Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 102658

Itä-Inarin Nellimin-tien huono kunto on jokakeväinen uutisaihe

$
0
0

Simo Jefremoffille Nellimin-tie on tuttu jokapäiväinen riesa.

Tie on usein niin huonossa kunnossa, että hän jättäisi mieluummin autonsa käynnistämättä.

– Tästä autosta ovat menneet iskunvaimentimet ja laakerit. Autoa täytyy korjata ennen kuin sillä voi ajaa. Sitä saa korjata usein, Jefremoff sanoo.

Tunnelin päässä valoa

Tunnelin päässä näkyy vihdoin valoa, kun Inarin kunta on sitoutunut suunnittelemaan tien korjausta.

– Kunnalla on ollut pitkäaikainen varauma siitä, että hankkeen suunnitteluun varataan 300 000 euroa ja tien rakentamiseen toteuttamisvaiheessa 500 000 euroa. Sitoumukset on nyt uudistettu niin, että ne ovat edelleen voimassa. Inarin kunta on valmis panostamaan hankkeeseen 800 000 euroa, kertoo Inarin kunnan tuorehko kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen.

Valtion rahoitus puuttuu

Nellimin-tietä ei pystytä korjaamaan ennen kuin valtio on myöntänyt siihen rahoitusta. Toistaiseksi rahaa ei ole löytynyt.

– On arvioitu, että tiehen tarvitaan yhteensä kymmenen miljoonan euron rahoitus. Koko ajan käydään keskustelua siitä, mistä rahoitus saataisiin. Summa on sen verran suuri, että ELY-keskus ei voi rahoittaa tietä perustiefirman budjetista, kertoo Jaakko Ylinampa Lapin ely-keskuksesta.

Nellimiläinen ei ole kovin luottavainen

Inarissa on keskusteltu yli 30 vuotta 40 kilometriä pitkän Nellimin-tien korjauksesta.

Nellimiläinen Simo Jeffremoff ei ole kovin luottavainen.

– Luvataan ja luvataan, mutta koskaan ei saada kunnon tietä Nellimiin. En usko tiehen ennen kuin näen, että koneet tulevat ja aloittavat työt. Vasta silloin uskon siihen, Jefremoff sanoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 102658

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>