Ensin näkyy hattu. Valtava sininen hattu, jota koristavat isot tupsut. Sen kantajan täytyy olla iloinen ja rohkea. Sellainen Meiju Niskala onkin, taas.

Vielä pari vuotta sitten ilo oli kaukana. Niskalan ainut ajatus oli selviytyä hengissä päivästä toiseen, vahingoittamatta itseään. Posttraumaattinen stressireaktio oli vienyt puhekyvyn ja mieleen pulpahteli ajatuksia ja kuvia, joita sinne ei olisi pitänyt tulla.

Syy synkkiin ajatuksiin juontui äidin kuolemasta tai pikemminkin kaikesta, mitä oli tapahtunut sitä ennen ja jälkeen.

Niskalan äiti sairastui muistisairauteen vain 55-vuotiaana. Tarmokkaan ja huolehtivaisen äidin toiminnassa oli ollut pieniä "kummallisuuksia" ja unohduksia, mutta Niskala oli laittanut ne kipusairauden piikkiin. Kun oireita tuli enemmän, alkoivat tutkimukset. Kun diagnoosi alzheimerin taudista vihdoin tuli, se ei ollut kuitenkaan järkytys Niskalalle.

– Eniten minua järkytti, mitä äidin ympärillä tapahtui. Hänen kumppaninsa lähti, monet sukulaiset ja ystävät käänsivät selkänsä. Heikkouden, sairauden ja kuoleman kohtaaminen olivat liikaa. He tarvitsivat vahvaa äitiä, joka oli aina valmis auttamaan muita.

Suuresta ystäväpiiristä ei ollut apua

Niskalan maailmankuva hajosi täysin. Hän oli nähnyt, miten äiti oli auttanut muita ja huolehtinut. Erityisopettajana uransa tehnyt äiti oli opettanut hyväksymään erilaisuutta, sietämään heikkouttakin.

– Olin kasvanut uskomukseen, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka huolehtivat toinen toisistaan. Niin ei ollutkaan. Äidin ympärillä oli paljon ihmisiä, mutta he tarvitsivat häntä vain terveenä ja vahvana.

Tuolloin vähän alle kolmekymppinen Niskala ei löytänyt tukea ystävistäkään. Hän muistaa itkeneensä ravintolassa pizzaansa tilannettaan, mutta keskustelu vaihtui pian alennusmyynteihin. Ystävien elämäntilanne oli liian erilainen. Heidän ei tarvinnut huolehtia muistisairaasta lähimmäisestä ja hoitaa lukemattomia käytännön asioita, joita hoidon järjestelyt vaativat.

Myös Niskalan äiti oli hädissään. Hänet oli jätetty ja yksinäisyyden pelko oli suuri. Suuresta tuttavaringistä ei ollut apua, kun Niskala soitteli puhelinmuistiota läpi ja yritti saada äidilleen vaikkapa kävelyseuraa.

– Siinä heräsi kysymys, millaiseen empatiakykyyn tämä yhteiskunta meitä ohjaa. Jos korostetaan pelkästään onnellisuutta, niin hauraus ja kuolema nähdään helposti vihollisina.

Äiti itki tunteja päivässä

Yksityinen kotihoito saatiin järjestettyä äidin säästöillä ja Niskala oli itsekin osa-aikainen omaishoitaja. Hän matkusti aina viikoksi Keski-Suomeen hoitamaan ja viettämään aikaa äitinsä kanssa.

Seuraava askel oli kuitenkin hoitokoti. Sinne Niskalan äiti joutui muutaman vuoden päästä, kun rahat oli käytetty. Hän sai tilavan huoneen, jonne sai tuoda omia tavaroita ja sisustaa ne mielensä mukaan. Paljon muuta hyvää hoitokodista ei löytynytkään. Perustarpeista tietenkin huolehdittiin, mutta virikkeet ja keinot tehdä elämä merkitykselliseksi puuttuivat.

Etenkin alkuaikoina äiti itki paljon ja harhaili käytävillä etsien seuraa yksinäisyyteen. Se tulkittiin sekavuutena.

– Yritin keskustella, mitä äidin itkulle voisi tehdä, mutta apua ei löytynyt. Sanottiin, että se vain pitää kestää.

Niskala painottaa kuitenkin, että kyse ei suinkaan ollut hoitajien pahuudesta. Heillä ei vain ollut tarpeeksi tietoa ja koulutusta muistisairaiden hoitamiseen.

Viime talvena alkanutta uutisointia vanhusten hoitokotien tilasta Niskala ei pystynyt seuraamaan. Uutiset vain todensivat sen, minkä hän jo oli kokenut. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että hoitokodissa oli hyviäkin hoitajia, jotka suhtautuivat lämmöllä hoidettaviin ja omaisiin.

– Esimerkiksi eräs ihana hoitaja laittoi aina lastenlaulut soimaan, kun puki äitiä. Yhdessä laulaen vaatteet menivät päälle sutjakammin.

Tähän saakka Niskala on pystynyt puhumaan edesmenneestä äidistään tasaisella ja varmalla äänellä. Mutta nyt häntä rupeaa itkettämään.

– Olisin vain halunnut kaikin tavoin helpottaa äidin oloa.

Tuolloin Niskala ei tiennyt kaikista mahdollisuuksista, eikä niistä myöskään kerrottu hoitokodissa. Monia asioita hän yritti vaatia, mutta siitä tuli vain hanakalan omaisen leima.

Paradoksaalista on, että Niskala on kouluttanut paljon yhteisötaiteen tekijöitä. Hänen äitinsä hoitokodissa ei kuitenkaan vieraillut viiden vuoden aikana yhtään taiteilijaa. Virikkeet olivat tyttären varassa.

Vierailujensa aikana Niskala vei äitiään ulos syömään ja teatteriin. Välillä tapahtui pieniä kömmähdyksiä. Äiti saattoi teatterissa istua epähuomiossa jonkun syliin tai hörpätä väliajalla väärästä kahvikupista. Ihmisten reaktiot olivat hämmästyttäviä.

– Olin ällistynyt niistä yllättävistä vihanpurkauksista. Olimme kuitenkin sivistyneesti teatterissa, emmekä baarissa, missä joku yrittää pölliä tuoppia.

Niskala kuitenkin jatkoi sitkeästi äitinsä ulos viemistä, niin kauan kuin kunto salli.

Tieto äidin kunnon heikentymisestä tuli kuitenkin yllätyksenä. Hoitaja lipsautti saattohoito-sanan sivulauseessa hississä, kun Niskala oli tulossa hakemaan äitiään mökille. Ei auttanut kuin kysyä – mitä nyt tapahtuu? Tietoa ja empatiaa oli kuitenkin vaikea saada.

– Kuvaavaa on, kun yritin kysyä lääkäriltä, miten äidin kuolemaa voisi helpottaa, hän ryhtyi kertomaan ruumiin poiskuljetuksesta.

Kuolemakin on aikataulutettu

Niskala kertoo kirjassaan kuolemanhetkestä. Se ei ole elokuvista tuttu kaunis, keveä viimeinen henkäys. Ei, siinä on pitkittyneitä hetkiä, käänteitä ja loputtomana myllertäviä ajatuksia.

– Vaikka aikaa valmistautumiseen oli melkein kymmenen vuotta, silti tilanne oli yllätys. Miten osata toimia tilanteessa, jotta se olisi äidille paras mahdollinen.

Ainakin, kun ei ole aiemmin kohdannut kuolemaa läheltä. Se tuntui olevan outoa hoitokodin työntekijöillekin. Niskalan kävi melkein sääliksi heitä, kun hän huomasi miten avuttomia he tilanteessa olivat. Oli helpompi kääntää selkä kuin kohdata äitinsä menettänyt tytär.

– Vasta hautaustoimiston työntekijöiltä sain kunnon reilun halauksen. He osasivat työnsä. Tuntui, että heidän läpi elämä virtasi, vaikka olivatkin tekemisissä kuoleman ja surun kanssa.

Äitinsä kuoleman myötä Niskala huomasi, miten kuolema on häivytetty yhteiskunnastamme. Sitä on vaikea kohdata, siitä on hankala puhua ja sitä on lähes mahdoton käsittää, vaikka se tapahtuu meille jokaiselle.

– Tuntui, että kuolemakin on aikataulutettu. Kun hyvästelin äitiä, oven takana jo ryittiin, että pitäisi jo päästä laittamaan ruumista. Ennen vanhaan, kun ruumis säilytettiin pihapiirin liiterissä, hyvästejä saattoi jättää useamman kerran.

Ensin petti ruumis, sitten mieli

Samaan aikaan, kun Niskala oli menettänyt menneisyyden äidin kuoleman myötä, hän menetti myös tulevaisuuden. Hänen miehensä jätti hänet kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Mies ilmoitti erosta samaan aikaan kuin äiti kuoli.

Hautajaiset, paperisodan ja perintöasiat Niskala sai hoidettua, mutta sitten tuli romahdus. Ensin petti ruumis, sitten mieli. Hän päätyi Auroraan sairaalaan psykiatriseen hoitoon.

– Yleensä vaikeista tilanteista selviää, kun tietää, että edessä on edes jonkinlainen tulevaisuudennäkymä. Kun menetin senkin niin arvaamattomasti, putosin mustaan kuiluun.

Niskala yrittää kuvailla, miltä tuntuu, kun järki sumenee.

– Vaikka rationaalinen puoli sinnittelee pitääkseen puolensa, kauhuntunne ja näyt ovat niin vahvoja, että niistä päästäkseen voi tehdä mitä vain itselleen.

Pahimmillaan Niskalalta katosivat sanat. Hän, joka oli aina ollut vilkas keskustelija, ei löytänyt sanoja.

– Ihmisten oli vaikea kohdata minua, kun he olivat tottuneet näkemään minut iloisena ja innostavana puhujana.

Pimeässä hohtavat kumisaappaat sysäsivät toipumaan

Kun Niskalan äidin ystävät kaikkosivat, hän pohti kävisikö hänelle itselleen samoin. Ei käynyt, onneksi.

Niskala oli aivan uskomattoman onnekas. Vaikka valtaosa vanhoista kavereista katosi, löytyi hänen naapurustostaan ihania ihmisiä, joista tuli sairauden myötä enemmän kuin ystäviä. Heistä tuli hengenpelastajia.

Ystävät huolehtivat Niskalasta, kun hän ei itse pystynyt. Hän sai nukkua naapurin pöydän alla pelkonsa pois, toinen teki ruokaa ja kolmas ystävä soitti iltaisin ja luki puhelimessa ääneen Karhuherra Paddingtonia.

– Kutsun näitä ystäviäni rakkaudella iilimadoiksi. He eivät lähteneet pois ravistelemallakaan. Ilman heitä en olisi tässä.

Niskala oli avohoidossa ja joka päivä ennen kotiin lähtöään hän keskusteli lääkärin kanssa ja teki lupauksen, ettei tee itselleen mitään ennen seuraavaa aamua. Näin mentiin pitkään.

Toipuminen alkoi vitsistä. Niskala näki kirppiksellä pimeässä hohtavat kumisaappaat. Hän osti ne ja nukkui saappaat jalassaan. Häntä huvitti ajatus, ettei kuolema olisi niin pimeä paikka hohtavien saappaiden kanssa.

Siitä ajatuksesta jokin alkoi virrata hänessä. Esitystaiteilijana leikki on ollut Niskalalle tärkeä osa teosten tekemistä. Pitkän lamaannuksen jälkeen hänellä on taas teoksia työn alla. Niiden pitäisi olla valmiina ensi kesänä.

Lisäksi Niskala on muuttamassa. Ihanat naapurit muuttivat ulkomaille ja isompiin asuntoihin, joten Niskalakin päätti muuttaa kaupungin toiselle puolelle. Siellä hän pääsee meren äärelle, mistä on aina haaveillut.

–Nyt tuntuu, että on taas tulevaisuus.

Aurinko on hädin tuskin noussut, kun Kaarlo Huovinen menee herättämään poikansa Benjamin Forsbomin. Perheen kotitalo Lake Worthissa, Floridassa on suojattava hurrikaani Dorianin vuoksi.

Huovisen mukaan talo ”napitetaan”. Se tarkoittaa sitä, että rakennuksen joka ikinen ikkuna ja lasiovi peitetään suojapelleillä. Huovisen kotikadulla valtaosa taloista on jo ”napitettu”.

Isä ja poika saavat asennus- ja kantoavuksi 16-vuotiaan Benjaminin ystäviä. Nuorukaiset kiinnittävät pellit ikkunoiden eteen erityisiin kiskoihin akkuporakoneella tuossa tuokiossa.

– Nämä ikkunasuojat ovat viranomaisten hyväksymää mallia ja kestäneet oikein hyvin hurrikaanit, rakennusalalla työuransa tehnyt Huovinen kertoo kotitalonsa vehreällä pihamaalla.

Hurrikaaneja on pakko oppia sietämään

Huovinen on asunut Floridassa noin 40 vuotta ja ei ole pysynyt laskuissa, kuinka monta hurrikaania tai trooppista myrskyä hän on tuona aikana ehtinyt kokea.

– Jos täällä vakituiseen asuu, hurrikaaneja on pakko oppia sietämään. Ne ovat osa tätä niin sanottua paratiisiamme, Huovinen naurahtaa.

Tosin Huovinen on pannut merkille, että hirmumyrskyt ovat ensimmäisiin Floridan-vuosiinsa verrattuna olleet lisääntymään päin. Kesken hurrikaanikauden ikkunasuojia ei aina edes viitsi Huovisen mukaan ottaa heti alas, kun seuraava myräkkä voi tulla milloin vaan.

– Näyttää siltä, että hurrikaaneja on nykyään useammin. Ehkä se johtuu ilmastonmuutoksesta, Huovinen pohtii.

