Ensin tulivat kiukku ja viha. Ne muuttuivat hiljalleen katkeruudeksi. Lopulta jäljelle jäi suru.

Näin kuvailee Lisa Kallström-Jokipii kahdeksan vuoden takaisia tuntemuksiaan. Silloin hän joutui luopumaan elämäntyöstään. Tuolloin selvisi lopullisesti, että pitkä kamppailu terveysongelmien kanssa pakottaa hänet lopettamaan uransa sinfoniaorkesterin viulistina.

– Monta vuotta vaihdoin kanavaa, jos radiosta tuli klassista musiikkia. En halunnut kuulla sitä.

Kotkalainen Kallström-Jokipii kävi uransa lopettamisen jälkeen muutaman kerran entisen orkesterinsa Kymi Sinfoniettan konserteissa. Istuminen yleisössä soittamisen sijaan oli kuitenkin liian raskasta.

– Itkin vain takapenkissä ja lähdin pois paikalta, etten häiritsisi muita kuuntelijoita.

Lisa Kallström-Jokipii nostaa entisen työvälineensä kotinsa pöydälle. Hän avaa viulukotelon ja katsoo soitinta. Katse on haikea. Uran päättymisen hyväksyminen on ollut pitkä tie. Eikä vähiten siksi, että siitä aiheutuneelle katkeruudelle ei ole ollut oikeastaan kohdetta.

– Ensimmäisenä ajattelin, että mitä olen tehnyt väärin. Miksi minulle kävi näin? Mutta olen tajunnut, ettei se ollut kenenkään syy. Kyse oli useamman asian nipusta.

Lähes kaikilla vaivoja

Orkesterimuusikoilla on hämmästyttävän paljon vaivoja. Muusikon yleisimpiä ammattiin liittyviä vaivoja ovat yläraajoihin kohdistuvat rasitusperäiset tukielinvaivat, liialliseen soittamiseen liittyvät neurologiset vaivat tai työskentelyasentoon ja ergonomiaan liittyvät vaivat.

Musiikkifysioterapeutti Katarina Porander on työskennellyt muusikoiden kanssa 25 vuoden ajan. Hänen mukaansa orkesterimuusikoiden tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat erittäin yleisiä.

– Ne koskettavat lähes kaikkia soittajia jossain vaiheessa. Ammattimainen soittaminen orkesterissa on fyysisesti hyvin kuormittavaa. Rasitusta aiheuttavat toistot ja staattiset asennot, Porander kertoo.

Viulistilla ongelmat liittyvät yleensä käsiin ja erityisesti niiden hermotuksiin. Niin alkoivat myös Lisan ongelmat syksyllä 2005.

– Käteni alkoivat kipeytyä ja huomasin, ettei soitto oikein suju. Mietin vain, että nyt pitää alkaa treenata enemmän.

Se lisäsi kipua, mutta Kallström-Jokipii jatkoi sitkeästi.

Alkuvaiheessa suurimmat ongelmat olivat Lisan vasemmassa olkapäässä, joka kannatteli viulua. Vaivoja yritettiin hallita ensin pehmeämmillä keinoilla, kuten fysioterapialla. Siellä asiaan suhtauduttiin vakavasti, mutta fysioterapialla ongelma ei poistunut.

Perusteellisten tutkimusten jälkeen Lisa Kallström-Jokipii päätyi seuraavana vuonna tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistuneen Ortonin klinikalle, jossa tultiin siihen tulokseen, että olkapää täytyy operoida. Samoin tehtiin myöhemmin myös oikealle olkapäälle.

– Leikkauksia on ollut useita. Molemmista olkapäistäni on kiristetty nivelkapselit. Viulistille ne ovat hankalia tilanteita, koska toipumisajat ovat hyvin pitkiä. Vasemman olkapään kuntoutuksessa työkuntoon meni vuosi.

Lopulta Kallström-Jokipii ei pystynyt pitämään viulua enää ylhäällä.

Fysioterapiaa ei enää ihmetellä

Jälkiviisaus on helppoa. Nyt Lisa Kallström-Jokipii pystyy toteamaan, että entistä kovempi harjoittelu kipujen alettua oli paha virhe.

– Olisi tärkeää etsiä mahdollisimman varhain paras mahdollinen asiantuntija. Kyse on kuitenkin ihmisen työkyvystä.

Musiikkifysioterapeutti Katarina Poranderin mukaan muusikoiden kynnys hakea apua vaivoihin varhaisessa vaiheessa on madaltunut samalla kun tietoisuus niistä on lisääntynyt.

Myös asenne on muuttunut.

– Vielä 1990-luvun alussa taidekorkeakouluissa ihmeteltiin, mitä fysioterapeutti siellä tekee. Nykyisin musiikkioppilaitoksissa opetetaan ergonomiaa ja oheisharjoittelua. Se kuuluu asiaan, Porander sanoo.

Vaivojen ennaltaehkäisyssä yksi parhaista keinoista on juuri hyvä työergonomia. Myös hyvät fyysiset ominaisuudet ja lihasharjoittelu auttavat.

Kuormittava soitin

Lisa Kallström-Jokipii tuli vakituiseksi viulistiksi Kotkan kaupunginorkesteriin vuonna 1984. Orkesteri muuttui vuonna 1998 Kymi Sinfoniettaksi.

Viulu on ollut Kallström-Jokipiin pääsoitin koko uran ajan, nuoruudesta lähtien. Hänellä on yliliikkuvat nivelet, lisäksi tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat kulkeneet suvussa.

– Minulla on käynyt huono säkä.

Vielä 1970-luvulla kukaan ei hoksannut, ettei Lisan rakenne ole viulun soitolle sopivin mahdollinen. Nykyään asiaan kiinnitettäisiin luultavasti huomiota jo varhain.

Katarina Poranderin mukaan juuri viulu ja alttoviulu ovat erityisen kuormittavia, sillä niitä soittaessa kädet ovat kohoasennossa ja liikkeet ovat toistuvia.

– Jos soittaminen aiheuttaa kipuja eikä mikään apu tunnu auttavan, soitin todennäköisesti kuormittaa kroppaa liikaa. Mutta kyllä nykyäänkin on aika korkea kynnys ehdottaa muusikolle soittimen vaihtoa, Porander toteaa.

Valtava muutos

Vuonna 2011 Lisa Kallström-Jokipii kaatui pahasti. Olkapään kiertäjäkalvosin meni tapaturman vuoksi rikki ja vaati jälleen operoinnin.

– Olkapää on hyvin hankala paikka, koska siellä on niin paljon niitä pieniä luita. Kaatumisen jälkeen huomattiin, että luut ovat menneet siihen kuntoon, ettei ammattimainen soittaminen enää onnistu. Lääkäri kysyi minulta, koska aion antaa periksi.

Lopulta se oli väistämätöntä. Surutyötä Kallström-Jokipii ei kuitenkaan pysähtynyt juuri tekemään, vaan päätti paahtaa täysillä eteenpäin.

– Ensimmäinen ajatus oli, että nyt täytyy etsiä uusi ammatti. Menin tulta päin enkä ehtinyt käsitellä kunnolla sitä, mitä oli tapahtunut.

Soittamisen lopettamisen jälkeen hän kouluttautui lähihoitajaksi. Hoivatyötä hän ei käsiensä vuoksi voinut tehdä, mutta asiakaspalvelu ja tietojenhallintatyöt onnistuivat.

– Vanhasta työyhteisöstä pois hyppääminen oli myös iso muutos. Ei minulla ollut mitään kokemusta terveydenhuollon töistä. Se oli täysin uusi maailma.

Myöhemmin Kallström-Jokipii on ajatellut, että pysähtyminen olisi ollut paikallaan.

– Se iski myöhemmin. Tajusin, että minulta katosi soittajan identiteetti.

Soittaminen kun oli muutakin kuin leipätyö. Se oli terapiakanava. Väylä, jota pitkin tunteita oli pystynyt ilmaisemaan lapsesta lähtien, käsitellä iloja ja suruja.

Nyt se väylä oli poissa.

– Vasta nyt alan pikkuhiljaa hyväksyä sen. Kannattaa antaa vähän aikaa itselleen ja miettiä rauhassa. Ja tukeutua, jos mahdollista, perheeseen, ystäviin tai etsiä vertaistukea.

Katkeruus lähti, suru jäi

Kallström-Jokipii kertoo voivansa tällä hetkellä hyvin. Hän on lähihoitajan työstään osatyökyvyttömyyseläkkeellä.

Jo soittamisen ohella Kallström-Jokipii toimi koirankouluttajana. Se oli tärkeä henkireikä vaikeuksien keskellä.

Pieni suru on yhä aina läsnä. Katkeruus on kuitenkin poissa, ja konserteissa käyminen onnistuu taas.

– Pidän mielessäni kahden kollegani lausahdukset. He sanoivat, että olen aina muusikko eikä se poistu minusta koskaan. “Koita silti rakastaa elämää”. Hienosti sanottu.

Pekingin suurlähetystö on avustanut Wuhanin kaupungista kolme suomalaista Ranskan toteuttamalle kotiutuslennolle, Suomen ulkoministeriö kertoo Twitter-palvelussa. Lento on laskeutunut sunnuntaina kello 16 aikaan Ranskaan.

Ulkoministeriön mukaan henkilöitä koskevista jatkotoimista vastaavat Ranskan terveysviranomaiset. Ulkoministeriö jatkaa yhteydenpitoa henkilöihin tarvittaessa.

Suomen Pekingin suurlähetystö jatkaa myös tarvittaessa muiden Hubein maakunnassa olevien suomalaisten avustamista pois alueelta.

Ranskan ilmavoimien tukikohtaan Istresiin lähellä Marseillea saapui iltapäivällä evakuointilento, jolla kuljetettiin noin 250 ranskalaista ja muuta eurooppalaista, kertoivat ranskalaisviestimet, kuten Le Monde. Aftonbladet puhui aiemmin yhteensä 350 ihmisestä.

Ruotsalaisia lennolla oli yksitoista. Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Piritta Kaartio vahvisti STT:lle, että suomalaisia evakuoiva lento laskeutui Istresiin lähellä Marseillea. Kyseessä on siis sama, eurooppalainen evakuointilento.

Le Monden mukaan osa lennolla olleista viedään samaan lomakeskukseen, jonne vietiin karanteeniin myös ensimmäisen evakuointilennon 178 matkustajaa perjantaina.

Osa puolestaan pannaan karanteeniin Aix-en-Provenceen palomieskouluun. Le Monde kertoo diplomaattilähteisiin viitaten, että osa kotiutettavista jatkaa suoraan Belgiaan. Suomalaiset jäivät kuitenkin Ranskaan.

Toistaiseksi WHO ei ole suositellut liikkumisen ja matkustamisen rajoituksia ihmisille, eläimille tai tavaroille. Jotkut maat ovat kuitenkin ottaneet käyttöön erilasia matkustusrajoituksia ja karanteenitoimenpiteitä.

Juttua päivitetty kello 17.58 STT:n uusilla tiedoilla.

Lue myös:

Huojentunut suomalaisopiskelija pääsee kotiuttamislennolle Wuhanista – "Pois päästyäni elämä voi taas jatkua"

Finnair peruu kaikki lentonsa Manner-Kiinaan koronaviruksen takia

Justin Sullivan oli parikymppisenä koko ajan vihainen. Nyt, kun mittarissa on vähän päälle kuusikymmentä, sitä on vaikea uskoa.

Sullivan tulee sunnuntai-iltapäivänä Tavastialle Ylen haastatteluun, kättelee kohteliaasti, kaataa kupin kahvia, sytyttää sähkötupakan ja pyytelee hymyillen anteeksi tokkuraansa.

– Nousin juuri sängystä, enkä ole vielä hereillä.

Brittiläinen New Model Army soitti edellisiltana Oulussa ja sitä ennen Jyväskylässä. Palautuminen ottaa aikaa enemmän kuin 40 vuotta sitten bändin aloittaessa uraansa.

Sunnuntai-iltana Tavastialla on tarkoitus soittaa kaksi settiä: kolmekymmentä biisiä, kaksi ja puoli tuntia. Uskolliset fanit joutuvat luultavasti turhaan odottamaan lempikappalettaan, varoittaa laulaja-kitaristi-sanoittaja Sullivan.

– Se on vain kahdeksasosa tuotannostamme, joten suosikkibiisin kuulemisen todennäköisyys on yhden suhde kahdeksaan. Ei me ikinä soiteta mitä pyydetään, mutta ehkä juhlan kunniaksi voimme tehdä encoressa poikkeuksen.

Joitain kappaleitaan Sullivan ei välillä halua soittaa ollenkaan.

– Kun Vengeancesta, 51st Statesta ja Vagabondsista uhkasi tulla bändiä isompia biisejä, laitoimme ne viideksi vuodeksi kokonaan hyllylle. Nyt meillä on kymmenkunta isoa kappaletta, joista soitamme aina kaksi, mutta päätämme itse, mitkä kaksi.

"Thatcher päästi rahan mellastamaan"

Parin kahvin jälkeen vihainen nuori mies nostaa letkeässä Justin Sullivanissa päätään.

Hänestä Suomi on oikein hyvä paikka olla nyt, kun kotimaa näyttäytyy “paskana saarena” , jonka voisi Sullivanin puolesta hinata kauas Atlantille.

– Siitä helvetin perkeleen kauheasta sekasotkusta, Brexitistä, on nyt pari päivää. Onneksi olen täällä. Ihmiset varmasti jatkavat elämäänsä ja lentokoneet tuskin tippuvat taivaalta, mutta kaikesta tulee todella paljon byrokraattisempaa, ankeampaa ja vaikeampaa.

Poliittisista teksteistään ja yhteiskunnallisesta aktivismistaan tunnettu Sullivan pitää kaikkein vastenmielisimpänä sitä, miten Brexit-kampanjassa öyhötettiin kansallisvaltion puolesta ja liehuteltiin lippuja.

– Kaikkien 1900-luvun verilöylyjen jälkeen se on käsittämätöntä. On erityisen kornia, miten oikeistolaisia arvoja kannattavat kansallisvaltiot kuvittelevat olevansa keskenään liittolaisia. Sisäisen logiikkansa mukaan ne päätyvät kuitenkin lopulta keskenään sotimaan. Niin typerää!

Englannin sisällissodan aikaiselta parlamentaristiarmeijalta nimensä lainannut yhtye sai alkunsa Margaret Thatcherin tultua valtaan. Pääministerin kova linja johti jyrkkiin poliittisiin jakolinjoihin. Se antoi polttovoimaa punkille ja sitä seuranneelle uudelle aallolle.

New Model Army teki läpimurtonsa vuonna 1984 julkaistulla albumilla Vengeance, kosto. Sen laulut kertoivat roistoista, joita ei rankaista, Falklandin sodasta, tunkkaisten pikkukaupunkien kyräilystä ja kiihkouskovaisten vaarallisuudesta.

Sullivanin mielestä asiat eivät ole kuluneina vuosikymmeninä ainakaan parantuneet.

– Minulta kysellään usein, muistuttaako nykytoryjen hallinto Thatcherin aikaa. Ei, mutta se on suoraa seurausta siitä.

Raha päästettiin Thatcherin ja Ronald Reaganin valtakausilla mellastamaan Sullivanin mukaan täysin vapaasti koko läntisessä maailmassa.

– Meille väitettiin, että syntyvä vauraus jotenkin varisee rikkailta köyhille. Nyt tietysti tiedämme, että se oli täyttä potaskaa. Raha teki mitä teki, siksi me olemme siinä pisteessä missä nyt ollaan. Raha menee rahan luo, etenkin köyhien taskuista.

Kolkko on kaunista

Vaikka New Model Army ottaa yhä voimakkaasti kantaa, Sullivan huomauttaa, ettei yhtye ole poliittinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

– Jotkut ajattelevat, että me olemme niin kuin Crass, Chumbawamba tai Billy Bragg, jotka ovat oikeastaan olemassa tehdäkseen politiikkaa. Me olemme olemassa täysin musiikin takia. Tietysti minua kiinnostaa aika ajoin kirjoittaa lauluja siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Joissain lauluissa näkökulma on täysin vastakkainen Sullivanin omalle. Jugoslavian hajoamissotien aikaan kirjoitettu My people kuvaa nationalistin päänsisäistä maailmaa; One of the Chosen käsittelee riemua, jota uskonnollinen fundamentalisti kokee oikeassaolemisestaan.

Kirjailijankin pitää ymmärtää kaikkia hahmojaan, eikä vain sankaria, Sullivan selittää.

– Uskonnollisen fanaatikon ajatukset tosin muistan itsekin kokeneeni. Hypin teini-iässä kultista toiseen: tunne siitä, että on täydellisen oikeassa, eivätkä muut tiedä mitään, on huumaava. Tietenkin ymmärrän nyt, mitä hevonpaskaa sellainen on. Vanhemmiten tajuaa, ettei tiedä juuri mistään mitään.

Poliittisuuden sijaan yhtyettä määrittelevät muut asiat. Sullivanin mukaan olennaista on melankolian tuottama nautinto ja kauneuden näkeminen kolkkoudessa.

