastanut seksiä toisen ihmisen kanssa.

– Välillä sitä ihmettelee, että mitä ihmettä se seksuaalinen vetovoima on ja missä se tuntuu ja miten. Seksiä kun tulee maailmassa niin paljon vastaan, että ei siltä voi välttyä.

Lähipiiri on alusta alkaen suhtautunut mutkattomasti Sovijärven aseksuaalisuuteen. Äiti arvasi asian jo ennen kuin tytär edes ennätti kertoa siitä.

– Minulla on paljon positiivisia kohtaamisia. Kerron aseksuaalisuudestani avoimesti, sillä haluan lisätä ihmisten tietoisuutta.

Tiedon levittämiselle onkin tarvetta, sillä varsinkin internetissä törmää edelleen tuon tuosta ikäviin kommentteihin.

"Seksivalistustunneilla kerrotaan, että halut heräävät ja se on ihan normaalia. Sekin pitäisi sanoa, että jos ne eivät herää, niin sekin on ihan ok." Merkku Sovijärvi

– Vieläkin kuulee sellaista, että jotain teissä täytyy olla vikana, ja menkää tarkistuttamaan hormonit. Seksivalistustunneilla kerrotaan, että halut heräävät ja se on ihan normaalia. Sekin pitäisi sanoa, että jos ne eivät herää, niin sekin on ihan ok.

Aseksuaalisuus saatetaan Sovijärven mukaan yhä sekoittaa seksistä pidättäytymiseen, selibaattiin. Aseksuaalisuus on kuitenkin synnynnäinen ominaisuus.

Aseksuaali ei tunne seksuaalista vetoa toisiin, ja seksi muiden kanssa ei vain yksinkertaisesti kiinnosta.

– Kaikki aseksuaalit ovat erilaisia. Jotkut harrastavat seksiä tai masturboivat. Toiset haluavat parisuhteen ja toiset eivät. Ainoa meitä yhdistävä asia on se, että emme tunne seksuaalista vetoa.

Sovijärvi ei näe ihmisiä, eikä varsinkaan itseään, seksuaalisena olentona. Hän kokee seksin ja seksuaalisen nautinnon itsestään irrallisena asiana.

"Orgasmi on kiva juttu, mutta en minä sen tähden lähtisi seksiä harrastamaan kenenkään kanssa. Hoidan vähäiset tarpeeni mieluummin itse." Merkku Sovijärvi

– Orgasmi on kiva juttu, mutta en minä sen tähden lähtisi seksiä harrastamaan kenenkään kanssa. Hoidan vähäiset tarpeeni mieluummin itse.

Seksi kiinnostaa, teoriassa

Sovijärven mielestä seksi on teorian tasolla mielenkiintoista. Hän kokee tieteellistä uteliaisuutta sitä kohtaan.

– Se on mielenkiintoinen ajatus, kuinka tärkeä ja iso osa ihmisten elämää seksi on. Mainonnasta päätellen seksi myy.

Homma ei kuitenkaan käytännössä kiinnosta lainkaan. Ajatus ihmisten sukuelimistä ällöttää Sovijärveä.

Aseksuaalisuus, ihan niin kuin seksuaalisuus ylipäänsä, voi muuttaa muotoaan elämän aikana.

– Tällä hetkellä koen olevani aromanttinen aseksuaali, mutta olen myös avoin sille, jos jossain vaiheessa elämää huomaan tuntevani eri tavalla.

Sovijärvi vetää Jyväskylän Setan vertaistukiryhmää aseksuaaleille. Kerran kuussa kokoontuvassa ryhmässä kymmenkunta aseksuaalia jakaa kokemuksiaan ja saa tukea toisiltaan. Monet heistä ovat aikanaan kokeneet ulkopuolisuutta, kun kiinnostus seksiin ei teini-iässä herännytkään.

– Haluan vaikuttaa siihen, että aseksuaalisten nuorten ei tarvitsisi niin pitkään ihmetellä, että mikä minussa on vikana ja tuntea itseään rikkinäisiksi. Näitä tarinoita kuulee vieläkin valitettavan paljon, Sovijärvi sanoo.

– Jos huoneessa on Sipilän lisäksi vain yksi toinen henkilö, se on Riina.

Näin kuvaa eräs keskustan taustavaikuttaja. Erityisavustaja Riina Nevamäen nimi nousi kaikissa keskusteluissa ensimmäisenä, kun Yle selvitti pääministerin poliittista lähipiiriä.

Keitä ihmisiä pääministeri kuuntelee, ennen kuin hän tekee koko kansaa koskevia päätöksiä? Ylen taustakeskustelukierros Sipilän työtovereille, tutuille ja eri puolueiden vaikuttajille nosti esiin kiinnostavia nimiä. Tämä juttu luo ryhmä ryhmältä kuvan siitä, ketkä kuuluvat Sipilän poliittiseen lähipiiriin ja millainen heidän vaikutusvaltansa pääministeriin on.

Portinvartija Nevamäki päättää, kuka pääministerin pakeille pääsee

Kun pääministeri Juha Sipilä kesäkuussa 2017 lähti pienlentokoneella viemään hallituksen eropyyntöä tasavallan presidentille, koneen ohjaamossa istui hänen ja turvamiehen lisäksi vain yksi ihminen. Sama pitkä, vaalea nainen harppoo usein uutiskuvissa Sipilän rinnalla.

Hän on Riina Nevamäki, pääministerin poliittinen erityisavustaja. Häneen Sipilä tukeutuu jokaisella politiikan sektorilla kauppapolitiikasta kuntahallintoon.

Oppositiojohtajana Sipilä moitti vielä vuonna 2014, että hallituksella oli liikaa poliittisia avustajia. Kolme vuotta pääministerinä on kuitenkin opettanut hänet luottamaan taustakuiskaajiin. Heistä Riina Nevamäki on ehdottomasti tärkein.

Nevamäen “poliittinen hoksnokka” kerää politiikan ammattilaisilta arvostusta, samoin valtionhallinnon ymmärrys. Hän on poliittisesti jopa päämiestään kokeneempi. Kun Sipilä vielä vuonna 2002 keskittyi yrittäjän ja yritysjohtajan uraansa, Nevamäki työskenteli jo Esko Ahon eduskunta-avustajana.

Nevamäki on toiminut sekä pääministeri Matti Vanhasen että kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen erityisavustajana. Kun Sipilä nousi keskustan puheenjohtajaksi, Nevamäki palkattiin avustamaan häntä vaalikamppailussa. Keskusta halusi Nevamäen varmistavan, että Sipilä ei tee amatöörin virheitä, vaan voittaa vaalit. Näin kävi.

Pääministeripuolueen ykkösavustaja on aina merkittävä taustavaikuttaja. Asemaa luonnehditaan kabinettipäälliköksi, koska hän käytännössä johtaa ministerin kuusihenkistä avustajakuntaa.

Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ykkösavustajana toiminut Mikael Jungner on luonnehtinut, että ykkösavustajalla on jopa enemmän valtaa kuin riviministerillä.

Nevamäkeä moni arvioi vielä keskimääräistäkin merkittävämmäksi ykkösavustajaksi. Miksi?

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

– Nykypolitiikan rytmissä Riina ja Juha ovat ajallisesti hyvin pitkä työpari, joka on tehnyt yhdessä töitä keskustan noustessa oppositiosta pääministeripuolueeksi, kuvaa molemmat hyvin tunteva puoluetoveri, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko.

– Tämän ansiosta Riinalla on hyvä käsitys siitä, mitä pääministeri ajattelee. Häneen luotetaan.

Erityisavustajien vallankäyttö on kiinnostavaa, koska ei heitä ole valittu tehtäviin demokraattisesti vaaleilla. Avustajat korostavat itse, että he eivät tee päätöksiä, vaan tukevat ja neuvovat ministeriä, joka tekee päätökset. Rooli tekee heistä kuitenkin hyvin vaikutusvaltaisia.

Pääministerin ykkösavustajalla on ennen kaikkea portinvartijan valtaa. Hän pitkälti päättää, kuka pääsee pääministerin pakeille. Nevamäki sulkee tai raottaa porttia myös toimittajien nenän edessä. Toimittajien lisäksi joissain keskustan kansanedustajissa herättää nurinaa se, että pääministeriltä ei saa audienssia: on tyydyttävä avustajaan.

Toinen tärkeä vallan muoto on asiantuntijavalta: Nevamäki käy läpi valtavia tausta-aineistoja ja suodattaa pääministerille oleelliset tiedot.

