Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 102155 articles
Browse latest View live

Viisi vuotta sitten ammattileipuri ei tiennyt vegaanisista leivonnaisista mitään – nyt kaupoissa on yhä useampia herkkuja ilman voita, munia ja kermaa

$
0
0

Kun Sirpa Santala toteutti unelmansa ja perusti Leipomo Sorttiinan Nokialle vuonna 2013, hän ei tiennyt vegaanisista leivonnaisista mitään. Eikä niitä ollut edes tarkoitus leipoa.

Kolme vuotta myöhemmin leipomosta lähti kuitenkin ensimmäinen vegaaninen tuote myyntiin Pirkkalan Citymarketiin.

– Jostain tuli sellainen tunne, että on kokeiltava vegaanisia tuotteita. Teimme yhteistyötä kauppiaan kanssa ja lähdimme kokeilemaan, josko tuotteille olisi kysyntää, muistelee Santala.

Leipomoyrittäjä Sirpa Santala seisoo täytekakku kädessä Leipomo Sorttiinan tuotantotiloissa.
Leipomoyrittäjä Sirpa Santala aloitti vegaanisten tuotteiden leipomisen Sorttiinassa pari vuotta sitten.Anne Savin / Yle

Vaikka monien vegaanisten elintarvikkeiden kysyntä ja tarjonta ovat kasvaneet käsi kädessä, niin konditoria- ja leipomotuotteille vegehyllyllä oli vielä tilaa.

Sana Santalan vegaanisista leipomuksista lähti leviämään sosiaalisessa mediassa ja kysyntä kasvoi.

– Tänä päivänä kysytään todella paljon vegeä. Se on huikeasti lisääntynyt ja myöskin vaatimukset asiakkailta päin ovat lisääntyneet. Tuotanto on aivan eri mittakaavassa kuin aloittaessamme vuoden 2017 alussa, Santala kertoo.

Millä korvata kerma, voi ja kananmuna?

Vegaanisten leipomotuotteiden valmistaminen tarkoitti hyvästejä sokerileipurin perinteisille raaka-aineille kermalle, voille ja kananmunille.

– Koekeittiössä kävi kova kuhina silloin, kun uusia tuotteita kehiteltiin. Vielä matkan varrellakin on muutettu reseptejä, kun on löydetty uusia, upeita raaka-aineita, Sirpa Santala sanoo.

Helppoa tuotekehittely ei ole ollut.

– Raaka-ainetuntemus oli heikko, eli menimme oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Oppimisen ja erehdyksen kautta saimme niistä sitten maukkaita.

Brander Oy:n laatupäällikkö Anna Niininen.
Lähes 100-vuotias Brander Oy leipoo niin suolaisia kuin makeita vegaanisia tuotteita, laatupäällikkö Anna Niininen kertoo.Anne Savin / Yle

Pirkanmaalla tehty soittokierros paljastaa, että vanhoista ja perinteisistä leipomoista vain harva on laajentanut valikoimaansa vegaanisilla tuotteilla.

Vuosi sitten Pirkkalaan muuttanut ja pian 100 vuotta toiminut Brander Oy on yksi harvoista.

– Kysyntä sai lähtemään mukaan. Koimme, että on tärkeätä palvella myös tätä asiakasryhmää, Branderin laatupäällikkö Anna Niininen sanoo.

Kun laittaa voita, niin siitä saa aina hyvää, mutta nyt se on korvattu jollakin muulla tuotteella. Anna Niininen

Myös Branderilla suurin haaste on ollut herkkujen loihtiminen ilman tuttuja perusraaka-aineita.

– Luonnollisesti haemme hyvää makua, mutta ei välttämättä yritetä hakea perinteistä voin ja kerman makua. Lopputulos on ihan omanlaisensa tuote.

– Marjoista tulee tosi maukkaita tuotteita ja niissä olemmekin mielestäni onnistuttu hyvin, Niininen sanoo.

Vegaaniset leivonnaiset sopisivat kaikille

Vegaaniliiton ruokavastaava Petja Viittanen seuraa vegaanisten tuotteiden saatavuutta. Hän on huomannut, että kaupan tiskiin päätyviä vegaanisia leipomotuotteita on saatavilla vielä niukasti.

– Osittain se saattaa johtua siitä, että leipomotuotanto on keskittynyt suurille tuottajille kuten esimerkiksi Fazer ja Vaasan. Toisaalta vegaanisten tuotteiden markkinat ovat aika marginaaliset.

Valkoisia marenkeja pellillä.
Myös marengit voivat olla vegaanisia.Anne Savin / Yle

Viittanen toivoisi markkinoille vegaanisia tuotteita, jotka houkuttelisivat kaikenlaisia asiakkaita, eikä pelkästään vegaaneja. Vegaaniseksi brändääminen voi hänen mukaan jopa karkottaa asiakkaita.

– Sekasyöjät saattavat suhtautua tuotteisiin ennakkoluuloisesti ja ajatella, että maku voi olla vieras. Tärkeintä olisi, että tuote on oikeasti houkutteleva ja hyvän makuinen, Viittanen muistuttaa.

Monesti vegaaninen ruokavalio huomioidaan erilaisissa tilaisuuksissa tuomalla tarjoilupöytään erikseen vegaanisia leivoksia tai muita pientuotteita sen sijaan, että kaikki leivonnaiset olisivat munattomia ja maidottomia.

Korvaavia raaka-aineita ja uusia reseptejä

Vegaanisten leivonnaisten valmistaminen on muuttunut vuosi vuodelta helpommaksi, koska raaka-aineiden valikoima on kasvanut ja tarjontaa on useilla toimittajilla.

Muffinssi, jonka päällä on vitivalkoista kasvirasvakreemiä.
Vegaaninen muffinssi on kuorrutettu kasvirasvakreemillä.Anne Savin / Yle

Reseptit ovat kuitenkin menneet uusiksi, koska korvaavat tuotteet ovat tuntemattomampia leipomoissa. Vaikeimpia korvattavia ovat Anna Niinisen mukaan olleet kananmunat ja voi.

– Kun laittaa voita, niin siitä saa aina hyvää, mutta nyt se on korvattu jollakin muulla tuotteella.

– Ollaan opeteltu etikan ja erilaisten kasvisjuomien käyttöä. Lisäksi on ihanat öljyt ja kasvirasvat. Kyllä niitä vaihtoehtoja on, mutta se vaatii aika kovaa työtä, että niistä oppii leipomaan, Sirpa Santala kertoo puolestaan.

Oppimisen ja erehdyksen kautta saimme niistä sitten maukkaita. Sirpa Santala

Se kuitenkin kannattaa, sillä molemmissa leipomoissa uskotaan kysynnän kasvavan.

– Kysyntä varmasti tekee sen, että useampi leipomo ryhtyy miettimään ja toteuttamaan vegaania leivonnaisia. Uskon, että aika kovaakin kehitystä on tiedossa, Santala sanoo.

Laatupäällikkö Anna Niininen uskoo, että Branderin tuotevalikoima kasvaa jollakin aikavälillä.

– Uskon, että ala kasvaa, kun ihmiset heräävät tähän aatteeseen ja huomaavat, että vegaanius ei aina maistu pahalta ja erilaiselta.


Miksi puhumme rumasti sukulaisillemme? Asiantuntija neuvoo, miten selviät juhlapyhistä ilman möläytyksiä ja pahaa mieltä

$
0
0

Kaadan kahvia kuppiin ja otan lautaselle vielä yhden vihreän kuulan. Silloin se tapahtuu. Iäkäs sukulaisnainen katsoo pistäväsi ja kertoo miettineensä, josko minun kannattaisi jättää herkkujen maistelu jollekin toiselle.

On kuulema vyötärön seutu tarpeeksi leveä jo muutenkin.

Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntija Minna Oulasmaa tunnistaa tilanteen.

– Nämä ovat kauhean yleisiä. Onko Suomessa yhtään sukua jossa tälläistä kommentointia ei joskus tapahtuisi?

Oulasmaa kertoo, että sukulaisten ikävät kommentit nousevat puheenaiheeksi myös terapeutin vastaanotolla. Möläyttelyn voi jakaa kahteen luokkaan: tahattomaan ja tahalliseen.

Tahaton möläytys voi syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa sukulaiset tapaavat pitkästä aikaa ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen koittaa hiljainen, hiukan kiusallinen hetki.

– Sitten tuleekin sellanen sammakko suusta, mitä ei oikein tarkoittanutkaan. Se saattaa pahoittaa toisen mielen pahasti.

perhepuheet kuva1.jpg
Alkoholin nauttiminen lisää möläyttelyn riskiä.Yle

Vanhat kaunat nousevat pintaan

Jos kommentointi on tahallista, on puheiden taustalla usein kateutta tai kaunaa. Vuosien saatossa pinnan alle saattaa kertyä esimerkiksi pidäteltyä agressiota ja epäoikeudenmukaisuutta.

Tunne siitä, että jotakuta suositaan tai omat lapset ovat pärjänneet maailmassa huonommin kuin sisaruksen lapset, voi purkautua ikävinä kommentteina.

Sukulaiset puhuvat toisilleen usein tavoilla, joita läheisempien ystävien kanssa ei tulisi mieleenkään käyttää.

– Siinä on sellanen oikeutuksen maku, että kun ollaan sukua, niin voin sanoa sinulle tälläistä.

Nuoret joutuvat syntipukeiksi

– Aiemmat sukupolvet on opetettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Siitä tulee ikään kuin etuoikeus, että vanhemmat ihmiset saavat kommentoida nuoria. Mutta tämän päivän nuoret eivät ajattelekaan samalla tavalla, heillä on paljon tasavertaisempi asenne.

Oulasmaa muistuttaa, että sukulaisten väliseen vuorovaikutukseen pätevät samat säännöt kuin muihinkin sosiaalisiin tilanteisiin.

– Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa pahasti tai rumasti sukujuhlissa. Kenelläkään ei ole sellaista valta-asemaa toiseen.

perhepuheet kuva5.jpg
Pystyttekö selvittämään välinne jossain muualla kuin kahvipöydässä?Yle

Miten sukulaisten tapaamisesta sitten voisi selvitä ilman pahaa mieltä?

Möläyttelijä voi ehkäistä ikäviä tilanteita esimerkiksi miettimällä, onko kommentin postilaatikko oikea. Joskus nuori sukulainen saa tuta vanhempiensa kaunat.

Jos esimerkiksi aikuisilla sisaruksilla on tullut perinnönjaossa kateutta, he eivät välttämättä pysty omalle sisarukselle ilmaisemaan omaa tyytymättömyyttään. Tällöin he ottavat kohteekseen lapsen.

– He huomauttavat esimerkiksi ulkonäöstä, jolloin kohteelle tulee outo tunne. Miksi tuo setä, täti tai eno on minulle niin ilkeä? Mistä tämä johtuu?

Jos joku juhlavieraista puhuu lapselle ilkeästi, kehottaa Oulasmaa puuttumaan tilanteeseen välittömästi.

– Lasta ei saa koskaan jättää yksin tälläisessä tilanteessa.

