Syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1929 Suomessa myrskysi. Voimakas tuuli oli puhaltanut koko maassa jo viikon. Samaan aikaan kun sää pilasi Helsingissä yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelun avajaistunnelmat, Tampereen keskustassa kaatui puita ja lähettien kärryt karkailivat kaduilla tuulen mukana.

Näsijärvellä aallot löivät useiden metrien korkeudelle ja rannoilla pienemmät veneet olivat painuneet veden alle. Kolmelta iltapäivällä Mustanlahden satamassa värjötteli silti suuri määrä ihmisiä. Satama oli muutenkin vilkas, mutta viikonloppuna väkeä oli tavallistakin enemmän. Maalaisilla oli ollut maitotilipäivä, ja pohjoispirkanmaalaisia pariskuntia oli käynyt Tampereella myymässä marjoja ja muuta satoa.

Tunnelma oli levoton. Myrskyisälle järvenselälle uskaltautuminen arvelutti. Laivamatka oli kuitenkin monelle ainoa keino päästä esimerkiksi Kuruun ja Länsi-Teiskoon.

Laivat suuntasivat aallokkoon yksi toisensa jälkeen pääsääntöisesti aikataulussaan. Tarjanteen lähtö tosin viivästyi kun osa matkustajista tahtoi viime hetkellä pois kyydistä.

Höyrylaiva Kurun kapteeni Onni Saarinen katseli järvelle huolestuneena. Tuulen nopeus ylsi puuskissa lähes hirmumyrskyn lukemiin. Saarisella oli ajettavanaan Näsijärven toiseksi pisin laivalinja. Matkaa taitettaisiin aavalla selällä, jolla aallot nousivat syysmyrskyssä vaarallisesti.

Aiemmin matkaan lähteneet laivat näyttivät pärjäävän aallokolle, joten lopulta kapteeni Saarinen päätyi lähtemään aikataulun mukaisesti kello 15:15. Myrsky alkoi uhitella välittömästi Kurun irrottua laiturista: tuuli painoi laivan takaisin ja poiju katkesi. Matkaan kuitenkin päästiin.

12-henkisen miehistön lisäksi Kurun kyytiin oli noussut lähes 150 matkustajaa. Rahtina laivassa oli rehujauhoja, paloöljyä ja bensiiniä.

Täyteen pakattu Kuru eteni puolta vauhtia aallokossa, jossa potkuri nousi aika ajoin ilmaan tärisyttäen koko alusta.

Rannoilla ja Näsikalliolla Kurun matkaa seurattiin jännityksellä. Harva matkustaja oli kannella huiskuttamassa saattajille, sillä suurin osa oli siirtynyt laivan sisätiloihin suojaan säältä. Hyteissä ja välikannella oli jännittynyt tunnelma: kengät kastuivat ja suurimpien aaltojen kohdalla joku kirkui.

Kolme kohtalokasta aaltoa

Matkustajien rahastaminen oli yhä kesken kun Kuru noin kuusi minuuttia lähtönsä jälkeen lähestyi Siilinkaria. Selältä vellovasta vedestä kohosi yhtäkkiä suurempi aalto, jonka osuessa laivaan tyhjät maitotonkat sinkoutuivat kannelta yli laidan.

Kapteeni Saarinen oli kokenut liikennöitsijä. Hän tiesi, että merillä oli tapana hiljentää koneita suurten aaltojen kohdalla, jotta laiva nousisi niiden mukana. Saarinen antoi käskyn sammuttaa koneet, mutta konsti ei toiminutkaan. Nyt Kurua oli mahdoton ohjata.

Pian ensimmäisen suuren aallon jälkeen iski seuraava. Se kallisti laivaa entisestään vasemmalle. Kolmannen aallon osuessa Kuru kaatui ja lähti nopeasti painumaan pinnan alle.

Laivassa syntyi pakokauhu. Useimmat matkustajat olivat sisätiloissa, ja laivasta tuli heille surmanloukku. Paremmassa asemassa olivat yläkannelle jääneet, joista muutamat pääsivät kiipeämään aluksen kyljelle.

Yksi kolmesta pelastusveneestä jäi uppoavan Kurun alle, toinen oli irronnut itsestään. Kapteeni Saarinen irrotti viimeisen veneen ja auttoi matkustajia sen kyytiin. Hän itse jätti laivan viimeisenä.

Kuru upposi parissa minuutissa. Pian myrskyisellä järvellä ei enää näkynyt jälkeäkään laivasta. Hyisen kylmässä vedessä kellui pelastusvöitä ja maitotonkkia, joihin aaltojen heittelemät ihmiset epätoivoisesti tarrautuivat.

Paljon katsojia, vähän auttajia

Kurun matkaa seurasi satamassa ja rannoilla suuri määrä katselijoita. Laivan kaatuessa tuuli kuljetti järveltä hätähuudon, joka kantoi kauas Näsikallion yli ja jonka silminnäkijät kuvailivat kuulostavan siltä kuin mieskuoro hurraisi.

Huudon kiiriessä rannoilla ja satamassa nousi hätä. Kurun matkustajat taistelivat hengestään satojen silmäparien edessä ilman, että heitä päästiin auttamaan.

Satamassa oli useita laivoja, mutta niissä ei ollut kapteeneita paikalla. Lopulta hinaaja Näsijärvi saatiin liikkeelle vapaaehtoisvoimin, ja purjehdusseuralta aallokkoon suuntasi yksi moottorivene.

Tarjanne ehtii apuun ensimmäisenä

Höyrylaiva Tarjanne oli lopulta viivytysten jälkeen päässyt matkaan viisi minuuttia Kurun jälkeen. Tämä koitui veden varaan joutuneiden onneksi, sillä Tarjanne pääsi apuun nopeimmin.

Tunnelma Tarjanteellakin oli sekava. Aallonmurtajan ohittamisen jälkeen pohjoismyrsky oli alkanut keinuttaa laivaa toden teolla, ja osa matkustajista oli äänekkäästi vaatinut matkan keskeyttämistä. Kun joku sitten huusi kannelta edellä matkustavan Kurun kaatuneen, alkoi myös Tarjanteella todellinen painajainen.

Kapteeni Niilo Karimaa ohjasi laivaansa täyttä höyryä kohti Kurua, joka kuitenkin upposi hänen silmiensä edessä. Tarjanne käännettiin kulkemaan perä edellä, ja peruuttavan laivan onnistui lopulta pelastaa muutamia veden varaan joutuneita vaikka pelastusveneitä ei pystyttykään myrskyssä laskemaan.

Myöhemmin kapteeni Karimaa paheksui Tarjanteella matkustaneiden hysteeristä käytöstä, joka vain hankaloitti pelastustöitä. Kylmähermoinen miehistö sen sijaan sai kiitosta. Erityisesti mainittiin luotsiperämies, joka toimi esimerkillisesti vaikka hänen oma poikansa hukkui Kurun mukana.

Pohjaan pelastajan silmien edestä

Auttajien työ oli kovassa myrskyssä vaikeaa. Veden varaan joutuneet olivat niin kylmän kohmettamia, että moni vajosi pohjaan aivan pelastajien silmien edessä. Toiset olivat löytäneet jotakin, jonka varassa kellua, mutta osa heistäkin hukkui kun toiset tarrasivat heihin hädissään.

Pelastustyöt olivat nopeasti ohi. Näsijärvestä saatiin nostettua hengissä vain 22 ihmistä. Rannoilla levisi huhuja, joiden mukaan joku olisi onnistunut uimaan Siilinkarille. Hinaaja Näsijärvi ajoi varan vuoksi tarkastuskäynnille, mutta majakalta ei löytynyt ketään.

Illan tullen tehtävänä oli enää valvoa, ajautuuko ruumiita rantaan.

Kuolleita oli 136. Myöhempään historiankirjoitukseen luvuksi tosin vakiintui 138, mikä johtui lukuisissa eri lähteissä julkaistuiden uhriluetteloiden päällekkäisyyksistä, joita kaikkia ei oikaistu.

Uhreja kuljetettiin satamasta avokärryillä valtavien ihmisjoukkojen seuratessa Hatanpään sairaalaan ja yleiseen sairaalaan.

Sairaaloiden eteisissä tapahtui seuraavan päivän Aamulehden mukaan "järkyttäviä kohtauksia, kun lapsiansa turhaan etsivät vanhemmat puhkesivat epätoivon ilmauksiin, tai kun omaiset löysivät toisensa".

Ruumishuoneelta loppuu tila

Kurun haaksirikko oli suuri uutinen sekä Suomessa että kansainvälisessä lehdistössä. Onnettomuus oli laajasti etusivuilla jo seuraavana päivänä. Tiedot esimerkiksi uhrien lukumäärästä vaihtelivat suuresti: toiset lehdet kirjoittivat 80 kuolleesta, toisissa osuttiin lähemmäs kun kirjoitettiin vain muutamankymmenenen pelastuneen.

Seuraavalla viikolla etusivuja hallitsivat uutiset vainajien etsinnöistä. Työ päästiin aloittamaan maanantaina tyynellä järvenselällä korostetun kauniissa säässä. Yli kaksikymmentä poliisia souti onnettomuuspaikan ja kaupungin väliä naarauslaitteiden kanssa.

Raskaimman työn tekivät sukeltajat, jotka noutivat vainajia Kurun hylystä. Heidän työnsä 15 metrin syvyydessä oli fyysisesti raskasta ja pohjaliejun vuoksi hankalaa.

Tehtävä oli myös henkisesti vaativa. Apuun kutsuttu helsinkiläinen syvänvedensukeltaja Kalle Raitanen antoi Aamulehdelle haastattelun, jossa kuvaili surullista näkymää hylyn sisällä. Hän kertoi, ettei uskonut yhdenkään peräsalongissa olleen päässeen laivan kaatuessa edes portaisiin asti.

Hylky saatiin tyhjennettyä viikossa, mutta naaraustyöt jatkuivat. Kaupungin ruumishuone oli mitoitettu vain 14 vainajalle, joten Kurun uhreja varten avattiin väliaikainen tila Frenckellin varastohuoneelle. Sinne tuotujen tuntomerkkejä jaettiin lehdissä. Sormuksen kaiverruksesta tai taskussa huuhtoutuneista papereista lukeminen varmisti monelle oman läheisen olleen uhrien joukossa.

Kapteenin maine puhdistetaan

Spekulaatiot Kurun haaksirikon syistä alkoivat pian. Lehdissä moitittiin huhujen hämmentävän kammottavan onnettomuuden jälkeistä mielialaa entisestään, mutta se ei lopettanut järkyttyneiden ihmisten puheita.

Kapteeni Saarisen päätöstä sammuttaa koneet aallokossa arvosteltiin. Hänet vapautettiin kuitenkin vastuusta oikeudenkäynnissä, jossa koneiden sammuttaminen todettiin merenkulkusäännösten mukaiseksi ratkaisuksi. Kurulta selviytyneet toivat myös ponnekkaasti esiin kapteenin esimerkillisen ja epäitsekkään toiminnan laivan kaaduttua.

Kurun onnettomuuden todennäköisin syy löytyy olosuhteiden ohella laivan rakenteesta. Uppoamattomaksi ja merikelpoiseksi mainostetun aluksen runkoon oli edellisvuonna tehty korotus. Tutkinnassa todettiin, ettei laiva enää korotettuna soveltunutkaan näin kovaan myrskyyn.

Uppoamiseen oli vaikuttanut myös Kurun kansilaudoitus. Se oli liian tiivis, eikä vesi päässyt kannelta pois. Lisäksi laivan ikkunaluukut aukesivat suunnitteluvirheen vuoksi sisään päin.

Yli 20 pitäjän suru

Tragedia oli valtava. Se kosketti Tampereen lisäksi 20 muutakin pitäjää. Paikkakunta toisensa perään kaivoi kirkkomaalleen yhteishaudan ja suruliputti yhteiselle menetykselle. Pahiten kärsi Länsi-Teisko, joka menetti viisi prosenttia kaikista asukkaistaan.

Huvit peruttiin. Tampereella jäivät väliin kaupungin suuret 150-vuotisjuhlallisuudet, ja esimerkiksi uuden hienon Hämeensillan näyttävät patsaat toimitettiin paikoilleen paljon aiottua pienemmin menoin.

Kurun mukana hukkuneista suuri osa oli alle 25-vuotiaita. Onnettomuuden jäljiltä lapsia jäi orvoiksi ja taloja vaille isäntäväkeä. Koko Suomi halusi auttaa, ja Kurun uhreille järjestetty keräys tuotti lähes kaksi miljoonaa markkaa. Näistä riitti avustukseksi melkein kolmenkymmenen vuoden ajan.

Tarjanne tervehtii yhä vanhaa tuttua

90 vuotta myöhemmin syyskuinen aurinko lämmittää ruosteista laivanrunkoa. Päivä paistaa aluksen kylkien läpi ja pohjalla suhisee tuuhea heinikko. Kurun jäänteet ovat maanneet jo yli puoli vuosisataa Visuveden Meijerin rannassa.

Onnettomuuden jälkeen Kurua ei jätetty muistomerkiksi Näsijärven pohjaan. Hylky nostettiin pian, ja se jatkoi liikennöintiä jo pian samana syksynä, vaikka osa omaisista ajatusta vastustikin.

Maantieverkoston parantuminen alkoi 30-luvulla näkyä sisävesilaivojen matkustajamäärissä. Kurulla oli lisäksi ristinään maineensa, jota kilpailijat surutta hyödynsivät. Alus muutettiinkin proomuksi vuonna 1938, ja siinä tehtävässä se palveli parikymmentä vuotta. Sitten se painui toistamiseen Näsijärven pohjaan, tällä kertaa tarkoituksella.

Esko Järvinen oli pikkupoikana paikalla kun surullisenkuuluisan laivan runko vuonna 1968 muutti hänen kotirantaansa.

– Lopullinen syy ei koskaan selvinnyt minulle. Kuulin kesätöissä sellaisia juttuja, että isäukko oli nähnyt Kurun pinnan alla ja lyönyt työkavereidensa kanssa vetoa siitä, että nostaa sen.

Yli sata vuotta sitten rakennetun laivan alkuperäistä asua on ruostuneen rungon äärellä vaikea kuvitella. Päivä paistaa aluksen kylkien läpi ja pohjalla kasvaa tuuhea heinikko.

Jotain oleellista Kuru kuitenkin yhä paljastaa: kyljissä näkyvät selvät merkit korotuksesta, joka kenties kaatoi laivan. Esko Järvisen mukaan tietynlaisessa kosteassa säässä keulan ruosteen alta hohkaa yhä laivan nimi.

Vuosien mittaan runkoa on käynyt katsomassa Järvisen arvion mukaan satoja henkilöitä. Kuru saa säännöllisesti tervehdyksen myös vanhalta tuttavaltaan.

– Kun Tarjanne-laiva ajaa tästä ohi reitillään, se tuuttaa aina Kurulle, Esko Järvinen kertoo.

Kurun runko on oleellinen osa Järvisen lapsuudenkodin rantaa ja poikavuosien muistoja. Jännittävä kiipeilypaikka ja uimahyppyteline on maannut hiekalla "aina", mutta nyt perhe olisi valmis luopumaan laivasta. Romuttamo ei ole ensimmäinen vaihtoehto.

– En toivoisi, että Kuru menee nauloiksi seinille. Haluaisin, että siitä jäisi joku konkreettinen muisto, on se sitten muistoesineitä tai muistomerkki.

Aika näyttää löytyykö surullista historiaa kantavalle laivalle jokin tapa jäädä kertomaan tarinaansa.

Kurun haaksirikon virallinen muistomerkki seisoo Näsikalliolla paikalla, jolta laivan kaatuminen nähtiin. Muistomerkin juurelle seisahtuja näkee yhä sataman, Siilinkarin ja järvenselän, jonka pinnan alle tasan 90 vuotta sitten päättyi lähes 140 ihmisen elämä.

Aikalaissitaatit Kurun tuho -dokumentista (1979).

Viljo Lähteenmäki pelasti oman ja äitinsä hengen ennen syntymäänsä – Vauva potki mahassa niin, että äiti jäi Kuru-laivan kyydistä

Maailman suurin design-palkinto meni tänä vuonna suomalaiselle Solar Foods -ruokateknologiayritykselle, yritys kertoo tiedotteessaan. Proteiinia hiilidioksidia ja sähköä hyödyntämällä tuottava yritys sai 100 000 euron suuruisen Index Awardin.

Yrityksen kehittämä Solein-proteiini on tiedotteen mukaan ympäristön haitat minimoiva ja sitä voidaan jatkossa tuottaa missä tahansa. Yrityksen mukaan proteiinisatoa voidaan korjata vaikkapa keskellä aavikkoa tai avaruudessa.

– Rakastamme sitä, että he käyttävät luonnollisia prosesseja ja osoittavat, ettei proteiinin tuotannon tarvitse kuormittaa ympäristöämme, palkintoraati kommentoi Solar Foodsin valintaa Index Awardin tiedotteessa.

Tiedemiesten ja yritysten on tarjottava ratkaisut

Index Awardsin tiedotteessa linjataan, että tapa jolla ruokimme itsemme, on myös perimmäinen syy sille, miksi emme jonain päivänä voi niin tehdä. Nykyinen ruuantuotantomallimme on kestämätön ja muun muassa 25 prosenttia ihmisen tuottamista kasvihuonekaasuista tulee tiedotteen mukaan ruuantuotannosta.

Solar Foods kertoo tiedotteessaan, että yrityksen kehittämä bioprosessi ja teknologia mahdollistavat jatkossa ruuantuotannon ilman maataloutta.

– En usko, että poliitikot saavat keksittyä konkreettista maailmanlaajuista toimintaa, jolla vähennettäisiin fossiilisen energian käyttöä. Siksi meidän täytyy tehdä se. Tiedemiesten, yritysten on tarjottava ratkaisut, joista kuluttajat voivat päättää, yrityksen teknologiajohtaja Juha-Pekka Pitkänen kertoo Index Awardin tiedotteen mukaan.

Solar Foods kertoo selvittävänsä parhaillaan tuotteensa soveltuvuutta eri ruokavalioihin ja kuluttajatottumuksiin. Tuotteen aminohappokoostumuksen kerrotaan olevan samankaltainen soijan sekä levien kanssa ja olevan täten optimaalinen ihmisen tarpeita ajatellen.

Proteiinin ensimmäisen vaiheen kaupallisen tuotannon on määrä alkaa vuonna 2021.

Kunnianosoitus globaaleja ongelmia vastaan taisteleville

Solar Foodsin tiedotteen mukaan palkinto myönnetään yritykselle vaikuttavimmasta, ihmisten elämää parantavasta ja ympäristövaikutuksiltaan merkittävästä ratkaisusta. Palkitut yritykset ovat pyrkineet ratkaisemaan muun muassa tasa-arvoon, ruuantuotantoon ja muovisaasteeseen liittyviä globaaleja ongelmia.

Tanskan valtion tukema designpalkinto jaetaan kahden vuoden välein ja 500 000 euron kokonaispalkintosumma jaetaan viiden kategorian kesken.

Tämän vuoden muiden palkinnon saajien joukossa oli muun muassa Microsoft Xbox-pelikonsolille kehitetty mukautuva ohjain, jonka on tarkoitus auttaa liikuntarajoitteisia pelaamaan.