Tutkimus tukee Huovisen arkipäivän kokemusta. Ilmastonmuutoksen myötä lämpiävät merivedet kun tarjoavat hurrikaaneille entistä enemmän käyttövoimaa.

Talo pakettiin ja perhe evakkoon

Kaarlo Huovinen on oppinut kantapään kautta, että hurrikaanin lähestyessä pelkkä talon suojaaminen ei aina riitä. Pitää varautua myös itse lähtemään evakkoon. Tämän opetuksen Huovinen sai, kun perhe koki kodissaan ensimmäisen tuhoisan hurrikaanin jäljet.

– Aamulla talossa ei ollut sen jälkeen sähköjä, ei ilmastointia, eikä oikeastaan yhtään mitään. Onneksi löytyi paikka, mihin mennä ja sai lapsille ruokaa, Huovinen muistelee.

Hurrikaani Dorianin tieltä Huovisen perheen oli alun perin tarkoitus lähteä ajamaan lähes tuhannen kilometrin päähän pohjoiseen. Atlantassa, Georgian osavaltiossa asuva tuttavaperhe oli toivottanut hurrikaanievakot tervetulleeksi.

Huovinen päätti kuitenkin, että Atlantaan asti evakuoituminen ei ole tarpeen, kun lauantaina alkoi näyttää siltä, että Dorian kiertääkin Floridan aiemmin ennustettua kauempaa. Perheenisä sanoo tekevänsä sunnuntaina lopullisen päätöksen jättääkö kotinsa tällä kertaa.

Kotivaraa oltava viikoksi

Viranomaiset ovat teroittaneet, että vaikka Dorian ei suoraan Floridaan iskisikään, niin myrskytulvien ja -tuulen sekä rankkasateen aiheuttama vaara ei ole ohi.

Viranomaisohjeiden mukaan floridalaisten pitäisi varustautua ruoan, juoman ja muiden tarvikkeiden osalta niin, että selviävät vähintään viikon verran niillä.

Kaupoista ovat jotkut tuotteet loppuneet ihmisten varautuessa poikkeusoloihin. Huoltoasemilla on jonotettu bensiiniä, ja Kaarlo Huovinenkin kertoo saaneensa auton tankin yöllä täyteen bensaa.

– Nyt ei huoleta enää niin paljon. Autolla pääsee karkuun tarvittaessa. Mutta omaisuus huolettaa, jos maksettu talo jää tänne myrskyn kouriin, Huovinen sanoo.

Naapuri jää, Huovinen vielä pohtii

Huovisen vanhempien aikanaan ostama talo on kuitenkin selvästi lujaa tekoa. Hurrikaani Irene kahdeksan vuotta sitten kaatoi puun talon katolle, mutta siitä jäi talon päätylautaan vain pieni painauma.

Huovisen naapuri on jo päätöksensä tehnyt. Hän kaartaa kotipihaansa ja huikkaa, ettei aio lähteä minnekään. Hänen mielestään on jo selvää, että Florida selviää pelättyä vähemmällä.

Kaarlo Huovinen sen sijaan pitää vielä mahdollisena, että perhe lähtee. Mutta silloinkaan ei sen kauemmaksi kuin Floridan niemimaan toiselle puolelle. Huovisen mukaan alueella riittää motellia ja hotellia ja autossakin voi tarvittaessa nukkua.

– Nyt se on fifty-fifty, lähdetäänkö vai jäädäänkö, Huovinen tuumii.

Lue lisää:

Bahama valmistautuu hurrikaani Dorianin saapumiseen

Yle Uutisten tuore artikkeli pimeästä aineesta ja alkuräjähdyksestä herätti monen lukijan kiinnostuksen. Artikkelin keskusteluosiossa ja muualla netissä käydyissä keskusteluissa nousi esiin jatkokysymyksiä, joihin tutkija Tommi Tenkanen nyt vastaa. Yleisökysymyksiä on osin yhdistelty tai muuten muokattu.

1. Mitä oli ennen alkua? Jostain siihenkin on tultu. Voiko sieltä saada mitään tietoa?

Ei tiedetä, millainen havaittavan maailmankaikkeutemme alkutila oli – jos sellaista on ollutkaan. Toistaiseksi ei ole mahdollista sanoa, voiko alkutilasta edes periaatteessa saada mitään tietoa, vai jääkö se ikuiseksi arvoitukseksi.

2. Miten tyhjä voi paukahtaa? Jos kosminen inflaatio oli ensin, niin mikä sai sen liikkeelle?

Ei tiedetä, mikä käynnisti kosmisen inflaation, miten ja milloin se tarkkaan ottaen tapahtui, tai miksi se päättyi. Selitysvaihtoehtoja on useita ja ne kaikki sisältävät tietyt peruspiirteet, jotka pohjautuvat havaintoihin ja jotka siksi tekevät vaihtoehdon kosmisesta inflaatiosta uskottavaksi. On mahdollista, että myös ennen kosmista inflaatiota oli tapahtumia.

On mahdollista, että myös ennen kosmista inflaatiota oli tapahtumia.

3. Eikö inflaatio itse ole alkuräjähdys? Eli voisiko tämän tulkita niin, että oli kaksi alkuräjähdystä: ensin pimeän aineen, sitten tavanomaisen aineen ja energian?

Ei. Vaikka alkuräjähdyksellä yleisessä kielenkäytössä viitataan usein "ajan alkuun" eli hypoteettiseen alkusingulariteettiin, kosmologien keskuudessa on vakiintunut tavaksi viitata "kuumalla alkuräjähdyksellä" tilaan, jossa maailmankaikkeuden aine oli niin sanotussa lämpökylvyssä. Tästä lämpökylvystä kiehuivat esiin muun muassa kevyimpien alkuaineiden ytimet ja se jätti jälkeensä kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn, jonka ominaisuuksia mittaamalla voimme sanoa näin tapahtuneen.

Kosmisen inflaation aikana maailmankaikkeus laajeni niin hurjasti, että aine ei pystynyt muodostamaan sellaista lämpökylpyä, joka kuuman alkuräjähdystilan aikana vallitsi. Lämpökylpy muodostui vasta kosmisen inflaatio päätyttyä.

4. Tapahtuiko muun aineen synnyttänyt ”kuuma alkuräjähdys” laajentuneen maailmankaikkeuden joka pisteessä samaan aikaan?

Tarkoin kokein varmennetun yleisen suhteellisuusteorian mukaan aika on suhteellista, eli riippuu havaitsijoiden keskinäisestä liiketilasta ja paikallisesta painovoimakentästä. Käsitettä "samaan aikaan" ei ole olemassa. On myös tärkeä huomata, että "kuuma alkuräjähdys" ei ole hetki – aika-avaruuden piste –, vaan pitkä ajanjakso.

Jokainen maailmankaikkeuden alue kävi alkuräjähdyksen aikana kuitenkin läpi suurin piirtein samanlaiset kehitysvaiheet ja tietyissä koordinaateissa on mielekästä puhua esimerkiksi siitä, mitä tapahtui "ensimmäisen sekunnin" kohdalla.

On myös tärkeä huomata, että "kuuma alkuräjähdys" ei ole hetki - aika-avaruuden piste -, vaan pitkä ajanjakso.

5. Voiko ajatuksiasi liittää jotenkin teorioihin universumin syklisyydestä tai multiversumista?

Syklisyyteen en ota kantaa, sillä se riippuu siitä, miten ja miksi kosminen inflaatio alkoi ja tätä emme tiedä, mutta käytännössä kaikki kosmista inflaatiota tai sen loppuhetkiä kuvaavat uskottavat mallit johtavat luontevalla tavalla päätelmään multiversumin olemassaolosta.

Tällä tarkoitetaan sitä, että kosmisen inflaation aikana universumiin muodostui alueita, jotka eivät ole kausaalisessa yhteydessä toisiinsa. Kosmologit sanovat, että alueet sijaitsevat oman horisonttimme ulkopuolella niin kuin toinen manner sijaitsee meren takana. Ne ovat ikään kuin omia maailmankaikkeuksiaan, jotka yhdessä muodostavat "multiversumin".

6. Mitä ovat galaksit, joissa ei ole lainkaan pimeää ainetta? Miten sellainen on mahdollista?

Tämä on hyvä kysymys, sillä tyypillisesti galaksit muodostuvat juuri sinne, missä pimeää ainetta on paljon. Toistaiseksi on löydetty kaksi galaksia, joissa ei ole lainkaan pimeää ainetta. Tämä on avoin ongelma, jota tutkitaan aktiivisesti, mutta astrofysiikka on tyypillisesti monimutkaista.

Molemmat galaksit sijaitsevat suuremmassa galaksijoukossa, jonka jäsenten välinen dynamiikka on voinut repiä tähdet ja tähtienvälisen kaasun pimeästä aineesta erilleen. Kysymys voi olla vain hyvin erityislaatuisesta galaktisesta naapurustosta.

Toistaiseksi on löydetty kaksi galaksia, joissa ei ole lainkaan pimeää ainetta. Tämä on avoin ongelma.

7. Voisiko olla, että inflaatio olisi ollut edellisen epookin loppu, ja pimeä aine menneen maailmankaikkeuden lopussa yli valonopeudella lajenneen avaruuden auki repimiä mustia aukkoja?

Maailmankaikkeuden laajenemisella ei ole nopeutta, eikä mikään voi edetä yli valonnopeudella. Toisinaan kosmisesta inflaatiosta puhutaan tällaisena aikakautena, mutta todellisuudessa tämä on vain tutkijoiden epäonnistunut kuvaus siitä, että inflaation aikana havaittava horisontti pienenee. Mustille aukoille se tuskin tekee mitään, sillä ne ovat painovoiman paikallisesti yhteen sitomia otuksia, joihin horisontin muuttuminen ei vaikuta.

8. Jutussa mainitaan, että "... ensin tapahtui pimeän aineen synnyttänyt kosminen inflaatio. Sitä seurasi välittömästi kuuma alkuräjähdys, joka synnytti tavallisen aineen." Jotta asiat voisivat tapahtua järjestyksessä, niin voitaneen olettaa, että asioiden tapahtuessa aika on olemassa. Miten teoria suhtautuu aikaan? Onko aika mahdollisesti ollut olemassa jo ennen inflaatiota vai syntyikö aika inflaation yhteydessä?

Kosmologiaa kuvataan yleisellä suhteellisuusteorialla, joka on käytännössä joukko aika-avaruuden paikallista ja globaalia geometriaa kuvaavia yhtälöitä. Aika ei tässä ole riippumaton avaruudesta ja sen ainesisällöstä tai toisin päin. Mikäli esimerkiksi inflaation aikaisia tapahtumia haluaa kuvata yleistä suhteellisuusteoriaa käyttäen, aika-avaruudesta ei pääse eroon. Siinä mielessä aika tosiaankin on ollut aina olemassa.

Pimeälle aineelle kuvaavampi nimi olisi "painava mutta läpinäkyvä, toistaiseksi tuntematon aine" ja pimeälle energialle osuvampi nimi olisi "tuntematon asia, joka näyttää kiihdyttävän maailmankaikkeuden laajenemista tällä hetkellä".

9. Onko pimeällä aineella ja pimeällä energialla mitään tekemistä toistensa kanssa? Vain se, että molemmista tiedetään vähän?

Melko lailla juuri näin. Pimeälle aineelle kuvaavampi nimi olisi "painava mutta läpinäkyvä, toistaiseksi tuntematon aine" ja pimeälle energialle osuvampi nimi olisi "tuntematon asia, joka näyttää kiihdyttävän maailmankaikkeuden laajenemista tällä hetkellä". Kumpikaan ei siis ole varsinaisesti pimeää.

Niillä tuskin on tekemistä keskenään, vaikka silloin tällöin näkeekin tällaisen olettamuksen tekeviä laskelmia. Havainnot eivät kuitenkaan tue tätä mahdollista yhteyttä.

10. Kuvaako sana ”alkuräjähdys” huonosti prosesseja? Onko sille mietitty vaihtoehtoa?

Kieltämättä – ottaen huomioon, ettei alkuräjähdys ollut alku eikä räjähdys.

Alun perin termi "Big Bang" oli vain tähtitieteilijä Fred Hoylen keksimä pilkkanimi teorialle, jota hän ei kannattanut, mutta joka myöhemmin osoitettiin paikkansapitäväksi. Tutkijat ovat kuitenkin kääntäneet tämän vahvuudeksi ja termi on tänä päivänä niin vakiintunut ammattitutkijoidenkin kielenkäyttöön, että siitä tuskin ollaan lähiaikoina luopumassa.

Lue myös:

Kosmos - maailmankaikkeus viidessä minuutissa: Mitä on pimeä aine?

"Alkuräjähdys ei ollut alku eikä räjähdys" – suomalaistutkijan mukaan pimeää ainetta oli jo ennen alkuräjähdystä

Suomessa terapiaan hankkiutuminen kestää parhaimmillaan noin puoli vuotta, mutta voi venyä melkein kahteen vuoteen. Varsinkin, jos ei ole varaa hankkiutua kalliille yksityiselle vastaanotolle, ja tarvitsee hoitoonsa Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa.

Terapiatakuu-kansalaisaloitteen tavoite on tuoda hoitosuhde ihmisen ulottuville kuukauden sisällä ensimmäisestä terveyskeskuskäynnistä.

Lue täältä, mitä terapiatakuu käytännössä tarkoittaisi.

Kolme haastateltavaa kertoo, miltä nykyinen tilanne näyttää apua tarvitsevan silmin.

Elsa Pursion terapianhaku kesti kaksi vuotta: "Kieltävä vastaus alkoi tuntua itsestäänselvyydeltä"

Tamperelainen Elsa Pursio, 18, on vastikään aloittanut käynnit uuden terapeutin kanssa. Pursio kävi ennen sopivan psykoterapeutin löytymistä läpi prosessin, jonka keskellä meinasi toivo loppua.

