Se oli kuin unelmien täyttymys.

19-vuotias juvalainen Vilva Pesonen luuli jo jäävänsä ilman korkeakoulupaikkaa, kun kevään yhteishaku ei tuottanut tulosta. Kesän lisähaussa hän laittoi kuitenkin paperit vetämään muotoilun opintoihin Savonia-ammattikorkeakouluun. Silloin tärppäsi: edessä oli pikavauhtia muutto Kuopioon.

– Olin ihan älyttömän onnellinen siitä! Koin onnistuneeni, varsinkin kun keväällä haku ei mennyt ihan nappiin, hän kertoo.

Kuopio tuntuu hänestä parin kuukauden tuttavuuden jälkeen ihanalta asuinpaikalta. Silti tulevaisuudessa, joskus opintojen jälkeen, hänenkin haaveensa on päätyä pääkaupunkiseudulle.

Ja siinä on suomalaisen muuttoliikkeen tarina pienoiskoossa juuri nyt.

Rajapyykki ylittyi viime vuonna

Suomessa on monia muuttovoittopaikkakuntia, joista Kuopio on yksi. Muuttoliike ei kuitenkaan jaa hedelmiään tasapuolisesti.

Selvitimme verotulojen alueellisia muutoksia viimeisen kahdeksan vuoden ajalta. Tuona aikana erityisesti hyvätuloisten ja vauraiden maksamat verot ovat valuneet Uudellemaalle.

Yksi esimerkki niistä ovat valtion ansiotuloverot, joita peritään kaikkein parhaimmin tienaavilta palkansaajilta.

Viime vuonna ansiotuloverojen kertymässä ohitettiin mielenkiintoinen raja:

Näkemäsi grafiikka kertoo siitä, miten vuosi vuodelta suurempi osa valtion ansiotuloveroista on kerätty Uudeltamaalta. Viime vuonna sieltä saatiin jo yli puolet koko maan potista.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että puolet Suomen veroeuroista kerättäisiin Uudeltamaalta: ansiotuloveroina kerätään alueesta riippuen 10–25 prosenttia palkansaajien ansioiden perusteella maksamista veroista ja veroluontoisista maksuista. Jos katsotaan kaikkia veroja, ne ovat kasautuneet Uudellemaalle viime vuosina samaa tahtia kuin väestökin.

Sen sijaan muutos näyttää kertovan siitä, että Uusimaa kuorii kermat Suomen sisällä tapahtuvasta muuttoliikkeestä. Sinne muuttavat kärjistetysti ne, jotka saavat kovaa palkkaa ja joilla on myös pääomaa: myös pääomatuloverot ovat valuneet etelään.

Samaan johtopäätökseen on tullut aluetutkija Timo Aro, joka on selvittänyt muuttoliikkeen laskennallista tulokertymää eli sitä, paljonko lähtömuuttajat vievät ja tulomuuttajat tuovat tuloja. Tällä mallilla voidaan arvioida muuttoliikkeen taloudellisia vaikutuksia alueelle.

Aron mukaan jotkin muuttotappioalueet selviytyvätkin muuttoliikkeestä taloudellisesti voittajina – ja päinvastoin.

Kunnat houkuttelevat nuoria – mutta kannattaako se?

Esimerkiksi Kuopion tulorakenteelle muuttoliike oli vuosina 2014–2016 yhteensä 4,5 miljoonaa euroa miinusmerkkinen. Helsingillä vastaava luku oli 173,8 miljoonaa euroa plussalla.

Ratkaisevaa on, onko muuttaja töissä vai työelämän ulkopuolella. Yksi työssäkäyvä muuttaja painaa aluetalouden vaakakupissa enemmän kuin neljä työvoiman ulkopuolella olevaa.

– Monet alueet keskittyvät nuorten houkutteluun alueelle, mutta monen kunnan talouden kannalta olisi hedelmällisempää tavoitella vanhempia, Aro sanoo.

Hänen mukaansa keskimäärin parhaat tulot ovat 45–54-vuotiailla muuttajilla ja sen jälkeen tulevat 55–65-vuotiaat.

Kehitys ei ole sinänsä uusi, mutta Aron mukaan muuttajien rakenne on käynyt Uudellemaalle koko ajan suotuisammaksi.

Mitä väliä muutoksella on?

Vaikka valtion ansiotuloverot ja pääomatuloverot ovat maksuja, jotka kertyvät valtion kassaan, niillä on myös alueellista merkitystä.

Jos veroja kertyy paljon, se tarkoittaa, että alueella on kovapalkkaisia ihmisiä ja monilla pääomaa, kuten asunto, metsää tai muita omistuksia. Tämä puolestaan sataa aluetalouden laariin, kun ihmiset voivat ostaa enemmän palveluita ja tuotteita.

– Yrittäjät pystyvät palkkaamaan lisää työntekijöitä ja kunnalle tulee lisää kunnallisveroja ja myös yhteisöveroja, luettelee pääekonomisti Minna Punakallio Kuntaliitosta.

"Ei niin, että kehitystä koetettaisiin tukkia"

Aluetutkija Timo Aron mukaan kehitys näkyy jo nyt aika voimakkaana alueellisena eriytymisenä. Suomessa on paikkoja, jotka ovat koko ajan entistä vahvempia, elinvoimaisempia ja houkuttelevampia suhteessa muihin.

– Ja se lisää entistä enemmän virtoja sinne, Aro sanoo.

Punakallion mukaan kuntien kannattaa harkita, voisivatko ne houkutella yrityksiä ja palkansaajia erikoistumalla nykyistä selvemmin esimerkiksi johonkin toimialaan. Toisaalta myös hallituksen kannattaisi huomioida eriytyminen seuraavassa hallitusohjelmassa.

– Ei niin, että kehitystä koetettaisiin tukkia, vaan pikemminkin niin että siitä saataisiin hyötyjä koko Suomeen. Liikenneyhteyksien toimivuus on tässä ihan ykkösasia.

Vertaa omia tulojasi alueellisiin eroihin

Selvitimme maakuntien välisiä eroja myös ansiotuloissa. Alla olevasta laskurista voit vertailla omia tienestejäsi oman tai muiden alueiden keskituloihin.

Alueelliset erot näkyvät tässäkin: listan kärjestä löytyvät Uusimaa ja Ahvenanmaa; itäisen Suomen neljä maakuntaa vastaavasti vedenjakajan alapuolelta.

On kokonaan toinen asia, muuttavatko ihmiset Uudellemaalle paremman tulotason vai pelkästään parempien töiden perässä. Jokainen tietää, että Helsingissä korkeat elinkustannukset vaativat korkeaa palkkaa.

Ainakaan tulevalle muotoilijalle Vilva Pesoselle palkka ei ole ylimpänä asialistalla. Mieluummin hän tekee mieluisaa töitä pienemmällä palkalla kuin päin vastoin.

– Pääkaupunkiseutu kiinnostaa minua sen vuoksi, että tuntuu, että siellä pääsee verkostoitumaan saman alan osaajiin. Siellä on myös paljon ihmisiä ja muotoilua tarvitaan.

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto kommentoi perjantaina eduskunnan Pikkuparlamentissa eilen ilmoittamaansa ehdokkuuttaan puolueen puheenjohtajakilvassa.

Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessa, että päätti ehdokkaaksi ryhtymisestä keskiviikkoiltana. Hän kertoi miettineensä ratkaisuaan pitkään.

Haavisto sanoi pitäneensä vihreiden puheenjohtajan sijaista Maria Ohisaloa parhaana vaihtoehtona vihreiden johtoon.

– Sitten kun Maria ilmoitti, että ei ole käytettävissä väliaikaiseksi puheenjohtajaksi, sen jälkeen onkin ollut aikamoinen tenkkapoo, Haavisto kertoi.

Kaksi kertaa puolueen presidenttiehdokkaanakin ollut Haavisto sanoi saaneensa runsaasti pyyntöjä ehdokkuudelleen.

Haavisto painotti, että vihreille ei haeta nyt sellaista puheenjohtajaa, joka panee kaikki uusiksi. Hän sanoi, että vihreiden puoluetoimistolla on jo kampanjatyö täyttä vauhtia suunnittelussa.

– Siellä ei ehkä toivota sellaista puheenjohtajaa, joka sanoo että pannaan kaikki tavoitteet ja ohjelmat tässä välissä uusiksi.

Painottaisi ympäristöasioita ja koulutusta

Haaviston mukaan vihreiden eduskuntavaalitavoite on yksinkertaisesti eduskuntapaikkojen kasvattaminen. Hänen mukaansa Suomessa on tällä hetkellä monta vaalipiiriä, joissa on vakava mahdollisuus saada ensimmäinen vihreä kansanedustaja.

– On myös monia vaalipiirejä, joissa pystyttäisiin lisäämään vihreiden kannatusta.

Haavisto sanoi, että pystyisi tarjoamaan puolueelle kokemusta valtakunnallisesta kampanjoinnista. Hän arvioi, että pitäisi puheenjohtajana esillä muun muassa ympäristöasioita, sosiaalisen eriarvoistumisen ongelmia ja koulutusasioita.

Hän luonnehti Touko Aallon poisjääntiä ja sitä seurannutta aikaa vihreille raskaaksi ja historiallisesti katsoen poikkeuksellisen kovaksi.

– Tämä on selvästi nakertanut ihmisten luottamusta ja uskoa. Se pitää rakentaa uudestaan ja siinä pitää olla hyvin nöyrä, Haavisto sanoi.

Haavisto kuitenkin painotti, että vihreissä puolueena ei ole tapahtunut mitään dramaattista muutosta, vaan enemmänkin puolueesta on saatu julkisuudessa väärä kuva.

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee uuden, kesän puoluekokoukseen asti vihreitä johtavan puheenjohtajan lauantaina. Haaviston lisäksi puheenjohtajakilpaan on ilmoittautunut kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Lue myös:

Haavistolla puoluevaltuuskunnassa vahva kannatus vihreiden puheenjohtajaksi

Pekka Haavisto lähtee vihreiden puheenjohtajakilpaan: "Jos tällaista konkarivaihtoehtoa halutaan, olen käytettävissä"

Aamun lähijunaliikenteessä peruttiin vuoroja Oulunkylässä sattuneen henkilöonnettomuuden takia, jossa kuoli yksi ihminen.

Hätäkeskus sai tiedon asiasta kello 4.40.

Yli kymmenen A, I, ja N -linjojen lähijunaa peruttiin. Myös R-junat myöhästelivät.

Viivästykset kestivät jopa 40 minuuttia. Lisäksi yksi kaukojuna Jyväskylään pääsi lähtemään 20 minuuttia myöhässä.

Junaliikenteen häiriöitä voit seurata täältä HSL:n sivulta.

Onnettomuuden suhteen poliisi ei epäile rikosta vaan tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana.

Poliisi on ratsannut perjantaiaamuna moottoripyöräkerho Bandidosin tilat Tampereen Vehmaisissa.

Poliisin mukaan operaatio liittyy huumekaupan tutkintaan. Tutkinta on ollut käynnissä viime keväästä lähtien.

Kolme epäiltyä on vangittu aiemmin, neljäs otettiin kiinni perjantaiaamuna. Toinen perjantaiaamuna hetkeksi kiinni otettu henkilö vapautettiin.

