Uskoisitko, jos sinulle kerrottaisiin miehestä, joka ulvoo täysikuun aikaan mäen päällä kutsuen sutta, ja jonka 5-vuotias tytär on silittänyt metsien julmimpana pidettyä petoa?

Seppo Ronkainen on elänyt jo toistakymmentä vuoden kiertoa suden mukana, eikä hän usko enää Punahilkka-satuihin tai pihamaalta tuhmia lapsia nappaavaan hukkaan. Hänen mielestään sinunkaan ei pitäisi.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Ronkainen kävelee varmoin askelin metsäautotien päätepisteeltä kohti pellon laitaa. Katse kiertää maassa, jota täplittävät erikokoiset anturan painaumat. Ronkainen on paikalla tälle päivää jo toistamiseen, vaikka kello käy vasta kymmentä. Hän hyppäsi autonsa penkkiin ensimmäistä kertaa jo ennen aamukahvin tippumista huomatessaan tietokoneeltaan Vieremän Marttisenjärven lauman liikkuneen vain kilometrien päässä kotitalostaan.

– Lauma on ollut tällä paikalla kaksi tuntia sitten, ja nyt sudet ovat muutaman kilometrin säteellä, jopa kauempana, mies kertoo ja nostaa katseensa maasta.

Ronkainen viettää vapaapäivää ja kalenterissa on tälle päivälle vain yksi meno. 5-vuotias tytär merkitsi sen kalenteriin jo muutama viikko sitten. Isän on lähdettävä uimaan nuorimman tyttärensä kanssa. Vasta tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan, kun suunnitelman voi todella toteuttaa. Perheen isä on ollut kiireinen koko kevään. Nyt susien pannoitukset ovat viimein päättyneet tältä kevättalvelta.

Uransa aikana Ronkainen on pannoittanut 184 sutta ja pannoituskertoja on kertynyt noin 300, sillä useita susia on pannoitettu monta kertaa.

– Vuonna 1998 tulin silloiselle Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle töihin tutkimusmestariksi. Ensimmäinen tehtäväni oli ottaa susia kiinni ja pannoittaa niitä. Pohjoismaissa ei oltu vielä pannoitettu yhtään sutta ja piti sitten miettiä, että miten se tapahtuu.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on nykyisin Luonnonvarakeskus.

Susien gps-pantojen avulla kerättyä tietoa (Luke) hyödynnetään muun muassa susikannan runsauden seurannassa sekä reviirikohtaisen kannanhoidon suunnittelussa. Nuorten susien satelliittiseurannasta saadaan tietoa susien levittäytymisestä, vaelluksista ja asettumisesta uusille alueille.

"Susi alistuu ihmisen edessä"

Sydän hakkaa rasituksesta ja jännityksestä. Ronkainen roikkuu narun jatkona moottorikelkan jättämässä urassa ja suksien kärjet lähestyvät läkähtynyttä sutta. Miehellä ei ole aavistustakaan miten vastustaja suhtautuu tunkeutujaan, joka yrittää saada eläimen kiikkiin ja sitten laatikkoon.

– Ehkä pohjaa oli siinä, että tein vuosina 1993–1995 Oulun yliopistolle karhututkimusta, eli pyydystin neljä karhua, jotka pannoitettiin ja seurasin niiden liikkeitä, Ronkainen kertoo.

Ensimmäisellä kerralla mikään ei valmistanut Ronkaista siihen, mitä tapahtuisi sen jälkeen, kun hän oli eläimen kohdalla. Eläin tuli saada vielä alistumaan maahan ja kulkemaan laatikkoon.

– Meillä oli sellainen nukutusaine, jolla ei voinut nukuttaa rasituksessa olevaa eläintä. Se täytyi laittaa laatikkoon ja nukuttaa parin tunnin päästä.

Se on helpoin eläin käsitellä, että jos verrataan ilvekseen, ahmaan tai karhuun. Seppo Ronkainen

Susi alistuu, eikä tee isompaa vastarintaa. Se yllättää Ronkaisen niin, ettei hän muista omaa väsymystään. Laatikossa oleva eläin kannetaan metsäautotien laitaan, jossa se nukutetaan.

– Silloin en tiennyt sudesta juurikaan. Se oli pelottavaa. Susi on iso eläin ja silloin oli keli vielä aika kantava. Kun pääsin suolla suden viereen, minua jännitti. Nyt vuosien saatossa olen huomannut, että susi alistuu ihmisen edessä. Se on helpoin eläin käsitellä, jos verrataan ilvekseen, ahmaan tai karhuun.

Maija ja Jonna kiinni miesvoiman avulla

Suomen ensimmäisestä pantasudesta tulee Maija. Sen nimen Seura-lehti halusi antaa Suomen ensimmäiselle sponsoroimalleen pantasudelle. Heti Maijan jälkeen jää kiinni pahamaineinen ja häirikkösudeksikin kutsuttu Jonna.

– Aluksi oli ajatuksena, että saamme kiinni kaksi urosta, Seura oli päättänyt niiden nimiksi Matti Mainio ja Jussi Juonio. Niin ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäiset pantasudet olivat naaraita, Seppo Ronkainen kertoo.

Parhaimmillaan yli 20 sutta otettiin kiinni moottorikelkan ja miesvoiman avulla.

– Se oli tosi kovaa hommaa. Siinä piti ruveta jo lokakuussa treenaamaan, eli juoksulenkkiä, hiihtolenkkiä ja käsivoimia, että pystyit olemaan tunti tolkulla kelkan perässä.

Työ helpottui vasta nukutusaineiden kehittymisen myötä. Ronkainen suunnitteli ja valmisti myös pannoitusta helpottavan "vimpaimen" eli hirttosilmukan tapaisen apuvälineen suden nappaamiseen.

– Nyt nukutus hoidetaan itse. Meillä kolmella miehellä on lupa nukuttaa. Siihen piti käydä koe-eläinkurssi.

Tänä päivänä nukutusnuoli ammutaan suoraan moottorikelkasta tai helikopterista. Tänä keväänä Ronkainen työkavereineen on pannoittanut 14 sutta, ja suurimman osan helikopterin avulla.

Kiinniotettu susi varustetaan lähetinpannalla sekä korvamerkillä. Lisäksi eläin punnitaan, mitataan ja siitä otetaan muutamia karvoja ja sylkinäyte geneettisiin analyyseihin.

Peruskoulupohjalta tutkijaksi

Tänä päivänä Ronkainen tuntee suden sielunelämän. Oppi ei ole tullut koulunpenkkiä kuluttamalla, sillä hän ei ole käynyt kouluja sitten peruskoulun. Ronkaisen mielestä eläimeen ei tutustu täysin muutoin kun sen käyttäytymistä seuraamalla.

– Ei ole muuta tietä. Sudet tulevat todella tutuiksi vasta, kun olet niiden perässä. Eli vuosia seuraat niitä milloin piilokojusta, milloin jäljestä. Se on ainoa tapa, jolla saat varmuuden niiden käyttäytymisestä.

Ensimmäisinä vuosina pannat olivat VHF-pantoja. Liikkeitä ei voinut tuolloin seurata tietokoneen näytöltä. Silloin täytyi olla itse metsässä ja kävellä kilometrejä toisensa jälkeen.

– Suuntaimella katsottiin, että missä eläin on. Jälkiä kuljettiin vuorokauden tai kahden viiveellä. Kun kulkee samoja jälkiä kuin susilauma, niin silloin oppi ihan oikeasti mikä susi on ja miten se maastossa käyttäytyy.

Ihmisen toiminta ajaa suden pihaan

Mies myöntää, että myös hänen suhtautumisensa eläimeen on erilainen kuin alussa.

– Se on muuttunut valtavasti. Kun pääsin tähän työhön, se oli valtava elämys, että pystyin olemaan susien elämässä mukana, Ronkainen aloittaa.

– Susi on perhekeskeinen ja altis ihmisen toiminnalle. Sudelle pitäisi antaa oma rauha. Varsinkin syksyllä, kun ne opettavat pentujaan.

Ronkaisen mukaan ihmisen vaikutus on tänä päivänä niin kova, että rauhallista kolkkaa on hankala löytää.

Jokainen on lukenut otsikoita kotieläimiä tappavista ja ihmisten kotipihoilla kiertelevistä häirikkösusista. Ongelma on todellinen, mutta Ronkaisen mukaan se on myös seuraus ihmisen toiminnasta. Usein pihoilla kiertelevät ja kotieläimiä lahtaavat hajallaan olevien laumojen pennut. Se on ongelman ydin.

– Metsäautotieverkostot ovat niin valtavat ja ihmisten toiminnot ovat vähän joka puolella. Se hajottaa laumoja ja sudet joutuvat olemaan erillään. Se ei ole pennuille tai lauman tulevaisuudelle hyvä asia. Susi olisi silloin enemmän susi, mitä enemmän ne saisivat olla rauhassa ja alfat opettaa pentuja.

Tarinat Punahilkasta ja luomakunnan järkkymisestä

Susiviha on juurtunut syvälle. Eläin on ihmisten mielissä vastakohtien ristitulessa. Jo pienet lapset kuulevat suloisesta Punahilkasta, joka joutuu pahan suden suuhun. Toiset taas ihannoivat viisasta ja vahvaa eläintä.

– Mutta eläinten suhteen täysin ymmärrän sen pelon. Ihminenhän pelkää – joku korkeita paikkoja ja joku pimeää. Laumoissa liikkuva susi on varmasti pelottava. Pelolle ei voi mitään. Sitä pitää kunnioittaa.

Netin keskustelupalstat kirkuvat vetoomuksia susien tappamisesta. Se on Seppo Ronkaisen mielestä surullista, mutta olemassa olevan tiedon valossa loogista.

– Luin vasta 1960-luvulla julkaistun kirjan, jossa oli juttua sudesta. Siinä sanottiin, että suden tullessa alueelle koko luomakunta järkkyy ja metsäneläimet etsivät piilopaikkoja. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Susi on metsäneläin metsäneläinten joukossa, Ronkainen pohjustaa.

Marttisenjärven lauman alueellakin hirven ja suden jäljet kulkevat rinnakkain. Hangessa menevät myös ahman jäljet.

– Eivät ne hirvet tästä lähde mihinkään. Kun käynnissä on saalistus, niin silloin saalistettava pyrkii menemään pakoon. Susi on hyvä saalistamaan, se ottaa joutuin eläimen, eikä ajata sitä. Jos siinä on useampi hirvi, niin sudet käyvät syömässä yhtä. Muut hirvet syövät siinä lähettyvillä omia ruokiaan.

Ronkainen painottaa, että luomakunta järkkyy enemmän ihmisen toiminnasta.

– Ihminen toiminnallaan on ihan eri kastissa. Kun ajatellaan hirveäkin, niin se väistää ihmistä aivan eri tavalla.

Tutkija ei kommentoi kaatolupia tai salakaatoa

Kainuun susikanta on tutkimusmestarin mukaan ollut aaltoliikkeessä. Susia on vähemmän kuin vuosiin.

– Kainuu on tuossa Venäjän rajalla, ja sieltä tulee kyllä täydennystä. Susi on kova lisääntymään, jos sitä ei säädellä millään tavalla.

Ronkainen nostaa esimerkiksi Kuhmon Vuosangan alueen.

– Jos sieltä häviää lauma, niin pian siihen tulee uusi, kuten täällä Marttisenjärven alueellakin. Susi on mieltynyt määrättyihin alueisiin ja ne täyttyvät aina.

Olin lukenut venäläisistä lukaaseista, jotka kutsuivat susia. Seppo Ronkainen

Tutkimusmestari ei ota kantaa siihen, tulisiko kaatolupia antaa enemmän.

– Ne ovat viranomaisten asioita ja eri tahot käsittelevät niitä. Tutkijat seuraavat susia ja ovat niiden perässä. Aihe on niin arka, että tutkijat ja susien seuraajat eivät siihen puutu.

Hän ei lähde myöskään ottamaan kantaa salametsästykseen, vaikka tiedostaakin ongelman.

Ronkaisen aseen tähtäin ei osoita enää suteen

Ennen ensimmäistä pannoitustaan Ronkainen oli ehtinyt suden kanssa kasvokkain jo muutaman kerran, vuosina 1982 ja 1996. Tuolloin hän oli liikkeellä aseen kanssa.

– 1982 iso urossusi oli tappanut alueella paljon kotieläimiä ja se laitettiin lippusiimaan. Olin kovakuntoinen, hiihdin kilpaa ja urheilin kovasti, joten oli sovittu, että minä lähden hiihtämään perään, jos se karkaa siimasta. Niin kävi, joten hiihdin sen kiinni ja ammuin. Silloin näin ensimmäistä kertaa suden, Ronkainen muistelee.

Sittemmin hän on ollut mukana suden lopettamisessa vain työtehtäviensä vuoksi.

– Olen ollut mukana työni puolesta ongelmasusien ja vaivaisten susien poistamisessa. Itse en ole pyssyä enää käyttänyt. Vain ajanut ja edesauttanut, että tällainen susi saadaan äkkiä ja kunnolla pois, Ronkainen kertoo.

Oli paksu lumi ja minä ajoin kelkalla suden viereen ja hyppäsin hankeen. Seppo Ronkainen

Jo lippusiimaan laitettua sutta jäljestäessään hän aisti eläimen poikkeuksellisen viisauden.

– Niissä loistaa viisaus ilman muuta, Ronkainen vakuuttaa.

Tuntuma on osoittautunut myöhemmin oikeaksi.

– Susi on kuljetuskoppaan laitettaessa kuin kiltti koira. Se vain katselee. Vastaavasti kun ilves tai kettu pistetään laatikkoon, niin se rupeaa tekemään sellaista levotonta liikettä. Kun susi näkee, että hänellä on tilaisuus paeta, niin se pakenee, hän jatkaa.

Ronkainen muistaa elävästi kolmannen pannoittamansa suden. Laumansa alfauros päästettiin operaation jälkeen aukean suon laitaan. Ronkainen avasi kuljetuskopin luukun ja oli 30 metrin päässä valmiina kameran kanssa. Susi kuikuili kopista ulos ja meni takaisin laatikkoon heti huomattuaan pannoittajansa seisovan suon laidassa.

– Vähän ajan päästä se tuli takaisin ja eteni metrin päähän. Se vielä katsoi minua ja sitten lähti menemään. Se meni kymmenen metriä eteenpäin ja jäi virtsaamaan. Silloinkin se vielä kuikuili syrjäsilmällä. Jossakin 20 metrissä susi lähti yhtä äkkiä täyteen laukkaan. Siinä nähtiin, miten susi käyttäytyy vaaratilanteessa. Se hallitsi itsensä täysin, Ronkainen muistelee.

Mies ulvoo kuin susi

Ronkainen ulvahtaa kolmannen kerran. Taivaalla mollottaa täysikuu. On täysin hiljaista, kunnes kauempaa kuuluu römeä urossuden vastaus. Pian ulvontaa yhtyy myös naarassusi. Venäjän puolelle vaeltaneet pantasusi Maija ja alfauros Ugri vastasivat Ronkaiselle. Tämä muisto on jäänyt pysyvästi Ronkaisen mieleen.