Ensimmäisen kerran Pursion äiti alkoi etsiä tyttärelleen psykoterapeuttia alkuvuonna 2017. Masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivä Pursio oli tuolloin itse liian voimaton prosessin aloittamiseen. Äiti löysi sinnikkään etsimisen jälkeen kaksi terapeuttia, joilla oli tilaa.

– Menin kokeilukäynneille, mutta kumpikaan terapeutti ei tuntunut erityisen hyvältä. Tunsin painetta hoidon aloittamiselle, eikä minulla ollut voimia pitkittää prosessia. Valitsin sen, minkä koin pienempänä pahana, Pursio kuvailee.

Hän aloitti Kelan tukeman terapian toukokuussa 2018, mutta päätyi kuitenkin lopettamaan suhteen jo marraskuussa. Kuten intuitio osasi heti vihjailla, henkilökemiat eivät toimineet terapeutin kanssa.

Prosessi pysähtyi muutamaksi kuukaudeksi, kun Pursiolla ei ollut voimia aloittaa etsimistä alusta.

"Aloin olettaa, että sieltä tulee taas uusi kieltävä vastaus." Elsa Pursio

Helmi-maaliskuussa 2019 hän aloitti, tällä kertaa itse, terapeutin etsinnän. Hän kävi ensin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan psykoterapeuttien sähköpostilistat läpi, ja siirtyi sitten Kelan rekisteriin.

Pursio huomasi nopeasti mikä oli homman nimi: kukaan ei vastannut tai vastaus oli lyhyt ja kieltävä, usein jähmeän kohtelias automaattivastaus. Turhautuneena Pursio päätti käydä koko Tampereen alueen Kelan listan läpi.

– Siihen turtui hyvin nopeasti. Jos sain sähköpostin nimellä ”Kelan kuntoutuspsykoterapia”, oletin taas yhtä uutta kieltävää vastausta, Pursio toteaa, ja jatkaa:

– Jossain kohtaa aloin ilmoittaa viesteissä, monesko yhteydenotto on kyseessä. Aloitin sen varmaan 30 kohdalla, ja vastauksia rupesi vihdoin tulemaan.

Pursio uskoo, että juuri se pelasti tilanteen.

– Myöhemmin nykyinen terapeuttini on kertonut, ettei hänelläkään olisi oikeasti ollut tilaa. Viestini herätti hänessä kuitenkin sellaiset empatiat, että hän päätti yrittää sovittaa minut aikatauluunsa.

Pursio lähetti lopulta viestiä 57 Kelan listalla edes etäisesti mahdollisille vaihtoehdolle, ja sai kaksi myöntävää vastausta. Mukana luvussa oli myös tahoja, joissa työskenteli useita psykoterapeutteja samassa osoitteessa.

Pursio muistaa synkkänä ajan hetkeä ennen myöntävän vastauksen saamista.

– Se päivä, kun olin laittanut kaikille viestiä, oli todella rankka. Silloin olin lähellä ryhtyä itsetuhoiseksi. Olin käynyt läpi kaikki tahot, ja silti olin yksin. Tajusin mennä silloin johonkin netin tukevaan chattiin puhumaan, Pursio sanoo, ja pitää pienen tauon.

– Onneksi selvisin siitä. Itseni satuttaminen oli silloin tosi lähellä.

Siitä hetkestä meni noin pari viikkoa, ennen kuin Pursio sai myöntävän vastauksen.

Pursio kokeili niitä kahta terapeuttia, joilla oli tilaa. Hän olisi toivonut lisää valinnanvaraa.

– Ymmärsin siinä ensimmäisessä epäonnistuneessa terapiasuhtessa kantapään kautta, miten tärkeää hyvät henkilökemiat on.

Pursion terapeutti vaikutti hyvältä ensimmäisestä kerrasta lähtien, ja uusi terapiasuhde alkaa vihdoin tänä syksynä.

Pursio tietää, että on paljon ihmisiä, jotka ovat laittaneet enemmän viestejä, eivätkä ole vieläkään saaneet apua.

– Se on ihan hirveä ajatus, että olen tässä hyvässä tilanteessa. Ja mielestäni oma tilanteenikin on aika kamala.

Jenny Kasongon terapianhaku on vasta alussa: "Puhuin ongelmista ensimmäisen kerran lukiossa"

Helsinkiläisen Jenny Kasongon, 23, elämään on syksyllä tulossa paljon uutta. Hän aloittaa yliopistossa sosiaalitieteiden lukemisen, ja jos kaikki menee hyvin, saa aloitettua Kelan tukeman terapian haun.

Toive ja tarve päästä terapiaan eivät ole uusia asioita Kasongon elämässä. Hän on hakenut apua useamman kerran jo ala-asteelta lähtien.

– Ensimmäisen kerran kuitenkin uskalsin puhua kaunistelemattomasti ongelmistani vasta koulukuraattorille lukion kolmannella luokalla.

Hän ihmettelee nyt taaksepäin katsoessaan, miksei häntä silloin ohjattu minkäänlaisiin jatkotoimenpiteisiin.

– Kerroin silloin ihan kaiken, omasta menneisyydestäni ja ahdistuksen ja masennuksen oireista. Jotkin niistä asioista olivat oikeasti aika lastensuojelutapauksia.

Kasongo jäi ilman apua ja päätti lukion jälkeen, että haluaa lukemaan psykologiaa. Valintaan vaikutti halu ymmärtää ihmismieltä ja sitä kautta myös omia ongelmia.

– Se ajatus ei ehkä lähtökohtaisesti ollut kovin hyvä. Mutta kun apua ei annettu, halusin itse auttaa itseäni.

"Joudun luultavasti tekemään kompromissin terapeuttia valitessa." Jenny Kasongo

Alkoi neljän vuoden lukuprosessi, jolloin Kasongo piilotti ongelmansa suorittamisen alle.

Koulupaikka jäi joka vuosi parin pisteen päähän. Neljännen ja viimeisen kerran jälkeen pää ei enää pysynytkään kasassa, ja Kasongo tajusi tarvitsevansa nopeasti apua. Hän hakeutui yksityiselle psykoterapeutille.

Melko nopeasti kokeilukäynnillä Kasongo ymmärsi, että hänen ja terapeutin välillä oli ylitsepääsemätön filtteri.

– Pystyin kyllä puhumaan ongelmistani. Vaikeus piili siinä, että niissä on vahvasti mukana rasismi, ja asiat kuten vähemmistöstressi ja mikroaggressiot.

Asioiden sanoittaminen valkoiselle keski-ikäiselle miehelle tuntuikin todella vaikealta.

– Oli hämmentynyt fiilis siitä, että miten sanoitan asiat niin, että terapeutti ymmärtää minua, eikä minulle tule torjuttu tai väärinymmärretty olo. Silloin koin, että hän kyseenalaisti sitä, mitä olen kokenut.

Kokemuksen jälkeen Kasongo päätti taas sulkea ongelmansa mahdollisimman hyvin tietoisuudestaan. Hän aloitti syksyllä 2018 sosionomin opinnot ammattikorkeassa, mutta kaipasi edelleen yliopistoon. Kasongo päätti hakea Helsingin yliopistoon lukemaan sosiaalitieteitä, ja keväällä 2019 alkoi taas yksi uusi pääsykoeurakka.

– Kevät ja pääsykokeet laukaisivat pahan olon ja ongelmat taas pintaan.

Kasongo hakeutui silloin terveyskeskuslääkärille. 10 minuutin jälkeen lääkäri totesi, että hän tarvitsisi ehdottomasti apua.

Nyt Kasongo on odotustilassa. Hän on elokuun lopussa saamassa ajan psykiatrille, ja toivoo pääsevänsä aloittamaan Kelan tukeman terapeutin etsimisen.

Kasongo toivoo, että olisi saanut aikaisemmassa vaiheessa perusteellisempaa psykologista tukea ja keskusteluapua.

– Jos terapiatakuu olisi ollut voimassa, minulla olisi tässä kohtaa jo 7-10 kasvokkaista terapiaistuntoa alla. Se on oikeasti suuri ero.

Osa taakasta jää omille harteille

Kasongo uskoo, että joutuu luultavasti tekemään kompromissin omien toiveiden ja psykoterapeuttien tarjonnan välillä.

– Sen lisäksi, että haluaisin terapeuttini olevan perehtynyt rasismiin ja vähemmistökysymyksiin, haluaisin löytää henkilön, joka on itsekin rodullistettu. Mutta heitä on pääkaupunkiseudulla yhden käden sormilla laskettavissa, ja nekin tyypit tunnen aktivistipiireistä, Kasongo kertoo.

Hän toteaa, että olisi hienoa, jos useampi psykoterapeutti kouluttaisi itseään vähemmistökysymyksistä.

– Kysyntää on jo nyt huomattavasti enemmän kuin tarjontaa, ja markkinat tulevat vain kasvamaan, Kasongo toteaa.

Hän uskoo joutuvansa luopumaan joistakin kriteereistään oman terapeutin etsinnässä.

– Pidän sen mahdollisuuden auki, että kaikesta huolimatta terapeutin kanssa syntyisi tunne, että kaikesta voi puhua, eikä ainakaan perusasioita tarvitsisi selittää. Mutta oletusarvo on, että tiettyjen näkökulmien käsittely jää ihan kylmästi omille harteilleni. Ihan niin kuin moni asia on aina jäänyt.

Jokke Laaksosen terapianhaku kesti lähes kaksi vuotta: "Olin liian fiksu terapiaan"

Tamperelainen Jokke Laaksonen, 25,on ollut terapiassa nyt jo kaksi vuotta. Hoidon saaminen kuitenkin takkuili lukuisia kertoja ennen avun saamista.

Ensimmäiset masennuksen ja ahdistuksen oireet alkoivat Laaksosella 14-15–vuotiaana, jolloin hän myös haki ensimmäisen kerran apua. Masennukseen liittyi vahvat ahdistusoireet, ja pahimpina aikoina Laaksonen sai kymmeniä paniikkikohtauksia päivän aikana.

– Minulla on oireitteni taustalla seksuaalista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Sitten on vielä koulukiusaamiskokemuksia ala- ja yläasteilta. Tämä on tällainen monen ainesosan soppa, Laaksonen kertoo.

Hän hakeutui ensimmäisen kerran kouluterveydenhuollon vastaanotolle 2009 ja seuraavan kerran matalan kynnyksen kriisikeskus Osviittaan. Kummallakin käynnillä Laaksosta kuunneltiin, ja käynnit toivat hetkellistä helpotusta.

– Minulle kuitenkin kerrottiin kummastakin paikasta muutaman käynnin jälkeen, että vaikutan niin fiksulta ja analyyttiseltä tyypiltä, että pärjään luultavasti itsekin ilman psykoterapiaa. En edes tiennyt että sellaista voi olla, liian fiksu terapiaan, Laaksonen ihmettelee jälkikäteen.

Hän jatkoi ilman hoitoa. Vuoden 2015 lopussa vointi romahti ja Laaksonen haki taas apua. Ammattikoulun terveydenhoitaja otti ongelmat tosissaan, ja ohjasi Laaksosen tuetun psykoterapian prosessin alkuun. Seurasi ajat lääkärille ja psykologille alkuvuodesta 2016.

"Kerrottiin, että olen kuluerä itselleni, valtiolle ja mahdolliselle terapeutilleni." Jokke Laaksonen

Tässä kohtaa Laaksonen teki virheen. Hän oli päättänyt edetä prosessissa rehellisesti, ja mainitsi lääkärille hoitaneensa masennusta ja pahaa oloaan päihteillä. Laaksonen selitti hakeneensa apua tuloksetta. Hän kertoi, että päihteiden käyttö auttaa unohtamaan hetkeksi jatkuvan pahan olon.

Alkuvuonna 2016 kokiksi opiskeleva Laaksonen lähti kouluvaihtoon Baskimaahan kahdeksi kuukaudeksi. Vaihdon aikana oli määrä saapua lähete psykiatrille.

Psykiatrista ei kuitenkaan kuulunut.

Vaihto tuli ja meni, ja Suomessa tovin odotettuaan Laaksonen päätti soittaa perään. Psykiatri totesi puhelimessa unohtaneensa soittaa asiasta, ja kertoi, että prosessia ei aiottu jatkaa. Päihteiden käytön vuoksi Laaksonen on liian suuri riski kaikille.

– Minulle kerrottiin, että olen kuluerä itselleni, valtiolle ja mahdolliselle terapeutilleni, ja todennäköisesti tulisin lopettamaan terapiani päihteidenkäytön takia.

Laaksonen kysyi omalääkäriltä, mitä hän voi tehdä jatkaakseen. Lääkäri kertoi, että ainoa tapa jatkaa prosessia olisi kuuden kuukauden ajan puhtaiden virtsanäytteiden jättäminen, jonka jälkeen prosessia voidaan taas mahdollisesti jatkaa.

– Mainitsin tässä kohtaa edessä häämöttävän valmistumiseni. Lääkäri totesi, että se ei ole ongelma hoidon suhteen, Laaksonen kertoo.

Laaksonen jäi puoleksi vuodeksi täysin ilman minkäänlaista hoitoa, vaikka hänen tilansa oli kriittinen. Hän ymmärsi silloin, että oli pakko jatkaa, tai hän luovuttaisi kaikesta.

– Olin siinä pisteessä, että jos en olisi jatkanut prosessin kanssa taistelua ja lopulta saanut terapeuttia, olisin lopettanut elämäni. Sinä aikanakin yritin muutaman kerran tappaa itseni. Ilman läheisten tukea minua ei enää olisi, Laaksonen kertoo.

Vielä muutama aallonpohja

Laaksonen kävi kerran kuussa virtsaamassa purkkiin, ja selvisi kuuden kuukauden jakson yli. Hän soitti lääkärille, joka kertoikin hoitokontaktin loppuneen.