– Useissa kielissä ei oikein ole vastinetta sanalle bleak, mutta veikkaan, että suomen kielessä niitä on monta, Sullivan sanoo, ja eksyy pitkäksi aikaa puhumaan oululaisen merenrannan maagisesta maisemasta, jossa ei tähän aikaan vuodesta erota maata, merta ja taivasta toisistaan.

– Se maisema on todella kolkko ja jylhä! Rakastan sitä! Asun muutaman kymmenen kilometrin päässä paikasta, jota kuvaillaan Humiseva harju -romaanissa. Nummilla on avaruutta ja karuutta, jylhyyttä ja aina kylmä.

Takaisin asiaan.

New Model Armya määrittelee melankolian lisäksi se, että säveltäminen lähtee aina rummuista. Rytmisektio on jokaisen kappaleen selkäranka.

Sullivan on aina rakastanut tanssimista, eikä se homma toimi ilman rumpuja ja bassoa. Sitä paitsi yhtyeen alkuaikoina Sullivan hädin tuskin osasi soittaa kitaraa.

– NMA on rockia, mutta rockista puhuttaessa on vallalla outo väärinkäsitys. Esimerkiksi silloin kun puhutaan siitä, miten mahtava bändi The Clash oli, puhutaan aina (laulaja) Joe Strummerista ja (kitaristi) Mick Jonesista. Se oli mahtava bändi siksi, että siinä oli loistava rumpali ja upea basisti.

New Model Armyssa tosin basistit, kitaristit ja rumpalit ovat vaihtuneet. Vain Justin Sullivan on pysynyt ruorissa yhtyeen koko neljäkymmenvuotisen taipaleen ajan. Silti bändi on aina kuulostanut itseltään.

– Laulajan ääni tietysti määrittelee soundia todella paljon. Kitaristi voi todella kovalla treenaamisella alkaa kuulostaa vähän Jimi Hendrixiltä, mutta minä en ikinä voi kuulostaa Otis Reddingiltä vaikka kuinka haluaisin.

Sullivanin mielestä on loputtoman riemastuttavaa, kun journalistit yrittävät sulloa yhtyettä milloin mihinkin genrelaatikkoon heikolla menestyksellä. Postpunkia, folkia, metallia, soulia ja klassista lainaileva musiikki pakenee määrittelyjä.

– Joku kertoi joskus selvittäneensä, ketkä meitä fanittavat: älykkäät ihmiset, joilla on täysi työ koittaa selviytyä sisäisen synkkyytensä kanssa, Sullivan summaa.

Sitten hän nauraa päälle ja puhaltaa valtavan pilven nikotiinihöyryä ilmaan.

"Musiikki on pyhä paikka"

Justin Sullivan sanoo olevansa sataprosenttisen kyyninen ihminen.

– Mitä muuta näinä aikoina voisi olla? Planeetta tuhoutuu totaalisesti, enkä puhu vain ilmastonmuutoksesta vaan kaikesta muustakin. Lajeja kuolee joka hetki sukupuuttoon. Me myrkytämme kaiken mihin koskemme.

Ei ole uskottavaa.

Täysin kyyninen ihminen tuskin jaksaisi yrittää muuttaa maailmaa.

– Ehkä olet oikeassa. Paras lahja, mitä lapselle voi antaa, on ymmärrys siitä, että suurin osa ihmisistä on pohjimmiltaan ihan ok. Kun kulkee maailmalla ja tapaa tyyppejä, voi aina vedota hyvään ihmisessä, pieneen osaan jumaluutta, jonka jaamme.

Sitten kun uskonpuute iskee ja kaikki tuntuu painavalta, voi aina mennä merenrantaan, nummille, tai vaikka tekemään levyä keskelle talvista norjalaismetsää. Tai kuunnella, kun joku soittaa käsittämättömän kovaa rumpuja isossa tilassa.

– Monet väsyvät musiikkibisnekseen, koska siinä on riistäviä elementtejä, ja se on niin raadollista. He eivät ymmärrä, ettei sillä bisnespuolella ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Se on aivan erillinen asia. Musiikki on taianomainen, pyhä paikka. Olen sen äärellä aina, että aaah! Ja jäisellä rannalla! Aaah!

Vuoden alku on elämäntapamuutosten ja lupausten aikaa. Liikunnan lisääminen arjessa onkin monelle tällainen uudenvuodenlupaus, minkä toivotaan tuovan lisää terveyttä ja hyvinvointia elämään. Tavoitteissa ja päätöksissä ei kuitenkaan ole aina helppo pitäytyä.

Helsingin yliopiston tutkijat pyrkivät uudessa julkaisussa löytämään vastauksia liikkumisen haasteisiin ja selvittivät 123 tapaa motivaation ja käyttäytymisen itsesäätelyyn. Tutkimusartikkeli julkaistiin Nature Human Behaviour –lehdessä tammikuussa

Mukana tuttuja juttuja sekä uusia tekniikoita motivaation löytämiseen

Julkaisusta löytyy keinoja, joista jokainen voi valita itselleen parhaiten sopivat tavat oman motivaation ja käyttäytymisen muuttamisessa eri elämänalueilla.

Tutkimuksen johtaja apulaisprofessori Nelli Hankonen Helsingin yliopistosta nostaa alla esiin muutamia tärkeimpiä asioita, mitkä on hyvä huomioida, jotta liikunnan lisääminen arjessa onnistuu ja saavutat tavoitteesi.

Motivaatio syntyy tavoitteiden tiedostamisesta

Selkeät tavoitteet ja tietoisuus mitä liikunnalla saavutetaan auttavat ylläpitämään motivaatioita. Varmista, että pystyt palauttamaan vaikeinakin hetkinä mieleen, miksi olet lähtenyt elämäntapamuutokseen ja mitä arvoja se palvelee.

Tee selkeä suunnitelma

Jalosta yleinen tavoite konkreettiseksi ja selkeäksi suunnitelmaksi. Esimerkiksi, menen joka torstai uimahalliin töiden jälkeen.

Seuraa edistymistä

Liikuntapäiväkirja ja oman treenaamisen ja edistymisen seuranta auttavat pysymään tavoitteissa. On myös palkitsevaa huomata, kun harjoituspäiväkirjan sivut alkavat täyttyä ja konkreettisesti hahmottaa, että arjessa on liikuntaa.

Maltti on valttia

Muista edetä pienin askelin. Tutkimukset osoittavat, että liian innolla ja vauhdilla aloitettu harjoittelu ja liikunan lisääminen aiheuttaa vammoja. Motivaatio saattaa myös laskea, jos alku on liian rankka. Onnistumiset ja saavutettavissa olevat tavoitteet lisäävät harjoittelun mielekkyyttä.

Yhteisössä on voimaa

On usein tehokkaampaa saavuttaa tavoitteita ryhmänä, sosiaalinen ympäristö ja porukka auttavat onnistumaan. Myös liikkuminen itsessään muuttuu kevyemmäksi, kun ajatukset eivät ole koko ajan sykemittarissa ja voi vaihtaa ajatuksia kaverin kanssa.

Ole joustava tavoitteiden ja harjoittelun kanssa

On tärkeää, että tavoitteita ja toimintaa pystyy muokkaamaan joustavasti. Jos joku tapa liikkua ei tunnu mielekkäältä tai ei muuten toimi, niin kannattaa rohkeasti muuttaa suunnitelmaa ja miettiä vaihtoehtoisia toimintamalleja.

Tee suunnitelma repsahdusten estämiseksi

Etukäteen on myös hyvä miettiä suunnitelma, miten mahdollisia repsahduksia voi välttää. Mieti millaisissa hetkissä lipsumista tapahtuu ja pyri välttämään karikot jo ennakkoon. Esimerkiksi, jos töiden jälkeen on vaikea lähteä kotoa treenaamaan, niin pakkaa treenikamat jo aamulla mukaan ja lähde liikkumaan suoraan töistä.

Hävettääkö kysyä limun hintaa ravintolassa? Ostatko paidan, vaikka kassalla kallis hinta hieman yllätti, muttet kehtaa enää kieltäytyä?

– Rahaa ihannoidaan ja samalla inhotaan, eikä uskalleta kertoa omia mielipiteitä, miettii 22-vuotias puutekniikan opiskelija Severi Niiranen. Tätä juttua varten olemme kysyneet eri alojen ihmisiltä, miksi Suomessa raha on edelleen tabu, josta ei parane puhua edes läheisten kanssa.

Suomalaiseen luonteeseen ei käy kysäistä toisten palkoista, veloista, perinnöistä tai säästöistä. S-pankin vuonna 2017 tuottaman kyselyn mukaan joka kolmas ei puhu rahasta lainkaan tai ainakaan kovin avoimesti.

Ja miksipä pitäisi?

Palkka-avoimuus tarkoittaa sitä, että työntekijöiden edustaja saisi tietoa siitä, miten paljon työstä työpaikalla maksetaan. Avoimuutta ovat ajaneet ensin Sipilän hallitus, ja nyt Marinin. Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö STTK:n edunvalvontajohtaja Katarina Murto kommentoi aiemmin Ylelle uskovansa, että asia etenee nyt, kun tasa-arvon edistäminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Helsingin Sanomien haastattelussa myös kasvatustieteen professori peräänkuulutti palkka-avoimuutta: hänen mukaansa siitä hyötyisivät sekä opiskelijat että työntekijät.

– Rahaan liittyy valitettavan paljon myös kielteisiä tunteita. Se auttaisi monia tahoja, jos olisi avointa, rahan käyttöön liittyvää keskustelua, sanoo kulutustutkija Anu Raijas.

Mutta miksi rahasta on niin vaikea puhua?

– Onhan se ihmeellistä, etten tiedä kollegoideni palkkoja. Jokaisen suoritusta arvioidaan erikseen, ja on vaikea avata keskustelua kahvihuoneessa, sanoo professori Laura Kolbe Helsingin yliopistosta.

Itse on tehtävä kaikki! Eli miksi suomalainen ei kersku

Suomalaiset suhtautuvat rahaan kunnioittavasti – se ei koskaan ole ollut itsestäänselvyys maassa, joka on ollut vielä muutamia vuosikymmeniä sitten varsin maatalousvaltainen, sanoo Euroopan historian professori Laura Kolbe.

– Sellainen amerikkalainen money making -kapitalismi, että rahaa vuollaan mistä vain ja sillä tehdään parempaa elämää, ei ole ollut koskaan vahvana meidän kulttuurissamme.

Suomalainen yhteiskunta on pitkään ollut melko köyhä. Rahalla ei kerskailtu – eikä kerskailla muuten vieläkään.

– Itse pitää tehdä mehut, pullat ja kutoa vaatteet. Sillä on kääntöpuoli; kaupunkikulttuurille tyypillisen pien- ja perheyrittäjyyden taso on aika ohut. Vaatii sisukkuutta perustaa kahvila tai pesula.

Lukiolaisille taloustaitoja opettava, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Mikko Hakala heittää toisenlaisen ajatuksen: hänen mielestään suomalainen yhteiskunta on rakennettu helpoksi.

– Meillä on työeläkejärjestelmä, maksuton opiskelu ja valtio on huolehtinut kansalaisistaan ainakin periaatteessa. Asioita ei ole tarvinnut perheissä niin murehtia.

Aivotutkijan mukaan ihminen kenties suojelee itseään, kun ei kerro muille haalimastaan mammonasta.

– Savannilla hyvän haaskan löytänyt sakaali ei hirveästi huutele kavereille, että tulkaas katsomaan, tutkija Lauri Nummenmaa Turun yliopistosta vertaa.

Nummenmaa muistuttaa, että suomalainen käyttää keskimäärin rahapeleihin 370 euroa vuodessa, alkoholiin 620 euroa (IS, 2014), ja osakkeisiin 42 euroa (HS). Rahan käyttöön liittyy yleensä tunteita ja kuluttaja havittelee nautintoa.

– Jos ostetaan urheiluauto, ei osteta urheiluautoa, vaan halutaan tunteita ja kokemuksia.

Parhaassa tilanteessa raha ei kuitenkaan herättäisi minkäänlaisia tunteita, sanoo Nummenmaa.

– Kun rahasta tulee intohimon, tuskailun tai häpeän lähde, tehdään huonompia kulutuspäätöksiä, Nummenmaa sanoo.

• Kysyimme lahtelaisilta, kuinka paljon heillä on rahaa tileillään. Kuuntele Yle Areenasta!

Tiliote tuoreelta treffikumppanilta?

Rahasta ei tyypillisesti puhuta silloinkaan, kun parisuhteeseen ryhdytään. Kumppaniehdokasta tentataan kyllä muista suunnitelmista.

Ehkä kuitenkin pitäisi: Raha ja mihin sitä käytämme, heijastavat arvojamme, sanoo rahakonflikteista väitellyt Anniina Kaittila Turun yliopistosta.

– Erotilanteissa raha on kyllä top 5 -syissä, jotka ovat johtaneet eroon.

Raha on yksi maailman viimeisestä tabuista, sanoo Kaittila. Hänen mukaansa seksistä on suomalaisessa yhteiskunnassa helpompi puhua. Työpaikoilla roisi läppä lentää, mutta palkoista ei kehtaa kukaan kysyä.

Kaittila rohkaisee nuoria pareja puhumaan rahasta avoimemmin, jotta raha ei nousisi ensimmäisen kerran puheenaiheeksi siinä kohtaa, kun se jo tuottaa ongelmia.

– Toinen saattaa pitää tärkeänä taloudellista turvaa, hyvää elintasoa, autoa ja matkustusmahdollisuuksia – toinen taas ajattelee, ettei rahalla ole merkitystä. Tilanteet saattavat johtaa isoihin ongelmiin parisuhteessa.

Yleensä syy omaan suhtautumiseen löytyy sekin läheltä: omat vanhemmat.

Kodilla on väliä – rahasta tulee tabu, kun vanhemmilla on tiukkaa

Suhtautuminen rahaan opitaan jo lapsuudenkodissa. Perheessä, jossa taloudellinen tilanne on ollut kohtuullinen tai hyvä, lapsetkin oppivat rahankäyttöä, sanoo kulutustutkija Anu Raijas.

– Mitä huonompi talous perheessä on, sitä enemmän raha-asioita peitellään. Vanhemmat ajattelevat, etteivät halua lastata lasta taloushuolilla.

Rahasta tulisi Raijaksen mukaan puhua välineenä. Miten rahaa käsitellään? Kuinka paljon perheellämme on rahaa käytettävissä, mihin sen pitää riittää?

Helsingin keskustassa asuva 19-vuotias Linn Palmgren kertoo olevansa tarkka rahan suhteen. Suomenruotsalainen tietää olevansa etuoikeutettu, kun on aina saanut harrastaa, nähdä ja toteuttaa itseään.

– Jos tilanne olisi ollut huonompi, ehkä olisi nyt suurempi himo saada hienoja tavaroita ja merkkijuttuja.

"Hurri, ooks masseis?" on edelleen kysymys, johon Palmgren törmää joskus arjessaan.

– Suomenruotsalaisissa suvuissa on ollut teollisuutta ja varallisuutta. Ehkä se vaikuttaa taloudenhallintaan ja siihen, että ollaan avoimempia.

Avoimen yliopiston ohella assistentin töitä tekevä Palmgren säästää osan palkastaan Euroopan reissua varten, osan sijoittaa.

"Ei ole palkkaa, jota ei saisi menemään" – suomalaiset velkaantuvat

Suomalaiset eivät osaa säästää pitkäjänteisesti, sanoo talousasiantuntija Martin Paasi Nordnetilta.

– Kun suomalaisilla alkaa potti kasvamaan, se alkaa polttelemaan taskussa.

Luottotiedottomia on Suomessa lähes 400 000. Siinä on Paasin mielestä tarpeeksi syytä ryhtyä puhumaan rahasta avoimemmin. Paasin mukaan perusasiat, kuten säästäminen, kulujen seuraaminen ja palveluiden kilpailuttaminen tulisivat olla osa yleissivystystä.

Tällä viikolla uutisoitiin, että hyvätuloiset ovat alkaneet ottaa enemmän pikavippejä, mikä näkyy nyt velkaneuvonnassa.

– Ei ole palkkaa, jota ei saisi menemään.

Linn Palmgrenin tapaisia, taloudesta tietäviä ja sijoittavia nuoria on paljon – varsinkin nyt, kun vuoden alussa käyttöön tuli osakesäästötilit. Samoin on nuoria, joilla talousosaaminen ei ole hanskassa ja jotka ottavat esimerkiksi pikavippejä, sanoo Lahden yhteiskoulun lukion opettaja Mikko Hakala.

– Paljon puhutaan mielenterveysongelmista, mutta usein taustalla on taloushuoliakin, hän sanoo.

Nuoret uskaltavat puhua rahasta – ja sijoittaa

Muutos on kuitenkin tapahtumassa; asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nuoremmat ovat vanhempiaan parempia puhumaan rahasta. Samaa linjaa viestii myös S-pankin kysely; alle kolmekymppisistä vain 18 prosenttia sanoi, ettei puhu raha-asioistaan läheistensä kanssa.

– Kavereiden kanssa puhun rahasta: paljon olisi siistiä tienata ja paljon tienaan, sanoo trademoniopiskelija Arttu Suorsa,21.

Linn Palmgren haaveilee rahoitusalasta. Sekä hän että ammattikorkeakoulu LABin opiskelijat Severi Niiranen ja Arttu Suorsa toteavat, että raha on väline, joka helpottaa arkea.

