Lippomiehet ovat vuosisatojen ajan nousseet Tornionjoella krenkuille, eli laitureille jo aamuvarhain siian ja lohenpyyntiin. Pitkävartisen lipon päässä on vemmel, johon kudottu verkko on kiinnitetty. Kutemaan nousevat kalat lepäävät kivien takana. Lippomiehet ovat oppineet tuntemaan kivet nimeltä, tarkkailemaan vedennousua ja nyppäämään kalat pois joesta.
Kun 1950-luvulla Ruotsin puolella Matkakoskella krenkulle nousikin nainen, miehet kohahtivat. Piruiltiin, ivailtiin ja naurettiin niin, että Ida Juuso poistui lipon kanssa rannasta itkien.
– Kläpit juoksivat Iitan perään ja kysyivät, että miksi se itki, muistelee Juuson lapsenlapsi Kalle Kauppi.
Vaan Juuso ei luovuttanut. Ei voinut luovuttaa. Mies oli kuollut ja talossa oli neljä nuorta tytärtä ruokittavana. Juuso kävi lipolla ja ajan kanssa lippomiesten asenne muuttui.
– Iita oli legenda Suomen puolellakin. Se sai aina kallaa. Arvostus nousi mutta aina riitti semmosia viivasuisia, Kauppi muistelee.
"Eikai hän teän kanssa lähe kun pittää mennä lipolle"
Haaparannan lehti teki lippoavasta naisesta, Ida Juusosta jutun 60-luvulla.
– Iita tohti olla uhka miehillekin, kaikki työt teki itse ja apua sai tietenkin heinäntekoon, Kauppi kertoo.
Jäipä Juuso ihmisten mieleen vielä vanhuudenkodissakin.
– Kun mummo ei pystynyt enää asumaan talossa ja alko muisto heittelemään niin hänet vietiin Haaparannalle vanhuudentaloon. Hänen liikkeissä ja jaloissa ei ollut mittään vikkaa, elämäniän oli tehnyt raskasta työtä. Niillä oli kova homma pittää se siellä seinitten sisällä, Kauppi kertoo.
Useita kertoja Juuso lähtikin vanhainkodista kävellen ja poliisit löysivät hänet matkaamassa kohti entistä kotia.
– Hän oli vihainen niille poliisille, että eikai hän teän kanssa lähe kun hän on Matkakoskelle menossa, että hänellä on karjaa ja sitte pittää mennä lipolle. Nyt Iita on ennää hyvänä muistona, Kauppi kertoo.
Naiset keksivät uusia konsteja
Jos nainen oli outo näky krenkulla viime vuosisadalla, on se sitä vielä tänäkin päivänä. Tornion Matkakoskella lippoavan Emilia Köpmanin harrastus poikkeaa muiden nuorten naisten vapaa-ajan tekemisistä.
– Kaverit kattoo pitkään kun sanon, että lähen päiväksi koskelle. Olen pyytänyt matkaan, mutta eivät ne ole vielä lähteneet. Kysyvät, että kuinka minulla aika kuluu koskella, Köpman kertoo.
Perinnekalastus, siianlippous on harvojen etuoikeus. Tornionjoella se on mahdollista vain jokivarressa asuville.
15 vuotta sitten Mirja Heinonen etsi kotia isoäitinsä kotiseudulta Tornionjoen rannasta. Koti löytyi ja kun naapurin isäntä esitteli lippoamiaan siikoja Heinoselle ja pyysi valitsemaan sopivan kalan, oli nainen myyty.
– Semmoisia herkkukaloja joskus päässyt maistamaan ja se sanoi, että valitse siitä, Heinonen huudahtaa.
Päättäväinen nainen hankki lipon, kysyi oppia ja pian kalaa alkoi nousemaan. Hänen ennätyksensä on toistasataa siikaa saman päivänä aikana.
– Ei se niin raskasta ole, sopivaa urheilua. Ja olen sitä mieltä, että naiset keksivät uusia konsteja. Jos vaikka krenkku on liian lyhyt, niin käytän koko kroppaa, jotta saan lipon oikeaan kohtaan, Heinonen miettii.