Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101451

Ensimmäisellä saamenkielisellä eläinlääkärillä palava halu työskennellä porojen parissa

$
0
0

Inarilaisella Rauna-Maaria Näkkäläjärvellä on nyt ensimmäistä kesää lupa työskennellä eläinlääkärinä. Näkkäläjärvi on opiskellut viisi vuotta Tartossa, Virossa omaan unelma-ammattiinsa, eläinlääkäriksi.

– Olen aina pitänyt eläimistä. Niitä on ollut minun elämässäni aina: minulla on koiria, poroja ja hevosia, ja minä tykkään työskennellä niiden parissa, kertoo Näkkäläjärvi.

Suomen ensimmäinen porosaamelainen eläinlääkäri

Tänä kesänä Rauna-Maaria Näkkäläjärvellä on väliaikainen oikeus työskennellä Inarin kunnan eläinlääkärin sijaisena.

Vuoden päästä Näkkäläjärvestä tulee ensimmäinen saamenkielinen, porosaamelainen eläinlääkäri Suomessa. Koulun päätyttyä hän haluaisi palata juurilleen pohjoiseen työskentelemään.

– Se olisi suunnitelma, mutta jää nähtäväksi, kuinka siinä käy.

"Saamen kieli meiltä puuttuu"

Pienten eläinten lisäksi eläinlääkäreiden työhön kuuluu karjanhoidon ja pohjoisessa poronhoidon parissa työskentely. Joka vuosi rokotetaan lähes 30 000 poroa.

Viime vuonna Vuoden eläinlääkäri -kunniamaininnalla palkittu Marja Nuorgamin mielestä on hienoa, kun yhdellä työntekijällä on myös saamelainen tausta.

– Mielestäni on suuri rikkaus, että Rauna-Maaria osaa saamea. Se on sellainen asia, mikä meiltä on puuttunut. Itse puhun jonkin verran, mutta on todella hienoa, että on yksi saamenkielinen ihminen täällä töissä, Nuorgam iloitsee.

Poronhoitoon kuuluu paljon ammattisanastoa saamen kielellä

Eläinlääkäriharjoittelijan luona käyneen koiranomistajan mielestä oli mukavaa, kun pääsee asioimaan saamen kielellä. Saamen kieli on pohjoisessa hyvin tärkeää myös ammattisanaston takia.

Erityisesti porotaloudessa on erityisen tärkeää sanastoa vain saameksi.

– Tässä on paljon sellaisia erikoissanastoa, jota en osaa kääntää suomeksi niin hyvin, sanoo Näkkäläjärvi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101451

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>