Aiempia palkinnon saajia ovat muun muassa Raspberry Pi -pientietokone, Elon Muskin sähköautoyritys Teslan Roadster-auto sekä vettä juomakelpoiseksi suodattava Lifestraw-pilli.

Palkintoa on jaettu vuodesta 2005 lähtien. Kilpailun suojelijana toimii Tanskan kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary.

Tanskan tavoitteena on olla hiilivapaa vuoteen 2050 mennessä.

Lue lisää:

Suomessa onnistuttiin valmistamaan proteiinia ilmasta – mullistava keksintö voi olla yksi ratkaisu maailman ruokapulaan

Elinkeinoministerin työhuoneen ikkunoista voi nähdä Uspenskin katedraalin Helsingin Katajanokalla. Ja auringossa paistattelevat, Kanavarantaan ankkuroidut veneet.

Jos ministereiden työhuoneita vertailee, Katri Kulmuni (kesk.), 31, uskoo olevansa onnekas. Harvalla kollegalla on yhtä kaunis maisema ihasteltavanaan.

Tällä kaudella kenenkään keskustalaisen ei pitänyt päätyä näihin huoneisiin. Tai niin uskottiin.

Kulmuni oli yksi heistä, jotka vankimmin puhuivat eduskuntaryhmän kokouksissa oppositioon jäämisen puolesta. Voittajien olisi nyt kannettava vastuuta.

– Mutta nämä ovat yllätyksellisiä asioita, hän sanoo.

Yhtäkkiä tuore toisen kauden kansanedustaja oli myös elinkeinoministeri.

Kesäkuisessa uutiskuvassa Kulmuni näyttää hämmentyneeltä, kun hänet keskustan puolue-elinten yhteiskokouksessa kukitetaan.

– Joka aamu minulla on kiitollinen olo siitä, että saan tulla palvelemaan isänmaata tällaiseen tehtävään.

Yleensä Katri Kulmunista muistetaan kertoa, että hän on Paavo Väyrysen löytö.

Se vähän naurattaa ministeriä. Tavallaan se on totta: vajaa kymmenen vuotta sitten Väyrynen soitti hänelle ja pyysi ulkomaankauppaministerin avustajaksi.

– Moni meistä on ollut Paavon avustaja. Esko Aho, Annika Saarikko, Anu Vehviläinen, Kulmuni luettelee.

Reilun puolen vuoden pesti päättyi kevään 2011 eduskuntavaaleihin, joissa myös Kulmuni päätti kokeilla kannatustaan.

Vaalirahakohussa ryvettynyt keskusta kärsi historiallisen tappion ja suuntasi oppositioon. Kulmuni sai kuitenkin yllättyä.

Lapin vaalipiirissä keskusta hävitti yli 10 prosenttiyksikköä kannatuksestaan, mutta tuolloin 23-vuotias Kulmuni jäi vain 300 äänen päähän kansanedustajan paikasta.

Neljä vuotta myöhemmin myös moni Lapin ulkopuolella kiinnostui. Kuka on tämä tuore keskustan kansanedustaja, joka sai kirkkaasti yli 9 000 ääntä ja nousi ääniharavana eduskuntaan, ohittaen jopa itsensä Paavo Väyrysen?

Torniosta kotoisin oleva Kulmuni syntyi poliittisesti aktiiviseen perheeseen. Isä oli mukana keskustan paikallisyhdistyksessä, kotona pidettiin tupailtoja.

Kyllä Kulmuni silti kertoo harkinneensa muitakin puolueita. Sdp ja kokoomus karsiutuivat heti pois, sillä ne olivat ”keskittämispuolueita”. Vasemmistoliitto taas ei tarjonnut sopivaa yrittäjähenkisyyttä. Niinpä Kulmuni liittyi keskustan jäseneksi 18-vuotiaana.

Nyt hänen puolueensa on ahdingossa. Hallinto kyllä rullaa ja asiat hoidetaan. Mutta puoluetta ei johda kukaan.

Se näkyy oireiluna. Puolueväki kokee tilanteen epäselvänä, riidat ja konfliktit kärjistyvät. Keskustalaisten ei ole hyvä olla. Kannatus on ollut jo pitkään alle 15 prosentin.

– Ehkä meillä on ollut pidemmän aikaa sellainen puhumattomuuden kulttuuri, Kulmuni sanoo.

– Jossain vaiheessa isoista jännitteistä tuli taakka ja rasite. Eikä tämä ole vain viimeisten vuosien, vaan koko 2000-luvun ongelma.

Sen hän haluaisi muuttaa. Siksi Kulmuni ilmoitti kesäkuussa tavoittelevansa puolueen puheenjohtajan paikkaa. Viikko sitten hän kertoi kampanjoivansa toivon puolesta.

Siitä tulee mieleen kokoomuksen vanhat ”toivotalkoot” yli kymmenen vuotta sitten. Ja Barack Obaman Hope-kampanja.

– Sama epätoivo, joka vaivaa keskustaa, vaivaa myös monia suomalaisia, Kulmuni selittää.

– Meillä on paljon huolia ja murheita erilaisista asioista. Toisia ahdistaa ilmastonmuutos, jotkut pelottelevat maahanmuutolla. Mutta keskustan pitäisi luoda ihmisille toivoa ja tarjota ratkaisuja. Ei kaikki ole niin toivotonta kuin miltä näyttää.

Kulmuni ajattelee, ettei aluepolitiikassa ole kyse vain maaseudusta tai harvaanasutuista alueista. Helsingissä vuokrat nousevat ja päiväkodit saattavat olla yllättävän kaukana kotoa.

Lukion jälkeen Kulmuni haki ja pääsi Lapin yliopistoon opiskelemaan kansainvälisiä suhteita. Myös Helsingin yliopistoa hän harkitsi, mutta Rovaniemellä tunnelma tuntui paremmalta.

Kuten moni poliitikko, myös Kulmuni toimi opiskelijapolitiikassa. Keskustanuorissa ja ylioppilaskunnassa hän koki, että maakuntien korkeakoulut ovat toisinaan uhattuina.

Toivon lisäksi Kulmuni haluaakin kampanjoida kotiseutujen puolesta.

Tarkoittaako se samaa asiaa kuin perinteinen aluepolitiikka?

– Voi sitä siksikin kutsua.

Mutta Kulmuni ajattelee, ettei aluepolitiikassa ole kyse vain maaseudusta tai harvaanasutuista alueista. Helsingissä vuokrat nousevat ja päiväkodit saattavat olla yllättävän kaukana kotoa.

– Myös näiden kotiseutujen alueella epätasa-arvoa pitäisi pystyä kitkemään, hän sanoo.

– Että missä tahansa, missä ihminen asuu, täytyy olla hyvä lähiyhteisö. Se on se juttu, miksi keskusta on olemassa.

• Lue myös: Näin Katri Kulmuni vastasi Ylen vaalikoneeseen eduskuntavaalien alla

Aluepolitiikkaa pidetään keskustan leipälajina. Mutta entä jos se ei enää puhuttele kaupungistuvaa Suomea? Entä jos poliittinen polarisaatio rokottaa entisestään puolueita, jotka eivät osaa päättää, ovatko ne konservatiiveja vai liberaaleja?

– Eikö kaupungistuminen ole jatkunut 10 000 vuotta, ja ihmisillä on kuitenkin edelleen kotiseutuja? Kulmuni kysyy.

– Konservatiivit ja liberaalit ovat aina mahtuneet keskustaan, koska keskustalaisia yhdistää omaan lähiyhteisöön vaikuttaminen. Ihmiset saavat olla näistä kysymyksistä sitä mieltä kuin ovat.

Kulmuni kertoo kampanjalehdessään, että hän harkitsi myös vihreitä. Mutta se kariutui ”luontosuhteeseen”: Kulmunin mukaan hänelle luontosuhde on ”maaseudun ihmisen luontosuhde”, ei ”asfalttivihreiden romantisoitu ja tosielämälle vieras yhteys”.

Ja lapsuudesta on ikäviä muistoja kettutytöistä, jotka päästivät kotikylässä minkit irti.

Kulmuni korostaa haastattelussa, että keskustan vahvuus on sen kyky yhteistyöhön. Viime kaudella tultiin toimeen oikeiston kanssa, nyt tullaan toimeen vasemmiston ja vihreiden kanssa.

Tai niin ainakin sanotaan. Julkisuudessa keskusta ja vihreät näyttävät riitelevän keskenään. Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne saa soitella Kulmuninkin puoluetovereille, pyytää heitä rauhoittumaan.

– Ainahan pääministeri joutuu pitämään koko palettia kasassa. Kun on viisi puoluetta, niin kaikilla on omia painotuksia ja intressejä. Välillä kuohahtaa ja tunteet leiskahtaa, Kulmuni pohtii.

– Silloin voi muistuttaa, että me olemme kaikki kuitenkin yhdessä sovitun hallitusohjelman takana.

Kulmuni muistuttaa, että myös keskusta ja vihreät ovat tehneet aiemmin yhteistyötä, ihan onnistuneesti.

– Varmaan se jännite tulee siitä, että molempien logot on vihreitä. Minä ajattelen, että eihän vihreys ole mikään yksinoikeus kellekään. Meillä on vähän hankausta siitä, että millaisesta vihreydestä on kysymys.

Vihreyden laji mietityttää myös puolueen sisällä. Puolueen suhdetta ympäristöön olisi mietittävä tarkoin tulevina vuosina, moni puoluetoveri arvioi.

Puheenjohtajakisailu näyttää tasaiselta. Maaseudun Tulevaisuuden tuoreessa kyselyssä kansa suosii hieman enemmän Antti Kaikkosta, Puolueväelle tehdyistä kyselyistä ei nouse selvää suosikkia.

Keskusta on 2000-luvulla kerran aiemminkin kärsinyt historiallisen tappion ja pystynyt nousemaan. Kohtalon kysymys kuuluu, onnistuuko se toista kertaa.

Kulmuni ajattelee, että edellytykset ovat hyvät. Keskusta on hänen mukaansa suomalaisen politiikan tasapainottava voima, joka on onnistunut uudistumaan kerta toisensa jälkeen – kunhan se vain saa rivinsä suoriksi ja suuntansa selkeäksi.

Katri Kulmuni luottaa keskustaan, mutta hän onkin niin keskustalainen kuin olla ja voi. Voivatko ihmiset, jotka eivät ole samalla tavalla aatteeseen kasvaneita, samastua häneen?

– Minun tarinani on yksi kertomus keskustalaisuudesta, mutta mukaan mahtuu monia muitakin. Keskustassa on seinät leveällä ja katto korkealla, Kulmuni sanoo.

Puheenjohtajakisailu näyttää tasaiselta. Maaseudun Tulevaisuuden tuoreessa kyselyssä kansa suosii hieman enemmän Antti Kaikkosta. Puolueväelle tehdyistä kyselyistä ei nouse selvää suosikkia. Suuria eroja Kaikkosen ja Kulmunin mielipiteistä on niin ikään turha etsiä.

• Lue myös: Toinen sanoo "mie" ja toinen "mä", mikä muu erottaa keskustan johtajakisaajat Kaikkosen ja Kulmunin toisistaan? Ainakin menokuri ja kurinpito

Suuret piirit ratkaisevat ehdokkaiden kohtalon. Kulmuni pohtii, että hänen omalla kohdallaan se tarkoittaa pohjoisten piirien kannatusta.

Puolueessa puheenjohtajakilpailuun on kaivattu myös lisää ehdokkaita. Eivätkö Kulmuni tai Kaikkonen kelpaa?

– Ehkä se kertoo siitä perinteestä, mikä keskustassa on. Meillä on kyllä rähisty ja pistetty ehdokkaita selkä seinää vasten, Kulmuni pohtii.

– Keskustassa ei pelätä yhteenottoja. Se on terveen kansanliikkeen mieltä.

Myös puolustusministeri Antti Kaikkonen pyrkii keskustan puheenjohtajaksi. Ylen juttu Antti Kaikkosesta ilmestyy ensi lauantaina.

Lue lisää:

Miten saada nuoret ja kaupunkilaiset kiinnostumaan keskustasta? Yle seurasi, kun puheenjohtajaehdokkaat kohtasivat lauantaina Rovaniemellä

Analyysi: Taistelua keskustan johtajuudesta on käyty kulisseissa yli puolitoista kuukautta – Ehdokkaiden julkiset kaksintaistelut alkavat tänään

Analyysi: Vastaukset ”Vanhasen vaalikoneeseen” eivät paljasta linjaeroa keskustan puheenjohtajakisailijoiden väliltä

Tunteet ovat käyneet kuumina Lontoon keskustan kaduilla, kun sekä Britannian EU-eron kannattajat että vastustajat ovat osoittaneet tänään mieltään. Pääministerin virka-asunnon Downing Street 10:n lähistölle kokoontuneet Boris Johnsonia vastustavat mielenosoittajat syyttivät tätä demokratian heikentämisestä ja vaativat sopimuksettoman EU-eron estämistä.

Paikalle saapui myös pääministeri Johnsonin brexit-politiikan ja pikaisen EU-eron tukijoita, ja tunnelma kiristyi välillä yhteenotoiksi, kun eri mieltä olevat marssijat kohtasivat. Paikalla olleet poliisit pyrkivät parhaansa mukaan pitämään mielenosoittajaryhmät erossa toisistaan.

Konservatiivipuolueesta eronnut EU-eroa vastustava kansanedustaja Anna Soubry oli niin peloissaan kireän tilanteen vuoksi, että perui puheensa mielenosoituksessa, uutisoi The Guardian -lehti. Työväenpuolueen kansanedustaja Diane Abbott puolestaan saatettiin puheensa jälkeen turvaan poliisisaattueessa.

Pääministeri Johnsonin vastustajat syyttävät tätä vallankaappauksesta, koska tämä on päättänyt lähettää parlamentin pitkälle istuntotauolle ensi viikolla. Johnsonin tarkoituksena on ajaa Britannian EU-ero läpi istuntotauon aikana. Perjantaina oikeusistuin totesi Johnsonin toiminnan olevan lainmukaista.

Tällä viikolla parlamentti hyväksyi lakiesityksen lokakuun 31. päivänä uhkaavan sopimuksettoman EU-eron estämisestä ja hylkäsi pääministerin esityksen uusien vaalien järjestämisestä.

Pääministeri Johnson on ilmaissut, ettei hän ole halukas noudattamaan parlamentin tahtoa ja pyytämään EU:lta Britannian eron lykkäämistä. Tämä puolestaan on saanut ryhmän parlamentaarikkoja uhkaamaan pääministeriä oikeustoimilla, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Lisää aiheesta:

Brexit-kaaoksen positiivinen seuraus: Suoraa lähetystä parlamentista esittävä tv-kanava sai ennätysyleisön – "Kuin Big Brother -ohjelma"

Britanniassa oikeuden ratkaisu: päätös parlamentin istuntotauosta on laillinen

Britannian sopimuksettoman EU-eron pysäyttäminen etenee – parlamentin ylähuone hyväksyi brexit-lain

Toimittajalta: Britannian oppositio ei lähde ennenaikaisiin vaaleihin sillä “pääministeriin ei voi luottaa” – ja syytöksissä on perää

Tätä juttua lukeva käy todennäköisesti läpi kolme vaihetta.

Ne ovat: "Anteeksi, kuka on Lauri Ainala?"; "Mitä asiaa Lauri Ainalalla on?"; ja lopulta: "Jos kaikki on totta, mitä Lauri Ainala keksii seuraavaksi?”.

57 000 euron arvoinen tiedosto

Jeskamandeer.

Muita sanoja ei tule mieleen tekstitiedostosta, jonka otsikko on Työskentelysuunnitelma ajanjaksolle 2019-2020. Vaikka tulisikin, ne eivät olisi riittävän kuvailevia.

Kyseinen tiedosto on Lauri Ainala -nimisen henkilön apurahahakemus, ja syy siihen, että hän nauttii parhaillaan 57 600 euron arvoista taiteilija-apurahaa Koneen Säätiöltä.

On ihme, jos hakemusta lukiessa ei hengästy. Siinä mainitaan seuraavat tulevat teokset vuosille 2019–2020:

Kokeellinen dokumentti; elokuvaprojekti; kirjan kirjoittaminen; hiphop/rap-projekti; vielä määrittelemätön teos jonka muoto ei ole selvillä; kasvien äänistä äänitaidetta tekevä projekti; poikkitaiteellinen taidenäyttely ja tapahtumakokonaisuus; työryhmän kanssa tehtävä kokemuksellinen taideprojekti liittyen eläinten havainnointikykyyn; luvattoman metsäsaunan dokumentoiminen.

Kyllä, edellisessä listauksessa tapahtuu niin paljon ja äkkiä, että sitä on vaikea sulatella.

Jeskamandeer.

Kuka on Lauri Ainala?

Lauri Ainala on 36-vuotias savonlinnalainen. Hänestä meinasi tulla normaali.

Vuonna 2004 Ainala oli opiskelemassa Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella luokanopettajaksi. Kesken teknisen työn oppitunnin hän teki päätöksen.

– Lähdin täysin yhtäkkiä luokasta, enkä palannut koskaan, Ainala kertoo keittiönpöytänsä äärellä Savonlinnassa.

Omakotitalon keittiön seinät ovat värikkään lintukuvioisen tapetin peittämät. Kaapit on maalattu punaisiksi, lattia siniseksi, uunin yläpuolella on Kristus-figuuri, seinällä kuvataiteilijapuoliso Emma Ainalan tauluja.

Lauri Ainala istuu väriloiston keskellä mustassa black metal -yhtye Burzumin paidassa ja syö herneitä.

– Opintojen lopettaminen oli ollut ajatuksissa ennenkin, mutta oppitunnilla tuli sellainen olo, ettei ole mitään järkeä olla siellä, hän jatkaa.

Ainala kokeili muitakin tapoja elää normaalielämää – sellaista, mitä muutkin elävät. Hän etsi pitkään paikkaansa seurakuntanuorien piiristä ja mietti koulutusta vastaavaa työtä itselleen.

Mikään ei toteutunut.

Jännittävää.

Niin Ainala ajatteli pikkupoikana Savonlinnassa, kun hän kiinnitti huomiota äitinsä lapsuudenkodin naapuritaloon ja sen poikkeuksellisin asukkaisiin. Naapurissa asui puliukkotason alkoholisteja, ja se kutkutti lapsen mielikuvitusta.

Eräänä päivänä Ainala oli rannassa äitinsä ja veljensä kanssa, kun yksi puliukoista lähti rymyämään talolta päin heitä kohti. Äiti ja veli pääsivät pois, mutta Ainala jäi seisomaan paikoilleen.

Mies saavutti hänet. Rappion keskeltä pilkahti iloisuus ja ystävällisyys.

– Se ukko sanoi: "Hei! Ota tuosta rahaa, menehän ostamaan jätskiä", Ainala kertoo matkien miehen rouheaa ääntä.

Katujen miehiä oli myös koulun viereisessä metsässä, kun Ainala vietti lapsuutensa alkua Porvoossa. Osa miehistä oli sodan käyneitä – “old school -puliukkoja”, kuten Ainala määrittelee. Yksi miehistä oli hänen koulukaverinsa ukki. Ainala vietti kavereidensa kanssa metsässä aikaa miesten juttuja kuunnellen.