– Vanhemmalle sukupolvelle esimerkiksi auto tai asuinalue kertoivat varallisuudesta, mutta ei välttämättä meille nuoremmille, Palmgren sanoo.

– Kyllähän se rahaa vaatii, että pystyy maksamaan laskut ajallaan ja ostamaan jotakin kivaa, toteaa puutekniikan opiskelija Niiranen.

Tohditko sinä puhua rahasta, uskallatko kertoa palkkasi? Mikä muuttuisi, jos rahasta puhuttaisiin avoimemmin? Jatketaan keskustelua kommenteissa! Voit keskustella aiheesta 3.2. klo 23 asti.

Koronaviruksen aiheuttama uhriluku on noussut Kiinassa, kun Hubein maakunnan viranomaiset vahvistivat maanantaina 56 uutta kuolonuhria. Nyt Wuhanin koronavirukseen on kuollut yhteensä 361 ihmistä.

Yksistään Wuhanin kaupungissa on vahvistettu 41 uutta kuolonuhria. Kaupungissa virukseen on kuollut yhteensä 265 ihmistä.

Koronavirus on tappanut Kiinassa enemmän ihmisiä kuin sars-virus 2000-luvun alussa. Sars-virus tappoi 349 ihmistä Kiinassa vuosina 2002-2003.

Hubein maakunnassa on todettu reilut 2 100 uutta tartuntaa. Yhteensä tartuntatapauksia on koko Kiinassa reilut 17 200, maan terveysviranomaiset kertovat.

Ensimmäisestä Kiinan ulkopuolinen kuolemantapaus vahvistettiin sunnuntaina, kun kiinalaismiehen kerrottiin kuolleen koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen Filippiineillä.

Aiheesta lisää:

Kiina: koronatartuntoja voidaan nyt testata aiempaa nopeammin – Thaimaa kertoo taltuttaneensa viruksen flunssa- ja hiv-lääkkeillä

Kolme suomalaista on saapunut Wuhanista kotiutuslennolla Ranskaan

Koronavirukselle altistuneista matkailijoista suurin osa tavoitettu – enää 4 selvityksessä

Poliisi on ampunut käteen naista, joka oli kadulla käynyt kahden ihmisen kimppuun veitsen kanssa Belgian Gentissä, paikalliset medialähteet kertovat. Uhrit on viety sairaalaan hoitoon, mutta heillä ei ole hengenvaaraa.

Syyttäjäviranomaisten mukaan Belgian poliisi ja Itä-Flanderin maakunnan syyttäjänvirasto tutkivat tapahtumia, kertoo uutistoimisto AFP.

Tämänhetkisten tietojen mukaan välikohtaukseen ei liity terroristista motiivia, viranomaiset kertovat.

– Tällä hetkellä mikään ei osoita siihen, että Gentissä tänään sattuneeseen välikohtaukseen liittyisi terrorismia, syyttäjänvirastosta tiedotettiin.

Syyttäjän mukaan välikohtauksella ei myöskään ole yhteyttä Lontoossa sunnuntaina tapahtuneeseen välikohtaukseen, uutistoimisto Associated Press kertoo.

Gentin luoteisosassa sijainnut katu suljettiin sunnuntai-iltana poliisin tutkiessa rikospaikkaa, medialähteet kertovat.

Sodankylästä on löytynyt kaksi talvipukuisen riekon näköistä lintua, joiden äiti on varmuudella pyy.

Sattasjokivarresta löytyneet pyyriekot, uros ja naaras, ovat varmistuneet risteymiksi dna-tutkimuksissa sekä Oulussa että Norjan Trondheimissa. Tapaus on historiallinen.

Nyt tehty dna-määritys on pyyriekolla ensimmäinen maailmassa, kertoo luonnonpopulaatioiden geneettiseen rakenteeseen perehtynyt dosentti Laura Kvist Oulun yliopistosta.

Oulussa näiden kahden riekon ulostenäytteistä on analysoitu mitokondrio-dna, eli äidiltä jälkeläisille periytyvä dna.

Osa dna-näytteistä lähetettiin Norjan luonnontutkimusinstituuttiin (Nina) Trondheimiin ja siellä on tutkittu tuman mikrosatelliittigeenejä.

Urosyksilöstä on tähän mennessä varmistunut, että se on pyyn ja riekon ensimmäisen polven jälkeläinen. Toisen yksilön tietojen analysointi on Ninan tutkija Oddmund Klevenin mukaan tältä osin vielä kesken. Lopullisten tulosten arvioidaan valmistuvan kevään aikana.

Norjassa varmistetaan vielä, että lintujen isä on varmasti riekko eikä kiiruna. Todennäköisyys sille, että se olisi kiiruna on kuitenkin olematon, koska lähimmät kiirunoiden elinympäristöksi sopivat tunturit ovat noin sadan kilometrin päässä Sattasjoelta.

Suomessa ei aiemmin varmoja havaintoja

Samanlainen pyyriekko on löytynyt Norjan Selbusta Trondheimin lähistöltä vuonna 1927. Se on täytettynä Göteborgin luonnonhistoriallisessa museossa Ruotsissa. Muita museoyksilöitä ei ole tiedossa.

Suomesta tällaisesta pyyn ja riekon risteymästä löytyy vain yksi maininta 1800-luvun puolesta välistä.

Alan perusteoksen K.E. Kivirikon Suomen selkärankaiset (1940) tuntee Suomesta yhden epävarman havainnon pyyriekosta Rantasalmelta joulukuusta vuodelta 1855.

– Lintuharrastaja huomasi Rantasalmella pyydetyn erikoisen linnun lintumarkkinoilla ja teki asiasta muistiinpanoja, kertoo Sodankylän pyyriekkoja kuvannut ympäristöneuvos ja entinen Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Timo Helle.

Saman teoksen mukaan Uppsalasta löytyi joulukuussa 1884 pyyriekko, joka luultavasti oli ammuttu Ruotsin Pohjois-Jämtlannissa.

Myös Pieni tietosanakirja vahvistaa nämä tiedot.

Mitään varsinaisia todisteita näistä hybrideistä ei kuitenkaan ole. Tutkijoiden tiedossa on muutenkin todella vähän pyyn ja riekon risteymiä.

Nälkä ajoi risteymät pihaan

Huono puolukkavuosi ajoi Sodankylän pyyriekot Sattasjokivarressa sijaitsevan talon pihapiiriin siemeniä syömään vuonna 2018.

Syksyllä vielä sulan maan aikaan sodankyläläinen Alpo Laitila alkoi kiinnittää huomiota siihen saakka muiden pyiden joukossa viihtyneisiin kolmeen aavistuksen oudon oloiseen lintuun. Laitila ihmetteli, mitä elukoita nuo valkoiseksi värinsä vaihtaneet pyyt oikein ovat.

Linnut kulkivat ensin yhdessä, mutta muuttuivat syksympänä yksittäisiksi eläjiksi. Kaksi naarasta ja yksi uros kävivät pääsääntöisesti eri aikoina talojen pihoissa. Parhaimmillaan outoja lintuja oli Laitilan pihassa kolme.

Linnut olivat niin poikkeavia sekä ulkonäöltään että käytökseltään, että Laitila alkoi epäillä niiden olevan jonkinlaisia kummajaisia. Uros yritti syyssoidintakin harjoittaa ihmisporukassa.

– Se tuli olkapäälle istumaan ja yritti iskeä päälakeen.

Pyyriekot olivat valkoisesta suojaväristään huolimatta riekoksi liian poikkeavan näköisiä ja käyttäytymiseltään erikoisia.

Valkoiset linnut nousivat puuhun pyyn tavoin, ja Laitila kertoo niiden viettäneen yönsä puussa melko korkealla. Riekko ei oikeastaan nouse puuhun juuri koskaan.

Pyyriekot olivat tavallisia riekkoja pyöreämpiä. Niiden äänikin oli erikoinen.

– Ne ääntelivät harakkamaisesti vähän niin kuin Oseaniassa elävä kookaburra eli isonauraja, sanoo Laitila.

Urosriekko oli jäänyt leskeksi

Alpo Laitila ja hänen naapurinsa ovat omissa metsissään säästäneet jokirannan moni-ilmeisiä pyy-ympäristöjä, rantalepikkoa ja kuusta.

Tavoitteellisen metsänhoidon seurauksena alueella onkin runsas pyykanta. Riekkoja Sattasjokivarressa on muun Metsä-Lapin lailla ollut 2000-luvulla vähemmän.

Hybridipoikueiden syntymisen taustalla on yleensä tilanne, jossa toisen lajin kanta on runsas ja toisen huono. Tämän vuoksi seksuaalista kanssakäymistä voi esiintyä yli lajirajojen.

Lähiseutujen lintuja pitkään seuranneen Laitilan mukaan pyyriekkojen maailmaan tulon ratkaisevin syy kuitenkin lienee se, että vuosia alueella pesineen riekkopariskunnan uros jäi naaraan kadottua yksin.

Laitila on vakuuttunut, että tämä lintu on hybridipoikueen isä.

– Kun se oli morsiamen kipeänä, se varmaan otti ensimmäisen vastaan tulleen siinä hurmoksessa keväällä.

Asentoriekoista tulikin hybridejä

Timo Helle kuuli Laitilan pihapiiriin asettuneista linnuista ja halusi tulla niitä kuvaamaan. Hänen aikomuksenaan oli kuvata valkoisia riekkoja mustalla maalla. Eli viime vuosikymmenille hyvin tyypillistä tilannetta, kun riekko vaihtaa ilmastonmuutoksen takia pukua liian aikaisin.

– Se on riekon hengelle käypää hommaa, kun suojaväri muuttuu huomioasuksi. Tätä ilmiötä lähdin alun perin kuvaamaan, kun kuulin että Laitiloiden pihalla on kaksi asentoriekkoa, eli ihmiseen seuraan hakeutuvaa lintua

Mittavan tutkijauran metsäntutkimuslaitoksella tehnyt Helle on asettunut Sodankylään viettämään eläkepäiviä. Päivät täyttyvät luonnossa liikkumisella ja sen kuvaamisella.

Kuvausreissulla pihalla oli vain yksi lintu. Se tuli kymmenen metrin päähän ja poseerasi rauhassa kameralle.

Helle kertoo lintujen erikoisuuden olleen hänelle täydellinen yllätys.

Peloton lintu kävi ihmisen kimppuun

Timo Helle havaitsi, että lintu oli poikkeuksellisen peloton ja kävi ihmisen kimppuun. Laitilan tavoin hän kiinnitti huomiota siihen, että sen ääni ei juuri muistuttanut riekkoa.

– Se yritti kyllä riekolle tyypillistä kopeik kopeik kopeik -ääntä (lintujen-äänet.net), joka huipentuu riekon nauruun, mutta onnistui tuottamaan vain surkeaa mokellusta, josta sitä ei olisi pystynyt riekoksi tunnistamaan, sanoo Helle.

Seuraavalla kuvauskerralla viikkoa myöhemmin lunta oli jo pari senttiä. Paikalla oli kaksi lintua ja varsinkin toisella oli huomattavan selkeitä pyyn ominaisuuksia. Väri oli jotakuinkin valkoinen, mutta heti kun ne vähänkään innostuivat, päälaen höyhenet pomppasivat pyyn tapaan pystyyn. Riekolla tällaista käyttäytymistä ei ole.

Poikueesta oli lokakuulla enää kaksi yksilöä jäljellä. Todennäköisesti muut olivat jo siinä vaiheessa joutuneet petojen saaliiksi.

– Mitä ei ole syytä ihmetellä, jos ne käyttäytyivät yhtä holtittomasti kuin nämä kaksi. Yleensäkin tuollaisen kesyn linnun elinaika on todennäköisesti aika lyhyt, sanoo Helle.

Laitila ja Helle keräsivät molemmista linnuista ulostenäytteet, jotka on myöhemmin analysoitu Norjassa ja Oulussa.

Risteymillä on usein huono tulevaisuus

Pyyriekon tulevaisuudennäkymä yksilötasolla on heikko, arvioi dosentti Laura Kvist Oulun yliopiston luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

– Sen selviytymismahdollisuudet voivat olla heikommat kuin kummankaan lajin puhtaiden edustajien. Se ei osaa käyttäytyä kuten riekko eikä kuten pyy, sanoo Kvist.

Hybridit yleensä selviytyvät huonommin sen lisäksi että ne lisääntyvät huonommin kuin alkuperäiset lajit. Kyseiset linnut Alpo Laitila kertoo kuitenkin nähneensä vielä 2019 syksyllä. Silloin ne eivät enää tulleet pihaan.

Uskottomuuden vaikutus lajien syntyyn

Ennen ajateltiin että korpimetson tapaiset hybridit eivät voisi lisääntyä. Nykytiedon mukaan estettä ei ole.

Lähimenneisyyden tunnetuin esimerkiksi uuden epävirallisen lajin synnystä Suomessa on höpintiainen. Lapintiainen ja hömötiainen voivat risteytyä ja tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Entä voisiko pyyriekosta syntyä kokonaan uutta lajia?

– Tässä tullaan Darwinin Lajien synty -osastolle ja siihen mikä on lajikäsite ja kuinka lajit määritetään. Se menee jo aika syvälle filosofiseen ja biologiseen pohdintaan. Raja on vielä tänä päivänäkin aika liukuva, sanoo Kvist.

Periaatteessa pariuskollisten lajien, pyiden ja riekkojen todellisesta uskollisuudesta tiedetään vähän.

Dna:n avulla tämän tutkiminen olisi mahdollista. Poikueen vanhemmat voidaan määrittää ja nähdä esimerkiksi, onko yhden naaraan poikasilla useampi isä.

Tutkimuksissa muiden lintulajien kanssa on havaittu, että pariuskolliset lajit eivät aina ole niin uskollisia kuin on ajateltu.

Linnuilla naaras yleensä tekee valinnan, kenen kanssa haluaa paritella ja kenen kanssa ei. Joskus koiras saattaa kuitenkin pakottaa naaraan paritteluun.

– Tässä on voinut käydä niinkin, jos riekkokoiraalla ei ole ollut riekkonaaraita tässä tapauksessa tarjolla, sanoo Kvist.

Sodankylän Raudanjoella asuva Marko Riipi onnistui kuvaamaan videoita pyyriekoista syksyllä 2018. Ainoa säilynyt video pyyriekosta on tämä video, joka on katsottavissa alla.

Onko sinulla tietoa erikoisista linturisteymistä Suomessa? Kerro asiasta sähköpostilla suoraan Ylelle osoitteeseen: timo.sipola@yle.fi.

Keskustele aiheesta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Huippuharvinainen pyyteeri oli vähällä joutua pataan, mutta päätyi lopulta museoon

Lontoossa poliisi on ampunut miehen, joka puukotti useita ihmisiä Streathamin asuinalueella. Poliisin mukaan miehellä oli yllään huijaukseksi osoittautunut räjähdelaite.

Britannaian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan epäilty tekijä oli vapautunut vankilasta noin viikko sitten. Hän oli istunut puolet kolmen vuoden vankilatuomiostaan, johon hänet oli tuomittu terrorismirikoksista. Epäilty oli vuonna 2018 tuomittu vankeuteen 18-vuotiaana myönnettyään syyllisyytensä yhteensä 13 terrorismirikokseen, uutistoimisto Reuters kertoo.

Lucy D'Orsi Lontoon metropolialueen poliisista sekä Euroopan terrorisminvastaisen yksikön viranomainen sittemmin vahvistivat mediassa esitetyt tiedot epäillystä.

Poliisi kertoo Twitterissä, että loukkaantuneita on aiemmista tiedoista poiketen kolme. Aiempien tietojen mukaan uhreja olisi ollut vain kaksi. Uhreista yksi on hengenvaarallisessa tilassa. Kahden muun vammat eivät ole poliisin mukaan vakavia.

Poliisi on vahvistanut Twitterissä, että epäilty tekijä on julistettu kuolleeksi. Uutistalo Sky Newsin mukaan tekijä oli ollut poliisin aktiivisessa tarkkailussa tapahtuma-aikaan.

Välikohtaus tapahtui sunnuntaina Etelä-Lontoossa Streathamin asuinalueella ja sen epäillään liittyvän islamistiseen terrorismiin, kertoo Britannian poliisi.

BBC:n mukaan alueella on kuultu laukauksia iltapäivällä paikallista aikaa kello kahden jälkeen.

AP:n mukaan 19-vuotias silminnäkijä Gulled Bulhan kertoo Britannian uutistoimisto PA:lle nähneensä tekijällä viidakkoveitsen. Bulhanin mukaan siviiliasuinen poliisi jahtasi häntä.

Poliisi on kehottanut ihmisiä pysymään poissa Streathamin alueelta. Sosiaalisessa mediassa on paljon kuva- ja videomateriaalia, jonka väitetään olevan tapahtumapaikalta. Julkaistussa materiaalissa näkyy, että alueella on paljon hälytysajoneuvoja.

Britannian pääministeri Boris Johnson on kiittänyt Twitterissä hälytyksellä olleita viranomaisia ja hoitohenkilökuntaa tapauksen hoitamisesta. Lisäksi Johnson on välittänyt valittelunsa loukkaantuneille ja niille, jotka joutuivat osallisiksi välikohtaukseen.