Älä selvitä välejä toisen järjestämissä juhlissa

Juhlat eivät ylipäätään ole paras paikka välienselvittelyyn. Oulasmaa kehottaa ottamaan aikalisän, jos joutuu juhlissa ikävän kommentin kohteeksi. Pystynkö elämään ikävän kommentin kanssa juhlien yli ja selvittää asian rauhassa myöhemmin?

Kommentoijalle kannattaa sanoa suoraan, että se mitä sanoit oli loukkaavaa ja miltä se tuntui. Tämä antaa rauhan siitä, että ongelmaa jäisi vatkaamaan loputtomiin. Samalla myös kommentoija saa tilaisuuden pyytää anteeksi.

Ikävien kommenttien laukojille neuvo on yksinkertainen: älä kysy mitään henkilökohtaista, vaan anna toisen itse kertoa elämästään.

Yleiset aiheet ovat turvallinen valinta, joista voidaan keskustella ilman menneisyyden painolastia.

Supercell perustaa koulun koodareille Helsinkiin – Pariisissa vastaavaan oli 80 000 hakijaa

$
0
0

Peliyhtiö Supercell perustaa Suomeen Ranskan ja Yhdysvaltain mallien mukaisen koodarikoulun, Hiven. Koulun perustamisesta kerrottiin Helsingissä parhaillaan meneillään olevassa Slush-tapahtumassa.

Hiven ja sen opetuksen malli tulee ranskalaisen miljardööri Xavier Nielin rahoittamasta koulu 42:sta.

Hivessä täyspäiväinen opiskelu kestää noin kolme vuotta ja opiskelu perustuu "peer to peer"-malliin. Opettajia ei ole, luokkia ei ole, ei oppikirjoja ja koulussa ratkaistavat ongelmat perustuvat "oikean" elämän tilanteisiin.

Koulu on aina auki, siellä ei ole lukujärjestyksiä ja oppilaat rakentavat itse itselleen ohjelmansa. Opiskelu etenee ryhmätyöskentelynä askel askeleelta perusympyrästä laajemmalle kehälle ja taitojen kehittyessä lopulta kolmannelle tasolle.

Koulun puheenjohtaja Linda Liukkaan mukaan koulu on suunnattu niille, jotka eivät pidä itseään koodareina. Tavoitteena on, että puolet opiskelijoista olisi naisia. Haussa on myös sukupuolta laajempi monimuotoisuus, ei siis vain hyvin toimeentulevia valkoisia nuoria naisia, kuten Liukas muotoilee.

– Kohderyhmäämme niin Ruskeat tytöt kuin Ylilauta, Linda Liukas sanoo.

Kaiken tarkoituksena on taata 18-30-vuotiaille nuorille mahdollisuus kehittyä parhaassa mahdollisessa ympäristössä. Opetus on maksuton, eikä se vaadi aiempaa koodaamisen osaamista. Haku kouluun alkaa 15. tammikuuta 2019.

Supercellin mukaan se haluaa koulun, koska Suomi tarvitsee koodareita yhä enemmän ja enemmän. Tähän mennessä on ajateltu, että heitä saadaan ulkomailta, mutta tämä on uusi ratkaisu.

– Tarvitsemme koodaajia nykyistä huomattavasti monimuotoisemmista taustoista. Kyseessä ei ole pelkästään matemaattisesti lahjakkaiden miesten insinööritiede. Tällä hetkellä moni lahjakas, luova nuori ihminen, erityisesti nainen, ei edes harkitse koodausta uravalintana. Tässä menetetään valtavasti potentiaalia. Tästä syystä Hive Helsinki etsii opiskelijoita mahdollisimman erilaisista taustoista, sanoo Supercellin Ilkka Paananen.

Koulun rahoituksesta vastaavan Supercellin mukaan heistä ei haluta pelkästään koodauksen ammattilaisia, vaan heille halutaan antaa eväät uuden luomiselle.

Ajatuksen koulusta sai Ilkka Paananen. Vierailtuana Ranskassa vastaavassa 42-nimisessä oppilaitoksessa hän vaikuttui ja halusi tuoda idean Suomeen.

– Päätin että tämä on pakko tuoda helsinkiin.

Paananen sai Xavier Nieliltä luvan kopioida ja kehittää koulua – tai alustaa, kuten hän itse sanoo.

Rahoittajan lisäksi Helsingin kaupunki ja opetus- ja kulttuuriministeriö tukevat koulua. Yhteistyökumppaneina on kymmenen yritystä.

Pariisissa kouluun haki 80 000 innokasta

Kouluun halutaan eri taustoista tulevia alasta innostuneita ihmisiä. Esimerkiksi Pariisissa toimivaan koulu 42:een haki ensimmäisessä vaiheessa noin 80 000 ihmistä. Heistä noin 3 000 valittiin pääsykokeiden seuraavaan vaiheeseen.

Suomessa valinta tehdään samoilla perusteilla. Ensin pitää selvitä netissä tehtävistä kokeista ja sitten pitää läpäistä kuukauden kestävä sisäänpääsykurssi eli perusleiri (Piscine tai Swimming Pool). Koulun esitteen mukaan kuukauden leiri vaatii osaamista, motivaatiota ja kovaa työtä.

– Hakijan aikaisemmalla kokemuksella ei ole meille merkitystä. Ainoa rajoittava tekijä on ikä: hakijan tulee olla 18–30-vuotias, ja hänen on läpäistävä verkossa tehtävä logiikkatestimme. Testin läpäisseet kutsutaan Piscineksi kutsumallemme intensiivikurssille, jonka pohjalta tehdään lopulliset opiskelijavalinnat, kertoo Hive Helsingin johtajaksi nimitetty Minna Kivihalme.

Kivihalme kertoo, että tulevaisuudessa ikäraja kurssille poistunee.

Koulun kurssit ovat Kivihalmeen mukaan vaativia, lähempänä yliopisto-oppimista kuin ammattikoulua. Siis tietojenkäsittelytiedettä, ei vain koodausta. Oppimisessa ovat keskiössä erilaisia ongelmia ratkaisevat projektit.

– Yritykset tai opettajatiimit voivat miettiä erilaisia projekteja, joiden avulla nuoret oppivat ongelmanratkaisua, Kivihalme sanoo.

Ensimmäiset pääsykoeviikot eli Swimming Pool -testit pidetään heinäkuussa 2019. Tavoitteena on, että ensi vuonna Hive Helsingissä aloittaisi sata oppilasta ja vuonna 2021 opiskelijoita olisi jo noin 350.

Pariisin koulun tulokset ovat olleet vakuuttavia. Sata prosenttia opiskelijoista on täystyöllistettyjä, iso enemmistö heistä saa työtarjouksia jo koulutuksen aikana ja melkein kolmannes perustaa oman yrityksen.

Ilkka Paanasen visio on, että Hive-koulun ansiosta tulevaisuudessa Suomessa on koodajia erilaisista lähtökohdista. Kun koodaajiksi hakeutuvat sekä naiset että eri taustoista olevat ihmiset, saadaan koodaajapulaan helpotusta. Paananen toivoo, että koulu onnistuisi tuomaan Suomeen myös uudenlaista oppimista.

– Tietenkin toivon, että saamme uuden sukupolven koodaajia, jotka keksivät huikeita tuotteita ja perustavat maailmanmenestysfirmoja, Paananen sanoo.

Paananen painottaa, että koulu ei ole Supercellin hanke, vaan palvelee laajasti koko alaa.

– Alusta alkaen oli tärkeää, että tämä ei ole Supercell-koulu, että tämä ei henkilöidy yhteenkään ihmiseen. Haluamme, että tämä on koko paikallisen yhteisön oma, eikä pyri tekemään voittoa. Eli kuten vaikkapa Slush.

Supercell perustaa säätiön, jota se rahoittaa 8-10 miljoonalla eurolla. Summan on tarkoitus riittää viideksi vuodeksi.

Myöhemmin toivomme saavamme lisää tukijoita, Paananen sanoo.

Juttua täydennetty haastatteluilla 5.12. kello 11.40.

Ensimmäinen Suomessa lyöty markka on vuodelta 1556 – nyt sen voi nähdä Kansallismuseossa

$
0
0

Äärimmäisen harvinainen markka esiteltiin Ylen aamu-tv:n lähetyksessä keskiviikkoaamuna. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa lyöty markka, joka on vuodelta 1556.

Näitä markkoja tunnetaan vain kaksi ja kyseinen yksilö on niistä paremmassa kunnossa. Se on valmistettu hyvälaatuisesta hopeasta.

Kansallismuseo ei suostu paljastamaan harvinaisuuden euromääräistä arvoa, mutta viisinumeroisesta luvusta kuitenkin puhutaan.

– Markka on arvoltaan hienon henkilöauton verran, myöntää intendentti Jani Oravisjärvi Kansallismuseosta.

Markan tarina liittyy kuningas Kustaa Vaasan sotiin. Suuri Venäjän sota käytiin vuosina 1555–1557. Sota toi kuninkaan Turkuun ja hänen käskystään lyötiin rahoja omille sotilaille, että he pysyisivät tyytyväisinä ja lojaaleina kuninkaalleen. Turussa lyötiin markkoja vuosina 1556–1558.

Kustaa Vaasa toi Turkuun raakahopeaa yli 2 000 kiloa ja kirkolta varastettua hopeaa 300 kiloa. Kuningas joutui kuitenkin pian toteamaan, että liian hyvälaatuista hopeaa ei kannata painaa kolikoiksi, sillä muutoin se sulatettiin takaisin muuhun käyttöön.

Markka kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin ja se on esillä museon keskihallissa keskiviikosta 5. päivä joulukuuta sunnuntaihin 9. päivään joulukuuta saakka.

Pitkään ainoa tunnettu vastaava hopearaha oli kuninkaallisen rahakabinetin, Kungliga myntkabinettetin kokoelmissa. Kyseinen Suomeen saatu markka tuli julkisuuteen vuonna 1984, jolloin suomalainen keräilijä osti sen Tukholmassa rahahuutokaupasta.

Suomen kansallismuseon rahakammiolla on yli 240 000 erilaista vastaavaa esinettä kuten kunniamerkkejä, mitaleja, seteleitä, kolikoita, poletteja, leimasimia, luottokortteja ja muuta rekvisiittaa. Rahakammiolla on valtakunnallinen tallennusvastuu numismatiikan saralla ja sen kokoelmassa on maailman kattavin Turun rahojen kokoelma, josta puuttuu vain muutama Turussa keskiajalla lyöty raha.

Nykyrahan ja uudemman sähköisen ja virtuaalisen aineiston tallentaminen tuo haasteita.

– Sitä on jouduttu itsekin pohtimaan. Kansallismuseo on kulttuurihistoriallinen museo. Vastaamme esinekokoelmista. Tällaisten ei esineellisten tuotteiden tallentaminen on haastavaa ja se on myös vaikeuttanut työtämme. Meidän on esimerkiksi turvauduttava esitteisiin ja muuhun materiaaliin, joita tallennetaan kokoelmiin, intendentti Oravisjärvi totesi aamu-tv:ssä.