– Mutta saattoihan heillä olla esimerkiksi paskat housuissa. Oli se myös vähän iljettävää, hän muistelee.

Pahan ja väärän sijaan hän kertoo nähneensä rappiotilassa olevissa ihmisissä inhimillisyyttä.

– Enemmänkin säälitti, että hittolainen. Tuollakin tyypillä on kakka housuissa.

Myöhemmin alkoholistien asutus autioitui, sillä siellä tehtiin kaksi henkirikosta.

Sen jälkeen Ainalan oli suorastaan pakko mennä viettämään aikaa talossa tutkaillen sitä.

Se ei jäänyt viimeiseksi autiotaloksi Ainalan elämässä.

Savonlinnalaisessa hylätyssä meijerissä roikkui ruumis. Se oli oletettavasti ollut rakennuksessa jo kuukauden päivät, kunnes parikymppinen Ainala kavereineen löysi hirttäytyneen miehen.

Viime vuonna Ainala julkaisi kirjan nimeltään Tuote, joka oli myös kyseisen meijerin nimi. Siinä hän kuvailee tapausta tarkkaan:

"Eräs paikalla ollut kovan luokan kotimainen artisti, Joose F.E. Keskitalo, muisteli myöhemmin laulunsa sanoissa, että "kauniimpaa miestä en ole nähnyt."

Hylätty meijeri oli kiinnostanut kaveruksia aiemminkin, mutta ruumiin löytämisen jälkeen poliisi sinetöi rakennuksen.

Ainala muutti sinne kavereidensa kanssa asumaan useiden kuukausien ajaksi sivullisten häiritsemättä. Sittemmin Ainala on ajatellut, että Tuote symbolisesti synnytti hänet ja hänen työnsä nykymuodossaan (Helsingin Sanomat).

Myöhemmin Ainala selvitti kuolleen miehen henkilöllisyyden. Hän ei halua kertoa tämän tarinasta enempää itsemurhan tehneen omaisten takia, mutta kertoo käyneensä miehen haudalla monta kertaa vierailemassa.

Hän asutti kavereineen myös Densopöksäksi nimettyä autiotaloa. Sinne he ryöstivät virtaa viereisen parkkipaikan sähkötolpasta.

Ainala koki autiotaloissa asumisen vapauttavana.

– Tuntui, että voi tehdä mitä huvittaa, mutta tavalla, joka ei vahingoita ketään muita, hän toteaa.

Ainala asuu nykyään omakotitalossa puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa. Ennen Ainaloita talossa on naapurien mukaan riehuttu, kasvatettu kannabista ja nähty lukuisia poliisivierailuja.

– Tämä on ollut vähän pahamaineinen paikka täällä naapurustossa, Ainala kertoo.

Tokihan se piti ostaa.

Bändi, joka lopetti kesken kulttisuosion

Ainala ei kutsu itseään taiteilijaksi – paitsi apurahahakemuksissa. Niissä sanaa on pakko käyttää, jos mielii saada rahoitusta. Taiteen sijaan hän kokee tekevänsä asioita, jotka pitää tehdä, koska kukaan muukaan ei niitä tee.

– Se on jokin sisäinen pakko. Ehkä se on typeräkin pakkomielle, josta pitäisi hankkiutua eroon, hän toteaa.

Vaik oli vasta nuori / Tajus mitä elämä on ku pelle hermanni kuoli / Päällä miesten on laudat / Sisällä patsaiden haudat.

– Paavoharju kappaleessaan Patsaatkin kuolevat

Jos Ainalan nimi on tuttu, olet todennäköisesti Paavoharju-yhtyeen fani.

Paavoharjua on kuvailtu "Lauri Ainalan musiikillisten kokeilujen" ympärille syntyneeksi kollektiiviksi, jonka tarkoitus oli tehdä "uskonnollisia hymnejä hylätyille rakennuksille" (Rumba). Toisena kantavana voimana bändissä oli Ainalan veli Olli Ainala.

Yhtye lopetti yllättäen vuonna 2013, mutta ehti kerätä arvostusta: sen tuotantoa kehuttiin muun muassa arvostetuissaThe Wire ja Pitchfork -julkaisuissa (Rumba). Paavoharju soitti Roskildessä (Savon Sanomat), ja viimeisenä tuotantonaan kollektiivi teki levyn, jossa olimukana muun muassa Paperi-T (Rumba).

Ne eivät ole vähäisiä saavutuksia bändille, jonka ensimmäisellä levyllä ei ollut esittäjätietoja ja jota ulkomainen media ehti luulla jonkinlaiseksiuudelleensyntyneiden, musikaalisten kristittyjen metsäläisten lahkoksi (Rumba).

Paavoharju nauttii yhä kulttimainetta, mutta Ainala on siirtynyt jo seuraaviin pakkomielteisiin.

CV:n perusteella on erikoista, ettei Ainalaa tunneta Suomessa laajemmin.

Tosin hänen teoksiinsa on saattanut törmätä, tiesipä sitä tai ei. Unien Savonlinna -teos oli näytillä Kiasmassa, ja museossa on parhaillaan esillä Ainalan, Dzamil Kamangerin ja Kalle Hammin teos Emigranttitarha. Unien Savonlinna on nyt Alankomaissa, mutta Ainala ei muista tarkalleen, missä.

– Jossain Vleeshalissa, isossa taidenäyttelyssä, hän toteaa.

Sitäkään hän ei vienyt Vleeshaliin itse, vaan teos pyydettiin sinne.

Mitä asiaa Lauri Ainalalla on?

Me olemme toinen voima / ensimmäinen väistyvä / vaan kun tulee kolmas voima / on loppu lähellä.

– Paavoharju kappaleessaan Tattarisuo 1931

Jos Ainalaa ei ainakin epäile jonkinlaiseksi salatiede-esoteerikoksi, on puusilmä. Taiteilijaa on tituleerattu haastatteluissa muun muassa "nuhruiseksi uskovaiseksi" (Helsingin Sanomat), mutta Ainala itse kieltää olevansa varsinaisesti kristitty. Hän on kirkosta eronnut, uskonnollisen lapsuuden elänyt seurakuntanuori.

Mutta miksi nyökkäyksiä salatieteisiin löytyy hänen töistään niin paljon, että niskat kipeytyvät?

Esimerkiksi näin: Ainala julkaisi soolokappaleen nimeltään Le Droit Humain (erään vapaamuurariyhdistyksen nimi!); elokuvaprojekteissa hillutaan ristin kanssa hylätyssä taloissa ja vilautellaan pentagrammeja (satanistis-kristillisellä kuvastolla leikittelemistä!); Paavoharjulla on kappale nimeltään Tattarisuo 1931 (Tattarisuon silpomistapaukseen liittyvällä mustan magian mielleyhtymällä pelaamista!).

Ilmiselvää salatieteillä ja sen merkityksillä hassuttelua, eikö?

Ainalaa tenttaus huvittaa. Häntä yllättää se, että pentagrammit yhdistetään edelleen Saatana-juttuihin.

– Symboleita on hauska käyttää, koska ihmiset antavat niille niin vahvoja merkityksiä. Itse en anna, hän toteaa.

Yksi Ainalan merkityksillä huvitteleva projekti on nimeltään Savonlinnan palvojat. Se syntyi Facebook-kiistasta.

Pari vuotta sitten Ainala löysi Facebookista mukavankuuloisen ryhmän: Savonlinna sydämessä – Sydän Savonlinnassa. Hän liittyi ryhmään ajatellen, että kyseessä on kaupunkilaisten yhteinen ryhmä, johon voi vapaasti laittaa omia kuvia.

– Missään siellä ei sanota, ettei ryhmä olisi sellainen, Ainala huomauttaa.

Hän julkaisi ryhmään kuvia Tuotteesta ja Densopöksästä ajattelematta, että niissä olisi mitään pahaa tai provosoivaa. Ainalan mukaan kuvat saivat kuitenkin nopeasti negatiivisia kommentteja. Kuvia myös poistettiin.

Hän tuli siihen tulokseen, että ryhmä ei ole yhteiskäyttöön tarkoitettu, ja pitää sitä Savonlinnan brändäyksenä paikallisten yritysten hyväksi.

– Sillä jotenkin kiillotetaan kaupungin kuvaa. Että kyllä tämä on niin ihana ja mahtava, ja taas on sadas kuva Olavinlinnasta, Ainala arvioi kyllästyneenä.

Sittemmin hän on saanut ryhmästä potkut.

Sydän Savonlinnassa -sivun ylläpitäjä vahvistaa, että Ainalaa on estetty julkaisemasta sivulla. Syynä ovat lukuisat julkaisut, jotka olivat ylläpitäjän mielestä täysin asiattomia. Lisäksi hän kertoo, että kyseessä on yksityisen ihmisen ylläpitämä positiivinen harrastesivu – ei kaupungin.

Tästä hankauksesta syntyi Savonlinnan palvojat.

Se oli alun perin Ainalan luoma Facebook-ryhmä, johon hän laittoi provosoivaakin kuvamateriaalia.

– Vastalauseena Savonlinna sydämessä -ryhmälle, Ainala sanoo.

Hän tyrskähtelee jälleen. Provosoiva kuvamateriaali sisälsi muun muassa oksennusta, viinapulloja ja "kaikenlaista" mitä mieleen tuli.

Savonlinnan palvojat alkoi kerätä satapäin porukkaa. Ryhmälle tehtiin logo, jossa on pässinsarvet, pentagrammi ja numeroita.

– Logossa voisi olla piirrettynä vaikkapa tällainen paskaläjä, Ainala sanoo tyrskähdellen ja piirtää ilmaan sormella.

Tosin hän arvelee, ettei paskaläjä symboloisi ihmisille niin paljoa kuin pentagrammi.

Ainala on antanut Savonlinnan palvojat -ryhmässä eri ihmisille ylläpito-oikeuksia, joten sisältöä tulee kirjavalta joukolta.

– Sinne on välillä tullut sisältöä, jota miekin olen katsonut ja todennut: "Ei helevetti", Ainala sanoo ja repeilee nauruun.

"Ei helevetti" -osastoon kuuluu symboli, jonka Ainalan kaveri viilsi jalkaansa kännissä. Viiltokuvassa on Savonlinna sydämessä-ryhmän logo: sydän, josta kasvavat Olavinlinnan tornit.

Savonlinnan palvojat otti tunnuksen omaan käyttöönsä, mutta ylösalaisin käännettynä.

– Ne kaksi tornia ovat jalat, ja kolmas torni on kuin paskapökäle, joka tulee perseestä, Ainala selittää.

Taiteilijan asiallinen tyyli kakanhajuisten juttujen äärellä alkaa naurattaa. Samalla valkenee, miksi Ainalaa ei näy gallerioissa eikä salongeissa, joissa taiteilijat yleensä tekevät itseään tunnetuksi.

Häntä ei selvästikään kiinnosta lohileipien mutustaminen Savonlinnan oopperajuhlien väliajalla, vaan ennemmin satanismikuvastolla piikittely, huolestuttavat hylätyt rakennukset ja henkinen vastarannan kiiskeily, josta paisuu kollektiivisia taideteoksia.

Ne löytävät yleisön ja innostuneita kriitikkoja ilman lohileipiä.

Sittemmin Savonlinnan palvojat on levinnyt Facebook-ryhmästä projektiksi ja kollektiiviksi. Se on paitsi Ainalan viimeisimmän elokuvan, myös hänen levynsä nimi.

Ainala tekee myös muutamien henkilöiden kanssa erilaisia rakenteluprojekteja, jotka menevät Savonlinnan palvojien piikkiin. Sellainen oli esimerkiksi Mallastemppeliksi nimetty julkinen ja luvattomasti rakennettu metsäsauna (Voima), jonka Ainala joutui vastikään purkamaan. Kaupungin rakennusvalvonta kunei ollut suotuisa vuoropuhelulle asiasta (Itä-Savo).

Hän rakentaa saunaa parhaillaan Savonlinnassa, mutta ei tarkenna, missä.

Aikaisemmin Ainala on rakentanut saunan muun muassa Helsingin Tattarisuolle. Esoteriatuntosarvet saattavat värähdellä, mutta taustalla on silkka käytännöllisyys: Ainala asui aikaisemmin perheineen Tattarisuon lähellä. Sauna löytyy yhä jostain päin soista pöpelikköä. Senkin tarkka sijainti jää mysteeriksi.

Taiteilijan statuksesta huolimatta Ainala ei tunne itseään Savonlinnan kaupungin kultapojaksi. Mitään erityistä kiitosta ei projekteista ole herunut.

– Suhtautuminen on kylmän asiallista, mutta ei vihamielistä, hän toteaa.

Niin, siitä Savonlinnasta.

Savonlinnan palvojat -elokuvassa kuullaan pätkä Joose Keskitalon kappaleesta Pidä varasi kun saavut Savonlinnaan. Se menee näin:

Kaikki kaupungit muistuttavat toisiansa, niiden mitättömät erot, näennäisiä. Vain yksi on aito ja muut kopioita, vailla oikeita merkityksiä. (...) Ole vaiti kun saavut Savonlinnaan.

Ainalalla ja hänen yhteistyökumppaneillaan on raskaan sarjan pakkomielle kaupunkiin. Se ei mene kotiseuturakkauden piikkiin.

Pikemminkin Ainala kuulostaa siltä, kuin olisi Savonlinnalle jollain tavalla henkisellä tasolla vastuussa. Hän vaikuttaa jonkinlaiselta Batmanin ja Jokerin risteytykseltä: Savonlinnan hiljaiselta, mutta arvaamattomalta ja kaoottiselta vartijalta.

Ainala kokee, että rakentaa teoksillaan omaa maailmaa, jonkinlaista mielikuvituspaikkaa. Niiden kautta Savonlinnasta saa tyystin erilaisen kuvan kuin muista lähteistä saisi.

Lisäksi hän saa ideoita asioiden vastustamisesta. Kun Savonlinnaa ankeutetaan purkamalla vanhoja rakennuksia, Ainalaa hirvittää.

– Se vituttaa niin paljon, että pitää tehdä jotain ihan muuta.

"Nyt, ei perkele"

Ainala voisi varmasti olla toisenlainen taiteilija. Sellainen, joka kieltäytyy selittämästä töitään tai kertomasta motiiveistaan ja taustoistaan ja pyrkisi kontrolloimaan julkisuuskuvaansa.

Sen sijaan Ainala huolehtii lähinnä siitä, näyttääkö hän täysin “spurgulta” valokuvissa, sillä niin on kuulemma käynyt erään aiemman haastattelun yhteydessä. Lisäksi Ainala nauraa omista jutuista kertoessaan niin usein ja riemulla, että on vaikea kuvitella häntä pahantahtoiseksi.

Se on kiinnostavaa ottaen huomioon, että Ainala saa intoa kaupungille päänaukomisesta. Tosin hän vakuuttaa, ettei tee asioita pelkästään provosoimisen takia tai ärsyttääkseen.

Savonlinnalaiset, jotka löytävät hänen teoksiensa luo – kuten Mallastemppeliin – ovat ottaneet ne Ainalan mukaan myönteisesti vastaan. Ikäviä kommentteja tulee lähinnä internetissä.

Silloin Ainalaa harmittaa suvaitsemattomuus hänen teoksiaan kohtaan.

– Mutta se myös provosoi tekemään vain enemmän. Siitä tulee olo, että nyt, ei perkele, hän sanoo ja tirskahtaa sanojen välissä.

– Tehdään joku vielä paljon härskimpi juttu.

Kaksi vuotta sitten alkoi jälleen eräänlainen kapinallisten vastaisku Savonlinnan kaupungille, tällä kertaa Ainalan ystävän, kuvataiteilija Ville Löppösen taholta.

Se oli Savonlinnan Uusi Taidemuseo -niminen projekti. Kyseessä ei ole rakennus, vaan ryhmä, joka järjestää erimuotoista taidetta tarjolle maksutta. Se on vastalause sille, että kaupungissa ei ole lainkaan taidemuseota eikä Ainalan mukaan edes kaupungin ylläpitämää galleriaa.

Savonlinnan Uusi Taidemuseo kulkee nimellä SLUT. Lyhenne tarkoittaa englanniksi lutkaa ja ruotsiksi loppua, mikä oletettavasti sopii Ainalalle mainiosti.

Savonlinnan kulttuuripuoli ei vastusta projektia: kaupungin kulttuurijohtaja Outi Rantasuo suhtautuu SLUTiin sangen myönteisesti, vaikka kuuleekin tapahtuman nimessä kritiikkiä kaupunkia kohtaan.

– Erityyppisiä kulttuuri-ilmiöitä tarvitaan. Ne herättelevät ihmisiä, Rantasuo toteaa.

Tänä vuonna Ainala oli SLUTin taiteellinen johtaja ja kuraattori yhdessä Joose Keskitalon kanssa (Itä-Savo). Mukana on aikaisemmin ollut esimerkiksi nykysirkusta, runoutta ja kokeellista teatteria.

– Tänä vuonna oli rehvakkaampi ohjelma, Ainala huomauttaa.

Siihen kuului muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivistä tutun Kalevi Helvetin kauhupiirroksia, Jan Ijäksen videoteos jossa on kolme tanssivaa uusnatsia, ja Heidi Hemmilän eli Hemuloordin videoteos, jossa piirretty penis kertoo hampurilaisravintolassa panemisesta.

Mitä Lauri Ainala aikoo tehdä seuraavaksi?

Tietokoneelta lähtee soimaan kappale. Se kuulostaa surumieliseltä, kadotettujen sielujen voihkinnalta, hypnoottiselta ja haikealta.

Kyseessä on yksi Ainalan apurahateoksista: Harmaa getto -kollektiivin levy, jonka pitäisi ilmestyä Svart Recordsin kustantamana marraskuussa. Ainala on tehnyt kappaleisiin raakapohjat, joiden pohjalta muut tekijät työstävät niitä eteenpäin.

Hieman elähtäneeltä pöytätietokoneelta on turha etsiä virtaviivaista musiikinteko-ohjelmaa. Ainala suosii Cool Edit Prota, joka näyttää Mauno Koiviston aikaiselta ilmaisohjelmalta.

Sitä ei parane aliarvioida. Todennäköisesti juuri vastaava kikkailun puute teki Paavoharjustakin kulttisuosikin.

Ainala kertoo, ettei tekninen osaaminen ole hänen vahvin lajinsa. Hän tekee silti.

Pakkomielteisyys tuottaa tulosta.

Tieto Ainalan lukuisista teoksista ja valtavasta työmäärästä alkaa jo sakkaamaan aivoissa. On silti parempi venyttää silmäluomet auki ja nähdä loputkin projektit. Ehkä tiedossa on toinenkin ruumis, tai vaikka uuden kultin perustaminen – mistä sitä tietää.

Ainala kertoo raivaavansa tilaa kirjan kirjoittamiselle paikassa, jota hän kutsuu "ranchiksi". Sinne pitää ajaa tovin, ja Ainala pyytää jälleen, ettei tarkkaa sijaintia kerrota.

Sekä Ainalan rakentamissa saunoissa että ranchissa on eräänlainen sisäpiirin leima. Niistä tietää, jos tietää, ja tietävä löytää perille tarvittaessa.