Myös Lontoon pormestari Sadiq Khan on kommentoinut tapausta.

– Terroristit yrittävät aiheuttaa erimielisyyksiä ja tuhota meidän tapamme elää – täällä Lontoossa emme anna heidän onnistua siinä koskaan, Khan sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Viimeisin vastaava välikohtaus tapahtui Lontoossa marraskuussa. Silloin poliisi ampui miehen, joka oli pukeutunut tekaistuun itsemurhaliiviin ja puukotti kaksi ihmistä kuolleeksi. Lisäksi kolme loukkaantui välikohtauksessa.

”Maailman kuuluisimman riimukiven salaisuus aukesi.” Näin Suomenkin tiedotusvälineissä uutisoitiin vastikään. ”Viikinkiaikainen kirjoitus ennusti ilmastokatastrofia”, otsikot siteerasivat tutkimuksen tekijöitä.

Vielä roimemman päätelmän esitti Uppsalan yliopisto omassa tiedotteeseen. Sen otsikko väitti, että Itä-Götanmaalla seisova Rökin riimukivi todistaa yli vuosituhannen mittaisesta ilmastoahdistuksesta. Rökin kivi on maailman luultavasti tunnetuin riimukivi.

Neljän professorin tutkimuksessa olivat mukana myös Göteborgin ja Tukholman yliopistot. Tutkimusartikkeli on vapaasti luettavissa Futhark: International Journal of Runic Studies -lehdestä.

Tieteellisen artikkelinkin otsikko on vetävä: "Rökin riimukivi ja maailmanloppu".

Raflaavasti kirjoitettu artikkeli, kommentoi Helsingin yliopiston folkloristi Joonas Ahola. Ehkä vähän sensaationhakuinenkin. Mutta viimeinen piste Rökin riimukiven tutkimukseen se ei ole, Ahola sanoo.

760 riimua

Vaikka tulos epäilyttää Aholaa, hän on iloinen monitieteellisestä tavasta, jolla tutkimus on tehty. Se yhdistää riimujen tutkimukseen arkeologiaa, kielitiedettä ja uskonnonhistoriaa. Monitieteellisyydestä on puhuttu kauan, ja vihdoin se on alkanut toteutua, Ahola kiittää.

Hän ymmärtää tekijöiden innostuksen.

– Riimukivet ovat varhaisilta ajoiltaan ainoita tekstejä, joihin on tallentunut ihmisten kielentämiä ajatuksia. Ne ovat tulleet heiltä suoraan meille, eivät suullisen perinteen satojen vuosien jatkumona. Kun ajatukset kirjoitettiin saagoihin ja muualle, välissä oli jo monta tulkintaa.

Suoran yhteyden vuoksi tutkijoilla on hyvin suuret odotukset tekstejä kohtaan. Ne ovat ainutlaatuisia lähteitä, ja niistä halutaan saada irti kaikki mahdollinen, Ahola sanoo.

Jopa pieniin fragmentaarisiin teksteihin panostetaan paljon vaivaa ja tutkimusta. Rökin riimukivessä tulkittavaa on monin verroin, 760 merkkiä, enemmän kuin missään muussa tunnetussa riimukivessä.

Vāmōðʀin muistolle

Ratkeava viikinkisalaisuus, ilmastoangsti ja maailmanloppu samassa paketissa – siinäpä jymyuutinen. Ahola ei kuitenkaan ole valmis julistamaan Rökin riimukiven sisältöä ratkaistuksi.

– Tutkimuksen päätelmät ovat tulkintoja. Ne nojaavat sellaisiin asioihin, että niistä kyllä keskustellaan vielä, hän sanoo.

Vaikka Rökin kiven riimut ovat suhteellisen helppolukuisia, tekstin sisällön selvittäminen on kuin kokoaisi palapeliä tietämättä lainkaan, mitä valmiin kuvan pitäisi esittää. Se on saanut tutkijat tuskailemaan jo puolentoista vuosisadan ajan.

Jo siitä, missä järjestyksessä kiven kaikille sivuille ulottuva teksti tulisi lukea, on pitkälti toistakymmentä käsitystä.

Iästä sen sijaan on päästy joltiseenkin yksimielisyyteen. Viisitonninen, yli kahden ja puolen metrin korkeuteen kohoava järkäle lienee pystytetty noin vuonna 800, aivan viikinkiajan alussa. Tekstin hakkautti Varinn poikansa Vāmōðʀin muistoksi.

Yleisimmin uskotaan, että kivi kertoo sodista ja sankariteoista. Keskushenkilöksi on päätelty ostrogoottien kuningas Teoderik Suuri (493–526). Muut nimeltä mainitut henkilöt, kuten Ingivaldʀ, Sibbi ja Vilinn, on tulkinnoissa pyritty sovittelemaan tähän kehykseen.

Halusiko Varinn diivailla laajoilla tiedoillaan sankaritarinoista? Se on yksi Rökin riimukiven synnystä esitetty hypoteesi.

Toisen mukaan Varinn oli Teoderikin sukua. Vai oliko kyseessä joku samanniminen frankkikuningas, joka oli ollut Varinnin muinaisen sukulaisen vihollinen? Tällaisiakin selityksiä Rökin riimukiven tekstille on soviteltu.

Tuoreessa tutkimuksessa tultiin siihen hypoteesiin, ettei teksti kerro todellisista historiallisista henkilöistä ja tapahtumista, vaan poikansa menettämistä sureva ikääntynyt isä yhdistää tunteisiinsa perimätietoa ilmastonmuutoksesta.

Tutkijoiden mukaan monien sukupolvien takaa kulkeutunut tieto oli niin uhkaava, että se piti hakata arvoituksina riimukiveen.

He päättelevät vanhojen pelkojen heränneen uhkaavista merkeistä. Kesä oli kylmä ja sadot kärsivät, aurinkomyrsky värjäsi taivaan punaiseksi, ja sattuipa tulemaan vielä auringonpimennyskin juuri, kun päivä oli sarastamassa.

Rökin kiven tekstissä Varinn etsii lohtua siitä, että poika on saanut kutsun sotimaan Odin-jumalan rinnalla Ragnarökissä, maailmanlopun taistelussa, tutkijat päättelevät.

Kivessä on heidän mukaansa yhdeksän arvoitusta, joista viisi viittaa Aurinkoon ja neljä Odiniin ja hänen sotilaisiinsa. Perusteeksi he esittävät muun muassa aiemmin tuntemattomia yhteyksiä muihin muinaisskandinaavisiin teksteihin.

Göteborgin yliopiston sivulla on Rökin riimukiven teksti nykyruotsiksi käännettynä ja tutkijoiden tulkinta kustakin yhdeksästä arvoituksesta.

250 vuotta ahdistusta?

Islannissa keskiajalla saagoiksi tallennettu skandinaavien muistitieto kertoo fimbultalvesta, kolmen kesättömän vuoden mittaisesta "talvien talvesta". Se ajoi hyvät ja pahat aseisiin toisiaan vastaan. Ragnarök johti maailmanloppuun. Henkiin jäi vain kaksi ihmistä, joiden jälkeläisistä syntyi uusi ihmiskunta.

Auringon pimenemisestä ja lämpötilojen romahtamisesta kolmeksi vuodeksi 530-luvulla kertovat historialliset lähteet niinkin kaukana toisistaan kuin Välimeren maissa ja Itä-Siperiassa. Ankarat ajat ovat luettavissa myös puiden kaventuneista kasvurenkaista, osoittavat lustotutkimukset.

Noista vuosistako Varinn ja hänen aikalaisena kokivat ilmastoahdistusta, vai onko päätelmä anakronismi, tämän päivän näkökulman heijastamista menneisyyden tapahtumiin? Aholaa päätelmä arveluttaa.

– Millä perusteella voi sanoa, että 250 vuotta aikaisemmin tapahtunut ilmaston kylmeneminen olisi ollut heidän käsityksissään verrattavissa tai rinnastettavissa maailmanloppuun?

Fimbultalvena nähtiin nälkää, mutta maailmanloppua ei tullut.

– Aika oleellista minun mielestäni.

Rökin riimukivi löytyi aikoinaan Rökin kirkon kymmenysaitan seinästä, johon se oli päätynyt keskiajalla. Paikka on tyypillinen: moni riimukivi kierrätettiin kirkon tai sillan rakennuskiveksi, kun alkuperäinen merkitys oli hiipunut eikä historiallista arvoa tunnistettu vielä pitkään aikaan.

Alkujaan kivi lienee jököttänyt lähellä nykyistä sijoituspaikkaansa, kirkkomaan vierustaa. Sinne se vietiin satakunta vuotta sitten.

Rökin kivi on yksi Ruotsin runsaasta kahdesta tuhannesta riimukivestä. Norjasta ja Tanskasta niitä tunnetaan yhteensä yli 300. Suurimmat kurottelevat neljän metrin korkeuteen, pienimpiä voi verrata jalkapalloon. Monista on säästynyt vain kappaleita.

Alkuvaiheessa, varhaisella rautakaudella, kivet olivat todennäköisesti kalmistoissa, mutta pikku hiljaa ne irtautuivat välittömästä kalmistokontekstista ja niitä alettiin pystytellä muuallekin, Joonas Ahola kertoo.

"Meidän suku on merkkisuku!"

Entä mitä riimukivissä yleensä lukee? "Poika lähti maailmalle, ei tullut takaisin" – sellainenko on tyypillinen teksti?

– Aika harvoin on edes lähdetty, on vain kuoltu. Ehdottomasti suurin osa riimukivistä on muistokiviä, mutta alle kymmenessä prosentissa mainitaan erikseen, että ihminen on kuollut reissun päällä, vastaa Joonas Ahola.

Kuolleen muisto on ilmisisältö, joka riimukivistä on luettavissa. Aholan mukaan on selvää, että kiviin on liittynyt myös muita merkityksiä.

Olivatko ne viestejä tänne tulevaisuuteen, kuten riimukiviuutisoinnin arvoitus- ja salaisuus-sanoista voisi ajatella?

– Niin, miten paljon ne olivat sitä? Varmasti sitäkin, mutta luulen, että ne olivat vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin viestejä senaikaisille ihmisille.

”Meillä on varaa tänne tällainen kivi laittaa, ja mehän laitetaan! Teidän on nyt pakko muistaa tämä tyyppi, koska me pistetään kivi tähän tien laitaan ja te jouduttu katselemaan sitä joka kerta, kun kuljette ohi. Sittenpä muistatte, mikä suku täällä on se merkkisuku.”

Näin Ahola arvelee riimukivien tilaajien saattaneen ajatella. Suku oli kaikki kaikessa.

– Yksilön status perustui sukuun. Yhteiskunnallista roolia ei ollut olemassakaan ilman suvun viitekehystä. Siksi sukulaisten ylentäminen ja heidän merkityksensä korostaminen oli samalla oman itsensä merkityksen korostamista.

Riimukivi itsessään oli tärkeä, tekstin sisältö ja laatu eivät välttämättä. Kun lukutaito oli harvinaisuus, saattoi riittää sekin, että kaiverrukset näyttivät riimuilta. Vaikka ne olisivat oikeitakin, tutkijoilla riittää teksteissä pähkäiltävää.

– Ne eivät ole samanlaista foneettista kirjoitusta kuin mihin me olemme tottuneet varsinkin nykysuomessa. Selviä yhtenäisiä oikeinkirjoitussääntöjä ei ollut, Joonas Ahola selittää.

Merkkejä oli suppea ja rajallinen määrä. Samaa merkkiä jouduttiin käyttämään useista äänteistä. Myös taloudellisuuden nimissä jätettiin äänteitä hakkaamatta merkeiksi, ja jokin saattoi unohtuakin välistä.

– Vaikka kuinka nykypäivänä tuntee merkistön ja tietää kirjoituskonventiot, niin aina saa vähän ihmetellä, mitä kivessä oikeasti lukee. Sama tilanne on ollut varmasti silloinkin.

Aholan mukaan aikalaisille tärkeintä oli, että kivessä oli jokin teksti. Joku – ainakin se, joka oli kiven tilannut – tiesi, mitä siinä lukee ja kertoi muillekin. Lisäksi riimuilla itsellään ajateltiin olevan voimaa ihan jo raapustuksina, sisällöstä riippumatta.

Riimukiven hankkiminen oli niin iso ponnistus, että huvin vuoksi sellaiseen ei ryhdytty. Vaikka meidän silmiimme näyttää, että tekstissä ei ole paljon sisältöä, aikalaisille se oli jotakin aivan muuta, toteaa Joonas Ahola.

– Vaikka sisältö olisi vain, että ”se-ja-se pystytti tämän kiven sen-ja-sen muistolle”, niin sellaisenkin hakkaaminen kovaan graniittiin senaikaisilla välineillä on ollut hirmuinen vaiva.

Ensin piti etsiä sopiva kivi ja kuljettaa se pystytyspaikalle. Joskus kiveä myös muotoiltiin.

– Jo kaikkeen tähän meni todella paljon paukkuja. Sitten hankittiin spesialisti, joka osasi raaputella riimuja, ja hän hakkasi kiveä tosi pitkään, ennen kuin sai laitettua siihen tekstin.

Koska riimukivi vaati paljon vaivaa, tekstit ovat hyvin latautuneita.

– Kysymys on vain siitä, ymmärrämmekö me niiden merkityksen ja latautuman. Ne jäävät tämän päivän ja joka ikisen sukupolven tutkijoille uudestaan määriteltäviksi, Ahola sanoo.

Riimukivien tutkimuksessa ovat tärkeää koko tuolloinen yhteiskunta ja satojen vuosien historiallinen jatkumo. Myös yksilöllinen variointi vaikuttaa tekstien sisältöön, Ahola korostaa.

– Jokainen teksti on viesti tietystä historiallisesta tilanteesta, jostakin tietystä kontekstista, jostakin näkökulmasta. Jos me emme ymmärrä sisältöjä, se ei tarkoita, etteivät ne ole arvokkaita. Vika on meissä!

Välillä riimujen tekijälle kävi niin, että tekstiä vielä riitti, mutta kivi loppui kesken. Sellaisia kiviä on vaikka kuinka paljon, Joonas Ahola kertoo.

– Silloin piti jatkaa kiven takapuolelle tai reunaan. Juuri niistä teksteistä huomaa, että ruvettiin tiputtelemaan merkkejä. Tuumittiin, että ”kyllä tämän tajuaa ilman yhtä A:ta tuossa välissä”.

Mutta sellainenkin on tutkijalle arvokasta, sillä se kertoo, mitä ihminen ajatteli ja mikä oli hänen työprosessinsa, Ahola sanoo.

Viikinkiaikaisen skandinaavisen kielen tutkijoille riimukivet antavat aivan ainutlaatuista tietoa.

– Vaikka suurimmassa osassa on vain muistokirjoitus, ne ovat tärkein lähde siihen, mitä silloisesta kielestä ja fonetiikasta tiedetään. Kielen rekonstruktioiden täytyy vastata riimukivien antamaa tietoa.

Vaikutteita Roomasta

Aikaisemmin ajateltiin, että ensimmäiset riimukivet ovat kansainvaellusajalta, 500- ja 600-luvuilta. Nyt on kuitenkin alettu epäillä, että kiviä saattaa olla jo 100- ja 200-luvuilta eli roomalaiselta rautakaudelta asti.

– Riippuu tietysti siitä, määritteleekö kuvakiven riimukiveksi, jos siinä ei ole kirjoitusta. Tekstilliset ovat myöhemmältä ajalta. Esimerkiksi Gotlannin upeat kuvakivet ovat oma lukunsa, sanoo Joonas Ahola.

Arvelut siitä, että kiviä olisi jo 100- ja 200-luvuilta, ovat niin tuoretta tietoa, että perustelu on pahasti kesken, Ahola kertoo.

– Joitakin on pystytty ajoittamaan kontekstin perusteella. Esimerkiksi niin, että kivi seisoo jossakin tiettynä ajanjaksona käytetyssä kalmistossa. Sellaisista gotlantilaiskivistä on pyritty luomaan typologioita kivien muodon kehittymisestä.

Varhaisimmat löydetyt kivet ovat Gotlannin lisäksi Norjassa. Kivien yhteydestä etenkin Gotlannista löytyneet roomalaisesineet kertovat, että vinkkejä oli tullut kaukaa.

– Oltiin esimerkiksi sotapalveluksessa Roomassa. Vaikutteet ovat tulleet sieltä, kuten itse riimukirjoituskin. Hakattuja kiviä oli paljon, eri tarkoituksiin. Sieltä on taatusti saatu jonkinlainen malli, Ahola päättelee.

Riimu- ja kuvakivien alkuperä saattaa olla myös monen vaikutteen sekoitus.

– Ne saattavat liittyä myös falloskiviin. Sellaisia oli varsinkin Ruotsissa laitettu pelloille iät ja ajat. Esimerkiksi Gotlannin kuvakivien muotoilua voi pitää fallistisena.

Nykyisin voimme vain arvailla, minkä takia kiviin alettiin lisätä kuvia ja tekstejä.