Myös Juha Sipilän tapa organisoida hallitustyö on pönkittänyt Nevamäen merkitystä. Erityisavustajat ovat perinteisesti seuranneet ministereitä kuin hai laivaa ministerien välisiin kokouksiin. Sipilä kuitenkin uskoo kokousten olevan tehokkaampia pienemmällä porukalla.

Hänen ministeriryhmässään Nevamäki on useimmiten ainoa erityisavustaja, joka saa olla läsnä. Kuluneella viikolla Nevamäki istui Sipilän vasemmalla puolella Kesärannan pöydässä, jossa hallitus väänsi kasaan kehysriihen rahapäätöksiä.

Valta ja vastuu näkyvät myös palkkakuitissa. Nevamäen 7638 euron kuukausipalkka ohittaa roimasti esimerkiksi kansanedustajan palkkion.

Millainen tyyppi pääministerin päätöksiä on sitten valmistelemassa?

Nevamäki on mutkattoman ja seurallisen eteläpohjalaisen maineessa. Hän ei pelkää korottaa ääntään.

Kipinöiden kerrotaan sinkoilevan erityisesti, kun Sipilän ykkösavustaja Nevamäki ja Anssi Kujala, kokoomuksen Petteri Orpon ykkösavustaja ja kovaotteinen neuvottelija, vääntävät kättä hallituksen hankkeista. Heidän työnään on hieroa sopua päämiestensä puolesta ja ohjeistamina.

Nevamäkeä kuvaillaan arvoiltaan hieman liberaalimmaksi kuin Sipilää. Keskustalaisuus hänellä on silti verissä: jo isoisä toimi kunnallispolitiikassa. Seitsenvuotiaiden kaksosten äiti rakastaa hiihtoa ja lenkkeilyä ja asuu Espoossa.

On Sipilän muillakin erityisavustajilla toki merkitystä.

Talouspolitiikassa luottosparraaja ja Nevamäen työpari on Markus Lahtinen. Tohtoriksi väitellyt ekonomisti kutsuttiin talouspoliittisen erityisavustajan tehtävään Pellervon tutkimusjohtajan tehtävästä, Riina Nevamäen suosituksesta tietenkin.

Virkamieskoneiston suunnassa Sipilän oikeana kätenä toimii valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Hänen vastuullaan on valvoa, että Sipilän lempilapsi, strateginen hallitusohjelma, etenee.

Kaikista tärkein on silti Riina Nevamäki.

Vaikka Sipilä kosiskeli kansaa vaalitaistossa lupaamalla vähentää poliittisia avustajia, hänellä on niitä melko tavallinen määrä.

Sipilällä on seitsemän erityisavustajaa. Kokoomuslaisella pääministerillä Alexander Stubbilla oli kautensa alussa kuusi erityisavustajaa. Paljon parjattuja poliittisia valtiosihteereitä Sipilä tosin on vähentänyt. Kun valtiosihteerit lasketaan mukaan, avustajakuntaa on Sipilän hallituksella 46 henkilöä siinä missä Stubbilla oli 48.

Määrää alentaa liikenneministeri Anne Berner, joka ei ole halunnut yhtään erityisavustajaa.

Luottoministeri Annika Saarikko kuului alkuperäiseen “Dream Teamiin”

Avustajajakunnan ohella Sipilän poliittiseen ydinryhmään kuuluvat omat ministerit. Keskustan sisäpiiristä arvioidaan, että heistä kaksi nauttii erityistä luottamusta: Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen.

Tuo luottamus syntyi porukassa, joka oli nimennyt itsensä “Dream Teamiksi.”

Kun keskustalaiset äänestivät Sipilän puoluejohtajaksi vuonna 2012, hän muodosti varapuheenjohtajista “johtoryhmän”. Se ryhtyi uudistamaan oppositiossa jököttänyttä puoluetta hallituskuntoon.

Samassa hötäkässä puheenjohtaja Sipilän kanssa valittiin varapuheenjohtajiksi Annika Saarikko, Juha Rehula ja Riikka Manner (nykyään Pakarinen). Ryhmään kuuluivat myös silloinen puoluesihteeri Timo Laaninen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Porukka nimesi itsensä "Dream Teamiksi."

Pari kuukautta myöhemmin joukkoon liittyi Riina Nevamäki. Vehviläinen pääsi Dream Teamin jäseneksi vuonna 2014, kun hänet valittiin varapuheenjohtajaksi.

Oppositiokaudella Sipilän kokoama johtoryhmä piti yhteyttä päivittäin. Dream Team -niminen Whatsapp-ryhmä toimii edelleen, Ylelle kerrotaan.

Vaikka Sipilä toki pitää tiiviisti yhteyttä uuteen puoluejohtoon ja vaikka hallituskaudella puoluejohdolta on siirtynyt painoarvoa ministeriryhmälle, vanha Dream Team pitää yhä yhteyttä..

– Tämä on se porukka, jossa Sipilä voi keskustella asioista hieman vapaammin, kuvaa eräs keskustavaikuttaja.

Tämäkin lähikehä ärsyttää joitain keskustalaisia: heitä, jotka siihen eivät kuulu. Dream Teamiä pidetään “eliittinä”.

– Puolue-elimissä ei juuri keskustella. Johtamistapa on sellainen, että lähipiiri on saman ajattelutavan edustajia, eikä muita kuunnella, arvostelee esimerkiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrynen.

Dream Teamin jäsenistä vain kaksi kuuluu nykyiseen ministeriryhmään: Saarikko ja Vehviläinen. He ansaitsivat Sipilän arvostuksen oppositioajan uurastuksella.

Saarikko ja Vehviläinen kantavat myös kriittisen tärkeitä ministerinsalkkuja. Saarikko vastaa sote-uudistuksesta, jonka onnistumisesta tai mahalaskusta nykyhallitus tullaan muistamaan.

Kunta- ja uudistusministeri Vehviläinen kutoo yhteen sote-uudistukseen sidottua maakuntauudistusta, joka on pillastuttanut pääkaupunki Helsingin ja huolestuttanut pikkukunnat.

Etenkin Saarikko mainitaan useissa keskusteluissa Sipilän luottoministerinä. 34-vuotias Annika Saarikko on nuoren polven keskustalaisista lahjakkaimpia ja nopeimmin edenneitä poliitikkoja.

Lisäksi on yksi ministeri, jota suorastaan kannattelee Sipilän luottamus. Liikenneministeri Anne Berner ei kuulu keskustan sisäpiiriin, mutta on Sipilälle erityisen merkityksellinen.

– Ilman Sipilää Berner tuskin edes kuuluisi keskustaan puhumattakaan siitä, että hän olisi ministeri, toteaa yksi pitkän linjan keskustalainen.

Moni mainitsee Bernerin yhden sortin hengenheimolaisena Sipilälle. Vallila Interiorin omistajasuvun vesa tulee Sipilän lailla yritysmaailmasta. Hän on Sipilän lailla omistanut yrityksensä.

Berner saa Sipilältä vastakaikua halussa tuoda politiikkaan tehokkuutta ja toimeenpanoa, jota yritysmaailmassa ihannoidaan.

– Sipilä halusi ministeriryhmään Bernerin jonkinlaiseksi muutosagentiksi, eräs taustavaikuttaja kuvaa.

Berner onkin pannut tuulemaan, vaikka poliittisesti hänen hankkeensa eivät ole onnistuneet ja Berner on saanut sooloilijan maineen.

Sipilällä oli suosionsa ansiosta poikkeuksellisen vahva mandaatti koota hallitusta. Yleensä puoluejohtajan on kuunneltava sekä aluepolitiikkaa että eduskuntaryhmää. Sipilä pystyi kuitenkin poimimaan ministereiksi juuri ne, jotka itse halusi mukaan. Tärkeä valintakriteeri oli osoitus ahkeruudesta oppositioaikana.

Tuloksena ministeriryhmässä pesii enemmän arvo- ja talousliberaalia ajattelua kuin eduskuntaryhmässä. Tämä on tuonut jännitettä ministerien ja muiden kansanedustajien väliin.

Matti Vanhanen ja etupenkin konkarit kutsutaan hätiin kiperissä tilanteissa

On melkoinen haaste nousta Suomen ylimmäksi vallankäyttäjäksi, pääministeriksi, ilman päivääkään ministerikokemusta. Tällaisessa tilanteessa Juha Sipilä oli keväällä 2015.

Vertaistukea pääministeriyteen hän on saanut etenkin Matti Vanhaselta, josta tuli yllättäen pääministeri vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäen erottua tehtävästä.

Sipilä pyysikin Vanhasta eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Nyt virallisena puheenjohtajana toimii Antti Kaikkonen. Lukuisat keskustavaikuttajat mainitsevat edelleen Vanhasen silti tärkeämpänä sparraajana Sipilälle.

