STT: Utsjoen puukotuksen uhrin omaiset ovat tyytymättömiä tuomioon
Kun etukäteen uhkaillaan ja puukko otetaan mukaan, kyse ei ole pikaistuksissa tehdystä teosta eikä vahingosta vaan suunnitelmallisuudesta, Lauerma sanoo STT:lle.Puukottaja tuomittiin taposta 12-vuoden...
View ArticlePoromiehet kuulivat uutisista, että Käsivarteen suunnitellaan tutkaa
Poromiehet kuulivat Käsivarteen suunnitellusta tutkahankkeesta vasta median välityksellä.Viime viikolla kerottiin, että Suomen Akatemia on myöntänyt 12,8 miljoonaa euroa kansainvälisen EISCAT 3D...
View ArticleThe Voice: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut
Ezkimo eli Mikko Mutenia on kuollut sunnuntaiaamuna. Mutenian menehtymisestä kertoi ensimmäisenä The Voice, mutta kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.Ezkimo oli yksi 2000-luvun alun...
View ArticleRuotsin Lapin tuntureilta löytyi tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia
Arjeplogin kunnasta Pohjois-Ruotsista, läheltä Norjan rajaa, on löytynyt tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia.Silvermuseet-museon arkeologi Ingela Bergman arvioi maalaukset noin 4 000–6 000 vuotta...
View ArticleMaailman ensimmäisestä inarinsaamenkielisestä räppäristä ilmestyy dokumentti
Ohjaaja ja kirjailija Inger-Mari "Ima" Aikion uusi dokumenttielokuva “Amoc – vuosmuš” (suomeksi Amoc – ensimmäinen) esitetään ensimmäistä kertaa Riddu riđđu -festivaaleilla Pohjois-Norjassa...
View ArticleOmaiset aikovat valittaa Utsjoen koulupuukotuksesta
Utsjoen koulupuukotuksen uhrin omaisten asiamiehen Jussi Lauerman mukaan uhrin omaiset pitävät puukotusta murhana.Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta 12-vuoden vankeuteen. Murhasta tuomio olisi...
View ArticleKoltansaamenkieliset musiikinopiskelijat eivät malta odottaa, että pääsevät...
Saamelaisalueen koulutuskeskuksen järjestämä, vuoden kestävä saamelaismusiikin aikuiskoulutus alkaa Utsjoella elokuussa.Ensimmäiset koltansaamenkieliset musiikinopiskelijat Anna Lumisalmi ja...
View ArticleInarilaiset muistelevat Edorfia lämmöllä
Ivalolainen räppäri ja muusikko Erik ”Edorf” Ingebrigtsen on kuollut. Tieto hänen kuolemastaan tuli tiistaina. Hän sairastui syöpään vuonna 2012.Ingebrigtsen teki musiikkia ja esiintyi vielä...
View ArticleTällainen on Ivalon uusi lentokenttäterminaali
Ivalon lentoaseman uusi terminaalirakennus esiteltiin tiistaina medialle.Käyttöön terminaalirakennus otetaan huomenna keskiviikkona.– Uusi puoli on käytössä huomenna eli lähtöselvitykset ja...
View Article2000-luvun menestyjä Ezkimo valoi uskoa pohjoisen räppäreille
Rap-artisti Ezkimo, tai Mikko Mutenia menehtyi juhannuksen aikana. Mutenia oli kotoisin Ivalosta ja häntä jäivät kaipaamaan monet pieneltä paikkakunnalta musiikkimaailmaan ponnistaneet...
View ArticlePoroille tarkoitetun heijastinsprayn tehtävänä estää liikenneonnettomuuksia
Paliskuntain yhdistys on kokeilemassa poroille tarkoitettua heijastinspraytä.Paliskuntain yhdistyksen neljä työntekijää on ruiskuttanut heijastinainetta aluksi omien porojensa sarviin ja karvaan. Nyt...
View ArticleKorkein hallinto-oikeus ei tutki valitusta saamelaiskäräjien vaalilautakunnan...
Korkein hallinto-oikeus päätti, että se ei tutki valitusta saamelaiskäräjien vaalilautakunnan asettamisesta. Päätöksestä annettiin perjantaina niin kutsuttu vuosikirjapäätös.KHO sanoo, että...
View ArticlePohjois-Norjassa Kautokeinossa löydettiin punkki
Pohjois-Norjassa Kautokeinossa Inarin korkeudella löydettiin punkki kesäkuun lopussa. Kautokeinolainen John Arild Siri ihmetteli oman koiransa ontumista ja löysikin borrelioosia aiheuttavan ötökän...
View ArticleUtsjokelainen esikoulunopettaja: "Koulun tulisi olla turvallinen paikka"
Utsjokelainen esikoulunopettaja Aura Mari Pieski on yksi heistä, jotka ovat keränneet maksusitoumuksia Utsjoen lukiotapossa kuolleen pojan vanhempien tueksi.Pieski haluaa Utsjoen koulupuukotuksen...
View ArticleVuotso ei saakaan kauan odotettua kappelia
Sodankylän kirkkovaltuuston päätöksen mukaan Sodankylän seurakunta ei ota vastaan kirkkohallituksen jo myöntämää lähes 400 000 euron apurahaa eikä aio rakentaa Vuotson kappelia. Asiasta kertoi...
View ArticleHallinto-oikeus: Sanila saa jatkaa kolttien luottamusmiehenä – Laissa ei...
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt valitukset sevettijärveläisen Tanja Sanilan valinnasta kolttasaamelaisten luottamusmieheksi.Syksyllä 2014 käydyistä luottamusmiesvaaleista tehtiin yhteensä...
View ArticlePoromiehet tekivät harvinaisia muinaislöytöjä Enontekiön Näkkälän kylän läheltä
Enontekiön Näkkälän kylän lähistöltä on löytynyt rautainen nuolenkärki sekä pronssiesinelöytö.– Rautaisia nuolenkärkiä on löytynyt saamelaisalueelta viime vuosina useampia, mutta vastaavia...
View ArticleSaamelaiskäräjien kolttajäsenen mielestä kolttayhteisön tulevaisuus on...
Saamelaiskäräjien kolttajäsen ja Kolttakulttuurisäätiön hallituksen jäsen Tauno Haltta on hyvin pettynyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen.Hallinto-oikeus päätti torstaina, että kolttien...
View ArticleEhdotus: Törmäsen koulua Ivalossa ei korjattaisi
Ehdotuksen mukaan koulua ei korjattaisi, vaan koulu lakkautettaisiin 31.7.2015. Asiaa perustellaan korkeilla korjauskustannuksilla ja sillä, että koulu sijaitsee lähellä Ivaloa ja oppilaat mahtuvat...
View ArticleOletko havainnut punkkeja Lapissa? Jaa kokemuksesi Yle Saamelle!
Oletko havainnut punkkeja Pohjois-Lapissa? Onko sinulla kokemuksia punkeista? Kerro kokemuksistasi Yle Sápmin sivuilla tai sähköpostitse sami.radio@yle.fi.Punkkien leviäminen pohjoiseen on...
View Article