Autoveroa rukattiin taas: Minkälainen auto halpenee ja mitä ostajan kannattaa tietää? Kokosimme 8 tärkeää kysymystä ja vastausta

$
0
0

Päästömittaustavan veivaus ja verotaulukkojen muutokset ovat sekoittaneet pahemman kerran niin kuluttajien kuin autokauppiaidenkin päät. Samaan syssyyn on saatu hämärtymään, mikä olisi kansantalouden ja päästötavoitteiden kannalta viisasta.

Grafiikka
Mikko Airikka | Yle

Kysyimme Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtajalta Tero Kalliolta ja Autoalan keskusliiton toimitusjohtajalta Pekka Rissalta, mitä uuden auton ostajan on nyt oikein tiedettävä.

Mitä siis uuden auton ostajan olisi otettava huomioon?

Autovero lasketaan hiilidioksidipäästöjen perusteella, joten autoveron määrä riippuu päästöjen määrästä ja auton arvosta. Autoliikkeet saavat tämän viikon aikana valmiiksi hinnastot, joiden avulla voi vertailla veromuutoksen vaikutusta yksittäisiin automalleihin.

Muutokset ovat mallikohtaisia, joissakin malleissa vero alenee vähän, joissakin malleissa veronalennus voi olla huomattava.

Minkälaisten autojen hinnat halpenevat eniten?

Vero laskee kaikilta yli 20 g/km päästäviltä autoilta, mutta eniten nyt esitetty verotaulukko korjaa keskipäästöisten ja suuripäästöisten autojen verotusta, joka kiristyi syyskuussa. Kyse onkin korjaavasta verotaulukosta, joka poistaa syyskuussa tapahtuneen keski- ja suuripäästöisten autojen veronkorotuksen.

Uusi verotaulukko on lähes veroneutraali, kun sitä verrataan viime kevään autoverotaulukkoon.

Minkälaisten autojen hinnat halpenevat vähiten?

Suhteellisesti pienin veromuutos on erittäin suuripäästöisillä autoilla, joiden veroa uusi taulukko muuttaa vain vähän. Niiden osuus ensirekisteröinneistä on pieni. Myös erittäin vähäpäästöisillä autoilla muutos on pieni, sillä alle 80 g/km päästötason autoilla autovero on vain muutamia prosentteja hinnasta.

Täyssähköautojen autovero on ensi vuoden alussa 2,7 prosenttia.

Minkälaisten autojen hinnat kallistuvat?

Uusi verotaulukko ei nosta yhdenkään auton hintaa, sillä se korjaa aiemmin laaditun taulukon aiheuttamia veronkorotuksia.

Verotaulukko on tekniikkaneutraali, autoveron määrä riippuu siis vain hiilidioksidipäästöistä. Täyssähköautojen verotus ei muutu uudessa verotaulukossa, sillä nollapäästöisiin autoihin sovelletaan verotaulukon alinta arvoa, ensi vuoden alusta alkaen siis 2,7 %.

Ladattavien hybridiautojen veroprosentit alenevat myös 1–2 prosenttiyksikköä, niiden hiilidioksidipäästöt ovat tyypillisesti alle 90 g/km (WLTP).

Minkälainen auto nyt kannattaa ostaa, jotta säästäisi eniten?

Suurin euromääräinen ”säästö” syntyisi ostamalla melko kallis auto, jonka päästöt ovat noin 160 g/km. Esimerkiksi 60 000 euroa maksavan tämän päästöluokan auton autovero laskee valtiovarainministeriön mukaan noin 2 000 euroa. Autoalan arvion mukaan hinnan alennus voi olla jopa 3 000 euroa autosta riippuen.

Samalla on muistettava, että juuri näiden autojen verotus kiristyi eniten syyskuun alussa. Lisäksi 1.1.2019 on tulossa hallitusohjelman mukainen autoveron alennus, joka taas painottaa uuden lisäalennuksen pienipäästöisiin.

Voiko aiemmin autonsa ostanut saada mitään hyvitystä häviölleen?

Autoverotus tapahtuu kulloinkin voimassa olevan lain mukaan. Hyvityssääntöä ei lain mukaan voida soveltaa ennen lain esittelyä koskevaan aikaan.

Kuluttajan kannalta erinomainen asia kuitenkin oli, että nyt julkistettua ja 1.1.2019 voimaantulevaa uutta verotaulukkoa sovelletaan takautuvasti eilisestä alkaen.

Miten autoveromuutos vaikuttaa autokauppaan?

Piristävästi. WLTP:n aiheuttama tilapäinen veronkorotus on nyt nollattu ja kuluttajien epävarmuus sen myötä päättyy. Lisäksi autovero alenee ensi vuoden alussa.

Väheneekö ulkomailta käytettynä ostettujen kauppa tämän veromuutoksen takia?

Kotimaasta hankittu uusi auto ja käytettynä ulkomailta tuotu ovat verotuksellisesti nyt samalla viivalla. Ruotsissa on toki edelleen ylitarjontaa käytetyistä autoista, mutta uskomme kasvun nyt taittuvan käytettyjen maahantuonnin osalta.

Korjaus: Juttua korjattu 5.12. 2018 klo 10.10 taulukon kalliimman auton osalta siten, että hinta on 60 000 euroa eikä 66 000 euroa, samoin tekstiä on täsmennetty.

Lue myös:

Autoveroon tuntuva muutos – hallituksen pikapäätös leikkaa keskihintaisen auton verosta lähes tuhat euroa

Yksi haluaa kuolla, toinen on korvaushoidossa ja raskaana – Yle seurasi päivän etsivää nuorisotyötä: "Yhteiskunta asettaa nuorelle valtavasti paineita"

$
0
0

– Meillä on nuoria, jotka kokevat ylipolvisia ongelmia. Toisaalta on nuoria, joilla on elämäntilanne, ettei tiedä, mihin suuntaan lähteä. Asumiseen, mielenterveyteen ja toimeentuloon liittyvät ongelmat ovat yleisiä.

Näin sanoo työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria auttava Diakonissalaitoksen Vamoksen etsivä nuorisotyöntekijä Aurora Tikka, 28.

Aluehallintoviraston mukaan etsivän nuorisotyön kustannukset Suomessa olivat viime vuonna yhteensä 18,5 miljoonaa euroa. Syrjäytymisestä kerrotaan, mutta kuka nuoria työkseen auttaa ja miten – siitä ei juurikaan puhuta.

xxxxx
Vamoksessa ei ole aikarajaa mukana olemiselle. Kun nuori ottaa itse yhteyttä, hän toivoo tyypillisesti muutosta asioihin. Hän on valmis prosessiin, missä asioita viedään eteenpäin, etsivä nuorisotyöntekijä Aurora Tikka sanoo.Tanja Kröger / Yle

Helsingin kaupungilla työskentelevä Ida Hellman, 33, kertoo, että pelkästään Helsingissä syrjäytyneiksi määriteltyjä eli työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria on noin 9 000.

– Se on suuri luku. Niistä murto-osasta tulee ilmoitus etsivään nuorisotyöhön.

Jo teini-ikäisiltä odotetaan itseohjautuvuutta ja omatoimisuutta, johon kaikki eivät ole valmiita. Ida Hellman, Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä

Hellmanin mukaan kaikki nuoret eivät kuitenkaan halua apua, vaikka sitä heille tarjotaan. Aluehallintoviraston mukaan etsivät nuorisotyöntekijät olivat yhteydessä Suomessa valtakunnallisesti yli 26 000:een nuoreen viime vuonna. Näistä tavoitettiin yli 18 000 nuorta.

– Yhteiskuntamme asettaa nuorelle valtavasti odotuksia ja paineita ja jo teini-ikäisiltä odotetaan itseohjautuvuutta ja omatoimisuutta, johon kaikki eivät ole valmiita.

Hellmanin mukaan yleisin ongelma Helsingin kaupungin etsivään nuorisotyöhön tulevilla nuorilla on se, että mielenterveyspalvelut ovat vaikeasti saatavilla ja ne ovat riittämättömiä.

– Niihin kestää viikkoja tai kuukausia päästä ja tuki on varsin ohutta. Ja mikäli nuorella on vaikeuksia päästä käynneille, niin psykiatrisen poliklinikan asiakkuus voidaan katkaista, vaikka sinne pääsemättömyys juuri johtuu psyykkisistä ongelmista.

Myös esimerkiksi pikavipeistä johtuvat taloudelliset ongelmat ovat Hellmanin mukaan nuorilla yleisiä.

– Velat jatkavat kasvamistaan ja korkojen takia summat nousevat nopeasti kymmeniin tuhansiin. Tilanne on usein nuorelle lamaannuttavan ahdistava, eikä oikein mitään ole tehtävissä, Hellman kertoo.

Olen päivän mukana seuraamassa Aurora Tikan ja Ida Hellmanin työtä etsivässä nuorisotyössä.

1. Tapaaminen: Puhetta huoltajuudesta

Aurora Tikka on koulutukseltaan sosionomi ja työskenteli aikaisemmin lastensuojelussa. Tikalla asiakkaita on nyt viisitoista. Hän on huomannut, että moni nuori kärsii yksinäisyydestä ja verkostojen puutteesta.

– Luottaminen toisiin ihmisiin voi viedä aikaa. Kun nuori tulee tapaamiseen painotamme sitä, että tämä on vapaaehtoista, maksutonta ja luottamuksellista.

Aurora Tikan työpäivä alkaa toimistolla puheluilla sosiaalityöntekijälle ja nuorille. Lisäksi hän juttelee toisen etsivän nuorisotyöntekijän kanssa nuoresta miehestä, josta hän on huolissaan.

– Kun olen kysynyt, mikä olisi parasta, mitä sinulle tapahtuisi hän on vastannut, että hän kuolisi.

Päivän ensimmäisellä tapaamisella Tikka on menossa tapaamaan 26-vuotiasta Sannia.

– Älä stressaa metron uloskäynnistä, vaan kerro minulle sitten, kun olet lähtenyt, niin tulen sinne, Tikka sanoo puhelimessa Sannille.

Sanni on muuttanut vähän aikaa sitten Helsinkiin toiselta paikkakunnalta. Hänen kanssaan Tikka katsoo toimeentulotuki- ja asuntohakemusta. Sannilla on elämässään toinenkin iso asia. Sannilla on tulossa tapaaminen lastenvalvojan kanssa, koska hän haluaa keskustella lapsensa huoltajuuteen liittyvistä asioista.

Tikka kysyy, onko Sanni hakenut yksityiseltä edullisempaa asuntoa. Sanni kertoo katselleensa niitä, mutta pelkää, että hänen omistamansa kissa estää häntä saamasta asuntoa.

Rauhallisesti ja päättäväisesti nuori nainen näpyttelee koneella hakemusta. Tikka katsoo vieressä.

