Australiassa on paljastunut raaka nuorten pahoinpitely nuorten huostaanottokeskuksessa. Televisioyhtiö ABC julkaisi maanantaina valvontakameravideoita, joilhin on tallentunut alkuperäiskansoihin kuuluvien lasten pahoinpitelyä ja kaltoinkohtelua. Australian pääministeri Malcolm Turnbull on käskenyt aloittaa tutkinnan keskuksen toiminnasta.
– Kuten kaikki australialaiset, olen syvästi järkyttynyt. Kuvat lasten kaltoinkohtelusta ovat järkyttäviä ja vastenmielisiä, Turnbull sanoi ABC-kanavan haastattelussa.
Turnbullin mukaan on selvitettävä, miksi aiemmat tutkinnat eivät ole paljastaneet vartijoiden tekoja. Hän vannoi, että asia selvitetään perinpohjaisesti.
Australian Pohjoisterritorion vankiloista vastaava ministeri erotettiin pian sen jälkeen, kun videot julkistettiin. Huostaanottokeskus sijaitsee Darwinin kaupungissa Pohjoisterritoriossa. Tutkinta koskee vain territorion nuorisovankiloita.
Kaltoinkohtelua nuorisovankilassa
Videoilla vartijat painavat lapsia maahan, riisuvat heitä alasti, sumuttavat pippurisumutteella ja jättävät nuoria yksin selleihin ilman vaatteita. Yksi puolipukeinen ja huputettu poika sidotaan videolla tuoliin.
Valvontakamerakuvat ovat vuosilta 2010–2014, ja niillä esiintyy yhteensä kuusi alaikäistä poikaa. Kahta poikaa edustavan asianajajan mukaan kaikki pojat kuuluivat Australian alkuperäiskansoihin.
Pohjoisterritorion nuorisovankiloiden vartijoiden toiminnasta löytyi puutteita vuonna 2015 tehdyssä raportissa. Vankiloiden johtajat kuitenkin kiistivät syytökset, eikä raportti johtanut toimiin. Maanantaina erotettua territorion ministeriä on arvosteltu ongelmien peittelystä.
Järjestöt vaativat tutkinnan laajentamista
Videot ovat herättäneet raivoa alkuperäiskansojen jäsenten kohtelusta Australiassa. Heitä on kolme prosenttia australialaisista, mutta yli neljännes vangeista.
Pohjoisterritorion alkuperäiskansojen järjestöt ovat vaatineet alueen hallituksen eroa.
– Alkuperäiskansamme ovat tienneet näistä asioista. Se, mikä paljastettiin kaikille eilisiltana, täytyy herättää kaikki Australiassa. Jotain on tehtävä sille, miten kansaamme ja etenkin kansamme lapsia vangitaan tässä maassa, alkuperäiskansoja edustava asiamies Mick Gooda sanoi Reutersin mukaan.
Alkuperäiskansajärjestöt ovat myös vaatineet tutkinnan laajentamista koko Australiaan. Niiden mukaan nuorten kaltoinkohtelu on yleistä joka puolella maata.
– Jouduin teini-ikäisenä toistuvasti nuorisovankiloihin. Niissä oli väkivaltaa, joka jatkuu nykyään useissa, ellei kaikissa nuorisovankiloissa tässä maassa, vangittuja tyttöjä puolustavan järjestön johtaja Debbie Kilroy sanoi ABC:lle.
Alkuperäiskansoihin kuuluvia lapsia otettiin järjestelmällisesti huostaan aina 1970-luvulle saakka, ja monia heistä kohdeltiin kaltoin. Vuonna 2007 silloinen pääministeri Kevin Rudd pyysi anteeksi heidän kohteluaan.