Saviselle peltomaalle Kehä III:n ja Vantaan rajan tuntumaan nousi 1970-luvun puolivälissä elementtikerrostaloja. Keskustasta katsottuna Tapulikaupunki oli Helsingin etäisin lähiö. Jere Karalahden vanhemmat hankkivat perheelleen kuudennen kerroksen asunnon Palovartijantieltä.
Taloyhtiön sisäpihalle jäädytettiin luistelukenttä usein jo lokakuussa. Täällä tuleva huippupuolustaja piirsi ensimmäiset luistimenvetonsa jäähän seitsemän vuoden iässä.
Viereisessä Sikalan metsässä eli Siklussa nuorukainen veti ensimmäiset röökinsä. Ja läheisessä leikkipuistossa eli leksussa hän opetteli juomaan olutta ja polttamaan hasista.
Tapulikaupungissa Jere Karalahdesta kasvoi suomalaisen urheilun paha poika, joka olisi kiekkosankari päivisin ja rokkitähti öisin.
"Kiekko oli vain yksi osa elämää, ja se meni helvetin hyvin"
Tapulin Escobar puhui suunsa puhtaaksi vuonna 2017 julkaistussa elämäkertateoksessa Jere. Kirjassa eniten huomiota sai läpi ammattiuran jatkunut "juhliminen", joka meni toistuvasti harjoitusten, pelien ja perhe-elämän edelle.
Karalahti selitti elämäkerrassa tekemisensä parhain päin ja tekee niin edelleen. Hän kertoo saaneensa sekoilunsa anteeksi olemalla tiukoissa tilanteissa aina mies paikallaan.
– Kun on todella tarvittu, olen ollut siellä. Pelatessani lätkää, pelaan sitä koko sydämellä. Sen intohimon, asenteen ja sielukkuuden näkevät pelikaverit, joukkueenjohto ja yleisö, Karalahti sanoo.
Kaikki eivät ole samaa mieltä, ja nyt myös he saavat puheenvuoronsa.
Solar Filmsin tuottamassa ja Juuso Syrjän ohjaamassa dokumenttielokuvassa Karalahti ääneen pääsevät kymmenet ystävät, joukkuekaverit, valmentajat ja perheenjäsenet.
Vaikka ymmärrystä omintakeiselle kiekkosankarille löytyykin, jotkut haastatellut pohtivat, kuinka pitkälle Karalahti olisi kiekkoilijana päässyt, jos hän olisi malttanut vääntää korkin kiinni ja keskittynyt pelaamiseen.
Karalahti itse ei jossittelusta välitä. Hän sanoo Ylen haastattelussa, että "kiekko oli vain yksi osa elämää ja se meni helvetin hyvin". Itse asiassa Karalahti uskoo, että ilman taustaansa hän ei olisi pärjännyt kaukalossa niin hyvin.
– Kun oli vähän rajummat olot pelissä, minun täytyi löytää keinot toimia. Sen takia sanotaan, että osasin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja säästää voimia. Opin, että en tee mitään ylimääräistä, koska en olisi yksinkertaisesti pystynyt.
– Jos olisin ollut partiopoika, pelistäni olisi puuttunut tietty aggressiivisuus.
Kaukalossa tulikin tulosta, mutta kaukalon ulkopuoliset valinnat vaikuttivat urakehitykseen.
Ura olisi saattanut päättyä jo 1996
Karalahti teki ensimmäisen ammattilaissopimuksen kasvattiseuransa Helsingin IFK:n kanssa vain 17-vuotiaana ja taklasi tiensä nopeasti fanien sydämiin.
Pelikaverit ja suuri yleisö eivät tienneet kaksoiselämästä.
– Jo silloin meininki oli jäätävää. Olin niin syvällä päihdemaailmassa, että en tiennyt muusta.
Kosteat viikonloput venähtävät. Treenejä ja pelejä jäi välistä. Joukkueessa osattiin arvata, että alkoholia kuluu, mutta siihen aikaan siinä ei ollut mitään poikkeuksellista.
Syksyllä 1996 Karalahti pelasi toistaiseksi parasta kauttaan IFK:ssa, oli juuri tullut valituksi MM-kisajoukkueeseen, ja Los Angeles Kings oli tehnyt hänestä pelaajavarauksen.
Sitten tulivat huumepoliisit.
Karalahti kärysi heroiinin käytöstä, ja asia kerrottiin koko kansalle TV-uutisissa.
Mitä jos ura olisi päättynyt siihen? Karalahti myöntää, että seuraukset olisivat voineet olla kohtalokkaat. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Vastakihlattu morsian, Susanna Erälähde, pysyi rinnalla, isä ja äiti tukivat, sopimus IFK:n kanssa jatkui, ja NHL:stä kerrottiin, että tie on huumetuomiosta huolimatta auki.
Karalahti sai anteeksi.
Unelma NHL:stä vaihtuu loputtomiin juhliin
Helsingin yössä menoa oli vauhdittanut amfetamiini, mutta NHL-uralle Karalahti sai siivet kokaiinista.
Juhlat kasvoivat palkkapussin mukana.
Lupaava ura Pohjois-Amerikassa jäi kuitenkin lyhyeksi. Ensin viinaralli johti potkuihin Los Angeles Kingsistä, ja sitten sopimus Nashville Predatorisn kanssa katkesi, kun Karalahti ei suostunut vieroitusohjelmaan.
Elettyään NHL-unelmaansa kolme ja puoli vuotta Jere Karalahti oli valmis vaihtamaan sen SM-liigaan ja loputtomiin juhliin liivimiesten ja Tapulin kundien kanssa.
