Joikaaja Ingá-Máret Gaup-Juusolla ja hänen levy-yhtiöllään Tuupa Recordsilla on aihetta juhlaan.
Gaup-Juuso tuli toiseksi pääsiäisenä järjestetyssä, jo perinteeksi muodostuneessa saamelaisten musiikkikilpailussa Sámi Grand Prix'ssä Kautokeinossa.
Yhteensä joikuosiossa kilpaili tänä vuonna yhteensä kymmenen esitystä ja kilpailun voitti Johan Anders Baer Karasjoelta.
Gaup-Juuso joikasi joikufinaalissa siskonsa Elle-Magredan ja Baer ystävänsä Suutari-Ánden.
Ensimmäinen cd-levy ilmestyy kesällä
Gaup-Juuso työstää myös ensimmäistä albumiaan, jonka on määrä ilmestyä ensi kesänä.
Ingá-Máret Gaup-Juuso tulee julkaisemaan albumin Mingá-nimellä.
– Mingá-yhtyeeseen kuuluu Gaup-Juuson lisäksi pitkään saamelaismusiikin parissa työskennelleitä muusikkoja, Tuupa Records tiedottaa.
Mingá aloittaa keikkailun tulevana kesänä.
Myös Gaup-Juuson levy-yhtiön pomo palkittiin viikonloppuna
Gaup-Juuson ja Mingán levyn julkaisee Suomen ainoa saamelaismusiikkiin erikoistunut levy-yhtiö Tuupa Records Oy.
Tuupa Recordsin perustaja Jussi Isokoski palkittiin pääsiäislauantaina Áillohaš-musiikkipalkinnolla, joka ojennettiin hänelle Sámi Grand Prix -finaalin yhteydessä Kautokeinossa, Pohjois-Norjassaa.
– Pääsivät ylllättämään pahemman kerran, ei ollut kyllä mitään hajua! Olin täällä Sámi Grand Prix'ssä äänittämässä finaaliartistien levyä ja olin jo lähdössä muihin hommiin, mutta järjestäjät pyysivät minua vielä jäämään kuuntelemaan itse finaaliakin, jotta tietäisin mitä sitten miksaan, Isokoski nauraa.
Isokoski sanoo olevansa innoissaan Mingán tulevasta levystä ja iloitsee uudesta artistikiinnityksestä.
– Koko yhtiö toivottaa Ingá-Máretin tervetulleeksi Tuupan alati kasvavaan perheeseen. Odotamme kaikki innolla tulevaa yhteistyötä ja toivomme sen kestävän pitkään. Mingá on erinomainen lisäys artistikatalogiimme, Isokoski sanoo.
Gaup-Juuso yksi harvoista julkisesti joikaavista
Ingá-Máret Gaup-Juuson mukaan joikaaminen on erittäin tärkeä osa saamelaisten perinteitä.
Suomen puolella on vain pieni joukko joikaajia, jotka esiintyvät julkisesti. Tästä osoituksena oli esimerkiksi se, että Sámi Grand Prix -joikuosan Suomen osakilpailussa Enontekiöllä ei tänä keväänä ollut kuin yksi osallistuja – nimenomaan Ingá-Máret Gaup-Juuso.
Gaup-Juuson levyllä tullaan kuulemaan sekä perinteisiä että moderneja joikuja.
– Olen ollut aktiivinen joikaaja lapsuudestani lähtien. Levylläni haluan tuoda esille vahvaa joikaamista ja joka todella lähtee tunnepohjalta. Levylläni tulee olemaan sekä uusia ja vanhoja perinteisiä joikuja.
Levyllä pop-musiikkia ja autenttista joikua
Mingán levyn tuottaa Roope Mäenpää. Hänet tunnetaan muuan muassa pitkästä yhteistyöstään Niillas Holmbergin kanssa.
Mäenpää vastaa myös pitkälti levyn sävellyksistä. Hän mukaansa levylle tuleva musiikki yhdistelee tämän päivän pop-musiikkia ja joikua raakana ja autenttisena.
– Pidän lähtökohtaisena päämääränä, että joiun alkuvoimaa ei tuhota reformoimalla sitä tähän päivään. Joiku ainoastaan siirretään ympäristöön, joka on raikas ja kiinni tässä ajassa, Mäenpää sanoo.
Mäenpään mukaan he pyrkivät tekemään musiikkia, joka ei seuraa tyylillisesti ihanteitaan, vaan pyrkii luomaan oman tyylinsä ja polkunsa.
Gaup-Juuso on joikannut kuninkaallisille
Vaikka nyt tekeillä oleva levy on Ingá-Máret Gaup-Juuson ensimmäinen, ei hän silti ole uusi nimi saamelaisella kulttuurikentällä.
Joikaamisen lisäksi hän on näytellyt Beaivváš-teatterin ja Norjan kansallisteatterin näytelmissä. Hän on joikannut niin Monacon ruhtinasparille kuin Norjan kuningasparillekin.
Ruotsin kuningasperheelle hän on esiintynyt yhdessä euroviisuvoittaja Loreenin kanssa.
Ruotsin SVT:n tuottamassa Sápmi Sessions -ohjelmasarjassa Gaup-Juuso teki niin ikään yhteiskappaleen Loreenin kanssa.
Big Brother -kisan voittanut Andte Gaup-Juuso on Ingá-Máret Gaup-Juuson pikkuveli.