Ranch on tontti, jossa on omakotitalo, suuri navetta ja kosolti pihaa. Pihan reunalla juoksee muutama autoa säikähtänyt kukko, ja ne piiloutuvat metsään. Ainalan mukaan kukot kuuluvat talon vuokralaiselle, Jouni-nimiselle henkilölle, joka asuu navetassa ja syö kukot.

Pihalla seisova omakotitalo oli Ainaloiden koti vielä joitakin vuosia sitten. Se on täynnä tavaraa, vuokralaisen kiljupulloista tekemästä installaatiosta lastenleluihin ja Playstationiin.

Ainala on juuri aloittanut Orpokotijuhlat part 2 -nimisen teoksen työstämisen. Se on jatkoa hänen Orpokotijuhlat Saarella -nimiselle soololevylleen. Levyllä sekoitettiin uukuniemeläisyytenä tunnetun herätysliikkeen virrenveisuuta nykyaikaisempiin äänimaisemiin (Soundi).

Kakkososa tulee Ainalan mukaan olemaan jotain aivan muuta, mutta hän ei tiedä vielä itsekään, mitä tai missä muodossa.

Ranchissa on rauhallisempaa tehdä töitä kuin kotona, ja Ainala rentoutuu vanhassa talossa. Hän siemailee energiajuomaa tölkistä ja rummuttaa hajamielisesti reisiinsä. Sitten hän poimii lukemattomien esineiden pinoista Raamatun ja alkaa lukea ääneen. Sitä kestää minuuttitolkulla, sillä Ainala on paitsi innostunut, myös huvittunut.

Raamattu on samankaltainen kuin se versio, jota hän luki lapsuudessaan. Kyseessä on painos, jossa on tekstin lisäksi jakeiden selityksiä, ja niitä Ainala pitää selvästi säilyttämisen arvoisina – vähintäänkin hupimielessä.

Tontin pihalla on hylätty vihreä auto. Kun katse kulkeutuu sitä kohti, Ainala toteaa:

– Sekin on sauna.

Autosauna on täynnä kaljatölkkejä, mutta tyhjänä sinne mahtui kolmekin löylyttelijää.

Itse asiassa Ainala toivoo, että Suomi olisi täynnä itsetehtyjä julkisia saunoja. Ei tarvitsisi kuin tökätä sormella karttaan ja lähteä löylyihin juuri sinne, minne mieli tekee.

– Toivoisin, että ihmiset alkaisivat tekemään kaikkea vähän erilaista. Ei todellakaan tarvitse tehdä samaa kuin mie, mutta ehkä työni inspiroi ihmisiä tekemään sellaista, mikä heitä huvittaa, Ainala sanoo.

Niin Ainala on itse toiminut. Normaalielämään sopeutumaton mies rakensi oman vaihtoehtoisen maailmansa mielensä mukaan. Se koostuu hylätyistä taloista, saunoista, Savonlinnan palvonnasta ja anarkiasta.

Eikä Ainalalla ole muuta paikkaa, mihin mennä.

– Omat viritelmät – saunat ja tämä ranch – ovat tärkeitä, koska mitään vanhoja paikkoja ei enää ole jäljellä. Ei suvun paikkaa, ei lapsuudenkotia, ei mitään.

Ainalan esitellessä navetassa olevaa toista saunanalkua alkaa kova ropina. Rankkasade yltyy.

Ainala kiroilee ja päättää palata vielä ranchin talon suojiin puuhastelemaan. Raivattavaa riittää, mutta apurahaa on jäljellä vielä vajaat puolitoista vuotta.

Jos ideat loppuvat, hän ei edes haluaisi apurahaa. Se olisi liian ahdistava tilanne. Ainala palaisi mieluummin työttömäksi työnhakijaksi.

– Voisin hakea hautausmaalle töihin, tai olla vaikka parkkipirkko, hän toteaa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkaa hymyillen:

– Tietenkin johtaja.

Ainala katoaa ranchin uumeniin ja jättää energiajuomatölkin muiden tölkkien joukkoon ikkunalaudalle.

Kaupungista poispäin ajaessa tulee vastaan kyltti:

Savonlinna – Tervetuloa uudelleen.

Polkupyöräily on elinikäinen taito, joka ei unohdu. Ei myöskään se, kuka taidon opetti. Näin totesi eräs pyöräilemään oppinut maahanmuuttajanainen Fabrizio Turcille.

Hän on yksi Pyöräliiton järjestämän alkeiskurssin opettajista eli koutseista Joensuussa. Kurssin tarkoituksena on opettaa pyöräilytaidottomia maahanmuuttajia pyöräilemään.

Kurssit ovat osa Veikkauksen rahoittamaa Maahanmuuttajat pyörille -hanketta, jonka myötä alkeiskursseja on järjestetty jo 40 ympäri Suomen.

Lähes kaikki kurssin suorittaneet ovat naisia, vaikka osallistumista ei rajoiteta sukupuolen perusteella. Syynä on todennäköisesti se, että maahanmuuttajien lähtömaissa miehille pyöräily on sallitumpaa.

– Olen kuullut myös, että miehet eivät uskalla kertoa, etteivät osaa pyöräillä. Tämä on tosin vain oma arvioni, Pyöräliiton projektipäällikkö FedericoFerrara sanoo.

Maahanmuuttajanaiset kohtaavat kurssilla pelkonsa

Ferraran mukaan monella kurssille saapuvalla naisella on pelkoja pyöräilyä kohtaan. Taustalla voi olla kulttuurisia tabuja tai sitten paha kaatuminen, josta on jäänyt pelko pyöräilyä kohtaan.

– Yli puolet sanoo kurssin alussa, että ei tästä tule mitään. Pikku hiljaa tulee kuitenkin onnistumisen tunteita ja emotionaaliset lukot aukeavat, hän sanoo.

Onnistumisten myötä kurssilaisten itsetunto kasvaa ja pyöräily alkaa sujua.

– Tuntuu, että heille tulee pari senttiä pituutta lisää, Ferrara sanoo.

Kursseilla 300 maahanmuuttajaa 35 eri maasta

Kurssitovat Ferreran mukaan olleet kysyttyjä, ja siksi toimintaa ollaan laajentamassa entisestään.

Hänen mukaansa alkeiskurssin on suorittanut nyt runsas 300 maahanmuuttajaa, jotka ovat edustaneet 35 eri kansalaisuutta.

– En pidä tarkkaa kirjaa, mutta suurin osa on Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maista, hän kertoo.

Alkeiskurssi koostuu kahdesta 90 minuutin opetusjaksosta, joilla pyöräilyä opetetaan kirjaimellisesti kädestä pitäen. Ferraran mukaan lähes kaikki oppivat kurssin aikana pyöräilemään vähintään lyhyitä matkoja suljetussa tilassa, kuten parkkipaikalla.

Pyöräily oli aiemmin vain haave

Joensuun kurssille osallistuu myös Marokosta Suomeen muuttanut RahmaElYounoussi. Hän kertoo pyöräilemisen olleen aiemmin vain haave, sillä kotimaansa kulttuurissa naisten pyöräily ei ollut tavallista.

Kurssilla El Younoussi on päässyt ensimmäistä kertaa elämässään pyörän satulaan.

– Olen todella iloinen, hän sanoo.

El Yonoussi etenee pyörällä vielä potkimalla maasta vauhtia. Pyöräliiton koutsit kuitenkin kannustavat vieressä El Yonoussia siirtämään jalkojaan polkimille.

Koutsina toimivan Fabrizio Turcin mukaan juuri osallistujien itsetunnon kohottaminen on teknisten neuvojen lisäksi tärkeää. Kannustaminen on tärkeää erityisesti jännittäjille

– On tärkeää kertoa heille, että kyllä he pystyvät ja esimerkiksi kaatuminen on sallittua, hän sanoo.

Polkemalla osaksi suomalaista yhteiskuntaa

Polkupyöräilyllä voi olla iso vaikutus maahanmuuttajien arkipäiväiseen elämään. Projektipäällikkö Ferreran mukaan moni maahanmuuttajanainen on kertonut kurssin auttaneen heitä itsenäistymään.

– He ovat esimerkiksi voineet mennä kauppaan ilman miestään tai pyöräretkelle perheen kanssa, mikä aiemmin ei ole ollut mahdollista, hän sanoo.

Ferraran mukaan kaikkien maahanmuuttajanaisten asema ei ole yhteiskunnassa kovin vahva. Monella on myös taloudellisia ongelmia, joten bussin käyttö tai auton omistaminen voi Ferraran mukaan olla liian kallista.

– Pyöräily voi auttaa esimerkiksi työpaikan haussa. Pyöräilytaito tukee maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, hän sanoo.

Lue lisää:

Maahanmuuttajien pyöräilykurssille osallistunut Nora Kodi: Pyöräilen joka päivä

Nuori Anne Helenius oli untuvikkona vanhempiensa omistaman baarin tiskin takana vuonna 1979. Äiti osoitti erästä kanta-asiakasta ja sanoi, että tuolle et enää myy.

Epävarma myyjätär teki työtä käskettyä ja eväsi anniskelun Seppo Makkoselta.

– Sanoin, että ei siinä mitään. Vaihdan baaria, menen VPK:n baariin. Hänen isänsä hermostui, kun porukka alkoi lähteä perässäni, muistelee Makkonen.

Isä oli Matti Helenius, turkulaisen Raunistulan kaupunginosan korttelipubin isäntä.

Makkonenkin oli taas tervetullut seuraavana päivänä Masan Baariin, ja niin vain kävi, että Seppo ja Anne Makkosesta tuli lopulta aviopari.

Baarinpitäminen kävi liian raskaaksi

Välillä Anne Makkonen ehti käväistä muissakin hommissa, mutta elokuusta 1997 hän on jatkanut vanhempiensa työtä.

Nyt Masan Baarin ikkunaan kuitenkin on ilmestynyt monien tyrmistykseksi lappu, joka kertoo paikan sulkeutuneen. Asiakkaita kiitettiin menneistä vuosista.

Anne Makkonen kertoo päätöksen olleen oma. Vuokraisäntä olisi ollut halukas pitämään baarin talossa, vaikka kylillä muuta huhutaankin. Jatkajaa baarille ei ole ainakaan vielä löytynyt.

– Burnout varmaan iski, ei jaksanut enää. Tätä on nyt tehnyt yli 30 vuotta, niin tuli vaan olo, että nyt pannaan pillit pussiin ja sillä siisti, miettii Anne Makkonen.

Baarinpitäminen on kokonaisvaltaista työtä, jossa kelloa ei katsota.

– Kyllä siinä antaa itsestään kaiken, kun melkein joka päivä täällä on. Vaikka olisi vapaapäiväkin, niin aina tulee tekemään asioita, sanoo Makkonen.

Uskollisia asiakkaita kyllä olisi riittänyt. Vuosikymmeniä käyneiden kanta-asiakkaiden ohella baariin on löytänyt tiensä nuorempikin väki.

Monen etsittävä uusi olohuone

Hiljentyneen baaritiskin takana siivoilee baarimikko Ari Virtanen. Hän liittyi puolivahingossa henkilökuntaan 21 vuotta sitten; alun perin mies tuli asiakkaaksi heittämään dartsia ja pelaamaan biljardia.

– Eihän tässä itsekään enää ihan tuore poika ole, niin onhan tämä outoa. Mutta on oikeasti hyvin paljon ihmisiä, joille tämä on ollut olohuone, miettii Virtanen.

Virtanen on ylpeä, että on saanut olla osa kaupunginosan omaa baarikulttuuria. Retrohenkinen ja boheemi ilmapiiri on vetänyt puoleensa myös taiteilijoita, ja esimerkiksi M.A. Numminen on noteerannut paikan Baarien mies -kirjassaan.

– Lähiöbaareja tarvitaan ehdottomasti. On paljon yksinäisiä ihmisiä, joille ainut paikka on mennä baariin, siellä on ystäviä. Kyllä baarissa oleminen aina yksinolon voittaa, sanoo Ari Virtanen.

Kaupunginosan oman korttelipubin katoaminen onkin vetänyt monet mietteliäiksi.

Yksi heistä on Tomi Aaltonen, jolle baari on ollut luontainen paikka tulla lukemaan päivän lehdet kotimatkalla. Särpimeksi on saanut kahvia, vissyä, vettä – joskus lonkerokin maistuu raskaiden satamaduunien jälkeen.

– Täällä on ollut tosi hyvät ystävät, saa jutella ihmisten kanssa. Mutta on saanut myöskin istua rauhassa. Jos haluaa lukea lehden, kukaan ei häiritse, sanoo Aaltonen.

Kortteli- ja lähiöpubeilla on monasti maine häiriöiden tyyssijana, mutta ainakaan Tomi Aaltonen ei muista yli kymmenen vuoden ajalta nahinoita Masan Baarissa.

– Tälläkin baarilla on varmaan ollut aika hurja maine joskus kauan aikaa sitten, mutta se on muuttunut ihan täysin. Mielestäni on aika vanhanaikainen käsitys, että pubit olisivat rähinäpaikkoja.

Vain valuutta ja hinnat ovat muuttuneet

Raunistulan kantabaarin historia ulottuu aina 1950–60-lukujen taitteeseen.

Seppo Makkonenkin oli baarin asiakas jo kauan ennen Heleniusten aikaa. Hän muistelee olleensa toinen tai kolmas asiakas tiskin takana, kun keskiolut vapautui.

– Keskiolut maksoi 92 penniä silloin vuonna 1969. Baarissa ei ole oikeastaan muuttunut mikään. 70-luvun asiakasporukka on pysynyt aika tiiviisti koossa. Muutama on lähtenyt tuonne ylös.

Anne ja Seppo Makkonen muistelevat, että tiloissa toimi muun muassa Lounasbaari ja Rauni-baari. Jälkimmäiseen isä Matti Helenius tuli ovimieheksi ennen kuin alkoi pyörittää kuppilaa omalla nimellään.

Masan Baarissa valinnut kaurismäkiläinen tunnelma on vetänyt myös nuoria retro-henkisiin iltamiin, joissa asutkin ovat olleet menneiltä vuosikymmeniltä.

Osa muistoista on jo lähtenyt asiakkaiden matkaan. Seinillä erottuvat vaaleat laikut kertovat, missä vielä reilu viikko sitten oli taulun paikka.

Moniin tauluihin oli ikuistettuna baarin omia biljardi- ja tikkajoukkueita. Mittavat pokaalikokoelmat kiiltelevät vielä baaritiskiä kiertävällä ylähyllyllä.

– Vuosien saatossa Masan Baari on tullut tikkapiireissä tunnetuksi Ruotsia ja Englantia myöten, sanoo Anne Makkonen.

Hänen miehensä kehuu Masan Baarin joukkueiden menestyneen mainiosti vuosikymmenten varrella.

– 80-luvulla Masan Baarin tikkakerho Suomen parhaimpia kerhoja. Täällä oli monta maajoukkueheittäjää ja Suomen mestaruuksia vaikka kuinka paljon.

Baarielämä ei olekaan pelkkää oluen kanssa läträämistä, ja kanta-asiakkaat ovat pitäneet yhtä anniskelualueen ulkopuolellakin.

– Olemme käyneet paljon jalkapallomatseissa ja pelaamassa pienoisgolfia. Kyllä täällä selviäkin päiviä on, hörähtää Seppo Makkonen.

Haikeus iskee niin asiakkaisiin kuin omistajaankin

Baarin joukkueissa mukana ollut Tomi Aaltonen on monen muun tavoin mietteliäs, mistä nyt löytää uuden olohuoneen. Porukka kyllä aikoo jatkossakin pitää yhteyttä tavalla tai toisella.

– Turku on kyllä kaivannut tätä paikkaa, luulisin. Tässä kun on miettinyt muutaman päivän kotona, niin baari on ollut tärkeä juttu. Suru on puserossa, tosi ikävä, sanoo Aaltonen.

Anne Makkoselle muutos on varmasti suurin. Neljän vuosikymmenen jälkeen elämä ei enää pyörikään aamuvarhaisesta yömyöhään baarin parissa, kunhan loppusiivoukset saadaan tehtyä.

– Olen viettänyt enemmän aikaani täällä kuin kotona. Kyllä varmasti hyvin, hyvin haikea mieli tulee, kun avaimet luovuttaa viimeisen kerran.

Kaunis Veera -veistos nousi Lappeenrannassa puheenaiheeksi 50 vuotta sitten. Vitsiniekat ovat aikojen saatossa naljailleet, että mahtaako mitään veistosta edes olla olemassa.

Nyt ollaan jo hyvin lähellä, sillä tänä syksynä Kaunis Veera vihdoin asettuu lopulliselle paikalleen sataman tuntumaan.

Tarkkaa ajankohtaa teoksen julkistamiselle ei edelleenkään ole voitu määritellä, sillä veistosta ympäröivän vesialtaan rakentaminen on vasta alkuvaiheessa. Kaupunki aloittaa altaan pohjatyöt ja reunakiveyksen tekemisen sataman viereisessä Kasinon puistossa syyskuussa. Tavoitteena on, että koko teos on rakennettu valmiiksi tämän vuoden puolella.

Vielä alkukesästä kaupungissa haaveiltiin, että vesialtaan ja pronssiveistoksen yhdistävä teos julkistettaisiin juhlallisesti Lappeenrannan 370-vuotisjuhlien yhteydessä syyskuun alussa. Kesän aikana kävi selväksi, että aikataulu on liian tiukka.

Taiteilija on valmis kovaankin kritiikkiin

Itse Veera eli runsaan kahden metrin korkuinen pronssista valettu naisfiguuri on odotellut valmiina jo pitkän aikaa. Teoksen valmistanut kotkalainen kuvanveistäjä Markku Hirvelä suhtautuu edessä olevaan teoksen julkistukseen tyynesti.

– Jokainen katsoja tulkitsee taideteosta omalla tavallaan, ja hyvä niin. On hienoa, jos ihmiset ovat kiinnostuneita taiteesta ja keskustelevat siitä, Hirvelä sanoo.

Hän lisää olevansa valmistautunut kaikenlaiseen palautteeseen mutta paheksuu sitä, jos mielipiteitä kirjoitellaan nimettömänä lehtien tekstiviestipalstalle tai sosiaaliseen mediaan.

– Minua ei haittaa vaikka kritiikki olisi kovaakin. Mutta lähden siitä, että kritiikki on esitettävä omalla nimellä ja sen on oltava ammattitaitoista ja perusteltua, Hirvelä painottaa.

Hänen mukaansa olisi äärimmäisen huolestuttavaa, jos Veera-veistoksesta tai taiteesta yleensä ei syntyisi keskustelua.

– Jos ei ole keskustelua, eläisimme totalitarismissa, Hirvelä lausahtaa.

Markku Hirvelä on pitkän linjan kuvanveistäjä. Yksi hänen tunnetuimmista julkisista teoksistaan on kotikaupunki Kotkan veistospromenadilla sijaitseva, kahta ilvestä esittävä "Yökulkijat".

– Taiteen tehtävä on herättää kysymyksiä ja kyseenalaistaa vallitsevia arvoja, Hirvelä kertoo ajatuksistaan oman ammattinsa merkityksestä.