– Hän sanoi, etten ollut kirjoilla ja minun oli etsittävä uusi hoitokontakti. Se oli sama lääkäri, joka laittoi minut silloin näytteenottoputkeen.

Uutinen teki koko kuuden kuukauden virtsanäyteruljanssista yhdellä kertaa turhan.

– Se oli kuin isku kasvoihin. Sinä aikana olisin jo voinut etsiä jo apua muualta, hän toteaa.

"Liian moni ystävä ei koskaan saanut apua." Jokke Laaksonen

Laaksonen meni ensin työterveydenhuollon puolelle turhaan, kunnes hänet ohjattiin kunnallisen puolelle, missä hoito voitiin vihdoin aloittaa. Prosessi lähti eteenpäin ja kaikki näytti hetken menevän hyvin. Pian kuitenkin hoitokontakti uhkasi taas kerran katketa.

– Omalääkärini oli kirjoittanut tietoihini, että käytän päivittäin päihteitä. Sellainen ei siihen aikaan lainkaan pitänyt paikkaansa, enkä ollut kertonut mitään sellaista. Luulen, että lääkäri on purkanut ennakkoluulojaan punkkarin ulkonäöstäni tietoja kirjoittaessaan.

Maininta saatiin lopulta korjattua, mutta se pitkitti prosessia entisestään.

Tilanteen venyessä Laaksonen oli alkanut etsiä itsenäisesti terapeuttia. Hän halusi terapian alkavan nopeasti, kun luvat Kelan tukemaan terapiaan vihdoin tulisivat. Vaihteluna totuttuun kaavaan, Laaksosella kävi tuuri.

– Ensimmäinen terapeutti, jota kävin tapaamassa, sattui olemaan juuri sopiva henkilö minulle. Olen nyt käynyt jo kaksi vuotta keskustelemassa hänen kanssaan, ja elämänlaatuni on parantunut hurjasti.

Odotus kannatti

Laaksonen kokee, että terapia on mahdollistanut valtavasti asioita, joihin hän luuli ennen olevansa kykenemätön.

– Olen tällä hetkellä onnellisesti parisuhteessa, vihdoin päässyt opiskelemaan yliopistoon ja suhteeni vanhempiini on parempi kuin koskaan ennen. Olen pystynyt myös esimerkiksi käsittelemään sukupuolen kokemustani paremmin kuin ennen.

Laaksonen kertoo oireilevansa huomattavasti vähemmän. Kahden viime vuoden aikana hänellä on ollut kaksi masennusjaksoa, kun normi ennen oli noin viisi tai kuusi jaksoa vuodessa. Paniikkikohtaukset ovat lähes loppuneet, ja niiden hallitsemiseen on enemmän työkaluja.

– Ylipäätään, pystyn vihdoin olemaan toimintakykyinen yksilö tässä maailmassa. Pystyn vihdoin rakastamaan itseäni.

Häpeä ja suru eivät jätä rauhaan

Laaksonen näkee, että hoitoon pääsevät vain ne, joiden voimavarat riittävät avun hankkimiseen.

– Tunnen edelleen häpeää ja itseinhoa siitä, että olen saanut tämän terapian. Minulla on myös liian monta ystävää, jotka eivät saaneet apua, eivätkä ole täällä enää, Laaksonen sanoo.

Hän korostaa, ettei kukaan hae terapiaan huvikseen.

– Me puhutaan nyt ihmisistä, jotka voivat todella huonosti. Valtion velvollisuus on tukea heitä pysymään hengissä. En aio edes perustella miksi.

Laaksonen kritisoi myös terveydenhuollon mustavalkoista tapaa erottaa päihteiden käyttö ja mielenterveyden ongelmat eri leireihin.

– Edelleen vallitsee vahvana ajatus siitä, että ensin tulee päihdeongelmat, ja siitä seuraa mielenterveysongelmat. Se on täysin kestämätön tapa ajatella, ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen tajutakseen sen. Se on sellainen paketti, mikä kulkee käsi kädessä, ja meidän tulee myös purkaa sitä yhtenä.

Lue lisää:

”Ihmishenkiä pelastuisi” – kansalaisaloite haluaa muuttaa hoitoon pääsyä huomattavasti helpommaksi

Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi 50 000 nimeä ja etenee eduskuntaan

Viihteen monitaituri Jukka Virtanen on kuollut varhain sunnuntaiaamuna. Asian vahvistavat Ylelle Virtasen lähiomaiset.

Jukka Virtanen oli 86-vuotias. Hän kuoli pitkän sairauden uuvuttamana.

Virtanen oli monipuolinen ja lahjakas viihteen ammattilainen. Hän oli muun muassa television Levyraadista tuttu sanoittaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Hän vaikutti voimakkaasti muun muassa siihen, mille kansa nauroi television alkuaikoina 1960-luvulla. Virtanen työskenteli tv:ssä sekä ohjaajana, käsikirjoittajana että juontajana.

Alalle hänet kouli elokuvaohjaaja Erik Blomberg, jonka johtamassa elokuvatuotantoyhtiössä Virtanen työskenteli nuorena äidinkielen opiskelijana 1950-luvulla.

Virtanen oli taitava lyyrikko, jonka soljuvat ja usein tarinalliset tekstit nostivat monet käännöskappaleet uudelle tasolle. Hän oli taitava paketoimaan ajankohtaisia aiheita ja ilmiöitä sanoituksiinsa.

Esimerkiksi Kaj Chydeniuksen sävellykseen 1970-luvun lopulla tehty Minä kaipaan Espalle takaisin on yhä täysin ajankohtainen kappale siitä, miten nuoren aikuisen haaveet ja todellisuus harvoin kohtaavat.

Virtasella oli horjumaton tyylitaju myös humoristisissa kappaleissa. Simo Salmisen esittämä Pornolaulu on siitä hyvä esimerkki.

Virtanen oli 1970-luvun lopulla mukana perustamassa Uutta Iloista Teatteria yhdessä Lasse Mårtensonin, Jaakko Salon ja Marjatta Leppäsen kanssa. Hän käänsi ja riimitteli laulutekstejä myös musikaaleihin.

Koko kansan julkkis Virtasesta tuli jo 1960-luvulla ja asema vain vahvistui, kun hänet kiinnitettiin Levyraadin (MTV) isännäksi vuonna 1980. Virtanen johti musiikkiohjelmaa lähes 20 vuotta ja palasi ruutuun myöhemmin hieman toisenlaisissa merkeissä, Ylen Runoraadin vakituisena jäsenenä.

Virtanen ymmärsi tiimityön merkityksen. Yhdessä Aarre Elon, Matti Kuuslan ja Jaakko Salon kanssa Virtanen pokkasi arvostetun Montreux’n Kultaisen Ruusun musiikkiviihdeohjelmallaan Lumilinna vuonna 1965.

Hän käväisi välillä levytysstudiossa myös itse laulamassa humoristisia kappaleita, kuten Hanna ja Niilo sekä Perspirantti-Antti. Niiden suosio perustui Virtasen julkisuuskuvaan, ei lauluääneen.

Julkisuudessa suurimman osan elämästään elänyt Virtanen kertoi haastatteluissa avoimesti alkoholismistaan, masennuksestaan ja syövästään.

Hän oli futisfani ja innokas jalkapalloilija itsekin. Virtasen kunniaksi on nimetty jalkapallokenttä Jämsänkoskella, Virtasen synnyinpaikkakunnalla.

Näyttelijä Ville Virtanen on Jukka Virtasen poika.

Yle muistaa Jukka Virtasta monin tavoin. Muun muassa Radio Suomessa ja Yle Teemalla näin:

14.02 - 15.00 "Tuhansien kertomusten mies - Jukka Virtanen". Ohjelmassa kuullaan kertomuksia edesmenneestä viihteen moniosaajasta ja soitetaan Virtasen sanoittamia lauluja. Ohjelman juontaa Maria Jyrkäs.

17.15 - 18.50 "Jukka Virtanen muistoissamme". Kadonneen levy metsästäjät -ohjelman tilalla kuullaan tänään Jukka Virtasen muisto-ohjelma. Kuuntelijat voivat soittaa numeroon 0203-17600 ja kertoa omia muistojaan edesmenneestä viihteen monitoimimiehestä. Ohjelman juontaa Tero Liete ja Veli Kauppinen.

Yle Teema muistaa Jukka Virtasta torstaina 5.9. klo 22.25 lähtien kolmella ohjelmalla: kaikkien aikojen ensimmäinen Runoraati (2002), dokumentti Jukka Virtanen - kuriton mies (2008) ja Itse asiassa kuultuna - sarjan jakso Jukka Virtasesta (2012).

Katso myös:

Jukka Virtasella on paperimiehen sielu

Jukka Virtanen ja viihteen monet kasvot

Jukka Virtanen Arto Nybergin vieraana vuonna 2008

Kuuntele Virtasen haastattelu Elävästä arkistosta vuodelta 1992:

Miten minusta tuli minä, Jukka Virtanen

Lappeenrannan keskustan tuntumassa olevan kerrostalon rappukäytävä on rakennustyömaana. Putkiremontti on alkanut jo alkukesästä. Seinästä pilkottavat uudet muoviputket, joten loppusuoralla ollaan.

– On tämä ollut aikamoinen kesä. Vessassakin on pitänyt käydä ylimmän kerroksen WC:ssä, tuskailee Aimo Vuorinen.

Kirjailija, graafikko Aimo Vuorisen parvekkeelta avautuu näkymä Lappeenrannan matkustajasatamaan. Sen viereinen puisto on koristeltu juhlistamaan juuri alkavaa kaupungin 370-vuotissyntymäpäivää.

Asunnon seinää koristavat jykevät kirjahyllyt, joissa on kauniissa järjestyksessä valtava määrä paksuja tietokirjoja ja kaunokirjallisuutta. Yhden hyllyn päällä on tuhkakuppi, jossa lukee Carillo bitter.

– Juu. Se Carillo on minun keksimäni nimi.

Aimo Vuorinen ei edes muista, kuinka monelle tuotteelle hän on keksinyt nimen tai luonut graafisen ilmeen.

– Niitä on niin valtavasti.

Nimetön suosikki

Loimaalla vuonna 1929 syntynyt Aimo Vuorinen saapui Lappeenrantaan Chymoksen tehtaalle alkujaan pakkaussuunnittelijan opintoloman sijaiseksi vuonna 1951. Chymos oli tuolloin jo suuri makeisten, mehujen ja alkoholijuomien valmistaja.

Chymoksen tuotevalikoimassa oli ollut jo 1940-luvun lopulta lähtien suklaatäytteinen piparminttukaramelli. Se oli kääritty punavalkoraitaiseen kääreeseen, mutta sillä ei ollut nimeä. Se oli vain piparminttukaramelli.

Punainen ja valkoinen ovat jo kauan olleet piparminttukaramellien väriyhdistelmä, jota on käytetty monissa maissa. Edelleen sama väritys on tuttu karkkikauppojen J-kirjaimen muotoisista kovista piparminttumakeisista. Värinsä ja muotonsa takia niitä käytettiin alkujaan joulukuusen koristeina.

Kun Chymos oli muutaman vuoden tehnyt nimetöntä piparminttukaramellia, Chymoksen toimitusjohtaja Jouko Keränen käveli Lappeenrannan tehtaalla nuoren graafikon Aimo Vuorisen luokse. Vuosi oli 1953.

– Hän sanoi minulle, että karkista pitää saada arvokkaampi. Sille pitäisi saada nimi ja uusi formaatti, kertoo Aimo Vuorinen.

Marianne meinasi tuhoutua

Toimitusjohtaja Jouko Keräsellä oli Vuorisen mukaan ehdoton vaatimus, että makeisen kääreessä ei saanut olla yhtään valkoista ja punaista raitaa. Koko entinen ulkoasu piti uusia.

Niinpä Vuorinen alkoi suunnitella uutta käärettä. Koska piparminttu ja suklaa ovat ranskalainen makuyhdistelmä, hän aloitti suunnittelun Ranskasta.

– Eräänlaisen kansallispyhimyksen asemassa Ranskassa on vallankumousrintamalla uljaasti taistellut sotilasneito Marianne. Niinpä Mariannen kuvasta tuli sen makeisen kantava teema.

Vaikka Marianne-hahmo on tunnettu Ranskassa, ei se suomalaisiin vedonnut yhtään. Hahmo oli koitua koko makeisen turmioksi.

Marianne-neidon kuvalla painettua paperia tilattiin tehtaalle suunnaton määrä ja karamelli tuli uudistuneena kauppoihin.

– Siitä tuli ensimmäinen minun tiedossani oleva kuluttajakapina. Ihmiset eivät ostaneet sitä karkkia, kertoo Vuorinen.

Tehtaalla oli pakko ottaa takapakkia.

– Palattiin takaisin punavalkoraidalliseen karamellikääreeseen. Makeisen nimeksi tuli Marianne. Sen ihmiset hyväksyivät, kertoo Vuorinen.

Aimo Vuorisen kädenjälki näkyy Mariannen kääreessä edelleen, sillä kääreessä oleva kaunokirjoituksella tehty Marianne-teksti ja sen asettelut ovat hänen luomiaan.

Lappeenrannan tehtailla Marianne-karkkeja valmistuu vuodessa 1,3 miljoonaa kiloa, josta yli puolet menee myyntiin ulkomaille.

Koko tuotepaketti

Chymoksen tehtaan graafikkona ja mainossuunnittelijana Vuorisen työnkuvaan kuului koko tuoteperheen suunnittelu. Siihen kuuluivat esimerkiksi kaikenkokoisten pullojen etiketit, kääreet, tukkupakkaukset ja mainokset.

– Meillä oli viinituotesarjoja, liköörituotesarjoja, ja kaikkiin tehtiin oma peruskuvio, joka vietiin läpi koko sarjassa.

