Paperiliitto ja Metsäteollisuus pääsivät maanantaina sopuun työehdoista. Samalla tämä tarkoitti, että paperimiehet ja -naiset saivat yleisen linjan mukaiset korotukset.
Palkat nousevat alalla yhteensä 3,3 prosentilla seuraavan kahden vuoden aikana. Palkankorotukset noudattelevat muiden vientialojen korotuksia.
Esimerkiksi Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisessä sopimuksessa palkat nousevat tänä vuonna 1,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,4 prosenttia.
Tämän lisäksi palkkoja nostetaan paikallisesti 0,6 prosenttia vuonna 2021. Palkat nousevat siis toisena vuotena kahdella prosentilla, jos paikallinen erä kohdistuu työntekijälle.
Ylen laskurista voit katsoa, miten bruttopalkat nousisivat sinulla, jos palkkasi nousisi samalla tavalla kuin vientialoilla.
Esimerkiksi 2600 euron palkalla korotus olisi ensimmäisenä vuotena 34 euroa kuukaudessa. Vuodessa korotukset olisivat yhteensä 420 euroa.
Laskurin pohjaksi on otettu Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton tammikuun alussa tekemä sopimus. Laskuri olettaa, että palkansaaja saa myös paikallisen palkankorotuserän.
Laskurissa on otettu huomioon vain bruttopalkan nousu. Sen sijaan palkankorotuksen vaikutusta verojen ja veroluonteisten maksujen kasvuun ei ole laskurissa huomioitu.
Laskurissa ei ole myöskään huomioitu inflaation vaikutusta palkansaajan ostovoimaan.
Lue lisää: