On kesä 1969. Meneillään ovat loppukesän heinätyöt ja enonkoskelaisen maalaistalon vanhempi emäntä Emma Heikkinen on valmistamassa ruokaa pellolla uurastavalle työväelle. Ensimmäiselle luokalle syksyllä lähtevä Pasi Heikkinen pyörii mummonsa kaverina keittiössä. Tuvassa on myös vieras, Suomen kielen nauhoitearkiston tutkija Erkki Lyytikäinen. Hän on taltioimassa Emma Heikkisen puhetta.
Haastattelu keskeytyy pian emännän kiireiden vuoksi, joten Lyytikäinen siirtyy jututtamaan pientä Pasia. Pian porstuasta kuuluu kopinaa ja Pasin tarkka selostus kalareissuista hiljenee hetkeksi.
– Ei oo oman talon väkkee. Vierraat käyp aena töetä pyytämässä meiltä. Myö ollaan sanottu, että ei oo ku heinäntekkoo, kommentoi 7-vuotias Pasi topakasti ja jatkaa kalajuttujaan.
Hetkestä käynnistyy jo neljää sukupolvea koskettava taival, joka on antanut kotimaiselle kielentutkimukselle harvinaisen paljon. Tuon sattumuksen vuoksi Pasi Heikkinen on ollut osa erittäin poikkeuksellista seurantaa jo lähes 50 vuoden ajan.
– Tämä murreseuranta on koko valtakunnan mittakaavassa merkittävä. Myöskään muualla maailmassa ei tiettävästi ole tavattu yhtä pitkään kestänyttä yksilömurteen seurantaa, kertoo suomen kielen professori Marjatta Palander Itä-Suomen yliopistosta.
Kuuntele Kotimaisten kielten keskuksen arkistoista löytyvä ääninäyte 7-vuotiaan Pasi Heikkisen haastattelusta vuodelta 1969 klikkaamalla alla olevaa videota. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Erityisesti itämurteet ovat muuttuneet voimakkaasti
Tutkijat ovat havainneet, että murteet ovat kahden viime sukupolven välillä muuttuneet paljon. Puheen muutos on nykylapsilla ollut huomattavasti aiempia sukupolvia vauhdikkaampaa. Tämä on ollut yllättävä tieto osalle tutkijoista.
– Jokainen sukupolvi rakentaa oman puhekielensä uudestaan. On ollut yllättävää, että muutos tapahtuu noinkin radikaalisti. Esimerkiksi vokaalipiirteissä Pasilla lapsena oli muata ja piätä, mutta hänen pojillaan lähes 100-prosenttisesti maata ja päätä. Minusta tuollainen muutos vain kahden sukupolven välillä on suuri, pohtii Palander.
Hän on seurannut Heikkisen perheen elämää 1980-luvulta lähtien. Seuruututkimukseen mahtuu kaikkiaan 11 ihmistä neljästä eri sukupolvesta.
Kansanomaisesti viäntäminen on häviämään päin kaikilla nuorilla. Kaikkiaan lapset ovat siirtyneet yleiskieleen. Marjatta Palander
Erityisesti murteiden muovautuminen näkyy Palanderin mukaan itämurteissa. Ne ovat ottaneet runsaasti vaikutteita eteläsuomalaisesta puhetavasta ja länsimurteista. Itä-Suomessa on lähennytty yleistä puhekieltä, joka on osalle länsimurteista ominaisempaa. Nämä seikat ovat tulleet ilmi useissa tutkimuksissa, mutta myös Heikkisen perheen seuraaminen on vahvistanut näkemystä.
– Kansanomaisesti viäntäminen on häviämään päin kaikilla nuorilla, mutta näillä lapsilla se on hävinnyt lähes 100-prosenttisesti. Kaikkiaan lapset ovat siirtyneet kohti yleiskieltä. Mukaan on tullut myös selvää länsimurteisuutta. Paitsi äännepiirteissä, se näkyy lauserakenteissakin. Seuruuperheen nuoremmalla polvella esiintyy jo sellaisia ilmauksia kuin "rupes tekkeen", "alko reistailemmaan" ja jopa "pysttyy tehä", jotka ovat leviämässä Etelä-Suomesta päin, kuvailee Palander.
Turun yliopiston dosentti, lehtori Tommi Kurki puolestaan arvioi, että myös länsimurteisiin kuuluvat lounaismurteet ovat muuttuneet itäsuomalaisten tapaan nopeasti. Länsimurteiden murrealueella muutos on ollut hitaampaa erityisesti Tampereen seudun hämäläismurteissa.
– Siinä mielessä näen lounaismurteissa ja savolaismurteissa yhtäläisyyksiä, että sieltä on todella paljon vanhoja perinteisiä piirteitä väistynyt, sanoo pitkään murteita tutkinut Kurki.
Kolmannen polven tutkimuskohde, nykyisin Liperissä asuva Pasi Heikkinen puhuu itse vahvaa Savo-Karjalan murretta ja on ylpeä siitä. Vanhoja tutkimusäänitteitä kuultuaan hän kuitenkin on huomannut muutoksia omassakin puheessaan.
– Murresanoja on jäänyt pois. On siellä jotain savolaisuutta kuitenkin tähellä, mies nauraa.
