Analyysi: Voiko kiky-tunneille sanoa jo jäähyväiset – kuka voitti ja mitä...
Kaksi sopua muutaman päivän välein, ja päällisin puolin sama neuvottelutulos: kilpailukykysopimuksessa sovittujen, palkattomien 24 lisätyönnin poistuminen ja hiukan yli kolmen prosentin...
View ArticleSinn Fein kasvatti paikkamääräänsä peräti 14 edustajalla Irlannin parlamentissa
Irlannissa keskustaoikeistolainen Fianna Fail on saanut eniten paikkoja maan parlamenttiin, kertovat muun muassa Irish Times -lehti ja yleisradioyhtiö RTE. Lauantaisten parlamenttivaalien paikkajako...
View ArticleMyrsky jätti jälkeensä tulvia, kaatuneita puita ja kehnon ajokelin
Maanantain talvimyrsky jätti tiistaiksi jälkeensä tulvia länsirannikolle sekä kehnon ajokelin itään ja pohjoiseen. Lännessä on syytä varautua tulvimiseen alueella Varsinais-Suomesta Pohjanmaan...
View ArticleYöllä riitti tuulta, mutta suuri osa tuulivoimaloista pysäytettiin –...
Sähkön hinta kääntyi negatiiviseksi neljän tunnin ajaksi maanantaina aamyöllä. Tapaus oli historiallinen, mutta viimeiseksi se ei jää. – Kun sääriippuvainen sähköntuotanto lisääntyy, on odotettavissa,...
View ArticleNykyauto on pyörillä kulkeva tietokone – se voi paljastaa sinusta...
Nykyaikaisen auton sisältä löytyy tänä päivänä jopa pariakymmentä kannettavaa tietokonetta vastaava määrä erilaisia laskentatoimintoja, prosessoreita ja antureita. Nykyaikaisessa autossa onkin...
View ArticlePuola ostaa F-35-hävittäjät ilman vastakauppoja, säästää miljardi dollaria
Lockheed Martin F-35 Lightning II -hävittäjää on nyt myyty neljääntoista maahan. Tuorein ostaja on Nato-maa Puola, joka tammikuun lopulla teki kaupat 32 koneesta hintaan 4,6 miljardia dollaria (noin...
View ArticleNäyttelijä Juha Muje on kuollut
Näyttelijä Juha Muje on kuollut, kertoo Kansallisteatteri. Muje oli kuollessaan 69-vuotias. Mujeen omaiset vahvistivat suru-uutisen. Muje työskenteli Kansallisteatterissa vuodesta 1997 alkaen ja jäi...
View ArticleSuomi karkotti viime vuonna poikkeuksellisen paljon ulkomaalaisia – taustalla...
Suomesta karkotettavien ulkomaalaisten määrä kääntyi viime vuonna jyrkkään nousuun. Maahanmuuttovirasto päätti karkottaa viime vuonna yhteensä 1 963 Suomessa oleskeluluvan turvin ollutta ulkomaalaista....
View ArticleKohun keskelle joutunut sairaanhoitopiirin puheenjohtaja eroaa – syytettiin...
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterinen (sd.) eroaa kaikista Eksoten luottamustehtävistään. Asiasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa....
View ArticleKreikka aikoo rakentaa uusia pakolaisleirejä – avoleirit vaihtuvat...
Kreikka alkaa maaliskuun aikana rakentaa suljettuja pakolaisleirejä turvapaikanhakijoita varten. Asiasta kertoi Kreikan maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Notis Mitarachi maanantaina. Kreikan...
View ArticleTällaista on, kun kaupunki ei saa edes rahalla työntekijöitä: Pitkiä jonoja,...
Uhkasakko, selvityksiä ja huomautuksia. Kangasala on esimerkki, mihin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijäpula voi johtaa. Seurauksena on jonoja, työntekijöiden suurta vaihtuvuutta ja moitteita...
View ArticleKatso tästä, miten palkkasi nousee, jos alasi seuraa vientiteollisuuden...
Paperiliitto ja Metsäteollisuus pääsivät maanantaina sopuun työehdoista. Samalla tämä tarkoitti, että paperimiehet ja -naiset saivat yleisen linjan mukaiset korotukset. Palkat nousevat alalla yhteensä...
View ArticleJouppilan nelosten elämäkerrasta tulviva palaute yllätti lapsuutensa...
Helena Jouppilalla oli yksi tavoite, kun hän kirjoitti kirjan lapsuudestaan ja kokemuksistaan. Hän halusi saada aikaiseksi keskustelua lasten oikeuksista, kaltoinkohtelusta ja pahoinpitelystä. Ennen ja...
View ArticleAmazon vaatii Trumpia oikeuteen hävittyään 10 miljardin dollarin...
Verkkojätti Amazon vaatii Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia todistamaan oikeudessa tapauksessa, jossa yhtiö on valittanut maan puolustusministeriön hankintapäätöksestä. Yhdysvaltain...
View ArticleNumeroiden antamista aikaistetaan peruskouluissa – arviointia myös...
Ensi syksynä kaikki neljäsluokkalaiset tulevat saamaan todistuksiinsa numerot. Samalla peruskoulujen muitakin arviointikäytäntöjä yhdenmukaistetaan, kun uudet valtakunnalliset arvioinnin periaatteet...
View ArticleKiinan viranomaiset kertovat yli sadasta uudesta koronaviruskuolemasta –...
Kiinassa on kerrottu lähes kahdesta ja puolesta tuhannesta uudesta koronavirustartunnasta. Uusia viruksen aiheuttamia kuolemantapauksia on 108, Kiinan terveysviranomaiset kertovat. Koronavirukseen...
View Article500 asukkaan pikkukylä sai unelmiensa jättipotin – vuosikausia suunniteltu...
Yrittäjä Ville Pisto rakentaa kahvila-ravintolaa pienessä Vuolenkosken kylässä Kymenlaakson Iitissä. Rantamesta-niminen paikka avautuu touko-kesäkuun vaihteessa Vuolenkosken kioskirantaan. Pisto...
View ArticleMetsäyhtiö halusi heikosti hoidetut metsät uuteen käyttöön – perintömetsistä...
Lappeenrannan Ylämaalla kuuset ja männyt kasvavat samassa palstalla. Taimikko on varttunut hieman yli parimetriseksi. – Täällä pitää raivata viiden vuoden päästä, sitten olisi vuorossa lannoitus....
View ArticleKoronaviruksen itämisaika saattaa olla paljon pidempi kuin aiemmin luultiin –...
Tuoreen kiinalaistutkimuksen mukaan koronaviruksen itämisaika saattaa olla jopa 24 päivää, mikä on 10 päivää enemmän kuin aiemmin uskottiin. Tutkimustulokset julkaistiin eilen, eikä niitä ole vielä...
View ArticleUusi selvitys raidehankkeista: Itäinen rantarata voisi lisätä Suomen...
Kotkan ja sen rannikolla sijaitsevien naapurikuntien tilaama selvitys itäisestä rantaradasta on valmistunut. Kotkan, Loviisan, Haminan, Pyhtään ja Virolahden tilaaman selvityksen mukaan itäinen...
View Article