– Olin lukenut venäläisistä lukaaseista (ammattimainen sudenmetsästäjä), jotka kutsuivat susia. Testailin ulvomista silloin VHF-aikaan, Ronkainen kertoo.

– Jäin vähän kuin koukkuun siihen ja halusin opetella lisää. Opettelin naaraan ja uroksen äänet. Käytän kutsuvaa naaraan ääntä pentuja laskiessani ja uroksen ääntä myöhemmin, kun pennut ovat isompia, hän jatkaa.

Osaan susista on syntynyt vahvempi side kuin toisiin. Varsinkin oman alueen alfat ovat vieneet palasen pannoittajan sydämestä.

– Kyllä minulla on tietenkin tunneside tämän alueen alfoihin, Taruun ja Taroon. Niitä seurattiin monta vuotta. Alfauros Taro oli kuollessaan 11-vuotias. Se meni huonoon kuntoon loppuvaiheessa. Mennä köpötteli vain tuolla ja hampaat olivat todella heikot. Se oli hirveän arka susi. Esimerkiksi tietä ylittäessään se istui aluksi lauman kanssa 20 metrin päässä. Vasta täyden hiljaisuden tullen sudet pökäsivät yli. Eivät ne juuri tietä käyttäneet.

Oma lukunsa ovat myös Sotkamon Tipaksen lauma ja alfauros Silmäpuoli.

– Sen oikea silmä oli sokea. Siinä oli jotain kaihin tapaista. En tiedä oliko se synnynnäinen vika vai hirven polkaisema. Sillä oli oikein römeä ääni.

Kesäkuussa alkaa jälleen pentujen laskenta. Silloin Ronkainen vierailee suden pesällä. Susi on herkkä siirtämään pentunsa, varsinkin jos lähellä on ihmistoimintaa.

– Käyn laskemassa ne, otan DNA:n ja katson sukupuolen yleensä silloin, kun silmät aukenevat ja pennut ovat vielä ryömintävaiheessa. Pyrin siihen, että vanhemmat ovat jossakin muualla. Päällä ovat muovitetut vaatteet ja hengityssuojain.

Neljän petoasiantuntijan loistava yhteishenki

Pannoitukset tehdään neljän miehen voimin. Seppo Ronkaisen mukaan porukka on hitsautunut hyvin yhteen ja jokainen tietää tehtävänsä. Ronkaisen lisäksi ryhmään kuuluvat varpaisjärveläinen Leo Korhonen, kiuruvetinen Esa Leinonen ja Juuasta kotoisin oleva Reima Ovaskainen.

Päivät ovat kiireisiä varsikin helmikuun ja huhtikuun välillä. Nyt kun sudet on pannoitettu, on hetki aikaa huokaista.

Ronkainen myöntää, että välillä lyhyitä yöunia seurannut väsymys on saanut aikaan ärräpäitä ja kiristänyt hermoja.

– Muutamina viimeisinä vuosina olemme hitsautuneet kiinni. Kaikki vastoinkäymiset voitetaan ja hyvillä mielin mennään eteenpäin.

– Meillä oli Metsähallituksesta kuusi ihmistä opissa ja siellä ihmettelivät, että miten hyvä yhteishenki meillä on.

Uusimpana tutkimuskeinona on ulosteesta kerättävä DNA, jonka avulla pyritään kartoittamaan muun muassa susilaumojen kokoa.

Miehet joutuvat laskelmoimaan tarkoin sen, missä saa pannoittaa ja missä ei. Käytössä ovat Metsähallituksen maat sekä osa metsästäjien alueista.

– Pannoitukset on sidottu metsästyslakiin (Finlex). Meillä täytyy olla alueella metsästysoikeus ennen kuin voidaan pannoittaa. Meidän pitää seurata, että milloin eläimet menevät alueelle, jossa voidaan toimia ajan hermoilla ja iskeä heti kun kelikin sallii. Pannoitusaika on tosiaan sellaista, että silloin ollaan jatkuvasti metsässä etsimässä ja seuraamassa. Alueemme on kuitenkin aika laaja, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Pohjois-Savo, Ronkainen kertoo.

Vanha susi käveli itse koppiin

Ronkaisella on monia tarinoita pannoitustilanteista. Yksi niistä liittyy alfauros Taroon.

– Se oli varmasti neljäs kerta kun se otettiin kiinni. Oli paksu lumi ja minä ajoin kelkalla suden viereen ja hyppäsin hankeen. Viskasin vimpaimen vähän huolimattomasti ja susi pääsi siitä läpi. Jätin vimpaimen sivulle ja susi pyörähti ja pani kaulansa siihen. Työpari vain pyöritteli päätään.

Ronkaisella tuli sutta sääli, kun hän oli laittamassa sitä koppiin.

– Se oli jo vanha susi silloin, joten laitoin sen koppiin hellävaraisesti. Vimpain pyörähti taas pois sen kaulasta ja susi käveli itse koppiin. Se tiesi, ettei enää mahda mitään – On parempi tehdä näin. Pannoitus on sudelle kuitenkin aina negatiivinen asia, johon se ei halua joutua toistuvasti. Se pyrkii kaikin mahdollisin keinoin pakoon.

Pannoitustilanteessa ei ole ikinä tullut eteen eläimistä johtuvia vaaratilanteita. Vaarallisempaa on moottorikelkalla ajaminen. Kerran oksa puhkaisi Ronkaisen silmän, jonka näkö ei palaa koskaan täysin ennalleen.

Tunteja suden kanssa lumisessa poterossa

Vanhemmat sudet ovat pannoittajalle helpoimpia tapauksia, ja varsinkin urokset. Seppo Ronkainen muistaa vain yhden hankalan yksilön, joka ei millään antautunut kiinni.

Hänen mukaansa naaraat yrittävät kaikki mahdolliset temput ennen alistumistaan.

– Alfanaaras ja ylipäätään naaraat ovat hankalampia tapauksia. Se voi olla vähän kuten meissä ihmisissäkin, Ronkainen sanoo nauraen.

– Tuon otan kyllä takaisin, hän jatkaa pilkettä silmäkulmassaan.

Silti yksikään susi ei ole jäänyt ilman pantaa konstikkuuden vuoksi.

– Muistan kun virolainen mies oli minulla kerran opissa. Sain suden kiinni, ja annoin hänelle ja mukana olleelle suomalaismiehelle koordinaatit, että mistä meidät voi tulla hakemaan. He lähtivät tulemaan, ja virolainen laittoi koordinaatit omaan gps-laitteeseensa. Järjestelmä oli kuitenkin erilainen kuin meillä, Ronkainen kertoo.

Jälkeenpäin miesten 19 kilometrin harharetki naurattaa, mutta tilanteessa odotus venyi tuskalliseksi.

– Olin kolme tuntia suden kanssa. Tuli kylmä, koska oli kova tuuli, ja kelkkaillessa pitää olla suht' vähissä vaatteissa. Poljin hankeen poteron ja laitoin suden sinne. Menin itse suden päälle makaamaan. Painoin sutta vimpaimesta ja makasin paikoillani. Odotin siinä kolme tuntia ja ajattelin, että jos he eivät tule 15 minuuttiin, niin minun on pakko laskea susi juoksemaan, Ronkainen kertoo.

Kaukaa kuuluva kelkan ääni sai kuin saikin tilanteelle onnellisen päätöksen. Tämäkin susi sai pantansa.

Ronkaisen mukaan alfanaaraan panta on aina pientä hampaanjälkeä täynnä, mutta alfauroksen pannassa ei ole ollenkaan.

– Se on siellä ylimpänä. Kyllähän se leikkii, mutta ei se anna purra. Laumassa alfauros ja alfanaaras ovat tasavertaisia. Monesti alfanaaras johtaa porukkaa, kun siirrytään alueelta toiselle ja alfauros on perässä viimeisenä.

Lapset ovat silittäneet sutta

Seppo Ronkainen haluaa siirtää vahvan luontosuhteen myös lapsilleen, 9-, 8- ja 5-vuotiaille tyttärilleen.

Miehen oman luontosuhteen juuret ovat myös lapsuudessa, kun isän ja veljien kanssa retkelle pakattiin lenkkimakkaraa.

– Muistan ensimmäiset kerrat, kun isän mukana lähdettiin kalaan. Meiltä oli neljän kilometrin matka isolle joelle, suvantoalueelle, missä isällä oli vene. Oltiin jopa yötäkin tulilla.

Tuolloin Pohjois-Savossa ei ollut suurpetoja: karhuja, susia tai ilveksiä.

– Tämä oli tyhjä alue suurpedoista siihen aikaan. Oikeastaan 1980-luvulla alkoi tulla karhuja, ilveksiä ja ahmoja. Ahmahan on ihan muutaman vuoden juttuja.

Ronkaisen omat tyttäret leikkivät pihalla turvallisin mielin, vaikka suden jälkiä on löytynyt vain kilometrien päässä.

– Silloin kun tässä lähellä on ollut susipannoituksia, niin olen pyrkinyt, että he näkevät suden. Tavallaan oppivat, että se on eläin, ei sen kummempi mystinen peto. He voivat vähän silittää sutta, ja heille tulee tavallaan erilainen ajatus petoeläimistä. En ole huomannut, että he olisivat koskaan ulkona leikkiessään, pimeässäkään, ajatelleet, että susi on lähellä tai että pelottaa, Ronkainen kertoo.

– Se on niin paljon kasvatuksesta kiinni, että miten ihmisen luonne muovautuu. Olen kuullut sanontoja, jos lapsi on vähän ilkeä, jos et ole hiljaa tai kiltisti, niin susi vie. Sieltä tulee hyvin herkästi väärää signaalia lapsille. Sitä on aika vaikea korjata, hän jatkaa.

Pian pennut jättävät lauman

Ison pellon laidasta löytyvä tassunjälki on miltei naisen käden kokoinen. Ronkainen tietää Vieremän Marttisenjärven lauman rytmin.

Jäljistä ei voi äkkiseltään laskea ovatko pennut vielä lauman mukana.

– Lauma oli viikko sitten tuossa Kajaanin puolella. Noin tuhat neliökilometriä on alue, missä susilauma liikkuu. Neljä pentua ja pentuvahti, alfauros ja alfanaaras, Ronkainen luettelee.

Muutamat yöllä sataneeseen lumeen painautuneista jäljistä ovat selkeästi pienempiä. Ronkaista kiinnostaa erityisesti se, ovatko pennut vielä lauman matkassa vai jo häipyneet omille teilleen.

– Alfanaaras synnyttää pian uudet pennut. Yleensä kuukautta aiemmin nämä aikaisemmat pennut lähtevät maailmalle ja laumaan jää yksi tai kaksi pentuvahtia. Siihen voi jäädä joko uros- tai naaraspentu. Yleensä heikoin ja pienikokoisin pennuista jää. Ei toki aina, joskus voi käydä toistenkin.

– Se on vähän sama kuin meillä ihmisillä. Toisille koti ja juuret ovat tärkeät, että ollaan pitempään siellä kotona. Toiset taas lähtevät maailmalle perustamaan omaa perhettä ja omaa laumaa, Ronkainen selittää.

Kolmen vuoden kuluttua eläkkeelle

Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestarin Seppo Ronkaisen kotona tuoksuu vasta leivottu pannukakku ja alakerrasta kantautuvat leikkivien lasten äänet.

Ronkainen on täällä hetkellä 62-vuotias. Hän on ajatellut jatkavansa työssään vielä kolme vuotta.

– Sitten se ainakin loppuu. Minulla on niin paljon harrastuksia, että haluaisin keskittyä muun muassa luontokuvaukseen. Ei näissä hommissa jouda niitä hyviä kuvia ottamaan. Valon täytyy olla hyvä ja sitä ei ole aikaa odotella, vuoden 1996 luontokuvakilpailun voittaja sanoo.

Miehen ansiot ovat tunnettuja ympäri Suomen. Ronkaisesta on tehty dokumenttielokuva Hukkamies.

Kuvaamisen lisäksi Ronkainen maalaa, veistelee ja rakentaa. Aiheet tulevat jatkossakin luonnosta. Ronkaisen teoksissa juoksevat metsien pedot.

Myös Ronkaisen vaimo harrastaa luontokuvausta ja opiskelee luonnonvara-alaa. Suunnitteilla on yhteisiä projekteja.

– Kyllä minulla tekemistä on, mies vakuuttaa hymyssä suin.

Sitä ei voi epäillä. Isän katse osuu sohvalle, johon on määrätietoisesti aseteltu pieni uimapuku ja uimalasit. Nyt alkaa jo olla kiire. Tällä kertaa vesipedon perään.

Luonnossa hallitsemattomasti leviävät vieraslajit ovat hyötyneet lämpimästä säästä. Esimerkiksi jättipalsami ja jättiputki itävät aikaisemmin kuin monet Suomen alkuperäisistä kasvilajeista ja tämä on korostunut poikkeuksellisen lämpimänä keväänä.

Vieraskasvilajien torjuntaan on hyvä ryhtyä ennen kuin kasvi ehtii tuottaa siemeniä, ja tänä vuonna moni kasvi saattaa kukkia viikkoja aikaisemmin kuin tavallisesti. Markus Seppälä Suomen Luonnonsuojeluliiton vieraslajityöryhmästä antaa vinkit yleisimpien vieraskasvien torjuntaan.

Kerää lupiinit maljakkoon ja hävitä sekajätteessä

Lupiini kukkii jo Keski-Suomea myöten ja samalla versoo myös teidenvarsilta tutusta kasvista käytävä keskustelu. Moni pitää lupiinia pientareiden kaunistuksena, mutta tosiasia on, että lupiini leviää Suomessa voimakkaasti ja hävittää tieltään monet muut kasvit.

– Jos omalla pihalla välttämättä haluaa kasvattaa lupiineja, olisi tärkeää katkoa kukinnot pois ennen kuin ne ehtivät siemenvaiheeseen, Markus Seppälä sanoo.

Lupiinien kerääminen maljakkoon ehkäisee lajin leviämistä, mutta kukinnot kannattaa varmuuden vuoksi hävittää sekajätteen eikä biojätteen mukana, Markus Seppälä neuvoo.

Jättipalsami on helpointa tunnistaa kukinnosta

Tänä kesänä Luonnonvarakeskus kerää havaintoja erityisesti jättipalsamista Vieraslajit.fi-portaalin kautta. Jättipalsami on korkea, valko- tai vaaleanpunakukkainen kasvi, joka leviää Suomessa vauhdilla. Se tunnetaan myös paukkukukkana, sillä kasvi ampuu siemenkotansa sisällön jopa metrien päähän. Markus Seppälä neuvoo, että jättipalsami on helpointa tunnistaa silloin, kun se kukkii.