– Tässä on kyse huumeiden sekatavarakaupasta. Vakavimpina siellä on kokaiinia ja amfetamiinia, sanoo tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen.

Poliisin mukaan perjantaiaamun operaatio sujui suunnitelmien mukaan. Asiasta kertoi ensiksi Aamulehti (maksumuurin takana).

Hansaliitto oli pohjoisen kaupunkien kauppaliitto keskiajalla.

Nyt nimi on otettu uudestaan käyttöön. Suomi ja seitsemän muuta jäsenmaata haluaa tuoda pohjoista näkökulmaa EU:hun Ranska–Saksa-akselin rinnalle.

Hansa-ryhmän alku on ollut vauhdikas. Se laati keväällä yhteisen näkemyksensä talous- ja rahaliitto Emun uudistamisesta.

Kannanotto tuotti tulosta: puheet Ranskan ja EU-komission ajamista euroalueen yhteisestä valtiovarainministeristä ja yhteisvastuun lisäämisestä jäsenmaiden kesken ovat vaimentuneet.

Ryhmä on nyt voimainsa tunnossa. Uudessa esityksessä se laittaa kapuloita niiden rattaisiin, jotka kannattavat jäsenmaiden yhteisvastuuta velkakriiseissä.

Perjantaiaamuna julkaisemassaan linjapaperissa Hansa-maat esittävät Euroopan vakausmekanismin EVM:n vahvistamista ja itsenäistämistä hallitusten välisenä rahoitusvakauden takaajana.

EVM perustettiin velkakriisin keskellä EU:n ulkopuoliseksi laitokseksi tukemaan ongelmaisten maiden rahoitusta. Se on kansainvälinen rahoituslaitos, jossa jo nyt ylintä valtaa käyttävät jäsenmaat.

Nyt keskustellaan siitä, miten EVM:ää uudistetaan. Hansa-maiden esitykseen saatiin tällä kertaa mukaan myös ryhmän ulkopuoliset Tsekki ja Slovakia.

– Tämä uusi esitys suojaa suomalaista ja eurooppalaista veronmaksajaa. Tällä pyritään kaikin keinoin välttämään tilanne, jossa Suomen ja euromaiden pitäisi taas alkaa maksaa lisää jonnekin kriisin sattuessa, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo Ylen haastattelussa.

EU-komissio ja esimerkiksi Ranska ovat esittäneet rahoitusvakausjärjestelmän ottamista unionin lainsäädännön piiriin. Niiden visioissa euroalueelle nimitettäisiin valtiovarainministeri, joka vastaisi muun muassa vakausjärjestelmästä.

– Ne näkisivät EVM:n talouspolitiikan välineenä ja sellaisena paikkana, josta saa luottoa. Meille taas on tärkeää, että se on nimenomaan kriisinhallintamekanismi – vahva ja itsenäinen ja irti EU:n muista instituutioista.

EU:n valtionjohtajien on tarkoitus päättää uudenlaisesta rahoituslaitoksesta joulukuun huippukokouksessaan. Vakausmekanismin uudistaminen on osa talous- ja rahaliitto EMU:n uudistuspakettia.

Virkamieslähteiden mukaan "Uuden Hansaliiton" kannanoton laadintaa vetivät Suomi ja Hollanti.

Miten esitys konkreettisesti turvaisi veronmaksajien rahoja kriisin sattuessa? Tässä kolme keskeisintä kohtaa ehdotuksesta:

1. Lainaa vain maksukykyisille asiakkaille

Hansa-maiden esityksen lähtökohta on, että Euroopan vakausmekanismista ei saa tehdä jäsenmaiden tulonsiirtojen välinettä.

Ne haluavat, että jäsenmaat itse huolehtivat talouksistaan. Jos maat ajautuvat ongelmiin, EVM selvittää ongelmien syvyyden ja maan takaisinmaksukyvyn.

Jos maksukykyä ei ole, lainahakemuksen käsittely EVM:ssä loppuu.

2. Pääjohtajan asemaa vahvistetaan

Hansa-maiden ehdotuksessa vastuu jäsenmaan takaisinmaksukyvyn selvittämisestä olisi EVM:n pääjohtajalla, mutta päätöksen tuen myöntämisestä tekisivät aina ministerit.

Olennaista on, että selvitys kriisimaan taloudesta tehtäisiin ennen kuin jäsenmaiden ministerit keskustelevat tukiohjelman hyväksymisestä.

Pääjohtajan täytyisi siis olla varma takaisinmaksukyvystä jo ennen kuin jäsenmaat pääsevät keskustelemaan tuesta; poliittista päätöstä ei voitaisi tehdä ennen kuin teknokraatit ovat arvioineet kriisimaan maksukyvyn.

Kun esimerkiksi Kreikan tukemisesta tehtiin päätöksiä melko järjestäytymättömästi useissa erissä, jäsenmaiden poliitikkoihin kohdistui erittäin kova paine.

Nykyisessä järjestelmässä taloudelliset arviot jäsenmaista tekee virkamiehistä koostuva EU-komissio. Hansa-maiden mielestä ongelma on EVM:n kannalta tämä: komission virkamiehet miettivät lähinnä unionin yhtenäisyyttä – heillä ei ole erityistä vastuuta suojella vakausmekanismin osakkaiden eli jäsenmaiden varoja.

Hansa-maiden kaavailussa arvioija olisi virkavastuulla toimiva pääjohtaja, joka olisi nimenomaan jäsenmaiden etujen puolustaja.

Ryhmän ehdottama kaksivaiheinen päätöksentekojärjestelmä on käytössä myös Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä.

3. Velkajärjestely ennen tukiohjelmaa

Mallissa hätälainan käsittely päättyisi, jos hakijalla ei ole takaisinmaksukykyä. Pallo siirtyisi takaisin jäsenvaltiolle, jonka kontolle jäisi maksukyvyn parantaminen.

Käytännössä jäsenmaa käynnistäisi velkajärjestelyn kutsumalla koolle velkojien kokouksen, jossa neuvoteltaisiin mahdollisista velkahuojennuksista.

Maa selittäisi velkojilleen, että on kaikkien etu löytää sopimus, joka mahdollistaa tukilainan saannin EVM:stä. Kun sopimus löytyisi, maa lähettäisi EVM:lle uuden lainahakemuksen, jonka rahoituslaitos voisi hyväksyä.

– Kun yhteistä rahaa käytetään, pitää olla selvät säännöt, vahva ehdollisuus, velvollisuus laittaa asiat kuntoon, velvollisuus tehdä tarvittaessa velkajärjestelyjä ja parantaa velkakestävyyttä kriisimaassa, ennen kuin se pääsee lainaohjelmaan mukaan, Orpo sanoo.

Suomella on rahaa EVM:ssä 1,4 miljardia euroa

Suomi on pääomittanut vakausmekanismia noin puolellatoista miljardilla eurolla. Se on sitoutunut tarvittaessa pääomittamaan EVM:ää lisää noin 11 miljardilla eurolla. Hansa-maiden ehdotuksessa tämä ei muuttuisi.

EVM voi myöntää lainoja enimmillään 500 miljardilla eurolla. Summasta on nyt käyttämättä noin 400 miljardia euroa, Kreikkaa rahoituslaitos on lainoittanut vajaalla 90 miljardilla eurolla.

EVM:n pääomaa ei suoraan käytetä hätärahoituksen antamiseen jäsenmaille. Sen sijaan pääoma sijoitetaan turvaavasti niin, että varmistetaan vakausmekanismin hyvä luottokelpoisuus.

Valtioille annettavan hätärahoituksen EVM hankkii lainaamalla varat markkinoilta.

Lue myös:

Suomi ja 7 muuta EU-maata laittavat kapuloita komission ja Ranskan rattaisiin: Ei tulonsiirtoja EU-maiden välille, enemmän vastuuta jäsenmaille

Hansa-ryhmän ja Tsekin ja Slovakian esitys löytyy täältä (englanniksi).

Litteä hyönteinen tunnusteli pitkillä tuntosarvillaan tietään lahopuun kaarnan alla nykyisessä Myanmarissa 99 miljoonaa vuotta sitten.

Liitukaudella hallitsivat dinosaurukset, mutta Propiestus archaicus -hyönteisen ahtaassa minimaailmassa niillä ei ollut merkitystä. Kohtaloksi koitui pihkapisara, johon ötökkä jäi kiinni.

Vuosimiljoonat tekivät tahmasta meripihkaa, joka säilytti uhrinsa fossiilin erittäin hyvässä kunnossa.

Hyönteinen, jolla on pituutta vain kolme millimetriä, on odottamaton todiste ajalta, jolloin maapallon ainoasta supermantereesta olivat hitaasti syntymässä nykyiset seitsemän mannerta.

Pangea-manner oli puristunut yhteen noin 335 miljoonaa vuotta sitten ja alkanut taas hajota 160 miljoonaa vuotta myöhemmin. Propiestus archaicus taapersi Gondwana- ja Lauraasia-mantereiden aikana. Ne olivat muodostuneet Pangean hajottua.

Iso heimo, pieni suku

Propiestus archaicus kuului suureen kuoriaisheimoon, lyhytsiipisiin. Lajeja tunnetaan maailmasta miltei 64 000 ja Suomestakin noin 900.

Heimon Piestus-suvun lajeja sen sijaan elää tänä päivänä vain Etelä-Amerikassa, yhtä Arizonasta tavattua lajia lukuun ottamatta.

Noista Piestus-suvun nykyjäsenistä tuli muinaiselle kuoriaiselle nimi, joka viittaa niin sukuun kuin muinaisuuteen.

Löytö on heimonsa vanhimpia, kertoo tutkimusta johtanut Shuhei Yamamoto yhdysvaltalaisesta luonnonhistoriallisesta Fieldin museosta.

Fossiilit voivat ratkaista kiistoja

Myanmar ja Etelä-Amerikka sijaitsevat nykyisin maapallon vastakkaisilla puolilla. Propiestus archaicus kuitenkin osoittaa, että sen elinaikana molemmat olivat osa Gondwanan megamannerta.

Tutkijoilla on jokseenkin selvä kuva alueista, jotka kuuluivat Gondwanaan, mutta sen hajoamisen aikataulusta ei olla läheskään yhtä yksimielisiä.

Kiistoihin etsitään ratkaisua juuri fossiileista, myös niin pienistä kuin Propiestus archaicus.

Meripihkalaakso tunnetaan myös tiikereistä

Myanmarista tunnetaan satoja tuhansia meripihkaan fossiloituneita hyönteisiä. Vaikka niitä on paljon, harva huomaa ne.

Tarvitaan harjaantunut silmä havaitsemaan, että harmaa pikkukivi onkin meripihkaa, sillä luonnossa se ei hohda kiillotetun korun tavoin.

Yleensä löydöt päätyvät koruntekijöille ja tutkijoille kaivostyöläisiltä, jotka etsivät niitä varta vasten.

Propiestus archaicusin sisältävä meripihkanpalanen löytyi Hukawngin laaksosta Pohjois-Myanmarista. Laakso tunnetaan meripihkansa lisäksi maailman suurimmasta tiikerien suojelualueesta.

