Helsingin Sanomat kertoi lauantaina, että Tallinna-tunnelin suunnitelmille on tullut takaisku. Alustavissa geologisissa selvityksissä kävi ilmi, että Suomenlahden pohjalla on useita alueita, joissa kallion laatu on heikko. Tämä voi aiheuttaa rakentamiselle merkittäviä vaikeuksia, lehti kirjoittaa.

Selvityksen perusteella kaikkien linjavaihtoehtojen poikki kulkisi isohko heikkousvyöhyke. Tallinna-tunnelia suunnittelevan yrittäjä Peter Vesterbackan mukaan tiedot eivät tulleet yllätyksenä. Shanghaista tavoitettu Vesterbacka sanoo Ylelle, että lisätutkimuksia kallion laadusta tehdään joka tapauksessa.

– Aivan varmasti löytyy vaikeampiakin paikkoja, johon on rakennettu tunnelia. Kun tehdään sata kilometriä tunnelia niin tottakai erilaisia haasteita tulee vastaan. Niihin on varauduttu, eikä siinä mielessä ole suurempaa aihetta huoleen, Vesterbacka sanoo.

"Suurin osa kovaa kalliota"

Hän pitää joka tapauksessa geologisia olosuhteita Tallinna-tunnelin kannalta hyvänä. Projektissa käydään parhaillaan läpi ympäristövaikutusten arviointia. Hänen mukaansa mahdolliset ongelmat rakentamisen kannalta on ratkaistavissa erilaisilla teknisillä ratkaisuilla.

– Suurin osa on kovaa kalliota. Murtumakohdat ovat keskellä, mistä on käytännössä vedetty reitit, joten ne ovat haasteellisempia. Pitää selvittää koeporauksilla, että millä syvyydellä ne ovat ja onko parempia kohtia, mistä kannattaa mieluummin mennä. Katsotaan parhaat mahdolliset reitit ja toteutustavat, hän kertoo.

– Ollaan koko ajan sanottu, että ei tämä ole tekninen ongelma vaan on kaikkia muitakin haasteita. Tekemistä riittää, että päästään tavoitteeseen, että junat liikkuvat 2024, hän jatkaa.

Suomalaisen Finest Bay Area Development -yhtiön lisäksi vireillä on virkamiesvetoinen toinen tunnelihanke.

Lue myös:

HS: Tallinna-tunnelin suunnitelmille takaisku

Peter Vesterbackan Tallinna-tunnelihankkeeseen tulossa mukaan maailman suurin rakennusliike – vuosittainen työllisyysvaikutus olisi 20 000 henkilötyövuotta

Näin Vesterbackan tunnelihanketta kommentoidaan – virolaisministeri: Aikataulu epärealistinen, kannattavuus ja ympäristövaikutukset epäilyttävät

Ely-keskus: Tallinna-tunnelin ympäristövaikutusten arviointia täsmennettävä

Työvuorojen lyhentämisen erikoinen seuraus: Ensihoitajat painavat jopa 60 tunnin viikkoja ja pelkäävät vaarantavansa potilaiden turvallisuuden

Ensihoitajien työvuoroja on lyhennetty rajusti suuressa osassa maata.

Tiedätkö paljonko syöt soijaa ja miten se on tuotettu? Et edes voi, koska soijaa on niin monessa ruuassa, ja sitä tulee montaa reittiä

Amazonian tulipalot säikäyttivät osan soijansyöjistä, sillä soijan tuotannolla on niihin vahva kytkös. Suomessakin soijaa on hyvin monessa ruokakaupan tavallisessa tuotteessa, ei pelkästään soijakastikkeessa, soijajuomissa ja tofussa.

Miksi Jan Vapaavuori tapasi miljardöörin tyttären ja käy ulkomailla vähintään kerran kuussa? Yle selvitti Helsingin johdon matkat ja luottokorttilaskut

Yle Uutiset pyysi Helsingin kaupungilta kaikkien viiden pormestarin matka- ja kululaskut sekä luottokorttiostot viimeisten kahden vuoden ajalta. Pormestarit tekivät kahden vuoden aikana ulkomaanmatkoja yli 200 000 eurolla. Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on ulkomailla noin kerran kuukaudessa.

Näin kilpailutat asuntolainan – älä tuijota pelkkää marginaalia

Maksanko liikaa lainastani? Asuntolainan kilpailuttamalla voi säästää jopa satasia vuodessa, mutta jonkin verran vaivannäköä se vaatii. Ohjeet löydät tästä jutusta.

Itsepäinen pikkurikollinen Jallu oli poliisin kahvihuoneen kestovitsi – murharyhmän ex-pomo Juha Rautaheimo sanoo "kaipaavansa häntä oudosti"

Murharyhmän johtaja kirjoitti eläkepäivillään muistelmat, jotka avaavat näköalapaikan Suomen rikoshistorian kovaan ytimeen. Juha Rautaheimo oli töissä Helsingin poliisilaitoksella vuosina 1975–2015 muun muassa rikostutkijana, palonsyyn tutkijana, ryhmänjohtajana, tutkinnanjohtajana, opettajana ja yksikön johtajana. Muistelmateos Hermo – murharyhmän mies ilmestyy elokuun lopussa 2019 Siltalan kustantamana.

Kun elokuinen ilta hämärtyy, rantahuviloista heijastuu ulkotulien kajo ja pihoilta kuuluu musiikkia. Lähellä rannan tuntumaa soutelee veneitä, joissa istuu ihmisiä ihastelemassa mökkirannan juhlintaa. Veneissä joku saattaa luoda tunnelmaa haitaria soittamalla.

Näin venetsialaisia vietettiin 1840-luvulla Helsingissä ja esimerkiksi Turussa. Valon, tulen ja veden juhla saapui meille Keski-Euroopasta ja se rantautui ensin etelärannikon kesähuviloille.

Nykyään syksyn tuloa tai kesän päättymistä juhlitaan rannikon mökkipaikkakuntien lisäksi hyvinkin kaukana meren rannasta. Asialla ovat yksityiset kansalaiset omilla mökeillään, mutta myös kaupungit ja kunnat, ravintolat, yrittäjät, yhdistykset sekä kyläyhteisöt.

Niinpä esimerkiksi Hausjärvellä vietetään Venetsialaisia ja tanssitaan Elotanssit. Lappeenrannassa taas elokuun viimeisenä viikonloppuna on jo pitkään vietetty Sataman valot -tapahtumaa.

Pohjois-Karjalassa Mönnin kylällä juhlitaan venetsialaisia elokuun viimeisenä perjantaina. Oulussa taas yhdistetään uuden Mannerheimpuiston avajaiset venetsialaisiin. Tampereella yrittäjien venetsialaisilotulitusta saapuu seuraamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Elokuun viimeisen lauantain juhla on nykyään sen verran vakiintunut, että esimerkiksi yli puolet maan pelastuslaitoksista sallii alueellaan ilotulitteiden käytön tiettynä kellonaikana ilman erillistä ilmoitusta, jos vain metsä- tai ruohikkopalovaroitus ei ole voimassa.

Huvilakausi päättyy

Lehtori Timo Virtanen Turun yliopiston kansatieteen laitokselta kertoo, että vaikka venetsialaisten juhlinta 1800-luvulla alkoi Etelä-Suomesta, elo-syyskuun taitteen ilonpito jäi 1900-luvun vaihteen jälkeen elämään erityisesti Pohjanlahden rannikon kaupunkeihin, Pietarsaareen Ja Kokkolaan.

Venetsialaisten viettotapoja on kartoitettu esimerkiksi Turun yliopiston kansatieteen laitoksen lopputyössä (Mirva Vesa: Venetsialaisten viettotapoja Kokkolassa - Huvilakauden päättäjäisistä kaupunkikarnevaaliksi).

Viime vuosiin asti suurimmat venetsialaishumut on nähty erityisesti Kokkolassa, jossa elokuun lopun tapahtumasta on kehitetty kaupunkifestivaali Venetsialaiset. Kaupungissa on venetsialaisia vietetty ainakin yli sadan vuoden ajan.

– Kaikkialla ei varmasti tunneta sanaa venetsialaiset, vaikka jonkinlaisia huvilakauden päättäjäisiä vietettiin ja vietetään. Ennen saatettiin käytännöllisesti vaikka polttaa roskia, kun lähdettiin talveksi pois mökiltä, tietää Virtanen.

Nykyään syksyn alkamisen ja kesän päättymisen juhlia kutsutaan monella nimellä. Varsinais-Suomen saaristossa ja Kymenlaaksossa juhlistetaan samaan aikaan Muinaistulien yötä. Tapahtumaan liittyy kokkojen polttoa ja muita tulia. Kymenlaaksossa tulet symboloivat Itämeren maiden yhtenäisyyttä ja herättelevät miettimään Itämeren saastumisen ongelmaa.

Yhteys Venetsiaan

Sana venetsialaiset juontaa juurensa Italian Venetsiaan, jossa kanaalit ja niissä soutavat veneet valaistiin aikanaan lyhdyin ja soihduin. Juhliin ovat vähitellen kuuluneet myös ilotulitteet.

Timo Virtanen tietää, että Kokkolassa jos missä otettiin venetsialaiset vakavasti. 1970-luvulta lähtien juhlaan on satsattu kaupungissa paljon. Juhla tuotteistettiin ja elinkeinoelämä tuli kaupungin lisäksi mukaan järjestelyihin. Parhaimmillaan Kokkolan Venetsialaiset oli nelipäiväinen tapahtumapaketti ja se kuului Finland Festivals -tapahtumien kirjoon.

– Eli mökkiläisten perinne jalostettiin kaupunkitapahtumaksi, jossa kaikki asiat eivät välttämättä liittyneet veteen mitenkään. Ilotulitusten ja tulien lisäksi nähtiin esimerkiksi sambakulkue, vanhojen autojen paraati ja jopa lääkärien potkulautaviesti.

Toisaalta osattiin sitä muuallakin. Tiukasti sisämaassa sijaitsevalla Haapajärvellä vietettiin railakkaita venetsialaisia vuonna 1955. Paikallislehden ilmoituksen mukaan paikkakunnan uimalan venetsialaisessa illassa kamppailtiin vesipallo-ottelu, jonka jälkeen nähtiin pellehyppyjä, syvyyssukellusta ja hyppyjä palavaan järveen. Uimalaan lipui myös gondoli.

Kalajoki ja Kokkola satsaavat

Kokkolan pohjoinen naapuri Kalajoki on viime vuosina kirinyt juhlinnassa etelänaapurinsa ohi. Ainakin Kalajoelle saapuvia juhlijoita arvioidaan olevan tänä vuonna kymmeniä tuhansia, kun taas Kokkolan torilla järjestettäviin kaupunkifestivaaleihin odotetaan 5000-10 000 katsojaa.

Naapurusten juhlinta on mennyt vuosien varrella eri suuntiin. Kun Kokkolassa virallinen ilakointi keskittyy maan kärkiartistien konsertteihin kaupungin torilla, Kalajoella venetsialaiset tapahtuvat meren rannalla, Hiekkasärkillä, jossa on tuhansia vuokra- ja omistusmökkejä.

Visit Kalajoen toiminnanjohtaja Johanna Nakkula raportoi, että alueen majoituspaikat ovat varattuja aina AirBnbtä myöten, mikä tekee yli 12 000 petipaikkaa.

Kokkolan Matkailun toimitusjohtaja Teea Pietilä ja kaupungin markkinointipäällikkö Päivi Korpisalo eivät halua puhua kaupunkien välisestä kilpailusta. Kokkolassa Venetsialaiset on kaupungin tapahtumavuoden pääjuhla, johon satsataan.

Rahasummia ei mainita, mutta Pietilä ja Korpisalo vinkkaavat, että Kokkolan tänä vuonna järjestämä valoa, musiikkia ja ilotulitusta sisältävän shown kustannukset ovat yli 15 000 euroa.

– On hienoa, että mökkikauden päättäjäiset ovat levittäytyneet monelle paikkakunnalle Pohjanmaan rannikolla. Meille on valtakunnallisesti suuri etu, että saadaan tunnettavuutta tapahtumalle, arvottaa Pietilä.

– Me olemme lähteneet siitä, että tapahtuma on monimuotoinen, jolloin aito ja alkuperäinen mökkikulttuuri yhdistyy kaupunkifestivaaliin. Silloin palvellaan myös heitä, joilla mökkikulttuuria ei ole, Korpisalo summaa.