– Normaalisti kukinta alkaa Etelä-Suomessa heinäkuun alussa, mutta tänä vuonna kukkien voi hyvinkin odottaa ilmestyvän jo kesäkuun puolella.

Kasvin hävittäminen tapahtuu kaivamalla se juuriaan myöten ylös maasta. Tämä on tärkeää tehdä ennen siemenkodan kypsymistä. Ennen kukkimista jättipalsamin varret voi heittää huoletta myös suljettuun kompostiin.

Jättiputkea vastaan taistellaan laajasti

Palovamman kaltaisia oireita ihmiselle aiheuttavaa jättiputkea vastaan taistellaan eri puolilla Suomea. Kasvia torjutaan kasvimyrkkyjen lisäksi esimerkiksi hamppukuitulevyjen avulla. Kevään lämpimillä jättiputki on ehtinyt jo kasvaa korkeaksi.

– Ihanteellista on, jos pääsee kaivamaan maasta lehtiä, kun ne ovat vasta noin viiden sentin korkuisia, silloin suoja-asuksi riittää kumihanskat, Markus Seppälä toteaa.

Lehdet kasvavat porkkanamaisesta juuresta, jonka voi katkaista noin 10 sentin syvyydestä tai kaivaa maasta ylös. Kitkentäjäte kannattaa hävittää jätesäkissä sekajätteen mukana.

Jättiputki voi kasvaa yli neljän metrin mittaiseksi. Sen leviämistä voi hillitä katkaisemalla kukinnot. Isoksi ehtinyttä kasvia hävitettäessä on tiedettävä mihin ryhtyy: kuminen suojavaatetus on välttämätön ja työ on parasta tehdä pilvisenä päivänä, sillä auringonpaiste lisää kasvin polttavaa vaikutusta.

Kanadanpiisku leviää puutarhasta luontoon

Kanadanpiisku, isopiisku ja korkeapiisku ovat tuttuja monesta kotipuutarhasta. Ne kasvavat kotimaista kultapiiskua selvästi korkeammaksi ja ovat Suomessa haitallisia vieraslajeja. Esimerkiksi Virossa pohjoisamerikkalaisten piiskulajien leviäminen luontoon on jo suuri ongelma.

– Puutarhurin on huolehdittava, ettei piisku tai muutkaan haitalliset vieraskasvit pääse leviämään pihalta. Sen vuoksi esimerkiksi kasvijäte on hävitettävä asianmukaisesti eikä sitä saa missään nimessä dumpata metsänreunaan tai lähiojan varteen. Myös kukinnot pitäisi kerätä ennen siemenvaihetta, Seppälä muistuttaa.

Seppälä kehottaa huomioimaan vieraslajit jo kukkapenkkiä tai pihaa perustaessa. Kun omalle pihalle hankkii multakuormaa, on hyvä myyjältä kysymällä varmistaa, ettei multa tule paikasta, jossa kasvaa haitallisia vieraslajeja. On ikävä yllätys, jos uusi piha kasvaa jo seuraavana kesänä jättiputkea.

Kruununprinsessa Victorian lapset toivottavat ruotsalaisille hyvää kansallispäivää uusissa kuvissa. Kuningashuone on julkaissut kuvat tänään kotisivullaan ja Instagramissa.

Kuvat on otettu prinsessa Estellen ja prinssi Oscarin kotona Hagan linnassa Tukholman kupeessa. Estelle esiintyy niissä perinteisessä ruotsalaisessa kansallispuvussa.

Kuningashuone on julkaissut Estellestä kansallispäiväkuvia jo vuodesta 2013, kun tämä oli vuoden ikäinen. 2-vuotias prinssi Oscar on mukana nyt kolmatta kertaa.

Instagramissa kuningashuone toivottaa ruotsalaisille hyvää kansallispäivää.

Kuningasperhe osallistuu kansallispäivän viettoon pitkin päivää.

Kuningas, kuningatar, kruununprinsessa, prinssi Daniel, prinssi Carl Philip, prinsessa Sofia, prinsessa Madeleine ja Christopher O'Neill osallistuvat kaikki kansallispäivän konserttiin Tukholman Skansenilla tänä iltana.

Kate Spade tunnettiin parhaiten omaa nimeään kantaneesta muotibrändistä, jonka läpimurto tapahtui käsilaukuilla. Sanotaan, että monelle amerikkalaisnaiselle Kate Spade -käsilaukun ostaminen oli eräänlainen aikuistumisrituaali.

Yhdysvaltalainen muotisuunnittelija Kate Spade on löydettiin kuolleena Manhattanin kodistaan New Yorkissa tiistaiaamuna. Spade oli tehnyt itsemurhan.

Merkille suunniteltiin myös muun muassa vaatteita, koruja ja tuoksuja. Spade myi miehensä kanssa osuutensa yrityksestä 2000-luvulla, ja he julkistivat uuden kenkämalliston toissa vuonna.

Spade oli kuollessaan 55-vuotias ja hänellä on 13-vuotias tytär.

Amerikkalaisfanit surevat ikoniaan

Useat kuuluisat naiset, kuten Chelsea Clinton ja näyttelijä Reese Witherspoon, ovat muistaneet ihailemaansa Spadea Twitterissä.

Girls-tv-sarjan luoja Lena Dunham kirjoitti Kate Spaden olleen enemmän kuin muotisuunnittelija.

– Hänen oikukas visuaalinen kielensä kiehtoi niin teini-ikäisiä juutalaistyttöjä kuin taiteilijoitakin. Hän oli newyorkilaisuuden ytimessä ja levitti hyvää tahtoa. Suren hänen perheensä vuoksi. Kiitos, Kate, kun sait miljoonat tuntemaan itsensä kauniiksi.

Ivanka Trump puolestaan viestitti julkisuuteen, ettei kukaan voi tietää toisen kantamaa taakkaa, ja kehotti masennuksesta kärsiviä hakemaan apua.

Siivoojana työskennellyt Mojtaba Hassani on otettu säilöön palautusta varten, kertoivat hänen työnantajansa tiistaina. Hassani on asunut äitinsä, isäpuolensa ja kolmen sisaruksensa kanssa Suomessa vuodesta 2015. Hän tuli Afganistanista Suomeen muun perheensä perässä.

Yle kertoi Hassanin monimutkaisesta lupaprosessista sunnuntaina. Hassanin työnantajana toimii joukko yksityishenkilöitä.

Kaksi työnantajista oli Hassanin mukana tiistaina poliisilaitoksella, kun tälle kerrottiin kielteisen oleskelulupapäätöksen perusteista. Karoliina Kähön mukaan Hassani otettiin välittömästi säilöön Pasilan poliisivankilaan.

– Käännytys aiottiin panna täytäntöön heti. Säilöönottoa perusteltiin sillä, että karkotus on turvattava, Kähö kertoo.

Poliisilaitoksella mukana olleen Otso Lähdeojan mukaan poliisi ei kertonut tarkemmin, miten Hassanin tapauksessa edetään. Yle Uutisille Helsingin poliisista todettiin, ettei yksittäisiin tapauksiin liittyviä salassapidettäviä asioita kommentoida.

Lue tarkemmin Hassanin tapauksesta:

Siivoojan työ ja perheenjäsenillä Suomen kansalaisuus – silti Mojtaba Hassani, 21, aiotaan palauttaa Afganistaniin

Keskimäärin 1 500 euroa. Sen verran maksaa syyrialainen passi tai henkilötodistus pimeillä markkinoilla Euroopassa. Syyriasta Saksaan vuonna 2015 paennut Maher, 36, näyttää Bremenissä kännykästä yhtä Facebook-ryhmää, jossa passeja on kaupan.

Ryhmässä keskustellaan arabiaksi. Potentiaaleja asiakkaita ovat usein muualta kuin Syyriasta tulleet arabiankieliset turvapaikanhakijat. He voivat esiintyä syyrialaisina, koska kieli on yhteinen.

Laillisia reittejä matkustaessa sotaa käyvän Syyrian passi on lähes arvoton. Mutta Saksassa sillä voi saada turvapaikan.

Maahanmuuton huippuvuonna 2015 liittokansleri Angela Merkel sanoi saksalaisille “wir schaffen das”. Me pystymme siihen, hoidamme tämän kunnialla. Hän tarkoitti lopulta yli miljoonaa Saksaan tullutta turvapaikanhakijaa. Sotaa paenneille syyrialaisille käytännössä luvattiin turvapaikka.

Nyt Saksassa kysytään, pystyimmekö todella.

1 200 turvapaikanhakijaa saattanut saada turvapaikan ilman perusteita

Saksaa on viikkojen ajan ravistellut paljastus, jonka mukaan jopa 1 200 turvapaikanhakijaa on saattanut saada turvapaikan ilman päteviä perusteita vuosien 2013 ja 2016 välillä. Syynä on mahdollisesti lahjukset.

Skandaalin keskellä on Saksan maahanmuutto- ja pakolaisviraston (Bamf) toimipiste Bremenissä Pohjois-Saksassa. Siltä jäädytettiin toukokuussa oikeus myöntää turvapaikkoja. Nyt kaikki viraston vuoden 2000 jälkeen myöntämät turvapaikat selvitetään.

Epäiltynä on Bremenin toimipisteen entinen johtaja, jota kutsutaan Saksan lehdistössä nimellä Ulrike B. Hän on asianajajansa välityksellä kiistänyt syytökset. Tutkinta kohdistuu myös kolmeen lakimieheen, yhteen tulkkiin ja yhteen välikätenä toimineeseen henkilöön.

Kohun keskellä oleva maahanmuuttovirasto sijaitsee Bremenin keskustasta syrjässä Vegesackin alueelle. Ruskean virastotalon luo ei päästetä enää toimittajia. Aidan läpi näkyy, miten vuoroaan odottavat perheet pelaavat pihalla jalkapalloa.

Kuvaaminen tuo paikalle nopeasti poliisit, jotka vaativat nähdä paperit ja ottavat henkilötiedot ylös.

Saksalaisten luottamus maahanmuuttovirastoon pohjalukemissa

Bamfin ympärillä eskaloituva skandaali on selvästi erittäin herkkä kysymys Saksassa.

Saksalaisten luottamus maahanmuuttovirastoon on mielipidetiedustelun mukaan pohjalukemissa. Viranomaiset syyttävät skandaalista poliitikkoja ja poliitikot toisiaan.

Turvapaikan jo saaneet pelkäävät puolestaan asemansa puolesta.

– Ajattelimme aina, että Saksassa vallitsee järjestys eikä ole korruptiota, mutta nyt moni joutuu uuteen selvitykseen ja pelkää tulevaisuutensa puolesta, Maher sanoo Ylelle Bremenissä.

Kohu on laajentunut satamakaupungista valtakunnalliseksi. Kohun aallot alkavat nyt iskeä Saksan ylimpään johtoon asti.

Merkeliltä odotetaan vastauksia

Kuka tiesi, mitä ja milloin? Nämä ovat todennäköisesti pääkysymyksiä, kun liittokansleri Merkel astuu tänään keskiviikkona liittopäivien eli parlamentin tentattavaksi. Liittokanslerin kyselytunti on tämän vaalikauden uudistus - Merkel on ensimmäistä kertaa suoraan kansanedustajien grillattavana.

Bremen lienee yksi pääaiheista, vaikka kyselytuntia ei skandaalin vuoksi järjestetäkään. Liittokanslerilta vaaditaan selitystä siitä, tiesikö hän epäselvyyksistä jo ennen niiden paljastumista huhtikuussa ja miten laajamittainen väärinkäyttö ylipäätään oli mahdollista.

Oppositio ottaa skandaalista kaiken hyödyn irti. Arvostelijoiden mukaan Bremenin tapaus osoittaa, että Merkelin turvapaikanhakijoille myötämielinen politiikka epäonnistui.

Maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) ja liberaalipuolue FDP vaativat parlamentaarisen tutkintalautakunnan perustamista.

Skandaali lyö kiilaa myös Merkelin hallituksen sisällä. Sosiaalidemokraattisesta puolueesta SPD:stä on vaadittu Merkeliä selvittämään, mitä hän tiesi Bamfin ongelmista ja missä vaiheessa. SPD istuu hallituksessa yhdessä Merkelin kristillisdemokraattisen CDU:n ja sen baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n kanssa.

CSU:n johtohahmo, sisäministeri Horst Seehofer astui virkaan epäiltyjen väärinkäytösten jo tapahduttua ja selvittää nyt tapausta. Hän on ollut yksi Merkelin pakolaispolitiikan kovaäänisimmistä arvostelijoista jo vuosia.

Epäluulot lisääntyneet

Bremeniläisessä luokkahuoneessanigerialainen Paul Lucky ja eritrealainen Mulue Kfele lukevat monisteista vuoropuhelua saksaksi. Saksan opettaja Anke Assouroko seuraa vierestä.

– Näin voi sanoa, kun kollega on jäämässä eläkkeelle. Siitä tässä on kyse, Assouroko selittää tehtävää, jossa opetellaan kielen lisäksi kulttuuria.

Bremenissä opiskellaan nyt paljon saksaa. Joka kolmannella kaupungin noin 600 000 asukkaasta on maahanmuuttajatausta. Turvapaikanhakijoita tuli vuonna 2015 noin 12 000 ja sen jälkeenkin tuhansia.

Bremenin päärautatieasemalla roikkuu yhä lippu, jossa lukee “tervetulotoivotusten asema”.

Assourokon mukaan Willkommenskultur eli tervetulokulttuuri oli Bremenissä hyvin vahva muuttoliikkeen ollessa huipussaan vuonna 2015. Ihmiset ottivat uudet tulijat innoissaan vastaan, kuten monessa muussakin saksalaiskaupungissa.

Nyt tunnelma on alkanut muuttua. Assourokon mukaan on tavallista, että alun euforia hiipuu. Päiväkodit ja koulut täyttyvät uusista tulijoista, ja paikkoja voi olla vaikea löytää. Osa turhautuu.

Myös turvapaikkaskandaali on alkanut näkyä epäluulona.

– Eron huomaa jo. Ihmisillä on tunne, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi, Assouroko sanoo. Hän järjestää kielen opetuksen lisäksi muita kotoutumiskursseja.

– Bremeniläiset eivät enää luota viranomaisiin.

18 000 tapausta uuteen selvitukseen

Osana väärinkäytöksiinliittyvää selvitystä 18 000 turvapaikkatapausta otetaan Bremenissä uuteen selvitykseen. Sen vuoksi nyt myös turvapaikan saaneet alkavat olla epäluuloisia.

Syyrialainen Maher tuli Saksaan tavallista reittiä: Turkista Kreikkaan ja Balkanin reittiä kohti pohjoista. Hän sai turvapaikan nopeasti vuonna 2015. Maher puhuu sujuvaa saksaa.

Maher haluaa esiintyä vain etunimellään, koska ei halua mahdollisten työnantajien löytävän häntä googlaamalla ja leimaavan jutun perusteella pakolaiseksi. Hän kertoo saaneensa it-asiantuntijan koulutuksen.