– Jos varhainen ajoitus hyväksytään, riimukiviä käytettiin melkein tuhat vuotta. Niihin on mahtunut monenlaista ideaa ja käsitystä ja käyttötapaa, jotka eivät varmaankaan ole olleet joka paikassa samoja. Isoja yleistyksiä on siksi vaikea tehdä.

Yhteskunnan muuttuminen hiivutti riimukivet

Kristinuskon tulo Pohjolaan ei suinkaan lopettanut riimukivien tekemistä. Valtaosa Keski-Ruotsin riimukivistä on kristinuskon ajalta.

– Riimukivien hiipuminenkin on sellainen asia, ettei siitä ole ihan tarkkaa tietoa. Todennäköisesti muoti vain meni ohi. Ja tietysti se liittyi siihen, että valta rupesi keskittymään. Todennäköisesti riimukivien sosiaalinen funktio hiipui, Joonas Ahola arvelee.

Yksi syy lienee ollut hautaustapojen muuttuminen, kun kirkko kasvatti yhteiskunnallista asemaansa 1000-luvun Ruotsissa.

– Hautakivet tulivat ikään kuin riimukivien tilalla. Samanaikaisia kehityskulkuja oli paljon. Yhteiskunta ja kulttuuri ylipäätänsä muuttuivat 1000-luvulla hirveästi.

Jotakin riimukivitutkijoilta puuttuu: viikinkien Idäntiestä huolimatta Suomesta ei ole löytynyt riimukiven riimukiveä, ei edes Ahvenanmaalta.

Joonas Aholaa se hämmästyttää kovasti, sillä Ahvenanmaa asutettiin viikinkiajan kuluessa. Ruotsista tuli paljon asutusta, joka tosin Idäntien katkettua hävisi nopeasti.

– On todella outoa, että Keski-Ruotsista muuttaneet asukkaat eivät tuoneet riimukivikäytäntöä mukanaan sinne pienen purjehdusmatkan päähän. 50 kilometrin päässä Ruotsissa riimukiviä tehtiin hyvin paljon.

Arkeologisten löytöjen perusteella uusien ahvenanmaalaisten elämä oli samanlaista kuin Keski-Ruotsissa, josta he tulivat. Asutus lisääntyi nopeasti etenkin Ruotsin-puoleisilla saarilla, ja löydöt ovat leimallisesti ruotsalaisia – paitsi luut, jotka kertovat, että hylkeenliha yleistyi ruokalistalla.

Ahola on vakuuttunut, että Ahvenanmaaltakin löytyy vielä riimukivi tavalla tai toisella.

– Sellainen voi paljastua seinään muurattuna, kun jokin kirkko romahtaa. Tai ehkä kehitetään skannaustapa, jolla riimukivet löytyvät seinästä.

Suurta saalista hän ei odota. Koska kiviä ei ole vielä löytynyt, niitä on selvästi tehty häviävän vähän, Ahola päättelee.

– Se puolestaan herättää kysymyksen Ahvenanmaalle asettuneiden ruotsalaisten identiteetistä. Muuttuiko heidän kulttuurinsa siellä?

Sekin tuntuu oudolta.

– Ainakin nyky-ymmärryksen mukaan vanhoista tavoista yritetään uudella paikkakunnalla pitää viimeiseen asti kiinni vielä muutaman sukupolven ajan. Jostakin se riimukivien puuttuminen kertoo. Se on jännittävää.

Voit osallistua aihetta koskevaan keskusteluun huomiseen kello 23:sti. Vai haluaisitko kokeilla riimujen kirjoittamista Rökin kiven tapaan Jyväskylän yliopiston riimuavaimen avulla?

_Juttua kuvittavat Bengt A. Lundbergin valokuvat on julkaistu Ruotsin museoviraston ja Connected Open Heritage -projektin luvalla CC BY 2.5 -lisenssillä._

Lue myös:
Punaiset sukat, sininen viitta – rautakautisen haudan tekstiililöydöt kertovat Suomen muodin muutoksista

Jussi Rastaan ja Jenni Kivistön ohjaama, Kolumbiassa kuvattu kestävän yhteiskunnan mahdollisuuksia tutkiva Colombia in My Arms on palkittu Göteborgin elokuvajuhlilla parhaana dokumenttielokuvana. Asiasta kerrotaan elokuvajuhlien verkkosivuilla.

Rastaan ja Kivistön dokumenttielokuvassa nähdään muun muassa FARC-sissien kouluttamista elämään rauhansopimuksen jälkeisellä aikakaudella. Tuomariston mukaan tekijät ovatkin onnistuneet kuvaamaan hyvin valtavan erilaisia ryhmiä maassa, jossa rauhaan ei tunnuta päästävän.

Parhaan dokumenttielokuvan palkinto on arvoltaan 250 000 kruunua eli noin 25 000 euroa.

Göteborgin elokuvajuhlat on Pohjoismaiden suurin elokuvafestivaali. Suomesta eri kilpailusarjoissa oli ehdolla kolme elokuvaa ja yksi draamasarja. Palkinnot jaettiin lauantaina.

Lisää aiheesta:

Ohjaaja Jenni Toivoniemen elokuva Seurapeli kilpailee pääpalkinnosta Göteborgin elokuvajuhlilla

– Jos edes yksi henkilö on kokenut, että työmäärä on liian kuormittava ja tuntuu pahalta, se on minulle ja meille riittävä signaali, Miika Huttunen sanoo.

– Asioiden pitää silloin muuttua.

Huttunen on kasvuyhtiötapahtuma Slushin tänään nimitetty uusi toimitusjohtaja. Hän astuu ruoriin hetkellä, jolloin Suomen merkittävimmällä startup-ilmiöllä on muutakin mietittävää kuin ensi marraskuun esiintyjälista.

Voidaanko Slushissa hyvin?

Kun Helsingin Sanomat perkasi Slush-tapahtuman kulisseissa käytyä keskustela viime syksynä, esiin nousi pahaa oloa. “Tuntikaupalla palkattomia ylitöitä, pakollisia ‘talkoita’ viikonloppuina ja työuupumustapauksia”, lehti listasi.

Ihminen ei elä pelkällä pöhinällä, tarvitaan myös unta – ja työstä sellainen korvaus, joka tuntuu reilulta.

Slushin johto reagoi kohuun nopeasti. Toimitusjohtaja Andreas Saari lupasi jo seuraavana päivänä, että tilanteeseen tulee muutos. Saaren mukaan ongelmat ovat seurausta siitä, että opiskelijoiden talkoo-organisaatio on kasvanut isoksi tapahtumajärjestäjäksi, eivätkä rakenteet ole pysyneet mukana.

Korjausliikkeen toteuttaminen jäi hänen seuraajilleen – Huttuselle sekä uudelle varatoimitusjohtajalle Oona Poroputaalle.

Kaksikon työnjako on aiempia vuosia selkeämpi. Varatoimitusjohtaja Poropudas ottaa vastuulleen päätapahtuman ja kansainväliset operaatiot. Toimitusjohtaja Huttunen vastaa strategiasta ja uusista hankkeista.

Mikä käytännössä muuttuu?

Slushin toimistolla kampissa työskentelee tammikuun lopulla kaikkiaan 29 työntekijää. Avokonttorissa suunnitellaan seuraavaa tapahtumaa, valmistellaan koulutuksia, koodataan verkkosivuja ja työstetään viime syksynä lanseerattua Soaked by Slush -verkkolehteä.

Viime vuonna lähes kaikilla Slushin työntekijöillä oli Helsingin Sanomien mukaan nollatuntisopimus ja 15 euron tuntipalkka. Kuukausipalkaksi muodostui 2400 euroa, mikäli työtä tehtiin 40 tuntia viikossa.

Käytännössä tuntipalkka oli pienempi. Varsinkin tapahtuman lähestyessä tunteja kertyi paljon enemmän, mutta ylitöitä ei laskettu.

Tänä vuonna työsopimus on muuttunut.

– Me luovuimme nollatuntisopimuksista ja ryhdyimme seuraamaan työaikaa entistä aktiivisemmin. Se mahdollistaa, että tiimien vetäjät näkevät paremmin mihin aikaa kuluu. Työnjaosta ja johtamisesta voidaan käydä paremmin keskusteluja, Huttunen sanoo.

Uudet työsopimukset on laadittu asianajotoimiston kanssa. Lähtökohtainen tuntimäärä on 30-40 tuntia viikossa ja työaikaa seurataan päivätasolla. Kertyneitä ylityötunteja pidetään vapaina. Jos jostain syystä vapaata ei voi ottaa, Slush sanoo maksavansa ne rahana takaisin.

Tarvittaessa palkataan lisää työvoimaa.

Ylen haastattelun jälkeen Slushin Malminkadun konttorilla tutustutaan uuteen tuntiseurantatyökaluun. Toinen tärkeä työkalu on työtyytyväisyyttä seuraava sovellus. Sen käyttöä laajennetaan niin, että jokainen tiiminvetäjä näkee oman ryhmänsä voinnin.

– Olemme kysyneet neuvoa ja apua työpsykologeilta ja henkilöstöalan ammattilaisilta – millaisia pieniä ja isoja toimenpiteitä tekemällä voimme parantaa työyhteisöä ja kulttuuria.

Slush käynnistää myös sisäisen koulutusohjelman, jossa johtamisen ammattilaiset jakavat oppejaan. Huttusen ja Poroputaan mukaan koulutuksessa keskitytään perusteisiin:

– Miten annetaan palautetta? Miten käydään vaikeita keskusteluja? Miten huolehditaan siitä, että tavoitteet on asetettu oikein ja niitä myös seurataan? Miten työ tuntuu hallittavalta? Poropudas luettelee.

– Tosi moni nousee Slushissa ensimmäistä kertaa tällaiseen vastuuseen. Silloin tehdään helposti virheitä toisten kustannuksella. Haluamme välttää tämän.

Onnistuuko Slush korjaamaan virheensä?

Vuonna 2016 kohistiin seksuaalisesta ahdistelusta. Osa Slush-tapahtumaan osallistuneista oli alkoholia nautittuaan ryhtynyt sikailemaan.

Tapahtuma oli siihen asti saanut osakseen lähes yksinomaan positiivista hymistelyä. Nyt sitä revittiin iltapäivälehtien sivuilla.

Tapahtuman järjestäjät toimivat kriisiviestinnän parhaiden oppien mukaisesti ja julistivat "nollatoleranssin kusipäiden suhteen" (zero tolerance for assholes). Ja kun ahdistelua havaittiin taas pari vuotta myöhemmin, se johti porttikieltoihin.

Tälläkin kertaa Slush vastasi kritiikkiin nopeasti – vaikka viime syksyn kritiikki kohdistuikin suoraan tapahtumaan ja sen järjestäjiin.

Miten Slush onnistuu muutoksessa? Työelämän pykälät ovat vierasta organisaatiolle, jonka kulttuuri muistuttaa yhä opiskelijajärjestöä. Tapahtuma ottaa mallia myös startup-yrityksistä, eikä niissäkään perinteisesti ole laskettu kovin tarkasti työtunteja tai kyttäilty työehtosopimuksia.

Slushin uuden toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden hyvinvointi on menestyksen ehto.

– Minun tärkein tavoitteeni toimitusjohtajana on, että tässä kulttuurissa on hyvä olla – ja samalla saadaan paljon aikaan. Ja että kaikkein kunnianhimoisimmat ja uteliaimmat nuoret tyypit haluavat tänne töihin, Miika Huttunen sanoo.

Keskustelu artikkelista on auki 4.2. klo 23 asti.

Faktat: Slush

• Vuodesta 2008 asti järjestetty kasvuyritystapahtuma, itsenäisten oheistapahtumien teemaviikko, verkkolehti ja yrittäjyyskouluttaja
• Viime vuonna 3 500 kasvuyritystä ja 2 000 sijoittajaa. Slush-sovelluksella sovittiin yhteensä 6 000 tapaamista
• Viisi sisartapahtumaa Kiinassa. Viime vuonna myös pienempiä tapahtumia ja kohtaamisia New Yorkissa, Tukholmassa, Lontoossa, San Franciscossa, Kiovassa ja Singaporessa. Tokion tapahtuma on poistunut Slush-sateenvarjon alta ja Singaporen tapahtuma on jäissä
• Liikevaihto 12 miljoonaa euroa, liiketulos noin 1,2 miljoonaa euroa vuonna 2018
• Slush-yhtiön omistaa voittoa tavoittelematon Startup Säätiö

Kymmeniä tuhansia työikäisiä miehiä on kadonnut Suomessa: he eivät opiskele, hae töitä tai ole työttömyyseläkkeellä. Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan analyysissä pohditaan, miksi kadonneiden osuus on viime vuosikymmeninä kasvanut noin 7,4 prosenttiin työikäisten miesten määrästä.

Yhdeksi syyksi analyysissa nostettiin poikien huonompi menestys koulussa. Miehet ovat naisia useammin asunnottomia ja tekevät enemmän itsemurhia. Tilastokeskuksen mukaan yhä noin kolme neljästä itsemurhan tehneestä on mies.

Miesten hoitamiseen erikoistunut psykologi-psykoterapeutti Lauri Mannermaa on huomannut vastaanotollaan, että hoitoon tulevat miehet ovat usein kasvaneet toksiseen maskuliinisuuteen: he ovat esimerkiksi oppineet, että miesten on pärjättävä yksin eivätkä he saa puhua tunteistaan.

Mannermaan mielestä toksisen maskuliinisuuden malli on yhteiskunnassa kuten home talossa: rakenteista käsin se huomaamatta muovaa ihmisten käyttäytymistä pienestä saakka. Monet miehet ovat pulassa, koska eivät osaa toimia muuttuneessa maailmassa, jossa ei pärjää perinteisellä äijäilyllä.

– Miehet elävät keskimäärin lyhyemmän ja kurjemman elämän kuin naiset. He ovat sairaampia ja käyttävät enemmän päihteitä, koska heidän sisäinen maailmansa on suljettu.

Nykykulttuurintutkija, dosentti Tuija Saresma uskoo, että feminismi on yksi keino laajentaa maskuliinisuuden käsitettä ja siten vapauttaa miehet ja pojat ahtaan miehenmallin kahleista.

Kolme feministiä kertoo, miten he kasvattavat poikalapsiaan.

Äitiys sai huomaamaan yhteiskunnan vanhoilliset ajatukset

Taru Liimataisesta tuli feministi, kun hän sai vauvan.

Neuvolassa hoitaja saattoi selittää asioita pelkästään äidille sivuuttaen paikalla olleen isän. Monen mielestä oli yllättävää, kun isä alkoi hoitamaan lasta kotona yhtä paljon. Uudet oletukset ärsyttivät Liimataista.

Liimatainen uskoo, että feminismillä on paljon annettavaa myös miehille, koska isät jäävät usein vanhoillisen mallin mukaan perheasioissa sivuutetuiksi.

Feminismi tarkoittaa Liimataiselle sitä, että jokainen saa olla oma itsensä sukupuolestaan, iästään, koostaan tai ihonväristään riippumatta.

Liimatainen ei julista olevansa feministi, eikä jaksa alkaa väittelemään näkemyksistään. Jokaisella saa olla omat mielipiteensä.

– En ole koskaan ajatellut olevani feministiäiti, vaan feminismi on osa minua samalla kun olen äiti. On vaikea erottaa feminismi ja tapani toimia.

Liimatainen ei koe kasvattavansa poikaa vaan lasta. Taapero on kiinnostunut autoista monien poikien tapaan, mutta toisaalta kantaa usein mukanaan käsilaukkua. Lapsi saa itse päättää, mistä hän pitää.

Liimatainen tiedostaa, että myös hänellä on paljon ennakkoluuloja ja käsityksiä sukupuoliin liittyen.

– Minua ärsyttää, kun sanon "ootpa reipas poika". Miksi sanon poika, kun voisin käyttää jotain muuta? Miksi poikien pitäisi olla reippaita? Voisin sanoa vain: "oletpa reipas".

Lapsi on kohta kolmevuotias. Liimatainen uskoo, että pienelle pojalle sallitaan yhteiskunnassa paljon enemmän feminiinisiä asioita kuin vaikka kouluikäiselle. Tulevaisuudessa vastaan voi tulla haukkuvia kommentteja esimerkiksi käsilaukusta.

Hän haluaa opettaa lapselleen, että hän saa olla sellainen kuin haluaa. Tärkeää on kehua lasta, mutta yhtä tärkeää on myös fyysisesti näyttää hyväksyntää esimerkiksi halaamalla.

Lapsen isä näyttää myös tunteitaan. Häneltä lapsi saa samalla tavalla pusuja kuin äidiltäkin. Miehenmalli on muuttunut Liimataisen lähipiirissä isovanhempien ajasta.

Vaikka Liimatainen on eronnut lapsensa isästä, molemmilla on iso rooli lapsen kasvatuksessa. Liimatainen haluaa näyttää pojalleen arvostavansa entistä kumppaniaan lapsen isänä, jotta lapsi saisi mallin toisten ihmisten arvostamisesta.

– Vaikka olemme eronneet, perhe ei ole eronnut toisistaan.

Liimataisesta olisi hienoa, jos lapsesta tulee taiteellinen, mutta hän ei halua tyrkyttää omia ajatuksiaan. Vanhemmat voivat ostaa pojalleen pensselin, mutta he eivät voi päättää lapsen puolesta sitä, millainen hänestä tulee.

