Saudi-Arabia on vahvistanut, että sauditoimittaja Jamal Khashoggi tapettiin lokakuun alussa maan konsulaatissa Istanbulissa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että konsulaatissa alkoi nyrkkitappelu, jonka yhteydessä toimittaja kuoli. Toistakymmentä ihmistä on vangittu. Khashoggi kirjoitti kriittisesti saudien valtaapitävistä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo pitävänsä Saudi-Arabian selitystä Khashoggin kuolemalle uskottavana.

Deittailubisnes kukoistaa ulkomailla, ja nyt suomalaisiakin valmennetaan paremmiksi rakastajiksi

Deittailukurssit ja -oppaat ovat yleistyneet myös Suomessa. Asiantuntijoiden mukaan Suomessa on koittanut otollinen aika ryhtyä puhumaan deittailusta avoimemmin. Ulkomaisten deittikurssien tapaan suomalaiskursseilla ei kuitenkaan opetella iskurepliikkejä tai harjoitella varsinaista viettelyä, vaan keskitytään lähinnä itsetuntoon ja onnekkaaseen deittailuun.

Trump ja Putin tapaavat pian Pariisissa tai Buenos Airesissa?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin saattavat tavata Pariisissa tai Buenos Airesissa marraskuussa. Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan asiasta on kertonut "Yhdysvaltain hallinnon korkea-arvoinen edustaja". Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton vierailee tänään Moskovassa ja tapaa muun muassa maan ulkoministeri Sergei Lavrovin.

Utøya-elokuva herättää keskustelua

Norjalaisohjaaja Erik Poppen elokuva Utøyan terrori-iskusta herättää keskustelua. Tartuttiinko arkaan aiheeseen liian aikaisin? Kuinka iskuista selviytyneet ovat suhtautuneet elokuvaan? Yle haastatteli norjalaisohjaajaa ja suomalaista kriisipsykologia.

Ilmastonmuutosta vastaan marssitaan Helsingissä

Vähintään parin tuhannen ihmisen odotetaan marssivan tänään Helsingissä, jotta poliitikot tekisivät jotain ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Yle seuraa aihetta päivän mittaan. Marssin alku striimataan Ylen nettisivuilla kello 14.45-15.00.

Pilvistä lähes koko maahan

Sää on tänään pilvinen lähes koko maassa, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Etelässä ja pohjoisessa voi tulla myös heikkoja sateita. Päivälämpötila on etelässä 10 astetta, Lapissa päivälämpötila pysyttelee 1–5 asteessa.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Maailmamme on ongelmissa. Ongelmat ovat suuria ja monimutkaisia. Siksi ratkaisutkin ovat suuria ja monimutkaisia. Mitä voi yksi ihminen tehdä, kun eivät valtiotkaan näytä kykenevän tekoihin?

Haluan valaa vähän uskoa siihen, etteivät ratkaisut aina ole monimutkaisia. On olemassa monta monituista ongelmaa, jotka ratkeaisivat yksinkertaisella tavalla.

Moni asia, joka nyt on ongelma, on pieninä määrinä hyvää, usein tarpeellista ja joskus jopa välttämätöntä. Ongelma tulee vasta, kun sitä on liikaa.

Ajatus on naurettavan yksinkertainen ja sellainen, jonka jokainen äiti ja isä koettavat opettaa lapselleen: arvostakaamme kohtuutta.

Otetaanpa tähän alkuun yksinkertainen esimerkki: liha. Liha on periaatteessa terveellistä ravintoa. Mutta kuka, missä ja milloin keksi, että lihaa on oltava joka päivä ja lähes joka aterialla? Se, että joidenkin mielestä tämä on itsestäänselvyys, on ennenkuulumatonta. Meidän ei tarvitse mennä historiassamme kuin 1950-1960-luvuille, kun lihaa syötiin viikonloppuna ja juhlapäivinä.

Kuvitelkaamme, että lihan kulutus palaisi edes näihin lukemiin. Kuvitelkaamme, että tämä tapahtuisi globaalisti. Lihantuotantoon liittyvät ekologiset ongelmat hellittäisivät kuin nostaisi painekattilasta kannen pois ja koko globaali ruokaturva paranisi.

Viedäänpä kohtuuden ajatus askel kiistanalaisempaan suuntaan. Torjunta-aineet herättävät valtavasti keskustelua. Niitä syytetään – uskon, että perustellustikin – lintupopulaatioiden romahduksesta Euroopassa ja monista muistakin ongelmista. Mutta ovatko torjunta-aineet sinänsä ongelma? Eivätkö ne ole paikallaan kun ne tekevät sen, mihin ne on tarkoitettu: pelastavat sadon silloin kun mikään muu ei sitä voi pelastaa?

Ongelma on siinä, että torjunta-aineita käytetään liikaa: niiden käyttö on rutiininomaista ja niitä levitetään viljelmille teollisessa mittakaavassa. Vähälle huomiolle jääneessä ranskalaistutkimuksessa havaittiin, että monia torjunta-aineita voitaisiin vähentää nykyisestä noin puolella ilman, että se vaikuttaisi merkittävällä tavalla tuottavuuteen.

Jos torjunta-aineita käytettäisiin harkitummin, vain kun se on ehdottoman välttämätöntä, ja osana laajaa valikoimaa ekologisempia käytäntöjä, luonto kiittäisi. Maanviljelijöille tämä olisi työläämpää, mutta jos haluamme kuulla linnunlaulua, kerrotaan se heille. Että maksamme ruoasta enemmän, jos he ruokaa tuottaessaan suojelevat biodiversiteettiä omalla tilallaan.

Jatketaan sitten kuumottavampiin aiheisiin: valtion ja markkinoiden suhteeseen. Kuinka paljon tarvitaan valtiota? Kuinka paljon tarvitaan markkinoita? Nämä kaksi voimaa taistelevat koko ajan elintilasta siten, että kun yksi voittaa sitä lisää, toiselta se hupenee. Viime vuosien neoliberalistinen kehitys on ollut se, että markkinat voittavat tilaa valtiolta, ja valtio tekee tässä prosessissa iloista itsemurhaa, kun se halukkaasti pilkkoo itsestään yhä uusia paloja markkinoille.

Liian paljon valtiota tarkoittaa, että valtio voi ulottaa sääntelynsä ihmisten arkielämään sietämättömällä tavalla.

Teoksessa The Strange Non-death of Neoliberalism, sosiologi Colin Crouch kertoo, että toisesta maailmansodasta toipuvassa Euroopassa kysymys valtion ja markkinoiden suhteesta oli keskeinen. Jos tämä keskustelu pitäisi summata yhteen virkkeeseen, niin summataan se näin: valtioiden ja markkinoiden oli löydettävä tasapaino keskenään. Liian paljon valtiota tarkoittaa, että valtio voi ulottaa sääntelynsä ihmisten arkielämään sietämättömällä tavalla. Liian paljon markkinoita taas tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa millään ei ole arvoa, vaan kaikella on hinta.

Tuolloin siis keskusteltiin, mikä oli valtion ja markkinoiden kohtuullinen tasapaino, ja kun siitä päästiin jonkinlaiseen konsensukseen, saatiin aikaiseksi pohja hyvinvointivaltion kaltaiselle projektille. Uskaltaisiko siis tulkita niin, että hyvinvointivaltio oli eräänlainen kohtuullisuuden projekti? Valtio ja markkinat paiskasivat kättä siitä, ettei kumpikaan koettaisi ahnehtia itselleen kohtuutonta osaa piirakasta.

Puhutaanpa vielä rahasta. Joskus tulee mieleen, että länsimainen historia on vain sen historiaa, miten rahaa ei voi koskaan olla liikaa.

Kun joku onnistuu kahmimaan itselleen paljon enemmän rahaa kuin muut, sillä on monenlaisia seurauksia. Se saa ihmisen kuvittelemaan, että hän on jollakin tavalla parempi kuin muut. Että hänen tarinansa on jotakin enemmän kuin muiden. Ja lopuksi hän alkaa ajatella, että elämä, jota muut elävät, ei kuulu hänelle, eivät myöskään sen velvollisuudet ja huolenaiheet.

Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea. Kun Kreikan säästökuuri oli pahimmillaan ja monet tavalliset ihmiset joutuivat etsimään nukkumapaikkaa puiston penkiltä, lehdet julkaisivat juttuja myös Kreikan superrikkaista. Mitä nämä superrikkaat ajattelivat tavallisten ihmisten kohtalosta velkakriisin kourissa? Eivät mitään. Heitä ei voinut vähempää kiinnostaa. Se ei ollut heidän asiansa. Tänä päivänä tilanne on sama Venezuelassa. Kansa kulkee nälästä kaksinkerroin, mutta rikkaat varastoivat samppanjaa pahan päivän varalle.

Jos olette ihmetelleet, miksi ilmastonmuutoksen kieltäjissä on niin paljon vaikutusvaltaisia konservatiivisia superrikkaita, niin älkää ihmetelkö enää. Miksi he välittäisivät? Heillä on ilmastoidut kodit, toimistot ja autot. Jos merenpinta nousee Floridassa, he ostavat kiinteistönsä toisaalta. Bangladeshilaiset voivat itkeä ahdinkoaan, mutta rikkaat ovat turvassa – viimeistään Jeff Bezosin avaruusraketissa. Sitä paitsi ilmastonmuutos avaa lisää mahdollisuuksia saada lisää liikaa rahaa.

Aina kun mediassa on ollut uutisia ekologisesta tuhosta, valloilleen päässeestä ilmastonmuutoksesta ja etenkin valtioiden ja yritysten kyvyttömyydestä taistella niitä vastaan, olen kuullut jonkun sanovan. ”Ihminen tuhoaa kaiken.” Tämä ei ole koko totuus.

Järjestelmä on viritetty tuottamaan maksimaalisesti kaikkea – ja kaiken sen kohtuuttomuuden käärepaperit voimme nähdä kellumassa Tyynenmeren roskapyörteessä.

Kysykääpä ystäviltänne mitä he ajattelisivat talousjärjestelmästä, joka ei johtaisi ekologiseen tuhoon ja maapallon saastumiseen, jossa ihmistä ei arvoteta sen perusteella paljonko hänellä on rahaa, jossa ihmisen elämän ei tarvitse tuhoutua tai oleellisesti huonontua, koska hänellä ei ole rahaa. Kysykää vaihtaisivatko he nykyisen järjestelmän sellaiseen.

En ole vielä tavannut ketään, joka ei nostaisi kättään ja huutaisi: ”Hep! Olen mukana!”

Ongelmamme ei ole ihminen, vaan talousjärjestelmä, joka on ottanut koko maailman panttivangikseen. Maidontuottajalle ei riitä, että juomme lasin maitoa päivässä: pitää juoda vähintään tonkallinen, että tuottaja saa kulut katettua. Lihantuottajalle ei riitä, että kinkkua syödään jouluna: kinkun on kuuluttava päivään jokaiseen, että lihantuottaja saa investoinnilleen katetta. Torjunta-aineiden tuottajan on ruiskutettava koko maapallo tuottaakseen osakkeenomistajille arvonnousua.

Miten tahansa kohtuullinen minä olen tai sinä olet, ei auta, sillä järjestelmä on viritetty tuottamaan maksimaalisesti kaikkea – ja kaiken sen kohtuuttomuuden käärepaperit voimme nähdä kellumassa Tyynenmeren roskapyörteessä.

Kun valtioiden pitäisi vähentää päästöjään, ne levittelevät käsiään: Emme voi.

Neoliberalismin ongelma on nähdäkseni siinä, että se murentaa tehokkaasti mielikuvituksemme kuvitella mitään toisenlaista maailmaa. Kun valtioiden pitäisi vähentää päästöjään, ne levittelevät käsiään: Emme voi. Jos vähennämme päästöjä talous kutistuu ja kun talous kutistuu velka nappaa kiinni ja kohta olemme lamassa.

Kuka keksii tien ulos tästä häkistä? Missä on se Goldman Sachsin salkkumies, joka pitää pyssyä koko maapallon ohimolla? Eikö hän voisi vain mennä kotiin ja heittää salkun ja aseensa kotimatkalla jokeen. Kyllä tämä maapallo kompostoi velkakirjasi, aseesi ja sinutkin, salkkumies, kun sen aika tulee.

Mutta onhan meillä toivoa. Aloitin kohtuullisuudesta ja päätän siihen. Jos jollain on jotakin liikaa, eikö silloin ole kohtuullista, että se jaetaan hieman tasaisemmin. Otetaan esimerkiksi raha.

Se, jakavatko ihmiset omastaan, ei riipu siitä, onko ihminen antelias vai itsekäs.

Mikä saa ihmiset jakamaan? Jos rikkaat eivät halua jakaa omastaan, onko sattunut sellainen onnettomuus, että raha on kertynyt luonnostaan kitsaille henkilöille. Enpä usko. Tuore tutkimus tansanialaisilla metsästäjä-keräilijöillä, hadzoilla, osoittaa, että jakaminen, tai anteliaisuus ylipäänsä, ei ole yksilön ominaisuus. Se on yhteisön ominaisuus.

Tutkimuksessa hyödynnettiin hunajatikkuja, jotka ovat himoittua ”valuuttaa” hadzain parissa. Tutkijat jakoivat hunajatikkuja kaikille hadzoille monissa eri ryhmissä ja antoivat heille kaksi vaihtoehtoa. He saattoivat pitää hunajatikun itsellään tai laittaa sen yhteiseen pottiin, josta jaettiin hunajatikku kaikille. Yhteinen potti tehtiin houkuttelevaksi siten, että jokaista yhteiseen pottiin laitettua hunajatikkua kohden tutkijat laittoivat kolme hunajatikkua lisää.

Kun tutkijat seurasivat miten hunajatikkuja jaettiin eri ryhmissä usean vuoden ajan, pelin henki alkoi selvitä. Se, jakavatko ihmiset omastaan, ei riipu siitä, onko ihminen antelias vai itsekäs. Se riippui siitä, minkälainen yhteisö oli kokonaisuudessaan. Jos yhtenä vuonna kitsastellut henkilö siirrettiin anteliaaseen ympäristöön, hänestä itsestäänkin tuli antelias – ja päinvastoin.

Mitenkä se meni, mitä äiti aina sanoi…jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on vain puolikas suru. Siinä kohtuullisuuden opetusta ihmiskunnalle, joka koettaa ymmärtää, mitä sille on tapahtumassa.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Kolme vuotta sitten Jere Pohjankoski erosi pitkästä suhteesta. Eron jälkeen iski pettymys, mutta myös tunne siitä, että parisuhteissa ja naisissa on nyt jotakin sellaista, jota Pohjankoski ei täysin ymmärrä.

– Olen mukava mies, ihan hyvä puhumaan. Ajattelin, että tässä täytyy olla jotakin, mitä minä en tajua.

Näin jälkikäteen 35-vuotias mies arvioi, että ongelma on ollut siinä, että naiset ajattelevat hänen mukaansa eri tavalla.

– Käsitykset esimerkiksi samoista sanoista saattavat olla erilaisia. Esimerkkinä vaikka sana auto; nainen saattaa ajatella turvallista kulkuvälinettä ja minä miehenä ajattelen hevosvoimia. Tällaista en ollut aiemmin osannut ajatella.

Viime kesänä Pohjankoski osallistui viikonlopun kestävälle 'deittiretriitille'. Muualla maailmassa järjestetään deittailukursseja, joilla opetetaan lähestymään toista sukupuolta ja välttämään deittailun sudenkuopat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa palveluita on ryhdytty tarjoamaan myös verkossa. Kun muualla kursseja on järjestetty jo kymmenisen vuotta, Suomeen ilmiö on rantautunut myöhemmin.