Kokkolalainen Gitta Lehtinen aikoo näyttää Tampereelta saapuvalle lapsenlapselle, millaista venetsialaisten juhlinta Kokkolassa on.

– Veneellä mennään varmaan merelle ja otetaan kuvia rannoilla palavista tulista.

Kokkolalainen Kauko Kivilehto vetäytyy perheen kanssa mökille ja kestitsee vieraita.

– Laitetaan tulia pihalle ja syödään hyvin. Vesi ja tuli kuuluvat venetsialaisiin ja hyvä fiilinki.

Suomessa vierailevat venäläismatkailijat ostavat niukasti palveluja. He käyttävät pääosan päiväbudjetistaan ostoksiin.

Matkailuun erikoistuneen Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy:n rajatutkimuksen mukaan venäläismatkailija käyttää Kaakkois-Suomeen suuntautuvalla ostosreissullaan 197 euroa. Ostosten osuus on 171 euroa ja palvelujen 26 euroa.

– Valtaosalla täällä kävijöistä ei yksinkertaisesti ole varaa palveluihin. Uskon kyllä, että tilanne tulee muuttumaan, sanoo TAKin toimitusjohtaja Pasi Nurkka.

Ainoastaan noin kolmasosa ostosmatkailla olevista venäläisistä syö Suomen-vierailullaan ravintoloissa. Keskiluokkainen venäläinen syö joko omia eväitään tai lounastaa edullisessa pikaruokalassa. Shoppailumatkalla olevat venäläisturistit ovat tuttu näky eväineen lappeenrantalaisissa puistoissa.

– Vertailun vuoksi Virossa käyvistä suomalaisista 80 prosenttia käyttää ravintolapalveluja, sanoo Nurkka.

Nurkan mielestä esimerkiksi Etelä-Karjalassa voisi olla enemmän edullisia pikaruokapaikkoja. Venäläisturistien suosiossa ovat hampurilais- ja pizzaravintolat.

Suurin osa venäläisistä käy Suomessa päiväseltään

Venäläismatkailjoiden lukumäärän arvioidaan tänä vuonna kasvavan Suomessa noin viisi prosenttia.

– Alkuvuonna tapahtuneesta ruplan heikentymisestä huolimatta tämä vuosi tulee olemaan viime vuotta parempi, sanoo Nurkka.

Esimerkiksi Etelä-Karjalassa kävi viime vuonna 1,6 miljoonaa venäläistä. Heistä suurin osa oli päiväkävijöitä.

TAKin rajatutkimuksen mukaan venäläiset käyttivät vuonna 2018 Etelä-Karjalassa noin 310 miljoonaa euroa.

Lappeenrannan seudun osuus kokonaispotista on 210 miljoonaa euroa ja Imatran seudun 95 miljoonaa euroa.

– Imatran seudun osuus on hienoisessa nousussa, Lappeenrannan puolestaan laskussa, kertoo Nurkka.

Venäläiset ostavat juustoa ja makeisia

Eniten päivittäin Kaakkois-Suomessa vierailevista venäläismatkailijoista hyötyy kauppa.

Vuonna 2018 venäläiset käyttivät Etelä-Karjalassa ostoksiin 270 miljoonaa euroa. Henkeä kohden laskettuna venäläismatkailijan keskimääräinen päiväbudjetti oli 197 euroa.

Valtaosan euroistaan he käyttivät elintarvikkeisiin ja päivittäistavaroihin. Suosituimpia tuotteita olivat jo tuttuun tapaan juustot, kala ja mäti sekä kodin puhdistus- ja pesuaineet.

Makeisten suosio on viime vuosina kasvanut eniten. TAKin tutkimuksen mukaan 55 prosenttia venäläisistä osti Suomesta makeisia.

Luksustuotteiden, kuten kalliiden merkkivaatteiden, kenkien ja laukkujen, ostaminen on nykyisin harvinaista.

Venäläismatkailija ostaa keskimäärin 20 prosentilla matkabudjetistaan käyttövaatteita. Ne, kenellä on varaa luksustuotteisiin, lentävät Milanoon, Roomaan tai Pariisiin.

Presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Antti Rinteen (sd.) mielestä olisi aika selvittää, mitä suomalaisille tapahtui niin sanottujen Stalinin vainojen aikana Neuvostoliitossa 1930-luvulla, uutisoi Helsingin Sanomat.

Niinistö ja Rinne kommentoivat asiaa vastauksena politiikan toimittaja Unto Hämäläisen lauantain HS:ssä esittämään vetoomukseen.

Hämäläinen vetosi HS:ssä julkaistussa kirjoituksessaan Suomen valtionjohtoon, että teetettäisiin selvitys siitä, mitä suomalaisille tapahtui maailmansotien välillä Neuvostoliitossa.

Niinistö vastasi Hämäläisen vetoomukseen sähköpostilla HS:lle ja ehdotti, että Kansallisarkisto aloittaisi tutkimuksen asiasta.

– Totta, historiantutkimuksessa on aukko. Kansallisarkistolla olisi tässä tehtävää, Niinistö sanoi.

Presidentti kommentoi aihetta tänään myös Twitterissä.

– Kansallisarkistolla olisi tästä jo nyt paljon aineistoa. Kokemusta myös selvitystyöstä, Niinistö kirjoitti.

Myös pääministeri Rinne kertoi HS:lle pitävänsä tutkimuksen tekemistä perusteltuna.

– Kaikille kansakunnille on tärkeää tuntea oma historiansa – kaukaisempi ja lähihistoria. Siitä syystä Hämäläisen havaintojensa perusteella esittämä pyyntö on perusteltu. Kysymys on suomalaisen historian mittaluokassa merkittävä, Rinne kommentoi.

Kansallisarkiston pääjohtaja samaa mieltä: Tutkimuksessa on aukko

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva on samaa mieltä presidentti Sauli Niinistön kanssa siitä, että historiantutkimuksessa on aukko Stalinin vainojen suomalaisuhrien kohdalla.

Nuorteva kertoo STT:lle, että aiheesta ei ole tehty lopullista selvitystä sen vaatiman suuren työmäärän vuoksi. Nuortevan mukaan kyseessä olisi monivuotinen hanke, jolle ei ole ollut sen edellyttämää rahoitusta.

Nuorteva ei ole vielä puhunut asiasta Niinistön tai muun valtionjohdon kanssa. Hän ennakoi, että aiheesta keskustellaan valtioneuvoston kanslian kanssa.

Stalinin aikakaudella arvioidaan kuolleen jopa kymmeniä miljoonia

Stalinin vainoilla viitataan Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin (1878–1953) aikana tehtyihin poliittisiin puhdistuksiin. Ne olivat kiivaimmillaan vuosina 1936–1938. Kaikkiaan Stalinin aikakaudella arvioidaan kuolleen miljoonia – mahdollisesti jopa kymmeniä miljoonia – ihmisiä poliittisissa puhdistuksissa.

Vuonna 2009 ilmestyi Osmo Jussilan, Seppo Hentilän ja Jukka Nevakiven kirjoittama Suomen poliittinen historia. Sen mukaan "lopullista selvitystä suomalaisten kommunistien kohtalosta ei ole vielä tehty". Useita suomalaisia ja amerikansuomalaisia muutti suurin odotuksin Neuvostoliittoon 1930-luvulla. Professori Jouko Vahtola arvioi kirjassaan Suomen historia kivikaudesta 2000-luvulle, että Stalinin vainoissa likvidoitiin kansanvihollisina jopa 20 000 suomalaista.

Unto Hämäläinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että tällainen tutkimus olisi ollut arkaluontoista neuvostoaikana, mutta ei enää. Neuvostoliitto kaatui vuonna 1991.

Hongkongissa mielenosoittajat ja mellakkapoliisit ovat ottaneet yhteen erityisalueen parlamenttirakennuksen edustalla.

Poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä hajottaakseen mielenosoituksen lakiasäätävän parlamentin edustalla.

Vesitykkien vesi oli värjätty siniseksi, jotta poliisi voisi sen avulla tunnistaa mielenosoitukseen osallistuneita.

Osa mielenosoittajista heitteli polttopulloja ja katukiviä poliiseja kohti. Sekasorto jatkui Hongkongin liikekeskustassa, jossa hallitusrakennuksilta vetäytyvät mielenosoittajat rakensivat barrikadeja.

Mielenosoitukset osuvat vuosipäivälle: Viisi vuotta sitten Kiina eväsi täysin demokraattisten vaalien pitämisen Hongkongissa.

Kriisi alkoi kiistellystä lakihankkeesta

Mielenilmaukset ovat jatkuneet Hongkongissa 13 viikonloppua peräkkäin.

Mielenosoittajat uhmaavat viranomaisten mielenosoituskieltoa ja Kiinan keskusvallan varoituksia.

Protestit alkoivat kiistellystä lakihankkeesta, joka olisi sallinut tietyissä tapauksissa epäiltyjen luovuttamisen tuomiolle Manner-Kiinaan. Demokratia-aktivistit katsoivat hankkeen entisestään kiristävän Kiinan keskushallinnon otetta Hongkongista.

Lakihanke on sittemmin jäädytetty, mutta protestit ovat laajentuneet vaatimaan yleisesti vastustamaan Kiinan kommunistipuolueen yrityksiä kaventaa Hongkongin demokraattisia oikeuksia.

Poliisi pidätti demokratia-aktivisteja etukäteen

Perjantaina viranomaiset pidättivät ainakin viisi näkyvää demokratia-aktivistia ja kolme lainsäätäjää. Pidätettyjen joukossa oli kaksi vuoden 2014 sateenvarjoprotestien johtohahmoa, Joshua Wong ja Agnes Chow.

Johtohahmojen pidätykset eivät kuitenkaan estäneet mielenilmauksia, jotka etenevät nyt pitkälti ilman johtajia.

Iltapäivällä tuhannet ihmiset uhmasivat viranomaisten asettamaa mielenosoituskieltoa.

Uutistoimisto Reutersille puhunut 22-vuotias opiskelija Eric sanoi, että protestien kieltäminen on kuin kieltäisi hengittämästä.

– On velvollisuuteni taistella demokratian puolesta, hän sanoi.

– Ehkä voitamme, ehkä häviämme. Mutta me taistelemme.

Päivällä mielenosoitusmarssi sujui pääosin rauhanomaisesti.

Tunnelmat kiristyivät iltaa kohden, kun Hongkongin hallintorakennusten luo kokoontui mustiin pukeutuneita kypäriin ja kaasunaamareihin sonnustautuneita mielenosoittajia ja poliisi alkoi hajottaa mielenilmauksia.

Loppukesällä 2018 Nina Auvisen elämä tulvi onnea: perhe oli saanut myytyä vanhan omakotitalonsa, muuttanut vuokralle ja aloittanut uuden, unelmien kodin rakentamisen.

Pitkään kotiäitinä ollutta Auvista odotti kotikaupungissa Kokkolassa myynnin ammattitutkinnon opiskelupaikka ja valmis pesti opintojen jälkeen.

Vuoden ja usean väliaikaisasunnon jälkeen, jäljellä on perhe, yhä venyvä raksatyömaa ja loputtoman pitkiltä tuntuva vääntö vuokranantajan ja vakuutusyhtiön kanssa.

Homeongelmainen vuokra-asunto sairastutti Auvisen ja tuhosi perheen talouden. Myös opiskelupaikasta oli luovuttava heikentyneen terveyden takia. Tutkimukset ja hoidotkin ovat kesken, koska Auvinen tuli yllättäen raskaaksi. Poikavauva syntyi kesän kynnyksellä 2019.

– Tämä on aivan kauheaa. Homekatastrofissa joudut sairaana ja väsyneenä taistelemaan, etkä silti välttämättä saa apua. Jos tulipalo vie tavarat, apua on heti tarjolla. Jos tuhoaja on home, olet omillasi, Auvinen puuskahtaa.

Pysy rauhallisena, käynnistä selvitysprosessi

Nina Auvisen perhe ja monet muut suomalaiset tarpovat samassa suossa.

Hengitysliiton asiantuntija Sari Mäkeä harmittaa, että Suomessa puuttuu erityinen auttamisen polku sisäilmasairastuneille. Hänen mielestään varsinkin alkuvaiheessa sisäilmaongelman kohdanneet tarvitsisivat tiedon lisäksi taloudellista, oikeudellista ja terveydenhuollollista tukea tilanteen selvittämiseksi.

– Tällä hetkellä apua ja tukea on vaikea saada. Kumpikin on hajanaista ja sattumanvaraista, Mäki sanoo.