Kaunis Veera herättää intohimoja

Veera-figuuri veistoksen aiheena on ollut intohimoja herättävä puheenaihe Lappeenrannassa jo yli 50 vuotta sitten. Yleisradion arkistosta löytyy Kamera kiertää -niminen ohjelma vuodelta 1967, jossa esitellään Veera-aiheista patsasideaa. Ohjelmassa kerrotaan myös suunnitelmasta rahoittaa patsas kaupunkilaisilta kerättävällä Veera-verolla.

Myös Hirvelän Kaunis Veera on veistos, josta on riittänyt puhuttavaa vuosiksi. Keväällä 2015 hätkähdytti uutinen, että yksityishenkilö, liikemies Ossi Vilhu haluaa lahjoittaa kaupunkilaisten iloksi arvokkaan taideteoksen.

Lahjoittaja vertasi teosta merkittävyydeltään Helsinkiin 1908 pystytettyyn merenneitoveistokseen Havis Amandaan. Sen rahalliseksi arvoksi on ilmoitettu noin 100 000 euroa.

Syksyllä neljä vuotta sitten uutisoitiin, että Lappeenrannan kaupungilla, Museovirastolla ja teoksen lahjoittajalla menivät sukset ristiin veistokselle sopivasta sijoituspaikasta. Lahjoittaja ja taiteilija ilmoittivat vetäytyvänsä hankkeesta, jos heidän mielipidettään sijoituspaikasta Raatihuoneen puistossa ei kunnioiteta.

Sen jälkeen Veera vetäytyi julkisuudesta, kunnes keväällä 2018 keskustelu teoksen kohtalosta käynnistettiin uudelleen. Silloin kaupunki kertoi yrittävänsä vielä kerran löytää teokselle paikan. Kaikkien osapuolten hyväksymä sijoituspaikka Kasinon puistossa vahvistui viime keväänä.

Veera-neidolla ei ole yhtä ainoaa mallia

Kuvanveistäjä Markku Hirvelä aloitti oman Veeransa muotoilun savikimpaleesta, joka oli noin 250 kilon painoinen. Työvaihe oli taiteilijan mukaan yksi pitkän prosessin hauskimmista.

Hänellä oli tavoitteena löytää aidon kokoiselle savihahmolle muoto, josta välittyisi nuoruus, iloisuus, raikkaus ja vilpittömyys.

– Kaiken lähtökohtana oli ajatus pysäytetystä liikkeestä, josta syntyy energinen tunnelma. Sitä lähdin hakemaan erilaisten kokeilujen kautta.

Hirvelän mukaan Veera-veistoksen naishahmo on yhdistelmä useita malleja. Hän kertoo pyytäneensä malliksi moniakin nuoria naisia. Osa suostui, osa kieltäytyi.

– Itseasiassa lopputulos on kooste erilaisista malleista. Yhdistelin taiteilijan vapaudella eri puolia eri malleista. Onkohan noin neljä eri mallia, joita olen lopullisen hahmon etsimisessä käyttänyt, Hirvelä kertoo.

Savihahmon muovaamiseen Hirvelä arvioi käyttäneensä noin vuoden.

– Ne ovat täysiä työpäiviä. Kuvanveistäjän työ on hidasta käsityötä, Hirvelä kuvailee..

Neito valettiin neljässä osassa

Savimallin muovaamisen jälkeen alkoi moniosainen valumuotin valmistamisen työvaihe. Se on Hirvelän mielestä kuvanveistäjän työssä kaikkein stressaavinta.

– Jos yksikin työvaihe menee pieleen, niin kaikki on aloitettava alusta.

Kaunis Veera -veistoksen pronssivalu onnistui onneksi ilman suuria vastoinkäymisiä. Veistos on valettu neljässä osassa, ylä- ja alavartalo omina kappaleinaan, molemmat kädet erikseen. Valun jälkeen osat hitsattiin yhteen ja alkoi monivaiheinen pintakäsittely.

Viimeiseksi Hirvelä patinoi veistoksen pronssipinnan vihertäväksi happokäsittelyillä. Sävy tulee syvenemään jonkin verran sään ja ajan vaikutuksesta.

Hirvelän teoksessa Kauniin Veeran figuuri on asetettu seisomaan teräksisen kämmenen päälle. Käsi toimii teoksessa myös osana suihkulähdettä, kun kämmenen läpi pumpattu vesi valuu hiljalleen sen reunojen yli alas.

Hirvelällä ei ollut aiemmin kokemusta veden käyttämisestä taideteoksen osana. Hän kertoo, että toimivan teknisen ratkaisun varmistaminen vaati monia kokeiluja.

– Saunassa olen metallinkappaleen kanssa monet kerrat testannut, miten veden saa valumaan haluamallani tavalla, Hirvelä kertoo.

Käytännössä testi sujui niin, että taiteilija suihkutti letkulla vettä eri tavoin rei'itettämiensä metallipalojen läpi. Se mikä toimi pienoiskoossa oli sen jälkeen saatava näyttämään samalta vielä oikeankokoisen teräskäden pinnalla.

Lappeenrannassa Kauniin Veeran suihkulähdettä ei laiteta solisemaan enää ennen talven tuloa. Sen sijaan taiteilijan ja kaupungin yhteisenä tavoitteena on ehtiä kokeilla vesiaiheen kaikkien osien toimivuus ennen talvitaukoa, niin että vihdoin keväällä uusi suihkulähde olisi heti säiden lämmetessä käyttökunnossa.

Silloin katsojalle tarjoutuu ensimmäistä kertaa mahdollisuus hahmottaa vuosia odoteltu moniosainen kokonaisuus sellaisena kuin taiteilija on ajatellut sen valmiina näyttävän.

Maailman isoihin kaupunkeihin muuttaa jatkuvasti enemmän väkeä ja yhteisestä liikkumistilasta tulee riitaa. Se näkyy jo nyt vihamielisyytenä autoilijoita kohtaan. Sama kaupungistumisen megatrendi on menossa myös Suomessa. Täälläkin riidellään jo.

Sydneyläisen New South Walesin yliopiston Transport and Road Safety -tutkimuskeskuksen professori Jake Olivier vieraili syyskuun alussa Suomessa opetustehtävissä. Amerikkalainen Olivier on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista liikenneturvallisuustutkijoista.

Professorin mukaan maailmanlaajuiset liikkeet, joissa ihmiset yrittävät saada kaupungit jälleen haltuunsa autoilta ja tehdä niistä vähemmän houkuttelevia moottoriajoneuvoille, ovat periaatteessa hyviä mutta eivät toimi käytännössä.

– Kukaan ei muuta käytöstään niin, että hänelle huudetaan. Sillä tavoin ihmisiä pelotellaan tai suututetaan. Kyllähän ihmisten täytyy liikkua ja päästä töihin. Jos yhdensuuntainen tunnin työmatka autolla muuttuu julkisilla kahden tunnin matkaksi, niin ei se asia sillä ratkea, että autoilijalle kerrotaan, ettei kaupunkiin ole enää autoilla asiaa. Näistä asioista meidän pitää keskustella sen sijaan, että näytetään autoilijoille keskisormea.

Olivier tietää, kuinka tunteita raastava aihe liikenne kaikkialla on. Joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä pitää kaupungeissa lisätä, mutta sen täytyy tapahtua kohteliaasti keskustelemalla ja perustua tutkittuun tietoon.

Jake Olivierilla tätä tutkittua tietoa on. Hän on viimeksi analysoinut 15 eri liikennetutkimuksen aineiston selvittääkseen, millainen riski jalankulkijoilla on kuolla liikenneonnettomuuksissa.

– Ajonevojen kuljettajat ovat se ongelma. Kun autoilijoita saataisiin siirtymään kevyeen ja julkiseen liikenteeseen, liikenneturvallisuus paranisi tuntuvasti.

40 on kaupunkien keskustoissa liikaa

Jake Olivier muistuttaa, että liikenneturvallisuus ei saa koskaan perustua politiikkaan. Intuitio saisi toimi päätöksenteon pohjana vain silloin, kun tutkittua tietoa ei ole. Mutta liikennettä tutkitaan paljon. Tiedosta se ei voi olla kiinni.

Olivieren tutkimusryhmän jäljiltä tiedetään muun muassa, että jo yhden kilometrin nopeuden lisäys törmäyksessä nostaa jalankulkijan kuolemanriskiä keskimäärin 11 prosenttia.

Esimerkiksi ajoneuvon törmätessä jalankulkijaan 30 kilometrin tuntinopeudessa kuolemanriski on viisi prosenttia. 37 km/h törmäysvauhdissa riski kuolla on jo 10 prosenttia. 50 prosentin kuolemanriski saavutetaan 59 km/h nopeudessa, 75 prosenttia 69 nopeudessa ja 90 prosenttia 80 kilometrin törmäysnopeudessa.

Professori painottaa, että törmäysnopeus ja nopeusrajoitus eivät ole sama asia. 30 nopeusrajoitusalueella hitaasti ajettaessa moni törmäys jää kokonaan syntymättä tai jos törmäys tapahtuukin, vauhti on ehtinyt jarrutuksessa hidastua niin paljon, että kuolemanriski jää vähäiseksi.

– Jos näkyvyys on hyvä, valaistusolosuhteet ovat kunnossa ja autoilijalle jää riittävästi aikaa jalankulkijan havaitsemiseen, on mahdollista, että 40 kilometrin nopeusrajoitus on kaupungissa ihan hyvä, Olivier sanoo.

Sen sijaan siellä, missä on jalankulkijoita, näkyvyys ei ole yhtä hyvä, valaistus ei ole riittävä, kadun varrelle on pysäköity autoja ja kääntyvää liikennettäkin on, pitäisi nopeusrajoituksen olla Olivierin mukaan 30. Ne ovat juuri niitä olosuhteita, joita Suomessa on kuukausikaupalla.

– En halua mitenkään olla negatiivinen, mutta ihmettelen, että Helsingissä tai muissa suuremmissa kaupungeissa kuten Tampere tai Turku, ei ole yleisesti 30 rajoitusta.

”Niin paljon todisteita ei olekaan, että kaikki vakuuttuisivat”

Nopeusrajoituksista ollaan montaa mieltä. Olivier saa usein lukea twitteristä, kuinka väärässä hän tutkimustuloksineen milloinkin on. Tutkija ymmärtää ihmisten reaktiot.

– Niin paljon todisteita ei olekaan, että kaikki vakuuttuisivat. Joillakin on niin suuri usko johonkin asiaan, ettei mikään määrä todisteita saa heitä muuttamaan mieltään.

Tilastotieteilijänä Olivier tietysti tietää, että kaikkeen liittyy aina epävarmuustekijöitä. Asiat eivät koskaan ole vain kyllä tai ei.

– Onhan se mahdollista, että auto törmää jalankulkijaan sadan kilometrin tuntivauhdilla ja tämä jää henkiin. Onhan sellaista tapahtunut, mutta todennäköisyys tällaiseen on häviävän pieni. Vastaavasti ihmisiä on kuollut 20-30 kilometrin tuntinopeuksissa.

Amerikkalaisprofessori haluaisi saada ihmiset ajattelemaan toisin ja muuttamaan käyttäytymistään. Liikenneonnettomuus on nykyään harvinainen. Sellaisen ei uskota koskaan osuvan omalle kohdalle.

– Eihän kukaan haluaa olla ajoneuvossa, joka osuu jalankulkijaan niin, että tämä kuolee. Ei kukaan halua törmätä ihmiseen 50 kilometrin tuntivauhdilla. Edes 30 kilometrin nopeudessa ei päästä kokonaan kuolemista. Viisi prosenttia on vielä liian paljon.

Professorin mukaan matalat nopeusrajoitukset kaupungeissa ovat tällä hetkellä järkeviä, mutta tulevaisuudessa voi olla toisinkin. Ajoneuvojen yleistyvä turvatekniikka paranee jatkuvasti ja siitä tulee luotettavaa. Tulevaisuuden auto ei anna enää törmäillä mihinkään.

Mutta vielä niin pitkällä ei olla. Ihminen on liikenteen heikoin lenkki.

Tilastokurssia Helsingissä viikon verran vetänyt Jake Olivier muistuttaa vielä, että kolmeen kymppiin kaupungeissa kyllä tottuu. Totuttiinhan sitä aikoinaan turvavöihinkin, vaikka vastustus oli aluksi kiivasta.

– Lopulta ihmiset hyväksyvät muutokset ja alkavat ajatella, että tämä oli hyvä idea. Hyväksymistä edesauttaa, jos pystymme näyttämään, että asiat toimivat. Aina ne eivät toimi. Sekin täytyy hyväksyä.

Lue myös:

Helsinki laskee asuinalueiden nopeusrajoituksen 30 km/h:iin ja muut seuraavat perässä – Miksi 30 on kaupungeissa parempi nopeus?

SHAXIAN Zhang Debin tiesi heti, mitä hänen piti tehdä.

Oli elokuu vuonna 2010, vuoden kuuminta aikaa Etelä-Kiinan sisämaassa. Pojan kuolemasta ei ollut kulunut edes vuorokautta, mutta Zhang oli asiasta varma.

Jostain oli löydettävä uusi lapsi.

Mitä heille muuten jäisi? Hiljainen koti, jossa kaksi vanhusta tuijottaisi toisiaan? Hiljaisuutta ja tyhjyyttä.

Zhangin perheeseen oli syntynyt aikoinaan vain yksi lapsi, sillä enempää ei Kiinan lain mukaan saanut hankkia. Nyt poika oli kuollut 23-vuotiaana.

Zhangista ja hänen vaimostaan oli tullut niin sanottu shidu-perhe: vanhemmat, jotka olivat menettäneet ainoan lapsensa. Molemmat olivat viisissäkymmenissä, joten uutta biologista lasta oli lähes mahdoton saada.

Oli liian myöhäistä.

Shidu tarkoittaa sananmukaisesti “ainoan menettämistä”. Tällaiset perheet ovat Kiinassa verrattain yleinen ilmiö. Tarkkoja tilastoja ei ole, mutta ainoan, aikuisen lapsensa menettäneitä perheitä on arvioitu olevan yli miljoona ja määrä on kasvussa.

Ilmiön taustalla on yhden lapsen politiikka, joka rajoitti kiinalaisperheiden lapsilukua vuodesta 1980 aina vuoteen 2015 asti. Kaupungeissa useimmat parit saivat tehdä vain yhden lapsen, maaseudulla sääntöihin oli enemmän poikkeuksia.

Parissakymmenessä vuodessa yhden lapsen perheistä tuli normi. Aiemmin suuria perheitä suosinut maa keskittyi vaalimaan ainokaisiaan.

Kiinassa ainoan lapsen kuolema on henkilökohtaisen surun lisäksi rankkaa myös sosiaalisesti. Vapaaehtoinen lapsettomuus on harvinaista ja lapset ovat perheen ydin. Jälkikasvua tarvitaan edelleen myös taloudellisista syistä.

Koska lapsi on perheessä usein itsestäänselvyys, lapseton perhe on outolintu. Myös Zhangin mielestä ajatus elämästä kaksin puolison kanssa oli sietämätön.

– Miten perhe voisi olla ilman lasta? Täällä kaikissa perheissä on lapsi. En voisi kuvitella muuta, Zhang sanoo nyt.

Jäntevä, pian 60-vuotiasliikunnanopettaja istuu kotinsa alakerrassa kertomassa tarinaansa.

Kiinalaisella mittapuulla pienessä Shanxianin kaupungissa sijaitseva talo on uusi ja suuri. Kolmessa kerroksessa riittää tilaa isovanhemmille ja vuokralaisille.

Pojan kuolemasta on kulunut yhdeksän vuotta. Tragedian syy oli masennus, niin Zhang haluaa sanoa, ei sen enempää. Käy kuitenkin selväksi, että kyseessä oli itsemurha.

– Olimme surun murtamia. Jos olisin tuolloin ymmärtänyt, mitä masennus on, olisin ehkä osannut auttaa.

Tällä kertaa osaan olla parempi isä, Zhang sanoo.

Vain kuukausi pojan kuoleman jälkeen perheeseen saapui uusi lapsi. Nyt poninhäntäpäinen 9-vuotias tulee alakertaan äitinsä kanssa. Illallisaika on lähellä.

Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, tyttö oli vain kaksi päivää vanha.

Hän oli syntynyt maaseudulla perheeseen, jossa oli jo yksi tyttölapsi. Maalla perheiden oli tuolloin lupa tehdä toinen lapsi, jos poikaa ei ensiyrittämällä saatu. Tässä perheessä tyttöjä oli nyt kaksi.

Zhangin kaukainen sukulainen työskenteli sairaalassa, jossa vauva oli syntynyt.

– Kylissä ihmiset haluavat yhä poikia. He luopuivat tytöstä, ja minä otin hänet, Zhang sanoo.

On aika lähteä syömään. Mukaan ravintolaan on kutsuttu kolme muutakin shidu-vanhempaa, nainen ja kaksi miestä. He kaikki ovat viisissä- tai kuusissakymmenissä.

Lapsen menettäminen on arka aihe, ja siksi muut kuin Zhang haluavat pysyä nimettöminä tai esiintyä vain sukunimellään.

Matka kulkee puiston laitaa kiireiselle kauppakadulle. Ilta on tummansininen ja hikisen kostea. Yksi vanhemmista, sukunimeltään Liao, nostaa kasvattityttärensä reppuselkään.

Kaksivuotias takertuu äitiinsä tottuneesti. Äitiys on Liaon iässään jo fyysisesti rankkaa. Tummien hiusten seassa harmailla suortuvilla on pian enemmistö.

Liao on eronnut miehestään ja hoitaa kasvattitytärtään yksin. Hän saa apua työpaikaltaan, mutta välillä arki on haastavaa, vaikkapa silloin kun hän sairastuu. Nuoremmilla vanhemmilla olisi isovanhemmat auttamassa.

Liao kertoo, ettei hän halua mennä tytön kanssa puistoon. Kaupassakäyntikin ahdistaa. Kaikki luulevat häntä lapsen isoäidiksi. Se sattuu.

– Jos tyttö kutsuu minua äidiksi, kaikki kääntyvät katsomaan. En pidä siitä, Liao sanoo.

Ilmiö on yleinen. Monet lapsensa menettäneet kiinalaisperheet vetäytyvät entisistä ympyröistään. On helpompi olla sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät. Osa matkustaa muiden lapsensa menettäneiden kanssa juhlapäivinä, joina perheet perinteisesti kokoontuvat yhteen.

Myös synkempiä ajatuksia jaetaan. Liao on kuullut shidu-vanhemmista, jotka suunnittelevat yhdessä itsemurhaa.

– Ilman lapsia ei ole toivoa. Elämä on kuin talo ilman pohjaa, hän sanoo.

Pyöreään pöytään on katettu ainakin kymmenen ruokalajia. Runsaus on Kiinassa tapa, kun vieraita on paikalla. Liao poimii tytölleen makupaloja pieneen kulhoon. Hän on lapselle mama, äiti, mutta vain käytännössä. Adoptio ei ole virallinen.

Neljästä perheestä vain Zhang vaimoineen on käynyt läpi virallisen adoptioprosessin. Se kesti kaikkiaan neljä vuotta.

Zhang sanoo perheensä olleen onnekas. Muuten lasta ei olisi löytynyt näinkään helposti. Lastenkoteihin päätyville vauvoille on kysyntää. Usein joku ehtii ensin.

Se, että joku on valmis luopumaan lapsestaan, on vasta ensiaskel. Asioiden virallistaminen vaatii kasan paperitöitä. Siinäkin Zhangin perheellä kävi tuuri: apua löytyi tutun poliisin kautta.