Osin ilmiö liittyy siihen, että suomalaiset haluavat parisuhteiltaan enemmän, sanoo psykologi ja tietokirjailija Tony Dunderfelt, joka järjestää yhdessä Väestöliiton kanssa Mieskursseja, joilla miehiä opastetaan ymmärtämään naisystäviään paremmin.

Suomessa koulutus keskittyy Dunderfeltin mukaan lähinnä miesten itsetuntoon ja itsensä kehittämiseen.

– Joku on joskus sanonut, että naiset käyvät meikkikursseilla. Tämä on kuin miesten meikkauskurssi: miten he ottavat yhteyden naiseen ja millä tavalla tekevät niin sanotusti vaikutuksen, sanoo Dunderfelt.

– Suomalaisia ei tyypillisesti yhdistetä herrasmies- tai ladylike -käytökseen. Ei näitä koulussa opetettu ja sitten ollaan vähän sen armoilla, millainen suhde isällä ja äidillä oli. Ollaan ammennettu niitä käyttäytymismalleja epätietoisesti ja tehdään, mitä vanhemmatkin ovat tehneet, sanoo Kirkkonummella jo toista retriittiä pitävä deittailuasiantuntija Mikko Kemppe.

Viikonloppukurssilla deittailuoppilaat oppivat maskuliini- ja feminiinienergioiden lisäksi 'onnekkaasta deittailusta' ja itsestään.

– Yksi retriitin suosioista on juuri se, että ihmiset haluavat ymmärtää itsestään ja suhteista enemmän ja löytää onnellisemman elämän, sanoo deittailuasiantuntija Kemppe.

Kemppe uskoo, että Suomessakin on koittanut otollinen aika ruveta puhumaan deittailusta avoimemmin. Nuoremmat sukupolvet ovat valmiita oppimaan uutta, osin esimerkiksi teknologian kehityksen myötä, hän sanoo.

– Tinderin ja muiden sovelluksien myötä koko skene on vapautunut. Ihmiset ovat vapaampia tapaamaan uusia ihmisiä.

Teknologia on mahdollistanut parinetsinnän jopa kotisohvalta, mutta Dunderfeltin mukaan se ei ole ratkaissut kaikkia parinvalintaan liittyviä ongelmia.

– Nuoret ovat niin paniikissa sen parisuhteen kanssa, että suostuvat jopa asiantuntijavalintaan. Kaikkea on kokeiltu. Parisuhde-elämä on enemmän myllerryksessä kuin koskaan, sanoo psykologi Dunderfelt, joka toimii myös asiantuntijana Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.

Ulkomaisten deittikurssien tapaan suomalaiskursseilla ei kuitenkaan opetella iskurepliikkejä tai harjoitella varsinaista viettelyä.

– Maailmalla se on muodostunut bisnekseksi. Minun lähestymistapani ei ole samanlainen, vaan yritän selittää, miksi jotkin tekniikat toimivat ja mikä siellä on se syvällisempi juttu. Onhan se hyvä asia, jos miehillä tai naisilla on enemmän itseluottamusta ja he uskaltavat kohdata ihmisiä, sanoo Mikko Kemppe.

Nuoret ovat niin paniikissa sen parisuhteen kanssa, että suostuvat jopa asiantuntijavalintaan. Tony Dunderfelt

Jere Pohjankoski puhuu naisista jumalattarina.

Kesäisten oppien jälkeen Pohjankoski kertoo hoksanneensa olevansa ratkaisukeskeinen. Hän on pyrkinyt siitä tietoisesti eroon ja yrittää nyt keskustella naistenkin kanssa tunne edellä.

On Pohjankoski käynyt muutamilla deiteilläkin.

– Otan vähän paremmin huomioon hänet, kenen kanssa olen deiteillä. Aiemmin olen purkanut jännitystäni puhumalla, jolloin olen vienyt tilaa naisen kommunikaatiolta. Olen huomannut, että kaikki elämäni naiset – mummo, äiti, kaverit – ovat onnellisempia, kun annan heille tilaa puhua, enkä yritä ratkaista heidän ongelmiaan.

1. Miksi elokuva on tehty, ohjaaja Erik Poppe?

– Terrori-iskun jälkeen suurin huomio keskittyi hyökkääjään. Uhreistakin tiedämme jotain, mutta emme koskaan pysty kunnolla samastumaan heidän kokemuksiinsa. Emme voi ymmärtää, mitä he ovat käyneet läpi.

– Myös Utøyan iskusta selviytyneille alettiin ajan myötä toistella, että eikö asian voisi jo jättää taakse ja jatkaa elämää. Se johtuu siitä, että ihmiset eivät ymmärrä, mitä he ovat joutuneet kokemaan.

– Utøyan kohdalla kirjat tai sanat eivät ole riittäneet. Ajattelin kokeilla kuvan voimaa.

2. Jotkut ovat sitä mieltä, että elokuva on tehty liian aikaisin. Mitä ajattelet siitä?

– Olin valmistautunut siihen, että jos elokuva olisi selviytyjien mielestä väärin, niin en tekisi sitä. He kuitenkin tukivat projektia ja olivat samaa mieltä, että sen tekeminen oli tärkeää.

– Joukossa oli myös epäilijöitä, mutta suurin osa tuki projektia. Kun elokuva sai ensi-iltansa Norjassa (9.3.2018), keskustelu sen tarpeellisuudesta loppui. Ihmiset tunsivat, että aika oli oikea.

3. Valkokankaalla nähdään näyttelijöitä, mutta projektissa on ollut mukana myös saarelta selviytyneitä. Miltä tuntui työskennellä heidän kanssaan? Elokuvaa varten on muun muassa haastateltu 20 saarella ollutta nuorta.

– Kunnioitan heitä suuresti siitä, mitä he ovat joutuneet käymään läpi ja ovat silti saaneet elämästä uudestaan kiinni.

– On hämmästyttävää, että he halusivat osallistua tähän projektiin, käydä uudestaan läpi sen helvetin, jotta saisimme näytettyä tapahtumat oikein elokuvassa. Tämän parissa on tehty kaksi ja puoli vuotta töitä.

4. Mitä ajatuksia kesän 2011 tapahtumat sinussa herättävät?

– Kysymys on massiivisimmasta iskusta Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Isku tapahtui hiljaisessa ja rauhaisassa Norjassa.

– Yksi tärkeimmistä hetkistä iskun jälkeen oli se, kun olimme kokoontuneet kaupungintalolle Oslossa, meitä oli noin noin 300 000 – 400 000 ihmistä. Meillä oli ruusut, jotka nostimme taivasta kohti. Sillä hetkellä olimme enemmän yhtä kuin koskaan aiemmin – riippumatta poliittisista mielipiteistä tai kulttuurisesta tai etnisestä taustasta.

5. Millä tavoin julkinen keskustelu iskusta on edennyt vuosien aikana Norjassa?

– Keskityimme tekijään, oikeudenkäyntiin, rakennusten korjaamiseen ja muistomerkkeihin. Siihen, kuinka vastaavat iskut voisi tulevaisuudessa estää, ei olla paneuduttu, vaikka alun perin niin oli tarkoitus tehdä.

– Monet toivovat, että elokuva vihastuttaisi ja provosoisi niin, että ongelmaan vihdoin puututtaisiin. Ja jonkinlainen liike onkin syntynyt Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Etenkin nuoret ovat pitäneet yllä keskustelua aiheesta.

6. Tekijä oli äärioikeistolainen. Mitä ajatuksia äärioikeiston nousu Euroopassa herättää sinussa?

– Kun iskuista selviytyneet ovat myöhemmin avanneet julkisesti suunsa, he ovat saaneet äärioikeistolta tappouhkauksia. Sosiaalisessa mediassa on julkisesti harmiteltu sitä, että osa selvisi iskusta hengissä. Tällä elokuvalla haluan herätellä kaikkia toimimaan moista julmuutta vastaan.

– Äärioikeiston noususta olen tietysti hyvin huolissani. Se on uhka demokratiallemme.

Ihminen on selviytyjä, sanoo kriisipsykologi, mutta mikä lasketaan selviytymiseksi?

1. Millaisia ajatuksia asiantuntijassa herättää se, että Utøyan iskuista on tehty elokuva seitsemän vuotta tapahtumien jälkeen, kriisipsykologi Salli Saari?

– Siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Ajoituksen suhteen en näe, että elokuva olisi aivan liian lähellä. Tietysti se nostaa ajatuksia pinnalle varsinkin niille, joita tapahtumat erityisesti koskevat. Toisaalta he voivat ajatella, että tapahtumia on hyvä pitää esillä, ettei niitä unohdeta. Elokuva voi siis vaikuttaa myös positiivisella tavalla.

– Ajatus siitä, että iskun kokeneet olisivat jo unohtaneet tapahtumat, ja elokuva nostaisi ne haitallisesti esille, ei pidä paikkaansa. Tapahtumat ovat joka tapauksessa usein mielessä.

2. Tapahtumat kuvataan Poppen elokuvassa uhrien näkökulmasta. Miten tuollaisesta kokemuksesta voi ylipäänsä selviytyä?

– Ihmisellä on sisäänrakennettuja selviytymismekanismeja vaikeidenkin traumaattisten kokemusten varalle. Tietysti Utøyan tapaus on yksi kamalimmista mahdollisista kokemuksista.

– Esille nousee, mitä ylipäänsä pidetään selviytymisenä. Minä pitäisin selviytymisenä sitä, että pystyy esimerkiksi jollain tavalla jatkamaan opiskeluja, ja pystyy elämään suhteellisen normaalia elämää oireista huolimatta. Tältä kannalta katsottuna ihminen on selviytyjä.

– Jos taas katsotaan selviytymiseksi se, ettei tapauksesta jää mitään jälkiä, niin sellaista ei tällaisissa kokemuksissa ole. Tapahtumat palaavat muistoihin ja käyvät mielessä. Asiaa käsitellään vielä vuosienkin päästä.

Netflixissä on vastikään julkaistu Utøyan iskusta kertova elokuva 22 July. Sen on ohjannut brittiläinen Paul Greengrass. 22 July keskittyy Poppen elokuvasta poiketen myös Utøyan iskun jälkeisiin tapahtumiin.

– Tervetuloa Kashgariin, sanoo poliisi täydellisellä englannilla, katsoo silmiin ja hymyilee leveästi.

Hän ja kolme muuta kiinalaisviranomaista ovat saapuneet hotellin aulaan kertomaan, miten Kashgarista kuuluu raportoida. On paras pysyä turistialueilla, eikä poliiseista saa missään nimessä ottaa kuvia, he muistuttavat.

Minulle esitellään mies kommunistisen puolueen propagandavirastosta. Hänen kerrotaan tekevän kaikkensa, jotta matkamme sujuisi ongelmitta. Puhelinnumeroa hänelle ei ole.

Mutta sitä emme tarvitsekaan. Seuraavat kolme päivää hänen kollegansa ovat aina tavoitettavissa: osa näköetäisyydellä, osa piilossa puiden takana, jotkut selaamassa kioskin lehtiä tai perässämme autossa, jossa ei ole rekisterikilpiä.

He eivät puhu meille mutta näkevät kaiken. Ja se on vasta pieni maistiainen siitä, mikä on täällä asuville arkipäivää.

Puolen miljoonan asukkaan Kashgar ei nimittäin ole mikä tahansa kiinalainen kaupunki. Se kuuluu Xinjiangin autonomiseen alueeseen, jossa asuu yksi Kiinan suurimmista vähemmistöistä, arviolta 12 miljoonaa uiguurimuslimia.

Nykyisin Kiina valvoo maakuntaa kuin jokainen heistä olisi mahdollinen terroristi. Poliisi pidättää ihmisiä ilman pätevää syytä ja on YK:n paneelin arvion mukaan passittanut jopa miljoona uiguuria suljetuille leireille. Niillä uiguurit pakotetaan laulamaan ylistystä Kiinalle ja kieltämään uskontonsa.

Puhutaan jo etnisestä puhdistuksesta.

Kiina kiistää väitteen puhdistuksesta, mutta on myöntänyt uudelleenkouluttavansa uiguureja. Siitä Kiina ei kuitenkaan pidä, että asiasta tullaan Xinjiangiin kyselemään.

– Hyvää illanjatkoa. Adios! hymyilevä poliisi sanoo.

Taksikuskin puhelin soi, kun hän jättää meidät Kashgarin kuuluisimman turistikohteen eteen.

– Toin heidät vanhaankaupunkiin, hän raportoi luuriin.

Tämä osa Kashgaria ei tunnu Kiinalta vaan Tuhannen ja yhden yön sadulta. Arkkitehtuuri muistuttaa, että kyseessä on ikivanha keidaskaupunki, josta on vain parisataa kilometriä matkaa Kiinan länsirajalle. Afganistanin pääkaupunki Kabul on neljä kertaa lähempänä kuin Peking.

Kiina on kuitenkin tehnyt selväksi, kenen alueella ollaan.

Kaikki julkisivut ovat punaisenaan Kiinan lipuista. Yhdestä kaksikerroksisesta talosta voi laskea 17 punalippua, seuraavasta ja taas seuraavasta vähintään saman verran. Katu jatkuu punaisena kuiluna.

Pääteiden varsilla, siltojen alla ja talojen yllä roikkuu valtavia julisteita, jotka kehottavat kunnioittamaan kommunistisen puolueen aatetta ja vaalimaan presidentti Xi Jinpingin ajatuksia.

Osa vanhastakaupungista on purettu lähes maan tasalle, mutta osa on kunnostettu turisteja varten kuin outo teemapuisto, jossa matkailijat saavat katsella ja maistella eksoottista silkkitien Kashgaria.

Täällä uiguurikulttuuri on esillä sellaisena kuin Kiina sen haluaa: grilleissä sihisevänä mausteisena ruokana, rusinakauppiaina ja hedelmäkojuina. Miehinä, jotka takovat kuparikattiloita päässään uiguurien perinteinen, pientä tyynyä muistuttava doppa-hattu.

Keskiaasialaisen näköiset uiguurit erottaa varsin helposti ulkonäöltään han-kiinalaisista. Suurin osa Kashgarin asukkaista on yhä uiguureja, vaikka Kiina on asuttanut Xinjiangiin koko ajan enemmän valtaväestöä.

Nykyisin jo 40 prosenttia maakunnan asukkaista on han-kiinalaisia.

Valvontakamerat tuijottavat kiinalaisturisteja ja uiguurivanhuksia, jotka istuvat ravintoloiden edessä. Poliisit vartioivat suljettuja ovia, joiden taakse ei näe.

Kaduilla on päivällä hiljaista. Monet kaupoista näyttävät olleen kiinni jo kauan.

Lähempänä kuvauksellista kaupunginmuuria shanghailainen eläkeläismies Chen koluaa kortteleita kamerakerhon kanssa.

– Tulimme, koska tämä on Kiinan etnisesti rikkaimpia kaupunkeja. Täällä on niin kaunista, Chen sanoo.

Hän kertoo tuoneensa myös kuvauslennokin ja harmittelee, kun sitä ei voi käyttää.

– Jostain syystä täällä ei saa kuvata lennokeilla, Chen ihmettelee.

Puhumme hetken Suomesta ja lasikattoisista revontulimajoista, sitten hyvästelemme.

Heti, kun Chen jatkaa matkaansa, hotellilla tapaamani propagandatoimiston mies ilmestyy hänen viereensä.

Uskottavia haastatteluja on mahdoton tehdä, eikä haastateltavia voi suojella kuulusteluilta.

Opimme pian, että valvojamme puhuttavat jokaisen kohtaamamme ihmisen. Myyjät, ravintoloitsijat ja kauppiaan, jolta kysymme kulkuohjeita.

Miehet odottavat meitä aamuisin hotellin aulassa, seisovat julkisen vessan ovella ja ajavat kanssamme bussilla. Iltatorin ruuhkassa he ovat selässä kiinni. He kuvaavat meitä, kun ohitamme tarkastuspisteen ja näkevät, jos kamerani osuu poliisiin. Silloin poliisipartio tulee vaatimaan ruutujen poistamista.