Karkkitehdas Brunbergillä oli ollut valikoimissaan suosituksi tullut Alku-niminen kermatoffeekaramelli, ja tietysti Chymoksen piti saada oma vastaava tuote.

Vuonna 1966 makeiskeittiö kokkasi sopivaa makuyhdistelmää, ja Aimo Vuorisen tehtäväksi tuli nopeasti uutuusmakeiselle nimi. Ongelma oli jo siihen aikaan, että monet hyvät nimet oli jo rekisteröity.

Sopivissa kohdissa Aimo Vuorinen oli paperille kirjoitellut pöytälaatikkoon letkan nimiä, joita voisi vielä käyttää. Niinpä hän otti listan ja alkoi selata.

– Sieltä löytyi sopiva nelikirjaiminen sana omar. Se oli tosin alkujaan kaavailtu jollekin halva-makeisen kaltaiselle tuotteelle.

Tuote piti saada pikaisesti markkinoille. Vuorinen suunnitteli tuotteelle logon ja koko kääreiden ulkoasun.

– Siinä oli niin kiire, että pari-kolme päivää myöhemmin ne lähtivät kääretehtaalle painettaviksi.

Votkaturistit

Vuosi 1976 oli aikamoinen käännekohta Vuorisen elämässä. Leningradista eli nykyisestä Pietarista tuli äkkiä yksi suomalaisten suosituimmista matkakohteista. Siellä köyhä duunari pystyi ainakin yhden viikonlopun ajan olemaan kroisos ja unohtamaan kaikki arkiset murheensa.

Syntyi näytelmä Votkaturistit. Huumorin sävyttämästä näytelmästä tuli nopeasti teattereiden hitti, jota esitettiin kaikkialla Suomessa ensin ammattiteattereissa ja sen jälkeen kesäteattereissa.

– Virallinen tilasto kertoo, että sen on nähnyt puoli miljoonaa suomalaista, mutta kyllä se lähempänä miljoonaa todellisuudessa on, sanoo Vuorinen.

Votkaturistien lisäksi Vuorinen on kirjoittanut parikymmentä muuta näytelmää, joita on esitetty useissa ammattiteattereissa.

Näytelmiään hän sai esitettäväksi osallistumalla teattereiden järjestämiin näytelmäkirjoituskilpailuihin.

Koska Vuorinen pelkäsi paljastuvansa, oli hänellä oma taktiikkansa.

– Nehän kirjoitettiin nimimerkillä. Tyttäreni postitti ne Helsingistä, jotta niihin saatiin Helsingin postileima. Lappeenrannan leima olisi voinut paljastaa minut.

Komedian vaikeus

Vuorisen puhetapa on rehevä ja ilmeikäs. Kirjoittajana hänen tyylilajinsa on komedia, jota Votkaturistit ehkä parhaimmillaan edustaa.

– Jos haluaa kirjoittaa komediaa, pitää sen koomisen aineksen pitää olla niin vahva, että se tulee läpi. Näin se on, vaikka olisi minkälainen aihe, sanoo Vuorinen.

Komedian kirjoittaminen on Vuorisen mielestä paljon vaikeampaa kuin tragedian.

– Komedian arvostus on sitten ihan jotain muuta, sanoo Vuorinen.

Paikallisuus kunniaan

Aimo Vuorinen innostui jo kohta Lappeenrantaan muutettuaan paikallishistoriasta. Kaupunkiin ulkopuolelta muuttaneena hän näki mielenkiintoisia kohtia Lappeenrannan menneisyydestä ja huomasi, ettei niistä ollut kirjoitettu mitään.

Tähän mennessä teoksia Lappeenrannan rakennuksista, Linnoituksesta, kirkoista ja menneisyydestä on syntynyt pitkälle toistakymmentä.

Paikallisuutta hän on mielellään korostanut myös aikoinaan työskennellessään Chymoksella.

Kun Chymos alkoi valmistaa marjapohjaista kuohuviiniä, halusi Vuorinen antaa sille suomalaisen nimen Kavaljeeri. Hän pelkäsi, että yhtiön johto vaatisi muka hienompaa kirjoitusasua Chevalier. Tyytyväisenä hän totesi, että näin ei käynyt.

Vuorisen mielestä on tuotteen kannalta eduksi, jos tuotemerkin lähtökohtana on jokin luonnollinen asia. Esimerkiksi Kavaljeerissa se oli ratsastava mies, koska Lappeenranta on kuuluisa ratsuväkipaikkakunta. Myös tehdas oli aivan varuskunnan vieressä.

Carelia-viinisarjaan Vuorinen puolestaan taiteili kuvat Imatrankoskesta, Saimaan kanavasta ja Viipurin linnasta.

Vuorisen Lappeenranta-historia Yle Areenaan.

Vuonna 1999 Aimo Vuorinen teki Ylelle mittavan radiosarjan Lappeenrannan historiasta. Se sai nimekseen Villimiehen jalanjäljissä.

Jaksoja tuli kaiken kaikkiaan 48, joista jokainen kesti noin viisi minuuttia. Apunaan Vuorisella oli Ylen äänitarkkailija Asko Lempinen, joka laati sarjaan täyteläisen äänimaiseman.

Kun mukaan saatiin vielä lappeenrantalaisia harrastelijanäyttelijöitä, oli tekeillä dramatisoitu kuulokuva rajakaupungin historiaan.

Sarjan kertoja on itse Aimo Vuorinen, joka mielenkiintoisella tavallaan avaa aina yhden ajanjakson Lappeenrannan menneisyyteen.

Tarina alkaa tietysti Lappeenrannan perustamisesta, mutta sen jälkeen käydään kylpylässä, kaupungin laitamilla, tavataan Ilmari Kianto ja piipahdetaan Skinnarilan hovissa. Rautatie valmistuu ja keisari vierailee. Sotiakin käydään. Lopuksi presidentti Urho Kekkonen vihkii Saimaan kanavan.

Villimiehen jalanjäljissä -sarja kuultiin Yle Radio Suomessa Etelä-Karjalassa ensimmäisen kerran vuonna 1999, kun Lappeenrannan kaupunki täytti 350 vuotta.

Nyt Lappeenrannan kaupungin 370-vuotisjuhlan kunniaksi sarja on tullut kokonaisuudessaan kuunneltavaksi Yle Areenaan.

Kaupungin menneisyydessä on sotaa ja rauhaa, iloa ja surua. Villimiehen jalanjäljille pääsee tästä:

Uuden lukuvuoden käynnistyttyä monissa kouluissa ja kodeissa on päällä jokavuotinen täiralli. Sosiaalisen median ryhmissä etenkin äidit jakavat tunteitaan laidasta laitaan, kun perheeseen pesiytynyt täitartunta ei ota lähteäkseen.

Kouvolalainen kouluterveydenhoitaja Henna Koponen koputtaa puuta.

– Vielä ei ole täitartuntoja näkynyt, ja samaa olen kuullut Kouvolan muistakin kouluista, kolmessa koulussa työskentelevä Koponen kertoo.

Tämänhetkinen tilanne on kuitenkin todennäköisesti vain tyyntä myrskyn edellä. Helpoiten päätäi leviää kahden pään tai hiusten koskiessa toisiinsa, ja yleisimpiä ne ovat päiväkoti-ikäisillä sekä alakoululaisilla.

– He leikkivät yhdessä pienissä tiloissa, jolloin tartunnat tapahtuvat helposti. Kodeissa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, jos lapsi raapii päätään, Koponen neuvoo.

Täitartunta voi kuitenkin saada vanhemmat hämilleen ja aiheuttaa epätoivoa, jos tilanne ei ota rauhoittuakseen. Mistä johtuu, että täistä tuntuu välillä olevan mahdotonta päästä eroon?

Pesiytyykö "supertäi" suomalaisten päihin?

Tilastoa päätäitartuntojen yleisyydestä Suomessa ei pidetä. Päätäitartuntojen määrä kasvoi kuitenkin selvästi 2000-luvun vaihteessa.

– Ongelmaksi tuli, etteivät hyönteismyrkkypohjaiset valmisteet enää tehonneet päätäihin yhtä hyvin kuin ennen. Syyksi paljastui täin kasvanut vastustuskyky näille aineille. Se selittää osaltaan tartuntojen yleistymisen sekä sen, miksei hoito tepsi aina nykyäänkään, dosentti ja SYNLAB:n johtava ylilääkäri Sakari Jokiranta sanoo.

Jo 2000-luvun alusta alkaen on ajoittain uutisoitu niin sanotun “supertäin” mahdollisesta kehittymisestä ja leviämisestä. Tällainen täi olisi vastustuskykyinen tämänhetkisille hoitomenetelmille.

Tämän hetken parhaat hoitomenetelmät perustuvat täiden nesteenhaihdutusaukkoja tukkiville aineille. Ylilääkäri Sakari Jokiranta pitää “supertäin” syntyä epätodennäköisenä.

– Näitä aineita vastaan on hyvin epätodennäköistä kehittyä vastustuskykyä. Pelkkä geenimutaatio ei riittäisi, vaan itse täin tulisi muuttua merkittävästi. Hoidon onnistuminen riippuu kuitenkin pitkälti siitä, että hoitotuotetta on käytetty oikeaoppisesti.

Päätäiden häätöön voidaan käyttää esimerkiksi malationi- tai permetriinisampoota, jotka ovat hyönteismyrkkypohjaisia. Koska Suomessa on kuitenkin myrkyille vastustuskykyisiä täitä, nimenomaan täiden tukahduttamiseen perustuvia tuotteita myydään nykyään apteekeissa eniten.

Viimeisin kysyntäpiikki oli Kouvolan Hansa-Apteekin farmaseutti Elina Halttusen mukaan kesällä.

– Tukahduttavat tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja turvallisia, sillä riski yliherkkyysreaktiolle on pieni. Niitä on lisäksi montaa erilaista, jolloin jokaiselle löytyy sopiva tuote. Teho on hyvä kunhan hoidon tekee huolellisesti, Halttunen kertoo.

Halpoja tuotteet eivät ole. Hoidon hinnat kieppuvat jopa useissa kympeissä, etenkin jos päätäitartunnan on saanut useampi perheenjäsen tai jos hoito pitää toistaa.

Ylilääkäri Sakari Jokirannan mukaan sinnikkäältä tuntuva täitartunta johtuu useimmiten juuri tuotteiden virheellisestä käytöstä tai lähiympäristöstä saadusta uusintatartunnasta.

– On muistettava, että lapsi voi saada tartunnan niin kavereiltaan kuin myös muilta perheenjäseniltä. Tartunnasta ilmoittaminen myös kavereille ja kouluun on todella tärkeää, jotta sen lähde saadaan myös hoidon piiriin.

Saunasta ja pipojen piilottamisesta ei ole apua – kookosöljystä ehkä on

Suurimmat piikit päätäitartunnoissa keskittyvät elokuulle sekä tammikuulle. Syytä tälle ei tiedetä.

– Spekulaationa on että lomilla ei tule istuttua alas kuten koulussa, jolloin päänahan kutinaa ei huomaa ennen kuin koulujen alettua. Toinen teoria on, että lomilla lapset leikkivät lähekkäämmin, jolloin täit tarttuvat helpommin, ylilääkäri Sakari Jokiranta sanoo.

Netissä ja vanhempien kesken leviää paljon uskomuksia siitä miten täit leviävät, miten tartuntoja voisi ennaltaehkäistä ja miten täistä pääsisi eroon.

Myös ylilääkäri Sakari Jokiranta on törmännyt moniin uskomuksiin. Täitartuntojen ennaltaehkäisyksi on ehdotettu esimerkiksi kookos- tai oliiviöljyä.

– Markkinoilla on silikaattituotteita, jotka tekevät hiuksista liukkaampia. Lupauksena on, että ne vaikeuttaisivat täin tarttumista hiuksiin. On pientä näyttöä, että tästä voisi olla hyötyä. Öljyjen käyttö perustuu samaan ideaan.

Monille suomalaisille tutusta varatoimenpiteestä eli pipojen piilottamisesta hihaan Jokiranta ei kuitenkaan näe suurta apua olevan.

– Teholle ei ole tieteellistä näyttöä. Päätäit voivat elää pipossa vain hyvin lyhyen ajan. Lisäksi suurin epidemiakausi on heti kesäloman jälkeen, mikä myös todistaa etteivät täit pipojen kautta ainakaan merkittävästi leviä.

Myöskään saunomisesta ei ole apua. Täitartunnan sattuessa Jokiranta kehottaa myös jättämään pitkät saunasessiot vähemmälle täiden tappamisen toivossa.

– Päätäit elävät hiuspohjan tuntumassa. Saunan lämpö ei tapa täitä, ellei päänahka käytännössä kärsi palovammoja, hän sanoo.

Paras apu Jokirannan mukaan löytyy apteekista. Helppokäyttöisten täisampoidenkin käytössä on kuitenkin vaaranpaikkansa. Hoito voi nimittäin epäonnistua huolimattomuuden vuoksi.

– Sampoota on totuttu käyttämään siten, että hiuksissa on paljon vettä. Korkea nesteen määrä voi kuitenkin laimentaa hoitavan aineen pitoisuutta. Itse pidän parempana hoitokeinona useaksi tunniksi hiuksiin jätettäviä valmisteita.

Tietoa tartunnoista sosiaalisesta mediasta

Epäily päätäitartunnasta herää tavallisimmin kun päänahka kutisee tavallisesta poikkeavalla tavalla, tai kun lähipiirissä on havaittu täitä.

– Voimme auttaa niin itseämme kuin toisiamme tuomalla havainnot ilmi, jotta muutkin ymmärtävät seuloa lastensa hiuksia. Siten voidaan estää tartuntojen nopea leviäminen, sillä ihmisten ulkopuolella täit ja niiden munat eivät selviä kauaa hengissä, sanoo ylilääkäri Sakari Jokiranta.