– Mennäänkö Kelan sivuille? Laita siihen hakemukseen, että olet käynyt TE-toimiston infossa työllistymisinfotilaisuudessa ja uusinut työnhaun. Laita siihen, että olet tavannut myös etsivää nuorisotyöntekijää. Mitä ajattelet lastenvalvojasta, Tikka kysyy.

xxxxx
Aurora Tikka auttaa nuorta naista.Tanja Kröger / Yle

– Hyvä, että tapaaminen on tulossa, koska tyttäreni ei ole saanut elatustukea viime aikoina. Minua jännittää, uskallanko ottaa yksinhuoltajuuden puheeksi, Sanni sanoo.

– Sinun pitää miettiä, miksi se on järkevää. Helppo keskustelu se ei varmasti ole, Tikka sanoo.

– Muista, että minulle voi aina soittaa, jos tulee jotakin. Sovitaanko nyt seuraava tapaaminen? Sitten voidaan jatkaa seuraavia keskusteluja.

– Lastenvalvojan tapaamiseen täytyy mennä hyvissä ajoin, Tikka lisää.

Etsivän nuorisotyöntekijän ja Sannin tulee päätökseen ja nuori nainen jatkaa matkaa.

Aurora Tikka soittaa naiselle, joka on korvaushoidossa ja raskaana. Hänen tukihakemuksensa ovat olleet viikkojen ajan odottamassa.

2. Tapaaminen: Nainen pelaa viisi tuntia illassa

Etsivään nuorisotyöhön kuuluu muutakin kuin yksittäisen nuoren tapaamista. Yksi osa-alue on Marttojen järjestämä ruokaryhmä, jossa nuoret valmistavat ruokaa yhdessä Marttojen työntekijän kanssa.

Mitä olette tehneet viime aikoina, kysyy ruokaryhmää vetävä Uudenmaan Marttojen kehityspäällikkö Aino Posti.

xxxx
Ruokaryhmässä opetellaan tällä kertaa valmistamaan aasialaista ruokaa.Tanja Kröger / Yle

Tämä aamu alkoi siivoamisella. Kodissa on normaalisti kaaos, kertoo 26-vuotias Jenna.

Ennen ruoan laittoa Aino Posti puhuu siivoamisesta ja kodin puhtaana pitämisestä.

Game of Thrones -paitaa pitävä Jenna kertoo pelaavansa noin viisi tuntia illassa. Lempipeleihin kuuluu World of Warcraft. Jenna vaikuttaa innostuneelta ja pelaaminen on hänelle rakas harrastus.

xxxx
Tanja Kröger / Yle

Jenna kertoo tarvitsevansa astianpesukoneen.

– Jos haluat astianpesukoneen, se pitää selvittää sossun kanssa, sanoo Aurora Tikka.

Tikka näyttää puhelimestaan sosiaalityöntekijältä tulevaa viestiä. Vamoksen asiakkaaksi on tulossa nuori, jolla on ADHD ja siksi asiat eivät mene eteenpäin ja hän tarvitsee etsivän nuorisotyöntekijän apua. Tämä on Tikan mukaan tyypillinen yhteydenotto sosiaalitoimesta.

xxxxx
Aurora Tikka tekee ruokaryhmässä ruokaa nuoren kanssa. Tikka tuuraa ryhmässä toista etsivää nuorisotyöntekijää.Tanja Kröger / Yle

Reilun kahden tunnin jälkeen ruoka on valmis ja ryhmä nauttii lounasta ja siivoaa lopuksi tilan.

3. Tapaaminen: Asunnottomuus

Iltapäivällä Aurora Tikka menee Lauria vastaan metroasemalle Hakaniemessä. Lauri jäi asunnottomaksi vähän aikaa sitten. Nyt hän asuu väliaikaisesti kaverin perheen luona ja haluaa löytää asunnon.

Aurora Tikka auttaa asuntohakemusten täyttämisessä. Laurilla on mukanaan kasa papereita.

– Mitä laitan nykyiseen osoitteeseen, kun en asu nyt missään?

Tikka kehottaa nuorta laittamaan siihen viimeisimmän osoitteensa.

Laurille on tullut viesti Helsingin kaupungilta.

– Lukukortti jäi vanhaan asuntoon, niin en pääse nyt lukemaan sitä.

xxx
Tanja Kröger / Yle

Tikka kehottaa Lauria tarkastamaan Helsingin kaupungilta tulleen viestin illalla verkkopankkitunnuksilla. Hän sanoo soittavansa Laurille, jos ei kuule hänestä ennen sitä.

Lauri kirjoittaa asuntohakemusta.

– Äidinkielestä ei ole ikinä tullut hyviä arvosanoja. Muistankohan puhelinnumeroani oikein?

Lauri muistaa oikein.

– Toivon, että asunto löytyy. On kamalaa olla vieraissa nurkissa, Lauri harmittelee.

Tikka kysyy, eihän Laurilla ole nyt turvaton olo. Lauri vastaa, ettei ole, mutta näyttää silmin nähden surulliselta.

Tikka näyttää puhelintaan ja siellä on viesti, jossa kerrotaan nuoresta, jolla on vaikeuksia opinnoissa, koska hän sairastaa masennusta. Nuori tarvitsee etsivän nuorisotyöntekijän apua päästäkseen eteenpäin.

Asuntohakemukset saadaan tehtyä ja Aurora Tikka palaa toimistolle. Päivän saldo on kolme asiakastapaamista ja lisäksi toimistolla tehtävät puhelut ja muu paperityö. Se on Tikan mukaan normaali päivä, tosin tänään hän tuurasi kipeänä ollutta etsivää nuorisotyöntekijää ruokaryhmässä.

4. Tapaaminen: 10 vuoden jälkeen opiskelemaan

Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä Ida Hellman kertoo, että parasta hänen työssään ovat kohtaamiset nuorten kanssa. Hellman on koulutukseltaan yhteisöpedagogi ja kokee työnsä arvokkaana.

– Saan auttaa, olla nuoren puolella ja nähdä, miten asiat etenevät ja iloita niistä nuoren kanssa.

Helsingin kaupungin mukaan etsivät liikkuvat ympäri pääkaupunkia ja tapaamiset sovitaan sinne, missä nuoren on hyvä olla. Etsivä on myös tukena esimerkiksi hoitamassa asioita virastoissa tai esimerkiksi tutustumassa oppilaitoksiin tai erilaisiin harrastuksiin.

Hellmanin mukaan pisin asiakkuus etsivässä työssä on kestänyt jo kohta neljä vuotta, kun taas lyhimmät kestävät kuukauden tai pari.

– Toisia tavataan viikottain tai kriisitilanteessa jopa useamman kerran viikossa ja osaa tavataan sillon tällöin nuoren tarpeen mukaan.

Menemme tapaamaan 27-vuotiasta Juhaa, jolla on CP-vamma. Juha on ollut kymmenen vuotta pois työelämästä ja koulusta, mutta nyt hän haluaisi hakea opiskelemaan media-assistentiksi.

xxxx
Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä Ida Hellman ja Juha.Tanja Kröger / Yle

Juhan asunnossa soi raskaampi rock-musiikki ja seinät on verhoiltu bändien julisteilla ja festareiden t-paidoilla. Syntikka on huoneen nurkassa. Juha kertoo olevansa musikaalinen ja kokee, että media-assistentin työssä hän voisi hyödyntää myös musikaalisuuttaan.

Tiellä on vain yksi mutta.

– Olen miettinyt hakemista jo pitkään. Mietin, pystynkö tähän, mutta kaverit ovat kannustaneet, että "Juha älä luovuta."

Hellman auttaa Juhaa hakemaan ammatilliseen kuntoutukseen ja tekemään hakemuksen kouluun. Juhalla on paljon menoja joulukuussa, joten sen takia kouluun hakeminen siirtyykin tammikuulle.

– Minua ahdistaa se, että näissä hakemuksissa halutaan tietää näin paljon asioita, Juha sanoo ja tuijottaa koneelle huolestuneena.

xxxx
Tanja Kröger / Yle

Juha menee Kelan sivuille ja täyttää lomakkeeseen, että sai Kelasta pyynnön hakea ammatilliseen kuntoutukseen. Hän kirjoittaa, että kouluun hakeminen on vielä kesken, joten hän ei voi täyttää hakemusta 4. joulukuuta mennessä.

– Laita siihen kysymys, että säilyykö lääkärin lausunto Kelassa, kunnes koulupaikka varmistuu ja ammatillista kuntoutusta on mahdollista hakea, Hellman kehottaa.

– Tehty. Minua on lastenkodissa opetettu kirjoittamaan hakemuksia, niin osaan ainakin sen.

Vamoksella tavattujen nuorten nimet on muutettu arkaluontoisten tapausten vuoksi.

Mitä ajatuksia etsivä nuorisotyö herättää? Miten nuoria voitaisiin Suomessa auttaa? Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksen kautta.

Lue myös:

Milloin mennään nukkumaan, milloin syödään – syrjäytyneen nuoren kanssa opetellaan elämisen alkeita, eikä sekään aina riitä pelastamaan

On työpajaa, Reipasta Aamua ja sirkustemppuja – nuorten syrjäytymistä ehkäistään sadoissa projekteissa, mutta onko niitä jo liikaa?

Nuorten syrjäytymistä vastaan taistelevan tuska: "Meiltä puuttuvat konkreettiset teot ja yhteinen näkemys"

Nuoret kertovat syrjäytymisestä: 25-vuotias mies jäi kotinsa vangiksi ja 23-vuotias nainen on väliaikaisella sairaseläkkeellä – "Olen usein kuullut olevani yhteiskunnan loinen"

Erikoissyyttäjä Mueller suosittaa: Ei vankeusrangaistusta Trumpin ex-kampanja-avustaja Flynnille

$
0
0

Yhdysvalloissa Venäjä-tutkintaa johtava erikoissyyttäjä Robert Mueller suosittaa, ettei presidentti Donald Trumpin entiselle turvallisuusneuvonantajalle Michael Flynnille langeteta vankeustuomiota.

Muellerin toimisto kertoo, että Flynn on tehnyt yhteistyötä Venäjä-tutkinnan syyttäjien kanssa.

Toimiston mukaan Flynn on avustanut olennaisesti lukuisissa tutkimushaaroissa ja kertonut tietoja Venäjän yhteyksistä Trumpin kampanjaan.

Flynn on jo tunnustanut valehdelleensa liittovaltion poliisille FBI:lle keskusteluistaan Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa. Flynn ja lähettiläs keskustelivat muun muassa pakotteista.

Flynn oli presidentinvaalien aikaan yksi Trumpin keskeisistä kampanja-avustajista.

Tapaaminen suurlähettiläs Kisljakin kanssa tapahtui vasta Trumpin vaalivoiton jälkeen. Yhteydenpito Venäjään ei itsessään ole laitonta, mutta siitä valehtelu tutkijoille on.

Aiheesta lisää:

Toimittajalta: Trumpin entisen asianajajan tunnustus teki presidentin tilanteesta tukalan

USA:n Venäjä-tutkinnassa taas uusia käänteitä: Manafortin kerrotaan käyneen salaisia keskusteluja Assangen kanssa ja valehdelleen kuulusteluissa

Näin voit säästää jouluostoksilla – 7 vinkkiä, miten et törsää liikaa rahaa lahjoihin

$
0
0

Tuhlaatko joka vuosi joululahjoihin liikaa rahaa? Maksatko lahjoista kertyneitä luottokorttivelkoja vielä uuden vuoden puolellakin? Tässä vinkkejä, miten voit välttää tuhlaamasta liikaa lahjoihin.