Kun vajaan vuoden verran valmisteltu perhevapaauudistus kaatui maaliskuussa 2018, sosiaalisessa mediassa epäiltiin lestadiolaiskansanedustajien torpanneen kotihoidontuen leikkaukset. Keskustan sisäpiiristä kuitenkin kiistetään, että lestadiolaisilla kansanedustajilla olisi muita enemmän valtaa.

Keskustan eduskuntaryhmässä vanhoillislestadiolaisia ovat esimerkiksi Tapani Tölli ja Markus Lohi. Sipilä itse kuuluu Rauhan Sana -järjestöön, joka on vapaamielisempi kuin vanhoillislestadiolaiset. Järjestö erosi lestadiolaisuuden valtauomasta vuonna 1934.

Vanhoillislestadiolaisiin verrattuna Sipilä on liberaali: pääministeri on nähty nauttimassa saunaolutta tai viinilasillista. Lapsuudenkodissakin katsottiin televisiota.

On tietty porukka, johon Sipilä tukeutuu keskustalle kiperissä kysymyksissä. Sitä moni kuvaa “etupenkin konkareiksi.” Termillä tarkoitetaan keskustan pitkään istuneita kansanedustajia, kuten Seppo Kääriäistä, Mauri Pekkarista ja Timo Kallia.

Myös toista oman puolueen entistä pääministeriä Esko Ahoa Sipilä arvostaa suuresti. Aho myös jakaa kokemuksen noususta pääministeriksi vailla ministerikokemusta. Aho ja Sipilä pohtivat yhdessä etenkin tulevaisuuden linjoja ja digitalisaatiota, kerrotaan.

Halu nostaa Suomi yritysten avulla yhdistää Orpoa ja Sipilää

On selvää, että muista puolueista tärkein yhteistyökumppani ja samalla vastapeluri on hallituskumppani kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Millaiset välit Sipilällä ja Orpolla on?

Asialliset työvälit, kuvaavat useimmat. Joku kuvaa Sipilän ja Orpon välejä jopa luottamuksellisiksi. Sinisten puheenjohtajaan Sampo Terhoon välit ovat viileämmät.

Kokoomuksesta tosin nuristaan, että välillä Sipilän kokemattomuus politiikasta hankaloittaa yhteistyötä. Silti Sipilää ja Orpoa yhdistää porvarillinen arvomaailma ja näkemys siitä, että yritysten menestysten kautta nousee koko Suomen hyvinvointi.

Jos kannatusmittaukset jatkavat nykyradoilla, kokoomus on hyvin mahdollisesti tuleva pääministeripuolue. Keskusta on sille jossain määrin mieluisampi hallituskumppani kuin sosiaalidemokraatit. Tämä asetelma tukee välien säilymistä, vaikka keväällä 2019 koittava vaalitaisto tuokin jo jännitteitä.

Sipilä on pyrkinyt tehostamaan koko hallituksen seitsemäntoista ministerin työskentelyä. Jokaviikkoiset iltakoulut hän lopetti.

Niiden sijaan Sipilä käynnisti hallituksen strategiaistunnot. Joka toinen maanantai hallitus kokoontuu Kesärantaan päivittämään, miten strateginen hallitusohjelma on edennyt. Keskustaministerien erityisavustajista vain Nevamäki istuu niissä. Työskentelytapaa sekä kiitellään että arvostellaan.

Pienemmällä osallistujamäärällä Sipilä haluaa tehostaa kokouksia: pitää osallistujat keskittyneinä kokoukseen ja välttää kännyköiden räpläämisen. Toisaalta erityisavustajien työ auttaa ministereitä vaikeutuu, kun he eivät ole paikalla.

Lähipiiri näkee lupsakan Sipilän

Pääministerin tehtävä edellyttää valppautta ja energiaa vuorokauden ympäri. Kenen kanssa pääministeri sitten rentoutuu ja viettää vapaa-aikaa?

Oman perheen kanssa, tai itsekseen omassa verstaassa..

– Lähipiiri näkee Sipilästä lupsakan puolen. Pienemmällä porukalla hän saattaa kertoa hauskoja sattumuksia lapsenlapsista, kuvaa eräs Sipilän tunteva.

Vaimo Minna-Maaria Sipilä on itsekin keskusta-aktiivi. Hän nousi äänivyöryllä Kempeleen valtuustoon. Sipilän lähipiiri korostaa, että valtakunnanpolitiikkaan puoliso ei vaikuta.

Sipilä on hyvin tarkka yksityisyydestään. Lähipiirinkin suut menevät suppuun, kun keskustelu siirtyy Sipilän ystäviin. Se käy selväksi, että yrittäjämaailma on hänelle edelleen läheinen. Yrittäjätilaisuuksissa Sipilä käy mielellään.

Vanhasta ystäväpiiristä hän pitää yhteyttä esimeriksi Elektrobit-miljonääri Juha Hulkkoon. Oulun seudulla vaikuttaneet it-johtajat ja yrittäjät hän tuntee hyvin.

– Kun valtionhallinnossa pitäisi panna pystyyn atk-hankkeita ja hän on tyytymätön, niin kyllä hän soittaa jollekin vanhalle tutulle ja kysyy, miten homma oikeasti kannattaisi hoitaa, yksi taustavaikuttaja kuvaa.

– Perheellä ja suvulla on Juhalle erittäin suuri merkitys. Juha jaksaa siksi, että hänen perheyhteisönsä on niin tiivis, sanoo Sipilän hyvin tunteva entinen sote-ministeri Juha Rehula.

Sipilän kanssa töitä tekevät korostavat, että pääministerin aika on tarkkaan kellotettua.

Ystävien sijaan Sipilä valitsee niukalla vapaa-ajallaan usein perheen ja oman verstaan.

Siellä pääministeri rentoutuu esimerkiksi hitsaamalla kokoon mikroautoa lapsenlapselle.

Juttu aloittaa sarjan, jossa Yle selvittää puoluejohtajien verkostoja.

Juttua varten on haastateltu yli kymmentä taustavaikuttajaa ja poliitikkoa keskustasta ja muista puolueista.

Lue lisää:

Sijoittaessaan Sipilä luotti lähipiiriinsä

Sipilä avaa suhdettaan lestadiolaisuuteen:

Kun laulaja Antti Railio, 33, tulee toimituksen ovesta sisään, hän ei ole hengästynyt, vaikka takana on kipuaminen toiseen kerrokseen portaita pitkin. Vielä vuosi sitten suoritus ei olisi onnistunut ilman puuskuttamista.

Railion elämässä on viimeisen parin vuoden aikana muuttunut moni asia.

– Nyt kun on saatu yläkertaa kuosiin, niin koitetaan saada tuota temppeliäkin, totesi Railio Ylen haastattelussa puolitoista vuotta sitten.

Nyt temppeli on saanut kyytiä. Kiloja on karissut runsaassa vuodessa noin 70 ja työ jatkuu. Railio kiittelee, että onnistuminen on ollut myös hyvien valmentajien ansiota, jotka ovat auttaneet häntä treenaamaan ja syömään oikein. Railio on mukana Nelosen Tähän aikaan ensi vuonna -muutosohjelmassa.

– Tämä on kokonaisvaltainen elämäntapamuutos – ei ole kyse vaan jostain dieetistä, hän painottaa.

– Olen nyt täysin uudella polulla tai sanotaanko sillä polulla, missä mun olisi pitänyt ollakin, mutta kaikki elämän koukerot, moukerot ja masennukset, sairaalloinen lihavuus ja niin moni asia on vaikuttanut.

”Rokki alkoi maistua”

Voice of Finland -kilpailun viisi vuotta sitten voittanut Antti Railio kertoo, että oli vielä vuosituhannen alussa hyvässä tikissä. Hän harrasti nuorena aktiivisesti yleisurheilua, heittolajeja, mutta kun rokki vei, niin urheilu jäi.

– Täysikäistyin ja rokki alkoi maistua. Pääsin bändiin, hommasin auton ja treenit jäi. Ja yhtäkkiä homma räjähti käsiin. Vuodessa taisi tulla 50 kiloa.

Hän sanoo, että välillä on onnistunut painoa pudottamaankin, mutta sitten se on tullut takaisin korkojen kera.

Ikuisuusprojekti

Nyt Railio pyrkii treenaamaan neljä kertaa viikossa. Hän sanoo, että nykyisin yksien treenien aikana tulee tehtyä enemmän kuin aikanaan koko viikon aikana.

– Ja kun niitä tekee sen nelisen kertaa viikossa ja kaikki muu siihen päälle, niin kyllä se sitten näkyy lopputuloksessakin.