Tartunta on helppo todeta täikamman avulla, jonka piikkien väliin täit ja niiden munat eli saivareet tarttuvat.

– Kampaaminen kannattaa tehdä märkiin hiuksiin hoitoaineen kanssa, jolloin pitkätkin hiukset on helppo käydä läpi, ohjeistaa Jokiranta.

Kouluterveydenhoitaja Henna Koponen on tyytyväinen vanhempien aktiivisuuteen päätäiden vastaisessa taistelussa.

– Vanhemmat ilmoittavat kouluille hyvin täitartunnoista, jolloin voimme välittää viestin eteenpäin. Viestin saatuaan vanhemmat myös tarkastavat ahkerasti lastensa päitä, Koponen kertoo.

Vielä 1970- ja 80 -lukujen Suomessa päätäistä vaiettiin huolella. Sama meno jatkui, kun tartuntojen määrä alkoi 90-luvun lopulla lisääntyä.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa Sakari Jokiranta huomasi muutoksen tuulia, ja positiivinen kehitys on jatkunut edelleen tähän päivään.

– Nykyään vanhemmat jakavat sosiaalisen median avulla luottamuksellistakin tietoa toisilleen, jolloin myös täitartunnoista puhutaan avoimemmin. Tartuntaa ei tarvitse hävetä – päinvastoin, tartunnan löytäminen viestii siitä että lapseen on kiinnitetty huomiota ja vanhemmat toimivat hänen parhaakseen.

Täitartunta lähipiirissä voi silti herättää vanhemmissa huolen ja inhonkin tunteita. Vaikka aiheesta puhuminen on vapaampaa, oma tai lapsen tartunta voi silti aiheuttaa häpeää eikä tartunnasta haluta kertoa muille.

Ylilääkäri Sakari Jokiranta muistuttaa, että päätäit eivät kerro huonosta hygieniasta tai huolettomasta hoidosta.

– On pyrittävä välttämään negatiivisten asenteiden välittämistä lapsille. Esimerkiksi Norjassa oppilailta on kouluissa etsitty järjestelmällisesti luokittain täitä. Siinä kaikki ovat samalla viivalla, ja lapset saavat mahdollisuuden kokea ja oppia uutta.

Keskusrikospoliisi on aloittanut henkirikostutkinnan Somerolla kesäkuussa kadonneen nuoren naisen tapauksessa.

21-vuotias nainen ilmoitettiin kadonneeksi 11. kesäkuuta. Katoamista ovat tutkineet sen jälkeen KRP ja Lounais-Suomen poliisilaitos. Tutkinnan perusteella henkilöei ole kadonnut omasta tahdostaan, kerrotaan KRP:n tiedotteessa.

– Saimme katoamisen jälkeen tuoreeltaan jonkin verran vihjeitä. Tämän lisäksi poliisin omissa tutkimuksissa on tullut ilmi seikkoja, jotka viittaavat siihen, että henkirikoksesta on kysymys. Tutkinta on herkässä vaiheessa, joten en voi mennä tämän enempää yksityiskohtiin, toteaa keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markus Laine.

Viimeinen havainto kadonneesta on 8. kesäkuuta hänen kotipihallaan Someron keskustassa. Poliisin mukaan on syytä epäillä, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi heti viimeisen havainnon jälkeen.

Keskusrikospoliisi pyytää havaintoja naisesta. Lisäksi KRP pyytää havaintoja hänen käyttämästään autosta. Auto on vuosimallin 2001 Volkswagen Golf, rekisterinumero on KPJ-506.

KRP on kiinnostunut myös toisesta autosta. Katoamisviikonloppuna Somerolla liikkui hopeinen vuosimallin 2003 Volvo V70 -farmariauto.

– Kyseinen ajoneuvo on tullut ilmi poliisin omissa tutkimuksissa. On mahdollista, että nainen olisi ollut katoamisviikonloppunaan tällaisen ajoneuvon kyydissä, kertoo Markus Laine.

Havaintoja voi toimittaa poliisille numeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.

Nainen oli suorittamassa asepalvelusta Porin prikaatissa katoamisen aikaan.

Lue lisää:

Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä: Porin prikaatissa varusmiespalvelusta suorittanut nainen ollut kateissa jo yli kuukauden

Kuopion yliopistollinen sairaala on päättänyt ryhtyä etsimään miljoonasäästöjä myös työntekijöiden irtisanomisilla.

Sairaalassa on käyty yt-neuvotteluja vuoden alusta lähtien. Tänään maanantaina neuvotteluissa keskusteltiin pitkävaikutteisista rakenteellisista ja toiminnallisista muutoksista. Muutoksista aiheutuisi 250 henkilön vähennystarve, mikä vastaisi 12 miljoonan euron säästöjä.

Vähentämissuunnitelmat koskevat koko KYSiä sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintokeskusta. Päätökset vähennyksistä on tarkoitus tehdä vuoden loppuun mennessä.

– Potilasturvallisuutta ja henkilöstön jaksamista emme vaaranna, vaan haemme tarkoituksenmukaista työnjakoa, jossa huomioidaan maakunnan ja KYSin erityisvastuualueen näkökulma, sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen sanoo tiedotteessa.

KYSissä on jo sovittu tänä vuonna runsaan viiden miljoonan euron säästöistä henkilökuluissa. Lisäksi on säästetty miljoonia muun muassa palveluiden ja tarvikkeiden ostoista.

Talousvaikeuksien taustalla on sairaanhoitopiirin niukentunut rahoitus. Sairaanhoitopiirin jäsenkuntien rahoitusosuus kokonaismenoista on pudonnut 70 prosentista 65 prosenttiin. Se vastaa noin 20 miljoonaa euroa.

Ulkokuntamyynti on vähentynyt

Tilannetta on pystytty aiemmin kompensoimaan niin sanotulla ulkokuntamyynnillä eli palveluilla, joita myydään muille kuin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille. Keskittämisasetuksen tulkinnat sairaaloiden työnjaosta ovat Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin mukaan johtaneet ulkokuntamyynnistä saatujen tulojen vähenemiseen KYSissä.

Sairaanhoitopiirin tulos oli viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa alijäämäinen. Viime vuonna ja sitä ennen syntyneet alijäämät, noin 14 miljoonaa euroa, aiotaan periä omistajakunnilta ensi vuoden loppuun mennessä.

– Pohjois-Savon kuntien talous ei pysty kantamaan enempää. Kertaluontoisten sopeuttamistoimien sijasta pyrimme kestävään kehitykseen pysyvällä toiminnan muutoksella, Miettunen sanoo.

Kunnat ja sairaanhoitopiiri ovat käynnistäneet Yhessä-hankkeen, joka etsii keinoja sujuvoittaa ja kehittää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä toimintaa. Tavoitteena on pitää terveydenhuollon kokonaiskulut aisoissa Pohjois-Savossa.

Yhessä-hankkessa pyritään muun muassa kehittämään hoitopolkuja. Tavoitteena on muun muassa tuoda erikoissairaanhoidon vastaanottoja terveyskeskuksiin, kehittää lähetekäytäntöjä, parantaa lääkehoidon arviointia ja luoda yhteinen kotisairaalamalli.

Lisäksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on tarkoitus kehittää sairaanhoitajien työkiertoa, leikkaustoiminnan ja erikoisalojen yhteistyötä sekä varastonhallintaa.

KYSissä työskentelee noin 4 500 ihmistä, joista noin 2 800 hoitotyössä.

Kerttu Nevala syntyi vuonna 2012 keskipohjalaiseen Lestijärven kuntaan. Muita vauvoja kunnassa ei sinä vuonna syntynytkään, ja siksi päättäjät havahtuivat siihen, että jotain pitää tehdä.

Syntyi maan hulppeimmaksikin kutsuttu vauvaraha: 10 000 euroa, joka annetaan tonni vuodessa kymmenen vuoden aikana, kunhan kotikunta pysyy.

Samaan ovat sittemmin päätyneet vuoden 2018 alusta Kymenlaakson Miehikkälä ja Manner-Suomen pienin kunta, Keski-Suomen Luhanka.

Pienempiä vauvarahoja tai lapsilahjoja jakaa ainakin pari–kolmekymmentä kuntaa. Valtaosa niistä on 300–500 euron kertalahjoituksia, mutta esimerkiksi Juupajoki Pirkanmaalla, Savitaipale Etelä-Karjalassa ja Hartola Päijät-Hämeessä tukevat lasta tuhannella eurolla.

Osa vauvarahoista on pitkäikäisiä, osa kunnista jakaa tai on jakanut tukea esimerkiksi juhlavuotensa kunniaksi.

Eskareita on jo 12, syntyperäisiä ekaluokkalaisia vain yksi

Lestijärvellä syntyi ensimmäisenä vauvarahan vuonna 14 lasta. Vaikka tahti on tasaantunut, nousee näiden vuosien aikana syntyneiden määrä yli 60:een. Tukea maksetaan nykyään noin 50:lle, sillä osa perheistä on muuttanut muualle.

Nyt vauvaraha näyttää tulleen Lestijärvellä tiensä päähän. Se on voimassa tämän vuoden loppuun, ja Lestijärvellä aletaan pohtia muita keinoja pitää kunta elinvoimaisena. Esillä on ollut esimerkiksi maksuton päivähoito.

– Tämä tie on varmaan käyty loppuun. Nyt tarvittaisiin täsmäiskuja koko perheelle, sanoo kunnanjohtaja Esko Ahonen.

Kerttu Nevala aloitti syksyllä koulun. Hän olisi siis kunnan ainoa ekaluokkalainen, jollei Lestijärvelle olisi muuttanut kaksi samanikäistä. Kolmen hengen luokka on Kertun mielestä oikein sopiva – enempää ei tarvitse olla. Ykkös–kakkosluokalla lapsia on yhteensä kahdeksan.

– Koulun alku on tuntunut kivalta. Kaikki on mukavaa, sanoo Kerttu.

Innokkaita eskareita yhtenäiskoulun tiloissa temmeltää tusinan verran. Pari lasta ikäluokasta on muuttanut muualle.

– Siellä se tulevaisuus näkyy! Ihan mahtavalta tuntuu, että sellainen ikäluokka on tulossa, sanoo luokanopettaja Paula Jokela.

Hän on opettanut Lestijärvellä yli 30 vuotta – koko tuon ajan yhdysluokkia. Se on haastava tuplatyö: opetettavana on jatkuvasti kaksi luokkatasoa, joista molemmille pitää olla oikeanlaista tekemistä.

– Toisaalta olen niin tottunut siihen, etten tiedä, miltä tuntuisi pitää vain yhtä vuosiluokkaa. Voisi olla outoa sekin!

Lasten näkökulmasta yhdysluokassa on hyötynsä: pienemmät voivat jo ikään kuin käydä osittain ennakkoon tulevaa luokkaa. Jos taas jotain kertaamisen tarvetta on, se hoituu nuorempien vanavedessä.

– Molemmat oppivat toisiltaan.

Muutenkaan luokkarajat eivät ole pienessä koulussa tiukat, vaan oppilasaines ratkaisee. Yhtenäiskoulussa lapset myös hitsautuvat yhteen.

– Isot koululaiset osaavat ottaa pienemmät huomioon: välillä kannetaan pienempiä reppuselässä. Kyllä se on mahtava yhteisö, sanoo Paula Jokela.

Vauvarahan vaikutuksia syntyvyyteen ei seuraa mikään taho. Kunnat arvioivat Ylelle antamissaan vastauksissa, että vaikutukset ovat pieniä eikä ylimääräisen tuen tietenkään voi sanoa ratkaisseen lapsen hankkimista.

– Yhdenkään rinnassa ei lue lappua: minut tehtiin tenavatonnin takia, kommentoi yksi kunnanjohtaja.

Lestijärvellä suuren tuen katsotaan pysäyttäneen väestökadon.

– Kyllä noista oppilasmääristä voi päätellä suoraan, että sillä on ollut merkitystä. Että jos ensin oli vain yksi Kerttu ja sitten on 12 eskaria. Tokikaan sitä ei voi sanoa, kuinka paljon suoranaisesti vauvaraha on siihen vaikuttanut, mutta oppilasmäärällisesti katsottuna sillä on ollut vaikutusta, sanoo luokanopettaja Paula Jokela.

Lapsia muistetaan myös pienemmillä lahjoilla

Vauvarahasta ollaan monta mieltä. Joukko kuntia virittelee sellaista parhaillaan, mutta moni on luopunutkin siitä. Lapsiperheitä muistetaan kirjavasti villasukilla, lampaantaljoilla ja rotinalahjoilla, mutta myös maksuttomalla kotipalvelulla ja perhekerhoilla.

Osa Ylen kyselyyn vastanneista kuntien edustajista suhtautuu ajatukseen vauvarahan kaltaisesta "palkitsemista" kielteisesti. Lestijärvinen opettaja näkee asian toisin.

– Jotakinhan pitää tehdä, ja jos tällainen vauvaraha saa tämmöisen kehityksen aikaiseksi niin mikä ettei. Ei se haitaksi ainakaan ole, sanoo Paula Jokela.

Työpaikat ja hyvät palvelut ovat monen kuntapäättäjän mukaan olennaisimmat asiat, joilla elinvoimaisuus pidetään yllä. Samaa sanoo opettaja.

– Kyllähän työpaikat aina ratkaisevat, kuinka paljon väkeä muuttaa. Kun tuulimyllyjä ruvetaan rakentamaan Lestijärvelle, toiveissa on, että tänne muuttaisi työntekijöitä, jotka tulevat niitä tekemään. Sitä kautta ainakin voisi väkeä tulla lisää.

Mutta mitä sanoo vauvarahan aikaan saanut Kerttu Nevala: onko Lestijärvi hyvä paikka elää?

– On!

Aiheesta voi keskustella 2.9. klo 22 saakka.