Uskottavia haastatteluja on mahdoton tehdä, eikä haastateltavia voi suojella kuulusteluilta.

Kiina toivottaa teoriassa ulkomaiset toimittajat tervetulleeksi, mutta Xinjiangissa työn vapaus on toista kuin Pekingissä. On keskityttävä tarkkailemaan ja kuuntelemaan.

Kiina perustelee Xinjiangin valvontaa terrorismin torjunnalla. Paine oli alkanut kasvaa jo vuonna 2001, kun Kiina liittyi osaltaan terrorismin vastaiseen sotaan.

Vuonna 2014 Kiinassa nähtiin terrori-iskujen aalto, josta viranomaiset syyttivät uiguureja. Parhaiten maailman mieliin on painunut veitsi-isku Etelä-Kiinassa sijaitsevan Kunmingin juna-asemalla.

Tapahtumat antoivat Kiinalle syyn kiristää Xinjiangin uiguurien kontrollia. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan joukkopidätysleirejä ryhdyttiin rakentamaan juuri tuolloin.

Kiina suhtautuu epäilevästi vähemmistöihin ja pelkää separatistisia ajatuksia, jotka voisivat levitä. Sen vuoksi se pitää niin Tiibetiä kuin Xinjiangiakin tiukassa otteessa. Separatismi on Kiinan mukaan yksi kolmesta "pahuuden voimasta", kaksi muuta ovat terrorismi ja ääriajattelu. Kiinan mukaan kaikki sen toimet Xinjiangissa pyrkivät estämään näiden aatteiden leviämistä.

Xinjiang on Kiinalle tärkeä alue myös taloudellisesti. Sen maaperässä on öljyä ja kaasua, ja se on tärkeä kauppareitti, uuden silkkitien portti Keski-Aasiaan. Siksi puolue käyttää kovia keinoja estääkseen maakuntaa ajautumasta liian etäälle keskushallinnosta.

Vanhankaupungin aukiolla turistiopas selostaa kiinalaisille matkailijoille, kuinka paikalla järjestetään joka maanantai isänmaallista ohjelmaa.

– Täällä on lipunnosto, johon kaikkien paikalle pääsevien on osallistuttava, opas kertoo särisevään kovaääniseen.

Hän selittää ryhmälle, että jokainen asukas tuo tilaisuuteen kotoaan pienen tuolin. Lipunnoston jälkeen kaikki istuvat kuuntelemaan, kun viranomaiset tiedottavat heille Kiinan politiikan hyödyistä ja maan johdon hyvistä teoista.

– Täällä korostetaan isänmaallista koulutusta, hän sanoo.

Samanlaisia lipunnostohetkiä on kuvailtu ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportissa, joka käsittelee Xinjiangin tilannetta. Syyskuussa julkaistuun laajaan raporttiin on haastateltu kymmeniä uiguureja.

Erään miehen kertomuksen mukaan lipunnostoissa läsnäolijat kirjataan ja poissaolosta rangaistaan. Istunnoissa saattaa myös joutua kieltämään perheenjäseniään, jos he ovat jääneet kiinni rukoilusta tai Koraanin lukemisesta.

Jos ei tottele, voi joutua pidätetyksi ja leirille.

Elokuussa YK:n alainen komitea arvioi, että Xinjiangin suljetuille poliittisille koulutusleireille on viety jopa miljoona ihmistä. Se tarkoittaa lähes joka kymmenettä maakunnassa asuvaa uiguuria.

YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea kuvaili Xinjiangin muistuttavan nykyisin "jättimäistä piilossa pidettyä internointileiriä". Lisäksi komitean varapuheenjohtaja sanoi, että jopa kaksi miljoonaa ihmistä on pakotettu koulutukseen, joissa heitä käännytetään.

Se oli paikka, joka synnyttää kostonhalua ja pyyhkii pois uiguuri-identiteetin. Abdusalam Muhemet

Human Rights Watchin ja Amnestyn haastattelemien uiguurien mukaan leireillä on opeteltava puoluepropagandaa, laulettava kommunistisia ylistyslauluja ja tankattava kiinan kirjoitusmerkkejä. Uiguurikielen puhumisesta rangaistaan ja islaminusko pitää kieltää.

– Meidän piti opetella laulu seitsemässä päivässä. Jos ei oppinut, ei saanut ruokaa seitsemään päivään. Mietin, että selviäisin kyllä, sillä olin ollut jo kahleissa samat seitsemän päivää, eräs leiriltä päässyt kertoo Human Rights Watchin raportissa.

Harva järjestöjen haastattelemista tiesi, miksi oli leireille joutunut. Leirillä he eivät myöskään tienneet, koska pääsisivät pois.

Pois päässeet ovat kertoneet fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Sairaat eivät saaneet hoitoa ja ihmisiä hakattiin. Moni haastatelluista kertoo yrittäneensä itsemurhaa. Toiset kertovat kiduttamisesta pidätyskeskuksissa, valveilla pitämisestä ja rautaisesta, jäseniä puristavasta tuolista, jonka nimi on "tiikeri".

– Se ei ollut paikka, jossa häädettäisiin ääriajattelua. Se oli paikka, joka synnyttää kostonhalua ja pyyhkii pois uiguuri-identiteetin, kertoo leiriltä päässyt Abdusalam Muhemet sanomalehti New York Timesin haastattelussa.

Muhemetin tavoin suurin osa niistä, jotka ovat uskaltaneet kertoa kokemuksistaan leireillä, asuu nykyisin ulkomailla. Silti moni välttää omalla nimellään puhumista suojellakseen yhä Kiinassa olevia sukulaisiaan.

Ihmisoikeusraporteissa ja mediassa puhuneiden uiguurien mukaan ihmisiä viedään koulutusleireille mielivaltaisesti ja ilman oikeudenkäyntiä. Rikokseksi voi riittää Koraanin siteeraaminen tai asuminen ulkomailla.

Juuri täällä Xinjiangin eteläosissa on Human Rights Watchin mukaan paljon perheitä, joiden jäsenistä yli puolet on koulutusleirillä, pidätettynä tai vankilassa. Kun vanhemmat ovat joutuneet leirille, lapset on lähetetty orpokotiin.

Tärkeimmät todisteet leirien olemassaolosta ovat pitkään olleet Kiinan hallituksen omat raportit ja Xinjiangista otetut satelliittikuvat. Jotkut kiinalaisdokumentit kertovat jopa yksityiskohtaisesti, miten leirit toimivat, sanoo Xinjiangin tilanteeseen perehtynyt saksalaistutkija Adrian Zenz Saksan radion haastattelussa.

Dokumentteja on julkaistu, koska paikallisviranomaisilla on ollut tarve osoittaa alueen asukkaille, että se tekee työtä terrorismin ehkäisemiseksi, Zenz selittää.

Zenz on verrannut Xinjiangin tilannetta 1960-luvun kulttuurivallankumouksen, jolloin Mao Zedong halusi puhdistaa Kiinan porvarillisesta ajattelusta. Arviot kulttuurivallankumouksen poliittisten vainojen uhreista liikkuvat sadoista tuhansista yli 1,5 miljoonaan.

Todisteista huolimatta Kiina kiisti kaikki ulkomaalaisten tutkijoiden ja median väitteet suljetuista koulutusleireistä viime kesään saakka. Sitten se muutti taktiikkaansa ja ryhtyi näennäiseen avoimuuteen.

Ruokalassa jaetaan maksutta ravitsevaa ruokaa, asuntola on hyvin varusteltu ja ulkona voi pelata koripalloa ja pingistä. Xinjiangin kuvernööri Shohrat Zakir

Syyskuussa Kiina kertoi, että Xinjiangissa on "uudelleenkoulutuskeskuksia", joissa pikkurikollisille opetetaan ammatillisia taitoja ja lain kirjainta. Lokakuussa Kiina virallisti keskukset ja kertoi, mitä niissä sen mielestä tapahtuu:

– Keskuksissa opetetaan maan yhteistä kieltä, lakitietoa ja ammatillisia taitoja. Ruokalassa jaetaan maksutta ravitsevaa ruokaa, asuntola on hyvin varusteltu ja ulkona voi pelata koripalloa ja pingistä, Xinjiangin kuvernööri Shohrat Zakir kuvailee pitkässä, Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuan julkaisemassa haastattelussa.

Zakir ei kertonut, kuinka paljon ihmisiä "keskuksissa" on tai kuvannut tarkalleen, miten niille voi päätyä. Haastattelussa hän keskittyi ylistämään, kuinka rauhallinen Xinjiangista on viranomaisten toimien vuoksi tullut.

– Koulutusohjelman tarkoitus on puhdistaa maaperä aineksesta, joka ruokkii terrorismia ja uskonnollista ääriajattelua sekä estää väkivallanteot, Zakir sanoi.

Kuskin puhelimen WeChat-sovelluksesta raikaa uiguurinkielisiä viestejä. Pyydämme häntä jättämään meidät Maon patsaalle Kashgarin keskustaan.

Kivinen jätti-Mao tuijottaa käsi ilmassa jalustaltaan etelään kohti puistoa, jossa uiguurimiehet istuvat iltaisin pelaamassa shakkia ja korttia.

Tunnistamme saattajistamme jo ainakin seitsemät kasvot. Pari-, kolme-, nelikymppiset miehet voisivat verkkareissaan, farkuissaan ja lenkkareissaan olla keitä tahansa kadunkulkijoita, jos he eivät aina olisi siellä, missä mekin.

Suurin osa miehistä on uiguureita. Yksi tykkää käyttää aurinkolaseja, toinen ei voi välttää hymynkaretta, kun katseemme kohtaavat.

– Mitä kuuluu tänään, kysyn. Hän ei vastaa.

Miehet seuraavat meitä, kun kävelemme länteen. Olemme pyrkimässä kohti paikkaa, jossa satelliittikuvien mukaan saattaisi sijaita uiguurien suljettu koulutuskeskus. Kartan mukaan sen pitäisi olla vain parin kilometrin päässä vanhastakaupungista.

Tietoja keskusten mahdollisista sijainneista on koonnut Kanadassa asuva kiinalainen oikeustieteen opiskelija Shawn Zhang. Hän on käyttänyt hyväkseen paikallisviranomaisten dokumenteista keräämiään tietoja ja verrannut niitä satelliittikuviin. Zhangin kartan tietoja ei ole voitu vahvistaa paikan päällä, mutta sanomalehti Wall Street Journal löysi viime vuonna yhden keskuksista satelliittikuvien perusteella.

Kuvista myös näkyy, kuinka keskukset ovat viime vuosina laajentuneet.

Muutaman kymmenen kilometrin säteellä Kashgarin keskustasta kartalla näkyy 18 mahdollista sijaintia. Kaikkiaan leirejä uskotaan olevan yli tuhat.

Ohitamme tyhjiä taloja, joiden asukkaiden olinpaikkaa voi vain arvailla. He voivat olla muuttaneet tai heidät on viety vastoin tahtoaan. New York Timesin löytämän viranomaisraportin mukaan uiguureja on lähetetty leireille myös täysin umpimähkään, koska viranomaisten on pitänyt täyttää heille asetetut määrälliset tavoitteet.

Siellä, missä näkyy elämää, oven päällä on kyltti: "turvallinen perhe". Emme halua kysyä keneltäkään sen merkityksestä, sillä poliisit pysäyttävät meidät ja vaativat henkilötietojamme.

Ensimmäinen partio tarkistaa kameran, toinen tahtoo nähdä puhelimet.

Kierrämme korttelin ja törmäämme taas poliiseihin. Ensimmäinen partio tarkistaa kameran, toinen tahtoo nähdä puhelimet. Poliisit seisovat kolmiomuodostelmassa selät toisiaan vasten. Heillä on mellakkavarusteet kilpineen ja konetuliaseineen.

Lopulta sivuutamme pätkiä piikkilangalla kuorrutettua betoniaitaa, jonka takana kohoaa sottaisia kerrostaloja. Taas uudet poliisit tarkastavat edessämme uiguurimiehen papereita.

Nyt partio ei enää viito meitä luokseen, vaan huitoo menemään pois. Leiritietojen vahvistaminen osoittautuu täällä mahdottomaksi.

Kashgarin kadut näyttävät siltä kuin minä hetkenä hyvänsä odotettaisiin mellakan puhkeamista. Autosta voi hahmottaa, että kaupunkia peittää poliisin valvontapisteiden tiheä ruudukko.

Pelkästään matkalla lentokentältä keskustaan olen laskenut 32 erilaista poliisiasemaa. Niitä täydentävät poliisiautot ja raskaasti aseistetut katupartiot. Poliisin lisäksi kaduilla ja kauppojen edessä liikkuu huomioliiveihin pukeutuneita siviilipartioita kädessään keppejä, jotka muistuttavat ylisuuria pesäpallomailoja.

Taivaalla lentää kyyhkysiksi naamioituja ja kameralla varustettuja lennokkeja, jotka tarkkailevat ihmisiä.

Xinjiangin maakunta on ollut Kiinan silmätikku jo vuosikymmeniä, mutta valvonta alkoi kiristyä selvästi toissa vuonna. Presidentti Xi Jinping nimitti tuolloin Xinjiangin alueelliseksi puoluejohtajaksi Chen Quanguon. Aiemmin Chen on johtanut Tiibetiä, toista vähemmistön asuttamaa itsehallintoaluetta.

Saksalaistutkija Adrian Zenzin laskelmista näkyy, että Chenin kaudella turvallisuusalaan liittyvien työpaikkojen määrä Xinjiangissa on ampaissut nousuun. Valvonta näkyy myös Kiinan omissa tilastoissa: 21 prosenttia Kiinassa viime vuonna tehdyistä pidätyksistä tehtiin Xinjiangissa, vaikka siellä asuu 1,5 prosenttia maan väestöstä.

Virkavallan apuna ovat kamerat. Niitä on Kashgarissa ja koko Xinjiangissa kaikkialla.

Xinjiangista on tullut valvontatekniikan laboratorio ja koko Kiinan tulevaisuuden dystopia. Täällä testataan sitä, mikä voi olla tulevaisuutta myös muualla maassa.

Taivaalla lentää vakoojalintuja eli kyyhkysiksi naamioituja ja kameralla varustettuja lennokkeja, jotka tarkkailevat ihmisiä.

Ovilla on vartijoita ja laitteita, joilla kulkijan henkilöllisyys tarkastetaan kasvojentunnistusteknogian avulla. Jos kulkijassa on jotain epäilyttävää, kone piippaa. Mustalle listalle voi joutua esimerkiksi, jos sukulainen on joskus pidätetty.

Kukaan ei pääse täällä minnekään ilman, että se tiedetään.

Teiden yllä kulkee pylväikköjä, joihin on viritetty kaikkialle näkeviä kameroita. Aidoilla, piikkilangalla ja poliisivartioilla ympäröidyt huoltoasemat ovat kuin sotilaskohteita, ja jokainen tankattu bensalitra merkitään kirjoihin. Viranomaiset pelkäävät, että polttoainetta voitaisiin käyttää pommiin.

Etninen profilointi on täällä arkipäivää. Kuljemme ohi useiden tarkastuspisteiden, joilla uiguurit pysäytetään mutta han-kiinalaiset päästetään läpi ilman henkilöpapereita. Uiguurit on myös usutettu valvomaan toisiaan samalla tavalla kuin Pohjois-Koreassa.

– Ihmiset ovat lakanneet käymästä toistensa luona. Jos joku tuli vastaan kadulla, juoksin karkuun, kuvaa Human Rights Watchin haastattelema uiguuri viime vuosia Xinjiangissa.

Kukaan ei pääse täällä minnekään ilman, että se tiedetään.