Oleskelulupa on kolmeksi vuodeksi. Koska Bremenin tutkinta on paisunut valtakunnalliseksi poliittiseksi kriisiksi, Maher pelkää sen vaikuttavan seuraavan oleskeluluvan saamiseen.

– Pelkään menettäväni sen elämän, jonka olen tänne rakentanut.

Hän sai ensimmäisen myönteisen päätöksensä Saksan koillisosan Mecklenburg-Etu-Pommerista eli eri osavaltiosta kuin Bremen. Turvapaikanhakijat tiesivät, että siellä päätöksen saa nopeasti. Harva tulija pyrki sinne vuonna 2015 alueen maahanmuuttovastaisen maineen vuoksi, minkä vuoksi jonoja ei ollut.

Maherin prosessi oli helppo, sillä tulkki tunnisti hänet aksentin perusteella heti Damaskoksesta kotoisin olevaksi. Haastatteluja oli vain yksi.

Bremen tunnettiin "helppona" paikkana saada turvapaikka

Myös Bremen tunnettiin turvapaikanhakijoiden keskuudessa “helppona”, mutta eri syistä. Tilastojen mukaan Bremenissä on annettu useammin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä kuin monissa muissa osavaltioissa.

Siksi Saksassa kysytään, miten tilanteeseen herättiin vasta nyt.

Bremenin skandaali vaikuttaa jo ilman tuomioita saksalaiseen yhteiskuntaan. Die Welt -lehden teettämän mielipidetiedustelun mukaan 80 prosenttia saksalaisista ei luota enää maahanmuuttoviraston päätöksiin.

Kielenopettaja Assouroko antaa oppilaille tehtäviä ja tulee jatkamaan haastattelua. Kysytään häneltä, oliko Merkel sittenkään oikeassa. Selvisikö Saksa kunnialla tulijoiden vyörystä?

Assouroko sanoo, että Saksa onnistui monella tapaa. Mutta osin myös epäonnistui. Hän näyttää samana päivänä Bremenin viranomaisille lähettämäänsä vetoomusta, jonka mukaan turvapaikkapäätöksiä tekeville viranomaisille pitäisi antaa vakituinen työsuhde. Määräaikaisuudet vaikeuttavat pätevien päätösten tekemistä.

Assourokon pelkää, että epäluulo viranomaisia kohtaan saattaa kääntyä nyt epäluuloksi maahanmuuttajia kohtaan.

– Kun ihmisten hyvä tahto ei saa tarpeeksi tukea viranomaisten toiminnasta, se hiipuu pois.

Abortinvastainen liike nousi Suomessakin otsikoihin Irlannin kansanäänestyksen ja ulkoministeri Timo Soinin aborttia vastustavan mielenilmaisuun osallistumisen takia.

– Liikehdintä on laajaa ja kasvanut viime vuosina. Euroopassa voidaan nähdä Agenda Europe -verkosto, joka toimii lukuisissa maissa: heillä abortinvastaisuus on keskeinen pyrkitys. Yhdysvalloissa abortin vastustamisella on pitkät perinteet, tilannetta kuvaili Radio Suomen Päivässä keskiviikkona vieraillut Väestöliiton vaikuttamistyön koordinaattori Kamomilla Ilmonen.

Ilmosen mukaan naisten oikeudet ovat ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena.

– Abortin vastustaminen on jäävuoren huippu, myös avioero-oikeutta vastustetaan, Ilmonen sanoo.

Euroopassa liikehdinnän voimakkaimpia verkostoja on konservatiivinen, kristillinen Agenda Europe -liike, jonka tavoitteena on Ilmosen mukaan "palauttaa luonnollinen järjestys Eurooppaan".

– Tiedot, joita meillä on, kertovat siitä, että Agenda Europe esimerkiksi ajaa vain yhdenlaista perhemallia: perhettä, jossa on isä, äiti ja lapset, Ilmonen kuvaili luonnolllista järjestystä.

"Omista arvoista puhuttava entistä kovempaa"

Ilmosen mukaan Agenda Europella on tavoitteidensa saavuttamiseksi kehittynyt strategia ja rahoitus. Tähtäimessä on olemassa olevan lainsäädännön muuttaminen, kuten avioero-oikeuden, ehkäisyn saatavuuden ja aborttioikeuden muuttaminen. Agenda Europe toimii yli 30 Euroopan maassa ja se on yli 100 järjestön verkosto. Suomessa on verkostoja, joilla on yhteyksiä siihen, Ilmonen kertoi.

Radio Suomen Päivän haastattelussa Ilmonen arvioi, että konservatiivisten ääriliikkeiden uhka on todellinen.

Uhka on todellinen, eikä sitä pidä vähätellä. Kamomilla Ilmonen

– Uhka on todellinen, eikä sitä pidä vähätellä. On tärkeää puhua omista arvoista entistä kovempaan ääneen, jotta äärikonservatiiviset äänet eivät peitä meitä.

Lue lisää:

Äänestystulos valmistui: Irlantilaiset äänestivät abortin puolesta selvällä enemmistöllä

Soini joutui selittämään aborttiaktivismiaan hallitukselle – Sipilä: Pitäisi olla tarkkana, Orpo: Lisää harkintaa

Qatar Airwaysin toimitusjohtaja Akbar Al Baker on pyytänyt anteeksi puheitaan, joiden mukaan nainen ei voisi hoitaa hänen työtään.

Al Baker aiheutti pahennusta sanomalla näin lentoyhtiöiden kokouksessa Australian Sydneyssa tiistaina.

Keskiviikkona toimitusjohtaja selitti, että tarkoituksena oli ollut vitsailla. Al Bakerin mukaan hänen sanomisensa oli lisäksi erotettu asiayhteydestä.

Qatar Airwaysin johtaja puolustautui myös sanomalla, että hänen lentoyhtiössään on lähes yhtä paljon naistyöntekijöitä (44 prosenttia) kuin miestyöntekijöitä.

Al Baker esitti näkemyksensä johtajuudesta hieman sen jälkeen, kun hänet oli valittu kansainvälisen lentoyhtiöiden liiton IATA:n puheenjohtajaksi.

Häneltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa Lähi-idän lentoyhtiöiden naistyövoimasta ja siitä, miksei esimerkiksi Qatar Airwaysia voisi johtaa nainen.

– Tottakai yhtiöllä on oltava miesjohtaja, koska tehtävä on hyvin haastava, al Baker sanoi.

Al Baker sanoi kuitenkin, että naisia pitäisi olla enemmän lentoyhtiöiden johtotehtävissä.

Myöhemmin hän jatkoi Qatar Airwaysin olleen alueellaan ensimmäinen lentoyhtiö, joka palkkasi naislentäjiä.

Akbar Al Bakerin puheet ovat kirvoittaneet jyrkkää arvostelua sosiaalisessa mediassa.

Hän on aiemminkin aiheuttanut puheillaan pahennusta. Viime vuonna hän joutui pyytämään anteeksi kutsuttuaan amerikkalaisia lentoemäntiä isoäideiksi.

Keskiviikkona Al Baker sanoi anteeksipyynön lisäksi, että nainen voisi johtaa hänen johtamaansa yhtiötä Qatar AIrwaysia.

IATA:n 280 jäsenyhtiöstä vain kuudella on naistoimitusjohtaja.

Pohjois-Amerikan ja Euroopan lentoyhtiöissä naisia on johtotehtävissä 16-14 prosenttia. Lähi-idän yhtiössä vain neljä prosenttia.

Australialaisella Qantasilla sen sijaan 40 prosenttia johtajista on naisia.

Aiheesta muualla:

Qatar Airways’ CEO Said The Airline Must Be “Led By A Man” & People Literally Groaned In Response

_**"Mennäänkö vielä vuosikymmeniä taaksepäin, mitä te silloin ajoitte…

Anteeks kuinka.., mitä sä tarkotit?

Te olitte hyvin paljon syvemmällä sosialismissa…

Anteeks kuinka? ...kun argumentit loppuu, niin sitten mennään sata vuotta taaksepäin, niinkö?"

Lainaukset ovat repliikkejä SDP:n Antti Rinteen ja kokoomuksen Petteri Orpon kiihkeästä kohtaamisesta politiikan toimittajien lounaalla pari viikkoa sitten.

Oppositio- ja hallituspuoluejohtajien tapaamisessa pitää kipinää ollakin, mutta tällä kertaa äänensävy tiukkeni hetkeksi siihen malliin, että nakkikioskin jonossa olisi jo pelottanut.

Politiikan ja vallankäytön äänensävy on tarttunut myös kansalaisten korviin.

Suomen kulttuurirahasto ja ajatuspaja E2 kysyivät yli 6000 kansalaiselta, mistä suomalaiset ovat huolissaan, mikä meitä erottaa ja jakaa. Kolmannes kansalaisista nimesi jakavaksi tekijäksi yhteiskunnallisen keskustelun repivyyden ja arvoristiriidat.

Puhe konsensus-Suomesta alkaa olla jo kansallisromantiikkaa

Mikä yhteiskunnallisessa keskustelussa sitten niin repii? Vilkaisu lähimenneisyyteen auttaa ehkä ymmärtämään kansalaisten tuntoja. Mennyt vaalikausi näyttäytyy sarjana kiihkeitä yhteenottoja ja repivää draamaa.

Milloin on väännetty kilpailukykysopimuksesta, milloin työnantajaleiri on marssinut ulos työmarkkinoiden yhteisestä tupo-pöydästä. Yksi hallituspuolue on hajonnut ja hallituskin jo melkein kertaalleen.

Opposition ja ammattiyhdistysliikkeen kauhuksi työttömiä aktivoidaan rahallisin rangaistuksin ja työsuhdeturvaan suunnitellaan heikennyksiä.

Maahanmuutto jakaa ihmisiä edelleen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta sotea survotaan maaliin liki perustuslain rajoja kolhien.

Jos joskus piruiltiin konsensus-Suomesta, jossa kaikesta piti päättää yhdessä, niin ajat ovat nyt muuttuneet. Se näkyy kansalaisten tutkimusvastauksissa – ja niissä näkyy myös ahdistus.

Julkisuus nakertaa auktoriteettien uskottavuutta

Yli puolet (57 %) suomalaisista on sitä mieltä, että tiedotusvälineet kärjistävät yhteiskunnan ristiriitoja tahallaan. Yhtä heikko on usko tutkijoihinkin. Sama 57 prosenttia kansalaisista ajattelee, että tutkijat ajavat julkisuudessa omia päämääriään.

E2 ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen sanoo, että vastauksissa näkyy muutos julkisuuden kulttuurissa. Niin toimittajat kuin tutkijatkin ovat lisääntyvässä määrin omalla persoonallaan mediassa esillä. Heidät tunnetaan myös sosiaalisen median keskusteluista, ei enää pelkkien instituutioiden ääninä.

– Erilaiset toimittajien analyysit ja kommentit sekä tutkijoiden julkiset arviot yhteiskunnan kysymyksistä ovat yleistyneet. Näin kansalaisilla on enemmän mahdollisuuksia arvioida myös kommentoijien arvopohjaa. Heidät nähdään enemmän ihmisinä, vähemmän instituutioina, Pitkänen pohtii.

Pitkänen muistuttaa, että siitä riippumatta mitä esimerkiksi tutkijoista ajatellaan, suomalaisten luottamus tieteeseen on silti selvitysten mukaan edelleen korkealla tasolla.

”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita”

Kylmänoloinen kokoomuskansanedustaja Susanna Kosken naurahdus terveysongelmista kärsivälle pitkäaikaistyöttömälle Anna-Maija Tikkaselle sai aikaan muutama viikko sitten palautemyrskyn. Koski oli itse palautteen määrästä niin tyrmistynyt, että epäili sitä tarkoituksella masinoiduksi.

Koski saattaa olla väärässä. Palautevyöryä voi selittää myös kansalaisten aito huoli kehityksen suunnasta.

Tutkija Ville Pitkänen sanoo, että hyvinvointivaltion ytimessä olevat asiat, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, näyttävät olevan hyvin tärkeitä arvoja suomalaisille.

Sosiaalista oikeudenmukaisuutta pitävät tärkeänä melkein kaikki suomalaiset ja enemmistö sanoo, että se on erittäin tärkeää (jokseenkin tärkeää 33 % / erittäin tärkeää 61 %).

Se mitä pienituloisille ja vähäväkisille tapahtuu, huolestuttaa suomalaisia erityisesti.

Noin neljäkymmentä prosenttia (39 %) vastaajista nimeää ihmisten eriarvoistumisen ensisijaiseksi huolenaiheekseen, kun kansalaisilta kysytään, mitkä asiat erottavat ja jakavat suomalaisia.

Liki 40 prosenttia on suuri luku, sillä vastaukset on saatu avoimeen kysymykseen, ilman valmiiksi tarjoiltuja vaihtoehtoja siitä, minkä seikan meitä juuri nyt pitäisi huolestuttaa. Vastausten yhdenmukaisuus hätkäyttää myös tutkijaa.

– Avoimessa kysymyksessä ihmisellä on koko vastausten universumi edessään. Kun silloin näin iso joukko löytää saman eriarvoistumisen tematiikan, se on merkittävää, Pitkänen sanoo.

Keistä suomalaiset kantavat huolta?

Samansuuntaisesta huolesta kertovat kansalaisten vastaukset, kun kysytään, ketkä Suomessa ovat liian heikossa tai jokseenkin liian heikossa asemassa.

Vastausten kärki on: pienituloiset (85 %), pätkätyöläiset (84 %), vanhukset (80 %) sekä työttömät (73 %). Pätkätyöläisten asemaa pidetään jopa heikompana kuin työttömien.

Opiskelijoiden asemaa pitää heikkona 58 prosenttia vastaajista ja runsaat puolet (54 %) kansalaisista sanoo, että myös maanviljelijöiden tilanne on huono.

Yrittäjien ja töissä olevien duunareiden asemaa ei sen sijaan pidetä erityisen heikkona.

Perussuomalaiset huolehtivat melkein kaikista

Jakaumat mielipiteissä noudattavat odotettua linjaa puoluekannatuksen suhteen. Vähäväkisten asemaa murehtivat eniten vasemmiston kannattajat.

Mutta mukana on mielenkiintoinen poikkeus. Perussuomalaisten kannattajissa ollaan tasa-arvoisesti huolissaan sekä työntekijöiden (41 %), että yrittäjien (44 %) asemasta. He ovat viljelijöistäkin enemmän huolissaan kuin keskustalaiset.

Tässä suhteessa Perussuomalaiset asemoituu vahvasti yleispuolueeksi, joka kantaa yhtälailla huolta liki kaikkien väestöryhmien pärjäämisestä – paitsi ehkä ihan kaikista maahanmuuttajista.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Vaikka tutkimuksen kuvat jakautuvasta kansakunnasta herättävät huolta, arvojen ristiriita ei ole koko totuus suomalaisista. Meillä on myös yhteinen ja vakaa arvopohja, jonka suuri enemmistö kansalaisista tunnistaa.