Näin säästät joululahjaostoksilla

1. Päätä etukäteen lahjabudjetti

Laske, kuinka paljon sinulla on varaa laittaa joululahjoihin, ja pysy tässä budjetissa jouluostoksilla.

2. Vältä velaksi ostamista

Älä osta luotolla, jos taloutesi on tiukoilla ja velan takaisinmaksu saattaa tuottaa vaikeuksia. Lahjansaajat eivät halua, että ostat yli varojesi.

Osta luotolla vain, jos taloutesi on kunnossa, ja haluat näin pilkkoa lahjakuluja useammalle kuukaudelle.

3. Säästä rahaa joululahjoihin

Voit varautua lahjojen ostoon laittamalla rahaa syrjään pitkin vuotta.

Moni myös säästää ostamalla joululahjoja ympäri vuoden, kun näkee jotain lahjansaajalle sopivaa vaikkapa kesän alennusmyynneissä.

4. Hyödynnä kauppojen tarjoukset tai osta kirpputorilta

Hyödynnä kauppojen kanta-asiakastarjoukset sekä joulumyynnin vauhdittamiseksi jaetut etusetelit. Voit säästää myös käyttämällä vuoden aikana kertyneet kauppojen bonukset joululahjaostoksiin. Hyödynnä myös verkkokauppojen alennuskoodit ja muut joulunalustarjoukset.

Jos maltat odottaa, voit hankkia lahjat talven alennusmyynneistä, jotka monissa kaupoissa alkavat jo muutamaa päivää ennen joulunpyhiä.

Etsi lahjoja myös kivijalka- ja nettikirpputoreilta, joissa voit tehdä edullisia löytöjä kierrätettyä tavaraa arvostaville.

5. Vertaile hintoja

Seuraa kauppojen mainoksia sekä käytä verkon hintavertailusivustoja löytääksesi lahjaksi aikomasi tuotteet mahdollisimman halvalla.

6. Osta lahjoja vain lapsille

Yritä sopia perheen ja ystävien kesken, että ostaisitte joululahjoja vain lapsille. Jos aikuisetkin haluavat muistaa toisiaan jouluna, niin voitte päättää lahjoille hintarajan.

7. Tee lahjat itse tai anna lupaus auttamisesta

Jos osaat ja ehdit, niin tee lahjat itse. Omin käsin neulotut villasukat tai kotitekoiset makeiset ja leivonnaiset ovat toivottuja joululahjoja.

Voit myös antaa lahjaksi lupauksia palveluksista. Esimerkiksi lastenvahdiksi lupautuminen, siivousapu tai lumitöidenteko varmasti lämmittävät saajan mieltä.

Onko sinulla hyviä säästövinkkejä joululahjojen hankintaan? Kerro niistä alla olevassa kommenttikentässä.


Oulun poliisilta harvinainen varoitus: Varoittaa tyttöjä ulkomaalaistaustaisista miehistä somessa

$
0
0

Oulun poliisi kehottaa erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa.

Poliisista kerrotaan, että Oulun seudulla on tullut viime aikoina ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomen kieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin. Pahimmillaan kontaktit ovat johtaneet epäilyihin vakavista seksuaalirikoksista.

Oulun poliisi tutkii tällä hetkellä kolmea erillistä tapausta, jossa ulkomaalaistaustaisia miehiä epäillään lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.

Seitsemän miestä on vangittu epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Haluamme poliisissa alleviivata, että kaikki ulkomaalaistaustaiset eivät ole rikollisia tai epärehellisiä. Markus Kiiskinen

Sen lisäksi poliisilla on tutkinnassa kaksi erillistä tapausta, joissa on kaksi eri epäiltyä. Molemmat tapaukset ovat tapahtuneet marraskuun puolivälissä Oulussa Tuiran kaupunginosassa.

Kaleva kertoo, että toisessa tapauksessa ulkomaalaistaustaisen miehen epäillään syyllistyneen alaikäiseen tyttöön kohdistuneeseen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään raiskaukseen. Toisessa ulkomaalaistaustaisen miehen epäillään syyllistyneen alaikäiseen tyttöön kohdistuneeseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

– Nämä ikävät tapahtumat ovat yksi syy siihen, että päätimme lähettää tämän tiedotteen, Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo.

Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo, että seitsemän vangitun tapauksessa epäiltyjen epäillään tunteneen toisensa. Sama pätee myös kahden erillisen tapauksen epäiltyihin.

Kontaktia haetaan sosiaalisen median avulla

Kiiskinen kertoo, että kaikissa edellä mainituissa tapauksissa miesten epäillään ottaneet kontaktia lapsiin sosiaalisen median kautta. Tapaukset, joissa aikuiset miehet ottavat yhteyttä nuoriin tyttöihin somessa, ovat Kiiskisen mukaan Oulun seudulla kasvussa.

– Puhutaan kymmenistä tapauksista. Poliisille tulee tietoa houkuttelusta ja ikävistä yrityksistä. Kaikki eivät kuitenkaan johda esitutkintaan. Ne tapaukset menevät esitutkintaan, jos tapaaminen on jo sovittu ja henkilöä on jo ahdisteltu.

Tieto tapauksista on tullut poliisille lasten vanhemmilta ja joissain tapauksissa sosiaaliviranomaisilta.

Nyt puhutaan näistä yhdeksästä henkilöstä, jotka tällä hetkellä ovat vangittuina. Markus Kiiskinen

Kiiskinen kertoo, että poliisissa mietittiin viime päivien aikana tiedotteen lähettämistä, mutta viimeaikaiset seksuaalirikosepäilyt vahvistivat päätöksen varoituksen lähettämisestä, koska kaikkiin tapauksiin liittyi sosiaalinen media.

– Toivon, että tämä ei lisää rasismia. Haluamme poliisissa alleviivata, että kaikki ulkomaalaistaustaiset eivät ole rikollisia tai epärehellisiä. Nyt puhutaan näistä yhdeksästä henkilöstä, jotka tällä hetkellä ovat vangittuina.

Poliisi kehottaa nuoria olemaan tarkkaavaisia ja vanhempien tietoisia siitä, kenen kanssa lapsi viettää aikaa netissä ja vapaa-aikana.

Epäilyttävistä henkilöistä ja yhteydenottajista tulee ilmoittaa poliisille. Poliisille voi ilmoittaa epäilyttävistä yhteydenottajista vihjeet.oulu(at)poliisi.fi sähköpostiin, vihjenumeroon 0295 416 194 tai asioimalla poliisiaseman palvelupäivystyksessä.

Lue lisää: Seitsemän vangittu Oulussa epäiltyinä törkeistä seksuaalirikoksista – uhri on alaikäinen

Poliisilla on lisää epäiltyjä alle 15-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Oulussa – seitsemän yhä vangittuna

Herätys: Tänään juhlitaan syksyn ylioppilaita, Oodi-kirjasto avataan ja USA:n entinen presidentti George H. W. Bush haudataan

$
0
0

Tänään keskiviikkona juhlitaan syksyn ylioppilaita

Tänään keskiviikkona juhlitaan syksyn ylioppilaita. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan valkolakin painaa tänään päähänsä 2 903 opiskelijaa. Kevät on edelleen selvästi suosituin valmistumisajankohta. Iso osa syksyllä ylioppilaaksi kirjoittavista valmistuu jälkijunassa eli kolmessa ja puolessa vuodessa, esimerkiksi kaksoistutkinnon, työssä käymisen tai kilpaurheilun vuoksi. Katso Ylen ylioppilaskoneesta, kuka saa valkolakin.

Kaasuautoja rekisteröity tänä vuonna yli tuhat

Kaasuautojen yleistymistä hidastavat vielä niihin liittyvät ennakkoluulot ja tankkausasemien vähäinen määrä. Trafin mukaan kaasuautoja on rekisteröity tämän vuoden aikana yli tuhat, mikä on kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Autoala ja valtio ovat sopineet tavoitteesta, että vuonna 2025 joka neljäs uusi auto kulkisi sähköllä tai kaasulla. Kaasuautoilua on pidetty kalliina vaihtoehtona.

Natalie Helenius on jo tottunut kaasuauton tankkaamiseen.
Natalie Helenius on jo tottunut kaasuauton tankkaamiseen.Minna Rosvall / Yle

– Tankkauspistooli pihisi ja suhisi. Ensimmäisellä kerralla pelkäsin, että se jotenkin posahtaa. Järjellä ajateltuna ei se posahda, naurahtaa Natalie Helenius, joka on autoillut kaasulla vajaan kuukauden.

Oodi, kirjastomaailman maanmerkki avataan

Kirjastoista Suomi tunnetaan. Tämän päivän jälkeen entistä vahvemmin. Helsingin uusi maamerkki, keskustakirjasto Oodi avautuu yleisölle kello 14.

oodi
oodiAntti Kolppo / Yle

Millainen rakennus Oodi on ja miten menee kirjastoilla, joiden kulta-aika ohitettiin jo 1980-luvulla?

Erikoissyyttäjä: Trumpin Venäjä-tutkinnassa ei vankeutta Flynnille

Michael Flynn
Presidentti Donald Trump erotti Michael Flynnin, kun tämä jäi kiinni valehtelemisesta FBI:lle ja varapresidentti Mike Pencelle.Jim Lo Scalzo / EPA-EFE

Presidentti Donald Trumpin Venäjä-tutkintaa johtava erikoissyyttäjä suosittaa, ettei presidentti Donald Trumpin entiselle turvallisuusneuvonantajalle Michael Flynnille langeteta vankeustuomiota. Erikoissyyttäjä Muellerin toimiston mukaan Flynn on tehnyt yhteistyötä syyttäjien kanssa. Flynn on tunnustanut valehdelleensa poliisille keskusteluistaan Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa ollessaan Trumpin kampanja-avustaja.

Yle näyttää suorana presidentti Bushin valtiolliset hautajaiset

George H. W. Bush kuvattuna vuonna 2008.
George H. W. Bush kuvattuna vuonna 2008.Mandel Ngan / AFP

Viime perjantaina kuollut Yhdysvaltain 41. presidentti George H. W. Bush saa valtiolliset hautajaiset Washingtonin kansalliskatedraalissa. Paikalle odotetaan vieraaksi runsaslukuista joukkoa entisiä Yhdysvaltain presidenttejä ja nykyisiä poliitikkoja, mukaan lukien presidentti Donald Trump. Yle välittää kuvaa hautajaisista Yle Areenassa kello 17 alkaen. ID: 10539877

Kansanedustajat avaavat sanaisen arkkunsa maanpuolustustahdosta

Kansanedustajat pääsevät tämänpäiväisen täysistunnon aluksi puntaroimaan suomalaisten maanpuolustustahtoa. Ajankohtaiskeskustelun avaa puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.). Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n viime viikolla julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut alimmalle tasolle lähes 30 vuoteen. Yle näyttää keskustelun suorana Yle Areenassa alkaen klo 14.

