Nykytanssi on vihdoin saapunut Saamenmaalle. Uudenlainen esittävä taide keräsi paljon innokkaita katsojia Inariin alkuviikosta. Inarin Sajoksessa 28.4.2014 esitetty "Kaikki maisemat" on tanssiin, valoon ja ääneen pohjautuva kylätarina, joka on Kulttuurirakka-projektin jatkohanke. Sen rahoittajana toimii Maaseudun Sivistysliitto. Inarissa asuva Anni Kopra nautti siitä, mitä pääsi kokemaan ja näkemään.
–Mielestäni on todella hyvä, että joku ottaa nykytanssiin mukaan luonnon ja pohjoisuuden. En ole vielä nähnytkään kovin paljoa esimerkiksi juurikin saamelaista nykytanssia, mutta se olisi mielenkiintoista.
Kopra pitää uudenlaisesta kerronta- ja esitysmuodosta ja iloitsi lopun yhteistanssista. Hänen mielestä esitys toimii todella hyvin.
–Todella hyvä, kaikki olivat uskomattoman hyviä, sanoo Kopra.
Koreografi tyytyväinen lopputulokseen
Kulttuurirakka-jatkohankkeen esityksen tavoitteena on tuoda esiin esittävää taidetta Lapissa. Inarin kunta on yksi seitsemästä, projektiin osallistuneesta kunnasta. Osallistuvat ryhmät saavat itse päättää lopputuloksesta, sanoo "Kaikki maisemat" -esityksen koreografi Laura Kröger.
–Projektia tehdessä, jos mietin Inarin kylää ja ympäröiviä maisemia Juutua-jokea ja Otsamo-tunturia, niin kyllähän ne olivat vahvasti itselläkin mielessä. Jos vastaan kysymykseen saamelaisuudesta, nykytanssista, valoista ja äänistä, niin kyllähän ne tukee toisiaan aivan täysin, iloitsee Kröger.
"Luontosuhde näkyy esityksessä"
Inaissa lopputulokseksi syntyi valon, äänen ja vartalon liikkeiden yhdistelmä, joka tuo esiin jokaisen tanssijan omat maisemat ja mielenmaisemat. Tanssija Tauno Ljetoffin mielestä luonto sopii hyvin nykytanssiesityksen lähtökohdaksi.
–Ehkä se näkyy tuossa suhtautumisessa luontoon. Tosi voimakas tunne oli eläytyä mukaan puun rooliin ja lähteä sieltä siemenestä asti kasvamaan ja kun metsuri tulee ja kaataa nurin, niin kyllä siinä todella hyvin ja voimakakasti pystyy eläytymään mukaan, sanoo Ljetoff.