Elinkeinoministeri Olli Rehn katsoo, että pääministeri Juha Sipilä ei ole ollut esteellinen Terrafamen kaivokselle esitetystä valtiontuesta päätettäessä. Kansan Uutiset, Iltalehti ja Yle kertoivat aiemmin tällä viikolla että Sipilän sukulaisten omistama Katera Steel Oy on saanut merkittävän tilauksen valtion omistamalta Terrafamelta.
Hallitus päätti kaksi viikkoa sitten esittää Terrafamelle sadan miljoonan euron lisärahoitusta.
Rehn kertoi Yle TV1:n Ykkösaamussa ettei pääministerillä ollut päätöstä tehtäessä tietoa siitä, että Katera Steel on saamassa Terrafamelta tilauksen.
– Oma käsitykseni on, että missään tapauksessa minkäänlaista jääviysongelmaa tässä tapauksessa ei ole ollut. Olen aivan varma siitä että pääministerillä ei ollut minkäänlaista tietoa, eikä aavistusta tästä urakasta tai kaupasta.
Rehn kertoi tarkistaneensa kaupan taustat Terrafamelta asian tultua ilmi. Hänen mukaansa kaivosyhtiö olisi tilannut Katera-yhtiöltä malminkuljettimia myös siinä tapauksessa, että hallitus olisi päättänyt ajaa kaivoksen toiminnan alas.
– Siinäkään mielessä asialla ei olisi ollut vaikutusta, koska yhtiö olisi joka tapauksessa tilannut malminkuljettimet, sanoi Rehn Ykkösaamussa.
Rehnin mukaan hallituksen tukipäätös on tehty kestävällä pohjalla. Kaupasta ei Rehnin mukaan hallituksessa voitu keskustella etukäteen, koska se ei ollut hallituksen tiedossa.
Konepajayritys Katera Steelin pääomistajat ovat Sipilän enoja ja serkkuja.
Pääministeri on syyttänyt Ylen uutista vihjailevaksi.
Rehn: Lisäleikkauksiin pitää varautua jos talous ei kasva
Rehn kertoi Ykkösaamussa jakavansa valtiovarainministeri Petteri Orpon huolen talouden kehityksestä. Orpo varoitti lauantaina Helsingin Sanomien haastattelussa isoista julkisen talouden leikkauksista, jos taloudessa ei tapahdu käännettä ennen kevättä.
Orpon mukaan hallitus voi keväällä joutua tekemään 1-2 miljardin euron lisäleikkaukset.
Hallitus pyrkii välttämään lisäleikkauksia, mutta niihin tulee kuitenkin varautua jos taloudessa ei tapahdu selkeämpää käännettä, sanoo Rehn.
– Ei ole olemassa leikkausautomaattia, jonka mukaan väistämättä joudutaan keväällä tekemään lisäleikkauksia. Se riippuu nimenomaan siitä, kuinka vahvasti kasvu tästä voi kenties voimistua, ja millä tavalla talous kehittyy seuraavan puolen vuoden mittaan, muistuttaa Rehn.
– Olen kuitenkin Orpon kanssa samoilla linjoilla siitä, että meidän tulee varautua siihen, että jos talouden kasvu ei lähde voimistumaan, niin silloin on edessä se että joudutaan tekemään lisäleikkauksia.
Ennustettu yhden prosentin talouskasvu ei Rehnin mukaan ole tarpeeksi vahvaa. Tarvittaisiin 1,5 - 2 prosentin kasvuvauhti, jotta mm. työllisyys voisi merkittävästi parantua.
– Nyt kannattaa keskittyä siihen että tehdään kilpailukykysopimuksen päälle sellaisia toimia, joilla parannetaan kannustavuutta työmarkkinoilla. Tämän lisäksi pitää myös edistää paikallista sopimista, patistaa Rehn.