Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 102763

Luonnonvarakeskus ja kalastaja eri mieltä Inarin muikkukannasta

$
0
0

Inarijärven muikkukanta on paikallisen kalastajan mukaan heikko. Viimeisten viiden vuoden aikana muikkuja on saanut koko ajan vähemmän. Kalastaja Matti Ropposen mukaan vielä kuusi vuotta sitten muikkua sai runsaasti.

– Nyt kannattaa mieluummin pyytää siikaa ja haukea. Torilla muikut myydään loppuun, jos niitä ylipäätään saadaan myyntiin, Ropponen sanoo.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan Inarijärven muikkukanta on sen sijaan vähintään keskinkertainen. Luken mukaan laajan järven eri osien välillä on kuitenkin suurta vaihtelua - esimerkiksi Nanguvuonolla hottamuikkua eli viime vuonna kuoriutuneita muikkuja saatiin talvinuottasaaliissa erittäin niukasti. Keskinkertaisia hottakantoja kehittyi myös Kelontekemään.

Koko Lapin muikkukannat ovat vähintään keskinkertaisia. Esimerkiksi Kitkassa kanta on vahva sekä Ylä- että Ala-Kitkassa. Muikkuja kuoriutui keväällä 2014 selvästi enemmän kuin edellisvuonna.

Kutumuikkukanta suhteellisen runsas

Myös kutumuikkuja oli Lapin järvissä suhteellisen runsaasti syksyllä 2014. Seurantajärvistä vain Simojärvessä, Miekojärvessä ja Unarissa kutukanta oli heikko.

Inarijärvessä kutumuikkujen määrä arvioitiin keskinkertaiseksi. Syksyinen kutupyynti on Inarijärvellä tärkeää, mutta viime syksynä pyyntikausi jäi lyhyeksi, koska järvi jäätyi aikaisin. Järven muikkusaalis pieneni puoleen edellisvuotisesta.

Koneelliseen perkuuseen tarvitaan vähintään kymmensenttinen kala, mutta moniin kotitalouksiin ostetaan monesti ihan pientäkin muikkua.

– Kun muikkuja on paljon, ravinnosta tulee pula ja kala jää pieneksi. Pienen kalan markkinointi kuluttajille on vaikeaa. Siellä, missä muikkuja on vähemmän, ruokaa riittää ja kala kasvaa. Itse valmistan ruokaa mieluiten pienestä muikusta, koska sen voi syödä ruotoineen, kertoo tutkija Irma Kolari Luonnonvarakeskuksesta.

Luke seuraa muikkukantoja ammattikalastajille suunnatulla kyselyllä. Muikku on saaliin määrän ja arvon perusteella sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Seurannan tavoitteena on saada yleiskuva maamme muikkukannoista ja ennakoida tulevaa kehitystä. Luken kevättalvella 2015 tekemään kyselyyn vastasi runsaat sata kalastajaa, ja kysely kattoi noin 80 muikkujärveä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 102763

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>