Lähes koko maassa sataa ajoittain

Säägrafiikka 5.12.2018

Meteorologi Toni Hellisen mukaan tänään tulee lähes koko maassa ajoittain sadetta. Aamulla lämpötila on laajalti plussan puolella, vain Lapissa on pakkasta. Itsenäisyyspäivänä sataa enää lähinnä Lapissa. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta

Oletko syntynyt 70-luvun alussa? Sinultakin voi puuttua suoja tuhkarokkoa vastaan – THL: "Jos tietoa rokotuksesta ei ole, se kannattaa ilman muuta ottaa"

$
0
0

Luodossa Pohjanmaalla todettiin viime viikolla tuhkarokkotapaus, ja sen jälkeen niin ministerit kuin lääkärit ovat painottaneet lasten rokottamisen tärkeyttä.

Suoja tuhkarokkoa vastaan saattaa puuttua myös aikuisilta. Varsinkin 70-luvun alussa syntyneet ovat väliinputoajien ikäryhmä, joiden lapsuudessa tuhkarokon on sairastanut aiempaa harvempi ja joita ei vielä lapsina ole rokotettu.

Moni näistä aikuisista on saanut rokotuksen myöhemmin esimerkiksi armeijassa, matkoille lähtiessä otettujen rokotusten yhteydessä, opiskelun alkaessa tai työterveyshuollossa. Automaattisesti sitä ei heille kuitenkaan ole annettu.

– Jos tietoa rokotuksesta ei ole, se kannattaa ilman muuta ottaa. Ylimääräisestä annoksesta ei ole mitään haittaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio sanoo.

Tuhkarokkoasiantuntija on itsekin esimerkki väliinputoajien ryhmään kuuluvasta aikuisesta.

– Olen syntynyt vuonna '72 enkä ole saanut rokotusta. Sairastin tuhkarokon 90-luvulla nuorena aikuisena, kun asuin ulkomailla. Olin viisi päivää tiputuksessa, aika huonossa kunnossa, Mia Kontio kertoo.

Tuhkarokkorokotukset aloitettiin vuonna 1975

Ennen vuotta 1970 syntyneet ovat THL:n Mia Kontion mukaan suurella todennäköisyydellä sairastaneet tuhkarokon. Tuhkarokkoepidemiat jylläsivät hänen mukaansa Suomessa suurin piirtein 5–7 vuoden välein.

– Ennen vuotta 1970 syntyneistä melkein kaikilla on suoja tautia vastaan, Kontio sanoo.

Tuhkarokkorokotus otettiin Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 1975, jolloin alettiin rokottaa noin vuoden ikäisiä lapsia. Heille rokotus annettin yhtenä annoksena. Vuodesta 1982 lähtien rokotusta alettiin antaa kahtena annoksena ja samalla rokotettiin aiemmin vain yhden annoksen saaneita.

Jos tietää saaneensa vain yhden rokoteannoksen, toinen kannattaa Mia Kontion mukaan ottaa suojan parantamiseksi.

– Kyllä se kannattaa hakea. Tiedetään, että kahdesta MPR-rokotuksesta tulee parempi suoja. Jos on saanut yhden MPR-annoksen noin yhden vuoden iässä, yleensä on kuitenkin saanut sen toisenkin.

Myös 70-luvun puolivälin jälkeen syntyneissä on jonkin verran niitä, joita ei syystä tai toisesta ole rokotettu.

– Uskoisin, että hyvin monet tällaiset henkilöt tietävät itse, jos vanhemmat eivät ole halunneet antaa heille rokotteita.

MPR-rokotuksen saa ilmaiseksi terveysasemalta

Miten tietoa omasta tuhkarokkorokotuksesta sitten voi koettaa metsästää?

Rokotuksesta tai sairastetusta taudista pitäisi olla tieto rokotuskortissa, jos sellainen on tallessa. Kortissa tuhkarokkosuojan antavaan rokotukseen viittaavat esimerkiksi merkinnät tuhkarokkorokotus, morbillirokotus tai MPR.

– Jos rokotuskortti löytyy, mutta on epäselvyyttä merkinnöistä, terveyskeskukseen voi varmasti soittaa ja saada "suomennoksen" rokotteista, Mia Kontio THL:stä sanoo.

Omasta rokotustilanteesta voi koettaa kysellä myös aiempien kotikuntien terveysasemilta.

Jos rokotuksesta ei löydy tietoa eikä ole sairastanut tuhkarokkoa, rokotuksen voi käydä ottamassa terveysasemalla. Tuhkarokkorokotus kuuluu MPR-rokotteeseen, joka antaa suojan myös vihurirokkoa ja sikotautia vastaan.

– Se kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan kaikenikäisille. Jos asiasta on epäselvyyttä, niin omasta terveyskeskuksesta rokotteen saa ilmaiseksi, Mia Kontio sanoo.

Lue lisää:

Onko rokotuskorttisi hukassa? Rokotetietojen etsiminen on salapoliisihommaa

THL:n ylilääkäri muistuttaa matkailijoita tuhkarokosta: "Eurooppa on aika musta", myös Thaimaassa 250 tapausta viikoittain

Opetusministeri Grahn-Laasonen esittää selvitystä: Rokottaminen lapsilisän ehdoksi – Italia sakottaa jo vanhempia

"Tämä on aikapommi, jonka laukeamista on odotettu" – lääkärit kehottavat, että Pohjanmaalla tuhkarokolle altistuneet rokotesuojattomat välttäisivät massatapahtumia

Ministeri Saarikko ei ymmärrä lapsensa rokottamatta jättäviä vanhempia, vetoaa Luodon äiteihin ja isiin: "Rokottakaa lapsenne"

Luodossa Pohjanmaalla todettu tuhkarokkotapaus, yli sata altistunutta – video: THL:n asiantuntija pitää lisätartuntoja todennäköisinä

Lappi saa vihdoin oikean lumihangen – matkailuväki on helpottunut

$
0
0

Lapissa alkoi tiistaina kauan kaivattu lumisade ja valkoista kultaa on luvassa koko Lappiin torstai-iltapäivään asti. Lumipeite kasvaa nyt viidestä kymmeneen senttiä ja lisää saattaa tulla vielä viikonloppuna.

Lumi myös jäänee ainakin toistaiseksi maahan, sillä Lapissa lämpötila pysyttelee pääosin pakkasen puolella koko viikon, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Tämä ilahduttaa mustasta maasta kärsineitä safariyrittäjiä.

–Jos se kymmenen senttiäkin tulee, niin se olisi kyllä aivan mahtava. Pystyisimme vetämään täysillä ja täyttämään kaikki asiakaslupauksemme, kertoo Rovaniemellä sään kehitystä jännityksellä seurannut Arctic Lifestyle Oy:n yrittäjä Juha-Pekka Mikkola.

Pilkille ei voi vielä mennä

Jäät ovat vielä paikoitellen niin heikkoja, ettei niille pääse aivan heti retkeilemään.

– Emme uskaltaneet viedä matkailijoita pilkille, kun jäät eivät ole riittävän paksut, pelkosenniemeläinen yrittäjä Sinikka Haikonen Pyhä Safaris Oy:stä kertoo.

Myös Ivalo Safaris -yrityksen toimitusjohtaja Tina Kiviniemi sanoo ohuiden jäiden rajoittavan vielä jatkossakin heidän toimintaansa.

Rovaniemellä pyritään pitämään vapaaehtoisten voimin huoli siitä, että turistit eivät eksy heikoille jäille omin päinkään.

Vaikka pakkasta onkin pääosin luvassa, voi lämpötila kohota hitusen nollan yläpuolelle Rovaniemellä ja Utsjoella vielä keskiviikkona.

Torniossa ja Kemissä suojasäätä ennustetaan viikonlopuksi.

Katso videot: “Haluaisin kuulua ihmisenä ihmisten joukkoon” – 6 suomalaista kertoo, mitä on olla syvästi yksinäinen

$
0
0

Mitä on suomalainen yksinäisyys?

– Mikä on minun elämäni? Istunko kotonani työpäivän jälkeen kuunnellen kelloa? Mihin minua tarvitaan?

Näin pohtii järvenpääläinen Keijo pohtii videolla omaa yksinäisyyttään.

Keijo on yksi niistä kuudesta suomalaisesta, joita A-studio on tavannut juhlapyhien aikaan joulusta 2017 alkaen.

Syntyi Yksinäisyyden Suomi -juttu, jossa haastateltavat kertovat videoilla, mitä yksinäisyys heille tarkoittaa.

– Sitä itkee sängyllä ja haluaisi vain kuolla, mutta ei oikeasti halua.

– Ei vain keksi mitään muuta siinä tilanteessa, kertoo tammisaarelainen Kira yksinäisyydestään.

Yksinäisyys voi pahimmillaan aiheuttaa voimakasta ahdistusta, masennusta, alakuloa ja jopa fyysistä kipua.

Myös syyt yksinäisyyteen aikuisiällä voivat olla yllättävän karuja: koulukiusaaminen tai hyväksikäyttö lapsuudessa.

Haastateltavat esiintyvät siksi tässä jutussa vain etunimillään. Keskiössä ovat vain yksinäisyyden kokemus ja sen syyt.

Minä – yksinäinen suomalainen

Entä jos koko aikuisuus on yksinäisyyden määräämä?

Sekin voi olla mahdollista.

Noin 5 prosenttia suomalaisista rakentaa minuutensa yksinäisyyden ympärille, professori Juho Saari toteaa.

Yksinäisyys on heille elämistä ja olemista voimakkaasti määrittävä tekijä.

– Yksinäisyydellä on myös merkittävä hyvinvointia ja terveyttä alentava vaikutus, Saari sanoo.

Saari on Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja johtanut tutkimuksia suomalaisesta yksinäisyydestä.

Tyrnäväläiselle Joukolle koulukiusaaminen jätti elämän pituisen yksinäisyyden haavan.

– Jäin syrjäänvetäytyväksi ja araksi.

Jouko sanoo pohtivansa, nauretaanko hänelle vieläkin.

– Kiusataanko minua edelleen, vaikka olen jo aikuinen?

Lempääläiselle Tarjalle yksin eläminen on ahdistavaa.

– Yksinäisyys koskettaa tosi paljon. Se oikeasti sattuu.

– Se on erittäin surullista ja raskasta. Se on minun kokemukseni, Tarja kertoo.

Lisää haastatteluja löydät jutun lopusta.

Yksinäisiä jopa miljoona

Kuinka paljon yksinäisiä on Suomessa? Paljon, liian paljon.

Luvut ovat karkeita, mutta myös karuja.

Yksinäisyystutkimusten arvion mukaan jopa 10–20 prosenttia, eli noin puolesta miljoonasta miljoonaan suomalaista aikuista kokee yksinäisyyttä.

Professori Juho Saaren mukaan luvut ovat konsensustasoa.

– Sitä enemmän ”lievempää” yksinäisyyttä nousee näkyviin, mitä pidemmältä aikaväliltä, moniulotteisemmalla mittarilla ja moniluokkaisemmalla asteikolla kysytään, Saari sanoo.