Yamamoto kiillotti kolikon kokoisen palasen, hioi sen sisällön hyvin varovasti hiekkapaperilla näkyville ja yllättyi.

– Löytö on varsin varma todiste hämmästyttävästä maayhteydestä. Se tukee erinomaisesti hypoteesiamme, jonka mukaan Myanmar on aikoinaan sijainnut eteläisellä pallonpuoliskolla, Yamanoto sanoo.

Tutkimus on ilmestynyt Journal of Systematic Palaeontology -lehdessä.

Helsingin poliisi hälytettiin tänään perjantaina Kontulaan Rintinpolulla sijaitsevaan Helsingin yhteislyseoon. Sivullinen ihminen oli nähnyt, että koulun sisään meni henkilö, jolla oli päässään kommandopipo, selässään reppu ja yllään maastokuvioinen asu.

Poliisi lähti tarkastuskäynnille kouluun ja löysi sieltä tuntomerkkejä vastaavan henkilön.

Helsingin yhteislyseon vararehtorin Pia Pietikäisen mukaan oppilaat suhtautuivat tilanteeseen rauhallisesti ja suojautuivat koulun sisätiloihin protokollan mukaan.

Lopulta kävi ilmi, että kommandopipoinen henkilö oli oppilas, joka oli pukeutunut koulun halloween-juhlan pukukilpailua varten.

Poliisi on jo jutellut kommandopipoon pukeutuneen oppilaan kanssa ja kertoo, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Pietikäisen mukaan koululla käynnistellään nyt normaalia iltapäivää ja aamupäivän tilannetta käydään vielä oppilaiden kanssa läpi.

Poliisi muistuttaa, että kun kouluissa järjestetään naamiaisjuhlia, opettajien ja oppilaiden tulisi varmistaa, etteivät ulkopuoliset säikähdä rekvisiittaa.

Juttua korjattu 11:48. Poistettu tieto, että kyseessä olisi ollut Kontulan ala-asteen koulu.

Yle kysyi kaduilla vastaantulevilta, voisivatko he kertoa, paljonko saavat palkkaa. Vastaukset vaihtelivat totaalisesta kieltäytymisestä ympäripyöreisiin vastauksiin.

Palkoista puhutaan paljon, kunhan keskustelu pysyy yleisellä tasolla. Turun yliopistonlehtori Anniina Kaittila huomauttaa, että keskustelu vaimenee silloin, kun siirrytään henkilökohtaiseen palkkaan.

Sillä on suuri vaikutus omaan itsetuntoon, millaisen korvauksen ja arvostuksen saa työstään. Anniina Kaittila

– Kansainvälisesti tarkasteltuna raha on edelleen tabu. Jopa seksistä puhutaan useammin, rahaa tutkinut Kaittila sanoo.

Myös Kaittila itse menee vaikeaksi, kun häneltä kysytään, miten paljon hän saa palkkaa. Hän miettii jopa pitäisikö hänen ensin kysyä esimieheltään, saako hän kertoa palkkansa. Kaittila kuitenkin kohauttaa olkapäitään, eihän esimies voi sitä kieltää.

Sata vuotta sitten työtä tehtiin palkan vuoksi. Nykyisin työ on itsensä toteuttamista ja palkka kertoo, miten paljon työpanosta arvostetaan. Siksi omasta henkilökohtaisesta palkasta helposti vaietaan.

– Sillä on suuri vaikutus omaan itsetuntoon, millaisen korvauksen ja arvostuksen saa työstään, Kaittila selventää.

Naapurikateutta on olemassa edelleen

Eri mediat listasivat torstaina Suomen eniten tienaavia henkilöitä. Anniina Kaittila on huomannut, että keskustelupalstoilla julkisuuden henkilöt joutuvat usein piikittelyn kohteeksi.

Koemme, että kuluttaminen omalla työllä tienatulla rahalla on ansaittua. Sen sijaan perinnöllä tai arpavoitolla ei ole. Anniina Kaittila

Sama ilmiö voi käydä lähipiirin kesken, jos palkat lyödään pöytään illanvietossa.

– Voi olla hyvin musertavaa, jos huomaa jääneensä jälkeen muiden palkoista. Sekin voi kaihertaa, jos tuttu alkaa tienaamaan enemmän kuin ennen, Kaittila kuvailee.

Myös sillä on väliä, mistä raha on tullut. Rahan lähde ei ole neutraali, vaan se on arvolatautunutta. Voi olla, että naapurin lottovoittorahoilla hankittu upea urheiluauto kismittää.

– Koemme, että kuluttaminen omalla työllä tienatulla rahalla on ansaittua. Sen sijaan perinnöllä tai arpavoitolla ei ole, Kaittila vertaa.

Avoimuus työpaikoilla lisäisi työviihtyvyyttä

Palkka heijastuu siihen, kuinka hyvin kokee onnistuvansa työssä.

– Jos ihminee ajattelee tekevänsä työnsä hyvin, mutta huomaakin työkaverin tienaavan enemmän, se voi alkaa kaihertaa. Vielä pahemman asiasta tekee, jos kokee tekevänsä enemmän työtä kuin kollega.

Anniina Kaittila kysyykin, olisiko järkevämpää tehdä palkka-asioista avoimempia työpaikoilla ja organisaatioissa. Palkkojen henkilökohtaiset lisät ja organisaatiokultturi tekevät palkoista salamyhkäisiä, joista puhutaan vain suljettujen ovien sisällä.

– Jos työpaikka nostaisi palkat reilusti esille, kaikille olisi selvää, miksi kukin tienaa mitäkin palkkaa. Työntekijät tietäisivät, mikä on seuraava askel ja miten voi saavuttaa sen.

Avoimuus lisäisi myös työviihtyvyyttä, yhteishenkeä ja työhön sitoutumista.

Raha voi tuoda kitkaa parisuhteeseen

Anniina Kaittila on tutkinut sitä, miten raha vaikuttaa parisuhteessa. Hänen tutkimuksissaan on selvinnyt, että kaikki pariskunnat eivät ole edes tietoisia puolisoidensa tuloista. Jos rahat ovat osittain tai kokonaan erillään, yllätyksiä voi tulla.

Raha-asioista harvoin puhutaan suhteen alkuvaiheessa ja ne tulevat haastavina vastaan myöhemmin. Anniina Kaittila

Esimerkiksi puolison rahattomuus on saattanut selvitä vasta erovaiheessa. Kaittila on huomannut, että raha on usein syy erolle.

– Pariskunta puhuu aika varhain lapsista, missä haluaa asua ja millaiset arvot elämässä on. Raha-asioista harvoin puhutaan suhteen alkuvaiheessa ja ne tulevat haastavina vastaan myöhemmin, Kaittila toteaa.

Myös suuret tuloerot saattavat aiheuttaa kitkaa pariskunnan välille. Etenkin silloin, jos nainen tienaa enemmän.

– Jos pari on sopinut siitä, että toinen käy töissä ja toinen hoitaa kotona lapsia, suuret palkkaerot eivät välttämättä hierrä.

Aiheesta lisää:

Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta – Rahasta hauskasti ja häpeilemättä

Kiinassa Chongqingin kaupungissa tapahtuneen bussiturman syyksi on paljastumassa matkustajan ja kuljettajan välinen tappelu.

Bussi syöksyi sunnuntaina jokeen sillalta 50 metrin korkeudesta. Turmassa kuoli 13 ihmistä, ja kaksi on edelleen kateissa.

Alustavan turmatutkinnan mukaan onnettomuus johtui siitä, että matkustaja kävi kuljettajan kimppuun.

Kiinan valtiontelevisio on välittänyt turvakameratallenteita, joissa näkyy, kuinka nainen lyö kuljettajaa ja tämä vastaa iskuun.

Taustalla kuuluu matkustajien huutoa, kun bussi ajautuu vastaantulijoiden kaistalle.

Tämän jälkeen kovassa vauhdissa ollut bussi törmäsi turvakaiteiden läpi ja putosi jokeen.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan tappelun aloitti 48-vuotias nainen, joka oli vihainen siitä, että kuljettaja oli ajanut hänen pysäkkinsä ohi. Hän löi kuljettajaa kännykällä, koska tämä kieltäytyi pysähtymästä ja päästämästä naista ulos kesken matkan.

Kuljettaja löi takaisin, jolloin hänen huomionsa herpaantui.

Kaikki bussissa olleet kuolivat onnettomuudessa.

Auto nostettiin tällä viikolla joesta 70 metrin syvyydestä.

– Tämä on hyvin perinteinen, laadukasta materiaalia ja tämän kanssa on helppo päästä tunnelmaan ja antaa mielikuvituksen laukata. Tässä on samassa hieromasauva sekä klitoriskiihotin, seksiväline-esittelijä Sarianna Koivumäki kertoo tottuneesti ja pyörittelee hieromasauvaa käsissään.

Alkoivatko korvat jo punottaa?

Vaikka seksivälineistä puhutaan koko ajan enemmän ja avoimemmin, Koivumäen mukaan ihmisillä on edelleen hyvin erilaisia reaktiota, kun lelut nostetaan pöydälle.

"Minä en ainakaan tarvitse, minulla on hyvä seksielämä"

Seksiväline-esittelyissä Sarianna Koivumäki esittelee välineitä ja vastailee asiakkaiden kysymyksiin. Seksiväline-esittelijä on tyypillinen vieras esimerkiksi polttareissa.

Koivumäen mukaan tilaisuuksissa on lähes aina joku, joka kertoo olevansa parisuhteessa eikä sen vuoksi tarvitse välineitä.

– Tuollaisesta kommentista tulee ensimmäisenä mieleen, että heidän kotona ei puhuta ollenkaan seksistä. Se on lähetyssaarnaajaa ja hiljaista, eikä siitä puhuta mitään ennen eikä jälkeen, seksiväline-esittelijä Sarianna Koivumäki sanoo.

Sexpon seksuaaliterapeutti Veera Uusoksa painottaa, että seksissä ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua.

– Jos aidosti kokee ettei halua tai tarvitse seksivälinettä suhteeseen, niin ei sellaista tarvitse väkisin kokeilla.

Uusoksa myös uskoo, että seksilelut voivat tietyissä tilanteissa parantaa seksielämää.

– Tutkimuksissa on havaittu, että leikkisyys ja avoimuus korreloivat vahvasti kokemukseen, että seksielämä on hyvää.

Sarianna Koivumäki haluaa rohkaista parisuhteessakin olevia kokeilemaan uutta. Välineet voivat tuoda piristystä ja uusia ideoita suhteeseen.

– Voihan se olla, että nauttii seksistä toisen kanssa ilman välineitä, mutta ei se tarkoita, että seksileluja tarvitaan vain silloin, kun seksi on huonoa, Koivumäki sanoo.

"Minulla on jo nämä kaikki, mitä voisin kokeilla seuraavaksi"

Seksivälineet ovat joillekkin myös luonnollinen ja tärkeä osa seksiä niin yksin kuin kumppanin kanssa.

– Seksivälinekutsuilla on aina yksi henkilö, jolta löytyy jo kaikki välineet, Sarianna Koivumäki kertoo.

Seksuaaliterapeutin Uusoksan mukaan seksilelujen suuri määrä kertoo lähinnä ihmisen kokeilunhalusta ja siitä, että seksistä välineiden kanssa nauttii. Se ei kuitenkaan vähennä perinteisestä seksistä nauttimista.