Kaikki on liikaa kiinni sattumasta, Zhang sanoo.

– Adoptiolapselle on todella vaikea saada asuintodistusta. Kukaan muu heistä ei ole onnistunut, Zhang viittaa ystäviinsä.

Ilman asuintodistusta, hukouta, lapsi ei saa henkilöllisyystodistusta eikä pääse normaalia reittiä kouluun. Lisäksi hän joutuu elämään ilman sitä vähäistäkään sosiaaliturvaa, joka kiinalaisille normaalisti on taattu.

Pöytään kokoontuneet ovat yhtä mieltä siitä, että lapsensa menettäneet perheet jätetään oman onnensa nojaan. Asiasta ei edes puhuta tarpeeksi, Liao sanoo.

Kattavinta kenttätutkimusta aiheesta lienee tehnyt kiinalainen virkamies Han Shengxue. Hän kulki vuosia eri puolilla Kiinaa tutkimassa lapsensa menettäneiden elämää. Pari vuotta sitten hän julkaisi aiheesta kirjan.

Han ei halunnut antaa asiasta haastattelua ulkomaiselle toimittajalle, mutta hän on puhunut tutkimuksistaan kiinalaismediassa. Myös Kiinan johtoa puolustava isänmaallinen Global Times -lehti myöntää artikkelissaan, että yksin jääneet vanhemmat ovat yhden lapsen politiikan synkimpiä kääntöpuolia.

– Moni vanhemmalla iällä lapsensa menettänyt syyttää murheestaan perhesuunnittelupolitiikkaa, Han kertoi Global Timesille kirjan ilmestymisen jälkeen.

Han itse työskenteli aiemmin niin kutsutussa perhesuunnitteluvirastossa. Sen tehtävä oli valvoa, että yhden lapsen politiikkaa noudatettiin. Tehdessään kenttätutkimusta lapsensa menettäneistä vanhemmista hän ei usein uskaltanut kertoa taustastaan.

Jos hän kertoi, shidu-vanhemmat eivät säästäneet sanojaan: “Sinä saat maksaa! Kipumme on sinun syytäsi!”

1980- ja 1990-luvuilla kiinalaisia rohkaistiin rajoittamaan perhekokoa lupaamalla apua vanhoille päiville “Perhesuunnittelu on hyvä asia, hallitus pitää huolta vanhuksista”, kuului suosittu slogan.

Myös Zhang tuttavineen kokee, että he joutuivat pulaan koska noudattivat lakia.

– Valtion pitäisi auttaa lapsensa menettäneitä perheitä kaikin keinoin, mutta niin ei tapahdu, Zhang sanoo.

Kiinan valtio maksaa shidu-perheille pientä korvausta. Avustuksen saan kuitenkin vain, jos lapsensa menettänyt nainen on yli 48-vuotias. Muiden ajatellaan vielä kykenevän lasten hankintaan. Lisäksi vanhemmilla pitää olla tallessa todistus, joka on myönnetty yhden lapsen vanhemmille.

Shidu-vanhemmat ovat vaatineet tukeen korotusta muun muassa osoittamalla mieltään. Viime vuonna tukisumma nousi 340 juanista 450 juaniin kuussa per vanhempi. Se vastaa noin 60 euroa.

Maakunnat voivat halutessaan korottaa summaa. Shaxian sijaitsee Fujianissa, missä jokainen shidu-vanhempi saa 1 100 juania eli 140 euroa. Moni pitää summaa yhä liian pienenä.

Kiinassa harvan eläke riittää elämiseen, ja vanhusten toimeentulo perustuu pitkälti lapsilta saatuun tukeen ja apuun. Jopa laki määrää, että lasten kuuluu huolehtia vanhemmistaan. Vanhainkoteja on vähän ja sairausvakuutusjärjestelmä riittämätön.

Siksi ainoan lapsen menettäminen tuo surun lisäksi huolen tulevasta.

Avustuksesta puhuttaessa Zhang kiihtyy. Kun tyttären adoptiosta tuli virallinen, perhe menetti valtion tuen. Perhe tulee hyvin toimeen, mutta Zhangin mukaan kyse on periaatteesta.

Tavallisesti eläkeikäisten kiinalaisten lapset ovat jo omillaan, mutta shidu-perheet saattavat joutua kasvattamaan adoptiolasta eläkkeen turvin.

– Monet shidu-perheet eivät uskalla adoptoida, koska he pelkäävät tuen menettämistä. Joissain perheissä pari tuhatta juania ei merkitse mitään, mutta maaseudulla se on iso raha, Zhang sanoo.

Viime vuonna Zhang haastoi maakunnan terveysviraston oikeuteen.

Zhangin kanne nojaa vuoden 2016 lakimuutokseen, joka poisti Kiinan kansallisesta laista yksin jääneiden vanhempien tukiin liittyviä rajoituksia. Zhangin mielestään paikallinen virasto on tulkinnut lakia väärin lopettaessaan perheen tukimaksut.

Nyt Zhang on saanut huonoja uutisia. Posti toi eilen päätöksen: hän on hävinnyt ensimmäisen oikeusjutun.

– Jatkan taistelua muissa oikeusasteissa, hän vannoo.

Hedelmien jälkeen on aika lähteä kotiin. Yhdeksänvuotiaalle pitäisi löytää uimapuku.

Katu on täyttynyt ravintoloiden pienistä muovituoleista, joilla perheet istuvat syömässä illallista. Myyjät kauppaavat sitä sun tätä tarpeellista ja tarpeetonta. Suomessa Zhangin perhe ei näyttäisi poikkeavalta, mutta kiinalaisessa pikkukaupungissa valtaosa vanhemmista on sileäposkisia nuoria.

Pojan kuoleman jälkeen vauva-arki ei ollut helppoa. Zhangin vaimo oli surusta voimaton ja hän masentui. Perheeseen palkattiin lastenhoitaja ja myöhemmin tyttö oli koulun lounasaikaan päiväkerhossa.

– Mutta lapsi tuo lohtua ja iloa. Saimme jonkun, jolle puhua, Zhang sanoo.

Tutkimusten mukaan monet shidu-vanhemmat kärsivät traumaperäisestä stressistä ja muista mielenterveysoireista. Perheitä haastatellut Han Shenxue väittää, että toivottomuus ja antisosiaaliset piirteet tekevät perheistä jopa vaarallisia.

Kiinassa on yhä tavallista, että mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä pidetään uhkana yhteiskunnalle sen sijaan, että heille tarjottaisiin asianmukaista hoitoa.

Shidu-perheisiin kohdistuukin avoimia ennakkoluuloja.

Kiinassa on viime vuosina ollut käynnissä kampanjoita, joissa ihmisiä kehotetaan olemaan valppaina, jotta yhteiskunnasta saadaan kitkettyä pahat ainekset. Viime keväänä Hunanin maakunnassa teiden varsille ilmestyi julisteita, joissa shidu-perheet listattiin mahdollisiksi rikollisiksi, joita tulisi tarkkailla.

Hunanin tapaus ei ollut ensimmäinen julkinen kampanja, jossa ainoan lapsensa menettäneet listattiin mahdollisesti “pahoiksi”. Samanlainen tapaus Shanxin maakunnassa sai muutama vuosi sitten keskustelupalstat kuohumaan.

Zhangin perhe tietää nyt, että masennukseenkin voi saada apua. Kun vaimo sairastui, Zhang vei hänet heti lääkäriin.

Kotiin on enää lyhyt matka. Mukaan tarttuu uima-asun sijaan pimeässä hohtava ilmapallo. Zhang maksaa sen puhelimellaan. Hän sanoo hemmottelevansa tyttöä, on vaikea sanoa juuri mihinkään ei.

Valkoiseen mekkoon pukeutunut nokkelan oloinen lapsi ei Zhangin mukaan vieläkään tiedä perheen koko tarinaa, vain sen, että veli on kuollut. Isän oikeusjutusta on kuitenkin kerrottu julkisuudessa ja kotona asiasta puhutaan paljon.

Voi olla, että tyttö tietää enemmän kuin isä uskoo. Mutta Zhang haluaa suojella lastaan – niin pitkään kuin vielä voi.

Lue lisää:

Ensin lapsista piti päästä eroon, nyt niitä halutaan lisää – Eläkepommia pelkäävä Kiina pohtii jo yhden lapsen perheiden sakottamista

Kiinan vapautettu lapsipolitiikka johti pieneen vauvabuumiin

Hintalappu lapsesta hirvittää

Kiina vahvisti kahden lapsen politiikan laiksi

Autot. Niistä Victoria Karppinen, 32, on ollut kiinnostunut aina – erityisesti bemareista.

Nuoruudessaan Karppinen ja yksi hänen parhaista ystävistään Petri Pulkkinen olivat tuttu näky Kajaanin teillä. Kaveruksilla oli tapana kuunnella musiikkia autossa ja ajella ympäriinsä.

Pulkkinen ja Karppinen ovat edelleen hyviä ystäviä, jotka jakavat lähes kaiken ja pitävät yhteyttä joka kuukausi. Nuoruuden ja tämän päivän ystävyyden ero on oikeastaan vain siinä, että pitkälle yöhön venyvät ajelut ovat vaihtuneet rauhalliseen kahvitteluun – ja ennen Karppisen nimi oli Joona.

Yksi suhde ei muuttunut

Joona Karppinen vaikutti Petri Pulkkisen silmissä vaivaantuneelta. Kaverukset olivat tavalliseen tapaansa viettämässä iltaa yhdessä. Karppinen haki sanojaan hetken ja sitten hän kertoi ystävälleen asian, jonka hän on tuntenut lapsesta saakka. Hän on transsukupuolinen.

Tästä hetkestä on nyt aikaa noin kuusi vuotta. Vaikka Petri Pulkkinen, 32, muistaa keskustelun edelleen, hänellä ei ole koskaan käynyt mielessä, että heidän ystävyytensä muuttuisi.

– Enemmänkin se on vahvistanut sitä. Meidän suhde on nyt täysin rehellisellä pohjalla ja tunnemme oikeasti toisemme, Pulkkinen sanoo.

Ei ole ihme, että Karppisen avautuminen syvensi entisestään jo vuosia jatkunutta ystävyyttä. Transsukupuolisuudesta kertominen on iso luottamuksen osoitus.

Vain yhden asian transsukupuolisuus on suhteessa muuttanut. Ja sekin tapahtui vain muutama kuukausi sitten.

Kaveruksilla oli tapana saunoa yhdessä. Muutama kuukausi sitten Karppinen hankki silikonirinnat, ja sen jälkeen saunailtoja ei ole vietetty. Asiasta ei tehty numeroa, mutta Karppinen on itse pohtinut sitä, onko se enää soveliasta. Hän ei kuitenkaan pidä mahdottomana, että yhteinen tapa jatkuisi.

– Voisinhan tietenkin laittaa bikinit, hän naurahtaa.

Elämästä kaverukset puhuvat edelleen – nyt muualla kuin lauteilla. Kun ystävyyssuhteessa ei ollut enää mitään salaisuuksia, keskusteluissa on siitä lähtien voinut olla toiselle täysin avoin.

Karppinen arvostaa sitä, että Pulkkinen näkee tekoripsien, hiustenpidennysten ja meikin alla saman Joonan, johon tutustui jo ammattiopistossa. Ulkonäön muuttuminen onkin yleensä transsukupuolisen lähipiirille näkyvin muutos. On hyvin tavallista, että läheiset huomaavat, ettei ihmisen persoona ole muuttunut sukupuolen korjauksessa.

Kaikki Victoria Karppisen ystävät eivät kuitenkaan suhtautuneet transsukupuolisuuteen yhtä lämpimästi kuin Pulkkinen. Osa ilmoitti, etteivät halua enää olla Karppisen kanssa tekemisissä, ja kielsivät häntä jopa tapaamasta lapsiaan.

Osan kanssa välit hiipuivat pikkuhiljaa.

Karppinen ei ole ainoa, jonka kaveriporukka on muuttunut transsukupuolisuuden myötä. Joillekin transihmisyys voi olla liian iso asia käsiteltäväksi, näin Karppinen uskoo hänenkin tuttaviensa kokeneen.

Se oli yksi syy, miksi hän eli pitkään naisena vain kodin turvallisten seinien sisällä.

Naiseuteen ei tarvitse korjausleikkausta

Ovikello soi ja silloin Karppiselle tulee kiire.

Yläasteikäisen pojan täytyy äkkiä juosta puhdistamaan meikit ennen kuin kaverit tulevat sisään. Kaveri ihmettelevät, miksi Karppisella kestää aina niin kauan avata ovi. Muutaman kerran aiemmin he ovat jo huomanneet luomivärin jämät hänen silmäkulmassaan.

Vaikka Karppinen kiinnostui äitinsä ripsiväristä ensimmäisen kerran jo 11-vuotiaana, vielä pitkälle aikuisuuteen asti hän meikkasi aina ystäviltään piilossa. Omien sanojensa mukaan äijämäisessä kaveriporukassa ei edes uskaltanut ajatella, että voisi olla sellainen kuin on.

Kerran yläasteella hän uskaltautui paljastamaan koulukaverilleen, että tykkää kotona pukeutua tytöksi. Kaverit päätyi kertomaan asiasta koko koululle. Silloin Karppinen ei ollut vielä valmis tulemaan kaapista, joten hän kiisti kaiken ja vannoi kaverinsa keksineen koko asian.

Tieto Karppisen transsukupuolisuudesta levisi seuraavan kerran noin seitsemän vuotta sitten. Kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin, noin neljä vuotta sitten, hän alkoi entistä vapaammin korostaa naiseuttaan ja näyttää siltä, mitä sisimmässään tunsi olevansa.

Hän pukeutui mekkoihin ja korkokenkiin avomesti, meikkasi, hankki hiustenpidennykset sekä ripsienpidennykset. Naisellisuutta lisäävät myös silikonirinnat, kavennettu leukalinja sekä täyteaineella muotoillut huulet.

Kuitenkin vasta vuosia myöhemmin, tänä kesänä, Karppinen varasi ajan lääkärin vastaanotolle, jotta voisi aloittaa hormonihoidon. Sen myötä miehiset piirteet hälvenevät entisestään. Hänen on mahdollista korjata sukupuoltaan myös korjausleikkauksella, mutta Karppinen ei ole varma kokeeko leikkausta tarpeelliseksi. Hänestä naiseus ei ole siitä kiinni.

Karppisen erilaisuus oli herättänyt jo aiemmin hieman ihmisten huomiota, mutta häneen kohdistuva arvostelu kasvoi entisestään sen jälkeen, kun hän lopetti salailun lopullisesti. Karppinen sai esimerkiksi kuulla, että hänen kuviaan oli levitelty ja niitä pilkattiin.

Silloin oli ensimmäinen kerta, kun Karppinen kaipasi apua.

Miehen hetu, naisen nimi

Puhumisesta oli iso apu. Karppinen kävi viikoittain terapeutin vastaanotolla käsittelemässä tunteitaan ja ajatuksiaan.

Avoimelle ja rempseälle persoonalle on muutenkin ollut aina tärkeää saada puhua. Siksi esimerkiksi Karppinen ja hänen ystävänsä Sami Tuomainen, 33, ovat todella läheisiä, heillä riittää juttua lähes loputtomiin. Kaverukset näkevät usein autojen merkeissä ja niiden kanssa kuluu yllättävän paljon aikaa. Ei ole kauaa, kun Tuomainen kuunteli Karppisen höpöttelyä useita tunteja samalla, kun laittoi tämän autoa kuntoon.

– Puhumme itse asiassa paljon myös Karppisen transsukupuolisuudesta. Olen avoin ihmisten suhteen, eikä se ole koskaan mietityttänyt minua. Jos hän on onnellinen tämän asian kanssa, miksi siihen pitäisi kenenkään puuttua, Tuomainen toteaa.

Kaverukset tutustuivat reilu kaksi vuotta sitten Tuomaisen vaimon kautta. Karppinen oli huoltamassa ripsienpidennyksiään Tuomaisen vaimon liikkeessä, kun mies piipahti kahvilla. Samanlaisen huumorintajun ansiosta juttu alkoi luistaa nopeasti.

– Pikkuhiljaa aloimme viettää enemmän ja enemmän aikaa yhdessä. Nykyään soittelemme melkein päivittäin. Joona on tosi hieno ihminen – hänelle voi aina soittaa ja aina saa apua, Tuomainen kertoo.

Karppisen nimi muuttuu virallisesti Victoriaksi muutaman viikon kuluttua, mutta Tuomainen uskoo, että hän tulee kutsumaan ystäväänsä edelleen Joonaksi. Siihen hän on tottunut.

Karppinen identifioituu naiseksi, mutta nimellä ei silti ole hänelle paljonkaan merkitystä. Ystävät ja perhe saavat kutsua häntä Joonaksi jatkossakin, jos niin haluavat.

Hän halusi vaihtaa sen lähinnä siksi, että asioiminen olisi helpompaa esimerkiksi virastoissa. Miehen nimi ja naisellinen ulkonäkö ovat aiheuttaneet useampia kiusallisia tilanteita henkilötodistusta näyttäessä.

Nimenmuutoksesta huolimatta Karppisen henkilökortissa säilyy miehen henkilötunnus, Karppinen ei siis ole vielä virallisissa tiedoissa nainen. Suomessa nimilaki vaatii nimien sukupuolenmukaisuutta, mutta tästä voidaan poiketa hyvällä perustelulla.

Vaikka Joona pysyy Sami Tuomaisen sanavarastossa, se ei tarkoita etteikö tämä tukisi ystäväänsä. Tuomainen kokee, että heidän ystävyyssuhteessaan kummankaan ei tarvitsi esittää jotain, mitä ei ole.

– Meidän ystävyys on läpinäkyvää ja tiedämme melkein kaiken toisistamme.

Koska Karppisen elämässä on useita läheisiä ystäviä, hän ei ole koskaan kokenut tarvitsevansa vertaistukea esimerkiksi toiselta transihmiseltä. Hän ei edes tunne muita transsukupuolisia kuin itsensä ja on siinä mielessä hieman poikkeuksellinen.

Puhutaanko meikeistä vai moottoreista?

Usein transsukupuoliset hakeutuvat transyhteisöön, missä syntyy ystävyyssuhteita muiden transihmisten kanssa. Monille on tärkeää saada vertaiskokemuksia omille ajatuksille, joita käy tai on käynyt läpi oman sukupuolen kanssa. Samanhenkisten ihmisten kanssa voi myös luottaa siihen, että ympärillä ei ole fyysisen tai henkisen väkivallan uhkaa.

Transsukupuolinen voi myös kokea hankalaksi muodostaa ystävyyssuhteita sukupuolen korjauksen jälkeen oman sukupuolen edustajiin. Esimerkiksi transmies ei välttämättä viihdy miesten kaveriporukoissa. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen.

Tyypillisesti transnaiset kokevat luontevammaksi ystävystyä cisnaisten kanssa. Syytä ilmiölle ei oikeastaan tiedetä.

Eniten Victoria Karppisella on ollut lähipiirissään miespuolisia ystäviä. Aikuisiällä hän on tutustunut myös naisiin, joista on tullut läheisiä ystäviä.