Yksinäisyyden merkitystä ei voi vähätellä suomalaisessa yhteiskunnassa. Yksinäisyys on Saaren mukaan niin sanottu juurisyy-ilmiö – eli syiden takana oleva syy.

Suomalaisen palvelujärjestelmän kyky pureutua yksinäisyyden syihin on Saaren mukaan silti heikko.

– Yksinäisyyttä on helpompi käsitellä esimerkiksi mielenterveyden, ylipainon ja liikkumattomuuden taustatekijänä kuin yhtenä kokonaisuutena. Samaten se tarttuu huonosti hallinnon rakenteisiin, Saari muistuttaa.

A-studio kohtasi yksinäisyyden kasvot eri puolilla Suomea

Mitä on lukujen takana? Millaista on elää yksinäisenä?

A-studio halusi selvittää yksinäisyyden kokemuksia nyky-Suomessa.

Pyysimme suomalaisia kertomaan yksinäisyydestään. Vastauksia tuli useita kymmeniä.

Haastateltavat löytyivät eri puolilta Suomea. Haastattelut tehtiin joulun 2017 ja marraskuun 2018 välisenä aikana.

Katso tästä kolarilaisen Erjan ajatuksia yksinäisyydestä:

Katso tästä suomussalmelaisen Janin video:

A-studio haluaa lämpimästi kiittää kaikkia yksinäisyys-juttuun osallistuneita: haastateltavia ja kokemuksistaan kirjoittaneita.

Kerro jutun kommenteissa: millainen on sinun kokemuksesi yksinäisyydestä?

Jari Ehrnroothin kolumni: Miksi tasa-arvoa rakastavat suomalaiset palvovat Linnan juhlia?

$
0
0

Linnan juhlat on koko kansaa kokoava tapahtuma, joka todistaa, että jollain tasolla suomalaisten valtaenemmistö yhä haikailee yhteenkuuluvuutta ja yksimielisyyttä.

Maastamme puuttuvaa hovia korvaava presidentti-instituution lieveilmiö on tyrmäävän suosittu. Juhlatunteina joka toinen suomalainen tuijottaa suoraa lähetystä poliitikkojen, sotilaiden, virkamieskunnan, talouselämän, urheilun ja kulttuurin edustajien catwalkista ja seuranpidosta.

Koska jälkimoderni moniarvoinen väestö on jo ajat sitten jakaantunut omissa some-kuplissaan eläviin todellisuuksiin, kahden ja puolen miljoonan kansalaisen kokoontuminen television ääreen itsenäisyyspäivänä on ällistyttävä ja selitystä kaipaava ilmiö.

Linnan juhlat muistuttavat yhä enemmän selostettua eliitin juhlamuotinäytöstä kansan ihailevan ja arvioivan silmän edessä.

Mutta kuinka on mahdollista, että tasa-arvoa yli kaiken rakastavat suomalaiset palvovat muiden yläpuolelle asettuvaa parhaimmistoa, jonka presidentin kanslia valitsee ja jonka marssijärjestyksen protokolla määrää?

Legendaarinen liberaali sosiologi Erik Allardt erikoistui kansakuntien vertailuun. Hän kiteytti kerran suomalaisten arvostavan tasa-arvoa niin paljon, että pitävät palkintojen jakamista epäoikeudenmukaisena.

Tasan jakamisen hengessä on paheksuttu näkyvää menestystä, loistokasta pukeutumista ja keskivertoa korkeammalle kurottavien persoonien elämäntyyliä. Luulevatko he olevansa parempia kuin muut?

Vastaavasti myös vastikkeettoman sosiaaliturvan ja kansalaispalkan suuri kannatus nojaa samaan yltiöyhteisölliseen unelmaan, jossa sosialismi ja liberalismi sekoittuvat epärealistisella ja tarkoitushakuisella tavalla. Lähtökohtana on eksistentiaalisen tasa-arvon käsite, jossa pelkän ihmisenä olemisen katsotaan yhdenvertaisesti oikeuttavan kaikkiin mahdollisiin hyvän elämän edellytyksiin ilman yhdenvertaista omaa ponnistusta. Esimerkiksi ideologisesti työttömät eivät tunnista vapaamatkustusta ongelmaksi, vaan katsovat voivansa elää toisten kustannuksella.

Suomessahan politiikkaa tehdään puhumalla mahdollisuuksien tasa-arvosta, palvelujen yhdenvertaisuudesta, turvallisuudesta, maatalouden ja yritystoiminnan alueellisesta tukemisesta, yhteisöllisyydestä, eriarvoistumisen ja syrjäytymisen estämisestä. Kukaan ei puhu yksilön vastuuseen kannustamisesta, itsensä kouluttamisen ja kehittämisen vaatimuksista, jotka yksi ainoa elämä itse kullekin asettaa.

Linnan juhlissa me näemme kuitenkin juuri niitä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet omaa tietään ja asettaneet itselleen kovia vaatimuksia. Se on johtanut heidät niihin saavutuksiin joista heidät palkitaan kutsulla.

Luulisi yhteisöllistä tasan jakamista vaalivien vieroksuvan tällaista tapahtumaa. Mitä vielä. He istuvat sohvallansa pukuloistoa tuomaroimassa.

Selitys tähän kummalliseen yhteiskunnalliseen ilmiöön on lopulta yksinkertainen.

Kun Linnan juhlat ovat yhä selvemmin muuttuneet viihdealan mediatapahtumaksi, niitä on alkanut muokata massakulttuurin lainalaisuus, jonka mukaan valtaisaksi kasvanut suuri yleisö hallitsee kohdettaan. Palvottu valiojoukko menettää ylivaltansa joutuessaan suorassa lähetyksessä kilpailemaan monimiljoonaisen katsojakunnan suosiosta.

Linnan juhlien arvostusta ja suosiota selittävässä yhtälössäni vallankäyttäjät ja muu parhaimmisto joutuu näyttökokeeseen, jossa hallittavat ovat hallitsijoita. Kaiken yläpuolelle asettuu absoluuttisen yhteisön idea – kiistaton valtias Me. Tasa-arvoa pyhittävässä ajattelussa yleisön arvovalta edustaa valtakunnan korkeinta mahtia, jota kansanvaalilla valittu presidenttikin kumartaa.

Roomassahan keisari laittoi gladiaattorit areenalle taistelemaan suosiosta. Suomalaisessa tasavallassa sitä vastoin eliitti itse marssii Linnan juhlien näyttämölle taistelemaan kansan peukutuksista median armoilla.

Kuka oli kaunein, kuka komein; kuka seksikkäin, ken ikinuorin? Kenen seurallinen vetovoima oli omaa luokkaansa? Keneltä kuultiin kekseliäimmät sutkaukset ja kuka oli karismaattisin? Töppäsikö joku pukeutumisessa tai käytöksessä?

Linnassa juhlivien on turha vedota mahdollisuuksien tasa-arvoon, sillä heidät on valittu yksinvaltaisesti niistä piireistä, joissa markkinavoimat jylläävät ja vaatimustaso nousee koko ajan.

Tarkkailtujen joukossa kerran pörränneenä totean, että kotikatsomoiden makutuomareille asetelma on herkullinen. Ei muuta kuin tyylipisteitä jakamaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille - nauttikaa vallastanne väärän kuninkaan iltana!

Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com

Ajokortti ei kelpaa enää ensi vuoden alusta henkilöllisyystodistukseksi passia noudettaessa

$
0
0

Ensi vuoden alusta alkaen valmiiden passien ja henkilökorttien noutamisen yhteydessä henkilöllisyyttä ei ole enää mahdollista todistaa ajokortilla, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Vuoden 2019 alusta valmiin asiakirjan noutaminen on mahdollista ainoastaan passilla tai henkilökortilla. Kyseisen asiakirjan tulee olla ensisijaisesti voimassaoleva, mutta poliisi voi erikseen sallia valmiin asiakirjan noutamisen myös sellaisella passilla tai henkilökortilla, joka on mennyt vähän aikaa sitten vanhaksi.

Ajokortti ei myöskään käy enää henkilöllisyystodistukseksi sähköisiä pankkitunnuksia tai teleoperaattoreiden mobiilivarmennetta hankittaessa.

Rajoitus ajokortin käytössä henkilöllisyystodistuksena liittyy poliisin mukaan osaltaan lain muutokseen vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista. Sen mukaan ajokorttia ei voida 1.1.2019 alkaen käyttää enää hakijan tunnistamiseen vahvan sähköisen tunnistusvälineen myöntämisen yhteydessä.

Tähän asti ajokorttia on voitu käyttää henkilöllisyyden osoittamiseksi passia tai henkilökorttia noudettaessa, jos poliisi on sen erikseen sallinut.

Poliisi muistuttaa, että tarvittaessa on mahdollista valtuuttaa toinen henkilö noutamaan passi tai henkilökortti yksilöidyllä valtakirjalla. Valtakirjaa käyttävän noutajan tarvitsee kuitenkin todistaa henkilöllisyytensä voimassa olevalla Suomen viranomaisen myöntämällä passilla tai henkilökortilla.


Raju maanjäristys Tyynellämerellä – ja toinen lähes yhtä voimakas heti perään

$
0
0

Kaksi rajua maanjäristystä on ravistanut Uuden-Kaledonian saaria Tyynellämerellä. Ensimmäinen järistys oli voimakkuudeltaan 7,5, ja vain pari tuntia myöhemmin sattunut 6,6. Molempien järistysten keskus oli vain noin kymmenen kilometrin syvyydessä.

Paikallisten viranomaisten mukaan ainakaan ensimmäinen järistys ei näyttänyt aiheuttaneen merkittäviä vahinkoja.

Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus antoi ensimmäisen järistyksen takia tsunamivaroituksen Uuden-Kaledonian, Vanuatun ja Fidžin rannikoille, mutta varoitus peruttiin myöhemmin.

Uuden-Seelannin pohjoispuolella sijaitsevassa Uudessa-Kaledoniassa rannikkoalueen asukkaita kehotettiin evakuoitumaan tsunamivaroituksen jälkeen. Maanjäristykset ovat alueella verrattain yleisiä.

Maailman eniten tienaava tubettaja on vasta 7-vuotias mutta hänelle ropisee miljoonia euroja

$
0
0

Yhdysvaltalaistubettaja Ryan on vasta 7-vuotias, mutta hänellä on jo 17 miljoonaa seuraajaa YouTube-kanavallaan. Ryan avaa Ryan Toys Review -kanavan videoilla lelupaketteja ja leikkii leluilla innosta hihkuen.

Nyt hän on myös maailman suurituloisin tubettaja, arvioi yhdysvaltalainen talouslehti Forbes. Videokanava on lehden mukaan tuonut hänelle 22 miljoonaa dollaria tuloja vuoden aikana eli runsaat 19 miljoonaa euroa.

Lehti listasi eniten tienaavat tubettajat maailmassa. Se tarkasteli tubettajien tuloja kesäkuusta 2017 kesäkuuhun 2018. Kaikki tulot ovat arvioita tubettajien bruttotuloista ilman vähennyksiä.