– Tämä on projekti, joka jatkuu hautaan asti. Se auttaa, että on tiettyjä määränpäitä, joita kohti mennään.

Keikoilla Antti on huomannut, että jaksaa vetää parin tunnin setin helpommin kuin ennen. Aikaisemmin hän joutui läähättämään välispiikit, koska kunto oli niin huono ja painoa liikaa.

– Nykyään ei tarvitse puuskuttaa, vaan olo on energinen ja ennemminkin sellainen, että lisää vaan.

Ruokavalio uusiksi

Treenamisen lisäksi Railion ruokavalio myllättiin. Nälkäkuurin sijaan piti opetella syömään terveellisesti ja oikein. Hän kertoo päässeensä eroon sokerikoukusta ja makumieltymykset ovat muuttuneet.

– Muistan ensimmäisen cheatdayn. Sain tekstiviestin, että saa vetää ihan kaikkea mitä sielu sietää. Sitten se Snickers maistuikin ihan kauhealta, liian makealta.

Nipottajaa Railiosta ei elämäntaparemontin myötä ole tullut.

– Jos menee pizzeriaan, niin se on ihan fine, kun se ei ole jokapäiväistä. Kaikki on ok, kun peruselämäntavat ovat terveelliset ja säännölliset ja sitten on sitä liikuntaa.

– Tämä on niin kuin maratonjuoksu, tämä ei ole pikajuoksua, niin sanoo Hanssikin, Antti Railio siteeraa kuntovalmentajaansa Hanssi Felliä.

Tahdonvoima ei riitä

Suomen lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja Patrik Borg peräänkuuluttaa, että jos laihduttamalla halutaan pysyviä muutoksia, se tarkoittaa myös pitkää sitoutumista.

– Pitää ajatella, miten tehdään paremmin ja pysyvämmin niitä lukuisia muutoksia, mitkä painoon vaikuttaa. Ja mitä tahansa muutoksia tehdäänkin, niin ne koskee seuraavaa viittä vuotta. Eikä niin, että nyt on puoli vuotta joku kuuri ja sen jälkeen on jotain muuta.

Borg muistuttaa, että painonpudotus tarkoittaa liikunnan ja ravinnon lisäksi sitä, että huomiota kiinnitetään myös riittävään unen saantiin ja arjessa jaksamiseen.

– On tärkeää, että laihduttamista ei rakenneta tsemppaamisen tai tahdonvoiman varaan vaan oikeasti laadukkaan, fiksun, maltillisen ja pitkäjänteisen tekemisen varaan.

Informaatiotulvasta voi olla vaikea ottaa selvää ja jokaisella on omat sokeat pisteensä. Siksi olisi hyvä, että olisi joku, jonka työ on tietää nämä asiat. Patrik Borg

Borg sanoo, että on mahdollista laihduttaa yksinkin, mutta asiantuntijan avulla onnistuu varmemmin.

– Asiantuntija osaa auttaa siinä, mikä on sitä järkevää ja maltillista etenemistä. Informaatiotulvasta voi olla vaikea ottaa selvää ja jokaisella on omat sokeat pisteensä. Siksi olisi hyvä, että olisi joku, jonka työ on tietää nämä asiat

"Nälkä voi lähteä vastaiskuun"

Patrik Borg myöntää, että reilusti ylipainoisella ensimmäiset kilot karisevat helposti. Hälytyskellojen pitäisi kilkattaa, jos tahti jatkuu liian kiivaana pitkään.

– Kilo viikossa tai enemmän on sellainen tahti, että keho lähtee hyvin varmasti vastaiskuun, varsinkin mitä lähemmäs normaalipainoa tullaan. Silloin puoli kiloakin viikossa alkaa olla jo kova tahti.

Ongelmia seuraa varsinkin, jos nopeaa laihtumista tavoitellaan kitukuurilla. Borg muistuttaa, että liian nopeasta laihduttamisesta seurauksena ovat helposti nälkävelka ja säästöliekki, jotka puolestaan aiheuttavat sen, että laihduttamisen jälkeen paino alkaa nousta takaisin.

Kilo viikossa tai enemmän on sellainen tahti, että keho lähtee hyvin varmasti vastaiskuun, varsinkin mitä lähemmäs normaalipainoa tullaan. Patrik Borg

Patrik Borg selittää, että ilmiön takana on nälkähormoni. Nykykäsityksen mukaan keho käy vastaiskuun ankaran laihduttamisen jälkeen ja haluaa takaisin sen, mitä on menettänyt.

– Hypoteesi on se, että jos laihtumisessa menetetään paljon rasvatonta kudosta eli välttämättömiä kudoksia, mikä johtuu ehkä siitä, että laihdutaan liian nopeasti, niin kroppa ei halua menettää niitä. Että jos mennään liian lujaa, nälkä voi lähteä vastaiskuun.

– Tottakai, jotta saadaan luotua kalorivajetta ja tulee laihtumista, pitää syödä vähemmän. Mutta pitää pitää huoli, ettei syödä räikeästi liian vähän, Borg painottaa.

Heikkoja hetkiä tulee

Vaikka Antti Railio on tehnyt treenejään sisukkaasti ja syönyt terveellisesti, on hänkin joutunut projektissaan lujille. Vaikeinta oli, kun parisuhde kariutui.

– Olisi harhaanjohtavaa väittää, että kaikki menee hyvin koko ajan. Tottakai on ollut heikkoja hetkiä.

– Ero oli elämäni raskain juttu, mutta nyt mennään eteenpäin. Asiat ovat kaikella muulla tavalla niin hyvin kuin olla vain voi ja suunta on löytynyt elämälle, musiikille ja hyvinvoinnille.

Antti Railio kertoo, että laihdutusprojekti lähti alkujaan siitä, että hän halusi olla parempi ja energisempi puoliso ja isä. Kun ero tuli viime vuoden lopulla ja perhe hajosi, hän ihmetteli vähän aikaa, että onko tehnyt kaiken turhaa.

Ajattelin myös, että paras asia mitä voin lapsilleni tehdä on se, että pidän itsestäni mahdollisimman hyvän huolen. Antti Railio

– Mutta sitten tajusin, etten voi ajatella noin, että itseni takiahan tätä teen. Ajattelin myös, että paras asia mitä voin lapsilleni tehdä on se, että pidän itsestäni mahdollisimman hyvän huolen.

Alun rypemisen jälkeen Antti Railio ryhdistäytyi ja palasi tuttuun paikkaan, missä purkaa oloaan.

– Menin salille ja purin turhautumista ja pettymystä sinne.

Pukukaupan kautta kiertueelle

Antti Railio teki huhtikuun alussa kirkkokonserttikiertueen, jota varten hän joutui hankkimaan uuden puvun. Vanha puku ei esiintymisasuksi enää kelvannut, sillä se oli monta numeroa liian suuri. Railio on kutistunut vuodessa viisi kokoa.

– Muutama äksä pitäisi vielä nipistää, mutta kun on muutenkin isot hartiat ja vielä kun salilla rehkii, niin ei ne nyt siitä hirveästi pienene.

Hän sanoo, että juuri vaatteista hän on huomannut muutoksen parhaiten.

– Mulla on treenipaita, joka on ollut pitkään liian pieni. Nyt se on sellainen teltta. Se on kuusi äksää (6XL) ja mietin, että samperi, mulla on ollut yhdeksänkin äksää. Nyt vasta tajuaa, kuinka iso sitä oli.

”Häpesin itseäni ihan hirveästi”

Antti Railio sanoo havahtuneensa myös siihen, että on mies parhaassa iässä, mutta kuitenkin hyvin liikuntarajoitteinen.

– Funtsin sitä, että mun pitäis olla mies parhaassa iässä ja jaksaa tehdä sitä ja tätä. Olin kuitenkin kuin invalidi, en mahtunut esimerkiksi kaikkiin vessoihin. Se oli henkisesti tiukkaa, häpesin itseäni ihan hirveästi.

Funtsin sitä, että mun pitäis olla mies parhaassa iässä ja jaksaa tehdä sitä ja tätä. Olin kuitenkin kuin invalidi, en mahtunut esimerkiksi kaikkiin vessoihin. Antti Railio

Nyt kiloja on lähtenyt kymmeniä, ja hän pystyy taas tekemään asioita, joita ei suuren ylipainon vuoksi ole voinut tehdä.

– Elämän laatu ja kaikki – kaikki on parempaa, Railio summaa.

–Allekirjoitan kuitenkin, että jos on tyytyväinen sellaisena kuin on, niin hyvä, ei siinä mitään. Mutta en voi valehdella ja väittää, että olisin onnellinen ja voisin hyvin, jos painan kakkosella alkavan luvun, jossa on kolme numeroa.