–Välineet voivat olla eri tarpeeseen. Eihän kukaan ihminen pysty samaan kuin vibraattori, jossa on kymmenen erilaista värinää.

Seksilelujen aktiivisesta käytöstä ei Uusoksan mukaan ole haittaa. Paikat voivat kuitenkin puutua, jos välineitä käytetään paljon, mutta haitta ei ole pysyvä.

Joillekin lelut voivat olla myös keräilyesineitä.

– Toiset keräävät kirjoja, toiset legoja ja toiset seksileluja.

"Lelut kiinnostavat, mutta arkailen hankkia sellaista"

Seksiväline-esittelijän Sarianna Koivumäen mukaan ihmisiä kiinnostaa, millaisia seksileluja on tarjolla ja millaiseen tarkoitukseen niitä käytetään. Moni kiinnostunut aloittelija pohtii myös, mistä kannattaa lähteä liikkeelle.

Koivumäki sanoo, että siihen, millainen väline aloittelijan kannattaa hankkia, on mahdoton vastata. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja nauttivat erilaisista asioista. Hän kehottaa ihmisiä kysymään itseltään, mitä haluaa ja mikä kiinnostaa.

– Jos on parisuhteessa, ensimmäisenä kannattaa jutella kumppanin kanssa kotona ja kertoa, että haluaa kokeilla jotakin, ja silloin voi myös yhdessä miettiä asiaa.

Myös seksuaaliterapeutti Veera Uusoksa kehottaa vain kokeilemaan, jos kiinnostusta löytyy.

– Haluaisin rohkaista ihmisiä menemään kauppaan, kutsuille tai seksuaalineuvojalle, jolloin saa asiantuntijan apua, jota netistä tilatessa ei saa, Uusoksa sanoo.

"Välineet eivät kiinnosta ollenkaan, ne jopa ällöttävät minua"

Ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä. Seksiväline-esittelijän Sarianna Koivumäen mukaan seksivälineet eivät sovi kaikille eikä siinä ole mitään väärää.

– Jos asenne kuitenkin on, että “hyi olkoon”, ehkä kannattaisi mennä sen mukavuusalueen ulkopuolelle.

Sexpon seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan mukaan mieltymyksiin vaikuttavat luonteen lisäksi myös tottumukset. Hänen mukaansa vahvaa negatiivista reaktiota olisi kuitenkin hyvä tutkailla ja miettiä, mihin se liittyy.

– Tietenkään ei tarvitse lähteä jahtaamaan sellaista, mikä ällöttää. Lisäksi on hyvin loogista, että jos jokin asia inhottaa, se ei tunnu hyvältä.

Sarianna Koivumäen mukaan välineet voivat kuitenkin herätellä seksuaalisia haluja uudella tavalla.

– Jos ei ole ollut minkäänlaista seksuaalista aktiviteettia aikoihin, siihen voi tottua. Välineillä voi muistella omaa seksuaalisuutta ja pitää myös yllä seksuaaliviettiä.

"Miksi meidän pitäisi hankkia leluja, enkö riitä tällaisena?"

Joskus henkilö voi olla mustasukkainen seksivälineille, joita kumppani käyttää yksin tai toivoo käytettävän yhteisissä leikeissä. Sarianna Koivumäki kertoo, että tällöin voidaan kokea lelun olevan korvike tai ettei riitä puolisolleen sellaisena kuin on. Hän uskoo, että kyse on tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta.

– Ei se tee toisesta vähempää, jos kumppani käyttää seksivälinettä. Välineitä voi käyttää esimerkiksi etäsuhteessa tai silloin, jos kumppani ei halua seksiä, Koivumäki sanoo.

Seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan mukaan seksilelua ei tulisi verrata itseensä tai kumppaniin. Ne ovat erillisiä asioita. Jos seksivälineitä haluaa käyttää yksin ollessaan, sen ei pitäisi vaikuttaa seksiin kumppanin kanssa.

– Jos haluaa sen seksiin mukaan, se ei tarkoita, että olisi kumppaniaan vaihtamassa. Jos hän olisi miestä vaihtamassa, hän varmaan olisi vaihtanut sen jo.

Punkkien eli puutiaisten levittämät taudit ovat maailmanlaajuinen terveysuhka. Arvioiden mukaan 2050 yli kolmannes maailman ihmisistä sairastaa jotakin punkkien levittämää sairautta.

Yleisin ja tutuin punkkien levittämä sairaus on punkkien kantaman borrelia-bakteerin aiheuttama borrelioosi (Terveyskirjasto). Suomessa borreliaa on punkeissa vähintään Oulun korkeudelle saakka, eniten eteläisessä Suomessa.

Punkit saattavat kantaa useita eri taudinaiheuttajia, joita ne levittävät yhdellä puremalla. Suurin osa punkkien levittämiin tauteihin tarkoitetuista testeistä testaa kuitenkin vain borrelioosia.

Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa (Scientific Reports) havaittiin, että 65% borrelioosiin sairastuneista on saanut punkinpuremasta itseensä myös muita taudinaiheuttajia. Tutkimuksessa selvitettiin yli 400 borrelioosin takia lääkäriin tulleen immuunireaktiota kahtakymmentä muuta punkkien levittämää taudinaiheuttajaa kohtaan.

Useampi yhtäaikainen punkkien levittämä tauti saattaa heikentää immuunipuolustusta, ja sitä kautta lisätä alttiutta sairastua myös muihin kuin puutiaissairauksiin.

Tutkimus osoittaa nyt ensimmäistä kertaa, että useammalla kuin neljällä viidestä borrelioosia sairastavalla on joko jokin muu punkkien levittämä taudinaiheuttaja tai muu infektio.

Lue lisää:

Lähes kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa – eniten sellaisia on Suomen etelärannikolla

Forssalaisnainen kirjoitti Facebook-päivityksessään tiistaina havainneensa, että teurassikoja olisi läiskitty ajolevyllä, kun kuormaa purettiin HKScanille Forssaan. Päivitys levisi laajalti somessa ja asiasta kerrottiin myös useissa medioissa, myös Ylellä.

Rikosylikomisario Tomi Repo Forssan poliisista kertoo, että poliisi on omasta aloitteestaan päättänyt käynnistää esiselvityksen, onko mainitussa sikojen purkutilanteessa syytä epäillä rikosta.

Poliisille on myös tehty rikosilmoitus Facebook-kirjoittelusta. Tomi Repo kertoo, että rikosilmoitus on kirjattu kunnianloukkauksesta. Nainen poisti alkuperäisen päivityksensä torstaina. Syyksi hän kertoo Facebookissa, että häneen kohdistuu rikosilmoitus.

HKScan kiistää väitteet sikojen huonosta kohtelusta

HKScanin johtaja Pia Nybäck kertoi Ylelle jo aiemmin, että yhtiöllä ei ole vaatimuksia naista kohtaan.

HKScanin mukaan sikojen purku kuljetusautosta sujui asianmukaisesti. HKScan julkisti keskiviikkona sikojen purkutilanteesta lyhyen valvontakameravideon, jossa siat kävelevät rauhallisesti.

Yhtiön asiantuntijat, tarkastuseläinlääkäri ja Eviran Forssan yksikön johtava tarkastuseläinlääkäri ovat katsoneet koko tallenteen eivätkä löytäneet siitä huomautettavaa.

Nybäckin mukaan kyseinen kuljetusyhtiö toi HKScanille tiistaina vain yhden kuorman, joka purettiin kello 9.-9.30. Purkutilanteessa oli lisäksi mukana yksi tarkastuseläinlääkäreistä.

Katarina Frostenson kieltäytyy jättämästä Ruotsin akatemiaa vapaaehtoisesti, Dagens Nyheter -lehti siteeraa uutistoimisto TT:tä.

Hiljaiseloa pitkään viettänyt Frostenson on nyt viestittänyt akatemialle, että hän on nimennyt itselleen asianajajan, joka edustaa häntä yhteydenotoissa. Tämän myötä akatemia jatkaa selvityksiä mahdollisista sääntörikkomuksista.

– Hän ei pidä itseään syyllisenä, vaan haluaa riippumattoman tutkimuksen, sanoo akatemian pysyvä sihteeri Anders Olsson.

Olsson ei osaa arvioida, onko Frostensonilla vielä mahdollisuuksia jatkaa akatemiassa.

– Se riippuu täysin, miten hänen edustajansa näkee selvityksen, ja miten kohtaamme vaikeudet, joita ilmaantuu tämän prosessin aikana. Saattaa ilmaantua uusia kysymyksiä todistajista, todistajanlausunnoista ja kaikesta mahdollisesta, joka ei ole vielä tässä vaiheessa selvää.

– On tärkeää, että Katarina pääsee itse puhumaan. Sitä hän ei ole tehnyt aiemmin. Oli suuri puute, kun hän ei halunnut olla mukana selvityksessä keväällä.

Olsson arvioi, että selvityksen tekeminen kestää "joitakin kuukausia".

Akatemia joutui syyniin

Frostenson on naimisissa kulttuurivaikuttaja Jean-Claude Arnaultin kanssa, joka sai kahden vuoden tuomion raiskauksesta.

Akatemian toiminta joutui tarkastelun kohteeksi sen jälkeen, kun kaikkiaan 18 naista syytti marraskuussa Arnaultia seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta.

Yle on kertonut aiemmin Frostensonin ja Arnaultin omistamasta "Klubista", jolla järjestetään kirjallisuusiltoja, akateemisia luentoja, konsertteja ja teatteria. Dagens Nyheter on paljastanut, että Klubin palkat on järjestelmällisesti maksettu pimeästi.

Akatemia tunnetaan maailmanlaajuisesti, sillä se valitsee vuosittain Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan. Tänä vuonna akatemia ei pystynyt palkintoa jakamaan, koska se ei ollut toimivaltainen sen jälkeen, kun 18 jäsenestä oli eronnut kahdeksan.

Lue myös:

Ruotsin akatemia säilyttää toimintakykynsä – kaksi uutta jäsentä valittiin

Ruotsin akatemian johtaja SVT:lle: Hovi ja Nobel-säätiö haluavat Katarina Frostensonin jättävän paikkansa

Nobel-kohun keskellä ollut Jean-Claude Arnault sai kahden vuoden tuomion raiskauksesta

Kulttuuriprofiilin tuomio jättää jälkensä ruotsalaisten oikeudentuntoon ja saattaa ratkaista kirjallisuuspalkinnon kohtalon

Lappeenrannan Kivisalmen lapsi- ja nuorisokodin nuorin asukas on ollut saapuessaan puolitoistavuotias taapero. Hän muutti laitokseen sisarustensa kanssa huostaanoton seurauksena. Palveluesimies Sari Ruhanen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta muistelee, että nämä sisarukset asuivat talossa parisen vuotta, minkä jälkeen huostaanotto purettiin ja lapset muuttivat takaisin vanhempiensa luokse.

Laitoshuoltoa järjestetään, jos lapsen sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla. Lastensuojelulaki 50 §

Valtaosa pienimmistä huostaan otetuista lapsista päätyy asumaan perheeseen, mutta eivät suinkaan kaikki. Esimerkkinä on vuoden 2017 viimeisen päivän tilanne. Tuolloin Suomen lastensuojelulaitoksissa asui 43 huostaan otettua 0–6-vuotiasta lasta.