Britannian konservatiivipuolue estää kansanedustajia äänestämästä oman halunsa mukaan maan EU-eroasiassa.

Yleisradioyhtiö BBC:n puoluetoimistosta saaman tiedon mukaan puolue määrää, että jos joku kansanedustaja äänestää pääministeri Boris Johnsonin brexit-ehdotusta vastaan, hänet erotetaan puolueesta. Sama pätee, jos pidättyy äänestämästä tai on poissa äänestyksestä.

Tiedon vahvistaa ITV-televisiokanavan haastattelema opetusministeri Gavin Williamson.

– Jokainen, joka äänestää vastoin hallitusta, on asemassa, jossa voi vaarantaa pääministerin neuvotteluaseman. Heidän tulee hyvin vakavasti harkita tätä ja sen seurauksia, Willamson sanoi.

Puoluetoimistosta tulleiden tietojen mukaan "väärin" äänestävät erotetaan puolueesta, eivätkä he enää voisi asettua ehdolle konservatiivipuolueen ehdokkaina. He eivät tosin menetä paikkaansa parlamentissa, mutta olisivat jatkossa itsenäisiä kansanedustajia.

Puoluetoimiston mukaan ehdokkaat, jotka "eivät äänestä hallituksen mukaan tuhoavat pääministerin neuvotteluaseman ja antavat vallan parlamentissa [työväenpuolueen johtajan] Jeremy Corbynin käsiin".

Konservatiivipuolueen ja Irlannin unionistipuolueen muodostaman hallituksen parlamenttienemmistö on vain yhden äänen varassa, kertoo BBC.

Oppositio viimeistelee sopimuksettoman eron torjuvaa lakia

Britannian oppositiojohtajan Corbynin mukaan työväenpuolue viimeistelee suunnitelmia maan sopimuksettoman EU-eron torjumiseksi. Asiaa koskeva laki yritetään saada läpi huomenna kesätauolta palaavassa alahuoneessa.

Corbyn toivoi puheessaan Salfordissa kansanedustajien tekevän yhteistyötä yli puoluerajojen pääministeri Johnsonin aikeiden torjumiseksi. Myös epäluottamuslauseäänestys Johnsonia vastaan on edelleen harkinnassa, Corbyn sanoo.

Jos ja kun laki kovan brexitin torjumisesta saadaan läpi, Corbyn haluaa Britanniaan ennenaikaiset parlamenttivaalit.

Eilen sunnuntaina Britanniassa herätti huomiota brexitin suunnittelusta vastaavan ministerin Michael Goven lausunto. Hän kertoi, ettei voinut luvata hallituksen noudattavan lakia.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Britannian parlamentin istuntokauden keskeyttäminen oli brexit-fanaatikkojen päiväuni – pääministeri Boris Johnson teki siitä totta Yli miljoona brittiä allekirjoitti vetoomuksen Johnsonin viimeisintä brexit-päätöstä vastaan

Suomen huipputuloisimmat kokevat olevansa hyvissä väleissä moniin maamme poliittisiin päättäjiin. Tämä voi luoda ongelmatilanteita maamme demokraattiseen päätöksentekoprosessiin. Näin pohtivat Huipputuloiset – Suomen rikkain promille -kirjan tekijät, Tampereen yliopiston tutkija Hanna Kuusela ja Helsingin yliopiston professori Anu Kantola Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

– Suomen huipputuloisimmat ovat todella vahvasti mukana elinkeinoelämän etujärjestöjen toiminnassa. Tämä oli minulle yllätys. Olin kuvitellut rikkaimpien elävän omassa maailmassaan, Kantola toteaa.

Huipputuloiset olivat luottavaisia, että he pääsevät ongelmatilanteessa puhumaan asioista ministerien kanssa. Kantolan mukaan pitäisi tuoda nykyistä avoimemmin esille, että miten maamme rikkaimmat pääsevät vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin.

– Huipputuloiset eivät halua olla julkisuudessa, eivätkä he halua vaikuttaa asioihin julkisuuden kautta. Olisi reilua, että demokraattisessa järjestelmässä päätöksentekoon tultaisiin mukaan julkisen keskustelun kautta, Kantola pohtii.

– Tähän yhdistyy huipputuloisten demokratiavastaisia tai demokraattisia vaaleja kritisoivia näkemyksiä. Tulisi tarkkailla, että onko tilanne muodostumassa sellaiseksi ongelmaksi, että rikkaat ajattelevat pyörittävänsä maata eivätkä demokraattiset vaalit, Hanna Kuusela jatkaa.

Huipputuloiset antavat Kuuselan ja Kantolan tutkimuksessa paljon kritiikkiä demokraattista järjestelmää kohtaan. He pitävät vaaleja ongelmallisina, koska ihmiset äänestävät väärin perustein. Huipputuloiset eivät pidä julkisesta sektorista ja suhtautuvat myös sosiaalipolitiikkaan erittäin kriittisesti.

"Tässä joukossa ei ollut iloisia veronmaksajia"

Tutkimuksen mukaan huipputuloisten unelmana olisi nykyisenlainen tasa-arvoinen, vakaa ja turvallinen Suomi ilman nykyistä verotuspolitiikkaa. Kantolan mukaan huipputuloiset eivät ajattele yhteiskunnallisen vakauden ja tasa-arvoisuuden kiertyvän yhteen korkean verotuksen kautta.

Suomessa ollaan perinteisesti oltu solidaarisia yhteiskuntaryhmien välillä. Kantolan mukaan solidaarisuus-periaate ei ole vahva huipputuloisten keskuudessa.

– Nyt pohdimmekin onko Suomeen syntymässä uusia empatiakuiluja eri väestöryhmien välille, Anu Kantola pohtii.

Korkeaa ja progressiivista verotusta pidetään yhtenä syynä suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuudelle ja rauhallisuudelle. Huipputuloisten joukossa verojen maksamiselle ei löytynyt innostusta.

– Tässä joukossa ei ollut iloisia veronmaksajia. Kiinnostava kysymys on se, että minkälaiset ovat varakkaimpien ryhmien veronmaksuhalut tulevaisuudessa.

Entä etääntyvätkö huipputuloiset muusta kansasta? Hanna Kuuselan mukaan tämä on monijakoinen kysymys. Huipputuloiset hyväksyvät verojen siirron halvempiin maihin, eikä heillä ole suunnitelmissa investoida Suomeen.

– Kuitenkin he monessa mielessä rakastavat Suomea ja ajattelevat olevansa isänmaallisia ihmisiä. Suomen kesä koetaan mahtavaksi ja jollain tavalla tämä on ihana lintukoto, Kuusela pohtii.

Kontiolahtelaiset kyläaktiivit Pentti Seutu ja Saara Paalanen tuijottavat tyyntä vedenpintaa.

Väylävirasto on irtisanonut elokuun lopussa neljän omistamansa kanavamuseon ylläpitosopimukset. Yksi näistä on Jakokosken kanavamuseo Kontiolahdella.

Uutinen oli kyläläisille kova isku, sillä ellei uutta omistajaa löydy, kanavamuseon toiminta loppuu. Samalla Jakokosken ja Mönnin kylät menettävät arvokkaimman kulttuurikohteensa.

– Museokanava on kanssakäymisen foorumi, yhteistyön paikka ja merkittävin tulonlähde, jonka ansiosta pystymme järjestämään kylätoimintaa, ikänsä Jakokosken kyläyhdistyksessä toiminut Pentti Seutu sanoo.

Neljä kanavamuseota kaupan

Jakokosken kanavamuseon lisäksi lakkauttaminen uhkaa Varistaipaleen kanavamuseota Heinävedellä, Taipaletta Varkaudessa ja Herraskoskea Virroilla.

Ainoastaan Saimaan kanavamuseo Lappeenrannassa jatkaa toimintaansa Väyläviraston omistuksessa.

Väylävirasto perustelee sopimusten irtisanomista sillä, ettei museotoiminta kuulu sen varsinaisiin tehtäviin. Väylä vastaa Suomen tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kunnossapidosta ja kehittämisestä.

Ylitarkastaja Jarmo Koistinen kertoo, että kanavamuseoiden tulevaisuudesta käydään vielä syksyn mittaan neuvotteluja kuntien ja paikallisten museoiden kanssa.

Varkauden kaupungin kanssa neuvottelut ovat jo käynnissä.

– Paras ratkaisu olisi, että löytäisimme kanavamuseoille ostajan, joka olisi halukas jatkamaan museon toimintaa. Mutta täytyy muistaa, että valtiolla on myyjänä tiettyjä rajoituksia. Emme esimerkiksi voi luovuttaa kiinteistöjä vastikkeetta, Koistinen kertoo.

Museoilla mahdollisuuksia matkailukohteina

Jarmo Koistinen painottaa, ettei Väylävirastossa kyseenalaisteta kanavamuseoiden arvoa. Päinvastoin, historiallisissa kanava-alueissa on paljon mahdollisuuksia.

Esimerkiksi Taipaleen museokanava sijaitsee Varkaudessa vilkkaan valtatien vieressä, ja se on jo nykyisellään ollut monelle matkailijalle helppo tutustumiskohde.

Vastaavasti Varistaipale hyötyy muista Heinäveden matkailukohteista, kuten Lintulan luostarista. Virroilla Herraskosken kanavan välittömässä läheisyydessä on Virtain perinnekylä.

Sen sijaan Kontiolahden Jakokoskelle ei vahingossa eksy. Museokanava on Pielisjoen rannalla, monen mutkan takana.

– Jo sijaintinsa takia paikkaa on vaikea myydä. Lisäksi korjattavaa on paljon ja ostajaa sitovat Museoviraston suojeluvelvoitteet, Pentti Seutu miettii.

Tosin tänä kesänä vesiliikennettä on ollut aiempaa enemmän.

– Kun Pieliselle tuli veneiden tankkauspisteitä, liikenne joellakin vilkastui ja rantautujia on ollut enemmän, arvioi Mönnin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Saara Paalanen.

Pentti Seutu ja Saara Paalanen ovat yhtä mieltä siitä, ettei kyläyhdistysten voimat yksin riitä kanavamuseon ostamiseen tai edes toiminnan kehittämiseen.

Tähänkin saakka ylläpidosta on vastannut virallisesti tieliikenteen alan erikoismuseo Mobilia. Käytännössä Mobilia ei kuitenkaan ole hoitanut kaikkea itse, vaan on ostanut työn yksityisiltä yrittäjiltä tai yhdistyksiltä, kuten juuri Jakokoski–Mönni-seuralta.

Jakokoskella yhdistysten päätehtävä on ollut esitellä museota tapahtumien, kuten Karelia-soudun ja Kontiolahden Kanavateatterin esitysten yhteydessä. Kontiolahden kunta on huolehtinut museokanavan piha-alueesta.

– Mutta kyllä minä uskon, että tähän joku ratkaisu löytyy. Ei näin hienoa aluetta yksinkertaisesti voi jättää happanemaan, Pentti Seutu toteaa.

Iran on myöntänyt, että sen raketti räjähti Imam Khomeinin avaruuskeskuksessa viime torstaina.

Hallituksen edustaja Ali Rabiei kertoi asiasta Iranin valtiontelevisiossa. Hän sanoi, että räjähdys ei aiheuttanut kuolonuhreja eivätkä viranomaiset löytäneet mitään merkkejä sabotaasista.

– Tämä oli tekninen kysymys ja tekninen virhe. Asiantuntijamme sanovat niin yksimielisesti, Ali Rabiei sanoi.

Avaruuskeskus sijaitsee 240 kilometriä pääkaupungista Teheranista kaakkoon.

Iran on suunnitellut kolmatta yritystä satelliitin kuljettamiseksi avaruuteen. Ali Rabiei korosti, että satelliitti ei tuhoutunut räjähdyksessä.

– Räjähdys tapahtui laukaisualustalla eikä satelliittia vielä ollut siirretty laukaisualustalle.

Aiemmat yritykset tammikuussa ja helmikuussa epäonnistuivat, mikä on herättänyt myös epäilyksiä sabotaasista.

Iranin avaruusohjelma huolettaa erityisesti Israelia ja Yhdysvaltoja, jotka epäilevät Iranin tavoittelevan ydinasetta.

Trump julkaisi satelliittikuvan Twitterissä

Perjantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tviittasi asiasta ja julkaisi satelliittikuvan, jossa näkyy räjähdyksen aiheuttamia tuhoja.

Trump kirjoitti, että Yhdysvalloilla ei ollut mitenkään sekaantunut katastrofaaliseen onnettomuuteen, joka tapahtui Safir SLV -raketin viimeisten laukaisuvalmistelujen aikana Semnanin ykköslaukaisupaikalla.

Iran ei tuossa vaiheessa ollut virallisesti kertonut räjähdyksestä eikä siten ollut syyttänyt Yhdysvaltoja tapahtuneesta.

– Toivotan Iranille kaikkea hyvää ja onnea sen selvittämisessä mitä tapahtui laukaisupaikka yhdellä, Trump toivotti.

Trumpin tviittaama kuva on todennäköisesti Yhdysvaltain vakoilusatelliitista. Myös kaupallisten satelliittien julkisissa kuvissa on ollut nähtävissä laukaisualustalta nousevaa tummaa savua.

Trumpin julkaisema kuva on niitä tarkempi ja siinä on nähtävissä räjähdyksen tuhoja ja vaurioituneita ajoneuvoja.

Iranin hallituksen edustaja ihmetteli Trumpin tviittiä.

– Emme ymmärrä, miksi Yhdysvaltain presidentti tviittaa ja julkaisee satelliittikuvia innostuneena. Se ei ole ymmärrettävää, Ali Rabiei kommentoi.

– Ehkä heillä on puute Iraniin liittyvistä aiheista, joten he nostavat tällaisia asioita.