Tunnelma on jännittynyt ja tiheä kajaanilaisessa kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsässä. Sali on lähes täynnä, ja kohta lavalle on astumassa Jari Sillanpää: metamfetamiinia käyttävä viihdetähti, josta Seiska-lehden paparazzi oli aivan äskettäin ottanut Espanjassa vähemmän mairittelevia lomakuvia. Kuvissa Sillanpäällä on punaiseksi palanut naama ja useita numeroita liian pieni pikeepaita – ilmeinen ulkonäöllinen hällä väliä -asenne.

Villit ajatelmat nousevat mieleeni: Astuisiko lavalle hermoheikko ihmisraunio, jonka esiintymisestä ei tulisi mitään ja jonka touhuja yleisö katselisi säälinsekasin tuntein? Valtaisiko estradin muissa maailmoissa haahuileva piripää, jonka kosmisilla sfääreillä ei olisi kosketusta nykytodellisuuteen? Buuaisiko yleisö? Huudeltaisiinko Sillanpäälle räävittömiä huumevitsejä?

Päinvastoin: itse asiassa Kajaanissa tapahtuu jonkinlainen taikatemppu. Siinä samassa kun Jari Sillanpää astuu lavalle ja ryhtyy tulkitsemaan Ihmisiä suviyössä -kappalettaan, kaikki mennyt haihtuu kuin vesihöyrynä ilmaan. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja lehtien huumeotsikot olisivat olleet pahaa unta, jonkinlainen rinnakkaistodellisuus, joka oli jäänyt kaukaisuudessa kiiltävien horisonttien taakse.

Huumekohun keskellä ollut viihdetähti Jari Sillanpää palasi lavoille lauantaina. Hyvinvoivan näköinen Sillanpää hehkui karismaa, vitsaili kevyesti, flirttaili median ja yleisön kameroille ja lauloi erinomaisesti. Puheäänestä tosin kuulsi tietynlainen käheys ja artisti yskähteli välillä. Konsertti päättyi lämminhenkisiin halailusessioihin fanien kanssa. Halailuista välittyi jonkinlainen outo, jotenkin uskonnollinen tunnelma.

Jari Sillanpäällä on fanikunta, jonka uskollisuudesta kuka tahansa taiteilija voisi olla kateellinen. Tapasin Kajaanissa muutamia Sillanpään hardcore-faneja, jotka odottivat illan konserttia jännittyneinä mutta innostuneina. Heillä oli ehdoton luottamus heidän ihailemaansa artistia kohtaan: Jari ei petä koskaan, konsertteihin on aina kiva mennä, niissä on hyvä meininki ja niistä jää pitkäksi aikaa hyvä mieli.

Fanituksessa oli myös hellyttäviä piirteitä: Kajaanissa Sillanpäälle vietiin somasti paketoituja lasienkeleitä. Enkeleihin liittyvää symboliikkaa voi tämänhetkisessä tilanteessa vain uumoilla.

Luottamuksen lisäksi Sillanpää-faneihin liittyy myös toinen ominaispiirre: he osaavat antaa anteeksi. Kun Sillanpää kertoi homoseksuaalisuudestaan vuonna 2006, eivät fanit kääntäneet hänelle selkäänsä. Siitäkin huolimatta, että moni naispuolinen fani koki Sillanpään unelmiensa ihannemiehenä – myös seksuaalisessa mielessä.

Huumesekoilussa on tietenkin kyse aivan toisenlaisesta asiasta, mutta suhtautuminen on samanlaista. Jaria ei jätetä, kuten eräs fani painokkaasti ja huutomerkin kera totesi.

Sillanpään huumekohun kohdalla on ollut myös mielenkiintoista huomata, että häntä ovat olleet tuomitsemassa kaupunkilaiset, jotka tuskin ovat koskaan käyneet iskelmätähden konsertissa. On mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton Sillanpää saa ensi viikolla esiintyessään pääkaupungissa. Hyökyvätkö uuspuritanismin aallot korkeampina suuressa Helsingissä kuin pienessä Kajaanissa? Näytetäänkö Sillanpäälle keskisormea lavan reunalta vai mennäänkö häntä katsomaan jonkinlaisena camp-ilmiönä?

Tänään sunnuntaina Sillanpää esiintyy Kempeleessä. Luulisin, että siellä on samanlainen tunnelma kuin Kajaanissakin: ihmiset ovat menneet konserttiin kuunnellakseen lahjakasta esiintyjää, eivät ihmettelemään huumeisiin sortunutta friikkiä.

Jari Sillanpään faneilla on idoliaan kohtaan rajaton usko ja luottamus. Toivottavasti Sillanpää osaa olla tämän luottamuksen arvoinen.

Lue lisää:

Jari Sillanpää palaa julkisuuteen huumekohun keskeltä – fanit odottavat illan konserttia jännityksen vallassa

Euroopan unioni on antanut tukensa Yhdysvaltain, Ranskan ja Britannian Syyriaan tekemille ilmaiskuille.

EU-maiden ulkoministerit totesivat kokouksessaan, että iskuille oli perusteet kemiallisten aseiden käytön ehkäisemisen takia. Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan todisteet kemiallisten aseiden käytöstä olivat riittävät.

– Kemiallista asetta on käytetty ja sillä on seurauksensa, Soini sanoi kokouksen tauolla Luxemburgissa.

Hänen mukaansa ei ole mitään syytä epäillä kuka kemiallisia aseita on Syyriassa käyttänyt, ja etteivätkö ilmaiskujen tekijät olisi toimineet riittävin tiedoin. EU ilmoitti olevansa valmis panemaan toimeen uusia pakotteita kemiallisten aseiden käytön seurauksena, mutta varsinaisia uusia pakotepäätöksiä ei Luxemburgin kokouksessa tehty.

Onko EU hampaaton?

– En sanoisi, että EU on hampaaton, jos se antaa tällaiselle toimenpiteelle tukensa, johon kaksi EU-maata on osallistunut, Soini vastasi viitaten Ranskan ja Britannian ilmaiskuihin.

Pakotteiden sijaan EU korostaa rooliaan humanitaarisen avun antajana Syyriassa. Brysselissä järjestetään ensi viikolla konferenssi, jossa keskustellaan Syyrian tulevaisuudesta ja humanitaarisesta tilanteesta. Soini ilmoitti osallistuvansa kokoukseen.

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska tekivät lauantain vastaisena yönä ilmaiskuja Syyrian hallinnon laitoksiin, joissa säilytetään tai kehitetään kemiallisia aseita. Iskuissa laukaistiin yli sata ohjusta. Syyrian hallituksen liittolainen Venäjä on protestoinut iskuja voimakkaasti.

Lue myös:

Douman myrkkykaasuisku: Tutkijoiden on selvitettävä nämä asiat

Ranskan presidentti puolusti Syyrian iskua oikeutetuksi – Macron: Trump taivuteltiin rajaamaan kohteet

Britannia: Työväenpuolueen Jeremy Corbyn epäilee Syyrian iskujen laillisuutta

Seitsemän vankia on kuollut Bishopvillessä, Etelä-Carolinassa sattuneessa vankilamellakassa. Tunteja kestäneessä vankien keskinäisessä yhteenotossa loukkaantui lisäksi vakavasti 17 vankia.

Vangit olivat aseistautuneet muun muassa omatekoisilla veitsillä. Vankilamellakka alkoi myöhään sunnuntai-iltana ja kesti aamuyöhön saakka.

Joukkotappelussa ei loukkaantunut vanginvartijoita. Yhdysvaltain vankilaviranomaisten mukaan yöllinen kahakka oli pahin mellakka vuosikausiin.

Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä mellakan aiheutti. Luultavimmin kyse oli rikollisjengien välienselvittelystä.

Iso osa Bishopvillen vangeista on väkivaltarikollisia. Vankilassa on yli 1 500 vankia ja jatkuva pula työntekijöistä.

Reilun vuoden aikana on vankien yhteenotoissa Etelä-Carolinassa kuollut jo yli 20 vankia.

Turun puukotusiskusta syytetyn Abderrahman Bouananen marokkolainen lapsuudenystävä ja asuintoveri on poistunut Suomesta, uutisoi Helsingin Sanomat. Miehen oli tarkoitus todistaa oikeudenkäynnissä Bouananen radikalisoitumisesta sekä tämän liikkeistä ennen puukotusiskua viime vuoden elokuussa.

Kihlakunnansyyttäjä Hannu Koistinen vahvistaa HS:lle miehen maasta poistumisen. Koistinen kuitenkin elättelee toiveita, että hänet voitaisiin saada oikeuden eteen.