Feministin mielestä hienoa olisi myös, että hänen feminisminsä periytyisi perheessä.

– En voi tietenkään päättää hänen puolestaan. Toivon, että hänen sukupolvensa ajattelee jostain asioista avarakatseisemmin kuin nykyinen sukupolvi.

Psykoterapeutti Mannermaasta vanhempien tehtävänä on tukea sitä, millainen lapsi on, eikä muokata häntä mieleisekseen. Lapselle pitäisi olla yhtä sallittua leikkiä keppihevosilla ja pelata jääkiekkoa.

Toisaalta Mannermaa kannustaa vanhempia kuitenkin tarjoamaan vaihtoehtoja. Lapsen ei tarvitse keskittyä yhteen asiaan, vaan harrastukset voivat olla monipuolisia.

Isä raivaa pojilleen empaattista kasvuympäristöä

Jos yhteiskunta olisi tasa-arvoisempi, miesten väkivaltaan ja syrjäytymiseen liittyvät ilmiöt, puhumattomuuden kulttuuri ja pahoinvointi vähenisivät, Kalle Laanterä uskoo.

Hänen mielestään feminismi voi auttaa miehiä ja vähentää heidän syrjäytymistään.

Laanterä on kolmen pojan isä ja feministi. Hänestä pojille pitäisi opettaa enemmän toisen huomioimista ja antaa hoivaa, jolloin he uskaltavat näyttää haavoittuvuuttaan.

Miehen malli on muuttunut paljon, mutta yhä jo pienten lasten kohdalla ympäristö alkaa säädellä, mikä on sallittua. Pojille monesti annettu kapea malli on riskitekijä, joka kannustaa väkivaltaiseen käytökseen ja pitämään koulumenestystä turhana.

– Joissain poikaporukoissa voi olla ylpeydenaihe, ettei ole lukenut yhtään kirjaa tai saa huonoja numeroita koulussa.

Alakouluikäiset lapset ovat pohtineet kotona, miksi luokan poikia eivät kiinnosta yhteiskunnalliset asiat. Kolmasluokkalainen oli todennut, että tytöt ovat paljon fiksumpia: he hoitavat tehtävänsä ja kantavat vastuun opiskelusta.

Laanterän mielestä on huolestuttavaa, että kymmenvuotiaiden poikien maailmassa sukupuolten välillä on niin suuri ero.

– Suurin osa pojista ja tytöistä on ihan yhtä fiksuja.

Jos mies ei ole saanut läheisyyden mallia kotoaan, tunteiden näyttäminen voi olla vaikeaa. Laanterän omassa lapsuudenkodissa isä antoi suukkoja, joten hellyyden osoittaminen on ollut hänelle helppoa. Sen sijaan Laanterän isä ei ikinä puhunut vaikeista asioista.

Opitut mallit vaikuttavat omaan käytökseen. Laanterä myöntää, että mieltä painavista asioista on joskus vaikea kertoa. Kotona ärsyyntyneenä pienet asiat voivat joskus saada suuret mittasuhteet, jolloin oma hermojen menetys yllättää hänet itsensäkin. Siksi on tärkeää tiedostaa omat tunteensa ja osata sanoittaa niitä.

Laanterälle on tärkeää, että kun lasta sattuu, tunteelle annetaan tilaa. Lapselle tarjotaan lohduksi isän syliä samalla tavalla kuin äidin. Kasvatus lähtee läsnäolosta: miehille on perinteisesti ollut helpompi kadota perhearjesta työelämään, mutta kyse on valinnoista.

Hän on myös puuttunut poikien kasvuympäristöön, jotta se olisi mahdollisimman empaattinen. Esimerkiksi kun hänen poikansa oli kaatunut koulun liikuntatunnilla, Laanterä laittoi opettajalle Wilma-viestiä tapahtuneesta.

– Häntä oli sattunut ja itketti. Opettaja kutsui häntä sukunimellä ja sanoi "nyt ylös sieltä, ei tässä mitään". Siinä ei annettu tilaa eikä osoitettu empatiaa.

Myös psykologi Mannermaa pitää erittäin tärkeänä, että myös poikien kaikki tunteet hyväksytään. Jos pojille todetaan, ettei saa itkeä, lapsi ei opi käsittelemään tunnetta. Silloin on turha puhua siitä, miksi miehet eivät puhu tunteistaan. Aivojen kytkennät eivät tue tunteen ilmaisemista.

Jos lapsi ei saa emotionaalisesti turvallista kasvuympäristöä, hän ei pysty tarjoamaan sitä omille lapsille. Joitakin isiä lapsen itku alkaa ahdistaa. Tilanne jatkuu näin helposti seuraavalle sukupolvelle.

Mannermaa varoittaa miesten demonisoinnista, jos he eivät puhu tunteistaan. Tuomitseminen voi lisätä yhteiskunnan kahtiajakoa ja toksisuutta.

– Jos miehille tulee sellainen olo, ettei meitä ymmärretä ja että olemme epäkelpoja, olemme helppoja saaliita populisteille, jotka vaikuttavat ymmärtävän meidän maailmaamme.

Laanterä toivoo, että hän pystyy kasvatuksellaan rohkaisemaan omia lapsiaan puuttumaan, jos näkevät ympärillään kiusaamista, vähättelyä tai väkivaltaa. Hän uskoo, että viesti on paljon vahvempi, jos se tulee kavereiden kuin aikuisten suusta.

Feminismiä Laanterä ei halua määritellä lapsilleen tiukasti. Feminismi on hänelle arvopohja, josta käsin voi katsoa asioita laajasti.

– Se millä tavoin he feminismiä elämässä toteuttavat, on toinen asia. Haluaisin, että he uskaltaisivat puuttua epäkohtiin, olisivat tietoisia, terveitä, kriittisiä, eivätkä ajattelisi vain omaa napaansa.

Myös transnaisen pojalla voi olla ahtaita käsityksiä miehuudesta

Katja Lauri syntyi biologisesti poikana. Kuusivuotiaaksi asti hän ajatteli, että hänestä tulee isona nainen. Lopulta isosisko kertoi hänelle, että pojaksi syntyneestä Laurista kasvaa mies. Tieto musersi hänen maailmansa vuosiksi.

Kotona Lauri kasvatettiin poikana, mutta hän sai esimerkiksi leikkiä tyttöjen kanssa kotileikkejä. Hänen yksinhuoltajaäitinsä antoi Laurin olla vapaasti sellainen kuin on.

Kasvettuaan aikuiseksi Lauri perusti perheen naisen kanssa. Vuosia hän eli kaksoiselämää, jossa hän oli julkisesti mies, mutta yksin kotonaan ollessaan ja joidenkin ystävien luona hän oli olemukseltaan sekä pukeutumiseltaan nainen. Lopulta hänestä tuntui, että hänen on pakko tulla ulos kaapista.

– Kun ihminen tulee tiettyyn ikään, epäonnistumisen pelko, joka määrittelee nuoruutta, vaihtuu kuolemanpelkoon.

Laurilla on kaksi lasta, poika ja tyttö. Lapsilleen hän ei heti kertonut kokemastaan sukupuolesta, mutta lopulta tuli myös sen aika. Lapsista nuorempi poika oli tuolloin neljä. Asia käytiin läpi keskustellen esimerkiksi siitä, miten naiseus ja mieheys määrittyvät tai millainen on oikea nainen.

Lauri aloitti sukupuolenkorjaushoidot vuosi sitten. Lapset kutsuvat edelleen Lauria isäksi, sillä perheessä asia on vaatinut sulattelua.

– En halua lapsia kasvattaa niin, että vain julistan heille miten teemme. Keskustelemalla löytyy oma tahto. Keskustelemme yhä siitä, miten olen erilainen kuin vaikka päiväkotikavereiden isät.

Lauri kokee, että lapset hyväksyvät hänet omana itsenään, vaikka aluksi Laurin uudet vaatteet aiheuttivatkin naurunpyrskähdyksiä jälkikasvussa.

Myös Laurin lapset saattavat suhtautua ennakkoluuloisesti asioihin huolimatta kotona saadusta esimerkistä sukupuolten moninaisuudesta.

Kun bussissa matkustaessaan perheen poika huomasi kuljettajan olevan nainen, hän totesi, etteivät naiset voi olla bussikuljettajia.

– Ensin ajattelin, että mistä tuollainen asenne on tullut. Minun pojallani! Keskustelimme sitten, että miksi nainen ei voisi olla kuski, kun voi olla presidenttikin.

Laurista feministiseen kasvatukseen kuuluu, että keskustelua käydään niin kauan, että yhteinen ymmärrys löytyy. Vanhemman tehtävänä on pitää yllä keskustelua ja tarvittaessa haastaa lapsen ajatuksia.

Lauri ei kaipaa päiväkotiin sukupuolineutraalia kasvatusta, vaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta. Ei ole huono sanoa poikia pojiksi, jos ympäristö on sellainen, että uskaltaa myös kertoa, kun pojaksi kutsuminen ei tunnu hyvältä.

Lauri toivoo, että koulusta tai harrastuksista löytyy miehiä, jotka kannustavat näyttämään tunteitaan. Hänelle itselleen ala-asteen miesopettaja oli tärkeä aikana, kun hän ei kokenut mahtuvansa annettuun muottiin. Opettaja antoi Laurille uskoa siihen, että hän on hyvä sellaisena kuin on.

Opettaja osasi luoda turvallisen tilan. Laurin mieleen on jäänyt esimerkiksi koulun liikuntatunti, jossa pojat pelasivat jääpalloa ja tytöt harjoittelivat taitoluistelua. Opettaja kysyi tunnin alussa Laurilta ja hänen luokkatoveriltaan, että haluaisivatko he mieluummin mennä tyttöjen kanssa luistelemaan. Pojat nauttivat tunnista, eikä kukaan naljaillut asiasta jälkikäteen.

Lauri ei koe, että hän voi itse antaa pojalleen mallia miehenä olemisesta, mutta toisaalta hän ei pelkää, vaikka poika kasvaisikin ilman miehenmallia.

Lauri on huomannut, että poika on saanut paljon uusia ajatuksia samanikäisiltä päiväkotikavereiltaan. Esimerkiksi mielikuvan siitä, etteivät naiset voi ajaa bussia, hän uskoo syntyneen päiväkodissa.

Psykologi Mannermaa toteaakin, että moni lapsi törmää tiukkoihin sukupuolirooleihin päiväkodissa muiden lapsien reaktioiden kautta vaikka päiväkodin työntekijät suhtautuisivat lapsiin sukupuolineutraalisti.

Vanhemmat voivat yrittää valmistaa lastaan päiväkotiin kertomalla, että on hyväksyttävää olla sellainen kuin on. Lapsen valmisteleminen päiväkodissa vastaantuleville ajatuksille voi olla kuitenkin mahdotonta, jos lapsi on hyvin pieni aloittaessaan hoidon siellä.

Mannermaa varoittaa, että lasta voidaan alkaa kiusata, jos hän ei omaksu muiden lasten mielipiteitä.

Nykykulttuurintutkija Saresma ei edes usko, että vanhemmat voivat kovin paljon suojata lasta yhteiskunnan viesteiltä. Hänestä iso rooli on varhaiskasvattajilla ja opettajilla. Saresmasta olisi hienoa, jos näissä ammateissa olisi myös miehiä, jotta lapset näkevät, että mieskin voi hoivata.

Monia varhaiskasvattajia ja opettajia vaivaa yhä tietämättömyys. Saresma kaipaa heidän koulutukseensa tietoa sukupuolista ja seksuaalisista suuntautumisista.

Vanhempien paras keino on purkaa kapeita näkemyksiä puhumalla. Näin lapset oppivat näkemään, että on useita tapoja ajatella.

Lapsuuden kodissa ei puhuttu tunteista. Katja Lauri on aktiivisesti yrittänyt olla siinä suhteessa erilainen kasvattaja. Lapsuuden kodin salailun aiheuttama ahdistus oli myös yksi syy, miksi hän viimein päätti korjata sukupuolensa ja kertoa siitä myös lapsille.

– Minulle tuli kirkas ajatus, että olen tekemässä samaa, mitä lapsuudenkodissa. Meillä oli virtahepoja olohuoneessa, ja nyt minulla oli virtahepo lasten kanssa.

Lauri pitää herkkyyttä positiivisena piirteenä ja yrittää rohkaista poikaansa näyttämään tunteensa.

Joskus tunteisiin palataan perheessä seuraavana päivänä, kun pahin tunnemyrsky on laantunut. Lauri uskoo, että siten lapsi onnistuu seuraavan kerran paremmin tulkitsemaan itseään.

Feminismi on Laurille pyrkimystä tasa-arvoon sekä itsemääräämisoikeutta. Hän pitää myös tärkeänä turvallisia tiloja, joissa on mahdollisuus sanoa ei tai lopeta ilman ikäviä seurauksia.

Lauri haluaisi kasvattaa lapsistaan ennakkoluulottomia. Olisi myös hienoa, jos lapsista tulisi sillä tavalla feministejä kuin Lauri aatteen näkee.

– Yksi suurimmista ongelmista on lukkiutuminen omiin mielipiteisiin. Syntyy ihmeellisiä viholliskuvia. En haluaisi, että lapseni jumiutuu sellaisen maailmankuvan valtaan, että on ystävät ja viholliset, eikä yritetä ymmärtää muita.

Voit keskustella aihesta kello 23:00 asti.

Kiina on saanut valmiiksi ensimmäisen koronapotilaiden hoitoon tarkoitetun sairaalan.

Wuhanin kaupunkiin rakennettu parantola valmistui ennätysajassa, sillä rakennustyöt aloitettiin Kiinan viranomaisten mukaan reilu viikko sitten, 24. tammikuuta.

Videolla näkyy Huoshenshanin sairaalan rakennustöiden eteneminen aikavälillä 27.1.–1.2. Sairaala on tarkoitus ottaa käyttöön maanantaina.

Wuhanissa on rakenteilla myös toinen, vain koronapotilaille tarkoitettu sairaala. Leishenshanin sairaalan on kerrottu ottavan vastaan ensimmäisiä potilaitaan keskiviikkona.

Alla olevalta videolta voit katsoa, miten Leishenshanin koronasairaalan rakennutyöt ovat edistyneet.

Uutiskanava CNBC:n mukaan uusissa sairaaloissa voidaan hoitaa yli 2 600 koronapotilasta. Koronavirukseen on sairastunut yli 14 000 ihmistä. Tartuntoja on raportoitu yli 20 maasta.

Virukseen on kuollut yli 300 henkilöä, joista suurin osa Kiinassa. Sunnuntaina raportoitiin ensimmäisestä kuolonuhrista Kiinan ulkopuolella. Filippiineillä kuollut mies oli kotoisin miljoonakaupunki Wuhanista, jonka epäillään olevan viruksen syntyseutua.

Lisää aiheesta:

Koronavirus tuo töitä: Suomalaiset valmistavat vauhdilla ilmanpuhdistimia Kiinan sairaaloihin

Kolme suomalaista on saapunut Wuhanista kotiutuslennolla Ranskaan

Kiinan koronatartunnat jyrkässä nousussa – ensimmäinen kuolemantapaus Kiinan ulkopuolella vahvistettu Filippiineillä

Koronaviruksen testaaminen onnistuu nyt kahdessa tunnissa, kertovat Kiinan Hubein maakunnan viranomaiset uutistoimisto Reutersin mukaan. Aiemmin tartunnan testaaminen vei kaksinkertaisen ajan.

Uutiskanava Al Jazeeran mukaan Hubeista on ilmoitettu, että myös testin tarkkuutta on nyt onnistuttu kehittämään.

Maailmanjärjestö julisti tällä viikolla koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi. Virukseen on kuollut Kiinassa yli 300 henkilöä. Ensimmäisestä kuolonuhrista Kiinan ulkopuolella raportoitiin sunnuntaina. Filippiineillä kuollut 44-vuotias mies oli kotoisin Wuhanista, josta viruksen epäillään lähteneen leviämään.

Kiinan terveysviranomaisten mukaan tartunnan saaneita oli Kiinassa lauantaina noin 14 400. Lisäksi yli 170 tapausta on raportoitu ympäri maailman.

Valkoinen talo kertoi sunnuntaina, ettei Kiina ole vielä suostunut ottamaan vastaan Yhdysvaltojen tarjoamaa apua nopeasti leviävän viruksen hillitsemiseksi.

Kiinaa on kehuttu avoimuudestaan parhaillaan jylläävän viruksen suhteen. Toisaalta asiantuntijat ovat myös muistuttaneet, että Kiinan antamat tiedot ovat vain osittain luotettavia. Vuoden 2003 sars-epidemian aikaan Kiina pimitti valtavan määrän tietoa, mikä vaikeutti viruksen hillitsemistä.

Thaimaa kertoo löytäneensä virukseen tepsivän lääkeyhdistelmän

Thaimaan terveysministeriö ilmoitti sunnuntaina löytäneensä helpotuksen viruksen oireiden hoitamiseen, kertovat muiden muassa uutistoimistot AFP ja Reuters.