Näitä aivan pienimpiä lapsia on kyseisenä päivänä voinut asua laitoksissa enemmänkin, sillä lapsia sijoitetaan laitoksiin huostaanoton lisäksi myös esimerkiksi kiireellisinä sijoituksina tai avohuollon tukitoimina.

Alueelliset erot ovat suuria

Vuonna 2012 voimaan astunut lakimuutos määrää, että lasten ensisijainen sijaishuollon muoto on perhehoito. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lapset eivät saisi olla sijoitettuna laitokseen, vaan perheeseen tai perhekotiin. Lain mukaan laitoshuoltoa järjestetään, jos lapsen sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla.

Koko maan tilastot osoittavat, että perhesijoitusten määrä onkin kasvanut, mutta kokonaan lasten laitoshoito ei ole loppunut. Ennen lakimuutosta vuonna 2011 alle puolet kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista asui perheissä tai ammatillisissa perhekodeissa. Viime vuonna perheissä tai perhekodeissa asui lapsista jo 56 prosenttia.

Koko maassa vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Alimmillaan Suomen maakunnista perhehoitoon on päässyt 48 prosenttia maakunnan sijoitetuista lapsista. Suurin luku on Pohjois-Pohjanmaalla, jossa 72 prosenttia sijoitetuista lapsista on perhehoidossa. Alle 50 prosenttiin yltävät Uusimaa ja Keski-Pohjanmaa.

– Suureen vaihteluun on useita syitä. Esimerkiksi Uudellamaalla on haastava rekrytoida sijaisperheitä. Sijaishuollossa olevien lasten ikä voi myös alueellisesti vaihdella. Teinien perhehoito edellyttää perheiltä aivan eri asioita kuin pienten lasten hoitaminen, sanoo Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Miia Pitkänen.

Yksi ratkaiseva tekijä sijaishuoltopaikan valinnassa on se, miten huostaan otettujen lasten elämää pystytään rajoittamaan. Perhehoidossa voidaan rajoittaa ainoastaan yhteydenpitoa. Laitoshuollossa sen sijaan voidaan käyttää myös muita rajoitustoimenpiteitä, kuten liikkumisvapauden rajoittamista ja eristämistä.

Eroja selittävät syyt ovat osaltaan arvelua, sillä valtakunnallinen analyysi erojen syistä puuttuu.

Lappeenrannassa Kivisalmen lapsi- ja nuorisokodissa ei tällä hetkellä ole sijoitettuna yhtään alle kouluikäistä lasta, nuorimmat ovat pikkukoululaisia. Laitos toimii kaupungin asuntopalvelulta vuokratussa kerrostalon rapussa, jossa on useampi asuntosolu. Tämän paikan eduksi lasketaan kodinomaisuus, sillä asunnot ovat tavallisia perheasuntoja.

Kivisalmen laitoksesta vastaava Eksoten palveluesimies Sari Ruhanen kertoo yleisellä tasolla syitä siihen, miksi lapsi on päätynyt laitosasumiseen, eikä ole sijoitettuna sijaisperheeseen.

– Useimmilla on jo kokeiltu perhesijoitusta, mutta siellä on jotain mennyt pieleen. Ongelmia on voinut tuottaa esimerkiksi lapsen käytös, kuten väkivaltaisuus. Toinen yleinen syy on se, että perheessä on useita sisaruksia, joten heidät on ollut helpompi sijoittaa yhdessä laitokseen.

Sisaruksia ei haluta erottaa, siksi myös pienet ovat laitoksissa

Lappeenrannan Kivisalmen lapsi- ja nuorisokodin yhdessä asunnossa asuu kaksi sisarusta. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Olohuone on lähes kuin minkä tahansa lapsiperheen kodista: suuri sohva, tv-taso, lastenkirjoja ja pehmoleluja. Seiniltä tosin puuttuvat valokuvat ja yhteiset muistot, hyllyiltä lehtikasat ja lattialta eksyneet sukat. Laitosasunnoissa on hyvä järjestys, eikä tavaraa ole liikaa.

Asunnon makuuhuoneet kuuluvat huostaan otetuille sisaruksille. Laitoksissa jokaisella lapsella on oltava oma huone. Pienimmät lapset saattavat aluksi tosin nukkua isomman sisaruksen kanssa samassa huoneessa, turvallisuudentunteen vuoksi.

Eksoten lastensuojelun palvelupäällikkö Raija Kojon mukaan yksi suuri tekijä pienimpien lasten laitosasumiseen on sisaruussuhteet. Sisaruksia ei haluta erottaa.

– Useamman lapsen sijoittaminen yhtä aikaa perheeseen voi meidän kokemusten mukaan olla todella haastavaa. Käytännössä kolmenkin sisaruksen sijoittaminen samaan perheeseen on mahdotonta. Lasten tilanteet ovat sen verran haasteellisia.

Laissa sijaisperheen lasten yhteenlaskettu enimmäismäärä on neljä. Lakiin on tosin kirjoitettu myös joustonvaraa, mikäli kyse on sisaruksista.

Eksoten Raija Kojo korostaa, että turhia perhekokeiluja pyritään välttämään.

– Näiden lasten kohdalla pyrimme minimoimaan muutokset, ne ovat todella rankkoja. Toki pelkästään varmuuden vuoksi ei ketään laiteta laitokseen.

Kotkassa sisarukset voidaan sijoittaa eri perheisiin

Lakiin kirjattua lapsen sijaishuoltopaikan valintaa voidaan tulkita monin eri painotuksin. Lasten asiat käsitellään aina tapauskohtaisesti ja edellä on lapsen etu. Silti alueelliset painotukset poikkeavat toisistaan. Etelä-Karjalassa painotetaan vahvasti sisarusten sijoittamista samaan paikkaan. Esimerkiksi Kotkassa taas pienempi paha on sijoittaa sisarukset eri perheisiin, kuin sijoittaa pienimpiä lapsia laitoksiin.

– Meillä ei pieniä lapsia ole sen takia laitettu laitoksiin, että sisaruksia on useita, sanoo Kotkan lastensuojelupäällikkö Anna Liakka.

Liakka perustelee kaupungin linjaa sillä, että perhehoidossa he onnistuvat minimoimaan pienten lastenhoitajien määrän. Liakan mukaan ihannetilanteessa lapsi keinuu turvallisesti oman synnyinperheensä ja uuden perheensä välissä.

Täysin eroon lastensuojelulaitoksista ei Kotkassakaan päästä. Osa tapauksista vaatii laitoshoitoa.

– Osa lapsista on niin vaurioituneita, että tavallinen perhe ei pysty antamaan heidän tarvitsemaansa hoitoa, sanoo Liakka.

Myös vanhempien kovin haastava tilanne voi johtaa siihen, että lapsi sijoitetaan laitokseen. Perhehoitoa tarjoavan perheen turvallisuutta ei haluta riskeerata. Tämän toivat esiin Kotkan sekä Eksoten alan työntekijät.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan Suomen maakunnista Kymenlaakson lisäksi Satakunta, Kanta-Häme ja Pohjanmaa ovat kyenneet välttämään pienimpien lasten laitossijoituksia kahtena viime vuotena.

Perhehoidon suosiminen vaatii tukea ja vaivannäköä

Lasten sijaishuollon yksi tärkeimpiä tehtäviä on säilyttää lapsen yhteys sisaruksiin, omiin vanhempiinsa sekä muuhun lähipiiriin. Etelä-Karjalassa osa näiden lasten vanhemmista on Eksoten työntekijöiden mukaan kokenut yhteydenpidon helpommaksi silloin, kun lapsi on sijoitettuna perheen sijaan laitokseen. Tämä painaa vaakakupissa, kun lapsen asuinpaikasta tehdään päätöksiä.

Kotkassa on kokemuksia siitä, kuinka yhteydenpito toimii, vaikka saman perheen lapset asuisivat useammassa perheessä. Vaivannäköä se tietenkin vaatii.

– Lasten kotilomat synkronoidaan ja lapset voivat tavata toisiaan esimerkiksi yhden perhehoitajan kotona, kuvailee Kotkan lastensuojelupäällikkö Anna Liakka.

Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Miia Pitkänen uskoo, että perhehoidon käytön lisääntyminen edellyttää riittävää sijaisperheille kohdennettua tukea.

– Sijaisperheen saama tuki on erittäin keskeisessä roolissa, jotta he saavat tarvitsemansa tuen ja perhehoidon laatu säilyy hyvänä. Harvan lapsen kohdalla pelkkä perhehoito riittää, vaan mukana on usein koulu tai päiväkoti ja terveydenhuollon palvelut.

Isoista sieraimista kohoaa lämmin höyry.

Pakkasen kovettama maa rutisee suomenhevosen kavioiden alla ja tämän kesän varsa hakeutuu lähemmäs sen emää. Anita Viitanen lähestyy ravuritamma Mantelia ja naisen tuttu ääni saa hevosen höristämään korviaan. Ytimiin iskevässä vinkassa on jo hiipivän talven tuntua.

Viitanen asettaa viileän poskensa lepäämään niin tutulle ja lämpimälle turvalle. Hän henkäisee tuoksua, jonka hän haistoi ensimmäistä kertaa niin pienenä, ettei sinne saakka yllä edes muisti.

Myöhemmin hän on kuullut, kuinka perunalaatikkoon pakattu pieni Anita-tyttö kulki metsätöihin isänsä kanssa työhevosen vetämässä lavakärryissä ja isompana tukkikuorman päällä istuen.

– Ei sinne nykypäivänä kukaan varmaan lastaan päästäisi. Se oli sitä aikaa, Viitanen sanoo hymyillen.

Ei ole ihme, että hänestä varttui nainen, jota voisi tituleerata yhdeksi tunnetuimmista suomenhevosten värikasvattajista. Viitanen haluaa olla mukana pelastamassa alkuperäisen Suomessa kehitetyn hevosrodun harvinaisia värejä – ja niin hän on tehnytkin. Keuruulla sijaitsevan punaisen kotitalon pihapiirissä asuu kirjava joukko suomenhevosia: voikkoja, kimoja, päistärikköjä ja kirjavia sabinoja.

Keltaisen tallirakennuksen takana olevasta aitauksesta uteliaana kurkistaa lähes valkea sinisilmäinen hevonen, tuplavoikko. Ohuen lumipeitteen saaneen maan keskellä ylväänä patsasteleva Lakeuden Valotarkin on suomenhevonen, vaikkei ihan heti uskoisi. Täysin samanlaisia on olemassa yhteensä vain neljä kappaletta.

Jotkut suomenhevosen värit ovat harvinaisia, mutta hiljalleen myös perinteinen hevosrotu on muuttumassa entistä vähälukuisemmaksi.

Pitääkö olla huolissaan?

Suomenhevosten määrä on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana tuntuvasti.

Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907 (Suomenhevosliitto). Sittemmin suomenhevoselle on vakiintunut neljä eri jalostussuuntaa: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Nykyisin rotua käytetään paljon myös sosiaalipedagogisissa tehtävissä.