HS:n mukaan mies on voinut lähteä vapaaehtoisesti maasta, mutta hänet on voitu myös karkottaa. Lehti myös kertoo, että syyttäjä oli valmistautunut todistajan mahdolliseen maasta poistumiseen.

Pieni tyttö katsoo ihmeissään, kun naiset tasapainoilevat hiekkalaatikon laidalla. Kuuluu pientä hengästymistä. Käynnissä on leikkipuistojumpan toinen kuntopiirikierros ja osallistujilla alkaa olla jo vähän hiki.

– Aika raskas, mutta hauska kokemus. Tänne on helppo lähteä, kun lapsi saa tulla mukaan myös, kertoo Ann-Marie Hagelberg.

Leikkipuistojumpassa aikuiset jumppaavat sillä aikaa, kun lapset leikkivät. Tarkoitus on käyttää leikkipuistossa vietetty aika hyödyksi.

Näin ajatteli aikoinaan myös Turun Urheiluliitossa liikuntaa ohjaava Marianne Sjöroos, joka kyllästyi seisoskelemaan leikkipuistossa. Hän alkoi itse jumppaamaan sillä aikaa, kun lapset leikkivät ja naapurit innostuivat nopeasti mukaan.

– Sitten ajattelin, että kutsutaan muitakin äitejä mukaan. Nyt olemme vuoden verran käyneet säännöllisesti jumppaamassa, Sjöroos sanoo.

Vastaavia, vanhempien kesken järjestettyjä leikkipuistojumppia on ollut myös muualla, esimerkiksi Lahdessa.

Turussa Sjöroosin ideasta innostui kuitenkin myös kaupunki. Turkulaisten naisvoimisteluseurojen ohjaajia koulutettiin leikkipuistojumppaohjaajiksi ja jumpat käynnistyvät tällä viikolla kahdeksassa turkulaisessa leikkipuistossa eri puolilla kaupunkia.

– Innostuimme asiasta heti. Vanhemmat käyvät leikkipuistoissa muutenkin, joten ajattelimme, että he voisivat innostua liikkumisesta siinä ohessa, kertoo liikuntapalveluvastaava Hanna Vainio Turun kaupungilta.

Kotiäidin ja -isän mahdollisuus liikkua

Turun leikkipuistojumpat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Ilman lastakin voi mennä mukaan, mutta erityisen hyvä mahdollisuus jumppa on kotiäideille ja -isille. He voivat leikkipuistojumpan avulla huolehtia omasta kunnostaan ja jaksamisestaan kiireisen arjen keskellä.

Jumpissa hyödynnetään leikkipuiston välineitä ja vastuskuminauhaa. Tunnista saa myös haastavan, jos niin haluaa.

Leikkipuisto on mainio paikka jumpata. Marianne Sjöroos

– Leikkipuisto on mainio paikka jumpata. Täällä on monipuoliset puitteet: on penkkiä, koroketta, hiekkalaatikon reunaa. Maasto on aika kiva ja hiekka antaa lisävastusta, Marianne Sjöroos sanoo.

Jumpassa mennään lasten ehdoilla, ja kuntopiiristä on helppo piipahtaa käymään lapsen luona, jos tarve tulee. Usein myös lapset innostuvat jumppaamaan vanhempiensa kanssa.

Turkulainen Ann-Marie Hagelberg innostui jumpasta ensimmäisen kerran perusteella sen verran, että aikoo osallistua jatkossakin.

– Ajattelin kokeilla vähän muitakin paikkoja, mutta ehkä tulen tänne Hirvensaloonkin uudelleen, hän sanoo.

Länsimetron kakkosvaiheen louhintatyöt ovat loppusuoralla. Matinkylän ja Kivenlahden välisen rataosuuden jättiurakassa siirrytään seuraavaksi rakennusvaiheeseen.

Yle pääsi tänään maanantaina tutustumaan Espoon maaperään rakentuvaan länsimetron jatko-osuuteen.

– Vielä tehdään jotain louhintoja sisäänkäyntien kohdalla, mutta tärkeimmät eli ratalinjat on nyt louhittu, sanoo Länsimetro Oy:n viestintäjohtaja Satu Linkola.

Espoon kaupunki tarkisti vuonna 2012 laatimaansa kakkosvaiheen hankesuunnitelmaa maaliskuussa 2018. Tämän seurauksena kustannusarviota nostettiin lähes 1,2 miljardiin euroon.

Tuolloin todettiin myös, että kakkosvaihe tulee myöhästymään jopa neljällä vuodella.

Viestintäjohtaja Linkola on hyvillään siitä, että Espoo tarkisti hankesuunnitelman. Sen seurauksena rakennustyöt ja niiden kustannukset ovat nyt aiempaa realistisemmalla pohjalla.

– Silloin kun kakkosvaiheen hankesuunnitelma laadittiin, ykkösvaiheessa oli käynnissä vasta louhimistyöt. Ei siis vielä ollut tiedossa, mitä metrorakentaminen tulee tänä päivänä maksamaan. Hyvä, että kustannusarvioita ja aikatauluja tarkistettiin.

Suurin yksittäinen työmäärää ja kustannuksia nostanut tekijä on Linkolan mukaan metroasemien tilavuus. Asemat ovat paljon suurempia, kuin silloin aikoinaan on osattu arvioida.

"Tässä ikään kuin rakennetaan loistoristeilijää tunneliolosuhteisiin"

Linkola kertoo, että länsimetron kakkosvaihetta rakennetaan aiempaa vahvemmalla organisaatiolla ja uudistetuilla toimintatavoilla. Uutta osaamista on hankittu esimerkiksi talouspuolelle. Myös riskien hallintaan sekä laadun valvontaan on panostettu aiempaa enemmän. Linkola kertoo, että rakentava organisaatio on muuttanut saman katon alle Espoon Olariin.

– On tärkeää, että kaikki hankkeen osapuolet työskentelevät samassa tilassa. Se mahdollistaa sen, että tieto kulkee ja päätöksenteko helpottuu.

Linkola korostaa, että venyneestä ja kalliiksi käyneestä ykkösvaiheesta on otettu opiksi.

– Opit liittyvät siihen, että metron rakentaminen 2010-luvulla on automaatiohanke ja talotekniikkahanke. Jotkut myös puhuvat, että tässä ikään kuin rakennetaan loistoristeilijää tunneliolosuhteisiin.

Linkola uskoo, että metro kulkee Kivenlahteen asti vuonna 2023. Hän korostaa, että rakennusurakan valmistuttua metron käyttöönottoon on varattu runsaasti aikaa.

– Pidämme huolen, että kaikki toimii ja viranomaiset pääsevät rauhassa tekemään omat testauksensa. Jätämme vielä HKL:llekin runsaasti aikaa, että he saavat liikenteen kulkemaan ja pääsevät tekemään ne omat valmistelevat toimenpiteensä. Eli 2023 on se tavoite.

Länsimetron jatko-osuudelle on tulossa viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.

Lue lisää:

Espoon kaupunginhallituksen pj: Länsimetrosta on tulossa vielä miljoonien lisälasku

Espoon päättäjät ja HSL tukkanuottaisilla joukkoliikenteen korjausliikkeistä – 5 kysymystä vastuuhenkilöille

Metron rakentaminen Matinkylästä Kivenlahteen alkoi

Kansallis-Osake-Pankin entinen pääjohtaja Jaakko Lassila julkaisi vuonna 1993 muistelmansa otsikolla Markka ja ääni — suomalaisen pääoman palveluksessa. Nimi kuvaa mainiosti paitsi Lassilan toimintaa myös kapitalismin johtavaa periaatetta: vain raha tuo valtaa.

Demokratia perustuu päinvastaiseen periaatteeseen, eli siihen, että jokaisella ihmisellä on ääni. Näin ollen luottamus politiikkaan on yksinkertaisesti sen varassa, että kansanedustajat hoitavat tehtäväänsä edustamalla kansaa.

Luottamusta nakertaa se, jos poliitikot käyttävätkin valtaa pääoman edustamiseen. En halua osoittaa nyt tuoretta tapausta yritystukien karsimisesta, jossa kansanedustajien tahto tuntuu olevan tukien saajien taskussa.

Entinen kokoomusvaikuttaja ja pitkän linjan lobbari Anders Blom kertoo juuri hyväksytyssä väitöskirjassaan, miten hänen onnistui Perheyritysten liiton toimitusjohtajana valjastaa oppositiossa ollut Suomen Keskusta omien tavoitteidensa ajajaksi.