Xinjiangissa asuvat uiguurit joutuvat myös alistumaan puhelinten tarkastukseen. Poliisit skannaavat puhelimet ja etsivät niistä uskonnollista sisältöä. Amnestyn mukaan leirille on voinut joutua, jos puhelimessa on WhatsApp-viestisovellus.

Uutistoimisto Reutersin mukaan laitteita on hankittu jo muuallekin Kiinaan. Skannerilla pystyy imemään ja analysoimaan puhelimeen tallennetut yhteystiedot, kuvat, videot ja sosiaalisen median sisällön.

Palamme vanhaankaupunkiin, jonka keskellä kohoaa kellertävä moskeija, Kiinan suurin, nimeltään Id Kah. Senkin katolla liehuu Kiinan punainen lippu. Aulassa roikkuu lakana, jossa kehotetaan rakastamaan puoluetta ja Kiinaa.

On perjantai-iltapäivä, jolloin muslimit ympäri maailman kokoontuvat rukoilemaan yhdessä. Täällä rukouskutsua ei ole kuulunut. Sen sijaan aukiolla moskeijan ulkopuolella jättimäisellä näytöllä pauhaa pitsamainos.

Toisella puolella kerrostalon kokoinen kuvaruutu pyörittää valokuvia: yhdessä on iso Xi Jinping, toisessa Xi lasten kanssa, kolmannessa Xi uiguurinaisten kanssa, neljännessä Xi poliitikkojen edessä johtamassa.

Kyltti moskeijan edessä kertoo, että perjantaisin täällä käy jopa viidestä kuuteen tuhatta ihmistä. Mutta ei enää, sanovat paikalliset. Kukaan ei uskalla, sillä se voitaisiin tulkita merkiksi ääriajattelusta.

Kiina on kieltänyt hiljalleen lähes kaiken, mikä liittyy islamiin. Uskonto ei saa näkyä pukeutumisessa, halal-merkinnän käyttöä on rajoitettu, rukousmattoja ja Koraaneja on takavarikoitu. Rukoilemista ja ramadanin viettoa tarkkaillaan.

Vastaantulijalle pitää sanoa ni hao, ei as-salaam-alaikum.

Kolmen vuoden takaisissa valokuvissa moskeijan portaat ovat täyttyneet miehistä mattojensa kanssa. Tuolloin toimittajatkin saivat kulkea Xinjiangissa suhteellisen rauhassa.

Xinjiangiin saa yhä matkustaa, mutta täällä asuvien liikkumista rajoitetaan. Pari vuotta sitten asukkailta alettiin vaatia dna-näytteitä passihakemuksen oheen. Lopulta kaikki alueen passit vaadittiin takavarikoitavaksi. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan myös ihmisten liikkumista maakunnan sisällä on rajoitettu.

Maantiellä tarkastuspisteita voi olla parin sadan metrin välein. The Economist -lehden toimittajat näkivät muutama sata kilometriä Kashgarista kaakkoon sijaitsevan Hotanin kaupungin ulkopuolella, miten ihmiset käskettiin bussista ja heidän henkilöllisyytensä tarkastettiin iirisskannerien avulla.

Kotimaisia matkailijoita Xinjiangiin silti halutaan. Katsomme yhdessä varjostajiemme kanssa, kun keski-ikäinen pariskunta kiipeää tikkaita pitkin kamelin selkään valokuvaa varten. Kamelipotretti maksaa 20 juania eli noin kolme euroa.

Rukousaika loppuu, ja ovella odottavat turistit pääsevät sisään moskeijaan. Ulos on tullut vain muutama vanha uiguurimies.

Aukion yllä lentoon lehahtaa puluparvi. Jokin puluista saattaa olla kamera.

Jäämme bussista lähellä majapaikkaamme. Ulkomaalaiset saavat asua Kashgarissa vain tietyissä hotelleissa. Pimeässä illassa on helppo erottaa, kun kuusi miestä kävelee perässämme muutoin tyhjällä sillalla.

Löydämme pienen auki olevan ravintolan, ja kiinalaispariskunta näkee vaivaa kyselläkseen ulkomaalaisen vieraan makutottumuksia. Mies katselee hymyillen, kun syömme.

Sitten hänet kutsutaan ulos.

– Se ulkomaalainen, kuulen jonkun sanovan kiinaksi.

Mies palaa kasvoillaan tutkimaton ilme. Hän näyttää helpottuvan, kun lähdemme.

Kashgarista löytyy se arkinen Kiina, jossa käydään töissä ja koulussa, myydään ruokaa, kanniskellaan ostoksia pienissä muovipusseissa. Samalla läsnä on kokonaan toinen todellisuus.

Myös kellot käyvät täällä kahta aikaa: ihmisten ja valtion. Se johtuu siitä, että Kashgar sijaitsee 3 500 kilometriä Pekingistä länteen, ja aurinko nousee aamulla pari tuntia myöhemmin kuin maan itäosissa.

Ainakin yhden uiguurin raportoidaan joutuneen leirille siksi, että hänen kellonsa kävi Xinjiangin tahtiin.

Virallisesti Kiinassa on käytössä vain yksi aika: Pekingin aika.

Lue myös:

Linnuiksi naamioidut dronekamerat vakoilevat taivaalta ihmisten liikkeitä – Kiinan muslimivähemmistön kontrolli on kuin Orwellin painajaisesta

Kiina virallistaa "uudelleenkoulutusleirit" – jopa miljoona ihmistä määrätty saamaan ideologista oppia ja käyttäytymisen ohjausta

Yle Länsi-Kiinassa: Näin Kiina simputtaa Xinjiangin uiguureita (julkaistu 1.7.2016)

Saudi-Arabian konsulaatissa lokakuun alussa vierailemaan tullut toimittaja Jamal Khashoggi kuoli ollessaan rakennuksessa., Saudi-Arabia myöntää

Lauantaina varhain aamuyöllä annettujen lausuntojen mukaan Khashoggin ja muiden välille puhkesi tappelu, jonka seurauksena hän kuoli.

– Keskustelut [Khashoggin] ja hänet tavanneiden henkilöiden välillä johtivat riitaan ja nyrkkitappeluun Istanbulin konsulaatissa, mikä johti kansalaisemme Khashoggin kuolemaan. Levätköön hän rauhassa, Saudi-Arabian syyttäjänviraston tiedotteessa todettiin.

Saudi-Arabian yleisen syyttäjän mukaan 18 maan kansalaista on otettu kiinni kuolemaan liittyen.

Khashoggi katosi mentyään Saudi-Arabian Istanbulin konsulaattiin 2. lokakuuta.

Turkin viranomaiset ilmoittivat pian katoamisen jälkeen, että heillä on todisteita, joiden mukaan Khashoggi tapettiin saudikonsulaatissa.

Saudi-Arabia on tähän asti kiistänyt, että sillä olisi mitään tekemistä Khashoggin katoamisen kanssa. Se sanoi toimittajan lähteneen konsulaatista.

Se ei ole toistaiseksi esittänyt todisteita nyrkkitappeluselityksen tueksi.

Kruununprinssin lähimmät neuvonantajat erotettu

Khashoggi toimi Washington Postin kolumnistina ja käsitteli kriittisesti muun muassa kruununprinssi Mohammed bin Salmanin valtaannousua.

Saudi-Arabian uutistoimiston mukaan maan tiedustelujohtaja Ahmed Asir on erotettu, ja maan tiedustelupalvelut järjestetään uudelleen. Myös hovin neuvonantaja Saud al-Qahtani on erotettu kuningas Salmanin määräyksestä.

Molemmat potkut saaneet johtajat kuuluivat kruununprinssi Mohammed bin Salmanin lähipiiriin.

Kruununprinssin on määrä johtaa tiedustelupalvelun uudelleenjärjestelyä. Eilen uutisoitiin kruununprinssin lähipiiriin kuuluneen henkilön olleen konsulaatissa Khashoggin kuoleman aikaan.

Trump: Tärkeä ensiaskel

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo pitävänsä Saudi-Arabian selitystä uskottavana.

– On aikaista sanoa. Emme vielä ole viimeistelleet arviotamme [Saudi-Arabian] tutkinnasta. Mutta tämä on tärkeä ensiaskel, Trump sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hän sanoi myös toivovansa, että jos Yhdysvallat päätyy käyttämään painostuskeinoja Saudi-Arabiaa vastaan, se tapahtuisi muuten kuin perumalla maan kanssa sovitut asekaupat.

– Puhutaan 600 000 työpaikasta, hän sanoi.

Trump on aiemmin varoittanut hyvin vakavilla seurauksilla, jos Saudi-Arabian todetaan tappaneen Khashoggin. Tosin hän on myös sanonut haluavansa säilyttää suhteet maiden välillä.

Yhdysvaltain kongressi on suhtautunut Saudi-Arabian selityksiin Trumpia varautuneemmin.

Muun muassa Trumpin vahvana liittolaisena tunnettu republikaanisenaattori Lindsey Graham totesi Twitterissä, että Saudi-Arabian antamaan selitykseen on vaikea uskoa.

– On vähättelyä sanoa, että pidän Saudi-Arabian tarinaa epäilyttävä.

Tapaus Khashoggi on ajanut Saudi-Arabian ahtaalle kansainvälisen yhteisön silmissä ja synkistänyt kruununprinssin julkisuuskuvaa.

New York Times kertoi jo torstaina lähteisiinsä vedoten, että Saudi-Arabian johto suunnittelee sälyttävänsä syyn Khashoggin surmasta Asirin harteille.

Päivitetty klo 6.37. Lisätty tarkennuksia sekä Trumpin ja kongressin reaktiot

Lisää aiheesta:

Sauditoimittajan katoamistutkinta: Kruununprinssin lähipiiriin kuulunut henkilö oli konsulaatissa katoamisen aikana, jäänteitä etsitään metsästä – Trump uskoo toimittajan kuolleen

Ulkoministeri Mike Pompeo: Yhdysvallat antaa Saudi-Arabialle muutaman päivän aikaa toimittajatutkinnassa

Kadonneen sauditoimittajan Jamal Khashoggin viimeinen viesti: "Arabimaailma on luonut itselleen rautaesiripun"

Journalistin katoaminen nosti valokeilaan Trumpin saudibisnekset jahtikaupoista luksusasuntoihin – Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian erityissuhteella on pitkä tausta

Yhdysvallat on pyytänyt Turkilta todisteita toimittajan surmasta

Ulkoministeri Pompeo keskusteli Turkin johdon kanssa sauditoimittajan katoamisesta: Ketään ei rajata epäiltyjen ulkopuolelle

Trump: Saudi-Arabian kruununprinssi kieltää tietävänsä, mitä Istanbulin lähetystössä tapahtui

Nuori nainen kuoli henkilöauton ja säiliörekan kolarissa. Kolme nuorta miestä, kaksi heistä veljeksiä, kuolivat henkilöauton ulosajossa.

Lokakuinen viikko 2018 oli mustaakin mustempi Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella.

Kruunupyyläinen Anna-Maria Bexar tietää, minkälaisia hetkiä uhrien kodeissa eletään. Hän kertoo oman perheensä kohtalosta, koska toivoo muiden saavan tukea ja lohtua siitä tiedosta, että kaikesta kauheasta huolimatta elämä jatkuu.

Yhtäkkiä Idaa ei enää ollut

Mediaan ilmestyi maaliskuussa 2016 uutinen, joka pysäytti Bexarin perheen elämän. 19-vuotias suomalainen nainen oli kuollut Phuketissa Thaimaassa.

Hän oli Ida Bexar. Iloinen, kaunis, hauska. Täynnä energiaa.

Suruviestiä ei tuonut viranomainen. Äiti kuuli sen hotellin vastaanotosta.

Kun Thaimaassa lomaillut tytär ei vastannut puhelimeensa, Anna-Maria Bexar soitti hotellin vastaanottoon ja sai kuulla, että Ida oli kuollut. Pudonnut yöllä hotellin katolta. Siinä kaikki.

Bexar muistaa sännänneensä etsimään netistä tietoa ja löytäneensä uutisia ja kuvia ruumiista.

– Lähetin ystävälleni artikkelista kuvan ja pyynnön: tarvitsen sinua.

Ystävä tuli välittömästi auttamaan syvästi järkyttyneitä vanhempia. Perheen sukulaiset, ystävät ja Idan kaverit olivat jo kuulleet uutisen radiosta ja sosiaalisen median kautta.

Koti täyttyi ihmisistä.

– Väkeä kävi ensimmäisinä päivinä valtavasti. En muista ketkä kaikki tulivat. Osa toi ruokaa, että söisimme edes jotakin.

Bexar muistelee, että vasta viikon kuluttua tuli sairaalasta kirje, jossa neuvottiin kääntymään keskustelun tarpeessa kriisityöntekijöiden puoleen. Sen sijaan lääkärin vastaanotto, sairausloma ja rauhoittava lääkitys onnistuivat nopeasti.

Päässä pyörivät kuvitelmat, miten kuolema tapahtui

Kriisissä ensimmäinen reaktio on shokki. Asiaa ei usko todeksi. Mieli haluaa kieltää tapahtuneen, koska ei pysty ottamaan kerralla kaikkea vastaan. Moni lamaantuu. Tässä vaiheessa paras apu on kuunnella ja huolehtia siitä, että ihminen nukkuu, syö ja peseytyy. (Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Bexareille tyttären kuolema tuntui täysin epätodelliselta.

– Ehkä ajattelimme, että asia on totta vasta sitten, kun näemme Idan arkussa, ja saamme koskettaa häntä.

Kuolema tuhansien kilometrien päässä kotoa teki hirveästä asiasta vielä astetta pahemman. Thaimaasta ei ollut kukaan yhteydessä vanhempiin. Kuitenkin Bexareilla oli valtava tiedon tarve.

– Jouduimme itse ottamaan yhteyttä Thaimaan suurlähetystöön ja poliisiin, mutta oikeastaan ainoa tieto, jonka saimme, oli se, että älkää lentäkö tänne.

Tunnemme, että hän on kanssamme. Aivan kuin saisimme pieniä merkkejä, että kaikki on hyvin. Anna-Maria Bexar

Ihminen haluaa kerrata tapahtunutta yhä uudelleen ja uudelleen. Se on mielen tapa ymmärtää asia todeksi. Moni oireilee fyysisesti: sydän tykyttää, ahdistaa, vatsa kipuilee. Surulle on annettava aikaa, vaikka ympärillä oleva yhteisö antaisi jo ymmärtää, että nyt katse eteenpäin. Jos muut eivät enää jaksa tai pysty kuunnella, kannattaa hakeutua ammattiavun pariin ja esimerkiksi vertaistukiryhmään (SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Anna-Maria Bexar kertoo olleensa ensimmäiset viikot ja kuukaudet jatkuvasti väsynyt. Uupumukseen ei auttanut lepo.

Hän ei nähnyt painajaisia, mutta mielessä pyöri omat kuvitelmat ja kuvat siitä, kuinka Idan putoaminen ja kuolema olivat ehkä tapahtuneet.

Bexareiden selviytymiskeino on ollut puhuminen. He ovat puhuneet Idasta, kuolemasta ja tunteistaan yhä uudelleen ja uudelleen läheisilleen, tutuilleen ja psykologeille.

– Toisaalta välillä on vaan halunnut vältellä ihmisiä, jotka joka paikassa ovat tulleet ottamaan osaa suruumme.

Anna-Maria Bexar kertoo myös kirjoittaneensa tunteitaan ja jakaneensa niitä ystävilleen sosiaalisessa mediassa.

Sureva käy läpi menetystään. Ikävään ja kaipaukseen voi sekoittua vihan, katkeruuden, pelon tai huonon omantunnon tunteita. Nekin on uskallettava kohdata. Ammattilaisten apu auttaa peilaamaan omia ajatuksia ja tunteita (SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Anna-Maria Bexar sanoo, ettei pystynyt ensin edes suremaan. Hän oli vihainen ja ajatteli vain, kuinka epäoikeudenmukaista elämä on. Vähitellen viha alkoi väistyä.