Tuttua on myös, että selvitysprosessi voi kestää pitkään. Suomi on täynnä esimerkkejä, miten homekouluissa, esimerkiksi helsinkiläisellä Vartiokylän ala-asteella, vanhemmat ovat taistelleet vuosikausia paremman sisäilman puolesta.

Sari Mäkelä kehottaa sisäilmaongelmia epäiltäessä pysymään rauhallisena, sillä sisäilmaongelma voi johtua monesta eri asiasta, ja myös seuraukset voivat vaihdella paljon.

Kun ymmärtää tai yhdistää oman tai perheen oireilun johtuvan asunnosta, on asia selvitettävä. Vuokralaisen on ilmoitettava kirjallisesti havainnoistaan ja oireistaan vuokranantajalle, ja mikäli hän ei tee mitään terveyshaitan poistamiseksi, voi seuraavaksi ottaa yhteyttä terveystarkastajaan.

Myös omistusasunnossa on syytä käynnistää tutkimukset.

Pidä kirjaa oireista, videoi reaktioitasi

Nina Auvisen perheen vuokra-asunnon hieman tunkkainen haju ei johtunutkaan siitä, ettei asunnossa oltu hetkeen asuttu. Tutkimusten jälkeen vessasta löytyi kosteutta ja hometta sekä viemäristä ilmavuoto, joka toi sisäilmaan epäpuhtauksia.

Koko perhe oireili jatkuvalla flunssakierteellä. Auvisella ja lapsilla oirekirjo paheni: nousi ihottumaa, ääni käheni ja katosi, tuli outoa kuumeilua ja jatkuvaa päänsärkyä. Viimeinen niitti oli, kun rintakivut ja hengitysvaikeudet iskivät.

– Uskoin kuolevani, kun minut kiidätettiin yöllä ensiapuun.

Säikähdyksen jälkeen alkoi lääkärikierre, jota Auvinen ei välitä paljon muistella. Hän toteaa lähteneensä usein vastaanotoilta itkien kotiin, kunnes sai sosiaalisen median kautta vinkin lääkäristä, joka tuntui uskovan oireisiin.

– Kuulluksi tuleminen on monelle sisäilmaongelmia kohdanneelle tärkeää, koska viranomaisten ja terveydenhuollon ammattilaisten tarjoama tuen määrä vaihtelee, sanoo Hengitysliiton asiantuntija Sari Mäki.

Lääkäriin on hakeuduttava, jotta oireilun syitä ja hoidon tarvetta voidaan ruveta selvittelemään. Hyvä lääkärisuhde on silloin kullanarvoinen asia.

Sisäilmasta sairastamiselle ei ole olemassa omaa sairausdiagnoosia, sillä oireilu ja sairastaminen ovat yksilöllisesti muodostuvia erilaisten oireiden kirjoja.

Mäki neuvoo pitämään omista oireista ja voinnista kirjaa, koska silloin asia on helpompi ottaa esille vastaanotolla.

Nina Auvinen on videoinut puhelimella oirehtimisensa, ja neuvoo muitakin sisäilmasairastumista epäileviä tekemään samoin.

– Videoissa näkyy todistettavasti, kuinka iholleni ja puheelleni kävi sisäilmaongelmaisen asuntomme eri tiloissa. Jo hetken oleskelun jälkeen ääneni käheytyy ja alkaa kadota melkein kokonaan. Myös iho alkaa punottaa ja reagoida.

Selvitä taloustilanne

Sisäilmakatastrofin keskellä tuntee helposti jäävänsä yksin, mutta sairastamisesta, väsymyksestä ja epätoivosta huolimatta on tsempattava itsensä, jos mielii saada apua.

– Tilanne on hankala. Kokemuksemme mukaan oma aktiivisuus avun haussa on tärkeää, sanoo Sari Mäki Hengitysliitosta.

On myös tärkeää, että sairastava tuntee saavansa tilanteen hallintaansa.

– Pysähdy keräämään yhteen tilannekuva, sairausloman tarve ja selvitä taloudellinen tilanne.

Nina Auvisen perhe menetti kaikki tavaransa. Homepesuista, otsonoinneista ja etikkapuhdistuksista huolimatta tavarat ja vaatteet aiheuttivat myös uudessa vuokra-asunnossa voimakkaita iho- ja hengitysoireita.

– Lajittelin puhdistettuja lasten legoja. Ei mennyt kuin minuutteja, kun käsiin leimahti helakan punainen ihottuma.

Ulkona oli jo pakkasta, mutta lapsille ei voitu säästää edes ulkohaalareita. Kaikki tavarat oli pakattava lopullisesti kaatopaikkakuormaan.

– Itkin, kun suojahaalarit ja -käsineet ja hengityssuojain päällä tungin valokuviamme ja lasten piirustuksia jätesäkkiin.

Auvinen kehottaa laittamaan tilanteen omalle kohdalle: miltä tuntuisi, jos joutuisi yhtäkkiä hankkimaan kaikki normaalissa arjessa tarvittavat tavarat kerralla.

Vaikka kuinka konmarittaisi, kuusihenkinen perhe tarvitsee yllättävän paljon asioita elämiseen.

– Ei sitä edes tajua, kuinka järkyttävästi menee rahaa, kun ostat tiskiharjasta kenkiin, kuiva-aineista vuodevaatteisiin kaiken. Vaatteista puhumattakaan.

Säästöt hupenivat sohvaan ja kodinkoneisiin.

Hengitysliitto teki selvityksen vuonna 2014 sisäilmasta sairastuneiden selviytymisen ja syrjäytymisen kokemuksista. Selvitys on samansuuntainen Auvisen perheen kokemusten kanssa: taloudellisen avun saaminen on haasteellista.

Tilanne ei ole muutamassa vuodessa muuttunut paremmaksi. Sari Mäeltä löytyy joitakin vinkkejä.

– Kunnan sosiaalitoimeen voi olla yhteydessä ja pyytää apua käytännön asioihin. Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelusta voi saada apua. Saamamme kokemustiedon mukaan moni sisäilmasta sairastava on saanut apua myös diakoniatyön kautta.

Hengitysliiton tutkimuksesta selviää, että sisäilmaongelmissa tavaransa menettäneet ovat voineet saada kuntiensa sosiaalitoimesta pieniä avustuksia esimerkiksi lasten patjojen tai joidenkin pienten välttämättömien huonekalujen ostamiseen.

Nina Auvinen on kotona nyt neljän lapsen kanssa. Mies paiskii leipätöiden lisäksi hommia perheen omakotitalotyömaalla. Auvisen sanojen mukaan he elävät kädestä suuhun.

– Olemme joutuneet käyttämään talonrakennusrahaa tavaroiden ja vaatteiden hankintaan ja arjen pyörittämiseen. Rakentaminen on tiukentuneen budjetin takia venynyt. Talon materiaaleja on jouduttu vaihtamaan ja ideoita karsimaan.

Perhe haki Kelalta tukea, mutta sai kielteisen päätöksen.

– Ymmärsin, että syynä on rakennustyömaamme. Sanottiin, että kyllähän teillä on tiukkaa ja tosi vähän tavaraa, mutta voitte ottaa talobudjetista rahaa. Emme voi tai talo ei valmistu ikinä!

Diakonialta perhe on saanut ruokalahjakortteja, ja kaupungilta aikuissosiaalityöntekijän auttamaan avun etsinnässä ja tilanteen kartoittamisessa.

– Hän on ollut korvaamaton ja osaava apu, olen todella kiitollinen, Auvinen toteaa.

Pyydä apua, hanki vertaistukea

Nina Auvinen kiittää myös perheen läheisiä sekä tavallisten ihmisten hyväsydämisyyttä. Vanhempien apu on ollut korvaamatonta, samoin sosiaalisen median voima.

– Saimme somen kautta nopeasti uuden vuokra-asunnon. Facebookin Mammat-ryhmän muutamat jäsenet puolestaan järjestivät hyväntekeväisyyshuutokaupan avuksemme.

Henkilökohtaisilla turvaverkoilla on suuri merkitys sisäilmakriiseissä. Hengitysliiton kokemuksen mukaan moni on saanut apua sukulaisiltaan ja ystäviltään.

Asiantuntija Sari Mäki neuvoo myös hakeutumaan vertaisten pariin. Saman kokenut ymmärtää parhaiten, mitä toinen elää läpi.

Toisen sisäilmasairastuneen kanssa uskaltaa ilmaista tunteensa ja käsitellä niitä. Muiden kokemuksista voi myös itse oppia ja löytää uusia selviytymiskeinoja elämäänsä.

– Myös Hengitysliitto tarjoaa vertaistukea puhelimitse, kasvokkain tapaavissa vertaisryhmissä ja Facebookissa, Mäki kertoo.

Selvitä vakuutukset

Auvisen perheellä on kesken asioiden selvittely vuokranantajan ja vakuutusyhtiön kanssa.

– Välillä tuntuu, että meitä pallotellaan korvausvaatimuksissa toiselta toiselle. On ollut aivan järjettömän kova työ valokuvata vakuutusyhtiötä varten jokainen poisheitetty tavara.

Auvista odottaa vielä häkkivarastollinen jätesäkkeihin pakattuja tavaroita.

Perhe on suunnitellut palkkaavansa lakimiehen auttamaan asioiden etenemisessä. Loppuratkaisua Auvinen ei uskalla edes ajatella.

Hengitysliiton kokemustiedon valossa ei näytä kovin hyvältä. Asiantuntija Sari Mäkelä kertoo, että kotivakuutukset näyttävät korvaavan harvoin kodin irtaimistoa, joka on vaurioitunut pitkän aikavälin kuluessa asuntoon syntyneistä kosteus- ja homevaurioista.

Äkilliset putkirikot ja vesivahingot ovat eri asia.

– Vakuutusyhtiöt tarkistelevat korvaushakemuksia tilannekohtaisesti, ja päätöksissä otetaan huomioon muut sisäilmaongelman osapuolet ja heidän vastuunsa asiassa eli esimerkiksi kiinteistön omistaja ja vuokralainen.

Auvisen suurin toive on päästä elämään niin normaalia arkea, kun se sisäilmasairastuneelle on mahdollista.

Rakenteella olevassa kodissa on jo jouduttu vaihtamaan materiaalit mahdollisimman vähän allergisoiviksi. Silti huolettaa.

– Olimme ikionnellisia, kun löysimme tontin metsän reunalta. Tällä hetkellä en pysty oleskelemaan raksatyömaan takapihalla, koska metsämaa tuo oireita. Olisi aivan kauheaa, jos en pystyisikään asumaan uudessa kodissa.

Tuore suomalainen tutkimus antaa toivoa vakavan psykopatian varhaiseen tunnistamiseen ja mahdolliseen lääkehoitoon. Tutkimuksen mukaan opioidijärjestelmän poikkeava toiminta on yksi tekijä psykopatian taustalla. Samalla selvisi, että monet geenit ilmentyvät poikkeavasti psykopaateilla.

Muutoksia tutkittiin kantasoluteknologian avulla.

Kehittyvän psykopatian huomaaminen olisi mahdollista esimerkiksi vastasyntyneestä tai jopa sikiöstä. Professori Jari Koistinaho Helsingin yliopistosta pitää tätä merkittävänä psykopatian havaitsemisessa ajoissa.

– Jo varhaislapsuudessa olisi mahdollista tunnistaa ne henkilöt, joille on kehittymässä vakava psykopatia. Heille voitaisiin antaa kasvatuksessa tukea yhteistyössä vanhempien kanssa ja mahdollisesti hoitoa, millä ehkäistäisiin tai lievennettäisiin psykopatian kehittymistä, Koistinaho kertoo.

Psykopatia on antisosiaalisen käyttäytymisen äärimmäinen ilmenemismuoto, mihin liittyy olennaisesti tunnekylmyys ja vääränlainen käsitys omasta itsestään. Arviolta yksi prosentti yleisväestöstä on psykopaatteja.

Pitkälle kehittynyttä psykopatiaa ei voida enää hoitaa, minkä takia kehittyvän psykopatian huomaaminen varhaisessa vaiheessa on oleellista mahdollisen hoidon onnistumisessa.

– Jos vakava psykopatia huomataan vasta siinä vaiheessa, kun henkilö on jo väkivaltarikollinen, on psykopaatti useasti haluton lääkehoitoon. Silloin on hyvin vähän keinoja lähteä auttamaan tätä henkilöä, Koistinaho sanoo.