Keskusta ja Matti Vanhanen sen puheenjohtajana ja pääministerinä kevensivät vuodesta 2003 vuoteen 2010 monin tavoin varakkaiden omistajayrittäjien verotusta. Esimerkiksi vuoden 2005 osinkoverouudistuksen jälkeen yrityksen kautta pystyi nostamaan jopa 90 000 euroa vuodessa täysin verovapaasti. Myöhemmät hallitukset ovat osin paikkailleet epäkohtaa, mutta edelleen listaamattoman yhtiön osinkojen verotus on kevyttä. Myös varallisuusvero poistettiin 2005.

Vaalirahaskandaalin keskellä Vanhanen luopui pääministerin paikasta. Hänestä tuli Anders Blomin jälkeen – yllätys, yllätys – Perheyritysten liiton toimitusjohtaja.

Pääomapiirit valvovat tehokkaasti etujaan juuri verotuskysymyksissä. Lähes kaikki veroasiantuntijat ovat joko sidoksissa pääoman omistajiin tai vaitonaisia virka-asemansa vuoksi. Vero-oikeuden professoritkin ovat usein vain näennäisesti puolueettomia, sillä lähes kaikki heistä kirjoittavat maksua vastaan asiantuntijalausuntoja yrityksille ja niitä avustaville asianajotoimistoille. Käytäntö hämärtää rajaa akateemisen tutkimuksen ja lobbauksen välillä.

Monet viime vuosien veroratkaisut, erityisesti osinkoverotusta koskevat päätökset, ovat syrjäyttäneet taloustutkijoiden suositukset.

Verolait ovat otollisia lobattaviksi myös siksi, että verotuskysymykset ovat monimutkaisia ja pienelläkin yksityiskohdalla voi olla dramaattisia vaikutuksia. Toimittajat – suuresta yleisöstä puhumattakaan – harvoin vaivautuvat paneutumaan niihin.

Toisaalta juuri verotuskysymyksissä pääoman ja kansan edut helposti törmäävät. Tästä kertoo myös se, että monet viime vuosien veroratkaisut, erityisesti osinkoverotusta koskevat päätökset, ovat syrjäyttäneet taloustutkijoiden suositukset. Suomessa omistamisen verotus on tällä hetkellä eurooppalaisittain poikkeuksellisen alhaista. Eri sijoitusmuotojen epätasapuolinen verotus antaa varakkaimmille mahdollisuuden verojen välttelyyn, mikä haittaa myös investointeja.

Yksi hallituksen uusista veroratkaisuista koskee puun myyntituloja. Sen nimi on metsälahjavähennys. Lain tarkoituksena on edistää metsätilojen sukupolvenvaihdoksia, kasvattaa metsätilakokoa, edistää yrittäjämäistä metsätaloutta ja lisätä puun tarjontaa. Erittäin monimutkaisen lain idea on yksinkertainen: kevennetään suuria metsäomaisuuksia lahjaksi saavien ihmisten verotusta. Vähennys on niin vaikea laskea, että sen arvioimiseksi tarvitaan laskureita.

Parhaimmillaan metsälahjavähennys voi antaa jopa 60 000 euron verotuen lahjansaajalle.

Vain suuria metsätiloja lahjaksi saavat voivat tehdä metsälahjavähennyksen. Se hyödyttää siis vain erityisesti niitä, joilla on paljon metsätalouden pääomatuloja. Parhaimmillaan metsälahjavähennys voi antaa jopa 60 000 euron verotuen lahjansaajalle. Lakiesityksen perusteluiden mukaan vuodessa 1 400 suurten metsälahjoitusten saajaa hyötyy uudistuksesta.

Nyt jo reilun vuoden voimassa ollutta lakia on erittäin vaikeaa puolustella yleisellä edulla. Asiantuntijat ja oppositio ovat arvostelleet lakia ankarasti muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuuden, luonnonsuojelun ja EU-oikeuden näkökulmasta. Laki onkin surullinen esimerkki siitä, miten hallituspuolueet käyttävät kansalta saamaansa valtaa pienen ja jo valmiiksi etuoikeutetun ryhmän suosimiseen.

On ilmeistä, että metsälahjavähennyksessä näkyy metsänomistajien äänenkannattajana tunnetun Keskustan kädenjälki. Vastineeksi Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat hallitusohjelmassa omia tavoitteitaan läpi. Lopputulos on parlamentaarisen päätöksenteon kannalta surullinen. Viime eduskuntavaaleissa hallituspuolueita äänesti 1,7 miljoonaa ihmistä, mutta se käytti valtaansa 1 400 jo valmiiksi etuoikeutetun kansalaisen suosimiseen.

Maailmalla on puhuttu siitä, että päätökset hyödyttävät prosenttia kansasta. Tässä tapauksessa puhutaan promilleista. On syytä kysyä, ovatko kansanedustajat kansan vai pääoman palveluksessa.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii sosiaalipolitiikkaan erikoistuneena professorina VID yliopistossa Oslossa ja Helsingin yliopistossa. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.

Kansallisoopperan ja -baletin verkkosivuilla poseeraa ruudun leveydeltä Prinssi Rohkean näköinen hymyilevä mies, Kenneth Greve (49). Miehen rinnan yli kulkee teksti: Kiitoksin, Kenneth.

Näin Ooppera mainostaa väistyvän balettijohtajan kunniaksi järjestettävää näyttävää gaalailtaa. Lähes kolmen tunnin ajan on tarkoitus juhlia Greven 10-vuotista kautta baletin johdossa.

Tilanne lienee Oopperalle kiusallinen. Skandaali Kenneth Greven ympärillä ei ole vielä laantunut. Loppuunmyytyä tilaisuutta ei kuitenkaan tee mieli peruuttaa.

Oopperan viestintäjohtaja Liisa Riekki vahvistaa, että Greven jäähyväisgaala pidetään alkuperäisten suunnitelmien mukaan 26. toukokuuta. Tilaisuudelle harkitaan kuitenkin uutta nimeä.

– Gaalan alustava ohjelmarunko varmistui juuri. Nyt pohdimme tilaisuuden nimeä lähipäivinä. Nimi muuttunee.

Riekin mukaan yleisölle on annettava tilaisuus halutessaan reagoida ajoissa juhlaillan mahdolliseen uuteen nimeen.

Greve-kohun myötä lippunsa on toistaiseksi peruuttanut vain kymmenkunta ihmistä.

Kansallisbaletin tanssijoista kukaan ei Riekin tietojen mukaan ole kieltäytynyt esiintymästä tilaisuudessa. Juhlagaalassa nähdään katkelmia Greven johtajakauden ikimuistoisimmiksi sanotuista esityksistä, ei kuitenkaan hänen omia koreografioitaan.

Oopperassa on sovittu, että Greve ei toistaiseksi puolustele

Baletinjohtaja Greve pakkaa Riekin mukaan Suomessa parhaillaan muuttolaatikoita. Miehen on tarkoitus pikimmiten muuttaa perheineen Ranskaan ja hoitaa sieltä pestiään jäljellä olevat reilut kolme kuukautta.

Haastatteluja Greve ei anna, näin on yhdessä Oopperatalon johdon kanssa sovittu, Riekki sanoo.

– Olemme ajatelleet, että on parasta antaa kohun laantua rauhassa. Kennethillä olisi kyllä ymmärrettävästi haluja puolustautua.

Baletin arjessa Greve ei enää ole millään lailla mukana. Hänellä on kuitenkin pestinsä loppuun, 31. heinäkuuta asti, taiteellinen ja juridinen vastuu.

Kohu baletinjohtaja Kenneth Greven ympärillä alkoi kolme viikkoa sitten, kun balettanssijat nostivat esiin esimiehensä vuosikausia jatkuneen epäasiallisen käytöksen ja seksuaalisen häirinnän. Esimerkkeinä mainittiin Greven kielenkäyttö liittyen tanssijan ulkonäköön tai yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin.

Oopperan johto vapautti balettijohtajan esimiestehtävistään – vain neljä kuukautta ennen tämän kymmenvuotisen pestin päättymistä 31.7.

Kenneth Greve aloitti Kansallisbaletin taiteellisena johtajana vuonna 2008.

Lue myös:

Analyysi: Baletin johtamisongelmat olivat tiedossa jo vuosia sitten. Miksi niihin tartuttiin vasta nyt?

Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä epäasiallisen käytöksen vuoksi – jatkaa kautensa loppuun

Svenska Yle: Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen sai palautetta suoraan tanssijalta Kenneth Greven epäasiallisesta käytöksestä

Tanssijoiden edunvalvoja: Kenneth Greve vertasi meitä pimeyden voimiin

Kansallisoopperan pääjohtaja Greve-kohusta: "Nyt on parempi rauhoittaa tilanne"

Oranssin teollisuusrobotin jykevä, mekaaninen käsi halkoo ilmaa. Robotti pyörii ympäri ja sen liikkeen kaaret ovat pitkiä, melkeinpä runollisia. Eipä tässä vielä mitään, mutta laitteeseen on kiinnitetty myös metallikehikossa oleva, mustiin pukeutunut mieshenkilö.

