Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 102658

Saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi

$
0
0

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola on valittu Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.

Lehtola on tänä vuonna akatemian ainoa uusi jäsen Oulun yliopistosta ja myös koko Pohjois-Suomen alueelta. Hän edustaa humanistisia aloja.

Erikoistunut saamelaisten historiaan

Saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola on tutkijana erikoistunut saamelaisten ja Lapin historiaan sekä saamelaisten nykytaiteisiin, kuten myös saamelaiskuvan kehitykseen.

Lukuvuodeksi 2016–2017 Lehtola on saanut valtakunnallisen professoripoolin rahoituksen tutkimusta varten. Tietokirjoistaan Lehtola on saanut tunnustusta, muun muassa Suomen tietokirjailijoiden palkinnon korkeatasoisesta tietokirjatuotannosta.

Lehtola johtaa kahta Suomen Akatemian projektia, "Developing the Research Services of the Saami Culture Archive of University of Oulu" (2015-2016) ja "Domestication of Indigenous Discourses? Processes of Constructing Political Subjects in Sápmi" (2015–2018). Jälkimmäinen on yhteisprojekti Oulun ja Lapin yliopistojen välillä.

Jäsenet valitaan tieteellisten ansioiden perusteella

Suomalainen Tiedeakatemia toimii korkeatasoista tiedettä edustavien tutkijoiden yhdyssiteenä. Sen jäsenmäärä on rajattu ja jäsenistö valitsee uudet jäsenet tieteellisten ansioiden perusteella.

Tiedeakatemia edistää tieteen julkisuutta muun muassa kustannustoiminnan avulla, antaa lausuntoja tärkeissä tieteellisissä asioissa ja sillä on edustajia tieteellisissä järjestöissä, komiteoissa ja säätiöissä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 102658

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>