Tutkijat etsivät lääkehoitoa psykopatiaan

Psykopatiaan ei ole tällä hetkellä hoitokeinoa, eikä esimerkiksi klassisesta psykoterapiasta ole apua, vaikka sitä käytetään moniin muihin mielenterveyden sairauksiin. Parantumisen sijaan psykopaatti voi oppia uusia keinoja manipuloida ihmisiä klassisen psykoterapian kautta.

Tuore tutkimus antaa kuitenkin uusia mahdollisuuksia kehittää lääkehoitoa psykopatiaan, sillä tutkijat havaitsivat psykopaateilla opioidijärjestelmän poikkeavaa toimintaa.

– Nyt voimme nähdä tarkemmin, mitkä mekanismit ja molekyylit toimivat väärin. Pienellä jatkotutkimuksella voitaisiin hyvin tarkkaan nähdä, mikä se proteiini tai entsyymi olisi, mihin lääkehoito pitäisi kohdistaa, Koistinaho kertoo.

Tutkijaryhmä esittää yhtenä mahdollisena hoitomuotona aivojen opioidijärjestelmän tasapainoittamista naltreksoni- tai buprenorfiinilääkkeillä.

Aivojen opioidijärjestelmä osallistuu mielihyvän ja kivun säätelyyn. Buprenorfiinia voidaan käyttää esimerkiksi kipulääkkeenä leikkauksen jälkeen ja naltreksonia muun muassa alkoholiriippuvuuden hoitoon.

– Psykopatian hoidossa ongelmana on kuitenkin se, ettei henkilö itse koe tarvitsevansa mitään hoitoa. Jos psykopatian kehittymiseen voitaisiin puuttua jo lapsuudessa, henkilö voisi näin olla myönteisempi vastaanottamaan hoitoa, Koistinaho huomauttaa.

Lue lisää aiheesta:

Suomalaistutkimus: Psykopaateilta löytyi muutoksia geenien ilmentymisessä – yksi tekijä psykopatian taustalla

Paatunut psykopaatti voi olla jo hoidon ulottumattomissa – psykopatia on monelta osin vielä mysteeri

Tallinna-tunnelin suunnitelmille on tullut takaisku, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Alustavien geologisten selvitysten perusteella Suomenlahden pohjalla on useita kallioalueita, joissa kallion laatu on heikko. Tämä voi aiheuttaa rakentamiselle merkittäviä vaikeuksia.

Geologit edellyttävät tarkempia tutkimuksia ennen kuin linjaukset lyödään lukkoon.

Selvityksissä on hyödynnetty molempien maiden aiempaa geologista tutkimusaineistoa sekä kaikuluotausta Suomenlahdella.

Lisää aiheesta:

Näin Vesterbackan tunnelihanketta kommentoidaan – virolaisministeri: Aikataulu epärealistinen, kannattavuus ja ympäristövaikutukset epäilyttävät

Peter Vesterbackan Tallinna-tunnelihankkeeseen tulossa mukaan maailman suurin rakennusliike – vuosittainen työllisyysvaikutus olisi 20 000 henkilötyövuotta

– Ulkona nukkumisessa on jotain rauhoittavaa, Kolarin Ylläksellä asuva Susanna Arpiainen sanoo.

Raikas ulkoilma helpottaa univaikeuksista kärsivää naista.

– Herään helposti aamuyöllä ja tuntuu että maailma kaatuu päälle, mutta ulkona sellaista oloa ei tule. Kun herään, ei tunnu pahalta katsoa pimeyttä ja kuulostella yön ääniä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori ja unitutkija Timo Partosen mukaan ulkona nukkuminen voi todella auttaa univaikeuksista kärsivää, mikäli ulos siirtyminen auttaa rentoutumaan.

– Eli jos pääsee ajatuksissaan irti ärsykkeistä, jotka sisällä ovat valvottaneet tai huolestuttaneet, Partonen selittää.

Ihmisellä voi olla nukahtamista estäviä toimintatapoja omassa käyttäytymisessään. Sisällä voivat vaivata myös ulkoiset ärsykkeet. Joidenkin on esimerkiksi vaikea jättää älylaitteitaan käsistään sisällä. Ulkona oleva riisutumpi ympäristö voi unitutkijan mukaan auttaa.

Ulkona nukkumista ei voi kuitenkaan käyttää vuoden ympäri univaikeuden selättämiseen.

– Jos on kovin huonouninen ja ulkona saa nukuttua paremmin, pitäisi pyrkiä nukkumaan useampia öitä viikossa ulkona. Suomessa vuodenaikojen vaihtelu tuo kuitenkin omat rajoituksensa ulkona nukkumiseen, unitutkija Timo Partonen kertoo.

Patja, tyyny ja makuupussi

Susanna Arpiainen on yöpynyt ulkona ala-asteelta saakka. Tuolloin hän nukkui makuupussissa ja vällyjen välissä omakotitalon parvekkeella jopa marraskuun alkuun.

– Kaverit ja opettajat ihmettelivät, miten tarkenen siellä, hän muistelee.

Nykyään Arpiainen viettää arkiyönsä koiriensa kanssa takapihan terassilla. Mukavuudet ovat lähellä. Pieni patja, tyyny ja makuupussi takaavat hyvät yöunet.

Kun aikaa on enemmän, kolmikko matkaa laavulle tai kotaan nukkumaan. Tällöin mukana on puhallettavat retkityyny sekä makuualusta, jotka mahtuvat helposti reppuun.

– Jalat ja kädet eivät puudu yöllä, niska on hyvässä asennossa eikä palella. Ne takaavat hyvät unet.

Unitutkijan mukaan ulkolämpötila saa vaihdella suurestikin, kunhan yöpyjällä on päällään yöasu ja käytössään vuodevaatteet.

– Lämpötila saa vaihdella 3:sta 23:een asteeseen, eikä se vielä suuresti vaikuta siihen, miten hyvin tai huonosti ihminen nukkuu, Timo Partonen sanoo.

Susanna Arpiainen painottaa, että makuupussin laatuun kannattaa panostaa. Sen tulee olla sopivan lämpöinen ja riittävän tilava.

– Olen joutunut testaamaan useampaa makuupussia ennen kuin olen löytänyt tämän, missä saan parhaat unet.

Testaa omat unesi lauantaina

Unitutkijan mukaan on yksilöllistä, nukkuuko ihminen paremmin ulkona vai sisällä.

Sitä, nukkuuko itse yönsä paremmin ulkona vai sisällä voi testata esimerkiksi lauantaina. Suomessa nimittäin vietetään Nuku yö ulkona -tempausta. Suomen Latu tavoittelee neljättä kertaa järjestettävään kampanjaan yli 50 000 osallistujaa.

Susanna Arpiainen on tempauksen aikaan Islannissa. Vielä on epävarmaa, mahdollistaako maatilamajoitus ulkona yöpymisen.

– Olisi kiehtovaa olla tempauksessa mukana ja näyttää muissakin Pohjoismaissa että osaamme nukkua ulkona.

Lue myös:

Sofia Sihvonen kömpii jokaisella lounastauolla autonsa takakonttiin nukkumaan – "Kun pääsee nollaamaan, niin jaksaa tsempata"

Selätä unettomuus asiantuntijoiden vinkeillä, mutta muista: "Minkään yksittäisen kikan kokeileminen ei todennäköisesti auta"

Kevyenliikenteen sillassa Virojoella havaittiin keväällä ikävä yllätys. Kannen alapuolella oli silmin havaittavaa lahottajasienen kasvustoa. Se lahottaa sillan puista kansilankutusta.

– Sientä on havaittu kolmessa eri kohdassa. Kansilankutuksen yksittäisiä lankkuja on lahonnut, tekninen johtaja Markku Uski kertoo.

Vastaavia ongelmia on havaittu eri puolilla Suomea. Lahottajasientä on esiintynyt uudehkoissa, jopa alle kymmenen vuotta vanhoissa puisissa kansilankutuksissa kevyenliikenteen silloissa sekä ajoneuvoliikenteen silloissa, jotka sijaitsevat vähäliikenteisillä teillä.

– Sieni lahottaa puuta ja sillan kanteen voi tulla koloja ja painaumia. Ne ovat samalla tapaa vaarallisia kuin kuopat tiestössä muutenkin. Rengas ei mene sillan läpi, mutta kolot voivat aiheuttaa rikkoutumista, Väylävirastosta yksikön päällikkö Markku Äijälä selittää.

Väylävirasto aikoo käynnistää tutkimuksen, missä lähdetään selvittämään muun muassa, kuinka laaja ongelma on kyseessä ja mistä se johtuu.

Myös Kestopuuteollisuus ry selvittää omalta osaltaan ongelmaa ja pyrkii etsimään vastauksia muun muassa siihen, millä tehoaineilla ja miten silloissa käytetty puu on kyllästetty.

Romahtamisvaaraa silloissa ei Äijälän mukaan ole.

– Puusillat ovat lahonneet oikeastaan aina. Huolestuttavaa on, että lahoa on havaittu yllättävän uusissa puukansissa.

Epätäydellinen kyllästys altistaa sienelle

Selvää syytä lahottajasienen esiintymisille ei ole vielä löydetty.

Yhdeksi selittäväksi tekijäksi on esitetty puun kyllästysaineiden muutosta. Kyllästysaineita muutettiin vuosituhannen alussa ympäristöystävällisemmäksi. Nyt pohditaanko, vaikuttaako tämä siltojen kestävyyteen.

Puun kyllästysaineiden tehokkuutta valvoo Pohjoismaiden puunsuojaneuvosto.

Vuosittain puukantisia siltoja rakennetaan Väyläviraston Markku Äijälän mukaan alle kymmenen per vuosi. 2000-luvun aikana kymmenien vanhempien siltojen puulankutuksia on kuitenkin uusittu.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:sta eläköitynyt erikoistutkija, filosofian tohtori Hannu Viitanen ei pysty sanomaan, mistä nyt havaittujen siltojen ongelma johtaa. Hän kuitenkin kertoo olleensa huolestunut epätäydellisistä kyllästysprosesseista, joissa aine ei ole tunkeutunut koko pintapuun alalle.

Hän kertoo tietävänsä maakosketuksessa olevia puurakenteita, joissa on havaittu, ettei kyllästyminen ole ollut riittävää.

– Silloin voi käydä näin, että lahottajasienet iskevät ennen aikojaan.

Lahoa ei aina näe päällepäin

Kaakkois-Suomen ely-keskus on selvittänyt lahottajasienen esiintymistä.

Toistaiseksi on Äijälän mukaan tutkittu noin 20–30 siltaa. Niistä alle kymmenessä on havaittu lahottajasientä. Äijälä kuitenkin uskoo, että havaintoja tulee vielä lisää.

– Se on tällainen salakavala, että päällepäin ei aina näe, että puu onkin laho sisältä.

Virojoella kevyenliikenteen sillan kansilankutus on muutaman vuoden sisällä paikattava tai uusittava kokonaan. Vielä Virojoella ei ole tunnistettu sientä, joka kevyenliikenteen siltaa lahottaa. Hannu Viitanen sanoo, että usemmiten ulkorakenteita lahottaa aidaskääpä.

Itsenäisen Suomen sotilastiedustelun syntymäpäivänä pidetään 22. tammikuuta 1918. Kenraali C.G.E. Mannerheimin johtama yleisesikunta lähetti silloin suojeluskuntapiireille kiertokirjeen, jossa kehotettiin värväämään tiedustelijoiksi ”rohkeita ja ovelia henkilöitä”.

Tiedustelijoiden oli tarkkailtava Suomessa olleita venäläisiä joukkoja ja yritettävä saada selville venäläisten aikomukset. Tiedot oli saatava selville joko suoraan venäläisiltä tai ”heidän tuntemiensa tyttöjen tahi suosimiensa ravintoloiden viinurien jne. kautta”.

Tiedustelua tutkineen Matti Kososen mukaan armeijan tiedustelijoiden ammattitaito oli itsenäisyyden alkuvuosina pienistä resursseista huolimatta erittäin hyvä.

Tiedustelulla oli pitkään alatoimisto Viipurissa ja Sortavalassa, ja talvisodan alla määrärahat löytyivät myös Kajaanin ja Petsamon alatoimistojen perustamiseen. Näistä jälkimmäinen sijaitsi nimestään huolimatta Rovaniemellä.

Tiedustelu suuntautui Neuvostoliittoon, joka Suomessa koettiin ainoaksi uhkaksi.