Alun perin suomenhevosen värit (Hippos) olivat hyvin laajat. Kun suomenhevosia ryhdyttiin kantakirjaamaan 1900-luvun alussa (Maatilan Pellervo), valittiin tavoitteeksi ruskea tai punaruskea rautias (Suomen ratsut ry). Rotumääritelmä ja värit yksinkertaistuivat.

Suomenhevosia on ollut eniten 1950-luvulla (Suomen ratsut ry) eli noin 408 000. Vähiten niitä on ollut koko sen tunnetun historian aikana vuonna 1987, jolloin niitä oli vain 14 000. Sen jälkeen suomenhevonen oli mukana maa- ja metsätalousministeriön uhanalaisten rotujen listalla. Tällä hetkellä suomenhevonen ei ole kyseisellä listalla (Etelä-Saimaa).

Nyt populaation koko on alle 20 000 yksilöä.

Vuosittain syntyy hädin tuskin tuhat varsaa, kun vielä kymmenen vuotta sitten Hippoksen julkaisemassa Tulevaisuuden suomenhevonen -esiselvityshankeessa tavoitteena oli tuplamäärä. Siihen ei ole päästy enää pitkään aikaan.

– Astutettuja tammoja on noin 1 700. Ollaan aika paljon jäljessä siitä tavoitteesta, joka silloin oli ideaali koko populaation eteenpäin kehittämisen kannalta, Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

Toisaalta kymmenen vuoden takainen tavoitteenasettelukin on hänen mukaansa kohtuuton.

– Ne ovat sellaisia lukemia, joissa ei ole päästy suomenhevosen historiassa kuin todella kauan aikaa sitten. En näe realistisena, että lukemat olisivat niin suuria tällä hetkellä, Mäenpää toteaa.

Nykyhistorian parhaimmissa syntyvyyslukemissa oltiin 1990-luvun alussa. Silloin syntyi hieman alle 1 800 varsaa. Määrästä on tultu reippaasti alaspäin.

Ahtaasta tilanteesta kertoo sekin, että perinteinen hevosrotu on noussut viime aikoina otsikoihin toistuvasti.

Suomenhevosliitto kertoi lokakuun puolivälissä verkkosivuillaan, kuinka suomenhevosten astutusmäärät ovat kääntyneet laskuun kolmen vuoden nousun jälkeen. Viimeisimmäksi hevospiireissä kuohahti, kun Hevosurheilu-lehti uutisoi Ypäjän hevosopiston luopuvan suomenhevosista.

Muun muassa Suomen ratsut ry kysyi opiston hallitukselta julkisessa lausumassaan, onko vaarana, että päätöksen myötä harvinaisia sukulinjoja kuolee sukupuuttoon.

Hippoksen jalostusjohtaja rauhoittelee hevosväkeä.

– Vielä tällä hetkellä ei olla siinä tilanteessa, eikä tilanne ole vielä huolestuttava. Kun kyseessä on suljettu populaatio, niin aina pitää kuitenkin kiinnittää huomiota, että miten jalostussuunnitelmia ja parituksia populaation sisällä tehdään, Minna Mäenpää sanoo.

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen kertoo, että suomenhevosten varsamäärän laskeminen näkyy jo suoranaisesti hänen työssään.

– Kyllä suomenhevosen puolesta pitää ja kannattaa olla huolissaan. Keski-Suomen alueellakin varsamäärät ovat laskeneet kymmenen vuoden aikana.

Suurin osa, noin 70 prosenttia, suomenhevosista on tällä hetkellä ravihevosia eli juoksijoita. Viimeisen 10–20 vuoden aikana suurimman nousun on tehnyt ratsusuunnan suomenhevonen, joita on noin 20 prosenttia kokonaismäärästä.

– Tänä vuonna näyttää, että jäädään astutuksen osalta myös siitä lukemasta alas. Viime vuonna 18 prosenttia oli ratsusuunnan orilla astutettuja tammoja. Tänä vuonna vastaava luku on 14 prosenttia. Pienemmät suunnat, pienhevonen ja työsuunnan hevonen, jäävät noin kolmeen prosenttiin käytetyistä oreista, Mäenpää toteaa.

Anita Viitanen on seurannut uutisointia surullisena, mutta toiveikkaana.

– Hyvä kun asia on nostettu pöydälle ja siitä keskustellaan. Uskon kuitenkin, että meitä vannoutuneita kasvattajia on niin paljon, ettei suomenhevonen katoa. Mutta kyllä tähän asiaan pitää jollain tavalla tarttua, Viitanen sanoo.

Seuraavaksi onkin pohdittava, mikä hevosten määrän laskemiseen on vaikuttanut ja kuinka paljon se lopulta näkyy sukulinjojen kapenemisena. Ja ennen kaikkea: mitä asialle tulisi tehdä?

"Jos päistärikötkin olisivat kuolleet, ne eivät olisi ikinä palanneet"

Vaalean Lakeuden Valottaren perässä köpöttelee sen tummakarvainen tämän kesän varsa, joka on väritykseltään kuin eri puusta veistetty.

– Valottarella on lisäsävynä perlino, eli se kantaa mustaa geeniä. Sen varsa on mustanvoikko, Viitanen juttelee hevosia katsellen.

Harvinaisuuksillakin on paikkansa suomenhevosten joukossa. Jos tietty väritys häviää, sitä ei enää ikinä saa takaisin. Niin on käynyt jo hiirakolle, ja täpärällä oli käydä myös voikolle ja päistärikölle.

– Kyllähän se niin on, että kun ne kuuluvat rotuun, niin niitä pitäisi pitää myös yllä, Viitanen toteaa.

Vuosikymmeniä sitten nuoren Anita Viitasen silmät syttyivät ja sydämessä pamppaili joka kerta, kun hän tarkkaili suomenhevosorin Holotnan käyskentelyä raviradan laidalla.

– Se oli ihana voikko ori, hyvärakenteinen ja hyväkäytöksinen. Ei nyt ihan huippuravuri, vaan ihan OK. Sitä minä aina seurailin ja ajattelin, että kun tuollaisen palomiino-voikko-orin saisi. Siitä ajatus värikasvattamiseen lähti, Viitanen muistelee hevosten pitäessä hirnahtelukonserttia taustalla.

Voikkojen kanta oli siinä vaiheessa pieni. Voikkoja suomenhevosia oli virallisesti Suomessa ja koko maailmassa rekisteröitynä vuonna 2001 vain neljä: kolme tammaa ja yksi ori (Kokkomäen talli). Siksi voikon saaminen omaan talliin oli suoranainen ihme.

Holotnan tytär Halokeeni oli yksi näistä harvinaisista tammoista. Viitanen iski silmänsä juuri siihen.

– Olin aina vähän myöhässä kaupantekohetkestä. Vihdoin ja viimein Päivi Lantta Haminasta sen myi minulle, Viitanen kertoo.

Vuonna 2002 Halokeeni sai ensimmäisen jälkeläisen, Veikon.

Voikko väri onnistuttiin pelastamaan, ja Viitasen mukaan niitä on tällä hetkellä mahdollisesti jopa satoja.

Sen sijaan päistärikön eri sävyjä on olemassa tällä hetkellä suomenhevosissa alle 20. Ruunikonpäistärikön, Taika-Varpun, kaltaisia suomenhevosia on maailmassa yhteensä viisi. Yksi niistä on sen tämänkesäinen varsa.

– Hänellä ei ole vielä nimeä. Ristiäiset on itsenäisyyspäivänä luvattu, Viitanen juttelee katsoessaan emänsä kylkeen liimautunutta pienokaista.

– Jos päistärikötkin olisivat kuolleet, ne eivät olisi ikinä palanneet.

"Luoja luo väriä, jos se on mahdollista"

Veri on vetänyt aina Anita Viitasta kasvattamisen ja jalostamisen pariin. Ensin tulivat lehmät, sitten hevoset. Ennen internetin valtakautta hän vietti iltansa selaten valtavia painettuja kantakirjoja.

– Se oli iltapuhdetyötä. Silloin sukukirjat olivat paksuja kuin raamatut, Viitanen sanoo.

Nykyisin kaikki maailman tieto on helposti saatavilla netistä.

– Kun on kiinnostus, niin kyllä tiedon aina kaivaa.

Hän on oppinut kaiken tänä päivänä tietämänsä lukemalla, tietoja penkomalla ja hevosten kanssa toimimalla sekä niitä seuraamalla.

– Silmämääräisesti katson hevosta, että sen pitää olla hyvännäköinen ja hyvärakenteinen. Tutkin sukupuuta hyvin tarkkaan kauas taaksepäin. Emälinja on tärkeä. Isät ovat aina hyviä, mutta myös emälinja täytyy aina katsoa kohdalleen.

Vaikka Viitasta kutsutaan värikasvattajaksi, ovat etusijalla kaikki muut hevosen ominaisuudet kuin väri: terveys, liikkuvuus ja rakenne. Luonne on yleensä jo lähtökohtaisesti hyvä, eikä vihaisia hevosia ole tullut vastaan.

– Sitten luoja luo väriä, jos se on mahdollista, hän sanoo epäröimättä.

1980- ja 1990-lukujen taitteessa Viitanen hankki ensimmäiset kaksi siitostammaa. Alusta saakka oli selvää, etteivät hevoset seiso Kokkomäen tallilla toimettomina.

– Ajattelin, etteivät ne täällä nyt jouten päiten ole. Tallille tuli ratsastusvaellustoimintaa. Ravisukuisia kun tammat olivat, niin alettiin myös kilpailla niillä.

Hevosten kanssa pitää tehdä ja touhuta.

– Täällä on pääosin ravureita sekä ratsu- ja varsakasvatusta. Vaellusratsuna toimivat kaikki. Välillä tammat tekevät varsan ja sitten taas lähdetään. Meillä ei ole joutilaita hevosia lainkaan.

Suomenhevosten lisäksi tallilta löytyy yksi lämminverinen – poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Suomalaisten hevonen

Ahkera, kestävä, ystävällinen, turvallinen. Rehti ja suora. Meidän suomalaisten hevonen.

Niin Anita Viitanen kuvailee suomenhevosta, johon hän on kasvanut kiinni sydänjuuriaan myöten – siitä hetkestä, kun savottanuotiolla istuessa tulen rätinää säesti työhevosen rauhoittava tuhina ja kavioiden kopse.

– Koko tässä hommassa on parasta se yhteys, minkä voi saada hevosen kanssa toimiessa. Voimallahan ei pärjää, vaan jää heti paikalla toiseksi. Se on sanaton kieli, pienet eleet.

Kun hän itse päätti alkaa kasvattaa hevosia, rotuvalintaa ei tarvinnut kauan miettiä.

– Se oli jotenkin itsestään selvää.

Eikä Anita Viitanen ole voimakkaan tunteensa kanssa yksin. Ei tarvitse olla edes hevosharrastaja, että tietää rodun merkityksen Suomen historiassa. Suomenhevonen on saanut kansallisaarteen leiman.

Mutta mikä on rakkaan hevosen tulevaisuus?

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen sanoo, että hiipuminen on ollut tiedossa jo pidempään.

– On vain ehkä odotettu, että kyllä se elpyy ja lähtee nousuun. Nyt on todettu, ettei lähde. Pitäisi tehdä korjausliikkeitä. Kasvattajia pitäisi tukea, Piirainen sanoo.