Heikkinen on sukupolvea, jonka puheesta murre kuuluu. Hänen 13-vuotiailta lapsiltaan moni vivahde on häipynyt lähes kokonaan.

Puheen nuotti säilyy pisimpään
Suurimmat muutokset itämurteissa ovat tapahtuneet juuri vokaalipiirteissä, joista monet ovat häviämässä. Jos edellinen sukupolvi on sanonut ”piä tai ”suattaa”, niin nykyiset sanovat ”pää” ja ”saattaa”. Marjatta Palanderin arvion mukaan vokaalipiirteitä voi olla helpompi kontrolloida. Konsonanttipiirteet sen sijaan ovat itämurteissa tiukemmassa.
Konsonanttien kahdentaminen kuuluu vielä vahvasti Pasi Heikkisen 13-vuotiaiden kaksospoikienkin puheessa: ”jottain” ”lähttee” tai ”käymmään”. Murrealueen paljastaa lopulta hyvin usein intonaatio, puheen nuotti, joka säilyy pisimpään.
– Ihminen voi olevinaan puhua yleiskielisesti, mutta intonaatio paljastaa savolaisuuden tai hämäläisyyden. Siitä on vaikea oppia pois, jonka on lapsena oppinut, muistuttaa Palander.
Samaa mieltä on myös dosentti Tommi Kurki, joka arvelee, että murteiden muutos näkyy vahvimmin sanastossa.
– Kaikkein selvimmät murteellisuudet tai piirteet, jotka erottelisivat vahvimmin muista murreryhmistä, karsiutuvat usein herkimmin.
Lapsella, jonka vanhemmat ovat perin savolaisia, voi jotain kaikuja olla. Äänensävy on ehkä se, mistä kaikuu vähän jotain että se on erilaista Marika Hallikainen
Monet Palanderin mainitsemat esimerkit näkyvät hyvin myös esimerkiksi päiväkotien arjessa. Siilinjärveläisen Pilvilinnan päiväkodin vs. päiväkodinjohtaja Marika Hallikaisen mielestä, lasten puheessa ei enää kuulu kovin voimakas murre.
– Se on ihan tavallista puhekieltä. Semmoisella lapsella, jonka vanhemmat ovat perin savolaisia, voi jotain kaikuja olla. Äänensävy on ehkä se, mistä kaikuu vähän jotain että se on erilaista, miettii 2000-luvun alkupuolelta päiväkotimaailmassa työskennellyt Hallikainen.
Palanderin mukaan mielikuva vähämurteisista nykylapsista pitää paikkansa.
– Kyllä se näkyy hyvin laajasti.

Netti, sosiaalinen media ja muuttoliike vaikuttavat
Lähes 15 vuotta Liperin seudulla asunut Pasi Heikkinen näkee muutoksen murteessa, kun kuuntelee lastensa puhetta.
– Enemmän se on heillä kirjakieltä. Joitain sanoja voi olla, mitä isältäkin on heijän korviin tarttunut, virnistää Heikkinen.
Hän arvioi, että ympäristöllä on vaikutusta murteeseen. Itä-Suomen yliopiston professori Marjatta Palander vahvistaa ajatuksen: päiväkodilla ja koululla on suuri merkitys.
– Netti ja sosiaalinen media jouduttavat tiettyjen muutosten siirtymistä eri puolille maata. Myös muuttoliike ja pitkät päivittäiset työmatkat vaikuttavat, tarkentaa Palander.
Olen tylsä ja sanon, että huomiomme kiinnittyy muutoinkin enemmän siihen, mikä muuttuu eikä siihen, mikä säilyy samanlaisena. Tommi Kurki
Turun yliopiston suomen kielen dosentti, lehtori Tommi Kurjen mukaan ihmisten mahdollisuudet kuulla eri murteita ja kieliä tavallisessa arjessa ovat kasvaneet runsaasti aivan lähivuosikymmeninä. Tästä syystä Kurki ei Palanderin tapaan ole yllättynyt murteiden muuttumisen nopeudesta.
– Näiden olosuhteiden takia muutos on mielestäni ihan ymmärrettävää. Olen tylsä ja sanon, että huomiomme kiinnittyy muutoinkin enemmän siihen, mikä muuttuu eikä siihen, mikä säilyy samanlaisena, miettii Kurki.
Vaikka murteet ovat muuttuneet aiempaa jyrkemmin juuri tuoreimman sukupolven aikana, ei niiden lopulliseen häviämiseen uskota.
– Aluemurteissa tulee kuitenkin olemaan eroa jatkossakin. Murteet eivät myöskään häviä vitseistä ja murrekaskuista. Hupimielessä ja pelleillessä murteita voi käyttää kuka vain. Viäntäminen tuskin palaa aktiiviseen käyttöön enää, ennustaa Palander.
Heikkisen perhettä hän pitää suomalaisen kielentutkimuksen kannalta arvokkaana.
– Perhe on tähän uhrannut paljon omaa aikaansa ja he ovat olleet aina valmiita haastatteluun.
Palander on tavannut perheen 3–6 vuoden välein. Yleensä keskustelut ovat kestäneet noin tunnin.
– Jos tästä on jollekin hyötyä, niin se on hyvä, Pasi Heikkinen toteaa iloisesti.