– Voitiin verrata eri lähteistä saatuja tietoja ja saada kokonaiskuva, mitä itärajan takana tapahtuu, Kosonen selventää.

Kosonen toimii OsKun eli Päämajan kaukopartio-osasto Kuismasen perinneyhdistyksen puheenjohtajana. Joukko toimi talvisodassa nimellä Osasto Kuisma.

Metsätyömiehet agentteina

Suomalaistiedustelun hyväksi ennen talvisotaa työskennelleet suomalaisagentit koostuivat pääosin heimopakolaisista, jotka olivat taistelleet Neuvosto-Venäjällä punaisia vastaan vuosien 1918–1922 heimosodissa.

Moni oli metsätyömies, joka lähti välillä tekemään ”savottaa” entisiin kotimaisemiinsa rajan taakse.

Agentit hankkivat tietonsa lähinnä jututtamalla Neuvostoliittoon jääneitä sukulaisiaan ja tuttaviaan.

Toimintaa ohjasi yleisesikunnan tilastotoimisto, joka nimestään huolimatta keskittyi hankkimaan tietoja Neuvostoliitosta. Kososen mukaan yleisesikunta ei kuitenkaan pystynyt auttamaan omia agenttejaan, jos nämä jäivät kiinni.

– Se oli useimmiten kuolemantuomio, hän sanoo.

Kaksoisagentteja myös suomalaisten joukossa

Vakoilijoiden joukossa oli myös niitä, jotka pelasivat kaksilla korteilla. Niin teki esimerkiksi Suomen yleisesikunnassa työskennellyt valokuvaaja, reservin luutnantti Vilho Pentikäinen, joka vuonna 1933 paljastui Neuvostoliiton vakoilijaksi.

Samana vuonna kaksoisagentiksi paljastui myös tilastotoimiston Sortavalan alatoimiston Suojärven aluepäällikkö Aleksei Paramonoff, joka onnistui Pentikäisen tavoin pakenemaan Neuvostoliittoon.

– Se oli kova suonenisku, sillä siinä menetettiin kaikki kontaktit. Hänhän tunsi ja tiesi kaikki agentit ja avustajat, Kosonen selittää.

Omaa agenttiverkostoa piti yllä myös turvallisuuspoliisi, Etsivä keskuspoliisi. Yksi rajan taakse agentteja värvännyt oli Urho Kekkonen, joka toimi 1920-luvulla Etsivän keskuspoliisin Kajaanin alaosaston v.a. päällikkönä.

Epäonnistuiko Suomen tiedustelu talvisodan alla?

Matti Kososen mukaan Suomen sotilastiedustelu sai talvisodan alla vihiä siitä, että sotilaallinen voima oli lisääntymässä rajan takana. Siihen viittasivat monet yksittäiset asiat, kuten esimerkiksi se, että Petroskoin suksitehtaassa tuotanto lisääntyi huomattavasti, sotilaskasarmin läheisyyteen oli pystytetty lisää sotilastelttoja, tai että jokin maalaistalo oli otettu sotilaiden käyttöön.

– Nähtiin, että valmius sotilaalliseen voimankäyttöön oli olemassa.

Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön kenraalimajuri evp. Harri Ohra-ahon mukaan tieto asioiden kehityksestä ei kuitenkaan välittynyt ylimmälle päätöksentekotasolle, tai sitten siihen ei haluttu uskoa.

Puolustusministeri ei uskonut sodan syttymiseen, ja myös Päämajan tiedustelu päätyi vain viisi päivää ennen sotaa siihen, että hyökkäys ei juuri silloin ollut odotettavissa.

Tiedustelu onnistui kaappaamaan neuvostojoukkojen hyökkäyskäskyn vain päivää ennen talvisodan alkamista. Sotilastiedustelun varsinainen tehtävä olisi kuitenkin edellyttänyt, että puolustusvoimien ja maan poliittinen johto olisivat pystyneet varautumaan sotaan jo hyvissä ajoin.

– Tämä on se erittäin suuri virhe. Johtuuko se siitä, että haluttiin jollain tavoin miellyttää poliitikkoja, Ohra-aho pohtii.

”Ei yllätyshyökkäys”

Sotahistorian dosentti Pasi Tuunainen muistuttaa, että talvisota ei kaikesta huolimatta ollut yllätyshyökkäys. Suomessa oli jo lokakuussa tehty ylimääräisten harjoitusten (YH) varjolla liikekannallepano, mikä riisti Neuvostoliitolta mahdollisuuden yllätyshyökkäykseen.

– Suomen tiedustelu ei sen sijaan onnistunut ennustamaan Neuvostoliiton tavoitetta katkaista Suomi Oulun korkeudelta kahteen osaan, Tuunainen myöntää.

Matti Kososen mukaan suomalaisille tuli yllätyksenä myös joukkojen ja sotakaluston suuri määrä Laatokan pohjoispuolisella alueella.

Päämaja oli ennen talvisotaa arvioinut, että Laatokan ja Porajärven väliselle alueelle oli sijoitettu kolme tai neljä divisioonaa, kun niitä todellisuudessa oli siellä viisi.

Myös puna-armeijan aseistus aliarvioitiin. Niinpä esimerkiksi Laatokan pohjoispuolella hyökkäystä tuki oletettua enemmän panssarivaunuja, jotka kaiken lisäksi etenivät myös sellaisilla tieosuuksilla, joilla niiden ei uskottu pystyvän liikkumaan.

Radiotiedustelu omaa luokkaansa

Suomi aloitti radiotiedustelun jo vuonna 1927, kun luutnantti Reino Hallamaalle annettiin käsky perustaa Suomeen radiosignaalitiedustelu ja salakielipalvelu.

Suomalaiset pystyivät jo varsin varhain avaamaan neuvostolaivaston omassa radioliikenteessään käyttämän nelinumeroisen salakielikoodin.

Neuvostoliiton maavoimien käyttämän koodin avaamiseen saatiin ennen talvisotaa apua myös Viron viestitiedustelulta.

Puna-armeijan kaikki joukot käyttivät samaa koodia, mikä Ohra-ahon mukaan oli suomalaisten kannalta hyvä asia.

– Se helpotti meidän toimintaamme, hän sanoo.

Radiokuuntelusta oli hyötyä myös talvisodan mottitaisteluiden aikana.

– Tiedettiin, mitä mottien sisällä tapahtuu, milloin pyritään läpimurtoon, ja millä tavalla huolto toimii.

Karjalan kansa kapinaan?

Suomen armeija perusti talvisodan aikana sissiosastoja, jotka tiedustelivat ja sabotoivat venäläisten selustayhteyksiä. Yksi niistä oli luutnantti Into Kuismasen johtama Osasto Kuisma.

Matti Kososen tietojen mukaan Osasto Kuisma kävi enimmillään noin 70 kilomerin päässä omista linjoista. Jatkosodassa joukko tunnettiin nimellä Osasto Kuismanen eli OsKu.

Päämajan käytössä oli myös itäkarjalaissyntyisiä agentteja, jotka toimivat pareittain neuvostojoukkojen selustassa. Mikkelissä alettiin vuoden 1940 tammikuussa kouluttaa myös erityisiä propagandasissejä.

Kurssille osallistui 28 miestä, joista suurin osa oli heimopakolaisia. Tavoitteena oli kouluttaa osanottajat menemään Itä-Karjalan kyliin, Aunukseen ja Vienaan, missä heidän piti nostaa kansa kapinaan neuvostojärjestelmää vastaan.

– Suunnitelmiin kuului, että Solovetskin vankilasta olisi vapautettu vankeja, jotka olisivat yhtyneet kapinaan.

Suunnitelmaa ei kuitenkaan testattu käytännössä, sillä talvisota päättyi 13. maaliskuuta. Vielä edellisenä päivänä oli lentokone valmiina viemään kahta kaukopartiomiesten ryhmää kauas neuvostoliittolaisten joukkojen selustaan.

Kososen mukaan lentokone oli tarkoitus tuhota perillä, ja sen jälkeen, kun miehet olisivat tehneet suunnitellut tuhotyöt, heidän oli määrä hiihtää takaisin Suomeen.

– Katsottiin, että suomalaiset joukot olivat niin epätoivoisessa tilanteessa, että jotain radikaalia oli tehtävä. Aika kuitenkin loppui kesken.

Japanilta puna-armeijan koodiavain

Suomi teki ennen jatkosotaa ja sen aikana tiedusteluyhteistyötä muun muassa Saksan ja Japanin kanssa. Japani oli onnistunut avaamaan puna-armeijan Kaukoidän radioliikenteessä käyttämän viisinumeroisen koodin, ja ennen jatkosotaa tämän avaimen sai myös Suomi.

Kun Neuvostoliitto ryhtyi käyttämään samaa koodia myös lännessä, oli sen avain jatkosodan hyökkäysvaiheessa jo suomalaisilla. Suomalaiset pystyivät sen avulla avaamaan Neuvostoliiton armeijan, armeijakunnan ja divisioonien välisen radioliikenteen koodisanomia.

Venäläiset siirtyivät myöhemmin kertakäyttöisiin koodeihin, jotka Harri Ohra-ahon mukaan olivat huomattavasti vaikeammin avattavissa.

Suomen radiotiedustelukeskuksessa toimi sodan aikana myös japanilainen yhteysupseeri, majuri Eichi Hirose.

Suomen tiedustelu kunnostautui jatkosodan aikana myös diplomaattisanomien sieppaamisessa. Vuonna 1943 maahan perustettiin jopa erityinen diplomaattikuuntelukomppania.

– Sen suurin saavutus oli yhdysvaltalaisen diplomaattikoodin murtaminen, Ohra-aho kiittelee.

Rajan takana viimeiseen asti

Suomen tiedustelu lähetti jatkosodan aikana pari sataa sotavankia takaisin Neuvostoliittoon vakoilemaan Suomen hyväksi, ja myös kaukopartiotoiminta laajeni. Erillisen pataljoona 4:n alaisuudessa toimi neljä kaukopartio-osastoa: osastot Vehniäinen, Kuismanen, Marttina ja Paatsalo.

Ohra-ahon mukaan kaukopartiotoiminta muuttui asemasotavaiheen aikana aiempaa strategisemmaksi. Mielenkiinnon kohteeksi tuli tällöin erityisesti Neuvostoliiton liittolaisiltaan sama apu.

Kun aselepo tuli voimaan 4. syyskuuta vuonna 1944, oli puna-armeijan selustassa yhä useita suomalaispartioita. Niistä viimeisimmäksi jäi Mannerheim-ristin ritarin Mikko Pöllän partio, joka palasi takaisin omalle puolelle vasta 12. syyskuuta.

Suomalaiset tuhosivat sotilastiedustelun papereita heti sodan jälkeen. Suuri määrä dokumentteja vietiin myös turvaan Ruotsiin Stella Polariksena tunnetussa operaatiossa. Suomalaiset tiedustelumiehet möivät näitä papereita myöhemmin eri maiden tiedustelupalveluille.

Kaukopartiomiehistä Naton vakoilijoita

Suomalaisille kaukopartiomiehille löytyi käyttöä 1940-luvun lopulla, kun lännen ja Neuvostoliiton välille syttyi kylmä sota.

Suomalaiset tekivät Naton hyväksi lukuisia tiedustelumatkoja syvälle Neuvostoliiton alueelle. Matkat rahoitti Norjan sotilastiedustelu, joka antoi partiomiehille myös valokuvauskoulutusta.

Rajan takana käytiin arviolta kolmisenkymmentä kertaa, ja niistä saadut tiedot kulkeutuivat myös Suomen puolustusvoimille.

Suomalaisten partiomatkat eivät jääneet venäläisiltä huomaamatta. Asiasta on vuoden 1951 lokakuussa maininta myös Paasikiven päiväkirjassa: ”Kaikki partiot eivät ole palanneet, joten osa niistä on joutunut venäläisten vangiksi.” Presidentti J. K. Paasikiven mukaan pääministeri Urho Kekkonen odotti asiassa jopa noottia Neuvostoliitosta.

Artikkeli perustuu Osasto Kuismasen perinneyhdistyksen kesäpäivillä 2.8.2019 Joensuussa pidettyihin esitelmiin sekä Matti Kososen kirjoihin Raja railona aukeaa – Tiedustelua Neuvosto-Karjalassa vuosina 1920–1939 (Ilias 2001) ja Talvisodan tiedustelijat. Päämajan tiedusteluosaston Sortavalan alatoimisto talvisodassa (Atena 2004)

Kuuntele:

Suomen tiedustelun synty sisältää terrori-iskuja, sabotaasia ja salamurhia.