Hän oli kokonaan sairauslomalla puolisen vuotta ja sen jälkeen osa-aikaisesti töissä ja sairauslomalla. Töihinpaluu tuntui vaikealta.

– Asiakkaiden tapaaminen pelotti. Pelkäsin myös, että teen virheitä, koska oli vaikea keskittyä. Ajatukset harhailivat.

Ida Bexarin kuolemasta on kulunut reilut 2,5 vuotta. Anna-Maria Bexar kertoo, että vaikeita hetkiä tulee harvemmin kuin ennen. Vanhemmat käyvät edelleen säännöllisesti psykologin vastaanotolla.

Tyttären lempilaulun kuuleminen radiosta herkistää. Myös sudenkorennon lento voi nostaa kyyneleet silmiin.

– Ajattelen, että Ida tuo siinä terveisiä. Yhä useammin voin hymyillä ja lähettää mielessäni terveisiä takaisin.

Bexar kokee, ettei suru vie enää kokonaan mennessään. Se pyyhkäisee mielessä, mutta hän pystyy muuttamaan ajatuksensa positiivisiksi. Nyt voi jo muistella nauraen yhteisiä hetkiä.

Äiti käyttää joitakin tyttärensä vaatteita ja koruja. Sekin on keino pitää Ida lähellä. Kaapissa on myös vaatteita, joita ei kukaan saa käyttää. Niissä on vielä Idan tuoksu.

Lapsen menetys on niin massiivinen isku, että sitä pitää olla lupa surra koko elämän ajan. Suru on olemassa, mutta se muuttaa muotoaan. Se hellittää otettaan ja muuttuu osaksi elämänkokemusta. Lapsen menetys jättää suuren, ikuisen jäljen, mutta ihminen voi kuitenkin toipua hyvään omannäköiseensä elämään. Se ei ole enää sama kuin ennen, mutta siinäkin elämässä on tilaa taas myös elämänilolle (SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Anna-Maria Bexar sanoo kaiken kokemansa jälkeen olevansa rauhallisempi ja stressaavansa vähemmän. Hän kertoo oppineensa, että voi ajatella myös itseään ja jakaa elämänsä vai niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa itse haluaa olla.

– Ida kysyi usein, miksi teen niin paljon töitä. Olen myös oppinut ankarimman kautta, että työ ei saa viedä kaikkea aikaa ja energiaa.

Vanhemmat keskustelevat tyttärestään monta kertaa päivässä.

– Tunnemme, että hän on kanssamme. Aivan kuin saisimme pieniä merkkejä, että kaikki on hyvin. Hän on usein unissamme, ja siitä tulee hyvä tunne.

He myös kokevat, että ystävät, sukulaiset ja Idan kaverit ovat olleet ja ovat edelleen suurin apu toipumisessa. Anna-Maria Bexar on löytänyt myös elämäniloa auttamalla toisia niin aineellisesti kuin vain olemalla toiselle läsnä.

– Meillä on Idan tietokone, kamera ja puhelin. Niissä on paljon kuvia ja videoita. Meillä on myös paljon hänen kirjoittamiaan tekstejä. Ne tekevät minut onnelliseksi.

Bexar kertoo hämmästyneensä niistä voimavaroista, joita ihmiseltä voi elämän pahimpina hetkinä löytyä. Kun ainoan lapsen kuoleman jälkeen voi joskus vielä tuntea iloa, tietää, että on vahva.

– Niin uskomattomalta ja vaikealta kuin se kuulostaakin, voit selvitä lapsen menetyksestä tavalla tai toisella. Tällä hetkellä tuntuu, että voin ilman huonoa omaatuntoa ajatella elämää eteenpäin ja olla onnellinenkin.

#food, #foodstagram... ja tietenkin #foodporn.

Helsinkiläisen Anna Alppisen Instagram-tilillä ruoka-hashtagit vilisevät kuvateksteissä. @superalppi-nimellä instaileva Alppinen on omien sanojensa mukaan ruokaturisti, ja sen huomaa. Instagram-virtaan on kertynyt kuvia viineistä, tapaksista, pitsoista ja kalaherkuista eri puolilta maailmaa.

Alppinen yleensä valitsee ensin matkakohteen ja lähtee sen jälkeen selvittelemään ravintolatarjontaa.

– Luen usein paikallisesta ravintolatarjonnasta sekä kyselen vinkkejä netistä, somesta ja kavereilta. Varaan usein pöydän illalliselle etukäteen. Kahvilat ja lounaspaikat katson fiiliksen mukaan paikan päällä.

Yhä useampi matkustaa ruuan ja juoman perässä

Sosiaalinen media pursuaa nykyään päivityksiä aihetunnisteilla foodtourism tai foodtourist. Ruoka kiinnostaa ihmisiä kaikkialla ja saa monet kulkemaan pitkiäkin matkoja.

Ruokamatkailu on kasvussa myös Suomessa. Esimerkiksi Turussa ruokaturistien lisääntynyt määrä huomattiin jo vuosia sitten. Vuonna 2015 Turussa vieraili yli 150 ruoka- ja matkailutoimittajaa. Heidän lisäkseen iso ja kasvava liuta bloggaajia on sittemmin pitänyt matkailu- ja kongressitoimisto Visit Turun väen kiireisenä.

– Emme pystyisi ikipäivänä ostamaan tällaisia mainoksia, mitä nämä artikkelit ovat arvoltaan. Yhden arvo voi olla satojatuhansia euroja. Vuositasolla puhutaan erittäin suurista summista, kertoi Visit Turun kansainvälisen markkinoinnin päällikkö Lotta Bäck Ylelle jo vuonna 2015.

Vuosien pitkäjännitteinen markkinointityö on tuottanut tulosta: Turusta on jo pitkään puhuttu ruokakulttuurin mekkana. Kaupunkiin on nimitetty kaksi ruokalähettilästä, paikallisia ja turisteja hemmotellaan lukuisilla ruokatapahtumilla, Food Walk -kortteja myydään vuodessa useita tuhansia ja suosituimpiin ravintoloihin on lähes mahdotonta saada pöytää viikonloppuisin.

Harrastus, johon voi aikuisena panostaa enemmän

Anna Alppinen on 27-vuotias rekrytointiammattilainen. Ruoka on kiinnostanut häntä aina, mutta valmistumisen ja töihin siirtymisen myötä hyvään ruokaan on voinut panostaa enemmän. Hän muistaa oman ruokaturisminsa alun.

Varaan usein pöydän illalliselle etukäteen. Kahvilat ja lounaspaikat katson fiiliksen mukaan paikan päällä. Anna Alppinen

– Opintojen loppupuolella olin lähdössä Prahaan ja halusin varmistaa, että reissussa saadaan hyvää ruokaa. Tein esitutkimusta ja varasin illallisravintolat etukäteen, lounaspaikat katsottiin fiiliksen mukaan paikan päältä. Olin tosi tyytyväinen löytämiini ravintoloihin, ja jäi tavaksi tutkia aina etukäteen, missä kannattaisi syödä, Alppinen kertoo.

Mieleen ovat painuneet esimerkiksi Herr Rossi Berliinissä ja 108 Kööpenhaminassa.

– Viininharrastajana oli aivan ihana päästä kiertämään viinitiloja Ranskan Reimsissä ja Kalifornian Napassa. Molemmat reissut olivat tosi mieleenpainuvia, Alppinen lisää.

Ulkomaankokemuksia on monta, mutta vielä useammin Alppinen ruokamatkailee lähempänä kotia, koska ulkomaanmatkat tulevat kalliiksi.

– Tykkään syödä ulkona myös kotimaassa. Helsingissä on paljon hyviä ravintoloita, Turunkin ravintolatarjonta on tosi hyvä. Tallinnassa käyn yleensä kerran vuodessa. On ollut tosi kiva huomata, miten laadukkaan ruoan tarjonta on kasvanut myös siellä.

Monta ravintolakeittiötä – yksi yhteinen "hiili"

Takaisin Alppisenkin mainitsemaan Turkuun ja kaupungin kasvaneeseen ruokaturismiin. Turun ruokalähettiläs Tanja Raunio kertoo, että erityisesti kansainväliset turistit näkyvät ja kuuluvat ravintoloissa selvästi.

– Tavallisena arki-iltana voi mennä tovi, ettei kuule lainkaan suomen kieltä.

Jokainen täällä ymmärtää, ettei naapuriravintolan menestys ole itseltä pois. Kun kakku kasvaa, niin siivut suurenevat. Tanja Raunio

Hän on pannut merkille erityisesti aasialaisten turistien yleistymisen. Mikä sitten tuo vaikkapa hongkongilaisen pariskunnan ruokamatkalle Turkuun? Raunion mielestä suomalaisen ruuan vahvuus on yksinkertaisesti sen maku.

– Puhdas ruoka maistuu puhtaalta ruualta. Esimerkiksi aasialainen ruoka on usein vahvasti maustettua ja uppopaistettua. Meillä raaka-aineiden maku ei peity, kun mausteina on usein vain suolaa ja pippuria, Raunio sanoo.

Kotimaiselle ruokaturistille Turku on kokemus jo itsessään. Asiakas huomaa, että ravintolat puhaltavat yhteen hiileen.

– Henkilökunta on avainasemassa kertomaan ruokaturisteille vaihtoehdoista ja suosittelemaan toisia ravintoloita. Jokainen täällä ymmärtää, ettei naapuriravintolan menestys ole itseltä pois. Kun kakku kasvaa, niin siivut suurenevat. Kaikki tuntuvat toimivan yhteisen hyvän nimissä ja Turun hyväksi, Raunio hehkuttaa.

Ruokaturisti Anna Alppinen käy Turussa useamman kerran vuodessa. Hän hehkuttaa estottomasti kaupungin ravintolatarjontaa.

– Kaskis on ehdottomasti yksi Suomen parhaista ravintoloista, jota suosittelen kaikille. Myös jokilaivat ovat kesällä must. Tänä kesänä kävimme ensimmäistä kertaa syömässä Kustavin Kipinässä, joka oli myös tosi positiivinen kokemus.

Tarinat ovat se juttu

Ruokaturisteja on monenlaisia, mutta Tanja Raunion mielestä heitä kaikkia yhdistää uteliaisuus. Uteliaisuutta myös osataan nykyään ruokkia ravintoloissa. Lautasella ei esimerkiksi ole vain sieniä, vaan siinä on vaikkapa Pekan poimimia sieniä.

Myös Raunio mainitsee Kaskiksen.

– Se on erinomainen esimerkki ravintolasta, jossa asiakkaille kerrotaan aina myös ihmisistä tuotteiden takana. Tarinat ovat ilman muuta nykyään se juttu. Ruoka tai juoma saa ihan uuden ulottuvuuden, kun sillä on tarinansa.

Tarinat ja niiden kertominen asiakkaille tuo Raunion mielestä myös hyvän lisämausteen ravintolahenkilökunnan työhön.

Turistit saattavat saapua tiettyyn ravintolaan vain saadakseen lautaselle tietyn tähtikokin annoksen.

– Maine nousee, kun suomalainen kokki menestyy kilpailuissa tai käy vierailulla ulkomailla. Nostetta syntyy, kun suomalainen baarimestari voittaa maailmanmestaruuden, luettelee Raunio.

– Oma unelmani on ehdottomasti päästä joskus syömään Nomaan Kööpenhaminassa. En ole päässyt vielä Ultimaan (Helsingissä), jota odotan, koska sen edeltäjä Finnjävel oli loistava paikka, haaveilee Anna Alppinen.

Hän keräilee ruokaturistina monenlaisia kokemuksia monenlaisista paikoista.

– Hyvän ruoan ei tarvitse todellakaan olla aina fine diningia. Olen jäänyt ikävöimään esimerkiksi Vaasassa sijaitsevan Marco Polon ihanaa pizzaa.

Tullaan kaukaa, nähdään lähelle

Ruokalähettiläs Tanja Raunio luettelee hetkessä useita syitä, miksi juuri Turusta on kasvanut vahva ruokaturismin kohde.

– Turun vahvuus on sen pienuus: kaikkialle pääsee kävellen. Meillä on upea jokiranta ja pieniä, yrittäjävetoisia ravintoloita historiallisissa ja uniikeissa kiinteistöissä, hän sanoo.

Pelkät hyvät puitteet eivät tietenkään riitä. Menestymistä tukee lähiruoka, jota varsinkin ulkomaalaiset jaksavat hämmästellä.

– Jo saksalainen turisti on ihmeissään Suomen jokamiehenoikeuksista. Muistan, kun kaksi hongkongilaista matkakirjailijaa hämmästeli turkulaisbaarissa heille tarjottuja kuusenkerkkiä ja mustikoita. Ihmetys vain lisääntyi, kun tarjoilija kertoi niiden olevan peräisin lähimetsästä, muutaman minuutin kävelymatkan päästä, Raunio sanoo.

Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja sanoo, että ruoka on noussut tasavertaiseksi Turun turismin vetovoimatekijäksi kulttuurin, merellisyyden ja urheilun rinnalle.

– Lähiaikoina nostamme entistä paremmin esiin alueen ruokateollisuutta ja perheitä, jotka ovat tuottaneet ruokaa monen sukupolven ajan, Hirvenoja kertoo.

Tanja Raunio muistaa muistuttaa, että ulkomaalaiset voivat hakea Suomesta yllättäviäkin asioita. Niin teki esimerkiksi marraskuussa Turkuun saapunut brasilialaispariskunta.

– He kysyivät, miksi sää on niin aurinkoinen. He olivat tulleet varta vasten Suomeen katsomaan pimeyttä ja harmautta! Yritin vakuuttaa, että todennäköisesti jo seuraava päivä on heidän toiveidensa mukainen eli paljon synkempi, Raunio nauraa.

Helsingissä järjestetty ilmastomarssi sai tänään kauniissa säässä liikkeelle valtavan ihmisjoukon. Poliisin arvion mukaan marsille ja sen jälkeen eduskuntatalolla pidettyyn tilaisuuteen otti osaa noin 8 000 ihmistä.

Marssijat lähtivät liikkeelle Senaatintorilta. Reitti kulki sieltä Hallituskadun, Unioninkadun, Yliopistonkadun, Fabianinkadun ja Aleksanterinkadun kautta eduskuntatalolle.

Mielenilmaisun takia ajoneuvoliikenne suljettiin Mannerheimintiellä eduskuntatalon edessä Arkadiankadun ja Runeberginkadun välillä reiluksi tunniksi.

Poliisin mukaan marssijoiden määrä oli ehkä hiukan ennakoitua suurempi, joten liikenne päätettiin panna tilaisuuden ajaksi poikki.

– Ehkä tämä oli hiukan suurempi kuin ennakkoon odotettiin, mutta ei mitenkään tavanomaisesta poikkeava, kertoo apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen Helsingin poliisista.

Samalla Kopperoinen kertoo kaiken sujuneen sekä marssilla että eduskuntatalolla erittäin hyvin.

– Todella hienosti, ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa poliisin kannalta. Väki on mennyt juuri niin kuin on etukäteen ilmoitettu.

Eduskuntatalolla eri puolueiden edustajien on määrä kertoa, mitä heidän puolueensa aikoo tehdä maapallon lämpötilan nousun pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen.

Etukäteen haastateltua Helsingin yliopiston tutkijaa Tero Toivosta suuri osallistujamäärä ei yllättänyt.

– Nyt aletaan selkeämmin ymmärtää, miten merkittävistä muutoksista yhteiskuntaan ja talouteen puhutaan silloin, kun pyritään siihen, että maapallo lämpenee vain 1,5 astetta, Toivonen sanoo.

