Enontekiöläisen Antti Salmen mielestä Enontekiön kunnan olisi pitänyt kuulla kuntalaisia ennen päätöstä Käsivarren erämaatukikohdan selvittämisestä.
Salmi kertoo, että hän oli ehdottanut Facebookin Enontekiön kuntalaiskanavalla, että kuntalaisille olisi annettu mahdollisuus kommentoida asiaa ennen määräyksen tekemistä.
- Ehdottomasti pitäisi kuulla paikallisia ja olinkin ehdottanut vilkkaassa some-keskustelussa kunnanjohtaja Mikko Kärnälle, että tästä oltaisiin järjestetty avoin kuntalaistilaisuus. Ehdotus ei saanut vastakaikua, Salmi kertoo.
"Hanke ei tulisi palvelemaan koko kunnan etua"
Antti Salmi on pettynyt, ettei kunta halua kuntalaisia mukaan asian käsittelyyn. Hän arvelee, että kunnassa arvataan, että suurin osa paikallisista vastustaisi ehdotusta.
- Väistämättä täytyy tulla siihen päätökseen, että kuntalaisia ei tässä vaiheessa haluta kuunnella. Eli luultavasti tiedostetaan kuitenkin, että vastakantaa tulisi aika paljon.
Salmen mielestä erämaatukikohdan rakentamiselle ei ole tilausta. Erämaatukikohdan rakentaminen haittaisi suoraan alueen porotaloutta, sanoo Salmi.
- Minun mielestä tällaiselle hankkeelle ei ole todellista tilausta eikä se tulisi palvelemaan koko kunnan etua. Haitta tulisi kohdistumaan ihan suoraan poroelinkeinoon eli siinä oltaisiin valtaamassa porojen tärkeitä laitumia, Salmi sanoo.