Tiedustelun pitkä historia. Rikoskomisario Mikko Porvali Kalle Haatasen haastateltavana.

Poliisi käyttää vihapuheen paljastamiseen ja tutkintaan enintään kymmenen ihmisen työpanoksen vuodessa, sanoo poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta.

Sisäministeriöön on tullut Enqvistin mukaan viime vuosina useita selvityspyyntöjä kansanedustajilta. Poliisin on haluttu selvittävän, kuinka paljon se käyttää resursseja erityyppisten rikosten tutkintaan.

Pyyntöjen taustalla on huoli siitä, että poliisi käyttäisi voimavarojaan vääriin asioihin. Viimeksi torstaina perussuomalaisten kesäkokouksessa puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi, miten "tarvitsemme henkilöstöä oikeiden rikosten tutkintaan ja ehkäisyyn, emme somepuheita kyttääviä vihapuhepoliiseja".

Rikoslaissa ei ole erikseen määritelty vihapuhetta. Netissä tapahtuvasta vihapuheesta tulee poliisiasia, jos se täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen, uskonrauhan loukkaamisen tai kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit.

Jotkut tahot tuovat jatkuvasti esille mielikuvaa, että poliisi tonkii ja väkisin kaivelee näitä asioita. Måns Enqvist

Enqvistin mukaan netin rangaistavan vihapuheen tutkinta on keskitetty Suomessa Helsingin poliisilaitokselle, jossa siihen on varattu kahden henkilötyövuoden panos. Muissa poliisilaitoksissa poliisit tutkivat tapauksia oman työnsä ohella.

– Uskallan sanoa, että puhutaan ehkä noin kymmenestä henkilötyövuodesta kaiken kaikkiaan. Kymmenen voi olla jopa yläkanttiin, hän arvioi.

Arvio perustuu siihen, mitä poliisilaitoksilta on Poliisihallitukselle vastattu aiheesta tehdyissä kartoituksissa. Tarkkaa lukua ei saa, sillä poliisilla ei ole ollut kahteen vuoteen korvamerkittyä rahaa netissä tapahtuvan vihapuheen paljastamiseen ja tutkimiseen.

"Ei syy resurssipulaan"

Sisäministeriön laskelman mukaan poliiseja on nyt noin 7 300. Esimerkiksi rikostorjunnassa henkilötyövuosia oli viime vuonna 3 699 ja valvonnassa 1 250. Enqvistin mielestä onkin väärin väittää, että netin vihapuheen tutkinta olisi syynä poliisin resurssipulaan.

– Jotkut tahot tuovat jatkuvasti esille mielikuvaa, että poliisi tonkii ja väkisin kaivelee näitä asioita. Ihmiset eivät myöskään ymmärrä, että ei se ole poliisi, joka tätä ohjaa. Me seuraamme lakia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio onkin esittänyt, että esimerkiksi lakipykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta pitäisi ottaa tarkasteluun.

Enqvistin tavoin myös poliisijohtaja Sanna Heikinheimo puolustaa poliisin toimintaa netin vihapuheiden torjunnassa. Heikinheimo kommentoi asiaa Ylelle Poliisin päivän tapahtumassa Helsingissä lauantaina.

– Meillä on ollut tietoinen päätös, että vihapuheen torjuntaan laitetaan resursseja, niin kuin kaikkiin muihinkin poliisin toiminnan sektoreille. Ei sitä ole yliresursoitu, Heikinheimo sanoo.

Työryhmä: Vihapuhe on saanut vaarallisia muotoja

Netin vihapuhe on tullut yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi varsinkin tällä vuosikymmenellä. Hallituksen viime vuonna asettaman työryhmän mukaan vihapuhe on viime vuosina yleistynyt ja normalisoitunut, sekä saanut maalittamisen kaltaisia vaarallisia muotoja.

Vuonna 2017 palkattiin 25 uutta poliisia muun muassa netin sananvapausrikosten tutkintaan. Sen jälkeen korvamerkittyä rahoitusta ei ole kuitenkaan Poliisihallituksen mukaan tullut ja ryhmän kokoa on pienennetty.

– Ennen puhuttiin nettipoliiseista. Nykyään sosiaalinen media on joka ikisen poliisin työtä. Ja jos voitaisiin määritellä kaikki henkilötyövuodet, mitä poliisilla menee mihinkin asiaan, siitä tulisi helposti moninkertainen määrä henkilötyövuosia todellisuuteen verrattuna, poliisitarkastaja Pekka Heikkinen sanoo.

Rangaistavien vihapuheiden lisäksi poliisissa puhutaan viharikoksista. Niitä ovat kaikki rikokset, jotka kohdistuvat henkilöön sen takia, että uhri kuuluu johonkin kansalliseen, etniseen, seksuaaliseen tai muuhun vastaavaan kansanryhmään.

Poliisihallitukselta on hiljattain pyydetty tietoa myös viharikoksia tutkivien poliisien määrästä. Heikkisen mukaan vastaus on noin 20 henkilötyövuotta.

– Viharikoksissa oleellisinta on, että poliisilla, muilla viranomaisilla ja järjestöillä pitäisi olla kykyä tunnistaa ja ottaa huomioon viharikokset ilmiönä.

Lue myös: Yle tutki: joidenkin rikosten selvittämisprosentti on lähes romahtanut – katso oman alueesi tilanne täältä

Korjaus 31.8. kello 17.07: Poliisin päivä oli lauantaina eikä perjantaina, kuten artikkelin alkuperäisessä versiossa virheellisesti luki

Hälytystehtävä, laukaukset ja kahden poliisin haavoittuminen.

Tähän tapahtumakulkuun kiteytyy Porvoon ampumavälikohtaus elokuun viimeisenä sunnuntaina vuonna 2019.

Partio vastaanotti yöllisen hälytyksen Porvoossa sijaisevalle pienteollisuusalueelle. Asia liittyi hämärästi omaisuusrikokseen.

Seurauksena oli laukauksia ja kaksi haavoittunutta poliisia. He työskentelivät Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella.

Vanhempi konstaapeli Seppo Ijäs on työskennellyt samalla poliisiasemalla vuodesta 2006 lähtien ja toiminut vuosien ajan virkatehtävissä Porvoossa loukkaantuneiden poliisien kanssa. Yhteistä työhistoriaa on takana yli vuosikymmen.

Viime sunnuntain tapahtumat on käyty työporukan kanssa läpi useaan otteeseen.

– Puhuminen on henkisen puolen ylläpitoa. Asemalla neljän seinän sisällä näistä asioista voi puhua turvallisesti, Ijäs kertoo.

Viimeistään kesällä 2016 tapahtuneen Vihdin poliisisurman jälkeen väkivallan uhasta ei enää jossitella. Tuolloin kaksi poliisia sai osuman 67-vuotiaan miehen avattua tulen piiritystilanteessa. Toinen poliiseista menehtyi ja toinen loukkaantui vakavasti.

– Vihdin tapauksen jälkeen ei puhuta siitä, että jos jotain tapahtuisi, vaan kun jotain tapahtuu, Helsingin poliisilaitoksen konstaapeli Sami Talonpoika sanoo.

Talonpoika on työskennellyt Helsingissä poliisina yli seitsemän vuoden ajan. Hän on ollut mukana auttamassa Vihdissä vakavasti loukkaantunutta poliisia ja paikalla menehtyneen kollegan lähiomaisia.

"Pärjääminen" ei riitä

Poliisilaitoksilla on vakiintuneita tapoja reagoida kriisitilanteisiin.

Työkaverin loukkaantuessa virkatehtävän yhteydessä tulee apuun poliisin sisältä valittu kollega. Hän toimii uhrin tukihenkilönä muun muassa korvausprosessien ja vahinkodokumenttien hoidossa sekä viestinviejänä poliisin perheelle.

Tärkeintä on varmistaa, että haavoittuneella on sairaalassa kaikki kunnossa. Niin fyysisesti kuin henkisesti.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella työskentelevä konstaapeli Seppo Ijäs on toiminut kollegansa tukihenkilönä pariin otteeseen. Kysymys on ollut aina väkivaltatilanteista.

– Monesti ihmismieli on sellainen, että "kyllä minä pärjään". Silloin täytyy olla pelisilmää ja tuntea henkilö tarpeeksi hyvin, että osaa järjestää tälle myös jälkihuoltoa henkiseen palautumiseen, Ijäs kertoo.

Myös konstaapeli itse on käynyt läpi vaikeita aikoja: joistain työtehtävistä on jäänyt ikävämpiä muistijälkiä.

Ijästä on osoitettu virkatehtävien yhteydessä aseella ja uhattu veitsellä. Hän luettelee tilanteet tyynen rauhallisesti. Kyseiset tapahtumat on omaksuttu osaksi poliisin arkea.

Ijäs on yli vuosikymmenen pituisella poliisin urallaan hyödyntänyt poliisin sisällä järjestettävien purkukeskusteluiden lisäksi myös post-traumatyöpajaa, jossa työntekijöillä on mahdollisuus käsitellä omaan työhönsä liittyviä kuormittavia kokemuksia.

– Jos joku osoittaa aseella piiritystilanteessa, niin kyllä se riipaisee. Sen jälkeen rupeaa käymään "mitä jos"-keskustelua oman pään sisällä, hän sanoo.

Työtehtävän seuraukset jatkuvat leikkauspöydälle

Porvoon tapahtumien jälkeen Helsingin poliisilaitoksella työskentelevä konstaapeli Sami Talonpoika on saanut yhden sähköpostin.

– Viestissä kerrottiin erittäin pintapuolisesti Porvoon tapahtumista, vähemmän kuin lehdissä. Siinä oli tietysti pahoittelut kollegoille. Meitä käskettiin erityiseen varovaisuuteen ja tarkkaavaisuuteen tehtävillä. Se on kaikki tiedotus, mitä meillä on ollut tässä vaiheessa, Talonpoika sanoo.

Konstaapelin mukaan poliisilla ei resurssipuutteen vuoksi ole aikaa kouluttaa työntekijöitä riittävästi väkivaltatilanteissa toimimisen suhteen.

– Tällä hetkellä 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa on noin 7350 poliisia. Noin 10 miljoonan asukkaan Ruotsissa poliiseja on 30 000 ja lisää on tulossa. Jopa matematiikalla voidaan päätellä, ettei tässä tilanteessa sähköposti lämmitä.

Talonpoika viittaa poliisin resurssipulan yhteydessä myös virkavallan riittämättömiin varusteisiin alan uhkakuviin nähden.

– Helsingin poliisilaitoksella on keskusteltu poliisin taktisesta varustuksesta. Niiden pitäisi olla meille henkilökohtaisemmin suunniteltuja, koska ruumiinrakenne määrittelee paljon sitä, miten poliisi pystyy hyödyntämään raskasta varustusta vaaratilanteissa.

Uhkaavien tehtävien yhteydessä taktinen varustus puetaan henkilökohtaisen suojavarustuksen päälle.

Viranomaisten hälyttäminen väärin verukkein on Ruotsissa jo ilmiö. Se kantaa nimeä "blue light sabotage"- nimitys viittaa hälytysajoneuvojen sinisiin vilkkuihin.

Tilastojen mukaan poliisin työssään kohtaama väkivalta on kaksinkertaistunut Suomessa parissakymmenessä vuodessa.

Oikeustieteen tohtori Henri Rikander totesi Ylelle viime viikonloppuna, että poliisin vahingoittamisessa käytetty välineistö on myös monipuolistunut.

Molemmat konstaapelit, Talonpoika ja Ijäs, kertovat kohtaavansa poliisin väkivaltaista vastustamista miltei kuukausittain.

– Päälle sylkeminen ja potkuyritykset ovat niin jokapäiväisiä, että ne jäävät varjoon. Eivät ne juurikaan kiinnosta enää edes poliisin päällystöä, Talonpoika sanoo.

Talonpojalla on muistissa vuodelta 2013 tapaus, jossa hän mursi nilkkansa tehtävän yhteydessä väistäessään lyöntiä.

Seurauksena oli leikkauksia ja neljän kuukauden sairausloma.

Aseenkäyttö on keinoista viimeisin

Menneen viikonlopun aikana poliiseja ammuttiin yhteensä kolmesti, Porvoon lisäksi Jyväskylässä.

Heinäkuussa poliisi ampui miehen Helsingin Käpylässä. Noin 20-vuotias mies oli uhannut virkavaltaa ampuma-aseeksi muunnetulla starttipistoolilla.