Tutkimus kertoo, että vakaata maanpuolustushenkeä ja kansallistunnetta pitää myönteisenä asiana yli 80 prosenttia vastaajista.

Kaikista kansaa jakavista tekijöistä huolimatta, vajaa 80 prosenttia luottaa silti siihen, että suomalaiset pystyvät lopulta ratkaisemaan ongelmansa.

Eli hätäkös tässä: katse eteenpäin ja parempia aikoja kohti.

Perustuslakivaliokunnan lausunto valinnanvapauslaista oli keskeinen osa sote-lakipakettia, mutta työ jatkuu nyt sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Sen puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sanoi maanantai-illan A-studiossa, että työtä on niin paljon, ettei valiokunnan mietintö valmistu ainakaan vielä ensi viikolla.

Eduskunnan ratkaisevat äänestykset järjestetään mietinnön valmistuttua.

Nyt aikataulupohdinnoissa ollaan päätymässä siihen, että valiokunnan työtä ei hoputeta. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että äänestykset eivät ole heinäkuun ensimmäisellä viikolla vaan syyskuussa istuntotauon päätyttyä.

Valiokunnat työskentelisivät tarvittaessa elokuussa, mutta koko eduskunta kokoontuisi vasta syyskuussa. Tiettävästi puheissa on ollut myös heinäkuun ensimmäisen viikon istuntovarauksen purkaminen.

Äänestykset ja lakien voimaantulo määrittävät ensimmäisten maakuntavaalien ajankohdan. Oikeuskanslerin lausunnon mukaan vaalit voi järjestää aikaisintaan kuusi kuukautta lakien hyväksymisestä.

Jos sote-lakipaketti hyväksytään syyskuussa, maakuntavaalit voitaisiin järjestää aikaisintaan helmi-maaliskuussa. Ensi keväälle on tiedossa jo entuudestaan eduskuntavaalit huhtikuussa ja EU-vaalit toukokuussa.

Puhemiesneuvosto päättänee sote-käsittelyn aikatauluista huomenna torstaina.

Italiassa läheltä Venetsiaa löytyneen 2 000 vuotta vanhan luurangon jäänteiden toivotaan tuovan lisätietoa Jeesuksen aikaisista ristiinnaulitsemisista. Ferraran ja Venetsian yliopistojen tutkijoiden mukaan vainaja näyttäisi kärsineen saman kohtalon kuin Jeesus.

Ristiinnaulitseminen oli roomalaisaikana orjien ja rikollisten yleinen rangaistusmuoto. Silti vuonna 2007 löytynyt luuranko on vasta toinen meidän päivinämme löytynyt suora todiste ristiinnaulitsemisesta.

Vainajalla, lyhytkasvuisella ja hoikalla noin kolmekymppisellä miehellä, oli toisessa kantapäässään parantumaton murtuma. Vamma lävisti koko kantaluun, kertoo päätutkija Emanuela Gualdi Ferraran yliopistosta LiveScience-tiedesivustolle. Vamman arvellaan kielivän siitä, että hänet oli naulattu nilkastaan ristille.

Aivan varmoja tutkijat eivät naulaamisesta ole, koska luuranko oli huonossa kunnossa, eikä toista kantaluuta ole löydetty.

Luurangossa ranteista ei myöskään löytynyt merkkejä naulaamisesta, vaikka esimerkiksi Raamattu kertoo Jeesuksen saaneen naulat molempiin ranteisiinsa. Ranteet oli saatettu sitoa ristiin, kuten myös oli tapana noihin aikoihin.

Luurangon jäänteet löytyivät Gavallosta, noin 40 kilometrin päässä Venetsiasta, kun siellä tehtiin arkeologisia kaivauksia. Luuranko oli maakuopassa, eikä miestä ollut varsinaisesti haudattu. Hautaustapa ja -esineiden puute viittasivat myös siihen, että hänet oli teloitettu.

Ristiinnaulitseminen opittiin karthagolaisilta

Tutkijoiden mukaan ristiinnaulitseminen oli teloitustapa, jonka roomalaiset oppivat karthagolaisilta. Tapa oli käytössä aina 300-luvulle, jolloin keisari Konstantinus kielsi sen.

Usein ristille päätyivät juuri orjat. Esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla Spartacuksen johdolla tehdyn orjakapinan seurauksena ristiinnaulittiin peräti 6 000 orjaa.

Roomalaisten ristiinnaulitsemistavan oli tarkoitus tuottaa mahdollisimman suurta tuskaa, jota saattoi jatkua jopa useita päiviä. Uhrit jätettiin usein ristille mätänemään ja eläinten syötäväksi.

Saksalainen autoteollisuuden autonosien valmistaja Continental kieltää WhatsAppin ja Snapchatin käytön työnantajan matkapuhelimilla "välittömästi" tietosuojaongelmien vuoksi.

Yhtiö totesi, että tällaisilla sosiaalisen median sovelluksilla on "puutteita", jotka vaikeuttivat voimakkaasti EU: n uuden tietosuojalainsäädännön toteuttamista ja erityisesti niiden vaatimusta pääsystä käyttäjän yhteystietoluetteloon.

Päätös vaikuttaa noin 36 000 työntekijään, Continental-tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle.

EU:n uuden yleisen tietosuojasäännöstön (GDPR) keskeinen periaate on, että yksilöiden on nimenomaisesti annettava lupa käyttää tietojaan. Se tuli voimaan 25. toukokuuta 2018.

Continental kuitenkin painottaa, että esimerkiksi WhatsApp on siirtänyt vastuun käyttäjille.

– Mielestämme ei ole hyväksyttävää siirtää tietosuojalakien noudattamisvelvollisuus käyttäjille, sanoi Continentalin toimitusjohtaja Elmar Degenhart.

Hannoverilainen yritys ilmoitti tiistaina olevansa valmis päinvastaiseen päätökseen. Yrityksen mielestä palveluntarjoajien tulee itse muuttaa perusasetuksia varmistaakseen käytännön, jossa oletuksena on niiden omien sovellusten noudattavan tietosuojasäädöksiä.

Yhtiö on yksi maailman johtavista autonosien valmistajista maailmanlaajuisesti, sillä on yli 240 000 työntekijää. Yhtiö valmistaa muun muassa ajoneuvojen renkaita, jarrujärjestelmiä ja autojen turvajärjestelmiä.

Suomen Asiakastieto -niminen pörssiyhtiö lähettää säännöllisesti tiedotteita maksuhäiriömerkinnän saaneiden lukumääristä. Maaliskuun lopussa maksuhäiriömerkintä oli ennätysmonella eli lähes 380 000 suomalaisella. Työikäiseen väestöön suhteutettuna tämä merkitsee reilua 11 prosenttia.

Maksuhäiriö tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että on jättänyt laskunsa maksamatta pitkäksi aikaa. Pelkkä unohdus tai kuukauden rahapula ei vielä tuo maksuhäiriötä, vaan kyse on ainakin muutaman kuukauden viivästyksestä.

Maksuhäiriömerkintä tuo vaikeuksia uuden luoton tai luottokortin ottamisessa. Se voi tarkoittaa myös sitä, ettei saa vuokra-asuntoa, vakuutusta tai työpaikkaa. Jo pelkkä maksukortin puuttuminen vaikeuttaa elämistä, kun käteinen raha on katoamassa ja lähes kaikki maksetaan kortilla. Maksuhäiriöiset ovat talousasioissa toisen luokan kansalaisia.

Lisäksi maksuhäiriöt ovat yhteydessä terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Velkaongelmaiset sairastavat enemmän ja jäävät useammin työkyvyttömyyseläkkeelle. Syynä voi olla paitsi rahan puute myös stressi ja koettu häpeä.

Yhteiskuntamme on tunnustanut ongelman ja ylivelkaantumista on pyritty vähentämään monin eri keinoin. Tästä huolimatta maksuhäiriömerkinnöissä tehdään joka vuosi uusia ennätyksiä. Hämmästystä lisää se, että tämä tapahtuu, vaikka talous on jo kääntynyt nousuun.

Maksuhäiriömerkinnän syynä voi olla maksamattomat sakot mopon virittämisestä tai tarkastusmaksut pummilla matkustamisesta.

Ongelmaa tulisikin lähestyä uudesta suunnasta kysymällä, miten paljon maksuhäiriössä on kyse yhteiskunnan itse luomasta ongelmasta. Onko kohtuullista, että pienenkin summan maksamatta jättäminen johtaa kahden vuoden maksuhäiriömerkintään. Merkintä pysyy vaikka velan olisi maksanut. Tämä pätee myös nuoriin ja alaikäisinä velkaantuneisiin. Maksuhäiriömerkinnän syynä voi olla maksamattomat sakot mopon virittämisestä tai tarkastusmaksut pummilla matkustamisesta. Maksuhäiriöt syrjäyttävät nuoria.

Eikö maksuhäiriö voisi olla voimassa ensimmäisestä maksun laiminlyönnistä vain vuoden ja poistua jos velan suorittaa? Eikö olisi tarpeellista myös joissain muissa tilanteissa päästä pois rekisteristä. Maksu tai velka on voinut jäädä maksamatta esimerkiksi sairaalassa tai ulkomailla olon vuoksi.

Tällaista pohdintaa on hyvin vähän julkisuudessa. Ylivelkaantumista pidetään suurempana syntinä kuin esimerkiksi köyhyyttä. Miksi sotkit asiasi, laiminlöit maksusi ja jouduit rekisteriin! Merkinnän saaneita on siis lähes 400 000 mutta en ole kuullut, että heillä olisi omaa yhdistystä tai että he muuten ottaisivat aktiivisesti ahdinkoaan esille poliitikkojen, viranomaisten tai median kanssa. Kyseessä on todellakin hiljainen vähemmistö.

Vähemmistö on hiljainen myös siksi, ettemme tiedä siitä paljon muuta kuin mitä Suomen Asiakastieto kertoo. Tutkimusta maksuhäiriömerkintöjen saajista ei käytännössä ole lainkaan. Kuitenkin olisi tärkeää tietää, millaiset ihmiset saavat maksuhäiriömerkintöjä ja miten merkinnät vaikuttavat heidän elämäänsä.

On toki tärkeää, että luottoa tarjoavat voivat tarkistaa asiakkaittensa taustoja ja etukäteen yrittää välttää maksujen laiminlyöntejä. Luottotietolakia tulisi kuitenkin korjata kiristämällä maksuhäiriömerkinnän saamisen ja keston ehtoja.

Suomen Asiakastieto Oyj:n bisnestä ruokkii juuri se, että yritys saa säilyttää maksuhäiriömerkintää vähintään kahden vuoden ajan. Suomen Asiakastieto kerää tietonsa suurelta osin julkisista lähteistä ja myy niitä kalliilla eteenpäin. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana tämän pääosin velkojien omistaman yrityksen liikevoitto on ollut alimmillaan 38 ja ylimmillään 45 prosenttia liikevaihdosta. Kaikki yritystoimintaa tuntevat tietävät, että luvut ovat ällistyttävän korkeita ja kielivät tosiasiallisesta monopolista.

Vastineeksi luottotietolain kiristämisestä ja velkaantuneiden aseman parantamisesta oikeusministeriö voisi tarjota oman hallinnonalansa luottotietoja helpommalla ja halvemmalla luottoa tarjoaville, mukaan lukien yksityisille vuokranantajille. Tehtävä sopisi hyvin oikeusrekisterikeskukselle, joka jo nyt antaa tietoja (tosin kankeasti ja kalliilla hinnalla) velkajärjestelyrekisteristä.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii sosiaalipolitiikkaan erikoistuneena professorina VID yliopistossa Oslossa ja Helsingin yliopistossa. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.

1980-luvun koulun jumppasalissa haisee koripallolta ja hieltä. Verkkarit ja t-paidat on vedetty pikaisesti päälle, ja luokka seisoo sekalaisena ryhmänä pilli kaulassa liikkuvan opettajan ympärillä.

Opettaja nimeää luokasta kaksi kapteenia. He olivat luokan liikuntapriimuksia, jotka saivat valita vuorotellen liikuntatunnin osallistujista joukkueeseensa yhden kerrallaan nimeltä huutaen. Usein ensimmäisenä tulivat mukaan kapteenien kaverit ja ne, jotka olivat hyviä liikunnassa. Jonkun piti olla aina viimeinen.

Se joku oli usein Sanna Jylänki.

Lapsuuden koululiikuntatunnit Pohjois-Savossa sijainneessa Karttulassa eivät juuri antaneet armoa Jylängille. Vaikka hän ei ollut mielestään erityisen epäurheilullinen tai vartalotyypiltään sellainen, jota ajateltaisiin huonoksi liikunnassa, joukkueisiin ei ollut asiaa ensimmäisten joukossa.

Nyt Jylänki arvelee, että yleinen notkeuden puute tai koululaisten kaverikuviot olivat syynä siihen, että hän jäi pahnan pohjimmaiseksi joukkueita valittaessa.

– Ajattelin: miksi näin tapahtuu, ja voisinpa olla joskus suosittu. Mietin, että ne jotka olivat suosittuja tai urheilullisia pääsivät joukkueeseen ensimmäisenä, ja itse en näitä asioita ollut, Jylänki muistelee nyt.

Huutojako elää yhä, vaikka enemmistö sitä ei halua

Huutojako tai kapteenijako on ollut selvästi mörkö monelle lapsuudessa: netin keskustelupalstat, kuten Demi ja Vauva vilisevät kommenttiketjuja, joissa liikuntatuntien tapaa muistellaan.

Koulujen liikuntatuntien huutojaosta on kuitenkin pyritty pääsemään eroon: esimerkiksi opetushallitus ei tapaa suosittele, erityisesti paritanssikaverin valitsemisessa. Tätä juttua varten asiaa kyseltiin myös Facebookissa Valtakunnallisella Koululiikuntaliiton sivulla ja yksityisessä oppilaskuntatoimintaa koskevassa ryhmässä.

Kyselyihin tuli yhteensä noin 130 vastausta, jotka olivat vahvasti yksimielisiä: huutojakoa ei käytetä eikä haluta käyttää koululiikunnassa.

Ajattelin: miksi näin tapahtuu, ja voisinpa olla joskus suosittu. Sanna Jylänki

Yhdessä kommenteista todettiin, että huutojako on lapsuuden liikuntatuntien traumatisoija, joten oman ammatin harjoittamisessa perinteinen jakotapa on saanut lentää romukoppaan. Huutojako tuomitaan jopa hämmästyttävän jyrkästi, joten tapa on selvästi jättänyt niin voimakkaita jälkiä tiettyihin sukupolviin, ettei sen toisintoa haluta.