Karppinen kertoo puhuvansa luontevasti mies- ja naisporukoissa hieman erilaisista asioista. Kun hän menee tuttavansa autokorjaamolle, miesten kanssa hän juttelee autojen ominaisuuksista. Naisten kanssa puheenaiheet liittyvät usein kauneudenhoitoon.

– Nykyään pidän lähelläni muutamaa läheistä ystävää, en tarvitse isoa kaveripiiriä, hän toteaa.

Juttua varten on haastateltu myös Trasek-yhdistyksen puheenjohtaja Anna Haapalaista.

Oululainen yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Teija Ruokamo, 42, oli raivoissaan ja häntä itketti.

Ruokamo sai kuulla muutama viikko sitten, että hänen parin vuoden takainen Instagram-kuvansa oli löytynyt Kik-seuranhakupalvelusta, vaikka hän ei ollut koskaan käynytkään kyseisellä sivustolla.

Valeprofiilissa käytetty kuva oli käännetty peilikuvaksi ja Ruokamon kasvoja oli hieman kavennettu.

– Ajattelin heti, että tämän on poliisiasia.

Tapaus ei jäänyt hänen kohdallaan ainoaksi. Viikko edellisen tapauksen jälkeen hänen Facebookin profiilikuvansa löytyi seksipalveluita myyvältä Kypsää seuraa -nimiseltä sivustolta.

Ruokamon kuvalla olevan profiilin väitettiin kuuluvan 45-vuotiaalle Lenitalle Kajaanissa. Sivulla häntä odotti hätkähdyttävä näky.

– Siellä oli profiileja, joissa oli alastonkuvia ja tosi pornografisia kuvia. Sitten oli profiileja, joissa oli kasvokuvia ja siellähän se minun naama oli.

Useita uhreja

Ruokamo huomasi heti, ettei ollut Kypsää seuraa -sivuston ainoa uhri.

Hän löysi useiden hänelle tuttujen oululaisten yrittäjien ja johtavassa asemassa olevien naisten kuvia. Ruokamo arveli, että naiset eivät tienneet kuvista, joten hän laittoi heille asiasta viestiä.

Yksi sivustolta löytyneistä kuvista kuului Petra Silvennoiselle, 36.

Hänen ensireaktionsa oli epäusko ja hämmennys. Silvennoinen ei käsittänyt, miten hänen tavallinen lomakuvansa oli päätynyt seksipalvelusivustolle.

– Kuvassa istun Eiffel-tornin edessä. Minulla on korkeakauluksinen villapaita sekä pitkälahkeiset housut.

Ihmetys vaihtui ahdistukseen, kun Silvennoinen pohti asian mahdollisia seurauksia ja mietti, missä kaikkialla hänen kuvaansa tai kuviaan oli mahdollisesti käytetty.

– Kyllä minulla itku tuli. Pelotti, oli turvaton ja ahdistunut olo.

Sekä Ruokamo että Silvennoinen lähettivät palveluntarjoajille kipakan viestin, jossa vaativat kuviensa poistamista. Sivustot ovat sittemmin kertoneet poistaneensa kuvat, mutta eivät ole antaneet selitystä kuvien käytölle.

Yle pyysi kyseisiä palveluntarjoajia kommentoimaan sivuillaan tapahtuneita kuvien väärinkäytöksiä. Kypsää seuraa -palvelun ylläpito ei vastannut kysymyksiin.

Kikseuraa-palvelun mukaan kaikki heidän sivustollaan olevat profiilit ovat yksityishenkilöiden tekemiä. Sivuston ylläpidosta kerrotaan, että valeprofiilien käyttö on erittäin yleistä ja he saavat niistä yhteydenottoja päivittäin. Ilmiantojen seurauksena varastettua kuvaa käyttävä nimimerkki estetään ja poistetaan näkyvistä.

Kuvien poistamisesta huolimatta Ruokamon ja Silvennoisen kuvat olivat ehtineet päätyä monien verkkokalvoille ja naiset halusivat saattaa sivuston vastuuseen teoistaan.

He ottivat yhteyttä poliisiin.

Poliisit voimattomia

Poliisi suhtautuu somekuvien varastamiseen vaihtelevasti.

Teija Ruokamolle todettiin heti ensimmäisen tapauksen tultua ilmi, ettei poliisilla ole resursseja ja mahdollisuuksia tehdä asialle oikeastaan mitään. Poliisin mukaan rikosilmoituksen jättämisestä ei olisi hyötyä.

Silvennoinen on täyttänyt rikosilmoituksen verkossa, mutta ei ole toistaiseksi saanut yhteydenottoa takaisin.

Poliisiavun saaminen on vaikeaa, kun asiaa yrittää viedä eteenpäin yksin, kerrotaan Oulun seudun rikosuhripäivystyksestä. Päivystyksestä sanotaan, että tapaukset otetaan poliisilaitoksella yleensä vakavammin, jos mukana on rikosuhripäivystyksen tukihenkilö.

Se, ettei jotakin tapausta lähdetä selvittämään, voi rikosuhripäivystyksen keskustoimiston kehitysjohtajan Jaana Koivukankaan mukaan johtua yksittäisestä poliisista tai kulloisistakin resursseista. Mikäli rikos on tapahtunut ulkomailla, on Suomen poliisilla rajalliset mahdollisuudet toimia.

Vanhempi konstaapeli ja nettipoliisi Lauri Nikula Oulun poliisilaitokselta ei ota kantaa kollegansa ratkaisuun, mutta kehottaisi itse tekemään käsillä olevien kaltaisissa tapauksissa rikosilmoituksen.

Tämä on hänen mukaansa tärkeää, vaikka rikosilmoitus ei johtaisikaan oikeuden toteutumiseen ja tuomioon, sillä poliisin täytyy tietää uusista rikollisen toiminnan muodoista.

– Meillä on somen myötä tullut paljon asioita, joihin pitäisi pystyä tiukemmin puuttumaan, hän toteaa.

Nikula näkee, että toisen henkilön kuvan käyttäminen on ainakin lähellä täyttää identiteettivarkauden tunnusmerkit.

Kuvavarkauksien sivuuttamisessa ei Nikulan mukaan ole kyse siitä, etteikö niitä olisi mahdollista selvittää. Identiteettivarkaudet ovat kuitenkin rikosten rintamassa mietoja sakkorangaistuksiin johtavia tekoja, minkä vuoksi ne eivät ole prioriteettilistan kärjessä.

Ottamatta kantaa jutussa esiintyviin tapauksiin hän pitää yritysvetoisten sivustojen kuvien väärinkäyttöä vielä rutkasti huolestuttavampana kuin yksittäisten henkilöiden tekemiä kuvavarkauksia.

Hämäräperäisten seksipalvelusivustojen tarkoitus voi myös hänen mukaansa olla toisenlainen kuin luulisi. Sivustot voivat esimerkiksi kerätä tietoa ihmisten kulutusmieltymyksistä, tai ansaintalogiikka voi perustua palveluiden myymisen sijaan mainosten klikkauksiin.

– Toiminta onkin monesti monimutkaista, eikä sivulla haeta niinkään sitä, miltä äkkiseltään näyttää.

Omatoiminen salapoliisityö tuotti tulosta

Teija Ruokamo ei tyytynyt poliisin vastaukseen, vaan päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja tutkia kuvia varastaneen seksipalvelusivuston taustoja.

Kypsää seuraa -sivusto on kirjattu kuuluvaksi itävaltalaiselle yritykselle, mutta sen rekrytointi ja palvelu toimivat Suomessa. Yritys ei kuitenkaan maksa työeläkemaksuja tai veroja Suomeen.

– Nämä ovat varmaan asioita, joihin poliisi pystyy tarttumaan, Ruokamo tokaisee.

Ylen selvityksen mukaan Kypsää seuraa- ja Kik-sivustoista ei ole tehty viime vuosina yhtään ilmoitusta kuluttaja-asiamiehelle. Tämä voi johtua tosin siitä, että ilmoitukset kirjataan yleensä yrityksen nimellä, ja esimerkiksi Kik-sivustolla ei ole näkyvissä yritystietoja.

Ruokamo uskoo kaikkien sivustolla käytettyjen kuvien olevan varastettuja. Hän arvelee, että viesteihin voi vastata kuka tahansa. Sivusto kertookin käyttävänsä havainnekuvia, eli kuvissa olevat henkilöt eivät välttämättä ole aidosti profiilien takana. Tämä on kerrottu sivustolla pienellä präntillä.

Uusia tietoja ja todisteita saatuaan Ruokamo marssi poliisiasemalle, ja sai tällä kertaa erilaisen vastaanoton. Hän uskoo, että myös toisten naisten tekemillä rikosilmoituksilla oli vaikutusta asiaan.

– Nyt tämä otettiin hyvinkin vakavasti. Koin, että tulin kuulluksi. Toki en voi tietää, miten tämä tästä etenee.

Se, miksi sivustolle oli päätynyt paljon juuri oululaisten naisyrittäjien kuvia, on toistaiseksi mysteeri.

Väärät kuvitelmat kuvankäyttöoikeuksista yleisiä

Kuvavarkaudet ovat olleet Teija Ruokamolle ja Petra Silvennoiselle erityisen kiusallisia heidän yrittäjätaustansa vuoksi. Henkilökohtaisen maineen lisäksi myös yrityksen maine on vaarassa tahriintua.

Kumpikaan ei halunnut jättää mitään väärinkäsitysten varaan, vaan he päättivät poliisin kannustuksesta kertoa kuviensa väärinkäytöistä avoimesti sosiaalisen median kanavissa.

Ihmisten reaktiot ovat olleet pääosin myötätuntoisia, mutta myös syyllistäviä kommentteja on tullut.

Ruokamon ja Silvennoisen mukaan monet luulevat, että verkossa olevat kuvat olisivat vapaata riistaa ja niihin on oikeus kenellä tahansa.

– Miksi meidän aikuisten naisten kuvia saisi käyttää luvatta yhtään sen enempää kuin kenenkään muunkaan kuvia? Silvennoinen ihmettelee.

Ruokamo kertoo, että somessa asiaan on suhtauduttu jopa naurahdellen. Hän uskoo, että jos sama olisi tapahtunut miehelle, olisi hymy hyytynyt.

– Entä jos 50-vuotiaan Pentin Facebookista varastettua kuvaa käytettäisiin peräpukamamainoksessa. Naurattaisiko se?

Ruokamolle on myös vihjailtu, että hän olisi kuvineen itse syypää niiden väärinkäytöksiin. Hän pitää kummallisena ajatusta, ettei näyttävä nainen saisi pitää itsestään profiilikuvaa.

"He temppuilivat väärän naisen kanssa"

Nettipoliisi Lauri Nikulan mukaan varastetuissa kuvissa nähdään vetovoimaa ja hyötymisen mahdollisuus. Hän kuitenkin ymmärtää, että somekuvien tarkoitus on olla hyvännäköisiä ja puoleensavetäviä.

Kuvavarkaudet ehkäistäisiin Nikulan mukaan täysin vain sillä, ettei julkaise kuvia somessa. Radikaali linja ei kuitenkaan vastaa oikein tätä päivää.

Yksinkertaisin keino vaikeuttaa varkaiden pääsyä kuviin on pitää sometilit yksityisenä. Nikula kuitenkin huomauttaa, että sometilien yksityistäminen voi olla kömpelö neuvo yrittäjälle, jonka tarkoituksena on saada somen kautta asiakasvirtaa.

Teija Ruokamolle ja Petra Silvennoiselle profiilikuvien poistaminen ei ole vaihtoehto, sillä heidän mielestään yritystä on tärkeää edustaa omilla kasvoillaan. Sometilien sulkeminen toisi yrityksille myös huomattavaa taloudellista tappiota.

Ruokamo on valmistautunut jo henkisesti siihen, että hänen kuviaan löytyy jatkossakin vääristä paikoista. Hänellä ei kuitenkaan ole aikomusta päästää kuvavarkaita helpolla.

– En jätä tätä tähän. Aion vielä näyttää, että he temppuilivat väärän naisen kanssa.

Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka!

Lue myös:

Instagram-tilin kaappaus toi kyyneleet silmiin: “Tuntui aivan siltä kuin kotona olisi käynyt varkaita”

Muiden puolueiden puheenjohtajat ja keskustan puolueväki kiirehtivät onnittelemaan keskustan vastavalittua puheenjohtajaa Katri Kulmunia.

Kulmuni valittiin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Kouvolassa lauantai-iltana Juha Sipilän jättäessä puheenjohtajan tehtävät.

SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne ja eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen olivat ensimmäisten onnittelijoiden joukossa.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson onnitteli Kulmunia sanoen, että on hienoa jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan.

Myös vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo tviittasi odottavansa innolla yhteistyötä.

Kristillisdekomraattien puheenjohtaja Sari Essayah toivotteli Kulmunille voimia tulevaan.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson iloitsi siitä, että suomalaisten eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat aika erinäköinen joukko, kuin hänen valintansa aikoihin.

Perussuomalainen europarlamentaarikko Laura Huhtasaari kysyi Anderssonilta onko joukko nyt enemmän halutunkaltainen?

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra oppositiosta onnitteli Kulmunia lyhyesti.

Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko kehui Kulmunin kampanjaa upeaksi ja voitontahtoiseksi.

Toinen puoluetoveri Hanna Kosonen puolestaan totesi myös Antti Kaikkosen antaneen Kulmunille hienon vastuksen.

Oppisitiopuolue kokoomuksesta Kulmunia ehättivät onnittelemaan ensimmäisinä kansanedustajat Arto Satonen ja Sari Sarkomaa.

Satonen kertoi arvostavansa Kulmunia erityisesti perehtyneisyydestä kansainvälistiin kysymyksiin.

Sarkomaa toivoi hyvää yhteistyötä paremman Suomen ja maailman rakentamiseksi.

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén arvioi puolestaan arvioi puoluekentän muuttuvan monella tapaa uuden sukupolven myötä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman toivotti Kulmunille voimia vaativaan tehtävään ja sanoi ottavansa hatun päästään myös Antti Kaikkosen edessä itsensä likoon laittamisesta.

Toisen hallituskumppanin vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari toivoi tuoreelle puheenjohtajalle voimia vastuulliseen tehtävään.

Kolmannen hallituskumppanin RKP:n duskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoi, että oli ilo seurata kampanjaa, joka huipentui koskettaviin puheisiin Kouvolassa.

Keskustan puheenjohtajuudesta luopunut Juha Sipilä sanoi antavansa täyden tukensa Kulmunille ja kiitti Kaikkosta itsensä likoon laittamisesta.

Varapuheenjohtajakisassa kakkoseksi jäänyt Mikko Kärnä onniteli Kulmunia puheenjohtajuudesta ja kilpakumppaniaan Petri Honkosta varapuheenjohtajuudesta.

"Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois", totesi puheenjohtajuudesta kamppaillut Antti Kaikkonen.

Katri Kulmuni kertoi ehtineensä jo lauantai-iltana käydä keskusteluja pääministeri Rinteen kanssa.

Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rockya pahoinpitelyjutussa edustanut ruotsalainen asianajaja on joutunut murhayrityksen kohteeksi.

Poliisi sai perjantaina hälytyksen aamuyhdeksän aikoihin Kungsholmenin kaupunginosaan Tukholmassa. Ensiapuhenkilöstö kiidätti ampumavammoista kärsineen viisikymppisen miehen paikalta sairaalaan.

Ruotsin asianajajaliitto vahvistaa, että uhri on asianajaja Henrik Olsson Lilja. Hänen tilansa kerrotaan olevan vakava, mutta vakaa.

Expressen-lehden mukaan haavoittunut Lilja kykeni soittamaan itse hätänumeroon asuntonsa porttikäytävästä naapurinsa avustuksella.

Silminnäkijä kertoo nähneensä, kuinka Lilja ja tuntematon mies painivat, jonka jälkeen epäilty ampui useita laukauksia Liljaa kohti. Ainakin yksi luoti osui Liljaa päähän ja toinen rintaan. Epäilty ampuja pakeni paikalta mustalla citymaasturilla ja hän on yhä karkuteillä.

Entinen huippujuristi pidätetty

Poliisi on pidättänyt tapaukseen liittyen entisen huippujuristin – naisen, joka on työskennellyt tiettävästi aikoinaan myös tuomarina. Hänen tiedetään syyllistyneen uransa jälkeen väkivaltarikokseen.

Ruotsalaismedian mukaan nainen oli määrätty lähestymiskieltoon nyt ammuttua Liljaa kohtaan. Lehdet kertovat lisäksi, että epäilty olisi saattanut hankkia palkkamurhaajan ampumaan Liljan.

Liljan edustama räppäri Asap Rocky eli Rakim Mayers tuomittiin elokuussa pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen kahden vuoden koeajalla. Liljan korvasi myöhemmin asianajaja Slobodan Jovicic.

Rikostapaus herätti laajaa kansainvälistä huomiota. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vetosi Ruotsin pääministeriin Stefan Löfveniin räppärin vapauttamisen puolesta.

Lisää aiheesta:

Katutappelusta tuomittu kohuräppäri Asap Rocky ei valita tuomiostaan

ASAP Rocky’s Swedish lawyer injured in Stockholm shooting

Torniolainen elinkeinoministeri Katri Kulmuni voitti haastajansa puolustusministeri Antti Kaikkosen keskustan puheenjohtajakisassa.

Kulmuni vei kilpailun äänin 1092-829 Kouvolassa järjestetyssä puoluekokouksessa.

Uusi puheenjohtaja on profiloitunut aluepolitiikan puolustajana, mikä tunnetusti on ollut lähellä keskustapuolueen sydäntä.

Juuri 32 vuotta täyttänyt Kulmuni on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä.

Ennen kansanedustajan ja ministerin uraa hän on ollut muun muassa konkaripoliitikko Paavo Väyrysen avustajana ja aktiivinen opiskelijapolitiikassa.

Lue lisää

Katri Kulmuni on keskustan uusi puheenjohtaja: "Nyt alkaa työt, keskusta ei voi olla 10 prosentin puolue" – Yle seurasi Kouvolan puoluekokousta

Keskustaa on vaivannut puhumattomuuden kulttuuri, sanoo Katri Kulmuni – "Meidän pitäisi luoda ihmisille toivoa"

Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA on siirtynyt hurrikaani Dorianin ennustettua reittiä koskevassa erikoisessa kiistassa presidentti Donald Trumpin puolelle. Kiista alkoi, kun presidentti Trump julkaisi sunnuntaina tviitin, jossa hän väitti Atlantilla etenevän hirmumyrskyn iskevän todennäköisesti myös Alabaman osavaltioon.

– Floridan lisäksi myrsky iskee mitä todennäköisimmin Etelä-Carolinaan, Pohjois-Carolinaan, Georgiaan ja Alabamaan (paljon) kovemmin kuin on odotettu. Näyttää yhdeltä kaikkien aikojen suurimmista hurrikaaneista. Jo nyt kategoria 5. OLKAA VAROVAISIA! JUMALAN SIUNAUSTA KAIKILLE!, Trump kirjoitti.

Kansallisen sääpalvelun Alabaman yksikkö vastasi sunnuntaina presidentin tviittiin omalla tviitillä, jossa se vakuutti, ettei hirmumyrsky osu Alabamaan.