Kakkossijalla oli muun muassa rapbiisistään ja tempauksistaan tunnetuksi tullut yhdysvaltalaisnäyttelijä Jake Paul. Hänen kanavansa tulot olivat 18,8 miljoonaa euroa.

Kolmannelle sijalle ylsi urheiluviihdettä tekevä yhdysvaltalainen ryhmä Dude Perfect. Sen tulot olivat Forbesin arvion mukaan noin 17,5 miljoonaa euroa.

"Leluarvioita" lapsille

Ryan Toys Review -kanavan tarkoituksena on, että lapsi arvioi leluja muille lapsille, tubekanavan tietosivulla kerrotaan.

Ryanin vanhemmat avasivat videokanavan kolme vuotta sitten. Sen videoilla on ollut lähes 26 miljardia katselukertaa siitä lähtien.

Myös muu perhe osallistuu videoihin.

Ryanin kerrotaan rakastavan junia, autoja, legoja, supersankareita ja yllätysmunia. Yhdellä videolla hän valmistaa äitinsä kanssa leikkilimaa.

Yhdellä suosituimmista videoistaan Ryan leikkii naamiaisasussa, astronautiksi pukeutuneena. Hänen äitinsä tekee osin animoidulla videolla pienen tietoiskun avaruudesta ja kertoo, miksi astronauttien on käytettävä avaruuspukua.

Kanava myös mainostaa leluja ja kertoo, mistä niitä voi hankkia.

Valtaosa videoilla esitellyistä leluista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, Ryan Toys Review -sivulla kirjoitetaan.

"Olen viihdyttävä"

Forbesin mukaan Ryanin tuloista valtaosa oli tarkastelujaksolla peräisin mainoksista, jotka näkyvät kanavalla ennen kuin hänen videonsa alkavat pyöriä. Nämä mainokset ovat tavallisesti sitä hintavampia mitä enemmän katsojia kanavalla on.

Loput tulot olivat peräisin sponsoroiduista julkaisuista.

Ryan tekee lisäksi yhteistyötä verkkojätti Amazonin kanssa. Walmart on alkanut hiljattain myydä Ryanin nimeä kantavaa lelu- ja vaatemerkkiä. Osa Ryanin kanavan videoista on puhtaasti näiden tuotteiden mainosta.

Forbesin mukaan iso osa Ryan Toys Review -kanavan seuraajista on Ryanin ikätovereita.

Perheen videot kuuluvat YouTubessa menestyvään trendiin, jossa käyttäjät avaavat hankkimiaan ostoksia ja tuotepaketteja kameran edessä ja selittävät, mitä paketeista paljastuu.

– Tavarapakkausten avaamisvideot tarjoavat muille mahdollisuuden kokea jonkun halutun tavaran saamisen ja avaamisen ilon. Tämä pätee etenkin niihin tuotteisiin, jotka eivät ole kaikkien saavutettavissa tai ulottuvilla, sanoi verkon vaikuttajatähtiä edustava Chas Lacaillade Forbesille.

Ryanille itselleen suosion salaisuus on selvä.

– Olen viihdyttävä ja hauska, hän sanoi yhdysvaltalaiselle NBC-kanavalle.

"Haluaisin vain kuolla pois, en keksi muuta"– Kuusi tarinaa yksinäisyydestä eri puolelta Suomea

$
0
0
Toimittaja Pasi Peiponen kohtasi vuoden aikana suomalaisia eri puolella Suomea. Syntyi kuvareportaasi suomalaisesta yksinäisyydestä.

Yhdysvaltalaissenaattorit vakuuttuneita: saudiprinssi tilasi Khashoggin murhan – ”Hän on hullu ja vaarallinen”

$
0
0

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on antanut senaattoreille salaiseksi luokitellun tiedonannon saudijournalisti Jamal Khashoggin murhasta.

CIA:n johtajan Gina Haspelin suljettujen ovien takana antama selonteko murhasta on saanut senaattorit vakuuttuneiksi siitä, että Khashoggin murhan takana on Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman.

– Jos kruununprinssi menisi valamiehistön eteen, hänet tuomittaisiin 30 minuutissa, sanoo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, republikaanisenaattori Bob Corker.

Senaatin turvallisuus- ja ulkosuhdevaliokuntien johtajat eivät saa kertoa yksityiskohtia siitä, mitä CIA:n johtaja heille asiasta kertoi. Kuitenkin heti selontekotilaisuuden jälkeen oli selvää, että senaattorit molemmista puolueista eivät jaa Trumpin hallinnon näkemystä asiasta.

Trumpin hallinto on todennut, ettei prinssin syyllisyydestä ole suoria todisteita. Muun muassa puolustusministeri James Mattis on sanonut, että ”savuava ase puuttuu”.

Republikaanisenaattori Lindsey Graham ilmoitti CIA-tilaisuuden jälkeen, että ”savuavaa asetta ei ole, mutta savuava saha on.” Tällä Graham viittasi luusahaan, jonka saudit toivat lehtitietojen mukaan varta vasten mukanaan paloitellakseen Khashoggin ruumiin.

Turkkilaisviranomaisten mukaan Khashoggi kuoli seitsemässä ja puolessa minuutissa sen jälkeen, kun hän astui konsulaattiin Istanbulissa. Tutkijoiden mukaan Khashoggi tukehtui kuoliaaksi, jonka jälkeen hänet paloiteltiin.

Graham kertoo, että hän vastustaa asemyynnin jatkamista Saudi-Arabiaan niin pitkään kun bin Salman pysyy maan johdossa.

– Saudi-Arabia on strateginen kumppani ja suhteet kannattaa säilyttää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä, totesi Trumpin tukijana tunnettu Graham.

– Jos Saudi-Arabian hallitus on tämän miehen käsissä pitkälle tulevaisuuteen, on minusta erittäin vaikeaa käydä kauppaa, koska hän on hullu. Minusta hän on vaarallinen ja hän on riskeerannut suhteemme, Graham tiivisti.

Aiheesta lisää:

Yhdysvaltain senaatti ei enää halua tukea Saudi-Arabiaa Jemenin sodassa

Turkkilaismedia: CIA:lla hallussaan tallenne, jossa Saudi-Arabian kruununprinssi käskee vaientaa Khashoggin

Tämän tiedämme Oulun seksuaalirikosepäilyistä nyt: Kymmenen epäiltyä, useita kansallisuuksia, kaikki uhrit alle 15

$
0
0

Poliisi tutkii Oulusta kolmea seksuaalirikostapausta, joissa kaikissa epäillyn teon uhri on alle 15-vuotias tyttö. Kaikissa kolmessa tapauksessa tekijät ovat tulleet Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina.

Poliisin mukaan ei ole mahdotonta, että uusia tapauksia tulee vielä esiin.

Kolme erillistä tapausta

Tutkinnassa on yksi tapaus, johon liittyen on vangittu peräti seitsemän ihmistä. Epäiltyjä on todennäköisesti lisää. Tapauksessa tehdään uusi kiinniotto pian, poliisista arveltiin keskiviikkona.

Tätä tapausta tutkitaan ainakin pahoinpitelynä, törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja törkeänä raiskauksena.

Epäillyt teot tapahtuivat yksityisasunnoissa useiden kuukausien aikana.

Kaksi muuta epäiltyä rikosta on tapahtunut Oulussa Tuiran kaupunginosassa ulkona ja samana päivänä.

Toista niistä tutkitaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, toista törkeänä raiskauksena ja törkeänä seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty on ollut pidätettynä, mutta hänet on eilen vapautettu. Hän on kuitenkin edelleen epäilty.

Törkeästä raiskauksesta ja törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty on edelleen vangittuna.

Uhrien ikää poliisi ei kerro tarkkaan: se on kaikissa kolmessa tapauksessa 10–15 vuotta. Uhrien ei tiedetä tunteneen toisiaan.

Epäillyt tekijät

Poliisin mukaan kaikki epäillyt tekijät ovat tulleet Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina. Yksi on ollut maassa pidempään, suurin osa joitain vuosia. Osa on pakolaisia, osalla on turvapaikkaprosessi kesken, osa on Suomen kansalaisia. Yksi on yli kolmekymppinen, muut ovat 20–30-vuotiaita. Poliisin mukaan kansallisuuksia on suomalaisen lisäksi neljä.

Tekotapa

Yhteistä epäilyissä on, että epäilty ja uhri näyttäisivät tavanneen sosiaalisessa mediassa. Siksi poliisi eilen varoittikin oululaisia ulkomaalaistaustaisista, jotka ottavat yhteyttä somen välityksellä. Poliisin mukaan varoitus on voimassa, vaikka julkisuuteen tulleista epäilyistä epäillyt ovat pääosin vangittuina.

Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että Oulussa on useita tapauksia jo ennen tätä, joissa ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat lähestyneet tyttöjä sosiaalisessa mediassa. Poliisi ei voi vahvistaa, ovatko yhteydenotot osin tai kokonaan nyt rikoksista epäiltyjen tekemiä.

Poliisi kuitenkin kertoo, että paljon esillä useassa yhteydessä ollut kauppakeskus Valkea ei ole tullut tutkinnassa esiin.

Toistaiseksi ainakin erillisiä tapauksia

Poliisin mukaan ei ole viitteitä, että kolme epäiltyä tapausta liittyisivät ainakaan suoraan kaikki toisiinsa.

Poliisin mukaan näyttää, että laajan, usean epäillyn sisältävän tapauksen epäillyt tuntevat toisensa. Samoin kahden muun tapauksen epäillyt tekijät tuntevat toisensa. Poliisin mukaan ei ole tietoa, että epäillyt tuntisivat myös muiden tapausten epäilyjä.

Kuitenkin poliisi puhuu siitä, että nuorten tyttöjen tavoittaminen somessa kyseenalaisiin tarkoituksiin voi olla mahdollinen "trendi".

– Tyypillisesti kaveriporukoilla on samantapaisia tapoja toimia ja tämänkaltaista toimintatapaa osa harrastaa, sanoo rikosylikomisario Markus Kiiskinen.

Poliisin mukaan tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole syytä ajatella, että kyse olisi jostain järjestäytyneestä toiminnasta, jossa olisi pyritty tekemään seksuaalirikoksia. Poliisi ei myöskään suostu puhuman yhtenäisestä ryhmästä, joka olisi tällaista toimintaa harrastanut.

Poliisi myös kuitenkin huomauttaa, että tietenkään kaikki Oulun pari-kolmekymppiset ulkomaalaistaustaiset miehet eivät houkuttele nuoria somessa.

Uudet tapaukset mahdollisia

Kiiskisen mukaan on mahdollista, että uusia tapauksia tulee esiin, koska aihe on ollut esillä ja mahdolliset uhrit voivat tämän vuoksi ilmoittautua. Hän sanoo, että ei voi ottaa kantaa, onko poliisilla syytä epäillä, että uusiakin tapauksia olisi.

– Ei akuutisti ole tutkinnassa muita tämänkaltaisia epäilyjä, mutta ne ovat mahdollisia. Tämä perustuu spekulaatioihin, sanoo rikosylikomisario Markus Kiiskinen.

Viewing all 102155 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>