Helsingin IFK otti kasvattinsa takaisin, teki muhkeat tulot fanipaidoilla ja katsoi suosikkipelaajansa törttöilyä vuosia läpi sormien. Sponsorisopimus Koffin kanssa tuotti seuralle hyvin.
Neljä kautta HIFK:issä sisälsivät nousuja ja laskuja. Karalahtea yritettiin sitouttaa treenaamiseen kapteenin tittelillä, mutta omapäinen kaveri tuppasi kyllästymään kurinalaiseen ammattiurheilijaelämään aina kesken pitkän runkosarjan.
Lopulta joukkueen johto sai toistuvista katoamistempuista tarpeekseen. Karalahtea ei enää etsitty Kaivohuoneelta tai Tapulikaupungista.
Karalahti siirtyi Kärppiin, missä kausi katkesi siihen, että poliisi haki hänet Raksilan kaukalosta epäiltynä osallisuudesta huumeiden maahantuontiin.
Oikeudenkäynnit olivat raskaita.
Karalahti katosi seuraavana keväänä elämänsä pisimmälle ryyppyreissulle, joka päättyi lopulta hengityskoneeseen. Haima ei kestänyt enää Tapulin vetenä tunnetun 80-prosenttisen pirtun ja kraanaveden sekoitusta.
Kahdeksan päivän kooman jälkeen lääkäri ilmoitti, että yksikin juoma voi olla liikaa. Sinä keväänä Karalahti katsoi Kärppien finaalia sairaalan sängystä. Hänen olisi pitänyt olla mukana kaukalossa ja mestaruusjuhlassa.
– Olin niin huonossa hapessa, etten pysty edes seisomaan. Minut nostettiin ihmishissillä katsomaan televisiota. Pää kuitenkin toimi terävänä, ja sillä hetkellä mietin, että kunpa vain pääsisin taas pelaamaan lätkää.
Pelaamaan hän vielä pääsikin.
Katsottuaan kuolemaa silmiin vain 33-vuotiaana Karalahti päätti viimein ryhdistäytyä.
Ammattiurheilija alkoi keskittyä treenaamiseen
NHL:n ovet olivat sulkeutuneet pysyvästi, ja kasvattiseura oli kääntänyt suosikkipelaajalleen selkänsä. Karalahti oli kuitenkin päättänyt päästä vielä huipulle.
Hän opetteli uudelleen kävelemään, nostamaan punttia ja luistelemaan. Pelimahdollisuuksia löytyi Hamburg Freezersistä, Espoon Bluesista, Minskin Dinamosta, Jokereista ja HV71:stä. Vasta pitkästi kolmenkympin paremmalla puolella ammattiurheilija keskittyi kausien aikana treenaamiseen.
Addiktioaltis luonne korvasi päihderiippuvuuden uhkapeleillä, irtosuhteilla ja jättimäisillä karkkipusseilla. Joitakin huumeretkahduksiakin tuli, mutta kaasu ei hirttänyt enää niin pahasti kiinni.
– Se vaihe, mikä minulla oli 33-vuotiaaksi saakka, olisi johtanut surullisiin lopputuloksiin. Enää minulla ei ollut sitä tarvetta. Peto, se piru sisälläni, ei enää hallinnut elämääni.
Karalahti pääsi vielä huipulle ja turvasi mukavan pesämunan ennen eläköitymistään 2016.
Yhdeksän vuoden raittius päättyy leikkiin tulella
Karalahden ei tarvinnut valita rokkitähteyden ja ammattiurheilijuuden välillä. Vuosien ajan hän saattoi pelata talvet huippukiekkoa ja rentoutua kesät riehumalla yökerhoissa ja Tapulissa.
Uran lopulla Karalahti saattoi valita myös tasapainoisen perhe-elämän.
Nyt sitä tukevat vaimo Nanna Karalahti, yhteiset lapset Jax ja Alexia sekä Ronja edellisestä liitosta. Karalahti harrastaa intohimoisesti crossfitiä ja thaiboxingia ja pyörittää vaimonsa kanssa kuntosaliyritystä ja liikunnallista päiväkotia.
Hän on laajentamassa myös terveyslimonadibisnekseen.
Yhdeksän tipattoman vuoden jälkeen Karalahti alkoi taas flirttailla alkoholin kanssa. Tuttu lääkäri lupasi ottaa pari lasia viiniä ruuan kanssa, mutta se ei ole aivan pitänyt. Viime vuoden tammikuussa juorulehdet kirjoittivat Karalahden putkareissusta, joka sai alkunsa rähinästä yökerhon ovella Levillä.
Mikä siinä on, että aina kun peli niin sanotusti kulkee, pakka pitää sekoittaa?
– Tuohon jos tietäisin vastauksen, olisin aika kova psykiatri tai päihdehoitaja. Absolutismi ei sovi minulle. En tule vääntämään enää kokonaan korkkia kiinni.
Pari ylilyöntiä muistuttavat jo siitä, kuinka lähellä pimeä puoli onkaan. Yössä voi piipahtaa, mutta sinne ei pidä jäädä asumaan. Toista juhlapäivää ei kannata edes aloittaa.
Suomalaisen urheilun paha poika ei myönnä katuvansa menetettyjä mahdollisuuksia kaukalossa. Jääkiekko oli Karalahden suurin intohimo, mutta se ei ollut kaikki kaikessa. Hän halusi "kokemuksia".
Jos Karalahti olisi keskittynyt vain lätkään ja jättänyt kaukalon ulkopuolisen elämän elämättä, hänestä tuskin olisi tehty kokopitkää elokuvaa.
Karalahti-dokumenttielokuvan on määrä tulla ensi-iltaan 5. helmikuuta.
Lue myös: