Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 102736

Utsjoen koulupuukotuksesta 12 vuotta vankeutta

$
0
0

Utsjoen koulusurmasta annettiin keskiviikkona tuomio.

31-vuotias mies tuomittiin keskiviikkona Lapin käräjäoikeudessa 12 vuoden vankeusrangaistukseen taposta ja laittomasta uhkauksesta.

Käräjäoikeus kovensi miehen rangaistusta hänen aiemman rikollisuutensa vuoksi noin kahdella vuodella. Mies on aiemmin syyllistynyt muun muassa kuuteen pahoinpitelyyn.

Kovempaa rangaistusta puolsivat myös tahallisuuden aste, tekotapa ja tekopaikka ympäristössä, jossa opiskelijat opiskelevat.

Oikeus määräsi miehen myös maksamaan erilaisia korvauksia muun muassa 16-vuotiaan omaisille yli 100 000 euron edestä.

Kyseessä on Utsjoella lokakuussa 2014 tapahtunut koulusurma, jossa 16-vuotias utsjokelainen lukiolaispoika kuoli puukotuksen uhrina.

Rikosnimike on tappo – omaiset vaativat tuomiota murhasta

Rikosnimike, josta mies keskiviikkona käräjäoikeudessa henkirikoukseesta tuomittiin, oli tappo.

Maaliskuussa käräjäoikeus teki tapauksessa välipäätöksen, jonka mukaan mies oli syyllistynyt henkirikokseen.

Syyttäjä vaati silloin tuomiota taposta ja laittomasta uhkauksesta, mutta lukiolaispojan omaiset vaativat tuomiota murhasta muun muassa tekotavan raakuuden vuoksi.

Lopullinen tuomio annettiin kuitenkin taposta.

– Asiassa esitetystä näytöstä ei voi tehdä johtopäätöstä, että vastaaja [syytetty] olisi ollut tarkoitus puukottaa juuri 16-vuotias mies. Asiassa esitetystä näytöstä ei myöskään voida tehdä johtopäätöstä, että teko olisi etukäteen harkittu ja suunniteltu juuri 16-vuotiaan puukottamiseen liittyen. Esitetystä näytöstä voitaisiin tehdä myös vaihtoehtoinen motiivi puukotukselle. Vastaaja on toiminut syytteessä mainitulla tavalla päästäkseen pois katsomastaan huonosta elämäntilanteesta vankilaan, tuomiossa sanotaan.

– Kun etukäteisharkintaa ei näytetty toteen ja kun tapahtuman kulkuun liittyy sattumanvaraisia seikkoja sen suhteen kenet vastaaja tulee tapaamaan koululla, niin ei myöskään ole näytetty, että vastaaja olisi toiminut etukäteisharkinnan mukaisesti, tuomiossa sanotaan.

–16-vuotiaaseen teräaseella kohdistuneet lyönnit ovat olleet raakoja, mutta niiden ei voida katsoa osoittavan kvalifiointiperusteen edellyttämää erityistä raakuutta taikka sitkeää surmaamispyrkimystä. Tekotapaa ei voida pitää lainkohdan tarkoittamalla tavalla julmana, tuomiossa sanotaan.

Käräjäoikeuden mukaan syytetyllä oli nimenomaisena tarkoituksena tappaa uhri.

Mielentilatutkimuksen tulos: Syyntakeinen

Maaliskuussa syytetty 31-vuotias mies määrättiin mielentilatutkimukseen. Tutkimus valmistui kesäkuun alussa.

Mielentilatutkimuksen mukaan syytetty oli tekojen aikana syyntakeinen.

– Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli tekojen aikana syyntakeinen. Teonaikainen butaanikaasun imppaaminen on alentanut miehen käyttäytymisen säätelykykyä, mutta itseaiheutettu päihtymistila ei vaikuta hänen syyntakeisuuteensa sitä alentavasti, tuomiossa sanotaan.

Syytetty tunnusti teon maaliskuussa. Myös todistajat ja tekninen tutkinta tukivat silloin näyttöä.

Tuomio annettiin Lapin käräjäoikeuden Ivalon istuntopaikassa. Paikalla oli toistakymmentä henkilöä, muun muassa puukotetun lukiolaispojan perhettä, sukulaisia ja median edustajia.

Valitusaikeista pitää ilmoittaa seitsemän päivän kuluessa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 102736


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>