Yksi yhdysvaltalaisen B-52 –pommikoneen kahdeksasta moottorista irtosi koneen siivestä ja putosi asumattomalle alueelle keskiviikkona Pohjois-Dakotassa. Asiasta kertoo DefenceNews-uutissivusto ja aiheesta on kirjoittanut muun muassa ilmailublogi The Aviationist.
Tapahtuman jälkeen koneen kerrotaan laskeutuneen turvallisesti läheiseen Minotin lentotukikohtaan, josta käsin kone harjoitteli. Miehistönä oli viisi henkilöä, jotka eivät olleet vaarassa tilanteen seurauksena.
Yhdysvaltain ilmavoimat tiedotti aloittaneensa pudonneen moottorin etsinnät noin 50 kilometrin päässä lentotukikohdasta. Tiedotteessa ei DefenceNewsin mukaan ollut viittausta tilanteeseen johtaneeseen syyhyn, mutta asiasta on aloitettu selvitys.
Puolikkaan jalkapallokentän kokoisessa koneessa on kahdeksan Pratt & Whitney –yhtiön valmistamaa TF-33 –suihkumoottoria ja parhaillaan suunnitellaan niiden korvaamista modernimmilla moottoreilla. Yhdysvaltain ilmavoimien vahvuudessa B-52 -koneita kerrotaan olevan 76. Niiden suunnitellaan lentävän 2040-luvulle asti, jolloin niiden suorituskyvyn korvaa häivepommittaja B-21.
Lähteet: DefenceNews, The Aviationist