Silti huutojako ei ole jäänyt sataprosenttisesti historiaan: yksittäisissä kommenteissa kerrottiin, että kyseistä menetelmää käytetään vielä joissain koulussa. Jotkut vastaajista arvelivat, etteivät huutojakoa käyttävät opettajat välttämättä asiasta ääneen tiedota. Siksipä kyselyt eivät välttämättä kerro, moniko opettaja metodia vielä käyttää.

Varmaa on, että tapa on edelleen joissain kouluissa käytössä. Huutojakoa käytettiin vastikään esimerkiksi Keski-Suomen Liikunta ry:n seurakehittäjä Laura Härkösen lapsen liikuntatunnilla.

– Tyttäreni sanoi, että heillä käytetään huutojakoa silloin tällöin. Hän ei pitänyt sitä minään, mutta en osaa sanoa miten muut lapset sen kokevat, Härkönen toteaa.

Härkönen on itse pitkän linjan urheiluseuratoimija, joka valmentaa joukkuevoimistelua ja opettaa laskettelua sekä toimii urheiluseuroissa aktiivihenkilönä.

Härkönen sanoo tiukasti, että hänen mielestään koulutetut ja valveutuneet valmentajat ja opettajat eivät käytä enää huutojakoa. Hän muistaa terävästi ja tunnepitoisesti omasta lapsuudestaan 1980-luvulta, miten jakomenetelmää käytettiin. Härkönen oli nimittäin usein itse se, joka pääsi – tai joutui – valitsemaan joukkueita.

– Se oli hirveää, hän sanoo.

Omien kavereiden arvottaminen ahdisti lopulta niin paljon, että Härkönen päätti toisen aina kapteeniksi nimetyn kanssa valita joukkueisiin ensimmäisenä ne, joiden liikuntalahjat olivat heikompia.

Härkösen mukaan tapaa ei käytetä Keski-Suomen liikuntaleireillä, mutta hän on huomannut, että lapset saattavat käyttää tapaa itse esimerkiksi koulujen välitunnilla joukkueiden tekemiseen. Sen hän ymmärtää hyvin: jos ketään ei ole ohjeistamassa asiaa, jaot pitää silti tehdä jollain ilveellä.

– Huutamallahan ne asiat hoituvat, kun ei tiedetä, miten homma ratkaistaan fiksummin, Härkönen toteaa.

Myös Sanna Jylängin 19- ja 15-vuotiaat lapset kertoivat äidilleen, että huutojakoa on käytetty heidänkin liikuntatunneillaan kouluaikana. Lapset olivat äidin tapaan viimeisiä, jotka valittiin joukkueeseen.

– Vanhin lapsi sanoi, että asia otti päähän. Hän inhosi koko urheilua hirvittävän paljon ja tiesi, että hänet valitaan viimeisenä. Toiseksi vanhimmainen sanoi, ettei koko touhu kiinnostanut ja lopulta hän vähät välitti koko hommasta, Jylänki kertoo.

Opettajan muistoistahan kaivautuu, miten koulussa tehtiin omana aikana. Kasper Salin

Ainakin isoissa nuorten ja lasten liikuntaseuroissa on koululiikunnan ammattilaisten tapaan yhteinen käsitys siitä, että huutojako on mennyttä elämää. Suomen Palloliiton, Salibandyliiton ja Lentopalloliiton edustajat toteavat yhteen ääneen kyselykierroksella, ettei tapa ole nykyaikainen, ja osa toteaa, että siitä on ollut huonoja kokemuksia menneisyydessä.

Asian korjaamiseksi on kehitetty jopa mobiilisovellus, jota käytetään esimerkiksi salibandyssa joukkueiden jakamiseen.

Kielletty tapa jäänee historiaan

Moni voisi luulla, että liikunta-alalle pyrkivät ovat juuri niitä, jotka olivat lapsena huutojaon kapteeneja, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Neljättä vuotta liikuntapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Jani Laaksonen oli lapsena joukkueen valinnassa aina viimeisten joukossa.

1990–2000-luvun taitteessa koulunsa käynyt Laaksonen muistaa, että huutojako oli enemmän sääntö kuin poikkeus lukioaikanakin, ja kapteeneiksi pääsivät usein valmiiksi lahjakkaat opiskelijat. Nyt Laaksonen toimii itse toisin: liikunnanopetuksen pääpaino on nykysuositusten mukaan elämänmittaisen liikunnan lisäämisessä ja motivaation kasvattamisessa.

– Ehkä pahinta, mitä asialle voidaan tehdä, on aiheuttaa omalla toiminnallaan tuntemuksia siitä, että oppilas on huono tai ei osaa. Se nakertaa itsetuntoa ja itseluottamusta, Laaksonen kertoo.

Siksipä huutojaosta on puhuttu Laaksosen mukaan opintojen aikana paljon – niin paljon, että hän toteaa vanhan joukkueenjakomenetelmän olevan käytännössä kielletty.

Kapteenien kautta ryhmän jakamisessa ja nimiä huutelemalla on paljon huonoa: Laaksonen mainitsee, että itseluottamuksen syömisen lisäksi tapa voi vaikeuttaa kiusaajien ja kiusattujen välistä dynamiikkaa, josta edes opettaja ei ole välttämättä tietoinen. Tapa on siis otollinen, jos tahtoo tarkoituksella syrjiä tai jättää ulkopuoliseksi.

Ehkä pahinta, mitä asialle voidaan tehdä, on aiheuttaa omalla toiminnallaan tuntemuksia siitä, että oppilas on huono tai ei osaa. Jani Laaksonen

Kun huutojako on kerran pannassa, miksi ihmeessä kukaan sitä vielä tänä päivänä käyttää? Laaksosen mielestä syitä voi lähinnä arvella. Osa opettajista voi olla vielä niin sanottuja vanhan liiton maikkoja, jotka käyttävät niitä menetelmiä, jotka tuntuvat itsestä helpoimmilta.

Liikunnan- ja terveystiedon opettajat ry:n puheenjohtaja Kasper Salin pohtii samaa. Hänen mukaansa liikuntakoulutus voi jäädä alakouluopettajille vähäiseksi, vaikka huutojakoa todennäköisesti käsitellään sielläkin.

Merkittävä ero on kuitenkin siinä, erikoistuuko opettaja liikuntaan koulutuksessaan. Tällöin liikuntakoulutuksen määrä on moninkertainen perusopinnoissa opetettavaan määrään verrattuna. Laajemmassa koulutuksessa myös liikunnanopetuksen erilaisia tilanteita käydään perusteellisemmin läpi.

Salin ei itse ole törmännyt yhdistyksessä toimimisensa aikana huutojakojen käyttöön. Hän kuitenkin pitää valitettavana, jos kyseinen tapa tulee perintönä menneisyydestä liikuntatunneille.

– Opettajan muistoistahan kaivautuu, miten koulussa tehtiin omana aikana, Salin toteaa.

Yliopistot ovat päättäneet, mitä arvosanoja ne ottavat huomioon valitessaan uusia opiskelijoita suoraan ylioppilastutkinnon perusteella vuonna 2020.

Koulutusalakohtaiset todistusvalinnan kriteerit on julkaistu Opintopolku-palvelussa. Osa koulutusaloista tiedottaa valintaperusteista elokuussa.

Korkeakoulut ovat sopineet opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa opiskelijavalintojen uudistamisesta siten, että kulttuuri- ja taidealoja lukuunottamatta nykyistä merkittävästi suurempi osa hakijoista saisi opiskelupaikan ilman pitkää valmentautumista vaativaa pääsykoetta.

Keväällä yliopistot hyväksyivät todistusvalinnan pohjaksi pistetaulukot, joiden perusteella eri alat ovat nyt saaneet muokattua niille sopivat valintaperusteet.

Vuosi 2019 on siirtymävuosi, jonka jälkeen suurin osa opiskelijoista tulisi valita todistusvalinnalla. Pääsykokeet säilyvät toisena pääasiallisena väylänä korkeakouluihin.

Oikeustiede jarruttaa suurta todistusvalintakiintiötä

Vuonna 2020 oikeustieteellisen alan aloituspaikoista noin 40 prosenttia täytetään ylioppilastutkintotodistuksen arvosanojen perusteella. Oikeustieteelliset tiedekunnat katsovat tämän riittävän.

Muun muassa Lakimiesliitto on puolustanut pääsykoetta sillä, että koe mittaa parhaiten hakijan soveltuvuutta alalle.

Oikeustieteessä otetaan huomioon suomalaisesta ylioppilastutkintotodistuksesta äidinkieli ja sen lisäksi neljä muuta hakijalle parhaat pisteet antavaa arvosanaa tavallisen pistetaulukko 1:n mukaisesti.

Todistusvalinnassa otetaan huomioon ainoastaan ensikertalaiset hakijat, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet korkeakoulututkintoa Suomessa eivätkä ottaneet vastaan korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa syksyn 2014 jälkeen.

Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnassa ovat mukana Helsingin, Itä-Suomen, Lapin ja Turun yliopistot.

Oikeustieteellisen alan todistusvalinta avataan pienemmällä kiintiöllä ensi vuonna, jolloin aloituspaikoista noin 20 prosenttia jaetaan ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella.

Kauppakorkeaan vaatimuksena matematiikan arvosana

Kauppatieteellisen alan aloituspaikoista jaetaan jo nyt ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella 60 prosenttia ja koepisteiden perusteella 40 prosenttia. Käytäntöön siirryttiin tämän vuoden valinnoissa.

Todistuksen perusteella opiskelupaikan saaneille ilmoitettiin asiasta viime viikolla. Laajaan todistusvalintaan siirtyminen näyttää ennakkotietojen mukaan lisäävän naisten osuutta opiskelupaikan saaneista.

Kauppatieteellisellä alalla otetaan oikeustieteen tavoin käyttöön pistetaulukko 1.

Todistusvalinnan kautta pyrkivältä hakijalta huomioidaan viisi ylioppilastutkinnon arvosanaa. Jos hakija ei ole kirjoittanut pitkää tai lyhyttä matematiikkaa, häntä ei voida valita todistusarvosanojen perusteella.

Matematiikan lisäksi huomioon otetaan äidinkielen arvosana ja parhaat pisteet antava kieli. Näiden lisäksi huomioidaan kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet antavaa ainetta.

Todistusvalinnalla voivat opiskelupaikan kauppatieteissäkin saada vain ensikertalaiskiintiöön kuuluvat hakijat.

Lääkiksen ovet voivat aueta kuudella arvosanalla

Lääketieteellisten alojen aloituspaikoista jaetaan vuodesta 2020 lähtien enintään 51 prosenttia ylioppilastodistuksen perusteella.

Todistusvalinnassa painotetaan lääketieteiden kannalta keskeisiä aineita ja käytetään pohjana matemaattis-luonnontieteellisille ja tekniikan aloille soveltuvaa pistetaulukkoa 2.

Kaikilta otetaan huomioon äidinkielen, pitkän tai lyhyen matematiikan, kemian ja biologian arvosanat. Lisäksi pisteitä saa kahdesta muusta parhaat pisteet tuottavasta arvosanasta: fysiikasta tai enintään yhdestä ainereaalista tai enintään yhdestä kielestä.

Vaikka hakija ei olisi kirjoittanut jotakin todistusvalinnassa käytettävää ainetta hänet otetaan silti huomioon valinnoissa.

Ensikertalaisille varattavien paikkojen määristä, tasapistesäännöistä ja mahdollisista vaadittavista vähimmäispistemääristä todistusvalinnassa tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Valintakokeen perusteella opiskelemaan pyrkiville varataan 49 prosenttia alan aloituspaikoista. Lääketieteellisten alojen valintayhteistyössä ovat mukana Helsingin, Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot.

Todistusvalinnalla yliopistoihin valituille ja osana pääsykoetta voidaan järjestää soveltuvuuskoe, mikäli sitä pidetään alalla perusteltuna.

Todistusvalinnan ja pääsykoevalinnan lisäksi opiskeleman pääsee jatkossa nykyistä enemmän avoimessa korkeakouluopetuksessa opintoja suorittaneita..

Lue myös:

Ani harva pääsee nykyään opiskelemaan lääkäriksi ilman kallista valmennuskurssia: "Suunnattu varakkaalle keskiluokalle"

Tutkimus: Korkeakoulutukseen pääsy ei ole nopeutunut – opiskelupaikan saanti onnistuu parhaiten valmennuskurssin käyneiltä

Valmennuskursseja yhä nuoremmille opiskelijoille – "Kilpailu siirtyy jo peruskouluun asti"

Nuorilta tyrmäys valintakokeista luopumiselle: "Pääsykoe on hyvä niille, jotka tulevat järkiinsä myöhemmin"

Matematiikalle esitetään ylivaltaa yliopistojen valinnoissa

Ylioppilastodistuksen vaikutus jatko-opintoihin näkyy jo kirjoituksissa: "Niihin panostetaan enemmän"

Yo-todistuksella suoraan oikikseen – arvosanojen korottaminen kannattaa, kun korkeakoulujen valintakriteerit muuttuvat

Olet päntännyt pääsykokeisiin vuosia, mutta viiden ällän kirjoittaja voi kiilata pian ohi – 60 000 jumittaa korkeakoulujen jonoissa

Susikannan painopiste on siirtynyt itäisestä Suomesta läntiseen Suomeen, jossa maaliskuussa oli noin 70 prosenttia Suomen susista.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2018 Suomessa oli yhteensä 20 susilaumaa. Vuosi sitten 14.

Lisäksi Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan molemmin puolin liikkuvia rajalaumoja oli viisi.

Eniten susikanta on vahvistunut Pohjanmaalla, missä keskustelu susihavainnoista on käynyt tänä vuonna kiivaana.

Susien määrän kasvua läntisessä Suomessa selittävät Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden mukaan useat tekijät. Useimmat läntiseen Suomeen asettuneet susiparit ovat saaneet pentuja keväällä 2017.

Susien ravintotilanne on läntisessä Suomessa oleellisesti parempi kuin itäisessä Suomessa. Itäisen Suomen susimäärän vähenemisen syitä ei tiedetä.

Susilaumoja eniten lännessä

Läntisellä kannanhoitoalueella oli Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan maaliskuussa 2018 16 susilaumaa. Susien kokonaismäärä oli yhteensä 108–122, kun se vuotta aikaisemmin oli 70–80.

Läntisen alueen susimäärä on kasvanut edellisestä arviosta noin kolmanneksella. Suurin muutos on Pohjanmaalla, missä susien määrä on kaksinkertaistunut.

Itäisellä kannanhoitoalueella oli yhteensä yhdeksän laumaa, joista viisi asusti valtakunnan rajan molemmin puolin. Alueen kokonaissusimäärä oli pienetynyt 52–57 yksilöön, kun se vuotta aiemmin oli 75–90.

Poronhoitoalueella liikkui ainoastaan muutama yksittäinen susi.

Suomen susikannan kokonaismääräksi Luonnonvarakeskus arvioi 165 - 190 sutta, jossa on vajaa kymmenys enemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden kanta-arviossaan Luke määritteli Suomen susikannan kooksi 150–180 sutta.

Tämän vuoden määrään on laskettu puolet itärajan molemmin puolin sijoittuvilla reviireillä elävistä susista kuten aiemmissakin kanta-arvioissa on tehty. Kun myös rajareviireillä elävät sudet lasketaan Suomen susikantaan, susien kokonaismääräksi saadaan 180–205 sutta.

Maaliskuun susikanta edustaa metsästyskauden jälkeistä tilannetta, jolloin susien määrä on alhaisin. Kesällä susien lukumäärä on olennaisesti suurempi kuin maaliskuussa, sillä suden pennut syntyvät huhti-toukokuussa.

Ensimmäistä kertaa pentuja saava naaras synnyttää keskimäärin 3,7 pentua ja vanhemmat naaraat yleensä hiukan enemmän.

Suden kanta-arvioon tehty maaliskuun tilanteen pohjalta, koska silloin on kattavimmat aineistot arvion tekemiseen. Lumipeitteen ansiosta saadaan runsaasti jälkihavaintoja sekä uloste- ja virtsanäytteitä DNA-analyyseihin.

Suden kannanhoidollinen metsästys toteutettiin vuosien 2015-2016 talvina. Vuonna 2016 ammuttiin 43 sutta, mutta kokonaisuudessaan kanta väheni 78:lla eläimellä. Metsästystä arvosteltiin siitä, että liian monta laumaa johtavaa alfayksilöä kuoli.

Laitilan Kaivolassa pikkulapsia ei päästetä yksin pihalle

Lounais-Suomessa susikanta on kasvanut viime vuosina. Tiheään asutulla alueella susista tehdään näkö- ja jälkihavaintoja päivittäin.

Laitilan Kaivolassa tilanne kärjistyi niin paljon, että neljä pienten lasten vanhempaa ja isovanhempaa jätti keväällä adressin maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle, jossa vaadittiin muutosta susipolitiikkaan.

Tuloksena oli suojelijoiden moitesoittelua laitilalaisille. Kahden pienen lapsen äiti Susanna Arvela-Jalonen on tuohtunut. Hänen mukaansa maalta kyllä halutaan luomutuotteita syötäväksi, mutta kuka ne viljelee, jos pelätään asua siellä.

Kaivolan kylä ei ole mikään uinuva vanhusvoittoinen taajama, vaan sinne on aktiivinen kyläyhdistys houkutellut lapsiperheitä.

Nyt kaivolalaisia kuitenkin vaivaa pelko. Pieniä lapsia ei uskalleta jättää yksin pihalle leikkimään ja marjastusreissut ovat lyhentyneet kylän laitamille. Vanhempia hirvittää, kun koululaiset pyöräilevät susien kanssa samoilla reiteillä.

– Ihmiset ei uskalla enää pikkulapsia päästää yksin pihalle, vaan aina täytyy olla vahdissa joku, koska ei tiedä, mistä ne tulee ja koska ne tulee. Kaivolan kylässäkin kolmen vuoden aikana ei ole yhtään semmosta taloa, ettei susi olisi pihalla käyny, sanoo Kari Jalonen.

Jalonen toimii myös paikallisena petoyhdyshenkilönä ja hänen riistakameraansa on tallentunut lukuisia susikuvia viime vuosien aikana.

Susihavaintoja tehdään jatkuvasti, mutta vahingot ovat jääneet vähäisiksi. Yksi koira ja jokunen lammas on tapettu, kun susille riittää syötävää alueen peuroista.

– Ne ovat aika kilttejä susia ollut kyllä, ettei ole mitään enempää riehuneet eikä peljätelly ihmisiä. Mutta kuitenkin kylän naisväki, kun marja-ajat tulee ja muutenkin, he ovat hyvin lähellä kylän reunoja. Ei mennä kauas metsään enää marjallekaan, ei uskalleta. Pelko on kaikilla, kuvailee Kaivolan tilannetta Kari Jalonen.

Sudenkaatolupia ei heltiä helpolla

Vaikka susihavainnot ovat arkipäiväisiä Laitilassa, lupaa pihakäyntejä tekevien eläinten poistamiseen ei saa. Laitilan seudun riistanhoitoyhdistyksen kaatolupa-anomus tyssäsi jo alueelliseen riistakeskukseen.

Susihavainnoista on ilmoitettu muutaman kerran poliisille, mutta he eivät ole vaivautuneet paikan päälle. Sudet vaihtavat maisema niin äkkiä, että niitä tuskin olisi enää näkyvissä poliisin ehtiessä paikalle.

Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Miika Yli-Karro kertoo, että metsästäjien kapinahenki kuohahti alkuvuodesta ja he kieltäytyivät kirjaamasta susihavaintoja Tassu-järjestelmään. Tassu on suljettu tietokanta, jonka havaintotietoja Luonnonvarakeskus hyödyntää susiarvioissaan. Merkintöjä siihen tekevät petoyhdyshenkilöt.

Metsästäjien luottamus Luken arvioihin on matalalla, koska heidän havainnoillaan ei tunnu olevan merkitystä kanta-arvioihin.

– Aikuisia susia on todettu, että olisi 20. Siihen kun, tulevat pennut päälle, niin puhutaan 25–26 suden määrästä, Miika Yli-Karro kertoo.

Kanta on kasvanut Laitilan seuduilla muutamassa vuodessa ja sitä on käynyt arvioimassa myös Luonnonvarakeskuksen Antti Härkälä. Kaivolan lähisuolla hän arvioi talvella olleen kahdeksan suden lauman, kertoo Kari Jalonen.

Sekä Jalonen että Yli-Karro hyväksyvät sudet Suomen luontoon kuuluviksi, mutta kyliin ne eivät kuulu.

– Kyllä susi tänne kuuluu, ei se siitä ole kiinni. Mutta näin ihmistiheillä alueilla niin ei ei. Tämä on käsittämätön yhtälö, puistelee päätään Miika Yli-Karro.

Kari Jalosen mukaan nykyinen karkoituspuuhastelu ei auta.

– Pitäisi riittää, että soittaa poliisille ja poliisi antaa heti luvan, että saa poistaa. Eikä ruveta mitään kikkailemaan ja häätämään niitä. Se on lasten leikkiä. Kyllä täytyy olla selvempää tuo homma, että miten tehdään, kun susi ei kylään kuulu.

Lue myös

Sudet söivät Haka- ja Rippe-koiran, mutta Jane jäi henkiin – ihmisvaikutteiselle reviirille asettuva susipari aiheuttaa usein ongelmia

Uudellamaalla totutellaan elämään susien kanssa – "Lapset saavat liikkua omassa pihassa, mutta metsään he eivät saa mennä niin kuin itse sain lapsena"

Pekka Juntin kolumni: Susivihan anatomia – kaikki tietävät, että susia tapetaan salaa

Metsäpeurojen suojeluhanke saattaa helpottaa sudenkaatolupien saamista – jopa kokonaisen lauman hävittäminen mahdollista?

Pelkoa, vihaa ja suojelua: Seitsemän kysymystä ja vastausta susista

"Tulee sellainen kunnioittava olo, kun suden näkee omin silmin" – Sillanpäät tietävät, minkälaista on elää suden ja ihmisen reviirien kohtauspisteessä

Sudet tappoivat kaksi koiraa – Ruokolahdella ollaan valmiudessa eläinten karkottamiseen

Nimi oli Nina. Ammatti hevostenhoitaja.

Siinä oli kaikki, mitä Lisa Finne, pieni pietarsaarelaistyttö, tiesi naisesta, joka oli synnyttänyt hänet.

Sillä hetkellä se riitti.

Sisällä läikähteli lämpimästi, kun Finne silitteli kotitilan hevosiaan adoptioperheensä maatilalla. Heillä oli jotakin yhteistä, hänellä ja biologisella äidillään.

– Pidin sitä ajatusta hirveän lähellä itseäni, Finne kertoo nyt, 24-vuotiaana.

Kädet liikehtivät eläväisesti ja hymy ulottuu silmiin asti, kun hän kertaa elämäänsä. Se on ollut monella tapaa hyvä.

Rinnalla, hiljaisena matkakumppanina, on kuitenkin kulkenut myös suru.

Kyse ei ollut siitä, että Finnen lapsuus olisi ollut jollakin tapaa onneton. Hänellä oli ihanat, rakastavat vanhemmat ja paljon hyviä ystäviä. Elämä oli tavallista ja rauhallista, mukavaa.

Enemmänkin suru kumpusi siitä, että yksi pala oli aina kateissa. Niin Lisa Finne sitä osaa kuvailla. Yksi pala, omat biologiset vanhemmat, olivat pysyvästi poissa.

Ja siksi Finne tunsi välillä olevansa eksyksissä. Kuin hukassa polulta.

– Joskus tuntui, että en ihan kuulunut joukkoon, kun minulla ei ollut sitä omaa taustaa. Se aiheutti yksinäisyyttä ja ahdistusta jo aika nuorena. Siihen tunteeseen ei auttanut, vaikka kuinka oli ihana perhe ja ystävät, hän kuvailee.

Tuore kysely paljastaa, ettei Lisa Finne ole tuntemuksineen yksin.

Kiusaamista ja uhkailua

Kouluterveyskyselyssä selvitettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa, miten Suomessa elävät adoptoidut nuoret voivat.

Tulokset ovat juuri valmistuneet, ja vastaukset kertovat, että kaikki ei ole hyvin.

Yksinäisyyden tunne, jonka kanssa Lisa Finnekin kertoo painineensa, on kyselyn mukaan adoptoiduilla yleisempää kuin muilla nuorilla. Se ei kuitenkaan jää ainoaksi ongelmaksi.

Kouluterveyskyselyn perusteella adoptoidut nuoret joutuvat Suomessa myös esimerkiksi selvästi muita useammin syrjivän kiusaamisen ja fyysisen uhkailun kohteeksi.

Seksuaalinen häirintäkin on vastausten mukaan adoptoitujen nuorten kohdalla muita yleisempää, erityisesti pojilla.

Kysely ei sisältänyt tarkentavia kysymyksiä, joten taustalla olevat tapahtumat ja syyt jäävät vaille vastausta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Nina Halme ei ohita tuloksia olankohautuksella. Halme sanoo, että vaikka enemmistö adoptoiduista voi hyvin, selvästikään kaikki eivät voi.

– Nyt meidän olisi kyllä pysähdyttävä miettimään, osaammeko tällä hetkellä tunnistaa heidät ja antaa tarvittavaa tukea ajoissa.

Lisa Finnelle jäi omista kouluajoista enimmäkseen kivoja muistoja. Ihmiset tiesivät hänen adoptiostaan alusta saakka, eikä mitään tarvinnut salailla.

Joskus Finne olisi kuitenkin toivonut, että opettajat olisivat pysähtyneet ja kysyneet, miltä kaikki hänestä tuntuu.

– Kukaan ei koskaan kysynyt.

"Hei, tässä Lisa, sinun tyttösi"

Ilta-aurinko tekee kellertäviä raitoja Lisa Finnen rivitaloasunnon terassille.

Tuulenpuuska puhaltaa hiukset sekaisin, kun Finne kertoo tehneensä 17 vuoden iässä päätöksen, joka johti uskomattomaan lopputulokseen.

Hän päätti etsiä käsiin biologisen äitinsä.

– Sanoin adoptioäidilleni, että nyt minä olen valmis, mitäs tehdään.

Adoptioäiti ja Finne ottivat yhdessä yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:hyn, joka oli aikoinaan hoitanut Lisa Finnen adoptiota.

Pian Finne puristi jo kädessään paperia, jossa oli hänen biologisen äitinsä Nina Ahlholmin puhelinnumero.

– Silloin kaikki, mitä olin vuosien aikana tuntenut tuli takaisin. Oli sunnuntai, kun sitten otin puhelimen käteen ja näppäilin numeron. Kun hän vastasi, sanoin että hei, tässä Lisa, sinun tyttösi.

Kun Finne pääsee tähän kohtaan tarinaa, hänen vieressään istuvan Nina Ahlholmin, 43, silmät täyttyvät kyyneleistä.

Tavallaan Ahlholm oli osannut odottaa yhteydenottoa, sillä hän oli adoption yhteydessä antanut luvan luovuttaa tietonsa tyttärelleen, jos hän olisi niitä vailla.

Mikään ei kuitenkaan pystynyt valmistamaan siihen hetkeen, kun hän vihdoin näki lapsensa ensi kertaa edessään, melkein aikuiseksi kasvaneena naisena.

– Synnytin Lisaa 18 tuntia, ja silloin näin vain varpaat. En pystynyt katsomaan mitään muuta.

Suomessa alle 2-vuotiaan lapsensa adoptioon antaneiden äitien määrä vaihtelee vuosittain. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi vuosien 2014–2016 aikana heitä oli keskimäärin 30 vuodessa.

Syyt ovat erilaisia. Nina Ahlholmin kohdalla adoptiopäätös johtui siitä, ettei hän yksinkertaisesti ollut vielä valmis äidiksi.

– Olin 18, kun tulin raskaaksi. Ihan kakara. Ei minusta olisi ollut kasvattamaan lasta. Adoption jälkeen jatkoin elämääni, mutta asia oli mielessä joka päivä. Tiesin kuitenkin, että vielä tulee päivä, jolloin näemme uudestaan, hän sanoo ääni särkyen.

Lisa Finne koskettaa äitiään käteen ja hymyilee lämpimästi.

Loppu hyvin?

Suomessa asui viime vuoden lopulla Tilastokeskuksen mukaan kaikkiaan 29 281 adoptoitua henkilöä, Lisa Finne yksi heistä. Alle 18-vuotiaita joukossa oli 5233.

Vaikka koko väestöön verrattuna joukko on määrällisesti pieni, erilaisissa perheissä elävien lasten ja nuorten tilanteesta on tärkeä saada tietoa, sanoo THL:n erikoistutkija Nina Halme.

Juuri siksi adoptoitujen tilannetta kartoitettiin nyt kouluterveyskyselyssäkin erikseen.

– Saamme nyt selville, miten yhdenvertaisuus toteutuu eri nuorten välillä ja miten sitä pystyttäisiin edistämään. Sitä kautta palveluitakin voidaan kehittää niin, että ne vastaavat erilaisissa elämäntilanteissa olevien nuorten tarpeisiin.

Mitä se käytännössä tulee tarkoittamaan, on vielä iso kysymysmerkki.

Ehkä katseeni kääntyy ennen kaikkea vanhemmuuden tukemiseen. Annika Saarikko

Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Anu Uhtio toivoo, ettei kyselytuloksia ainakaan vähätellä, vaan niitä pohditaan huolella kouluissa ja kodeissa.

Hän sanoo, että myös viranomaisten on nyt kuultava se viesti, jonka adoptoidut nuoret ovat kertoneet. Uhtion mukaan osa adoptoiduista ei tällä hetkellä saa tarvitsemaansa tukea kouluissa ja peruspalveluissa.