Rakettien laukaisut huolettavat Yhdysvaltoja

Yhdysvallat seuraa tiiviisti Iranin avaruusohjelmaa, koska se epäilee Iranin edelleen tavoittelevan ydinasetta ja kehittävän siksi ballististen ohjusten kapasiteettia. Yhdysvaltain mukaan rakettien laukaisut ovat YK:n päätöslauselman vastaista toimintaa.

Yhdysvaltain ja Iranin välit ovat viime kuukausina entisestään kiristyneet, muun muassa Persianlahden tankkeriselkkausten takia.

Trump veti Yhdysvallat pois vuonna 2015 solmitusta sopimuksesta, jossa Iran suostui rajoittamaan yhdinohjelmaansa vastineena maahan kohdistuvien pakotteiden hellittämisestä.

Yhdysvaltain pakotteet ovat iskeneet pahoin Iranin talouteen, ja Iran on vaatinut sopimukseen kuuluvilta Euroopan mailta toimia tilanteen helpottamiseksi.

Aiheesta muualla:

The New York Times: In a Tweet Taunting Iran, Trump Releases an Image Thought to Be Classified 30.8.2019

The Guardian: Trump tweets photo of Iran rocket site and says US 'not involved' in failed launch 31.8.2019

Testin lähteenä on käytetty:
Unilääkäri Henri Tuomilehdon kirjaa Nukkumalla menestykseen (2019)
Käypä hoito: Unettomuus
Käypä hoito: Uniapnea

Lue myös:

Suomalaiset märehtivät yöllä töitä, ilmastonmuutosta ja jopa kukkien kastelua – "Miksi minusta tulee öisin ylidramaattinen marttyyri?"

Välitön nukahtaminen voi kertoa rajusta univajeesta – "Hyvään uneen tarvitaan sopivasti valoa, happea ja rauhaa"

Uniapnea-lähetteiden hurja kasvu jatkuu: "Vastaavaa ei ole koettu koskaan"

Ilta-Sanomat kertoo, että Jyväskylän Lohikoskella on käynnissä poliisioperaatio. Kyseessä on operaatio tutkinnan tukemiseksi, mutta poliisi ei kerro vielä enempää.

Operaatio alkoi maanantaina iltapäivällä noin kello puoli kolme Tyyppäläntiellä. Alueen asukkaille operaatiosta ei aiheudu vaaraa. Ylen tavoittaman silminnäkijän mukaan paikalla on muutama poliisiauto.

Venäläismies on ylittänyt Suomen ja Venäjän välisen rajan ilman vaadittavia lupia.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto epäilee, että 33-vuotias mies ylitti rajan maastoitse Lappeenrannan Keskisaaren kylän pohjoispuolella sunnuntai-iltana kello 19.30.

Mies otettiin kiinni kahden kilometrin päässä rajasta kello 21.

Rajavartioston mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti. Miestä epäillään valtionrajarikoksesta.

Asiaa käsitellään aikanaan käräjäoikeudessa. Mies valmistaudutaan käännyttämään takaisin Venäjälle.

Eräässä shanghailaisessa baarissa ryhmä nuoria oli tilannut pöytään pullon punaviiniä. Yksi miehistä otti pitkän kulauksen hieman irvistäen ja oksensi siltä istumalta viereiseen saaviin. Hetken kakomisen jälkeen hän ryhdistäytyi ja kääntyi taas lasinsa ääreen nauttimaan illasta.

Näkemäni kohtaus painui mieleeni monesta syystä. Tilanne oli väkisinkin hieman koominen, mutta se myös kiteytti jotain nykypäivän Kiinasta. Vanhat tavat ovat muuttuneet rykäyksessä. Uudet makutottumukset – oli kyseessä sitten ruoka, juoma, pukeutuminen tai sisustus – omaksutaan usein innolla ja suurieleisesti mutta samalla vähän väkisin.

Ulkomaisista viineistä on tällä vuosituhannella tullut kiinalaiskaupunkien keskiluokkaisissa piireissä suosittu juoma, jota ostetaan koska se kuuluu hienon ihmisen elämään. Toki Kiinastakin löytyy viinintuntijoita, mutta suurelle massalle laadun takeeksi riittää, että pullossa lukee “Ranska”.

Kiinassa on toki ennenkin juotu. Perinteisempiä vaihtoehtoja ovat olut ja baijiu, vahva kirkas viina. Juomista ei juurikaan paheksuta mutta juomatavat ovat monin tavoin erilaisia kuin vaikkapa Suomessa. Töiden jälkeen ei ole aikaa jäädä kaverin kanssa oluelle. Juhlissa pääosassa on aina ruoka.

Kiinassa viina onkin usein työasia. Liikekumppani viedään kostealle illalliselle, kaverin kanssa voi keksiä jotain muuta. Bisnestä tehdään yhä usein baijiun virratessa. Jopa työlounailla saa välillä vakuutella pitkään, että juuri nyt viina ei kiitos maistu. Kun malja nostetaan, muiden on kohteliasta juoda perässä. Ganbei eli kuppi kuivaksi.

Myös kodeissa juodaan, ainakin juhlavammissa tilanteissa. Saksalainen tuttavani kertoi, kuinka hänen shanghailaisen tyttöystävänsä isoisä joi hänet ensimmäisellä perheillallisella penkin alle. Sen jälkeen pojan heikonlaiselle viinankestokyvylle naurettiin – toki sydämellisesti.

Kun menimme seuraavan kerran perheen juhlapöytään, nostin baijiu-kupin vain näön vuoksi huulilleni. Sekin oli isännän mielestä huvittavaa, mutta selvisin vähemmällä koska olen nainen.

Mitä viinaan tulee, miehiltä odotetaan enemmän.

Perinteet säilyvät mutta samalla kiinalaisten nuorten juomatavat ovat muutoksessa. Viinibaareja, drinkkejä, klubeja ja artesaanioluita löytyy jokaisesta metropolista. Kinalaisten alkoholinkulutus on voimakkaassa kasvussa. Keväällä julkaistun tutkimuksen mukaan kiinalaiset juovat alkoholia 70 prosenttia enemmän kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Mutta vaikka Kiinassa juodaan, kaupunkien kaduilla se ei juuri näy, ellei satu kulkemaan suurkaupungin baarikeskittymässä. Pullo kädessä heiluvaa alkoholistia tai juovuksissa olevaa teiniä on vaikea löytää. Puistoissa ei pussikaljoittelijoita näy.

Katukuva ei kuitenkaan ole koko totuus. Kyllä nuoret Kiinassakin juovat, kiinalainen ystäväni vakuutti, kun kysyin asiasta. Heidän vain ei tarvitse notkua ostareilla, sillä baareihin ja klubeille on helppo päästä alaikäisenä.

Kiinassa alkoholin ostoon vaadittava ikäraja on 18 vuotta, mutta lakia ei juuri valvota. Tiskillä tai kioskilla ei kysytä papereita vaikka oluen ostaja näyttäisi nuorelta.

– Lapsikin voisi käydä ostamassa kaupasta olutta, ystäväni sanoi.

Monista muistakin tavoista voi päätellä, että tietous alkoholin vaaroista on Kiinassa vielä rajallista. Perheissä on yhä tavallista antaa pienenkin lapsen maistaa viinaa. Vanhukset ottavat alkoholia lääkkeeksi ja mainokset herättävä mielikuvia viinan suotuisista vaikutuksista.

Alkoholin haittavaikutuksista keskustellaankin verrattain vähän eikä arkipuheessa alkoholia pidetä ongelmana. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö maassa olisi alkoholisteja – heitä ei vain kutsuta sillä nimellä.

Kulutuksen, ja toivottavasti myös tiedon, lisääntyessä tilanne saattaa muuttua. Ja mitä nuoriin tulee, ystäväni muistutti, että kiinalaisilla vanhemmilla on kyllä huoli lastensa addiktioista.

Riippuvuuden aiheuttajana vain on useammin internet kuin viina.

Kuolleita tai kuolevia kimalaisia - ei pelkästään muutama, vaan kymmeniä, jopa satoja. Ja lähes poikkeuksetta tiettyjen kaupunkilehmusten alla. Loppukesän joukkokuolemia on yritetty selittää myrkyillä, ravinnon puutteella ja lajikäyttäytymisellä, mutta kaikki ratkaisuyritykset ovat jääneet vaillinaisiksi. Uusin teoria saattaa kuitenkin sisältää ratkaisun avaimen.

Hautova hyönteinen

Kimalainen on hyönteismaailman älykkö ja kimalais-naaraan tapaa toimia on verrattu jopa lintuun. Kimalaiset ovat yhteiskunta-hyönteisiä ja yksivuotisia, paitsi kuningatar, joka syksyn tulle tekee itselleen maankoloon tai muuhun sopivaan paikkaan pesän, talvehtii siellä ja kevään tullen munii sinne ja - kuten isommat siivekkäät - hautoo munia.

Kimalaisten on todettu myös oppivan siirtelemään esineitä, muistamaan asioita ja jopa pelaamaan alkeellista jalkapalloa. Miksi se on sitten niin tyhmä, että jää lehmuksen vangiksi ja menettää henkensä?

Mikä lehmuksessa koukuttaa kimalaisen?

Ravinnon puute vai myrkky?

Muutama kymmenen vuotta sitten luultiin, että kimalaisten kuoleman aiheutti lehmusten medessä oleva hedelmäsokeri mannoosi, joka olisi hyönteiselle myrkkyä. Teoria meni nurin, kun kuolevia kimalaisia elvytettiin samalla aineella ja ne virkosivat.

Sitten selitykseksi keksittiin ravinnon puute. Lehmuksen mesipitoisuus nimittäin vaihtelee kesän mittaan. Alkukesästä mettä on runsaasti, ja silloin kimalaiset tottuvat käymään lehmuksessa ja yhteiskuntaeläimenä kimalainen on ravinnon lähteellen uskollinen.

Loppukesän kukat eivät enää tarjoa riittävästi energiaa ja tuho tulee.

Tämän todettiin pitävän osaksi paikkaansa, mutta se ei selittänyt sitä, että miksei fiksuksi todettu hyönteinen ei vain katsonut ympärilleen ja vaihtanut ravintokasvia, monen lehmuksen lähellä oli riittävästi esim apiloita ja muita ruokalupaikkoja.

Sitten lehmuksen medestä löydettiin trigonelliini -alkaloidia, joka vaikuttaa muistin aivokemiaan.

Alkaloidin vaikutuksesta kimalaiset eivät välttämättä muista, että lehmuksesta ei saa tarpeeksi mettä ja että olisi aika hakeutua muualle.

Ne eivät enää osaa hoitaa hommaa.

Aamusumppi tapaa

Lisätutkimusten jälkeen medestä löytyi vielä yllättävä ainesosa: kofeiini, jota me ihmiset olemme tottuneet nauttimaan kahvissa.

Ja kuten mekin, myös kimalainen voi jäädä kofeiinikoukkuun ja haluta ainetta jatkuvasti lisää.

Kun tähän yhdistettiin se, että joukkokuolemia edelsi yleensä kylmä aamu, alkoi mahdollinen ratkaisu muotoutua.

Kohmeisina heräävät kimalaiset tarvitsevat koleina aamuina paljon energiaa lentolihastensa lämmittämiseen, siksi ne ovat energiavajeisia jo lentoon lähtiessään. Ja kun kun ne lähtevät aamukahville, siis tankkaamaan lisää piristävää kofeiinia, eikä muisti varoita, että ruokaa ja energiaa ei ole enää oikeasti tarjolla, ratkaisu on kohtalokas.

Voimat eivät enää riitä paluulentoon ja kimalaisparka ja monet lajitoverinsa kuolevat.

Kuopion keskustan Valkeisenlammen koekalastukset tuottivat melkoisen yllätyksen viime keskiviikkona ja torstaina.

Koeverkoista löytyi muiden kalalajien lisäksi peräti 13 sampea.Sampi on tunnettu etenkin sen sisällä kasvavasta herkusta, sammen mädistä eli kaviaarista.

Valkeisenlampeen istutettiin vuosina 2012 ja 2014 yhteensä 20 sampea. Istutusten tavoitteena oli saada tietoa, miten pohjakalana tunnettu sampi sopeutuu lampioloihin.

Koekalastuksen perusteella näyttääkin siltä, että sammet ovat viihtyneet lammessa hyvin. Verkkoon tarttuneiden yksilöiden paino vaihteli neljän ja kahdeksan kilon välillä.

Sampien ryhmyiset luulevyt ja suippo kuono aiheuttivat ilmeisesti sen, että ne tarttuivat koeverkkoihin vähän liiankin hyvin. Sammet vapautettiin takaisin kasvamaan lukuun ottamatta yhtä, ilmeisesti jo ennestään pyrstöään loukkaantunutta yksilöä.

Sampia ei tavata normaalisti Suomen sisävesissä

Pääasiassa pohjaravintoa ja pikkukaloja syövä sampi ei ole Suomen vesien vakiasukas. Se on ollut rannikkovesissä satunnainen kävijä.

Sampia on vajaat kolmekymmentä eri lajia ja hyvissä olosuhteissa ne voivat kasvaa jopa 400-kiloiseksi. Kuopiossa on haaveiltu, että Valkeisenlammessa uiskentelisi joskus yli kymmenkiloinen yksilö.

Kuopion kaupunki seuraa säännöllisesti noin 50 lammen, pienen järven ja lahtialueen veden laatua. Osassa kohteista tehdään tarvittaessa koekalastuksia.

Valkeisenlammella verkkoon tarttui sampien lisäksi ahvenia, siikoja, särkiä, salakoita ja suutareita. Haukia ja ruutanoita ei tavoitettu, vaikka niitäkin pitäisi lammessa olla. Lampeen istutetaan säännöllisesti myös kirjolohia, mutta niitäkään ei verkkoihin tarttunut.

Lue lisää:

Esihistoriallisen näköinen otus onkin hyvä ruokakala