Syyttäjä-tutkinnanjohtajan mukaan kyseessä oli hätävarjelutilanne ja poliisin aseenkäyttö oli perusteltua.

Talonpojan mukaan aseen käyttäminen on poliisin äärimmäisin keino. Ja myös niistä viimeinen.

– Käpylän tapahtuman johdosta iso hatunnosto oikeuslaitokselle, koska asiasta tehtiin päätös niin nopeasti.

Joskus oikeuskäsittelyt poliisin aseen käytöstä kuitenkin venyvät. Konstaapeli viittaa esimerkkinä vuoden 2016 tapaukseen, jossa moottoripyöräpoliisi ampui 32-vuotiaan miehen Orimattilassa.

Mies oli ampumishetkellä puukottanut tien sivuun suistuneesta autosta noussutta tyttöystäväänsä.

Asiasta tehtiin syyttämättäjättämispäätös vuoden jälkeen. Talonpojan mukaan aika on liian pitkä tilanteessa toimineelle poliisille.

– Me teemme sekunnin murto-osassa päätöksiä, kun taas useamman henkilön toimesta käytetään sitten aikaa sen pohtimiseen, olisiko kyseisessäkin tilanteessa ollut toisin toimimisen mahdollisuutta, hän sanoo.

Lue lisää:

Tutkija Porvoon ampumisesta: Poliisin työ muuttunut vaarallisemmaksi 2000-luvulla – "Näkyy selkeä virkamiehen vahingoittamistarkoitus, jopa ansoittamista"

Kolme ampumista yhtenä viikonloppuna – poliisit kertovat, miten elää uhkien kanssa: "En usko, että tämä tulee kenellekään yllätyksenä"

Yhdysvaltain yksi tunnetuimmista vangeista Sirhan Sirhan joutui perjantaina puukotuksen uhriksi San Diegossa sijaitsevassa rangaistuslaitoksessa.

– Vartijat reagoivat nopeasti ja löysivät puukotusvammoja saaneen asukkaan. Hänet siirrettiin vankilan ulkopuoliseen sairaalaan hoitoon ja hänen tilansa on nyt vakaa, Kalifornian vankeinhoito tiedotti.

Lausunnossa ei nimetty Sirhania, mutta nimettömät viranomaislähteet ovat myöhemmin vahvistaneet juuri hänen olleen uhri. Viranomaisten mukaan puukottajaksi epäilty vanki on tunnistettu ja eristetty muista laitoksen asukkaista.

75-vuotias Sirhan suorittaa tuomiota senaattori Robert Kennedyn murhasta. Sirhan ampui Kennedyä päähän 5. kesäkuuta vuonna 1968 Los Angelesissa sijaitsevassa Ambassador-hotellissa. Demokraattien mahdollinen presidenttiehdokas kuoli seuraavana päivänä.

Jordanialaistaustainen Sirhan tunnusti teon, jolle ei koskaan löytynyt selvää motiivia. Hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen, joka myöhemmin muuttui elinkautiseksi osavaltion luovuttua hetkellisesti kuolemanrangaistuksista. Yli 50 vuotta vankeudessa ollut Sirhan on hakenut useita kertoja armahdusta sitä kuitenkaan saamatta.

Tunnettuna vankina Sirhania pidettiin aikaisemmin erityisyksikössä, jonka tarkoitus on suojella asukkaita muiden vankien mahdollisilta hyökkäyksiltä. Sirhan siirrettiin kuitenkin omasta toiveesta toiseen rangaistuslaitokseen tavallisten vankien joukkoon, uutistoimisto AP raportoi.

Kaakkois-Ranskassa yksi ihminen on kuollut ja yhdeksän haavoittunut, kun kaksi miestä hyökkäsi ohikulkijoiden kimppuun metroaseman luona Villeurbannessa Lyonin lähellä.

Toisella miehellä oli aseenaan veitsi ja toisella paistivarras, Ranskan media kertoo.

Toinen hyökkääjistä on pidätetty, toinen on vapaalla jalalla, kertovat paikalliset lehdet Lyon Capitale ja Lyon Mag.

Hyökkäys tapahtui parkkipaikalla Laurent Bonnevayn aseman luona puoli viiden maissa paikallista aikaa, puoli kuudelta Suomen aikaa.

Teon motiiveista ei ole tietoa. Hyökkäyksessä kuoli 19-vuotias mies. Kolme haavoittuneista on vakavassa tilassa.

Poliisi on tapahtumapaikalla. Liikenne useilla metroasemilla keskeytettiin tapahtuman vuoksi ja tapaus on vaikuttanut myös bussien liikennöintiin.

Ranskan kansallista terrorisminvastaista syyttäjänvirastoa on informoitu tapauksesta, mutta se ei ole ottanut ainakaan tässä vaiheessa johtovastuuta.

Päivitämme uutista.

Ensi yönä ja vielä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä on mahdollista nähdä revontulia jopa ihan etelässä.

Revontulten näkyminen johtuu siitä, että maapallolle tulee Auringon koronan aukosta aurinkotuulen nopea virtaus. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan virtauksen nopeus yltää jopa 700 kilometriin sekunnissa. Se taas saa aikaan heikon magneettisen myrskyn.

Jos myrsky on kohtalainen, niin keskiyöllä Suomen aikaa voi revontulia esiintyä runsaasti etelässä. Komeimmillaan revontulet ovat heti aukkotuulen tultua maapallolle.

Ennusteen mukaan virtaus voi tulla maapallolle jo ensi yönä tai sitten vasta seuraavana. Stereo A -satelliitin havaintojen mukaan paras hetki olisi nyt tulevana yönä.

– Pilvisyyden puolesta on hyviä mahdollisuuksia nähdä revontulia ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisessa on pilvisempää, mutta paikoin pilvipeitteessä voi olla aukkoja, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Sunnuntain ja maanantain välinen yö on tämän hetken ennusteen mukaan kirkkaampi.

Helsingin edustalla purjehtinut kookas 38 jalkainen Princess-mallinen moottorivene on joutui merihätään tulipalon takia.

Merivartioston mukaan vene oli palon sattuessa Helsingin majakan eli Helsingin kasuunin lähistöllä Hramtsowin matalalla. Myöhemmin veneen sijainniksi tarkentui kuitenkin Gråskärsbådanin eli Halliluodon itäpuoli.

Veneestä tehtiin radioitse mayday-hätäilmoitus lauantaina iltapäivällä noin puoli kolmen aikaan. Pelastustoimiin osallistui rajavartioston meripelastuskopteri Rajaheko 200 eli Super Puma -helikopteri. Paikalla oli myös kaksi veneyksikköä Suomenlinnasta.

Veneessä olleet kolme ihmistä saatiin pelastetuksi lähellä olleeseen purjeveneeseen.

Ihmisten pelastauduttua toiseen veneeseen moottorivene leimahti täyteen liekkiin ja palosta syntynyt savupatsas näkyi kauas.

Palo saatiin sammutettua kolmen jälkeen iltapäivällä, ja venettä hinattiin kohti satamaa. Puoli viideltä merivartiosto kertoi Twitterissä, että vene upposi Kustaa Aadolfin Karin eteläpuolella.

AL-HOL, SYYRIA Suomalainen Minna istuu parakissa al-Holin leirin ulkopuolella. Äärijärjestö Isisin islamilaisen valtion eli niin kutsutun kalifaatin julistaminen kesällä 2014 oli hänelle iloinen asia, hän kertoo.

– Meidän uskontomme mukaan meidän täytyy noudattaa jumalamme antamaa lakia, eli shariaa. Ja se, että meillä on khilafa, islamilainen valtio, totta kai sen pitäisi olla kaikille muslimeille iloinen asia, hän sanoo.

Syyriassa ja Irakissa valtaa pitänyt Isis teki myös hyvin järkyttäviä asioita. Raakoja väkivallantekoja, kuvasi mestauksia. Oliko se Minnasta oikeutettua?

– Se on sharia-lakien mukaista. Jos on sharia-lain mukaan tuomittu, se on oikeutettua. Jos se menee sharia-lakia vastaan, se ei ole oikeutettua.

Suomessa on viime kuukaudet pohdittu, mitä al-Holin leirillä oleville suomalaisille pitäisi tehdä. Monet ovat olleet julkisessa keskustelussa huolissaan siitä, että äärijärjestön alueella eläneet naiset olisivat turvallisuusriski, jos heidät tuotaisiin Suomeen.

Minna asui pitkään Isisin alueella. Hän on hyvin perillä siitä, millaista keskustelua al-Holin naisista on Suomessa käyty.

– Ihan varmasti kansalaiset hyökkäävät kimppuumme, hän sanoo.

Minnan mielestä muslimin on hyvin vaikea elää Suomessa.

– Menen mieluummin sharia-valtioon kuin Suomeen, hän toteaa.

Yle on haastatellut yhteensä kuutta aikuista suomalaisnaista al-Holissa, osaa heistä jo ensimmäisellä vierailulla toukokuussa. Kukaan muu haastatelluista ei ole puhunut Isisin puolesta. Minnan puhetapa eroaa sekin muista: hän viittaa useasti Allahiin ja Koraaniin.

Kaikki muut Ylen tavoittamista aikuisista suomalaisista toivovat paluuta Suomeen. Haastateltujen lisäksi joiltakin naisilta on saatu tietoa myös heidän omaistensa kautta.

Eräs pelkää, että Minnan radikaalit puheet pilaavat kaikkien mahdollisuudet päästä kotiin. Toisen mukaan Isisin kritisoiminen voisi olla vaaraksi leirillä.

Al-Holin leirillä Syyrian aavikolla teltat ovat edelleen alkeelliset, vessat ovat hätäisesti kyhättyjä peltimajoja eikä pölyäviä kulkureittejä ole kunnostettu.

Leirissä ei saa enää kulkea yhtä vapaasti kuin vielä keväällä. Ulkopuolinen kävijä saa mukaansa kaksi aseistettua vartijaa. Aikaa vierailulle annetaan kaksi tuntia.

Ihmisiä näkyy vain vähän. Kuumuus on karkottanut asukkaat telttoihinsa.

Kurditaistelijat ovat eristäneet al-Holin leirin suljettuun osaan noin 11 000 ulkomaalaista naista ja lasta, jotka ovat eläneet Isisin alueilla. Valtaosa heistä, jopa kaksi kolmesta, on alaikäisiä.

Joukossa on kymmenkunta suomalaista naista ja heidän noin 30 lastaan.

Leirillä olevien naisten radikalisoituminen on riski, jonka esimerkiksi Isisin vastaisen liittouman yhdysvaltalainen varakomentaja, kenraalimajuri Alex Grynkewich on nostanut esiin kesällä julkaistuissa haastatteluissa. Hän pitää sitä suurimpana pitkän aikavälin riskinä Isisin vastaisessa taistelussa.

Myös Yhdysvaltain puolustusministeriön elokuisessa raportissa arvioidaan, että Isis todennäköisesti koettaa värvätä uusia jäseniä al-Holissa. Yhdysvallat patistaakin Euroopan maita noutamaan kansalaisensa leiriltä.

Samoilla linjoilla ovat Syyrian kurdit.

– Al-Hol on aikapommi. Meillä ei ole resursseja leirin turvaamiseen ja leiriläisten deradikalisoimiseen. Alueellamme on monia turvallisuusuhkia, joihin meidän on varauduttava. Turkki uhkaa hyökätä ja Isis on alkanut tehdä pommi-iskuja, sanoo kurdijohtoisten SDF-joukkojen tiedottaja Kino Gabriel.

Ulkoisesti leiri ei ole juuri muuttunut toukokuusta, jolloin Yle kävi siellä edellisen kerran. Mutta leirin tunnelma on nyt erilainen.

Toukokuussa moni naisista vaikutti vielä uskovan, että he pääsevät pian pois leiriltä. Se usko on karissut. Tilalle on tullut turhautumista, ja suhtautuminen viranomaisiin on epäilevä.

Suomessa hallitus ei ole päättänyt, miten Syyrian kurdialueella olevien Suomen kansalaisten suhteen toimitaan. Toistaiseksi ketään ei ole autettu Suomeen.

Jotkut EU-maat ovat hakeneet leiriltä orpolapsia.

Leirissä naisia saapuu kyselemään, mitä heidän kotimaissaan tapahtuu. Aikooko Saksa tehdä jotain? Entä Hollanti? Pääsevätkö suomalaiset kotiin?