– Suomeen tarvitaan nykyistä parempaa adoptioiden jälkeistä tukea. Myös esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan koulutuksiin pitäisi sisällyttää enemmän tietoa adoptiotaustoihin liittyvistä haasteista.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolla (kesk.) ei ole antaa tilanteeseen hokkuspokkusratkaisua. Hän kuitenkin vakuuttaa, että adoptioperheiden hyvinvointi otetaan tosissaan.

– Ehkä katseeni kääntyy ennen kaikkea vanhemmuuden tukemiseen. Se on parasta tukea myös lasten ja nuorten kasvulle, kun vanhemmat osaavat tunnistaa erilaisia kipukohtia ja auttaa heitä niiden yli, Saarikko miettii.

Lisa Finnen kohdalla omat kasvukipuilut ovat jo menneisyyttä.

Palanen, joka oli pitkään kateissa, on löytynyt, ja myöhemmin aikuisiällä Finne sai tavata myös biologisen isänsä. Sekin oli tärkeä etappi.

Kaikkien vuosien jälkeen Nina Ahlholm on yhä varma siitä, että teki 24 vuotta sitten oikein. Hän antoi tyttärelleen hyvän elämän edellytykset toisessa perheessä, kun ei itse siihen vielä kyennyt.

Nyt he saavat olla osa toistensa tulevaisuutta. Ja se tuntuu molemmista siltä, kuin olisi tarkoitettu niin.

Kylmistä keväistä kärsineet muuttolinnut ovat palanneet Suomeen pesimään vaikeiden vuosien jälkeen. Luontoasiantuntija Urpo Koponen sanoo, että monia hyönteissyöjälintuja näkyy nyt selvästi enemmän kuin parina edellisenä vuonna.

– Niitä ovat esimerkiksi kerttuset ja kertut. Nyt on niin paljon kerttusten laulua joka paikassa, että se on yhtä luontokonserttia aamusta iltaan ja päivästä toiseen, Koponen sanoo.

Yle Uutiset kertoi kolme vuotta sitten, että suuri osa tutuista muuttolinnuista jäi viettämään kesää lämpimiin säihin Baltiaan tai Pietarin alueelle. Toukokuu oli tuolloin Suomen eteläosassa sateinen ja tavanomaista kylmempi. Kylmyys tekee hallaa linnuille, jotka ovat täysin riippuvaisia hyönteisistä. Kevät oli kylmä myös viime ja toissa vuonna.

– Hyönteisiä ei ollut. Nyt kun on ollut lämmintä, niitä on paljon. Tiaiset ja siepot tarvitsevat poikasille nimenomaan hyönteisvalkuaista. Siemenet ja rasva eivät niille riitä, Koponen kertoo.

Joukkokuolemia

Kylmä sää näkyi myös linnunpoikasten joukkokuolemina. Etelärannikolla vuosikymmenten ajan linnunpönttöjä kolunnut Koponen kertoo, että lämpimän kevään tuoma muutos näkyy pöntöissä selvästi. Hänellä on seitsemän kunnan alueella tarkkailussa yli 4 000 linnunpönttöä.

– Kuolleita poikasia on ollut kahtena peräkkäisenä vuonna kohtuuttoman paljon. Kymmenestä poikasesta alle puolet selvisi hengissä ja jopa kokonaisia poikueita kuoli. Kun olen nyt käynyt päivittäin pönttöjä läpi, en ole nähnyt yhtään kuollutta poikasta, Koponen vertaa.

Monet näistä hyönteislinnuista ovat myös innostuneet pesinnästä siinä määrin, että ne munivat enemmän kuin tavallisesti. Esimerkiksi päiväntasaajalta Suomeen lentäneen kirjosiepon muninta on nyt ohi ja haudonta alkanut.

– Olen nähnyt kirjosiepolla on jopa kahdeksan munan pesiä, kun se normaalisti munii neljästä kuuteen munaa. Lintu innostuu tästä lämpimästä säästä, kun on ruokaa tarjolla. Munien lukumäärä on palannut hyvälle tasolle myös sini-, tali- ja kuusitiaisella.

Koponen uskoo, ettei nyt meneillään oleva kylmä jaksokaan onnistu tuhoamaan hyvää lintukesää.

– Selviämme säikähdyksellä, jos kylmää säätä jatkuu vain viikon kuten on ennustettu. Jos se kestää pidempään, siepoille ja leppälinnuille voi tulla ongelmia. Toisaalta viime vuonnakin pahimmat tuhot tulivat juuri toukokuussa.

Tehoviljely pienentänyt lintukantoja

Yksi hyvä vuosi ei kuitenkaan korjaa sitä, että lintujen kokonaismäärä on vähentynyt selvästi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan esimerkiksi peltolintujen kannat ovat puolittuneet Euroopassa 1950-luvulta nykypäivään. Näin on tapahtunut myös Suomessa.

Osa peltolintujen kannan heikkenemisestä selittyy talvehtimisalueiden ja muuttomatkan olosuhteilla, mutta suurin syy on maatalouden muutos lypsykarjavaltaisesta sekaviljelystä erikoistuneempaan ja alueellisesti keskittyneempään tehoviljelyyn. Se on tehnyt peltoympäristöstä yksipuolisemman ja ajanut lintulajeja ahdinkoon.

Salaojituksen myötä on hävinnyt runsaasti lintujen pesä- ja suojapaikkoja. Maatalouskoneet häiritsevät lintuja yhä useammin niiden pesimäaikaan.

Tulevaisuus saa Koposenkin mietteliääksi.

– Peltolinnut ja myös metsälinnut ovat vähentyneet, kun lahopuut, ojanpenkat ja avo-ojat häviävät pelloilta. Räystäspääskyjä, keltavästäräkkejä, pensastaskuja ja peltosirkkuja on tosi vähän. Olen siitä huolissani.

Löytöjä

Harvinaiset löydöt tuottavatkin suurta iloa kokeneelle luontoasiantuntijalle. Koponen kertoo löytäneensä tänä vuonna haarahaukan pesän. Haarahaukan poikasia rengastetaan Suomessa vuosittain vain muutama.

– Nyt minulla on omalla alueellani kolme poikasta, jotka odottavat rengastusta.

Ja sitten on huippuharvinaisuus pikkusieppo, vanhojen metsien lintu. Pikkusiepon pesiä Koponen on löytänyt jo kaksi. Kotkassa Kyminlinnan muurien sisällä pesii pähkinänakkeli jo toista vuotta peräkkäin.

– Viime vuonna pesästä löytyi neljä munaa, nyt niitä on kuusi.

Näyttelijä Riku Nieminen istuu meikattavana Juice-elokuvan kuvauksissa Kuopiossa. Nieminen hyräilee Juicea ja esittelee hauistaan, kun maskeeraajat virittelevät miehelle peruukkia päähän 1980-luvun puistokeikkakohtaukseen.

Maskeeraajien käsissä Nieminen muuttuu erehdyttävän paljon Grand Slam -aikojen Juicen näköiseksi. Elokuvassa ei kyse ole kuitenkaan dokumentista eikä ikonisen suomirock-hahmon imitoimisesta, vaan fiktiivisestä tarinasta, jossa iso osa Juicesta lähtee näyttelijä Niemisen tulkinnasta.

Näyttelijän ei ole tarvinnut kysellä tarinoita Leskisestä. Jokaisella tuntuu olevan joku muisto Juicesta – joko jonkin kappaleen tai hänen kanssaan työskentelemisen kautta. Roolihahmon taustalla on ihminen, jonka työ on koskettanut koko Suomea.

– Juice ei ole yksinkertaisin ihminen. Aika kompleksinen tyyppi, nero, mutta hyvin haastava persoona, Nieminen miettii.

Ala-asteella koulussa laulettiin musiikkitunnilla "katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista". Riku Nieminen

Nieminen on innoissaan etenkin siitä, että ikonisesta Suomi-rockin hahmosta tehtävä elokuva kuvataan filmille.

– Digitaalisesti tehdessä muistikorttia aina löytyy. Filmissä tulee tulee tietty noste tekemiseen eri tavalla. Tämä on iso henkinen ja fyysinen haaste.

"Ihmettelin, miksi ihmiset fanittavat"

Riku Niemiselle Juice Leskinen on yksi Suomen rockhistorian suurista henkilöistä. Aina näyttelijä ei ole kuitenkaan ymmärtänyt Juicen asemaa.

– Ala-asteella koulussa laulettiin musiikkitunnilla "katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista". Jo silloin mietin, miksi lapset laulavat tämmösiä lauluja, eikö ne voisi olla vähän iloisempia.

Nieminen on nähnyt Juicen kerran livenä itsekin. Se tapahtui Vaasassa vuonna 2005, jolloin rokkari oli jo uransa ehtoopuolella.

– Ihmettelin, miksi ihmiset fanittavat niin huonossa kunnossa olevaa ihmistä, näyttelijä tunnustaa.

Kiloista yritän päästä kuvausten jälkeen, mutta en välttämättä pääse eroon hänen sielunmaisemastaan ja ajatuksistaan. Riku Nieminen

Sittemmin hän on alkanut arvostaa Leskistä. Dokumentti-levy on hänelle tosi tärkeä. Kappaleista hän nostaa esimerkeiksi Luonas kai olla saan -kappaleen ja Myrkytyksen oireet.

– Kuinka Juice yhdistää romanttisen rakkauden ja eksistentiaaliset kriisit yhteen biisiin. Se on mun mielestä tosi hieno ja poikkeuksellinen kyky.

Juicen merkityksellisintä kappaletta itselleen mietittäessä Riku Nieminen harmittelee, että elokuvassa ei kuulla Bluesia Pieksämäen asemalla -kappaletta. Niemisen mukaan kyseinen kappale kuvaa, millainen Juice Leskinen oli.

– Hän oli haastava henkilö ja keikat oli usein stand upia ja yleisölle v*ttuilua.

"Elokuvassa nähtävä Juice on sydämellinen, hankala tyyppi"

Ohjaaja Teppo Airaksinen luonnehtii elokuvaprojektia haastavaksi. Airaksisen mukaan fiktiiviseen elokuvaan on haluttu luoda oma kuva Juicesta.

– Elokuvassa nähtävä Juice on sydämellinen, hankala tyyppi.

En olisi ikinä uskonut, että tämä on hänen ensimmäinen elokuvarooli. Ohjaaja Teppo Airaksinen näyttelijä Silmu Ståhlbergistä

Ohjaaja Teppo Airaksinen ei itse tavannut koskaan Juice Leskistä. Airaksinen pitää sitä jopa etuna elokuvan kannalta. Tuotantoryhmä päätti jo suunnitteluvaiheessa, että elokuvassa ei lähdetä imitoimaan ketään. Pääroolissa näyttelevä Riku Nieminen saa ohjaaja Airaksiselta kiitosta.

– Riku on lähtenyt oman itsensä kautta roolia rakentamaan. Siinä on osa Rikua ja osa tulee käsikirjoituksesta. Tämä ei ole mikään yksi totuus Juice Leskisestä.

11-vuotias lapsinäyttelijä sai ohjaajan kehut

Kuopiossa Peräniemen Kasinolla tällä viikolla kuvattua 1980-luvun puistokonserttikohtausta seurasi myös nuorta Juicea elokuvassa näyttelevä 11-vuotias kuopiolainen Silmu Ståhlberg. Näyttelijälupaus oli itse mukana kuvauksissa kolmena päivänä.

– Hauskaa on ollut ja mielestäni omat kohtaukseni menivät hyvin, sanoo Ståhlberg.

Ohjaaja Teppo Airaksinen on erittäin tyytyväinen nuorta Juicea näyttelevään koulupoikaan. Jännitys ei näy ja näytteleminen on aitoa.

– Silmu on ollut todella taitava, tosi tarkka ja aito. En olisi ikinä uskonut, että tämä on hänen ensimmäinen elokuvarooli.

Puistokeikkakohtauksessa yli 400 avustajaa

Juice-elokuvassa on mukana kaikkiaan 1 500 avustajaa. Elokuvan suurin avustajakohtaus kuvattiin tällä viikolla Kuopiossa Peräniemen Kasinolla. 1980-luvun puistokeikkakohtauksessa oli mukana yli 400 avustajaa. Yksi avustajista oli vieremäläinen Hanna-Mari Roth.

Hän oli mukana jo talvella Vieremällä kuvatussa 1970-luvun keikkakohtauksessa. Roth ei ole aiemmin ollut mukana elokuvissa millään tavoin. Innostus avustajapestistä lähti työpaikalle tulleesta sähköpostiviestistä.

Hanna-Mari Roth alkoi kuunnella Juicen kappaleita vasta aikuisena. Hän luonnehtii itselleen merkityksellisemmäksi Juicen kappaleeksi Kaksoiselämää.

– Musta aurinko nousee on myös hyvä ja Juicen sanoitukset ovat koskettavia. Kiva kokemus on ollut nähdä tässä myös elokuvan tekemistä, sanoo Roth.

Juice-elokuvan valtakunnallinen ensi-ilta on 26. joulukuuta. Kuopiossa ja Tampereella elokuva nähdään jo 21. joulukuuta. Tuotantoyhtiö Yellow Film ei kerro tässä vaiheessa mitään katsojatavoitetta.

Juicea näyttelevä Riku Nieminen toivoo elokuvalle pitkää ikää ja kotimaisen elokuvataiteen klassikkoasemaa.

– Olen oppinut tässä tosi paljon Juicesta. Kiloista yritän päästä kuvausten jälkeen, mutta en välttämättä pääse eroon hänen sielunmaisemastaan ja ajatuksistaan.

Grillattua tai avotulella valmistettua lihaa säännöllisesti syövät saattavat sairastua muita todennäköisemmin tyypin 2 diabetekseen, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Yhteys havaitaan riippumatta siitä, miten paljon lihaa syö, joten yhteys selittyy todennäköisesti lihan valmistustavalla.

Tulosten perusteella grillaamalla tai vastaavalla tavalla kypsennettyä lihaa vähintään 15 kertaa kuussa syövät sairastuivat tyypin 2 diabetekseen kolmanneksen todennäköisemmin kuin vastaavaa lihaa korkeintaan kolmesti kuussa nauttivat. Yhteys koski punaista lihaa ja kanaa. Myös runsas arvioitu heterosyklisten amiinien saanti liittyi suurentuneeseen diabetesriskiin. Heterosykliset amiinit, joita syntyy kuumennettaessa lihaa korkeassa lämpötilassa, on yhdistetty myös suurentuneeseen syövän vaaraan.

Tutkimus perustuu laadukkaiden NHS-, NHSII- ja HPFS-tutkimusten aineistoihin, jotka koostuvat yhteensä 140 000 sairaanhoitajan ja lääkärin 12–16-vuotisista seurantiedoista. Vaikka tutkimuksissa huomioitiin kattavasti monia taustamuuttujia, ruokavalion ja ruoan valmistustavan lisäksi muutkin elintavat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin. Tämän vuoksi havainnot saattavat osin selittyä myös muilla seikoilla.

Tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.