Perfomanssitaiteilija Stelarc kieppuu robotin kyyditsemänä kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja kaikissa mahdollisissa asennoissa. Välillä Stelarcin pää lähestyy uhkaavasti maanpintaa, mutta juuri kriittisellä hetkellä robotin liike muuttuu toiseen suuntaan ja kynsiään pureskeleva katsoja voi huokaista helpotuksesta. Ei ihme, että teoksen nimi on Propel.

– Tavallisesti et voi mennä lähellekään teollisuusrobottia, koska siinä on niin paljon voimaa ja koska se voi aiheuttaa kuolettavan onnettomuuden. Sain kuitenkin robottiyhtiön suostuteltua projektiin mukaan, ja robotti ohjelmoitiin tekemään hyvin tarkkoja liikeratoja, Stelarc kertoo.

Hän ei mainitse, aiheuttiko performanssi pahoinvointia tai päänsärkyä. Tai oliko se yleensä miellyttävä tai mukava kokemus.

Lihan ja metallin liitto

Itse asiassa 72-vuotiaan Stelarcin eli Stelios Arcadiounan monimutkaisissa ja vaativissa perfomansseissa on usein mukana fyysistä kipua, äärimmilleen vietyä rasitusta ja vaaran tunnetta. Australialaistaiteilijan tavaramerkiksi ovat muodostuneet muun muassa jo 70-luvulta lähtien tehdyt suspensiot eli niin sanotut roikkumiset, joissa ihminen nostetaan ihoon lävistettyjen koukkujen avulla ilmaan.

Stelarc tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea teoksistaan, joiden ytimessä ovat biomekaniikka sekä ihmiskehon, robotiikan ja modernin teknologian yhdistäminen. Hän on esiintynyt muun muassa robottikäden ja kuusijalkaisen eksoluurangon eli kehon ulkopuolisen tukirangan kanssa.

Taiteilijan viestinä on ollut jo pitkään, että ihmiskeho on auttamattoman vanhanaikainen kapistus. Hänen mukaansa me elämme nyt keinoälyn ja humanoidirobottien aikakautta, mikä on ihmiskehon biologian ja rajoittuneiden toimintojen kannalta ongelmallista.

– Hyväksymmekö me ajatusmallin, jonka mukaan kuolema todentaa olemassaoloa, vai tarkastelemmeko ihmiskehoa evoluution muovaamana objektina, joka on huonosti suunniteltu? Tällä hetkellä kehoni tarvitsee ilmasta saatavaa kaasua pysyäkseen elossa, sydämeni täytyy lyödä elämäni aikana miljoonia kertoja ja kuolen, jos menetän kymmenen prosenttia kehoni nesteistä. Ja jos sisäinen lämpötilani muuttuu muutamankin asteen, siitä seuraa vakavia terveydellisiä ongelmia, Stelarc toteaa.

Stelarc kutsuu taidettaan vaihtoehtoisen anatomian arkeologiaksi, jonka tarkoituksena on esimerkiksi tarkastella, kuinka kehosta voisi tehdä vahvemman ja pitkäikäisemmän.

– Projekteissani ei ole kyse ihmiskehon parantamisesta eugeniikan keinoin. Pohjimmiltaan kyse on taiteesta ja vaihtoehtoisesta tutkimisesta, Stelarc tarkentaa.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Stomach Sculpture, jonka kohdalla nomen est omen. Stelarc suunniteli ensin peukalon kokoisen mekaanisen veistoksen, joka kuljetettiin hänen vatsaonteloonsa. Siellä veistos heräsi eloon – se avautui ja sulkeutui, ja lisäksi siinä oli vilkkuva valo ja se päästi piippaavia ääniä.

– Veistoksessa oli koneellinen koreografia, joka tapahtui pehmeän ja kostean kehonosan sisällä. Oli kiinnostavaa, kuinka kehon sisätiloista muodostui näyttämö ja yksityinen tila taideteokselle. Samalla keho menetti muun tarkoituksensa.

Tässäkin projektissa oli mukana vaaran tuntua. Se toteutettiin Melbournessa yksityisellä klinikalla, joka sijaitsi sairaalan lähettyvillä. Pieni veistos olisi nimittäin saattanut puhkaista taiteilijan vatsan kohtalokkain seurauksin.

Sydän, jossa ei ole lyöntejä

Stelarcin mukaan ihmisruumiin biomekaaninen muuttuminen alkaa olla jo arkipäivää, kuten myös kehon ominaisuuksien, kuten aistien laajentaminen erilaisella teknologialla.

– Keho jossa olet syntynyt ei ehkä enää ole se sama keho, jossa kuolet. Sinulla saattaa olla sydänimplantti, keinotekoisia kehonosia tai mekaanisia proteeseja. Idea kehosta, joka on puhtaasti biologinen käsite, on katoamassa.

Ihmiseen on jo asennettu kahdella pienellä turbiinilla toimiva keinotekoinen sydän, joka kierrättää verta, mutta ilman pulssia.

– Lähitulevaisuudessa voit siis asettaa pääsi rakkaittesi rinnalle ja tuntea heidän ihonsa lämmön. He hengittävät, he puhuvat ja ovat ehdottomasti eläviä, mutta heidän sydämensä ei lyö. Tämä on esimerkki siitä, kuinka meidän pitää ajatella uudestaan se, millainen ihmiskeho on tällä hetkellä ja millainen se tulee olemaan tulevaisuudessa.

Stelarcin visioissa nanoteknologia kolonisoi kehon ja bakteeri- ja viruspopulaatioita voidaan ohjata toimimaan kehon parhaaksi. Hän on myös luonut esimerkiksi käsitteen fractal flesh eli fraktaalinen liha, jonka ideana on, että toisistaan erossa olevat kehot yhdistyvät sähköisesti.

Fractal Flesh toteutettiin performanssina vuonna 1995. Stelarc oli tuolloin Luxembourgissa ja hänen yleisönsä Pariisissa. Taiteilija oli pukeutunut ulkoiseen robottiluurankoon, jota liikuteltiin ja ohjailtiin Helsingistä käsin.

Keho muuttuu internetiksi

Stelarc tunnetaan etenkin korvaprojektistaan, jolle hän joutui etsimään kymmenen vuoden ajan sopivaa ja suostuvaista kirurgia. Toimenpiteessä hänen vasemman käsivartensa ihon alle asetettiin korvan muotoinen tukiranka. Toiset kymmenen vuotta ovat kuluneet siihen, että korvalle on kehittynyt oma verenkierto, siihen on kasvanut kudosta ja siitä on muodostunut oleellinen osa Stelarcin kehoa ja persoonaa.

– Esimerkiksi kolmannen silmän kasvattaminen olisi äärimmäisen vaikeaa, koska siihen liittyisi optisia hermoja ja muuta vastaavaa. Korva taas on helpompi tapaus. Lisäksi esteettisessä mielessä korvan rakenne on kaunis, Stelarc toteaa.

Nyt korvaan kasvatetaan nipukkaa taiteilijan omilla kantasoluilla ja kudoksella. Sen jälkeen siihen upotetaan siru, jossa on mikrofoni. Se taas voi lähettää ääntä langattomasti eteenpäin. Mukana projektissa on yhdysvaltalainen ryhmä, joka on erikoistunut biohakkerointiin. Lopputulos on hybridi, jossa ihmisen elin on yhdistynyt saumattomasti internettiin.

– Korva ei todellakaan ole minua varten, minulla on jo kaksi oikein hyvin toimivaa korvaa, taiteilija hymyilee.

Stelarcin projektit ovat herättäneet myös ristiriitaisia tunteita ja jopa hienoisia inhon värähtelyjä. Hänen mukaansa länsimaita vaivaa edelleen "frankensteinilainen pelko" uutta tekniikkaa ja robotiikkaa kohtaan.

– Siitä ei ole kovin kauaa, kun ihmisten pelko kohdistui tikkeihin ja kokoon kursittuun lihaan. Nyt vieroksutaan keinoälyllä varustettuja robotteja. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että monien robottien kohdalla on hyödynnetty ja jäljitelty eläinten ja hyönteisten liikkeitä. Käärme voidaan esimerkiksi muuttaa hienostuneeksi, miniatyyrimaiseksi endoskoopiksi, jonka avulla tutkitaan ihmiskehon sisäosia, Stelarc summaa.