Toivosen arvion mukaan nyt on menty Suomessa jopa niin pitkälle, että kevään 2019 eduskuntavaaleista tulee ilmastovaalit.

– Kaikki ovat yhtyneet siihen vaatimukseen, että nyt jotain on tehtävä. Tällaista puhetta nähdään nyt ehdottomasti enemmän poliitikoilta, Toivonen sanoo.

Täydennetty kello 17.11 poliisin kommenteilla osallistujamäärästä ja tilaisuuden sujumisesta.

Lue lisää:

Katso suorana klo 14.45: Tuhannet marssivat, jotta poliitikot pysäyttäisivät ilmastonmuutoksen – Keväällä saamme ilmastovaalit, arvioi tutkija

Jopa tuhansien Hondurasista tulevien siirtolaisten joukko on jäänyt jumiin Meksikon ja Guatemalan väliselle pitkälle rajasillalle.

Meksiko sanoo päästäneensä kymmeniä naisia ja lapsia rajan yli, mutta selvästi suurin osa siirtolaisia odottaa yhä päätöksiä rajalla.

Osa on ollut sillalla jo vuorokauden ilman vettä ja ruokaa.

Meksikon viranomaisten mukaan sadat odottamaan kyllästyneet ihmiset ovat ylittäneet Suchiate-rajajoen omatekoisilla lautoilla, eikä poliisi puuttunut siihen, että he kiipesivät mutaisen joenpenkan yli Meksikon puolelle.

Rajan yli päästetyt naiset ja lapset kuljetetaan Meksikon mukaan suojaan Tapachulan kaupunkiin noin 40 kilometrin päähän.

Viikko sitten Hondurasin San Pedro Sulasta kohti Meksikoa ja lopulta Yhdysvaltoja lähteneessä kulkueessa oli arviolta 2 000 siirtolaista. Joukko on välillä sekä kasvanut että pienentynyt.

Trump: "Demokraatit pitävät kulkueista"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi uskovansa, että siirtolaiskulkueen takana ovat poliittiset motiivit.

– Demokraatit pitävät kulkueista. Moni kysyy, kuka aloitti tämän kulkueen, hän sanoi Nevassa pitämässään puheessa.

Hän myös kiitteli Meksikoa siirtolaiskulkueen pysäyttämisestä.

Guatemala on järjestänyt bussikuljetuksia takaisin Hondurasiin. Poliisin mukaan yli 300 ihmistä on tähän mennessä tarttunut tarjoukseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemestä olisi voinut tulla pingiksen ammattilainen. Hän ehti SM-tasolle, mutta tutkijan ura tempaisi miehen yliopistoon.

Entinen yliopistokollega kuvailee Kuusiniemeä tieteellisesti lahjakkaaksi, ylistää jopa suomalaisen ympäristöoikeuden pioneeriksi.

Kari Kuusiniemi kättelee toimittajan korkeimman hallinto-oikeuden suuressa salissa. Hän on juuri pessyt kätensä, ettei orastava flunssa tartu. Kuusiniemi muistaa aina toimittajan etunimeltä.

Neljän edellisen presidentin kaudet nähnyt talon vahtimestari kehaisee Kuusiniemen mukavaksi ja mediamyönteiseksi.

Kuusiniemi aloitti Helsingin Fabianinkadun kivilinnassa KHO:n presidenttinä syyskuun alussa. Hän on kuitenkin työskennellyt KHO:ssa jo 18 vuotta.

Hän itse sanoo, että KHO on lukuisten tarinoiden talo. Haastatteluja antamalla Kuusiniemi haluaa tehdä taloa kansalaisille tutuksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden satavuotisen taipaleen aikana mikään inhimillinen ei ole jäänyt vieraaksi: aiheiden kirjo on kulkenut vaivaistaloista vanhustenhuoltoon, lehmien vaatimasta laiduntilasta elokuvasensuuriin.

Työtaakka on hirmuinen ja osa jutuista menee ihon alle

Muutaman vuoden korkeinta hallinto-oikeutta on työllistänyt ruuhkaksi asti turvapaikka-asioiden tulva. Nyt taakka on alkanut hivenen hellittää, mutta se voi olla vain väliaikaista. Esimerkiksi globaalit ympäristöongelmat saattavat heijastua meilläkin maahanmuuttoasioihin.

– Ilmastonmuutokseen voi liittyä myös ilmastopakolaisuutta. Se, missä määrin meille tulee turvapaikanhakijoita tulevaisuudessa, riippuu maailmanlaajuisista asioista, joihin Suomi ei yksinään voi kovin paljon vaikuttaa, Kuusiniemi sanoo.

Juuri nyt korkein hallinto-oikeus varautuu siihen, että kohta ovella kolkuttelevat Kelan toimeentulotukipäätösten epäselvyydet. Työtä tuvan täydeltä aiheuttavat myös omaishoidon tuki ja lastensuojeluasiat.

Joskus työ käy vain muuten raskaaksi. Lastensuojelutapaukset herkistävät yhä talossa vuosikausia töitä tehneen.

– Kun niitä käsitellään, näkee ja lukee erittäin surullisia kertomuksia suomalaisten perheiden arjesta.

Uudenlaisten valitusten vyöry odottaa maakunnissa

KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi ounastelee myös sitä, että jos ja kun maakuntien sote joskus valmistuu, korkeimmalla hallinto-oikeudella on edessään uudenlainen jutturuuhka.

– Voi olla, että jättiuudistuksesta sikiää oikeudellisia ongelmia ja oikeusjuttuja, joita joudumme setvimään.

Uudistuksen mukana syntyy satoja pykäliä, joita ei ole milloinkaan sovellettu.

– Jos sote- ja maakuntauudistus toteutuu, se tuo mukanaan uuden valitustyypin: maakuntavalituksen. Se muistuttaa kunnallisvalitusta ja voidaan tehdä maakunnan päättäjän ratkaisuista.

Kuusiniemi sanoo, että maakunta- ja sote-uudistuksessa huolta herättävät myös niin sanotut asiakassuunnitelmat. Ihmisten on tarkoitus saada tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut asiakassuunnitelmien perusteella.

– Miten paljon asiakassuunnitelmissa on sellaisia ratkaisuja, joista ihminen voi valittaa tuomioistuimeen? Lainsäädännössä pitää selkeästi osoittaa, millaisista päätöksistä saa valittaa ja millaisista ei.

Lakiesitykset liian usein keskeneräisiä ja luonnosmaisia

Lainvalmistelua on viime vuosina syytetty hätiköidyksi. Arvostelijoiden mukaan yhä useammin lakiesitykset ovat puolivalmiita ja hätäpäissään tehtyjä poliittisia kyhäelmiä.

Hallituksen lausuntopyynnöt lakiesityksistä KHO:lle ovat jatkuvasti lisääntyneet. Vuonna 2017 Korkein hallinto-oikeus antoi 35 lausuntoa valmisteilla olevista laeista. Tyypillisesti KHO:n lausuntoa pyydetään jo ennen lain jatkovalmistelua.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi sanoo, että esitykset tulevat KHO:hon yhä useammin luonnosmaisina ja aiheuttavat paljon työtä.

– Lausuntoja pyyydetään keskeneräisistä luonnospapereista. Meille aiheutuu siitä valtavasti lisätyötä. Meno ei voi jatkua tällä tavoin näillä voimavaroilla.

KHO ei ole hallituksen laintarkastuksen pikkuapulainen

Kun Korkein hallinto-oikeus antoi lausunnon soten yhteensopivuudesta EU-sääntelyyn (niin sanottu notifikaatio), asiasta nousi valtava äläkkä. KHO:n lausuntoa soten valinnanvapaudesta ja valtion tukien suhteesta soimattiin kovaan ääneen poliittiseksi.

KHO tarjosi hallitukselle lausunnossaan vaihtoehtoa, jossa hallitus varmistaisi etukäteen EU-komissiolta, että hallituksen esitys noudattaa EU:n kilpailusääntöjä. Tulipalokiireellä tehtävään soteen tämä ei istunut.

Kuusiniemi sanoutuu jyrkästi irti arvostelusta, että KHO:n lausunto on poliittinen. Hän penää enemmän rauhaa lakien valmisteluun.

– Pohdinnalle ja hitaalle valmistelutavalle ei ole enää oikein tilaa. Hinta maksetaan siinä, että osa ehdotuksista voi olla perustuslain kannalta ongelmallisia. Tai esitykset eivät ole muutoin järkeviä. Joskus on voitu osoittaa, että ehdotus ei johda tavoiteltuihin hyötyihin tai etuihin.

Perustuslakituomioistuin olisi turhake

Viime vuosina on kuultu yhä useammmin napinaa siitä, että perustuslaki ja useat valtiosääntöasiantuntijat ovat hallituksen ripeiden uudistusten tiellä. Apuun on huudettu esimerkiksi perustuslakituomioistunta.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa vajaa puolet suomalaisista kannattaa perustuslakituomioistuinta. Enemmistö kansalaisista pitää kuitenkin nykyistä järjestelmää parempana. Nykyäänhän kansanedustajista koostuva perustuslakivaliokunta valvoo ennakolta perustuslain toteutumista.

Myös Kari Kuusiniemi kannattaa nykyjärjestelmää. Hän sanoo, ettei perustuslakituomioistuimesta olisi minkäänlaista hyötyä suomalaiselle yhteiskunnalle. Lakihankkeen hyväksyttävyys on varmistettava mieluummin ennalta kuin jälkikäteen.

– Perustuslakituomioistuimesta tulisi poliittisten ristiriitojen taistelutanner. Enkä pidä hyvänä ratkaisuna, että tuomioistuinmenettelyssä tehtäisiin poliittisia valintoja.

Kuusiniemi puhuu lämpimästi nykymallin puolesta.

– Nykyinen perustuslakivaliokunta takaa ennakkokontrollin. Se kunnioittaa perustuslakia eikä ole riippuvainen puoluepolitiikasta. Tämä yhdistettynä korkeimpien oikeuksien toimivaltaan on minusta toimiva järjestelmä.

”Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä puoluetta työtoverini äänestävät”

Yhdysvalloissa on viime aikoina käyty lähes villin lännen malliin poliittisia otteluita tuomarinimityksistä. Touhua katsellessa moni maallikko saattaa miettiä, miten paljon Suomen järjestelmässä politiikka vaikuttaa tuomarivalintoihin. Kuusiniemen vastaus kuuluu: Ei mitenkään.

– Yhdysvalloissa korkein oikeus on luonteeltaan osittain juuri eräänlainen perustuslakituomioistuin.

Korkeimman oikeuden ratkaisut siellä saattavat sisältää kannanottoja vahvasti poliittisiin kysymyksiin: abortti-, vähemmistö- sekä aseenkanto-oikeuteen. Eliniäksi nimitetyt tuomarit käyttävät Yhdysvalloissa poliittista valtaa.

Kun laki on kerran aina lopulta poliittisten ja moraalisten tahtotilojen kiteytymä, on kysyttävä Kuusiniemeltä, tekevätkö Suomen korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet politiikkaa, kun he parsivat reikäisiä lakeja?

– KHO ratkaisee ylimpänä asteena oikeudellisia muutoksenhakuja. On ihan selvää, että se vaikuttaa myös poliittisiin kysymyksiin. Olen ollut kuitenkin tässä talossa 18 vuotta, eikä vastaani ole tullut sellaista asiaa, jossa puoluepolitiikka olisi ollut missään roolissa. Ei minulla ole aavistustakaan, mitä puoluetta työtoverini äänestävät.

Omatoimikirjastojen aukioloajat ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi. Vuonna 2014 niiden osuus kirjastojen kaikista aukiolotunneista oli neljä prosenttia, kun viime vuonna lukema oli jo 15 prosenttia.

Omatoimikirjastolla tarkoitetaan aukioloaikaa, jolloin asiakkaat pääsevät kirjaston tiloihin kirjastokortilla tai henkilökohtaisella koodilla, eikä asiakaspalveluhenkilökuntaa ole paikalla.

Vuonna 2017 Suomen kirjastot olivat auki vajaat 1 650 000 tuntia, ja tästä omatoimikirjastojen osuus oli reilut 360 000 tuntia.

Lontoon keskustassa on meneillään suurmielenosoitus, jossa vaaditaan kansanäänestystä Britannian brexit-sopimuksesta. Järjestäjien mukaan mielenosoitus on tähänastisista suurin ja tärkein.

Järjestäjät sanovat, että parlamenttiaukiolle marssii yli 500 000 EU:ssa pysymisen kannattajaa. Toisten arvioiden mukaan protestoijia on kymmeniä tuhansia. Scotland Yardin mukaan mielenosoittajien määrää ei pystytä arvioimaan tarkasti.

Pääministeri Theresa May on ilmoittanut, ettei brexit-sopimuksesta järjestetä kansanäänestystä.

Britit äänestivät EU-eron puolesta kesäkuussa 2016. Brexitin kannattajat voittivat niukasti ääniosuuksien ollessa 51,89–48,11.

Britannian on määrä erota unionista maaliskuun lopussa.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Brexit-neuvottelut takertelevat – Totuuden hetki siirtyy aina vain eteenpäin

Sipilä: Britannian erosopimuksen kaatuminen "ei ole vielä lähelläkään"

Merkel huippukokouksen edellä: Saksa varautuu brexitiin myös ilman sopimusta

Kiinassa vihitään tiistaina käyttöön maailman pisin merisiltayhteys, joka sitoo toisiinsa Hongkongin ja Macaon erityisalueet ja Manner-Kiinan Zhuhain kaupungin Helmijoen suistossa.

Sillan on määrä leikata rajusti matka-aikaa kaupunkien välillä ja helpottaa kuljetuksia.

Samalla se kuvastaa Kiinan keskusvallan pyrkimyksiä kytkeä erityisalueet yhä vahvemmin sitein Manner-Kiinaan.

Kyse on jälleen yhdestä suuresta Kiinan insinööritaidon näytteestä.

Kokonaisuudessaan merisiltayhteys on pituudeltaan 55 kilometriä. Pääsilta on 22,9 kilometriä ja osan matkaa tie kulkee tunnelissa meren alla.

Siltaan on käytetty terästä 420 000 tonnia, noin 60 Eiffel-tornin verran, 4,5 kertaa San Franciscon Golden Gate -sillan verran.

Kuten grafiikasta ilmenee, silta jättää reippaasti varjoonsa Pohjoismaiden pisimmän sillan eli Juutinrauman sillan ja Suomen pisimmän, Raippaluodon sillan.

Maailman suurimmat sillat sijaitsevat nykyään Kiinassa, kuten maailman pisin silta Danyang-Kunshan-silta. Noin 165 kilometriä pitkä silta on osa Peking-Shanghai-rautatietä.

Kuvaavaa on, että samalla rautatielinjalla sijaitsee myös maailman toiseksi pisin silta.

Silta kohtasi merellisiä haasteita

Koska Macaon ja Hongkongin välinen siltayhteys kulkee vilkkaasti liikennöidyn merireitin halki, osa siitä piti rakentaa tunneliin meren alle.

Kahden keinotekoisen saaren välillä kulkee 6,7 kilometrin mittainen tunneli.

Silta on suunniteltu kestämään voimakkaita maanjäristyksiä, supertaifuuneja ja valtavien rahtialusten törmäyksiä.

Korruptio ja onnettomuudet varjostivat töitä

Valtavan siltahankkeen rakennustyöt aloitettiin 2009 ja ne valmistuivat vuoden 2017 lopulla – rakennushanke vei siis suunnilleen saman ajan kuin Suomessa Länsimetron rakentaminen.

Macaon ja Hongkongin välisen siltahankkeen työt eivät sujuneet kivuttomasti: onnettomuudet, korruptio, viivästykset ja budjetin ylitykset mustasivat hanketta. Rakennusalalla sitä on kutsuttu verta ja hikeä -hankkeeksi.