– Alabamassa EI nähdä mitään vaikutuksia #Dorianista. Toistamme, mitään hurrikaani #Dorianin vaikutusta ei tunneta Alabaman alueella, Alabaman Birminghamissa sijaitseva keskus tviittasi.

Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut Trumpia, vaan hän on pitkin viikkoa toistanut saaneensa tietoa, jonka mukaan Alabama oli mukana aiemmassa myrskyreittiennusteessa. Hän myös esitteli tiedotusvälineille Valkoisessa talossa karttaa myrskyn ennustetusta vaikutusalueesta.

Karttaan oli merkitty mustalla tussilla piirretty lisäys alkuperäiseen valkoisella merkittyyn myrskyalueeseen. Tussilisäys laajensi Dorianin vaikutusalueen Alabaman puolelle.

Vääntöä päivistä ja todennäköisyyksistä

Perjantaina kiistassa tapahtui uusi käänne, kun Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA julkaisi lausunnon, jossa se asettuikin Trumpin tueksi ja Kansallisen sääpalvelun kommentteja vastaan. Uudesta käänteestä uutisoivat muun muassa The Washington Post-sanomalehti, CNN-uutiskanava ja Buzzfeed-uutissivusto.

NOAA:n mukaan se on aiemmin välittänyt presidentille Kansallisesta hurrikaanikeskuksesta saamaansa tietoa, että trooppisen myrskyn voimalla puhaltavat tuulet voivat vaikuttaa myös Alabamassa. Tämä ennuste oli NOAA:n mukaan käytössä keskiviikosta 28.8. aina maanantaihin 2.9. asti.

Tämä lausunto on puolestaan raivostuttanut useita meteorologeja, jotka katsovat NOAA:n muuttaneen aiempia lausuntojaan. Vielä viime sunnuntaina NOAA:n edustaja oli vakuuttanut, ettei myrskyn vaikutus ulotu voimassa olevan ennusteen mukaan Alabamaan.

Asiaa kommentoineet meteorologit ovat listanneet eri ennusteissa käytettyjä todennäköisyyksiä ja huomauttaneet, että vaikka aivan varhaisimmissa ennusteissa vaikutusalue osui myös Alabamaan, ei vaikutuksen ulottuminen sen alueelle ollut missään vaiheessa 30 prosentin todennäköisyyttä suurempi. Tämä korkein todennäköisyys oli käytössä vain lyhyen ajan elokuun lopun ennusteissa.

Trumpin tviitatessa sunnuntaina Alabamaan kohdistuvasta uhasta, ei tällaisia ennusteita enää ollut voimassa.

Kansallisen sääkeskuksen henkilökuntaa edustava Dan Sobien arvostelee NOAA:n toimintaa vastenmieliseksi ja epärehelliseksi.

Moni asiantuntija pelkää nyt, että kansalaisten luottamus myrskyennusteita kohtaan vähenee tapahtuneen vuoksi. Esimerkiksi Kansallisen sääpalvelun työntekijä Elizabeth Leitman tviittaa olevansa pettynyt NOAA:n toimintaan.

Yhdysvalloissa on nyt esitetty huoli siitä, että myös sääennusteet ovat politisoitumassa poliittisesti jakautuneessa maassa.

Lisää aiheesta:

Kun lentokenttä muuttui myrskyäväksi mereksi – Ällistyttävä video Bahaman lentokentästä Dorian-hurrikaanin keskellä

Heikentynyt Dorian nostattaa tulvia Yhdysvaltain itärannikolla – Bahamalla 70 000 ihmistä tarvitsee hätäapua

Floridalainen Rachel vältti katastrofin ja kerää nyt avustuksia Bahamaan – "Me selvisimme katkenneilla oksilla, Bahamaa moukaroi hurrikaani"

Toimittajalta: Ylen kirjeenvaihtajan selviytymispaketti hurrikaanissa on myslipatukat, sadevaatteet, bensakanisteri – ja hätäsalmiakit

Hurrikaani Dorian etenee hitaasti Yhdysvaltain itärannikkoa viistäen, pahimmat pelot eivät näytä toteutuvan – Yle seuraa hurrikaanin etenemistä

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni on keskustan uusi puheenjohtaja. Kulmuni sai 1092, ja puolustusministeri Antti Kaikkonen 829 ääntä.

Puheessaan heti valinnan jälkeen Kulmuni julisti seuraavaksi tavoitteekseen vaalivoiton kuntavaaleissa 2021. Silloin ei riitä, että Kulmunin sanoin, keskusta on kymmenen prosentin puolue, vaan kannatus on saatava 20 prosentin tasolle.

– Keskustalla on yksi tehtävä, nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, ja sen aion tehdä, Kulmuni tiivisti tavoitteensa Ylen haastattelussa.

Yle on seurannut tässä jutussa keskustan ylimääräistä puoluekokousta koko päivän. Voit selata alta, mitä päivän mittaan on tapahtunut..

Väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä on pitänyt jäähyväispuheensa. Sipilä kehotti nykyistä hallitusta pitämään kiinni edellisen hallituskauden kilpailukyvystä ja muistutti siitä, miten talouden "kakkua" ei kannata jakaa ennen kuin se on varmistettu.

Sipilä luetteli edellisen hallituskauden saavutuksia, kuten työllisyys- ja talouskasvun, ja kertoi keskustan tehneen kaikkensa, että uudet työpaikat ja talouskasvu hyödyttäisivät tasaisesti koko Suomea. Näin ei kaikkien mielestä ole riittävästi käynyt.

– Kaiken tuon jälkeen kuitenkin hävisimme vaalit – ja selvästi. Puolue ansaitsee nyt uuden johtajan. Mielikuvien maailmassa ja identiteettipolitiikan puristuksessa uuden alun hakeminen ei ole yksinkertaista. Silti rohkenen suositella, että Keskusta pohjaa politiikkansa aina vahvasti faktoihin, tosiasioihin, toivon ja uskon luomiseen sekä yhteistyön rakentamiseen, Sipilä sanoi.

Seuraajalleen hän antoi vain pari ohjetta.

- Vaikea on teitä opastaa, siksi annankin vain yhden neuvon: Älkää unohtako vahvaa asiatyötä ja osaamista sekä kuuntelemisen merkitystä, Sipilä sanoi.

Oman puheenjohtajakautensa turbulensseista huolimatta Sipilä kertoi, ettei vaihtaisi tehtävästä päivääkään pois.

Hän halusi kiittää erityisesti ihmisiä, jotka jaksoivat tulla vuodesta toiseen toreille ja turuille osoittamaan tukensa, kysymään kuulumisia ja rukoilemaan hänen puolestaan.

Aamupäivällä kaksi ennakkosuosikkia, puolustusministeri Antti Kaikkonen sekä elinkeinoministeri Katri Kulmuni väittelivät viimeisen kerran. Ehdolla on myös yrittäjä Jari Tasanen

Sipilän seuraajan nimi on kaikkea muuta kuin kiveen kirjoitettu. Sekä uusmaalaisen Kaikkosen että lappilaisen Kulmunin tukijoukkoihin on sironnut runsaasti keskustalaisia.

Kaikkosen tukijoukkoihin on ilmoittautunut muun muassa perhevapaalla oleva tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, Kulmunin tueksi taas keskustakonkareita, kuten Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen.

Kaikista suomalaisista 25 prosenttia pitää Kulmunia, ja Kaikkosta 21 prosenttia parhaana vaihtoehtona keskustan puheenjohtajaksi, kertoi Helsingin sanomat perjantaina. Kaupungeissa Kaikkonen oli HS:n mukaan hitusen Kulmunia suositumpi.

Uusi puheenjohtaja valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa, koska puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti jättävänsä tehtävän kesken kauden puolueen eduskuntavaalitappion jälkeen. Seuraava varsinainen puoluekokous pidetään 2020 kesäkuussa.

Venäjällä on tänään sunnuntaina äänestetty useissa alueellisissa ja kunnallisissa vaaleissa.

Suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin Moskovaan, jossa valitaan kaupunginduuma. Sekä presidentti Vladimir Putin että oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kävivät päivällä antamassa äänensä pääkaupungissa. Muut äänioikeutetut eivät ole olleet yhtä aktiivisia.

– Täällä Moskovassa äänestysaktiivisuus näyttää jääneen hyvin alhaiseksi, kuten edellisissäkin vaaleissa. Äänestysaktiivisuus jäänee reiluun 20 prosenttiin. Päivän aikana on tullut paljon tietoa vaalivilpistä niin riippumattomassa mediassa kuin vaaleja valvovalta organisaatiolta Golosiltakin, Yle Uutisten Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kertoo.

Vaalituloksia odotetaan maanantaina.

Moskovassa on vaalien alla järjestetty mielenosoituksia, koska vaaliviranomaiset ovat estäneet useita oppositiopoliitikkoja asettumasta ehdolle. Poliisi on hajottanut mielenosoituksia poikkeuksellisen kovakouraisesti. Lisäksi useita oppositiopoliitikkoja ja heidän kannattajiaan on pidätetty ja vangittu.

Oppositiojohtaja Navalnyi on kehottanut äänestäjiä rankaisemaan Kremliä ja tukemaan niitä ehdokkaita, joilla on parhaimmat mahdollisuudet lyödä Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen ehdokkaat.

Pietarin vaaleissa äänestetään tänään kuvernööristä. Vaalit ovat herättäneet paljon huomiota, sillä Venäjän hallinto on antanut tukensa virkaa tekevälle kuvernöörille Aleksandr Begloville. Beglov on kuitenkin pietarilaisten keskuudessa epäsuosittu.

Lisää aiheesta:

"Meitä ei voi enää pelotella" – Nuoret rynnivät Venäjää ravisteleviin protesteihin, opettajien painostuksesta huolimatta

Vaikka Atlantilla riehunut hirmumyrsky Dorian laantui sunnuntaina trooppiseksi myrskyksi, sai se silti aikaiseksi merkittävää vahinkoa Nova Scotiassa Kanadassa. Paikoitellen Dorian toi mukanaan kaatosateet, jotka pudottivat jopa 150 millimetriä vettä.

Halifaxissa vajaat puoli miljoonaa kotitaloutta oli ilman sähköjä. Kanadan hallitus ilmoitti, että maa on lähettänyt sotilaita auttamaan myrskytuhojen raivaustöissä. Myrsky eteni sunnuntaina Nova Scotiasta Newfoundlandiin.

Halifaxissa myrskytuuli kaatoi nostokurjen rakenteilla olevan kerrostalon päälle. Videolle taltioitunut onnettomuus sattui aivan kaupungin keskustassa, ja pelastusviranomaiset pitävätkin suoranaisena ihmeenä, että tilanteessa vältyttiin henkilövahingoilta.

Paikallinen sähköyhtiö Nova Scotia Power Inc. kertoi sunnuntaina varhain aamulla Suomen aikaa, että yli 300 000 asiakasta oli ilman sähköä Nova Scotian alueella.

Dorianin myrskyevakot hakevat suojaa Bahamasaarilla

Dorianin Bahamasaarilla kodittomiksi jättämät ihmiset pyrkivät lauantaina lähtemään myrskyn pahiten runtelemilta saarilta. Suuntana oli joko maan pääkaupunki Nassau tai Yhdysvallat. Bahamasaarten pääministeri Hubert Minnis varoitti kuitenkin, ettei pääkaupungissa riitä tilaa kaikille, vaan ihmiset pyritään majoittamaan telttoihin ja tilapäissuojiin.

Ainakin 43 ihmistä sai surmansa Dorianin ruhjoessa Bahamaa, mutta uhrimäärän uskotaan vielä kasvavan merkittävästi.

Bahaman jälkeen hurrikaani on riepotellut laantuneella voimalla Yhdysvaltoja. Se muun muassa nostatti yli kaksimetrisen myrskyvuoksen Pohjois-Carolinan edustan saarilla.

Aiheesta lisää:

Hurrikaaniennusteesta syntyneen kiistan uusi käänne: Viranomainen alkoi tukea Trumpin virheellistä väittämää – meteorologit raivostuivat

Kun lentokenttä muuttui myrskyäväksi mereksi – Ällistyttävä video Bahaman lentokentästä Dorian-hurrikaanin keskellä

Heikentynyt Dorian nostattaa tulvia Yhdysvaltain itärannikolla – Bahamalla 70 000 ihmistä tarvitsee hätäapua

Meistä jokainen hahmottaa elämäänsä tarinoina. Jotkut niistä ovat pieniä ja kertovat, miten lapsena ajoimme polkupyörällä nokkospuskaan tai miten emme ikinä muista puolison henkilötunnuksen loppua silloin, kun sille olisi tarvetta.

Toiset taas ovat isoja ja selittävät, miten selvisimme avioerosta tai lapsen kuolemasta. Me kerromme elämämme kulkua itsellemme sekä toisille niin monesti, kunnes tarinat ovat sujuvia ja menevät niin, kun elämä meidän mielestämme meni. Pahastumme, jos serkku kertoo sellaista versiota, josta meidät on unohdettu, vaikka varmasti olimme paikalla.

Myös yhteisöt tarinoivat. Turkulaiset viittaavat vuoden 1827 paloon kuin se olisi tapahtunut eilen, ja kuusamolaisten puheet vievät vieläkin evakkoon. Suomalaisuus käsitetään usein selviämiseksi tilanteista, joihin muut ovat meidät johdattaneet, ja itsenäisyys hahmotetaan yhä talvi- ja jatkosodan kautta.

Millaista on ollut elää, jos ei saanut tuntea yhteisöä takanaan, vaan joutui pitämään itseään toisten keskellä ainoana kaltaisenaan?

Kuitenkaan kaikki eivät päässeet mukaan yhteisiin kertomuksiin, vaan monen ihmisryhmän, historiaa ei ole kerrottu eikä usein edes tallennettu. Mistä on löytänyt samaistumiskohteen vammainen, sukupuoliseen vähemmistöön kuuluva tai suomalainen romani? Mistä haki viiteryhmän koltta? Millaista on ollut elää, jos ei saanut tuntea yhteisöä takanaan, vaan joutui pitämään itseään toisten keskellä ainoana kaltaisenaan? Vieläkin on transyhteisön turha etsiä tarinoitaan teatterien päänäyttämöiltä.

Vähemmistöt, olivatpa ne millaisia vain, tavattiin vaieta kuoliaaksi. Toki joistakin teksteistä heitä löytyy: vuoden 1729 Loimaan piispantarkastuskertomuksessa epäiltiin kuulovammaisen Liisa Jaakontyttären ehtoolliskelpoisuutta ja monien sukujen tarinoissa vilahteli naisia, jotka elivät maatilan isännän roolissa ja ajoivat housut jalassa traktoria. He jäivät kuitenkin pitkään vain yksittäisiksi anekdooteiksi, eikä niistä muodostunut historiaa, jota vasten peilata itseään ja jonka vahvuuden voisi tuntea kannattelevan.

Kun tiedotusvälineet keskittyvät Helsinkiin ja sanomalehdet karsivat aluetoimituksiaan, on juttujen tehdasasetuksena nykyään etelä.

Media muokkaa sitä, millaisena näemme maamme. Kun tiedotusvälineet keskittyvät Helsinkiin ja sanomalehdet karsivat aluetoimituksiaan, on juttujen tehdasasetuksena nykyään etelä. Muutama vuosi sitten eräs aikakauslehti listasi Suomen nykypäivän sankareita eikä löytänyt yhtäkään, joka olisi asunut Uudenmaan ulkopuolella. Vuonna 2016 heräteltiin hämmästystä sillä, että kuudesta Finlandia-kandidaatista kolme asui Turussa. Olin itse yksi näistä kummajaisista. Se, että loput kolme asuivat pääkaupunkiseudulla, ei ylittänyt uutiskynnystä. Vuonna 2007 oululainen Finlandia-palkintodiktaattoriksi valittu toimittaja Kaisu Mikkola hätkäytti valitsemalla voittajaksi oululaisen teoksen. Sen jälkeen diktaattorit on varmuuden vuoksi valittu pääkaupunkiseudulta.

Pääkaupunkiympäristöstä on tullut normi ja artikkeleiden sanamuodoissa muuhun maahan viitataan maakuntana. Sen asukkaita haastatellaan juttuihin lähinnä vain silloin, kun uutisiin kaivataan eksoottista karvalakkipäätä edustamaan kansan ääntä.

Niiden joukossa, jotka huomaavat pudonneensa pois Suomen tarinasta, alkaa syntyä vastakertomuksia, kuten vaikkapa nostalgista kaipuuta menneiden vuosikymmenien kuvitteelliseen yhtenäiskulttuuriin.

Myös elokuvateollisuus keskittyy Etelä-Suomeen. Valtaosa leffoista sekä sarjoista kuvataan siellä, ja TV-sarja Sorjonen herätti huomioni ihan vain siksi, että tapahtumapaikaksi oli yllättävästi valikoitunut Lappeenranta. Suomen 5,5 miljoonasta asukkaasta 3,8 miljoonaa asuu muualla kuin Uudellamaalla, mutta milloin viimeksi olen nähnyt elokuvan, joka sijoittuisi Vaasaan tai Imatralle? Yleisradion televisioimista ammattiteatteriesityksistä kai kaikki taltioitiin Helsingistä.

Median keskittymisen vaikutuksesta valtaosa Suomesta marginalisoituu ja isotkin kaupungit esitetään sellaisina, joissa Metsolat voisi tapahtua. Kun näiden alueiden asukkaat eivät enää tunnista tarinoista itseään, syntyvät helposti syytteet Helsingin kuplasta ja Kallion hipstereistä. Niiden joukossa, jotka huomaavat pudonneensa pois Suomen tarinasta, alkaa syntyä vastakertomuksia, kuten vaikkapa nostalgista kaipuuta menneiden vuosikymmenien kuvitteelliseen yhtenäiskulttuuriin. Silloin kierre on valmis: yhteiskunnan yhteisistä kertomuksista pudonneet kaipaavat menneisyyden tarinoita, jotka aikoinaan sulkivat pois vähemmistöt.

Keskittymiselle ei kai kukaan mitään mahda, mutta silti kaipaisin medialta myös alueellisesti moniäänisempää puhetta. Kärsivällisyyttä se vaatii ja vaivaa nähdä etsiä muutakin tarinaa kuin sitä läheisintä. Siksi haastan median tuottamaan enemmän uutisia, henkilökuvia, sarjoja ja kuvareportaaseja, joissa asuinpaikka ei ihmistä määrittäisi. Lieksalaisella maitotilalla asuu karjatalouden lisäksi kiinnostavia ihmissuhdetarinoita ja Rovaniemeltä löytyy huippumuotia. Pertunmaalla on muutakin kuin Suomen suosituin ABC ja kajaanilaisessa teatterissa esitetään varmasti sellaista ohjelmistoa, jota kannattaisi välittää muidenkin nähtäväksi.

Tommi Kinnunen

Kirjoittaja on Kuusamossa syntynyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä kirjailija. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.

Aiheesta voi keskustella 08.09. klo 17.00 asti.

Lue myös:

Tommi Kinnusen kolumni: Jokainen meistä on yhtä jännittävää kuin kaurapuuro

Jani Halmeen kolumni: Suomella menee hienosti – ja tätä menoa menee tulevaisuudessa vielä paremmin

Pekka Seppäsen kolumni: Suomen äänekkäin populistinen ryhmittymä on perushelsinkiläiset