On perjantaiaamu ja Valmet Automotiven tehtaalla ovat alkamassa pestuumarkkinat. Viesti on kiirinyt ympäri Suomen siitä, että Uudenkaupungin eli tuttavallisemmin Ugin autotehtaalla ovat meneillään kaikkien aikojen suurimmat rekrytoinnit. Jo vuoden 2017 alkukuukausina on määrä aloittaa Mercedes-Benzin GLC-katumaasturien tuotanto. Sen rinnalla tehtaalla valmistetaan yhä saman automerkin A-sarjaa.
Rekrytointi on niin poikkeuksellisen iso, että TE-toimistot ympäri maata levittävät yhdessä sanaa. Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä kauemmaksi verkot on laitettava uusilla hakukierroksilla vesille. Aiempina vuosina tehtaalle on jo palkattu 700 ihmistä, eikä kaikkia uusia autonrakentajia uskota enää löytyvän ihan lähikylistä.
Hurja määrä hakemuksia, 1 700, on jo tullut ja hakuaika on vielä kesken. Hakijoiden tausta on jo aiempina vuosina vaihdellut laidasta laitaan: koulun tai armeijan päättäneistä kokeneempiin ammatinvaihtajiin. On ollut lähihoitajaa, diplomi-insinööriä, leipuria ja kosmetologia. Käsillä tekeminen on heille valmiiksi tuttua.
Ratkaisevaa on kuitenkin oikeanlainen asenne, kertoo Opteam-yrittäjä Elina Koskela. Henkilöstöpalveluyritys pyrkii haastattelussa selvittämään hakijan työskentelytaitoja ja motivaatiota. Sorminäppäryystestejä ei järjestetä, vaikka joskus myös testirataa on käytetty hakijoiden seulomiseen. Ensimmäisessä erässä paikan saa 250 autonrakentajaa.
Monet paikalle tulleet tuntuvat ajattelevan, että autojen rakentamisessa on jo itsessään tiettyä hohtoa. Huoli siitä, riittääkö autotehtaalle työvoimaa, vaikuttaakin 300 000 työttömän työnhakijan maassa liioitellulta. Vai johtuuko se siitä, että kaikki eivät halua lähteä kaksivuorotyöhön parin tuhannen euron kuukausipalkalla? Vuoden, kahden kuluttua autonrakentaja tienaa Valmet Automotiven ilmoituksen mukaan keskimäärin 30 000 euroa vuodessa.
Tehtaalla on mahdollisuuksia edetä esimiestehtäviin ja kartuttaa siten ansioitaan. Autonrakentajaksi on lähtenyt esimerkiksi työtön insinööri pudottuaan ansiosidonnaiselta työttömyyspäivärahalta. Monelle maahanmuuttajille autotehdas avaa tilaisuuden päästä sisään työelämään. Pestuumarkkinat ovat houkutelleet paikalle muun muassa irakilaisia nuoria miehiä.
Uusikaupunki ei ole niitä kasvukeskuksia, joihin yhä useampi suomalainen muuttaa. On vaikea ennakoida, kuinka moni pakkaa tavaransa ja aloittaa työt jopa toisella puolen Suomea.
Suurtyöttömyydestä huolimatta suomalaiset eivät ole olleet kovin kiinnostuneita muuttamaan töiden perässä. Tilastojen mukaan muuttohalukkuus vähenee selvästi jo yli 35-vuotiailla ja vain hyvin pieni osa muuttajista on työttömiä.
Työttömien muuttohaluja vähentävät niin kutsutut AAA-tekijät, kertoo muuttoliiketutkija Timo Aro. Ansiosidonnainen päiväraha ei rohkaise muuttamaan niin kauan kuin se jatkuu. Asumisen järjestäminen – usein omakotitalon arvo on vähäinen tai laskenut, ja lähtö etenkin pääkaupunkiseudulle nostaisi asumiskustannuksia sietämättömiksi. Kolmantena asumistuet, joista muuttaja joutuisi hyvin riippuvaiseksi. Paikkakunnilla, joihin halutaan muuttaa, kilpailu vuokra-asunnoista on kovaa ja hintataso kivunnut niin ylös, ettei pienipalkkainen ilman tukia pärjää.
Uudenkaupungin rekrytointien suurimpana esteenä monet mainitsevat pulan vuokra-asunnoista. Puhtaalla matematiikalla laskettuna kaupungissa pitäisi olla paljonkin tyhjiä asuntoja, kun väki on vähentynyt 1990-luvulta lähtien kolmella tuhannella.
Lähes kaikki kaupungin 850 vuokra-asuntoa ovat täynnä jo nyt. Uusia kerrostaloja ei ole pitkään aikaan rakennettu. Autotehtaan työntekijöille tarvittaisiin erityisesti pieniä vuokra-asuntoja, joiden vuokriin uusilla tulijoilla on varaa.
Kun asiaa on tutkittu, Uudestakaupungista on löytynyt jopa kahdesta kolmeen sataa asuntoa, joita käytetään vain kakkosasuntoina tai lomien aikaan. Kaupunki on järjestämässä lähiaikoina asukasillan, jotta kaikki suinkin liikenevät yksityisasunnot saataisiin vuokramarkkinoille, vaikka vain lyhyeksi aikaa. Vuokraamista helpottamaan on perustettu oma Passari-palvelu hoitamaan sopimusten tekoa.
Arto Kohonen muistaa hyvin, millaista oli muuttaa Uuteenkaupunkiin Lappeenrannan läheltä Savitaipaleelta vuonna 1972. Rekrytoinnit olivat silloin yhtä massiivisia kuin nyt. Mutta kerrostaloasuntoja oli valmistumassa suuria määriä, eikä kuuden hengen kimppakämpässä tarvinnut asua kuin muutaman kuukauden.
Aika oli silloin erilaista, suurtyöttömyyden takia ihmisiä muutti Ruotsiin saakka. Autotehtaalle tuli kaikkialta Suomesta töihin ihmisiä, jotka ovat edelleen Kohosen ystäviä. He tapaavat toisiaan, vaikka monet ovat jääneet eläkkeelle ja asuvat taas eri puolilla maata.
Kaupungissa on pohdittu paljon, mitä kaikkea autotuotannon laajeneminen ja odotettu muuttoaalto tuo tullessaan. On selvää, että väliaikaisia asuntoja on järjestettävä pikavauhtia.
Vielä alkuvuodesta mietittiin, mitä päiväkoteja muuttotappiosta kärsineellä paikkakunnalla puretaan. Nyt sen voi unohtaa, kun jo viidelletoista lapselle on yhtäkkiä varattava hoitopaikka.
Myös suomen opetusta varaudutaan järjestämään ulkomaalaisille työntekijöille.
Liikenneväylät, risteysalueet ja ehkä myös satama ovat jäämässä pieniksi. Joka toinen minuutti autotehtaalle on menossa yhdistelmärekka, kun toiminta kunnolla käynnistyy.
– Ei tiedä, vaikka tulisi ensimmäinen ruuhka Vakka-Suomeen, naurahtaa Jari Nikkari, kaupungin tekninen johtaja.
Pysyvämpää asumista,kahdeksan uutta kerrostaloa, on suunnitteilla. Ensimmäisiä taloja ryhdytään rakentamaan ensi vuonna.
Sitä odotellessa ei väheksytä mitään keinoja. Jopa leirintäalueiden kanssa on sovittu, että saadaan käyttöön parikymmentä asuntovaunupaikkaa, jos jollakin työntekijällä on haluja majoittua asuntovaunuun koeajaksi.
Kymmenet yritykset ovat olleet yhteydessä kaupunkiin ja tarjonneet omia moduuliasuntojaan. Monillekaan ei ole ollut selvää, ettei kaupunki itse osta tai rakennuta asuntoja. Kaupunki vuokraa tontin väliaikaisella rakennusluvalla ja huolehtii kunnallistekniikasta, mutta rakennusyrityksen tehtäväksi jää tarjota itse asumispalvelua työntekijöille.
Pelko siitä, miten Uusikaupunki muuttoaallosta selviää, on Jari Nikkarin mielestä hieman yliampuvaa. Tuskin torilla seisoo yhtäkkiä 500 ihmistä, joita ei pystytä laittamaan mihinkään.
Uudessakaupungissa moni muistaa 1990-luvun, jolloin Saabin valmistus loppui. Pahimmillaan joka kolmas oli työtön.
– Sen takia täällä ei uskalleta rintoihin hakata vieläkään, vaikka nyt autotehtaalla ja kaupungilla näyttää niin hyvältä, että ei ole vielä ikinä näyttänyt, Nikkari sanoo.