Alun perin silta piti ottaa käyttöön vuoden 2016 lopulla

.

Meriolosuhteet tekivät rakennustöistä vaikeat. Ainakin 10 työläistä kuoli ja yli 600 loukkaantui rakennustyömailla vuodesta 2010.

Viime vuonna 19 laboratoriotyöntekijää sai syytteet siitä, että he olivat manipuloineet sillan betonin kestävyyttä koskevia testejä.

Rakennustyöt saatiin valmiiksi jo viime vuonna, mutta avajaiset ovat viivästyneet.

Kiina yhdentää suistoalueen taloutta

Sillan tarkoitus on vahvistaa Helmijoen suiston talouskasvua.

Greater Bay Area - hanketta ajava Kiina haluaa kehittää alueesta oman vastineensa vilkkaina talouden keskittyminä tunnetuille San Franciscon, New Yorkin ja Tokion lahtialueille.

Helmijoen suistoalueella asuu 68 miljoonaa ihmistä ja siellä on 11 suurkaupunkia eli Hongkong ja uhkapelikeskittymä Macao sekä 9 Guangdongin kaupunkia.

Alue on alle prosentin Kiinan maa-alasta ja siellä asuu alle viisi prosenttia Kiinan väestöstä, mutta se tuottaa 12 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta.

Sillan on määrä avittaa erityisesti suistoalueen länsirannan talouskehitystä, koska se helpottaa tehtaiden tuotteiden kuljetusta itärannan satamiin ja Hongkongin kansainväliselle lentokentälle.

Yksi silta, kolme järjestelmää

Alueella on käytössä peräti kolme lainsäädäntöä ja kolme eri valuuttaa.

Britannian ja Portugalin siirtomaavallan seurauksina Hongkong ja pelikasinoistaan tunnettu Macao ovat Kiinan erityishallintoalueita periaatteella "yksi maa, kaksi järjestelmää".

Tämä tuo myös pienen lisäkiemuran sillan ajojärjestelyihin: Macaossa ja Hongkongissa on käytössä brittityylinen vasemmanpuolinen liikenne, Manner-Kiinassa oikeanpuoleinen.

Keskusvallan ote tiukkenee

Hongkongissa on arvosteltu siltahankkeen lisäkustannusten kasautumista Hongkongin harteille. Samaan aikaan on epäilty, riittääkö sillalle riittävästi liikennettä megahankkeen oikeuttamiseksi.

Ympäristöjärjestöt ovat olleet huolissaan siltahankkeen seurauksista meriluonnolle, erityisesti jo nyt harvinaiselle kyttyrädelfiinille.

Hongkongissa hankkeen kriitikot pelkäävät, että infrastruktuurihankkeen avulla Kiinan keskusvalta entisestään kiristää otettaan demokraattisista erivapauksista nauttineesta erityisalueesta.

Samanlaisia pelkoja herätti äsken käyttöön otettu luotijunayhteys Hongkongiin. Samaan aikaan poliittinen ilmapiiri Hongkongissa on kiristynyt.

Aiemmin aiheesta:

Luotijunayhteys sitoo Hongkongin yhä kiinteämmin Kiinaan 23.9.2018

Maailman korkein silta huitelee yli puolen kilometrin korkeudessa 29.12.2016

Valtava sillanrakennusurakka käyntiin Kiinan etelärannikolla 15.12.2009

Aiheesta muualla:

South China Morning Post: World’s longest sea crossing is finally finished, but Hong Kong-Zhuhai-Macau bridge has come at a high cost 19.10.2018

South China Morning Post: Hong Kong will have to restrict number of vehicles using mega bridge because of delay in building airport link road 19.10.2018

South China Morning Post: Six contractors for Hong Kong-Zhuhai-Macau bridge fined up to HK$82,000 each for failing to ensure safety in worker’s death 17.10.2018

Tekniikka & Talous: Siltaa pitkin Macaoon - Maailman pisin merisilta avautuu Etelä-Kiinassa 22.8.2018

Kauppalehti: Hongkongista Macaoon pääsee kohta siltaa pitkin - Maailman suurin merisilta avautuu Etelä-Kiinassa 21.8.2018

MTV: Maailman suurin merisilta avautuu pian – kokonaisuudessaan sillalla kuljetaan 55 kilometriä 21.8.2018

CNN: The $20 billion 'umbilical cord': China unveils the world's longest sea-crossing bridge 16.5.2018

The Guardian: Fears parts of world's longest sea bridge are floating away 9.4.2018

Rakennustaito: Maailman pisin silta 1/2018

Australian Laurence O’Toole on voittanut metsuriurheilun maailmanmestaruuden lauantai-iltana Liverpoolissa. O’Toole seuraa mestarina menestyneen isänsä jalanjälkiä, mutta hänen mukaansa enemmän voittoon on kuitenkin vaikuttanut järjestelmmällinen harjoittelu Yhdysvalloissa.

Voit katsoa O'Toolen kilpailusuorituksia ylläolevasta videosta tai Areenasta.

– Minulla on hyviä ystäviä siellä ja metsuriurheilu-urani on pitkälti heidän ansiotaan. He ovat treenanneet minua, pitäneet luonaan, opettaneet minulle taitoja joissa en ole niin hyvä, O'Toole sanoi uutistoimisto Reutersille.

– Mikä hauskinta, niin tänään juuri ne lajit toivat minulle maailmanmestaruuden, O’Toole sanoi.

Kilpailun toiseksi tuli yhdysvaltain Matthew Cogar ja kolmanneksi tsekki Martin Komarek. Finaaliin selviytyi maailman 12 parasta, jotka olivat näyttäneet taitonsa kuudessa lajissa, joista jokainen keskittyy eri puunhakkuutekniikkaan.

Metsuriurheilussa kilpailuvälineinä toimivat kirveet, sahat ja moottorisahat.

EU vaatii perusteellista tutkintaa sauditoimittaja Jamal Khashoggin kuolemasta.

EU:n ulkosuhteiden edustaja Federica Mogherini kuvasi tiedotteessa kuoleman olosuhteita syvästi huolestuttaviksi ja totesi niiden rikkovan konsulisuhteita koskevaa Wienin yleissopimusta. Hän vaati uskottavaa ja läpinäkyvää tutkintaa sekä kaikkien osallisten saattamista vastuuseen.

EU:n näkemys on samoilla linjoilla Ranskan ja Saksan esittämien vaatimusten kanssa.

Saudi-Arabia ilmoitti perjantaina tutkimustensa osoittavan, että Khashoggi kuoli maan Istanbulin-konsulaatissa nyrkkitappelun seurauksena. Selitykseen on suhtauduttu lännessä varsin skeptisesti.

Ensin katosivat yöunet, sitten tulivat selkäkivut. Päänsärystä tuli päivittäistä. Keskittymiskyky huononi, muisti alkoi pätkiä. Lopulta tavarat tipahtelivat käsistä, eikä huomisessa näkynyt toivoa paremmasta.

– Lääkärillä osasin olla toimintakykyisenä, huoliteltuna ja hyvin reippaana, mutta ammattilainen näki lävitseni. Minulla todettiin keskivaikea masennus, Kaisa Hiltunen kertoo.

35-vuotias Hiltunen oli Pohjois-Karjalan kansanterveys ry:n toiminnanjohtajana unelmatyössään ja uransa huipulla.

– Suunnittelin, että elämästä nautitaan 30 vuoden päästä eläkkeellä, sitten ehdin lukea kirjoja, käydä jumpassa ja matkoilla. Ajattelin, että vaikka olen pienen pojan totaaliyksinhuoltaja, pystyn kaikkeen.

Hiltunen sai pohjan kautta uuden suunnan elämälleen. Vuoden sairastamisen jälkeen hän irtisanoutui ja hän on nykyään näyttelijäntyön opiskelija ja stand up-koomikko. Improvisaatiokurssille hän meni ensimmäisellä kerralla rauhoittavien lääkkeiden avulla. Jo ensimmäisen improillan jälkeen Hiltunen nukkui hyvin, pitkästä aikaa.

Terveydenhoitajaksi aiemmin kouluttautunut Kaisa Hiltunen kertoo, että luovan alan maailma tuntuu herkulliselta.

– Ennen keikkaa on kamala tunne, mutta lavalla taianomaista.

Kaisa Hiltunen pohtii, että laukaisiko masennus luovuuden aivoissa vai mitä hänelle tapahtui.

Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola tunnistaa taiteellisten impulssien syntyvän vastoinkäymisistä, mutta haluaa erottaa masennuksen lääketieteellisenä ilmiönä. Vaikka tutkimuksissa luovuuden ja mielenterveysongelmien välille on löytynyt yhteys, Pirkola haluaa kyseenalaistaa termien huolettoman käytön

– Olisin tarkka depression kanssa. Psykiatrina väitän, että ihminen jolla on depressio ei pysty sillä hetkellä luomaan. Se on tila, jossa ihminen on kapeutunut ja toimintakyvytön.

Ennen keikkaa on kamala tunne, mutta lavalla taianomaista. Kaisa Hiltunen, näyttelijäntyön opiskelija

Ihminen, jonka mielialat vaihtelevat ja joka tutkii itseään, on kuitenkin taiteen synnyttäjä, pohtii Pirkola. Itsetutkiskelusta voi syntyä muita ihmisiä kiinnostavia kokemuksia. Tasaisuus ei ruoki luovuutta kuten vaihtelut.

Kaisa Hiltunen kävi sairautensa aikana hyvin syvissä vesissä.

– Minulla oli ajatuksia kuolemasta. Ajattelin, etten haluaisi kuolla, mutta tuntui etten jaksaisi elää. Sinnittelin nelivuotiaan poikani ilon varassa.

Psykiatri Sami Pirkola toivoo ja uskoo, että nykyään reagoidaan ketterämmin kuin takavuosina, kun ihminen alkaa kärsiä. Hiltunen sai apua ja lääkityksen.

Mutta onko taiteilijan edelleen hyväksyttyä kärsiä vähän enemmän? Sami Pirkola nostaa esille edesmenneitä iskelmä- ja viihdemaailman tähtiä, Olavi Virran, Laila Kinnusen ja Junnu Vainion.

– Ennen taiteilijat saivat mennä pohjalle asti. Onneksi nykyään ei enää ajatella, että kaikki kärsimys on jaloa, sillä niin ei ole, Pirkola korostaa.

Ristiriita on siinä, ettei kiinnostava taide synny hyvästä olosta.

– Taide olisi tylsää jos se tehtäisiin hyvinvoinnista ja tehtäisiin vain nättejä juttuja. Se ei taiteellisesti kantaisi kovin pitkälle, pohtii Pirkola.

Yhdessä tekeminen kytkee elämään

Kaisa Hiltunen löysi luovalta alalta ihmisiä, joiden kanssa hän pääsi toteuttamaan itseään. Sami Pirkolan mukaan etenkin yhdessä tekemisessä onkin voimaa.

– Varsinkin yhteisöllinen taide, kuten porukassa musiikin tekeminen tai kuorossa laulaminen vie henkilökohtaisia asioita paremmaksi. Se luo yhteisyyttä, joka auttaa ihmisen mieletä. Korostan silti vielä uudelleen, että depressiossa ei synny taidetta.

Kaisa Hiltunen käyttää kokemuksiaan materiaalina näyttelijäntyössä ja stand up -keikoilla. Jonkinlaiset vaikeudet kasvattavat ja synnyttävät mielenkiintoista materiaalia. Psykiatri Sami Pirkola on itsekin muusikko.

– Allekirjoitan sen, että "soitto on suruista tehty". Bluesmusiikkihan perinteisesti kertoo vain surusta ja tuskasta ja ahdingosta. Kokemukset, kärsimykset ja myös vastoinkäymiset synnyttävät taiteellisia impulsseja.

Esiintymisen mielelle antama palkinto on myös aito. Pirkola kuvaa esiintymisen olevan huumaavaa ja palkitsevaa.

Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola suosittelee taiteesta ja kulttuurista nauttimista mielenterveyden tukemiseksi niin tekijänä kuin kokijana. Taiteen käyttämiseen kohdistuu mielenkiintoa myös hyödykkeenä, vaikkeivät taiteilijat itse välttämättä halua nähdä taidetta sellaisena.

– Taiteen kokeminen on kiistatta mielekästä, siinä on yhteisöllinen ja sosiaalistava puoli. Se on mieltä stimuloivaa ja virkistävää. Taide myös katsoo asioita uudella tavalla ja se voi avata meitä katsomaan asioita uudella tavalla, uudesta näkökulmasta.

Vaativa ja stressaava työ altistaa mielenterveysongelmille, kertoo tutkimus. Entinen toiminnanjohtaja, projekti- ja hanketyötä tehnyt Kaisa Hiltunen kertoo, että hän valitsi niin opinnoissaan kuin myöhemmin töissä aina taloudelliseen menestykseen johtavan polun. Se tiesi stressaavaa hanketyötä, jossa muidenkin ihmisten töiden jatkuminen oli rahoituksen saamisesta kiinni.

Taiteen kokeminen on kiistatta mielekästä. Sami Pirkola, sosiaalipsykiatrian professori

– En ole varmasti ainoa, joka on uupunut hanketyössä. Kun pitkän valmistelun jälkeen saat tietää, ettei rahaa tulekaan ja se vie pohjan muiden työltä, se on kamalaa. Luovassa työssä olen taloudellisesti vastuussa vain lapsestani ja itsestäni, Hiltunen kuvaa.

Psykiatri Sami Pirkola sanoo etteivät ihmiset stessinsiedon suhteen samanlaisia. Toiset saavat vauhtia kiireestä, räiskeestä ja monien asioiden käynnissäolosta yhtäaikaisesti. Toisten aivot eivät kestä kuormitusta samalla lailla.

– Jotkut voivat olla kovinkin kotonaan aivojensa piiskaamisessa. Yksilöllisyys pitäisi tunnistaa. Kunkin pitäisi miettiä sitä, mikä on itselle hyväksi ja tunnistaa se, tilttaako oma kone.

Pirkolalle itselleenkin työrytmin muutos on tuttu. Organisaation johtamis- ja kehittämistyöstä hän hyppäsi akateemisen maailmaan kymmenisen vuotta sitten.

– Omat aivoni toimivat paremmin luovassa, vapaammassa tilassa kuin jatkuvassa draivissa. Toivon, että mahdollisimman moni päätyisi pohtimaan sitä mikä on itselle tärkeää ja pystyisi tekemään sitä mikä on itselle hyväksi.

Kaisa Hiltunen heittäytyi taloudellisesti epävarman elannon varaan oman mielensä hyvinvoinnin vuoksi. Se on asuntovelalliselle iso hyppy.

– Luovalla alalla palkat tulevat pienistä puroista, mutta niistä tulee toimeentulo, hän luottaa.

Lue myös:

Masennus vei Leena Koposen työkyvyn – kohtalotovereita on Kuopiossa paljon, ja se johtuu asiantuntijan mukaan geeneistä

Kuinka mielesi voi? 5 keinoa vahvistaa pään sisäistä hyvinvointia

Ruotsi siirtyy vuodenvaihteessa rahapeleissä lisenssijärjestelmään. Peliyritykset voivat hakea lisenssiä toiminnalleen ja pelimonopoli jää näin historiaan.

Käytännössä rahapelimonopoli on jo Ruotsissa murentunut, sillä ulkomaiset peliyhtiöt ovat ottaneet vuosien mittaan ison osan nettipelaamisen markkinoista.

Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuuteen kuuluva Pohjoismainen hyvinvointikeskus arvioi viime joulukuussa, että lisenssittömät peliyhtiöt ovat vallanneet yli 50 prosenttia Ruotsin pelimarkkinoista netissä.

Suomessa pelimonopoli on paremmin voimissaan, vaikka netissä pelieuroja meneekin ulkomaisille toimijoille.