Kansallista kotieläintukea ei maksettu hevosten kasvattajille enää vuonna 2015 Etelä-Suomen alueella ja kaksi vuotta sitten sen maksu loppui myös muualle Suomeen (Hevosalan osaamiskeskus Hippolis).

Pääosa Suomen kasvattajista on harrastajia, eikä hevosten pitäminen ole halpa lysti. Piiraisen mukaan sitä kuvaa parhaiten lausahdus: "rakkaudesta lajiin".

– Yleensä hevosurheilu pohjautuu ruohonjuuritasolla amatööreihin ja harrastajiin. Ammattilaisia on vähän. Harrastajat pitävät hevosurheilua aika pitkälle hengissä Suomessa, Piirainen muistuttaa.

Anita Viitanen sanoo, että kotieläintuen puuttuminenkin näkyi voimakkaasti monen kasvattajan kukkarossa. Eikä se ole suinkaan ainoa tulonlähde, joka on huvennut.

– Ravipalkinnot laskivat jyrkästi muutama vuosi sitten ja se vaikutti monen talouteen, Viitanen sanoo.

Nykypäivän kasvattajaprofiili myös muuttuu paljon.

– Aikaisemmin suomenhevoskasvatusta on tehty maatilojen yhteydessä. Se on ollut maatilojen luonnollinen sivuelinkeino. Maaseudun ja maaseutuyrittäjyyden myllerryksen myötä se on muuttunut, Mäenpää sanoo.

Suurin osa joutuu pitämään hevosia maksullisella tallipaikalla, eivätkä uudet kasvattajat välttämättä itse pidä tammoja, vaan kasvatustoimintaan haetaan erilaisia palvelumuotoja.

Kapenevat sukulinjat

Hevosmäärän väheneminen kaventaa väistämättä sukulinjoja. Vielä tällä hetkellä ollaan melko hyvässä tilanteessa, sillä koko populaatiossa sukusiitosprosentti on noin neljän prosentin luokkaa.

– Huolestuttavia ja huomioimisenarvoisia ovat muutamat seikat: sukulaistumisen vauhti sukupolvien välillä on kiihtynyt jonkin verran viimeisten vuosikymmenten aikana. Olemme menossa siihen, että sukulaisuus tulee lisääntymään populaatiossa, Minna Mäenpää arvioi.

Hippoksen strategiaan on kirjattu, että suomenhevosen monimuotoisuudesta ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on keskeinen asia. Sukusiitosprosenttien vertailua helpottaa Hippoksen jalostustietojärjestelmä Heila.

– Jos teet hypoteettisia parituksia jollekin yhdistelmälle, niin sukusiitosprosentti löytyy sieltä nähtäväksi. Suosituksena on alle 6.25, Mäenpää selostaa.

Aikoinaan Hippos määritteli, että vuosittain astutuskäytössä on 150 tammaa per ori. Nyt, kun määrät ovat tulleet alaspäin, on keskusteltu siitä, onko määrä sopiva.

– Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia tai yksiselitteisiä. Se ei ratkaise asiaa kokonaan, että lähtisimme rajoittamaan jonkun tietyn orin käyttöä vuositasolla. Huippuorin pojat nousevat suosittujen orien listalle. Näitä asioita on tarkasteltava kokonaisuutena, Mäenpää toteaa.

Hänen mukaansa suomenhevosessa tarvitaan jatkossa sekä määrää että laatua.

– Molempien kautta saadaan lisää uusia ihmisiä hevosen ympärille, mikä on erittäin tärkeää.

Jalostusjohtaja luottaa siihen, että suomenhevonen säilyy ja pitää asemansa vielä pitkään.

– Kohtuullisen luottavaisin mielin voidaan mennä kohti tulevaisuutta. Toivon, että jokainen kasvattaja valintoja tehdessään muistaisi, ettei mentäisi pelkästään huippusuorituksilla eteenpäin, vaan otetaan huomioon kestävyys- ja terveysominaisuudet sekä tulevan varsan sukusiitosprosentti.

"Tämä on varmaan uskonasia"

Anita Viitaselle on selvää, että hänen sydämensä sykkii hevosille loppuun saakka, eikä hän ole lopettamassa työtään harvinaisten värien pelastamiseksi.

Hänen tavoitteensa on kasvattaa hyviä ja kauniita hevosia tinkimättä käytettävyydestä.

Minna Mäenpään mukaan värikasvattajan toiminta tuo parhaimmillaan mahdollisuuden eri sukulinjojen säilyttämiseen ja monimuotoisuuden vaalimiseen. Kaikki kasvattaminen on hyvästä, jos samalla pidetään yllä suomenhevosen tärkeimpiä ominaisuuksia.

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen on samoilla linjoilla.

– Anita tekee arvokasta työtä. Jokainen, joka kasvattaa, tekee arvokasta työtä, Piirainen sanoo.

Anita Viitanen kertoo tekevänsä paljon yhteistyötä muiden kasvattajien kanssa. Heistä on kasvanut tiivis tukiverkosto, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia ja kuvia – välillä varsojakin.

Isoin yhteistyön muoto on astutustoiminta.

– Onneksi on paljon hyviä kasvattajia, jotka tekevät määrätietoista työtä, hän kiittelee.

Mutta riittääkö tekijöitä vielä tulevaisuudessakin?

– Tämä on varmaan uskonasia. Haluan uskoa niin, Viitanen sanoo lämpimästi hymyillen.

Puolustusvoimat saa pakkolunastaa kaksi lomamökkiä Vekaranjärven ampuma-alueen läheltä Kouvolassa.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kiinteistönomistajien tekemän valituksen Puolustusvoimille myönnetystä lunastusluvasta.

Puolustusvoimilla on ollut vaikeuksia täyttää Vekaranjärven ampumaradan ympäristöluvan meluehtoja. Alunperin se tarjoutui ostamaan ne mökit, joiden piha-alueella ammunnoista aiheutuva melu on liian korkea.

Meluraja ylittyi yhdeksän lomamökin pihalla. Kiinteistöistä seitsemän myytiin vapaaehtoisesti valtiolle. Kahdesta melualueella sijaitsevasta loma-asunnosta ei syntynyt kauppoja.

Valtioneuvosto myönsi vuosi sitten toukokuussa Puolustusvoimille luvan hankkia kiinteistöt valtion omistukseen lunastuslain nojalla. Toisen lomakiinteistön omistajat vaativat valtioneuvoston päätöstä kumottavaksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden perustelujen mukaan lunastus on ollut tarpeen Puolustusvoimille säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi.

Alle 65 desibeliä

Ympäristöluvan mukaisesti Puolustusvoimien oli vähennettävä Vekaranjärven ampumaradalta aiheutuvaa melua siten, että melutaso asuinkiinteistöjen pihoilla on enintään 65 desibeliä.

Ampumaradan ympärille rakennettiin jo yli neljä vuotta sitten muun muassa meluvalleja. Myös pistooliradan paikkaa siirrettiin. Puolustusvoimat käytti meluhaittaa vähentäviin toimepiteisiin yhteensä 2,3 miljoonaa euroa vuosina 2012-2013.

Näistä toimenpiteistä huolimatta melua ei saatu yhdeksän kiinteistön osalta vähennettyä tarpeeksi.

Ampumarataa käyttää pääasiassa Karjalan prikaati, jossa koulutetaan vuosittain 3600 varusmiestä.

Peltipoliisit saattavat lisääntyä merkittävästi Helsingin kaupungin kaduilla lähitulevaisuudessa. Kaupunkiympäristölautakunta saa ensi viikolla käsiteltäväkseen esityksen, jonka mukaan kaupunkiin asennettaisiin 70 uutta kameravalvontapistettä.

Tällä hetkellä Helsingin katujen varsilla on käytössä Kehä I:n tolppien lisäksi vain neljä kameranvalvontapistettä, jotka sijaitsevat Mäkelänkadulla, Mannerheimintiellä, Mechelininkadulla ja Kaivokadulla.

Kymmenet uudet tolpat olisivat siis merkittävä lisäys Helsingin katukuvassa.

– Kysymys on liikenneturvallisuuden parantamisesta. Helsingissä nyt käytössä olevat kamerat ovat selvästi vähentäneet onnettomuuksia sekä ylinopeuksia kyseisillä kaduilla, sanoo liikenneinsinööri Jussi Yli-Seppälä Helsingin kaupungilta.

Eniten kameroita Mannerheimintielle

Tavoitteena on asentaa vuosittain keskimäärin 14 peltipoliisia 2020-2024 välisenä aikana. Valvontapisteitä esitetään paikkoihin, joissa on sattunut paljon onnettomuuksia ja joille asukkaat ovat itse toivoneet valvontaa. Myös esimerkiksi koulujen läheisyys ja katujen vilkkaus vaikuttavat paikkojen valintaan.

Onnettomuustilastoista esiin hyppäävät etenkin Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteys sekä Itäväylä kauppakeskus Eastonin kohdalla. Molemmissa paikoissa on tapahtunut kymmenen vuoden sisällä yli 90 onnettomuutta.

Eniten kameroita ilmaantuisi suunnitelman mukaan Mannerheimintielle, jonka varrella olisi tulevaisuudessa peräti seitsemän nopeusvalvontakameraa. Tolppien tarkat sijainnit täsmentyvät jatkosuunnittelussa.

Näihin paikkoihin uudet tolpat sijoitetaan:

Halpa hinta houkuttelee kaupunkeja

Nykyisten pönttötolppien asentaminen kaupunkien keskustoihin on ollut vaikeaa ja kallista, koska niiden toiminta on perustunut asfaltin alle asennettuihin silmukoihin.

Uudet kameralaitteet perustuvat puolestaan tutkatekniikkaan, jolloin tolppa vaatii toimiakseen periaatteessa vain sähköä. Ne ovat kaupungeille siis merkittävästi halvempia ja kestävämpiä kuin edeltäjänsä. Muun muassa tämä on houkutellut kaupunkeja tolppaostoksille.

– Kameravalvontapisteiden lisääminen on ollut Helsingissä suunnitelmissa jo pitkään, mutta vanhoille tolpille on ollut vaikea löytää paikkoja. Uuden tekniikan myötä tolppia on helpompi sijoittaa eri puolille kaupunkia, sanoo Yli-Seppälä.

Yhden valvontatolpan asentaminen tulisi maksamaan Helsingille arviolta noin 15 000 euroa. Kaikkiaan tolppiin uppoaisi reilut miljoona euroa.

Automaattikameroista syntyvät sakkomaksut menevät valtiolle, eivätkä kasvata kaupungin kassaa. Mikäli tolppien lisäämisellä saataisiin vähennettyä liikenneonnettomuuksia, toisivat ne kuitenkin myös kaupungille kustannushyötyjä.

Vuosien 2012-2016 aikana Helsingissä tapahtuneista liikenneonnettomuuksista nimittäin aiheutui kaupungin tilastojen mukaan vuosittain keskimäärin 79 miljoonan euron kustannukset. Tästä arviolta viidennes kohdistuu kuntatalouteen, mikä Helsingissä vastaa noin 16 miljoonaa euroa vuodessa.

