Kun etukäteen uhkaillaan ja puukko otetaan mukaan, kyse ei ole pikaistuksissa tehdystä teosta eikä vahingosta vaan suunnitelmallisuudesta, Lauerma sanoo STT:lle.
Puukottaja tuomittiin taposta 12-vuoden vankeuteen. Murhasta tuomio olisi elinkautinen.
Jos omaiset ilmoittavat tyytymättömyytensä tuomioon, heillä on vielä kolme viikkoa aikaa miettiä, tekevätkö he varsinaisen valituksen hovioikeuteen.
Klo 19.50. Juttua korjattu. Asiasta kertoi ensimmäisenä STT, ei Turun Sanomat.