Eräs saksalaisnainen tuhahtaa, että tuskinpa heitä haetaan, poliitikot pelaavat vain aikaa.

Lähes kaikki kyselijät haluaisivat palata kotimaihinsa. Ainoastaan eräs pikkupoikaa perässään vetävä nainen huutaa ohimennessään venäjäksi, että hän ei tahdo takaisin Tadžikistaniin.

Moni al-Holin naisista pelkää Isisin islamilaista poliisia hisbaa, joka toimii leirilläkin, tosin varjoissa. Naisten ja leiriä vartioivien kurdien mukaan hisban asema al-Holissa on vahvistunut.

Jos hisban jäsenet esimerkiksi näkevät, että joku keskustelee kurdisotilaiden kanssa, seurauksena voi olla yöllinen hyökkäys telttaan, naiset kertovat. Naisia on pahoinpidelty ja telttoja on sytytetty tuleen.

Minnan äiti on odottanut tyttärensä paluuta Syyriasta jo vuosia. Hänen mukaansa Minna lähti Turkkiin ja edelleen Syyriaan vuoden 2012 lopussa.

Kotiin Suomeen jäi lapsia. Hoitoalalla työskennellyt Minna kertoi, että tarkoitus oli auttaa Syyriassa yltyvän sisällissodan uhreja.

Kapinallisten seassa oli tuolloin islamistisia ryhmiä, mutta terrorijärjestö Isis oli vasta hankkimassa jalansijaa niiden joukossa.

Minnan äiti kertoo, että tyttären lähtö oli yllätys.

– Hän laittoi viestiä, että äiti, älä ole huolissasi, tulen takaisin muutaman kuukauden päästä, äiti kertoo puhelinhaastattelussa.

Näin ei käynyt. Minna meni Syyriassa pian naimisiin portugalilaisen islamistin Nero Saraivan kanssa.

Äiti sanoo, että Minna ei kertonut miehestään juuri muuta kuin nimen ja sen, että mies oli asunut aiemmin Britanniassa ja jättänyt edellisen vaimonsa sinne.

Minna ei myöskään koskaan paljastanut, missä hän kulloinkin asui, vaikka äiti yritti sitä udella.

Parille syntyi kolme lasta. Saraivalla oli useita muitakin vaimoja.

Minnan aviomies Nero Saraiva oli yksi ensimmäisistä vierastaistelijoista Syyriassa. Ennen saapumistaan Syyriaan vuonna 2012 hän oli käynyt kahden viikon taistelukoulutuksen Somaliassa terrorijärjestö al-Shabaabin riveissä, portugalilainen tutkiva toimittaja Hugo Franco kirjoittaa.

Alkuaikoina Minnan lähettämissä viesteissä näkyi kauniita puutarhoja, ja elämä näytti normaalilta. Yhteyttä pidettiin nettikahviloiden välityksellä. Vähitellen äiti alkoi ymmärtää, että tytär oli Isisin alueella.

Samoihin aikoihin Minnan aviomies nousi Isisin hierarkiassa. Saraivan uskotaan olleen Isisin panttivankeja videoilla mestanneen pahamaineisen Mohammed Emwazin eli Jihadi-Johnin oikea käsi, toimittaja Franco kirjoittaa.

Isisin teloitusvideot, siviilien ja vihollistaistelijoiden joukkosurmat sekä jesidivähemmistön kansanmurha saivat kansainvälisen yhteisön lopulta liikkeelle. Yhdysvaltain johtama kansainvälinen liittouma alkoi tukea Isisin vastustajia ja pommittaa sen alueita loppuvuonna 2014.

Minnakin jäi äidin mukaan ainakin kerran pommin voimasta romahtaneen talon raunioihin, mutta selvisi. Äidin arvion mukaan perhe joutui muuttamaan ainakin 30 kertaa, kun Isisin hallitsema alue kutistui taistelujen edetessä.

Yle tapasi al-Holissa myös Nero Sairaivan nykyisen, hollantilaisen vaimon. Minna kertoo eronneensa Saraivasta.

Monet Isisin alueelta kiinni otetut naiset ovat kertoneet halunneensa päästä pois Syyriasta, mutta Isis oli estänyt paon. Äiti kertoo, ettei Minna puhunut juuri koskaan paluuaikeista.

– Tunnen tyttäreni. Se ottaisi luonnon päälle. Ei hän äidilleen alkaisi ensimmäisenä valittaa, äiti kertoo.

Kun Minnalta itseltään kysyy tarkemmin, mitä hän ajattelee Isisin väkivallanteoista, kuten teloituksista ja jesidivähemmistöön kuuluvien ihmisten alistamisesta orjiksi, hän kääntää puheen toisaalle.

– No kuules, jos olisit ollut siellä paikan päällä todistamassa, minkälaista järkyttävää väkivaltaa tulee amerikkalaisten, ranskalaisten, belgialaisten, kaikkien näiden liittouman maiden koneista, kuinka paljon lapsia litistyy näiden pommien alle, hän aloittaa.

– Jos näkisit tämän, ymmärtäisit, minkä takia me myös taistellaan heitä vastaan.

Eli sinusta Isisin toiminnassa ja kalifaatissa ei ollut mitään vikaa, vaan se oli ihan hyvä paikka?

– Joo.

Minna sanoo kuitenkin ikävöivänsä Suomeen jääneitä lapsiaan. Hän ei täysin sulje pois Suomeen paluuta.

– Jos päädymme Suomeen, me myös yritämme sopeutua sinne, hän toteaa.

Minnakin sanoo, että monet muut leirin suomalaiset haluavat takaisin Suomeen.

– Heillä ei ehkä ole ihan niin radikaalit mielipiteet.

Minna valikoitui Ylen haastateltavaksi sattumalta. Kurdisotilaat olivat käyneet etsimässä suomalaisia leiristä etukäteen, ja ainoastaan pienten lastensa kanssa leirillä elävä Amina oli uskaltanut lähteä mukaan. Sotilaat eivät olleet kertoneet naisille, mistä on kyse.

Amina kävi sen jälkeen yksin etsimässä muita suomalaisia, sillä naiset eivät halua vartijoiden näkevän, missä heidän telttansa ovat. Naisten ja leiriä vartioivien kurdien välit ovat kireät.

Minnan lisäksi haastatteluun saapui alle 15-vuotias Mariam. He eivät ole sukua toisilleen.

Kukaan suomalaisista ei esiinny jutussa oikeilla nimillään. Yle ei kerro jutussa tunnistettavia yksityiskohtia heistä turvallisuussyistä. Aminalla ja Mariamilla on juuria ulkomailla, Minnalla ei.

Minna ja Mariam sanovat tulleensa al-Holiin Baghuzin kylästä, joka oli Isisin viimeinen tukikohta Syyriassa. Kurdijoukot valtasivat alueen länsiliittouman tuella keväällä.

Viimeiset päivät olivat verisiä. Isis oli tuonut alueelle kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista monet olivat taistelijoiden perheenjäseniä. He jäivät keskelle taisteluita.

Mariam kuvaa, että pommituksia oli joka päivä. Tarkka-ampujilta ei saanut rauhaa, ja loppuvaiheessa myös perheen teltta paloi.

– Liittouma pommittaa yöllä, ja sä vaan istut ja mietit, osuuko se sinuun vai ei osu.

Suomesta hän ei omien sanojensa mukaan muista juuri muuta kuin sen, miten häntä syljettiin huivin käytön takia.

Mariam ehti käydä Suomessa sen verran koulua, että hän osaa lukea ja kirjoittaa. Hän sanoo yrittävänsä opiskella al-Holissa, mutta myöntää sen olevan käytännössä mahdotonta.

Tulevaisuudesta Mariamillakaan ei ole selvää kuvaa. Hänen mielipiteensä myötäilevät Minnan kertomaa.

– En halua mennä takaisin Suomeen, koska siellä ei ole sharia-lakia, Mariam sanoo.

Mariamia ja Minnaa haastateltiin yhdessä, Aminaa erikseen.

Sekä Amina että Minna ovat leirillä Syyriassa syntyneiden pienten lastensa kanssa. Jatkuva ripuli ja yksipuolinen ruoka heikentävät lasten vointia.

Lisäksi Aminan tytär tarvitsisi kuntoutusta aiemman vammansa vuoksi.

– Tytärtäni on ammuttu jalkaan. Siitä on aikaa. Hän voi hyvin. Mutta hänellä on lihasongelmia, lihas on kutistunut. Yksi jalka näyttää pienemmältä kuin toinen, mutta muuten hän voi hyvin. Pitäisi saada jonkinlaista fysioterapiaa, Amina sanoo.

Aminan mukaan leirillä hoidetaan kyllä hätätapaukset, mutta muuten apua joutuu odottamaan pitkään.

Minna puolestaan sanoo, että hänen viisivuotias tyttärensä oli äskettäin leirin sairaalassa keuhkokuumeen takia.

Nuorin, kohta kaksivuotias tytär oppi Minnan mukaan kävelemään vasta vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä aliravitsemuksen takia. Hän tarvitsisi Minnan arvion mukaan erikoiskengät, sillä lapsen jalat kääntyvät sisäänpäin.

Al-Holissa toimivat järjestöt ovat raportoineet monista puutteista leirin oloissa.

Lapsia on kuollut ripuliin ja kuumetauteihin. Esimerkiksi juomavedestä ja leirillä myytävästä jäästä on löydetty taudinaiheuttajia. YK-järjestö OCHA varoitti jo kesäkuussa, ettei jäätä pitäisi myydä.

Ylen vieraillessa leirillä kahdesta kuorma-autosta kuitenkin myytiin metrin pituisia jäälohkareita, joita naiset kantoivat teltoilleen. Jäällä viilennetään juomavettä.

Amina arvelee juuri jään aiheuttaneen hänen lastensa sairastelua.

– Mutta on niin kuuma, ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin juoda sitä. Muuten vesi on niin kuumaa, ettei se vie janoa.

Leirillä saa vettä auringossa lämpiävistä punaisista säiliöistä.

Amina sanoo, että hän ei usko kenenkään al-Holin naisista olevan uhka Suomen valtiolle. Hän toivoo pääsevänsä Suomeen.

– Meitä suomalaisia ei ole alun perin edes paljon täällä. Jos me mentäisiin takaisin Suomeen, Suomen viranomaiset pystyisivät pitämään meitä silmällä.

Minnan äiti kertoo puhelimitse tehneensä seitsemän vuotta työtä, jotta tytär ja lapsenlapset palaisivat Syyriasta.

Hän hyväksyy sen, että tytär voi joutua Suomessa vankilaan, jos tämän todetaan syyllistyneen johonkin.

– He sanovat, etteivät ole tehneet mitään. Mutta se pitää tutkia täällä.

Minnan äiti sanoo, että leirillä olevien naisten omaiset ovat olleet yhteydessä Suomen viranomaisiin, mutta myös Syyrian kurdeihin. Hän näyttää kurdihallinnon lähettämää viestiä.

– Olemme valmiit auttamaan lasten ja naisten kotiuttamisessa, mutta luovutamme kansalaisia vain heidän hallituksilleen. Ellei Suomen hallitus ole yhteydessä meihin, emme voi luovuttaa kansalaisia muille tahoille, vastauksessa lukee.

Aiemmin Minnakin oli halunnut leiriltä takaisin Suomeen, äiti sanoo.

– Siitä lähtien kun hän leirille tuli, joka päivä tuli kysymys, että milloin päästään pois.

Muutama viikko sitten Minnalta tuli kuitenkin uudenlainen viesti: "Äiti voit lopettaa yrittämisen. Ei ne ota meitä."

– Mummille se oli kauhea paikka, Minnan äiti sanoo.

Hän toivoo, että Minna muuttaisi vielä mielensä.

Al-Holin leiriltä raportoi Antti Kuronen.

Lue myös:

Suomalaisesta Mikaelista tuli kalifaatin lapsi: "En tiennyt, että mulle tulee käymään elämässä näin"

Isoäiti odottaa perhettään kotiin Vantaalle, mutta tytär ja lapsenlapset ovat Syyrian aavikolla – Suomi vatvoo yhä, mitä al-Holin leirin naisille ja lapsille pitäisi tehdä

Suomalaiset Isis-naiset kertovat poikkeuksellisessa haastattelussa elämästään Syyriassa: "Lapset ovat kaikki, mitä minulla on"

Satelliittikuvat: Planet Labs Inc. Kuvaa rajattu. Lisenssi: CC BY-NC 3.0