Uutistoimistojen mukaan koronavirusta kantaneelle 71-vuotiaalle naiselle annettiin Rajavithin sairaalassa Bangkokissa yhdistelmä viruslääkkeitä, joita käytetään flunssan ja hi-viruksen hoitamiseen.

Thaiviranomaisten mukaan naisen vointi parani merkittävästi hoidon myötä. Naiselta otettu koronavirustesti näytti negatiivista, vaikka se oli 48 tuntia aiemmin näyttänyt positiivista. Naista oli hoidettu viruksen vuoksi kymmenen päivän ajan.

Thaimaan terveysministeriö on kertonut odottavansa vielä tutkimustuloksia lääkeyhdistelmän todellisesta tehokkuudesta. Vielä ei myöskään tiedetä, voidaanko lääkeyhdistelmää käyttää menestyksekkäästi kaikissa koronatapauksissa.

Kiina eristi taas yhden miljoonakaupungin

Useita kiinalaiskaupunkeja on eristetty viruksen vuoksi. Viimeisimpänä viranomaiset asettivat rajoituksia itärannikolla sijaitsevaan yhdeksän miljoonan asukkaan Wenzhoun kaupunkiin.

Kaupunkiin johtavat tiet on suljettu ja ihmisten liikkumista rajoitettu. Kotitaloudesta vain yksi jäsen saa liikkua kotinsa ulkopuolella joka toinen päivä välttämättömien asioiden hoitamiseksi. Wenzhou sijaitsee Zhejiangin maakunnassa, jossa on todettu 661 tartuntaa, kertoo AFP.

Myös Kiinan ulkopuolella on ryhdytty järeisiin keinoihin. Kansalaisia on muun muassa evakuoitu lennoilla pois Kiinasta. Lisäksi esimerkiksi Yhdysvallat, Australia, Japani ja Italia ovat rajoittaneet Kiinasta saapuvien turistien maahanpääsyä viruksen leviämisen estämiseksi.

Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että matkustusrajoitukset häiritsevät tiedon- ja avunkulkua ja aiheuttavat vakavia seurauksia taloudelle.

Lisää aiheesta:

Kiina rakensi koronasairaalan kahdeksassa päivässä, toinen valmistuu ensi viikolla – katso videot pikavauhtia pystytetyistä parantoloista

Kolme suomalaista on saapunut Wuhanista kotiutuslennolla Ranskaan

Koronavirus on valtava sokki maailmantaloudelle

Espoolainen Jaana Alakahri oli lauantaina auto-ostoksilla Toyota Airport –myymälässä Vantaalla.

– Peruutustutka on hyvä, koska autoista näkee nykyisin aika huonosti taakse. Myös vakionopeudensäädin on aika hyvä, kun ajaa pitkää matkaa, sanoi Alakahri.

Moni muu on samaa mieltä.

– Turvajärjestelmien osuus myynnistä kasvaa koko ajan, kertoo Mercedes Benzin henkilö- ja pakettiautojen lehdistöpäällikkö Pekka Koski.

Eri automerkeillä ja eri automalleissa on tarjolla monenlaista turvajärjestelmää.

– Toyotalla löytyy törmäystunnistejärjestelmä, kaistanvaihtovaroitin ohjausavustimella, kaukovaloavustin, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä sekä mukautuva vakionopeudensäädin, luettelee Suomen myydyimmän automerkin automyyjä Janne Ropponen.

– Kun mennään pidemmälle varusteissa, löytyy esimerkiksi jarrutusavustin. Se käyttää kadun kulmaan tultaessa auton etupään pysäköintitutkia ja tuulilasin kameraa. Jos kulman takaa tulee toinen ajoneuvo, auto suorittaa jarrutuksen. Auto näkee kulman taakse puolestatoista kahteen metriin aiemmin kuin kuljettaja. Auto voi näin aloittaa jarruttamisen ennen kuljettajaa, lehdistöpäällikkö Pekka Koski kertoo.

"Pienet viat ja häiriöt eivät ylitä virhekynnystä"

Hienotkaan turvajärjestelmät eivät toimi aina.

Kaksi kuluttajaa valitti kuluttajariitalautakuntaan, kun liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä takkuili.

Toisessa tapauksessa järjestelmä näytti kuljettajalle auton kojelaudan mittaristossa hyvin usein liian alhaista nopeusrajoitusta. Väärä lukema johtui siitä, että liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä hakee tietoja nopeusrajoituksista auton kameran lisäksi navigaattorista.

Lautakuntaan päätyneessä toisessa tapauksessa liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ei toiminut räntäsateessa.

Molemmat kuluttajat vaativat uusien autojen kaupanpurkua tai vähintäänkin hinnan alennusta. Myyjäliikkeet eivät vaatimuksiin suostuneet.

Myös kuluttajariitalautakunta oli eri mieltä kuin kuluttajat.

– Kuljettajan vastuulla on noudattaa liikennesääntöjä liikennemerkkien mukaan. Tällä perusteella katsottiin, että näiden avustavien järjestelmien merkitys on melko vähäinen. Sen vuoksi pienet viat ja häiriöt eivät vielä ylitä virhekynnystä, kun ajatellaan autokauppaa kokonaisuutena, sanoo kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg.

Jos auton tekniikka huijaa kuljettajaa, autokauppa ei maksa ylinopeussakkoja

Kuluttajariitalautakunta otti kantaa ratkaisussaan liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän toimivuuteen.

Päätös tarkoittaa kuitenkin käytännössä sitä, että kuluttajan on siedettävä myös muiden turvajärjestelmien toimimattomuutta.

Jos esimerkiksi autoilija ryttää naapurin auton, kun peruutustutka on likainen, autokauppiasta on turha anella maksumieheksi kustannuksiin.

Sama tilanne on, jos liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä huijaa autoilijaa ja näyttää väärän nopeusrajoituksen. Autokauppias ei maksa autoilijan ylinopeussakkoja.

Eri automerkkien turvajärjestelmille on yhteistä se, että esimerkiksi vesisateella, räntäsateella tai sumussa järjestelmät eivät välttämättä toimi. Samoin käy usein silloin, jos auton tutkat tai kamerat ovat likaiset.

Autokauppiaiden mukaan kuljettaja saa tiedon, jos esimerkiksi peruutustutka tai vakionopeudensäädin eivät toimi.

– Jos jokin toiminto ei toimi, auto ilmoittaa siitä kuljettajalle äänellä ja merkkivalolla, sanoo Janne Ropponen Toyotalta.

– Mikäli järjestelmällä ei ole edellytyksiä toimia valmistajan turvallisuuskriteerien mukaisesti, se yksinkertaisesti kytketään pois päältä ja siitä ilmoitetaan kuljettajalla mittaristossa viestillä, sanoo lehdistöpäällikkö Pekka Koski.

Jos vika on laaja, kuluttaja voi vaatia hyvitystä

Autokauppiaat ja kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja muistuttavat, että vastuu liikenteessä on aina ratin ja penkin välissä.

Joillekin kuluttajille tulee usein yllätyksenä, etteivät turvajärjestelmät toimi esimerkiksi huonolla säällä.

Kuluttajaviranomainen sanoo, että tämä tulisi aina kertoa asiakkaalle hyvin selkeästi.

– Sen jälkeen sen voisi kirjata kauppakirjaan. Näin ei tulisi jälkikäteen epäselvyyksiä, onko ostajalle kerrottu nämä asiat, sanoo kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg.

Jos auton turvajärjestelmän viat ovat laajoja, kuluttaja voi vaatia hyvitystä autokaupasta.

– Jos tällaiset avustavat turvajärjestelmät laajamittaisesti tai pääsääntöisesti näyttävät vääriä tuloksia, tällöin ehdottomasti niissä on virhekynnyksen ylittävä puute, sanoo Ståhlberg.

Ei ole mennyt päivääkään, ettei Teija Englund, 40, olisi katunut 13 vuoden takaista päätöstään.

Teijalla ja hänen miehellään Jan Englundilla, 43, oli ollut vaikeuksia saada lapsia. Pari oli jättänyt ehkäisyn pois useaksi vuodeksi ja odottanut, että raskaus ilmoittaisi tulostaan omalla ajallaan.

Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, pariskunta haki apua lääkäriltä. Vastaanotolla selvisi, että Jan Englundilla oli keskimääräistä alhaisempi hedelmällisyys.

– Olihan se iso, iso isku. Muistan hyvin, kuinka kerroin tarinaa työkaverille ja aloin itkeä. Se ei ole minulle ominaista, mutta en pystynyt pitämään asiaa sisälläni, Jan Englund sanoo.

Tutkimukset osoittivat, että pari tarvitsisi hedelmöityshoitoja saadakseen lapsen. Englundit ilmoittautuivat hedelmöityshoitoihin, mutta peruivat ajan ennen suunniteltujen hoitojen alkamista.

Perumiseen vaikuttivat Jan Englundin hedelmällisyyden tutkineen lääkärin sanat.

– Hän sanoi, että tutkimusten mukaan hedelmöityshoitojen kautta syntyneet lapset voivat huonommin kuin muut lapset. Hän kehotti jatkamaan yrittämistä luonnollisin keinoin, Teija Englund sanoo.

Myöhemmin Englundit ovat tutkineet asiaa ja ymmärtäneet, ettei lääkärin väite ollut totta. Pariskunta uskoo, että lääkärin väitteen taustalla olivat hänen omat uskomuksensa.

Auktoriteettiasemasta tullut väite kuitenkin lisäsi Teija Englundin hoitoja kohtaan tuntemia epäilyjä. Vuosituhannen alussa hedelmöityshoitoihin liittyi paljon ennakkoluuloja ja ne vaikuttivat myös pariskunnan ajatteluun.

Syntyvyys on sukeltanut historian matalimmalle tasolle

Suomen syntyvyydestä on tietoja 1700-luvun puolivälistä asti. Viime vuosi oli mittaushistorian matalin.

Lukuja ovat kauhistelleet niin tutkijat, poliitikot kuin elinkeinoelämän edustajat. On surtu sitä, kuka rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan, eläkejärjestelmän, kun uusia veronmaksajia on varttumassa vain kourallinen.

Samaan aikaan kaikki ovat miettineet syitä heikentyneelle syntyvyydelle. Ongelma on monimutkainen ja syitä on monia: lastensaanti siirtyy yhä vanhemmalle iälle, etenkin ensimmäisiä lapsia syntyy aiempaa vähemmän ja lapsilukutoiveet ovat laskeneet.

Lähes jokainen suomalainen käy jossakin vaiheessa elämää läpi ajatuksen lapsien hankkimisesta. Harkinta tiivistyy päätöksiksi usein vasta silloin, kun hedelmällisen iän rajat tulevat vastaan.

Hyvinkääläinen Jenni Jamsen, 36, on nähnyt elämässään sekä lapsiperhearjen että lapsettomuuden.

Jamsenille on ollut lapsuudesta asti selvää, ettei hän halua saada omia lapsia.

Jamsen kuvaa itseään ihmisenä, jonka pitää aina varautua pahimpaan. Kontrollin antaminen pois elämässä tuntuu hänestä mahdottomalta. Jamsenille se tarkoittaa sitä, ettei hän usko kestävänsä huolta lapsesta.

Nykymaailma on hänen mukaansa lapselle armoton paikka. Kiusaaminen on osittain siirtynyt sosiaaliseen mediaan, eikä pedofilia ole uusilla alustoilla täysin tuntematon ilmiö.

– Olen niin sanotusti ennakoija, enkä edes niin sanotusti. Minun täytyy pitää kaikki langat käsissäni ja jos saisin lapsen, se olisi katastrofi.

Jamsen sanoo suoraan, ettei hän pystyisi käsittelemään vanhemmuuden mukanaan tuomia hankalia tunteita.

Jamsenin tarina on osa suurempaa ilmiötä. Yhä useampi ilmoittaa, ettei halua ensimmäistäkään lasta.

Tuoreimman perhebarometrin mukaan 15,7 prosenttia vastaajista ilmoitti, etteivät he suunnittele hankkivansa lasta. Vastaava luku oli vielä vuosituhannen vaihteessa noin viisi prosenttiyksikköä pienempi.

Haave odottaa toteutumistaan

Tervolassa Louen kylässä, Etelä-Lapissa asuva elokuvaohjaaja Joonas Berghäll, 41, on halunnut pienestä pitäen isäksi.

Ensimmäisen kerran hän lausui ajatuksensa ilmi seitsemänvuotiaana joulupöydässä.

– Siitä lähtien haaveenani on ollut perhemuoto, jossa olisivat isä, äiti ja lapset, Berghäll toteaa.

Berghäll sanoo, että haave perinteisestä, kokonaisesta perheestä on ollut tärkeä, koska hän eli lapsuutensa äitinsä kanssa kahdestaan.

Hän tajusi asian kipeästi jo kahdeksanvuotiaana, kun äidiltä löydettiin aivokasvain.

– Jos äitini ei olisi selvinnyt vaarallisesta leikkauksesta, olisin pikkupoikana menettänyt kaiken. Olen halunnut perheen, jossa ei ole vain yhtä vanhempaa.

Berghäll ei ole päässyt toteuttamaan haavettaan isäksi tulemisesta, koska hän ei ole löytänyt sopivaa kumppania.

Haaveen karkaaminen on ollut kipeä asia. Aiemmin hän katsoi kadehtien kaupungilla kulkevia lapsiperheitä.

Berghällilla on ollut aiempia parisuhteita, mutta niissä ei ole edetty päätökseen hankkia lapsia.

Parisuhteiden päättymisen jälkeen hän on uppoutunut elokuvaohjaajan työhönsä. Berghäll on turruttanut kipua raatamalla.

– Helsingissä tulin aikanaan aamulla kymmeneltä tuotantoyhtiön toimistolle ja lähdin kymmentä vaille yksitoista illalla toimistolta pois Viherlaakson Alepaan, jotta minulla olisi kymmenen minuuttia aikaa ostaa iltapalaa.

Aiemmissa haastatteluissa Berghäll onkin sanonut, että hän olisi viime vuosina ehtinyt rakastua vain Alepan kassaan tai toimiston siivojaan.

Berghäll muutti Helsingistä takaisin kotiseudulleen Tervolaan äitinsä kuoleman jälkeen viime keväänä. Berghäll huomasi, että hänen on parempi olla kotiseudullaan. Hän nukkui paremmin ja vähensi jo terveydelle vaarallista työmääräänsä.

Joulun aikana hän asensi itselleen deittisovellus Tinderin ja alkoi käydä treffeillä. Mutta Tervolassa asuu vähän väkeä, ja puolison löytäminen on vaikeaa, vaikka apuna olisi sovellus.

Tasaisin väliajoin työmatkalla pääkaupunkiseudulla käyvä Berghäll sanoo, että ero pääkaupunkiseutuun on huima. Toissa vuonna yhden hengen talouksia Helsingissä oli 163 000.

– On tässä ollut hetkiä, kun olen tajunnut helvetillisen seulan. Haluan ensinnäkin isäksi ja toiseksi haluan kasvattaa lapsen Lapin alueella.

Berghäll sanookin, että muutto pääkaupunkiseudulle on välillä vilahtanut hänellä mielessä. Se ei kuitenkaan ole realistinen vaihtoehto.

Nuoret miehet jäävät lapsettomiksi

Berghällin tapaus ei ole ainutkertainen. Rekisteriaineistoista voidaan nähdä, että yksin asuvien yli 30-vuotiaiden miesten osuus on kasvanut kymmenen viime vuoden aikana.

Turun yliopistossa syntyvyyteen erikoistunutta NEFER-akatemiahanketta johtava Marika Jalovaara sanoo, että esimerkiksi 33-vuotiailla miehillä perheisiin kuulumattomien osuus on kasvanut 30 prosenttia ja puolisottomien osuus 23 prosenttia vain kymmenen vuoden aikana.

Kaksi kolmesta 30-vuotiaasta miehestä on lapsettomia. Marika Jalovaara, dosentti, Turun yliopisto

Samaan aikaan 67 prosenttia 30-vuotiaista miehistä on lapsettomia ja 35-vuotiaistakin vielä 44 prosenttia.

Suuri kasvu on nostanut kysymyksiä myös tiedepiireissä, ja Jalovaara on tutkimassa asiaa kollegoidensa kanssa.

– Parisuhteiden alueella on tapahtunut paljon, eikä se voi olla vaikuttamatta syntyvyyteen, Jalovaara sanoo.

Lapsettomiksi jääneistä puolet ei ole koskaan ollut avio- tai avoliitossa. Muutamalla kymmenellä prosentilla on yksi tai kaksi lyhyttä avoliittoa takana ja vain 11 prosenttia oli elänyt pitkään avioliitossa.

Puolisottomuudesta johtuva lapsettomuus on hyvin tavallinen osa syrjäseudulla asuvien miesten tarinaa, mutta se on sitä myös kaupungeissa. Suurin osa poikamiehistä asuu niissä.

Lapsettomuudesta tullut iso ilmiö

Suomessa syntyi viime vuonna hieman yli 45 000 lasta. Viisi vuotta sitten tehdyn Väestöliiton arvion mukaan 60 000 suomalaista paria kärsi tahattomasta lapsettomuudesta ja uusia pareja liittyi vuosittain joukkoon 3 000.

Kyse on siis merkittävästä ilmiöstä, johon moni hakee apua lapsettomuushoidoista. Suurin osa lapsettomista saa lopulta apua hoidoista.