Neuvotteleva virkamies Jukka Tukia sisäministeriöstä arvioi, että Suomessa pelimonopolilla on laaja poliittinen tuki takanaan. Hän kuitenkin muistuttaa, että meilläkin pelimonopolin tulevaisuus on poliittisten päättäjien käsissä.

Tukia arvelee, että Ruotsissa lisenssijärjestelmään siirtymiselle ei ollut enää juuri vaihtoehtoja, kun ulkomaisten peliyritysten osuus markkinoista on kasvanut niin suureksi.

Kun markkinoita vallanneet peliyhtiöt voivat hakea lisenssin toiminnalleen, alkaa Ruotsin valtio saada niiltä tuloja lisenssimaksuista.

Veikkaus pitänyt otteensa pelimarkkinoista

Pohjoismaista pelimonopoli säilyy Norjassa, jonka järjestelmä on Suomen kaltainen. Tanska siirtyi lisensseihin jo vuonna 2012.

Suomen yksinoikeusjärjestelmää vahvistettiin viime vuoden alussa, kun Fintoto, RAY ja Veikkaus yhdistyivät.

– Tuolloin yhdistettiin nämä kolme toimijaa uudeksi valtion kokonaan omistamaksi Veikkaus Oy:ksi, mikä vahvisti yksinoikeusjärjestelmää. Uudella Veikkauksella on mahdollisuus esimerkiksi kehittää pelejä ilman vanhoja reviirijakoja, Tukia sanoo.

Veikkaus käyttää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja tuotekehittelyyn eli uusien rahapelien kehittämiseen ja vanhojen paranteluun. Tukia kuvailee Veikkauksella olevan Suomen rahapelimarkkinoilla vahva asema.

– Veikkauksen osuus kokonaisrahapelimarkkinasta on noin 90 prosenttia. Jos puhutaan pelkästään verkkopelaamisesta on tilanne hieman toinen, siinä Veikkauksen markkinaosuus on noin 75 prosenttia, Tukia sanoo.

Vaikka rahapelejä saa Suomessa järjestää ja markkinoida vain Veikkaus, voi ulkomaisten yritysten tarjoamia pelejä pelata netissä.

Kilpailuvirasto toivonut selvitystä pelimonopolista

Tukian mukaan myös EU-komissio on antanut siunauksensa yhdistyneelle pelimonopolin toimijalle ja Suomen yksinoikeusjärjestelmälle, eikä siitä luopumiselle näin ole painetta.

Kilpailuvirasto on kuitenkin vaatinut Veikkauksen monopolia ja pelihaittoja perusteelliseen syyniin. Virasto kaipaa selvitystä siitä, tuottaako rahapelimonopoli ylipäätään hyötyjä, joilla sen olemassaoloa perustellaan.

Veikkauksen pelit tuottavat noin miljardi euroa vuodessa. Summa jaetaan ministeriöiden kautta varsinkin kulttuuri-, liikunta-, sosiaali- ja terveysalan järjestöille.

Veikkausvoittovaroja saavat järjestöt ovat olleet huolissaan tulevasta muutoksesta, jonka myötä peliautomaateilla pelaaminen alkaa lähivuosina vaatia tunnistautumista. Sen arvioidaan vähentävän veikkausvoittovaroja ja näin monien järjestöjen rahoitusta.

Suomalaiset häviävät rahapeleihin hieman yli 55 euroa kuukaudessa, eli noin 660 euroa vuodessa. Yle laski heinäkuussa, millaista tuottoa samalla summalla voisi saada, jos sen sijoittaisi osakkeisiin.

Lue myös:

Kymmenet järjestöt pelkäävät avustustensa puolesta ja kokevat sivuuttamista, kun hallitus uudistaa Veikkaus-lakia: "Väheksyvää ja ylimielistä"

Suomen ensimmäinen rahapelaamisen dosentti huoltoasemien automaateista: "Kansainvälisesti poikkeuksellista"

Suomalainen lottokansa kannattaa valtiollista rahapelimonopolia – "Kyllä pelaamisessa pitää joku järki olla"

Nuori kuvaa itseään, kaveriaan, snäppää ja päivittää Instagramia. Moni yhä haaveilee tunneilla ja katsoo ikkunasta ulos vapauteen, kuten 60–70-luvun kouluissa. Runoja rustailevia, musiikkia tekeviä, kiihkeästi urheilevia tai pelaavia nuoria, jotka yrittävät selvitä hengissä.

Tietokirjailija, psykoterapeutti Pepi Reinikainen vetää elämänkaarikirjoitusryhmiä ja on lukenut yli tuhannen ihmisen kokemuksia elämän eri ikäkausilta. Hän kutsuu nuoruuden ikäkautta 14–21 elämänkaarellisesti vaaran vuosiksi.

Reinikainen on kirjoittanut tuoreen kirjan omasta lukioajastaan Porvoossa. Nuoruuteni Nunnala – sisäoppilaitoksen salatut vuodet (1965 - 1969) sisältää autenttisia päiväkirjamerkintöjä.

Pepi Reinikaisen omat nuoruusvuodet olivat täynnä suurta tuskaa, ehdottomuutta sekä epävarmuutta, eikä kyse ollut pelkästään valinnoista tai nuoren asenteesta.

Opettajat käyttivät mielivaltaista kuria. Pärstäkerroin vaikutti: oppilaita suosittiin sen mukaan, miten varakkaasta perheestä nämä tulivat. Opetus oli auttamattoman vanhanaikaista. Oppilaiden pahoinvointi ja ahdistus ohitettiin. Tytöt elivät Porvoon sisäoppilaitoksessa ilman aikuisten todellista tukea. Koulussa tapahtui itsemurhayrityksiäkin, mutta tapahtumat lakaistiin maton alle.

Identiteettitutkija Päivi Fadjukoff näkee tarinassa yhtymäkohtia myös nykyaikaan. Tänäkin syksynä on uutisoitu vakavista nuorten kuulemisen puutteista koulukodissa. Edelleen ihan tavallisessa koulussa saattaa käydä niin, että opettaja ottaa huomioon vain ”menestyjät”, jotka muistuttavat heitä itseään ja tulee ohittaneeksi ne, joihin hän ei koe samuutta.

– Nuori saattaa kokea, että hänen ahdistuksensa ja hämmennyksensä sivuutetaan tyystin, eikä hänellä ole kotonakaan aikuista, joka tukisi. Nuoruuden valinnat ovat vaikeita ja on riski, että nuori jää vuosiksi tuuliajolle, kun hänen käsityksensä itsestä on jäänyt haparoivaksi.

Rakkaus voi musertaa erämaassa

Reinikainen kutsuu nuoruuden aikaa vaaran vuosiksi, jos lähellä ei ole aikuista eikä laumaa. Aikuisen pitää myös ymmärtää nuoren mustavalkoista maailmaa.

– Ymmärrän hyvin, että ensirakkaus voi saada pään täysin sekaisin. Yksipuoliset musertavat rakkaudet, joissa ei saa vastakaikua, saattavat ohjata suuntaa myöhempään elämään. Hyväksikäytöt ja epäreiluudet synnyttävät traumoja.

Esimerkiksi tyttöjen välinen kaveruus synnyttää vahvan hylkäämiskokemuksen, jos toinen äkkiä katoaa muihin porukoihin. Tosin myös hyvät kokemukset saattavat johdattaa eteenpäin, kohti uusia hyviä kokemuksia.

Reinikainen on huomannut, että kun elämänkaarikirjoittajat käsittelevät ikävuosia 14–21, he helposti sivuuttavat nuoruuden tuntemuksensa ja vähättelevät, jopa häpeävät. Moni voi olla myös pettynyt, kun kohtaa omat nuoruuden haaveensa uudelleen ja hämmentyy, mihin ne unohtuivat. Hän ei kuitenkaan suosittele, että kukaan ryhtyy julkisesti lukemaan nuoruutensa päiväkirjoja ja nauraa niiden typeryyksille, koska se on itsensä yli kävelemistä.

– Vaaran vuosista selviää, jos voi puhua jollekulle omista tunteistaan. Että ne ovat avokkaita ja tärkeitä. Että joku toinen voi auttaa laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin, sillä nuori ei pysty siihen erämaassaan yksin.

Aivot narikkaan ei onnistu

Kun nuorten aivoja on tutkittu, myös neurologia selittää ahdistuksen ja käyttäytymisen määrää. Aivotutkija David Eaglemanin tuoreessa kirjassa Aivot kuvataan, miten vielä pari vuosikymmentä sitten luultiin, että aivot ovat jo kehittyneet lapsuuden päättyessä. Nyt tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisaivojen kehittyminen vie aikaa 25 vuotta.

Teinivuodet ovat neuraalisen uudelleenjärjestäytymisen ja muutoksen kausi: aivoissamme tapahtuu yhtä järisyttäviä asioita kuin se, että hiki alkaa haista ja hormonit hyrräävät. Muutokset aivoissa vaikuttavat syvällisesti siihen, miten käyttäydymme ja miten reagoimme ympäröivään maailmaan.

Yksi muutoksista liittyy juuri minäkäsitykseen ja oman itsen kehittymiseen. Eaglemanin mukaan aivoista on tehty tutkimus, jossa aikuiset ja nuoret laitettiin näyteikkunaan. Nuorissa ventovieraiden tuijottelun kohteeksi joutuminen ajoi sosiaaliset tunteet ylikierroksille, ja he olivat erittäin ahdistuneita.

Eaglemanin mukaan aivojen mediaalinen prefrontaalikorteksi aktivoituu, kun ajattelemme itseämme. Tämä korteksi muuttuu sosiaalisissa tilanteissa hyvin aktiiviseksi ja herkimmillään se on juuri viisitoistavuotiaana. Voi vain kuvitella, miten sosiaalinen media ruokkii nuoren stressipitoisuuksia: aivot pakottavat oman itsen arviointiin, eikä siihen auta lause "älä välitä".

Pitäisi olla nuori ja iloinen

Identiteettitutkija Päivi Fadjukoffin mukaan identiteetti on koko elämän mittainen matka. Se muuttuu ja kehittyy ja joutuu elämän eri vaiheissa uusiin haasteisiin, mutta pohja lasketaan nuoruudessa.

– Aikuisella on kokemusta, erilaisia keinoja ja resursseja käsitellä asioita. Nuoret katsovat maailmaa tuorein silmin: kuka olen, mikä on paikkani tässä maailmassa. Ja on tosi kipeää, jos ei näe merkitystään tässä elämässä.

Kiusaaminen ja syrjään jättäminen sattuu aivoissa samalla tavoin kuin fyysinen kipu. Nuori voi kokea sen joka päivä uudestaan ja uudestaan. Viesti on: "olet vääränlainen, et kuulu joukkoon".

– Koulukiusaamisessa nuori kokee, ettei ole tärkeä koulun aikuisille, kukaan ei välitä. Ihminen käpertyy itseensä, sillä identiteetin kasvu vaatii aina vuorovaikutusta.

Pepi Reinikainen kuvailee kirjassaan, miltä tuntuu, kun ei ollut "olemassa."

– Minunhan pitäisi elää, kokea, olla nuori ja iloinen mutta tunnen itseni inhottavaksi ja rumaksi. Saan raivareita. En merkitse kenellekään mitään. Minua ei kuulla, nähdä eikä oteta huomioon itseäni koskevissa asioissa. Maailma oli muuttunut opiston ulkopuolella vuonna 1968, mutta sisälle saakka se ei ulottunut.

Päivi Fadjukoffin mielestä Reinikaisen nuoruuden päiväkirjat kuvaavat hyvin nuoren ajattelua.

– Moni kasvattaja ja aikuinen sekä nuori löytää varmasti liittymäpintoja Nunnala -kirjan tekstistä.

Hyvä lause kannattelee vuosia

Pepi Reinikainen kävi päiväkirjansa läpi ensimmäisen kerran kymmenen vuotta Nunnalan jälkeen eli 80-luvun alussa asuessaan Hollannissa. Hän täydensi tekstejä omilla merkinnöillään.

– Tuolloin olin vielä täynnä raivoa ja vihaa tuhlatuista nuoruusvuosistani. Nyt kun kirjoitin kirjani voin sanoa, että vihdoin olen päässyt itseni rinnalle. Olen itseni puolella.

Nuorella on valtava aikuisen kaipuu. Pepi Reinikainen

Nuorella on syvä tarve viisaalle aikuiselle, vieressä kulkijalle. Moni muistaa ikävät tokaisut, mutta yhtä lailla hyvät palautteet. Reinikainen on elämänkaarikirjoituksia lukiessaan huomannut, että opettajan tai sukulaisen tai naapurin hyvät sanat ovat voineet kannatella jopa vuosikymmeniksi eteenpäin.

– Nuorella on valtava aikuisen kaipuu. Se unohtuu helposti. Luullaan, että nuoret eivät välitä, mitä aikuinen sanoo. Yksi pieni lause, joka kertoo, että tässä onnistuin, että joku näki minussa vahvuuksia. Myös nykypäivän kasvattajan on hyvä muistaa tämä.

Päivi Fadjukoffin mukaan indentiteettiä ei voi löytää itseensä käpertymällä. Siihen tarvitaan tekoja ja muut ihmiset: mikä olen muille, missä ja kenelle ihminen on merkityksellinen ja mihin häntä tarvitaan. Pepi Reinikainen löysi oman ehyemmän identiteettinsä vasta elämänkaarityössä.

– Elämänkaarikirjoitusryhmissä tunsin, että ihmiset luottivat siihen, että osaan tämän homman.

Onneksi moni nuori löytää kuitenkin voimaannuttavia tekijöitä, omanlaisen kaveriporukan, kirjoittamisen, kuvanteon, musiikin. Fadjukoffin mukaan oma elämänhallinta jatkuu koko elämän ja vaikeatkin kokemukset on mahdollista kääntää voimavaraksi. Se vaatii kuitenkin työtä, jossa täytyy olla itsensä puolella. Itseensä saa suhtautua armollisesti!

Ehkä nuoria kannattaisi kuunnella

Vanhempien pitäisi muistaa ja kohdata oma nuoruutensa aidosti kipuineen kaikkineen. Ja lisätä myötätuntoa ja kykyä auttaa nuorta kohti unelmiaan.

– Opettaa, että kaikki ei tapahdu hetkessä, kuten nuori haluaisi, vaan vaatii aikaa.

Mitä jälkiä nuoruuden vuosista jäi Pepi Reinikaiselle? Puhuminen oli elinehto. Että sai jakaa asioita oman pienen kaveriporukan kanssa säästelemättä ja suoraan.

Hän sanoo, että oikeastaan piinalliset vuodet Porvoon Nunnalassa ohjasivat kohti hänen elämäntehtäväänsä eli elämänkaarikirjoitusmallin luomista ja lukuisten kurssien vetämistä.

Sieltä jäi myös ihanteellisuus ja ehdottomuus. Ehdottomuuteen voi liittyä radikalisoituminen, mutta pahan sijaan voi tehdä myös hyvää. Reinikainen muistuttaa, että moni nuori haluaa aidosti pelastaa maailman tuholta.

– Nuoret ovat oikeasti erittäin huolissaan ilmastomuutoksesta, ehkä heitä kannattaisi kuunnella.

Nainen on kuollut metsästysonnettomuudessa Ikaalisissa torstaina 18. lokakuuta. Sisä-Suomen poliisi vahvisti tiedon lauantaina.

Nainen ja hänen aikuinen poikansa olivat jänismetsällä. Nainen oli jäänyt passiin, kun mies lähti koiran kanssa liikkeelle. Poliisin mukaan näyttää siltä, että ollessaan passissa naiselle on käynyt tapaturma, esim. kaatuminen. Sen yhteydessä haulikko on lauennut ja laukaus on osunut alaraajaan.

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää.