Ympäristöministeri Ville Niinistö on huolissaan kaivosteollisuuden levittäytymisestä yhä pohjoisemmaksi. Niinistö on erityisen huolissaan saamelaisalueen paikallisen väestön, perinteisten elinkeinojen ja luonnonsuojelualueiden puolesta ja vaatii näiden kunnioittamista.
- Meidän pitäisi kunnioittaa paikallisten asukkaiden ja perinteisten elinkeinojen intressejä, kun arvioidaan, miten kaivoksia voidaan perustaa. Kyllä minä olen hyvin huolissani saamelaisalueella olevien hankkeiden osalta, ne on hyvin herkillä seuduilla ja olisin niiden toteuttamisessa hyvin, hyvin varovainen.
"Kaivosteollisuus ei saa uhata paikallisia"
Kevitsa on tuonut Pohjois-Suomen Sodankylään muutamassa vuodessa yli 600 uutta työpaikkaa ja kunta onkin päättänyt tukea sen laajentumista. Nyt Kevitsan läheltä, Viiankiaavan soidensuojelu- ja natura-alueelta on löytynyt lisää malmia. Myös Kittilän Suurikuusikon kultakaivos haluaisi laajentaa tuotantoaan.
Ympäristöministeri Viille Niinistö muistuttaa, että kaivosteollisuus ei saa uhata paikallista väestöä ja alueen perinteisiä elinkeinoja. Laki voi kuitenkin viime kädessä auttaa kaivosten työntyessä yhä pohjoisemmaksi.
- On selvää, että silloin esimerkiksi saamelaisten oikeudet erityisissä sosiaalisissa velvoitteissa ja kuulemisvelvoitteissa korostuvat. Myös lainsäädännön varovaisuusperiaatteet tulevat erityisen tarkkaan tarkasteltavaksi mietittäessä, ovatko tällaiset hankkeet ylipäätään mahdollisia, kertoo Niinistö.