Englundien tie vanhemmiksi on ollut pitkä ja kivikkoinen. Englundit aloittivat hedelmöityshoidot kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun he olivat ensimmäistä kertaa peruneet ajan hoitoihin.

Hoitoihin hakeutumiseen vaikutti ystävän kannustava vertaistuki. Englundit ymmärsivät ystävän kokemuksesta, että hedelmöityshoitoihin menemiseen kuuluu usein surua ja ahdistusta.

Yleensä lastensaaminen liittyy parin intiimiin suhteeseen, ja asiaan liittyy jännitystä ja iloa. Tämä osuus jää usein pois pariskunnilta, jotka saavat lapsia hedelmöityshoitojen avulla.

Hedelmöityshoitojen tutkimuksissa selvisi, että myös Teija Englundin hedelmällisyys oli laskenut. Tutkimustulos oli hänelle yllätys, koska hän ei osannut kuvitella tilanteen olevan niin paha 34-vuotiaana.

Teija Englund ei voinut olla ajattelematta, olisiko vauvan saaminen ollut helpompaa kahdeksan vuotta sitten.

– Tuli olo, että näihin hoitoihin olisi pitänyt mennä aiemmin. Siitä käynnistyi myös ajatteluprosessi, mitä kaikkea vuosien varrella on tapahtunut, Teija Englund sanoo.

Nyt jälkikäteen ajateltuna, pariskunta olisi toivonut enemmän tukea hedelmöityshoitoihin. Lapsettomuudesta oli varsinkin vuosituhannen vaihteessa vielä vaikeaa puhua, mutta nyt he ajattelevat yhteiskunnan muuttuneen entistä avoimempaan suuntaan.

Englundeilla on vielä toivoa jäljellä, vaikka sitä on koeteltu ja koetellaan edelleen kovasti. Heillä on takanaan viisi kertaa hedelmöityshoitoja omilla munasoluilla ja yksi lahjasoluilla, joilla onnistumismahdollisuus on korkeampi kuin omilla.

Nyt pariskunnalla on menossa toinen hoito lahjoitetun munasolun kanssa. Seuraavien kuukausien aikana selviää, onnistuuko raskaus tällä kertaa.

Politiikka kulkee omissa sfääreissään

Englundit, Jamsen ja Berghäll katsovat yhteiskunnallista keskustelua syntyvyydestä etäältä, vaikka he elävät ilmiön keskiössä.

Heidän mielestään jokainen tekee yksilöllisen ratkaisun lapsien suhteen, eikä politiikan pidä sotkeutua siihen liian voimakkaasti.

Näkemys yhdistää haastateltavia siitäkin huolimatta, että jokainen heistä on tehnyt erilaisen päätöksen lapsien hankkimisesta.

Tämä ei estä Englundeja, Jamseniä ja Berghälliä miettimästä, miten yhteiskunta voisi auttaa heitä, jotka haluavat hankkia lapsia.

Englundien mukaan julkisessa terveydenhoidossa voitaisiin luopua hedelmällisyyshoitokertojen rajoituksesta.

– Siellä hoidot on rajattu kolmeen kertaan pariskuntaa kohden. Rajoituksesta tulee paineet, että tässä olisi pakko onnistua heti, mikä lisää stressin määrää jo muutenkin rankassa hoitoprosessissa, Teija Englund sanoo.

Englundit pitävät yksityisen puolen hoitoja niin kalliina, että parit tarvitsisivat niihin tukea. Yksi lahjasoluilla tehty hoitokerta on maksanut heille noin 8000 euroa.

Miesten rooleista yhteiskunnassa elokuvadokumentteja tehnyt Joonas Berghäll puolestaan kiinnittäisi huomiota miesten koulutustasoon. Tutkimusten mukaan miesten lapsettomuus on naisia tiukemmin sidoksissa koulutukseen.

Yli 30 prosenttia perus- tai keskiasteen tutkinnon suorittaneista 45-vuotiaista miehistä on lapsettomia. Sen sijaan ylemmän korkeakoulututkinnon tehneissä vastaava luku on 21 prosenttia.

Samaan aikaan naiset ovat koulutetumpia kuin miehet.

– Uskon, että yliopiston käynyt henkilö etsii toisenlaista kumppania kuin ammattikoulun käynyt. Nyt koulutuspohja on vinoutunut, ja kohta miehet ja naiset eivät vain kohtaa.

Tutkija Jalovaara tosin muistuttaa, että elinikäinen lapsettomuus on yleistynyt myös matalasti koulutetuilla naisilla. Korkeasti koulutetuilla naisilla lapsettomuudessa ei ole tapahtunut muutoksia.

Jenni Jamsen on puolestaan naureskellut itsekseen puheille synnytystalkoista.

– Haluaisin sanoa, ettei yksikään ajatus syntyvyyteen liittyen ole väärä. Suomi on sellainen maa, jossa meillä on oikeus tehdä omat valintamme.

Juttua muokattu kello 19.19: Jenni Jamsenin kommenttia halustaan pysyä lapsettomana täsmennetty.

Lue lisää:

Tutkijat odottavat käännettä: Syntyvyys noussee hieman – "Lasten hankintaa on saatettu lykätä myöhempään ikään"

IL: Hallitus kaavailee korotusta kaikkiin lapsilisiin

Elinkeinoelämän keskusliitto EK vaatii hallitukselta toimia syntyvyyden nostamiseksi – ”Päätöksillä voidaan vaikuttaa perheisiin”

Vesirokkorokotusta on otettu koululaisille aktiivisesti. Lähes kaikilla alakouluikäisillä on tällä hetkellä suoja vesirokkoa vastaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

– Kouluikäisille on annettu vesirokkorokotuksia enemmän kuin oletimme, ylilääkäri Tuija Leino Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.

Vesirokkorokotus on kuulunut kansalliseen rokotusohjelmaan syyskuusta 2017 lähtien. Siitä alkaen rokotusta on tarjottu maksutta kaikille 1,5–11-vuotiaille lapsille, jotka eivät vielä ole sairastaneet vesirokkoa. Rokotus annetaan myös niille lapsille, joiden vesirokon sairastamisesta ei ole varmuutta.

Rokotuksia on otettu jopa hieman suuremmalle osalle alakouluikäisistä kuin vesirokolle alttiita arvioitiin olevan.

– On hyvin todennäköistä, että laajassa mittakaavassa juuri ne lapset on rokotettu, jotka ovat olleet alttiita. Eli hyvin harva heistä on enää ilman suojaa, Tuija Leino sanoo.

Kun vesirokkorokotukset vuonna 2017 alkoivat, koulun aloittavista lapsista noin 20 prosentilla ei ollut sairastetun taudin tai omalla kustannuksella hankitun rokotuksen antamaa vesirokkosuojaa. Tästä joukosta rokotuksen on ottanut noin 27 prosenttia. 12-vuotiaista immuniteetti puuttui aiemmin joka kymmenenneltä. Tämän ikäisistä rokotuksen on ottanut 17 prosenttia.

Viidesosa puolitoistavuotiaista jää rokottamatta

Neuvolaikäisistäkin isoimmille rokotusta on otettu laajasti, mutta pienimmistä lapsista iso osa jää tällä hetkellä rokottamatta. Puolitoistavuotiasta lapsista viidesosalle ei tällä hetkellä oteta rokotetta. Tuija Leino pitää määrää huolestuttavana.

– Tämän ikäisillä ei enää ole luonnonsuojaa. Nämä lapset ovat syntyneet sinä aikana, kun vesirokkovirus on jo tosi paljon vähentynyt pikkulasten piirissä. Jos rokotusohjelma jatkaa pyörimistään tällä 80 prosentin kattavuudella, koko ajan jää lapsia, jotka ovat alttiita, Leino sanoo.

Vesirokon rokotusohjelma on nyt pyörinyt pari vuotta. Myös tämän hetken 2–4-vuotiaiden joukossa vesirokkosuojan sairastamalla saaneita on vähemmän kuin aiemmissa ikäluokissa.

Rokottamattomille lapsille tarjotaan vesirokkorokotetta vielä kuuden vuoden iässä. Vesirokon perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta, joista ensimmäinen annetaan puolitoistavuotiaana ja toinen kuusivuotiaana, yhdessä MPR-rokotteen kanssa.

Viruskierto Suomessa vähentynyt, taudin voi saada vaikka matkalta

Vesirokon kiertäminen lapsesta toiseen on Tuija Leinon mukaan rokotusten myötä vähentynyt Suomessa selvästi vuoden 2017 alkuun verrattuna.

– Terveyskeskusten vesirokkokäynnit ja yhteydenotot vesirokon vuoksi ovat kahdessa vuodessa ihan romahtaneet. Se kuvaa sitä, että vesirokkoa sairastetaan tällä hetkellä jo paljon paljon vähemmän kuin vuoden 2017 alkukuukausina, Leino sanoo.

Vaikka vesirokkovirusta kiertää Suomessa entistä vähemmän, taudin voi saada vaikkapa ulkomaanmatkalta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa vesirokkorokotus ei kuuluu maksuttomiin rokotuksiin.

– Riski saada vesirokko maan ulkopuolelta on edelleen tosi korkea. Ei voi ajatella, että pystyy olemaan muiden suojassa loppuikänsä, vaan todennäköisesti vesirokon kyllä saa jossain vaiheessa, Tuija Leino sanoo.

Vesirokolle on tärkeää saada suoja lapsena, sillä aikuisena sairastettu vesirokko on yleensä vakavampi.

Lapsilla tauti on tavallisimmin itsestään parantuva, mutta osa lapsistakin saa vakavan taudin. Yleisin jälkitauti lapsilla on ihon vaikea bakteeritulehdus, aikuisilla puolestaan keuhkokuume. Raskaana oleville vesirokko voi aiheuttaa sikiövaurioita.

Yli 13-vuotiaille suositellaan edelleen vesirokkorokotusta omalla kustannuksella, mikäli suojaa vesirokolle ei ole.

– Kun rokotusohjelma nyt pyörii, on erittäin tärkeää, etteivät lapset livahda aikuisiksi saamatta jotakin suojaa, Tuija Leino sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto on pettynyt siihen, että hallituksen toimet fossiilisten polttoaineiden ja turpeen tuista luopumiseksi lykkääntyivät.

– Nyt olisi tarvittu selkeitä uusia toimia, kuten päätös turpeen verotuen poistosta, kertoi Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä tiedotteessa.

• Hallituksen ilmastokokouksen saldo: Teollisuuden sähköveroa lasketaan, satojen miljoonien ilmastorahasto pystyyn, turpeeseen ei koskettu

Ympäristöjärjestö WWF:n ilmastoasiantuntijan Mia Rahusen mukaan hallituksen tavoitteiden ja toimien välillä on edelleen liian suuri kuilu.

– Riittävät päätökset esimerkiksi fossiilituista ja turpeen energiakäytöstä luopumisesta ja hiilinielujen kasvattamisesta puuttuvat edelleen. On vastuutonta lykätä päätöksiä jälleen eteenpäin, Rahunen kommentoi.

– Hallituksen ilmastopolitiikka ei ole uskottavaa niin kauan kuin turpeen käyttöä ei lopeteta, Rahunen jatkoi.

Kokoomuksen ympäristövaliokunnan jäsenet Saara-Sofia Sirén, Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie puolestaan pitivät hallituksen ilmastokokouksen tuloksia odotuksiin nähden laihoina.

– Lupaus hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 on karkaamassa käsistämme, kun hallitus työntää päätöksiä yhä kauemmas ja kauemmas. Ympäristölle haitalliset tuet ovat kasvaneet tällä hallituskaudella sadalla miljoonalla eurolla, kun hallitus on keskittynyt mainospuheisiin, kolmikko aloittaa tiedotteessaan.

– Montako kuukautta hallitus tarvitsee vielä tilannekuvan päivittämiseen ennen kuin turpeen veroetuun uskalletaan tarttua, Sirén, Multala ja Talvitie kysyvät.

Energia-ala tyytyväinen

Energia-alaa edustava Energiateollisuus (ET) pitää hallituksen ilmastopoliittisia linjauksia toivottuina.

– Toimivan, huoltovarman ja ilmastoystävällisen energiajärjestelmän kannalta on tärkeää, että hallitus haluaa selkeyttää alan investointeihin keskeisesti vaikuttavaa veropolitiikkaa, ET:n tiedotteessa kirjoitetaan.

Energiateollisuus on sitoutunut puolittamaan energiantuotannon päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Järjestön arvion mukaan turpeen käyttö tulee vähintään puolittumaan samassa ajassa.

– Turpeen päästöjen vähentämiseksi ei tarvita uutta taloudellista ohjausta, kunhan EU toimeenpanee yhteistä ilmastopolitiikkaa ja päästökaupan toimivuudesta huolehditaan, sanoo ET:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä tiedotteessa.

Lue lisää:

Hallituksen ilmastokokouksen saldo: Teollisuuden sähköveroa lasketaan, satojen miljoonien ilmastorahasto pystyyn, turpeeseen ei koskettu

Britannian pääministeri Boris Johnson esitteli maanantaina Britannian tavoitteita tulevien suhteiden järjestämiseksi EU:n kanssa. Johnson sanoi Lontoossa pitämässään puheessa, että Britannia haluaa kukoistavan kauppasuhteen EU:n kanssa.

Johnson ei kuitenkaan ei näe tarvetta mukautua unionin sääntelyyn. Johnson torppasi ajatuksen täydestä liittolaisuudesta EU:n kanssa vapaakaupan hinnalla.

– Meidän ei tarvitse sitoa itseämme sopimukseen EU:n kanssa. Me palautamme täydellisen itsenäisen kontrollimme rajoillemme, maahanmuuttoon, kilpailuun, tukiaissääntöihin, ostotoimintaan ja tiedon suojeluun.

Johnsonin mukaan Britannian omat käytännöt muun muassa valtiontukien, ympäristömääräysten ja eläinten hyvinvoinnin osalta ovat jo entuudestaan EU:n vastaavia määräyksiä tiukemmat. Silti Britannia ei aio vaatia EU:lta mukautumista näihin tiukempiin sääntöihin, Johnson sanoi. Hänen mukaansa Britannia ei siten ole tavoittelemassa EU:n sääntöjen romuttamista tai polkumyyntikilpailua.

Globaalisti pääministeri visioi Britannialle johtavaa roolia protektionismin uhkaaman kansainvälisen vapaankaupan puolustajana.

– Vapaakauppa on jumalten diplomatiaa, Johnson muotoili.

Sen "maaginen hyöty" on kuitenkin häviämässä ja sitä kuristetaan, hän jatkoi.

Toiveissa Kanada-malli

Jo aiemmin brittilehdistöön vuotaneiden tietojen mukaan Johnson olisi valmis harkitsemaan väljempää kauppasopimusta Britannian ja EU:n välille.

Johnson lupailee Kanada-mallista vapaakauppasopimusta – ja uhkaa kävellä ulos neuvotteluista, jos ne eivät etene.

– Me haluamme Kanada-malliseen sopimukseen verrattavissa olevan vapaakauppasopimuksen. Siinä epätodennäköisessä tilanteessa että emme onnistuisi siinä, silloin kauppamme täytyy pohjautua olemassa olevaan vetäytymissopimukseemme EU:n kanssa, Johnson sanoikin puheessaan.

Kanadan mallin mukaan tuotteilla ei ole vientitulleja kumpaankaan suuntaan, mutta maiden välillä on yhä tulli- ja arvonlisäverotarkastukset.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta Johnson totesi Britannian jatkavan yhteistyötä EU-maiden kanssa, koska osapuolten edut käyvät yksiin käytännössä aina. Hän ei kuitenkaan ollut varma, tarvitaanko asiasta uutta sopimusta.

Johnsonin mukaan Britannia ei ole eurooppalainen voimatekijä minkään sopimuksen ansiosta vaan kyseessä on historiallinen tosiasia.

EU: Kunnianhimoinen kauppasopimus

Unionin pääneuvottelija Michel Barnier esitteli EU:n tavoitteita jo ennen Johnsonin puhetta. Barnierin mukaan EU tarjoaa Britannialle erittäin kunnianhimoista kauppasopimusta, johon sisältyy tullittomuus.

Barnier huomautti kuitenkin, että EU:lla on tiukkoja vaatimuksia muun muassa kalastukseen liittyen. Bryssel ei hänen mukaansa aio hyväksyä epäreiluja kilpailuetuja.

Barnier muistutti Britanniaa siitä, ettei paraskaan sopimus kuitenkaan voi täysin korvata EU-jäsenyyden etuja.

Kyse on vasta suunnitelmasta, jonka jäsenmaat käyvät läpi ja hyväksyvät helmikuun lopussa.

Aiheesta aiemmin:

Analyysi: EU haluaa sääntöjä, Britannia vapautta – pian alkavat neuvottelut tarkoittavat väistämätöntä yhteenottoa

Pääministeri Johnson väläyttää harkitsevansa väljempää kauppasopimusta Britannian ja EU:n välille

Analyysi: Vapauden hurmaan herännyt brexit-Britannia voi pian kaivata EU-kahleitaan – maailmankaupan jätit voivat tarjota yksinäiselle kylmää kyytiä