Valvotaan muutakin kuin ylinopeuksia

Uudenmallisilla tolpilla valvontaa pystyttäisiin myös laajentamaan. Aluksi niillä valvottaisiin perinteiseen tapaan nopeuksia sekä bussikaistasääntöjen ja liikennevalojen noudattamista.

Tieliikennelain uudistuessa 2020-luvulla tolpilla voisi kuitenkin tehdä paljon muutakin.

– Tavoitteena on, että tulevaisuudessa niillä pystyttäisiin valvomaan esimerkiksi risteysten tukkoon ajamista, mikä on Helsingissä ruuhka-aikoina yleinen ongelma, sanoo liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.

Poliisi ottaisikin vajaat sata uutta tolppaa kaupungin kaduille erittäin mielellään. Vaikka Helsingin liikenneturvallisuus on parantunut viime vuosina huomattavasti, löytyy yhä paikkoja, joissa tapahtuu paljon onnettomuuksia.

– Meillä ei koskaan tule olemaan sellaista määrää poliiseja seisomaan kadun varressa ja siksi pitäisin tätä erittäin hyvänä uudistuksena, sanoo Lehtinen.

Poliisi tutki Helsingissä viime vuonna yhteensä yli 2 300 liikennevahinkoa. Niissä loukkaantui tilastokeskuksen mukaan 479 henkilöä ja kuoli kahdeksan. Määrällisesti eniten pelti rytisi viime vuonna Kampissa, jossa onnettomuuksia kirjattiin peräti 116.

– Meidän tavoite on saada kameravalvonnan avulla sata loukkaantumista pois tuosta neljästä sadasta. Tolppien tarkoitus on saada ihmiset noudattamaan nopeusrajoituksia, sanoo Lehtinen.

Itse kameraa tolpissa tarvitsee Lehtisen mukaan pitää vain harvakseltaan, sillä tarkoitus ei ole sakottaa ihmisiä vaan laskea keskinopeuksia.

Lehtisen mukaan automaattinen kameravalvonta myös vapauttaisi poliiseja toisiin tehtäviin. Näin voitaisiin mahdollisesti puuttua aikaisempaa enemmän esimerkiksi törkeään liikennekäyttäytymiseen kuten kiilauksiin ja törkeisiin ohituksiin.

Lue lisää: Ensimmäiset uudet peltipoliisit ilmestyvät tienvarteen: Väistely ja äkkijarrutus eivät enää pelasta välähdykseltä

”Sex work is real work”, lukee kotimatkani varrella olevaan liikennevalotolppaan liimatussa pienessä, pyöreässä tarrassa. Kuka sen on siihen liimannut?

Iltaisin keikkaileva sairaanhoitaja, joka joutuu päivätyöstä uhkaavien potkujen pelossa salaamaan oikean henkilöllisyytensä? Opiskelija, joka turvallisen työtilan puutteessa tapaa asiakkaansa uhkarohkeasti näiden kotona?

Oli tarran liimaaja kuka tahansa, hänellä on selvästi jotain sanottavaa. Mikä seksityössä on Suomessa ongelmana?

Rajoittaminen, vastaa seksuaalieetikko ja Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen. Hän puhui asiasta syyskuussa pohjoismaisessa seksologien konferenssissa.

Seksin myyminen ja ostaminen ei ole Suomessa kiellettyä. Seksipalveluiden myymistä kuitenkin rajoitetaan ja säännellään rikoslaissa, järjestyslaissa ja ulkomaalaislaissa.

Lain mukaan rangaistavaa ovat paritus, seksin ostaminen alaikäiseltä sekä seksin ostaminen parituksen kohteelta tai ihmiskaupan uhrilta. Lisäksi seksikaupan käyminen yleisellä paikalla on kielletty järjestyslaissa (lähde: Pro-tukipiste).

Sexpon tavoitteena on seksityön dekriminalisointi, eli seksityön ja sen organisoimisen vapauttamista rikoslainsäädännöstä.

Rikoslaista pitäisi siis purkaa paritusta koskeva kohta ja järjestyslaista kohta, joka kieltää seksin myymisen ja ostamisen julkisella paikalla.

Tommi Paalanen ei vähättele alaan liittyviä väärinkäytöksiä ja ongelmia, mutta hän erottaa kaksi asiaa toisistaan: itse seksityö ei ole ongelma, mutta siihen liittyvät huonot olosuhteet ovat. Olosuhteiden korjaamista puolestaan vaikeuttavat seksityöhön liittyvät asenteet, ennakkoluulot ja moralisointi.

Kiistan ytimessä on kysymys naisten asemasta, eli heikentääkö vai parantaako dekriminalisointi naisten asemaa ja turvallisuutta yhteiskunnssa. Yhtä totuutta ei tässä asiassa ole.

Ruotsissa seksin ostaminen on ollut kiellettyä vuodesta 1999. Tutkimustulokset kiellon vaikutuksista ovat ristiriitaisia, summaa parin vuoden takainen kirjoitus Vihreässä Langassa.

Seksin ostamisen kriminalisointi on Ruotsissa muuttanut asenteita seksikauppaa kohtaan kielteisemmiksi. Samalla on vaikeutunut alan valvonta ja mahdollisiin ongelmiin puuttuminen.

Sexpo ei ole yksin tavoitteensa kanssa. Myös esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty herätti pari vuotta sitten kohua kannattamalla seksikaupan dekriminalisointia.

Kiistan ytimessä on kysymys naisten asemasta, eli heikentääkö vai parantaako dekriminalisointi naisten asemaa ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Yhtä totuutta ei tässä asiassa ole, koska seksityöläisten tilanne ja syyt myydä seksiä vaihtelevat hyvin paljon.

Olisi ihanaa, jos silmät sulkemalla saisi kaikki maailman vääryydet ja itseä moraalisesti kiusaavat asiat katoamaan.

Jonkun mielestä oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen pitää turvata seksikaupan kieltämisellä. Naisjärjestöjen keskusliitto on koonnut peräti 18 myyttiä prostituutiosta, joissa järjestö perustelee, miksi seksikauppaa ei pidä dekriminalisoida.

On täysin ymmärrettävää, että moni meistä kannattaa seksin myymisen tai ostamisen kieltämistä. Alaan liittyy myös väärinkäyttöä ja kärsimystä.

Olisi ihanaa, jos silmät sulkemalla saisi kaikki maailman vääryydet ja itseä moraalisesti kiusaavat asiat katoamaan. On kuitenkin naiivia kuvitella, että kieltäminen saisi seksibisneksen loppumaan.

Omien asenteiden haastamisen sijaan on helpompaa heilutella leimakirvestä ja pelotella helvetintulilla.

Kiellot vaarantavat varsinkin seksityöläisten turvallisuuden. Kiellot vaikeuttavat avun pyytämistä ja saamista, jos jotain menee vikaan. Kiellot lisäävät parittajien valtaa ja heikentävät seksityöläisten asemaa. Kiellot altistavat myös seksin ostajat uhkailulle ja kiristykselle.

Aihe on moraalisesti vaikea. Seksi on niin intiimi asia, että mielipiteitä siitä on mahdoton irrottaa omista tunteista. Omien asenteiden haastamisen sijaan on helpompaa heilutella leimakirvestä ja pelotella helvetintulilla.

Ja pitäköön kukin omat mielipiteensä. Niihin kaikilla on täysi oikeus.

Olin itsekin pitkään täyskiellon kannalla. Minua ällötti ajatella kaljamahaisia brittejä ostamassa seksiä ala-ikäisiltä Thaikuissa. Tai suomalaisia ostamassa suojaamatonta seksiä itärajan takaa salaa puolisoiltaan, altistaen nämä siten seksitaudeille. Sellaista toimintaa en hyväksy edelleenkään. Huono käytös on kuitenkin huonoa käytöstä, eikä se ole seksikaupan syy.

Olen saanut viime aikoina haastaa omia ennakkoluulojani keskustelemalla kahden seksialan ammattilaisen kanssa.

Suurin osa seksityöläisistä on aivan tavallisia naisia ja miehiä, jotka maksavat työllään ansaitsemasta rahasta veroja, mutta joiden työntekoa vaikeutetaan erilaisilla kielloilla.

Miesseuralainen Tomi Ros kertoi, että hänen naisasiakkaillaan oli paljon erilaisia syitä ostaa seksiä. Usein syynä oli tyytymättömyys parisuhdeseksin laatuun tai määrään tai halu kokeilla seksuaalisesti jotain uutta. Tomi tunsi tekevänsä tärkeää työtä ja lisäävänsä asiakkaiden hyvinvointia.

Sekä seksityöntekijänä että seksuaalineuvojana toimiva Tiia Forsström puolestaan näkee seksityössä ja terapiassa paljon yhteistä. Hänen mukaansa hyvä tapaaminen seksityöntekijän kanssa voi olla vähintään yhtä hoitava kokemus kuin tapaaminen seksuaaliterapeutin kanssa.

Suurin osa seksityöläisistä on aivan tavallisia naisia ja miehiä. He ovat ihmisiä, jotka maksavat työllään ansaitsemasta rahasta veroja, mutta joiden työntekoa vaikeutetaan erilaisilla kielloilla. Samalla ylläpidetään heitä kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja paheksuntaa.

Maailma muuttuu paremmaksi, kun epäkohtiin puututaan. Seksityöhön liittyy omat riskinsä ja huonot puolensa, mutta ne eivät poistu kielloilla vaan keskustelemalla ja olosuhteita parantamalla.

Paula Tiessalo

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, joka yrittää ymmärtää itseään ja kanssaihmisiään. Hän uskoo, että nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen voimauttavat aina.

Kalasääsket alkavat muuttonsa elo-syyskuussa ja lentävät tuhansien kilometrien päähän talvehtimaan Länsi-Afrikkaan. Suomessa pesii arviolta 1 150–1 300 paria.

Sääksi on komea lintu, siipien kärkivälikin ihmisen mittaluokkaa. Afrikassa se on köyhissä maalaiskylissä houkutteleva saalis. Nigeriassa sitä ei ole rauhoitettu, toisin kuin Suomessa.

Maanantaina yksi sääksi jäi metsästäjien saaliiksi Arkin kylässä, Mallam Madorin hallintoalueella Koillis-Nigeriassa.

– Kun saimme linnun kiinni, meidän oli tarkoitus teurastaa se. Mutta kun näimme renkaan linnun jalassa, jotkut kyläjohtajat vetosivat meihin, että säästäisimme linnun, kertoo paikallinen metsästäjä Mallam Zubairu Daily Nigerianille.

Yksi metsästäjiin vedonneista kyläjohtajista oli Magagi Mallam-Madori. Hän kertoo Daily Nigerianissa, että renkaassa luki "University of Helsinki".

Sääksi päätettiin vapauttaa eilen torstaina Baturiyan luonnonsuojelualueella.

– Lintujen rengastuksesta on hyötyä. Tässä tapauksessa se pelasti yhden lintuyksilön hengen. Useimmat suomalaiset kalasääsket talvehtivat Länsi-Afrikassa. Kaikista Saharan eteläpuolisista lähes 600 rengaslöydöstä noin kuudesosa on Nigeriasta, kertoo BirdLife Suomen Linnut-lehden päätoimittaja Jan Södersved.