Vuosituhansien takaa kumpuaa viisautta nykyihmisille asti – ainakin jos asiaa kysyy kivikauden tutkijoilta. Erityisesti ihmisen ja luonnon suhteesta löytyisi opittavaa, sanoo Oulun kivikautisessa museo- ja tutkimuskeskuksessa Kierikissä työskentelevä arkeologi Sami Viljanmaa.
– Nykyisiä ihmisen aiheuttamia ympäristökatastrofeja ihmetellessä juuri tämä kestävä yhteiselo luonnon kanssa on sellaista, mitä kivikaudesta hyvinkin voitaisiin ottaa opiksi.
Viljanmaan mukaan arkeologisista tutkimuksista näkee, kuinka ihminen on kivikaudella toiminut luonnon ehdoilla.
– Ympäröivää luontoa hyödynnettiin, mutta sitä ei ylikäytetty. Sen kanssa elettiin sopusoinnussa.
Esimerkiksi saaliseläimet hyödynnettiin mahdollisimman tarkasti: liha syötiin ja nahasta sekä eläinten luista valmistettiin vaatteita ja tarve-esineitä. Rannikolla hylkeiden rasvasta keitettiin öljyä eli traania, jota voitiin hyödyntää myös vaihtokaupassa.
Kivikautisen luontosuhteen merkitystä korostaa myös Oulun yliopistossa arkeologisesta tutkimuksesta ja tutkimusperinteistä väitellyt Kerkko Nordqvist. Väärillä päätöksillä sai paitsi itsensä, myös koko yhteisön hyvinkin nopeasti heikkoon kuntoon.
– Silloin ymmärrettiin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokaisella teolla ja myös jokaisella tekemättä jättämisellä on omat seurauksensa.
Nykyihmisen kaltaiset vaeltajat asettuivat pohjoiseen
Nykyisen Suomen alueelle asutus levisi ainakin kahta tai kolmea pääreittiä: idästä Vienanmeren suunnasta, etelästä Suomenlahden yli ja pohjoisesta pitkin Norjan rannikkoa. Erilaisista kulttuureista lähteneet tulijat toivat alueelle myös omat tapansa ja osaamisensa.
Suomeen mahtui kivikaudella useita itsenäisiä kulttuuripiirejä. Suomenlahden tuntumassa vaikutteet levisivät sekä idästä länteen että etelästä pohjoiseen, mutta esimerkiksi Saimaan suurten vesistöjen alueelle vaikutteita tuli suoraan myös Vienanmeren suunnalta, ja nykyisen Pohjois-Suomen alueelle asutusta ja kulttuuria levisi myös pohjoisen kautta pitkin Atlantin ja Jäämeren rannikkoa.
– Esimerkiksi joet ovat olleet merkittäviä yhteysreittejä, mutta niidenkin merkitys on aikojen kuluessa vaihdellut, Herkko Nordqvist sanoo ja muistuttaa, että kivikausi on ollut tuhansien vuosien mittainen ajanjakso.
Pohjanlahden pohjukassa on ollut hyvin voimakas paikallinen kulttuuriperinne, joka on toiminut osittain käsi kädessä Pohjois-Ruotsin kanssa, kertoo Kerkko Nordqvist.
Nordqvistin mukaan neoliittisen kivikauden alussa eli noin 7 000 vuotta sitten yleistyneen keramiikan perusteella on nähtävissä, että alueelta oli vahvoja yhteyksiä myös itään ja Vienanmeren suuntaan.
Siitä, millaisia ihmisiä kivikauden asukkaat sitten olivat, ei ole tarkkaa tietoa. Arkeologisten tutkimusten perusteella on arvioitu, että tuon ajan ihmiset ovat olleet paljolti nykyisten suomalaisten ja skandinaavien kaltaisia. Itä-Karjalassa tehtyjen löytöjen perusteella on arvioitu, että miesten keskipituus olisi ollut 177 senttiä ja naisten 165 senttiä.
Kasvojen piirteet ovat olleet todennäköisesti jykevämpiä kuin nykyihmisillä, sillä metsästä kerättyjen kasvien ja saaliiksi saatujen eläinten lihan pureskelu kun vaati voimia leukavärkeiltä.
Kivikaudelta peräisin olevia hautapaikkojakin löytyy vain ani harvoin. Kierikkikankaalta on löydetty noin 5 500 vuotta vanha punamullan värjäämä ja koillis-lounaissuuntainen alue, joka on tulkittu haudaksi.
– Ihmisjäänteitä ei ole kuitenkaan kivikaudelta asti säilynyt, kertoo Sami Viljanmaa.
Mistä elanto hankittiin?
Itämeren ja sitä edeltäneen Litorinameren aikana noin 5 000 – 7 000 vuotta sitten Pohjanlahden perukoille syntyi vahva pyyntikulttuuri, joka veti rannikoille ja jokisuistoihin poikkeuksellisen paljon asutusta.
Kalastukseen ja hylkeenpyyntiin perustuvan elämän vauraus perustui mereen ja meren antimiin.
Jääkauden jälkeisenä aikana pohjolan ilmasto oli nykyistä lämpimämpi. Lämmin ilmanala esti meren eteläisten osien jäätymisen. Se ajoi meressä elävät valtavat hyljelaumat kohti pohjoista, missä hylkeiden lisääntymiselle oli vielä otollisia jäätiköitä.
Hylkeiden valtavasta määrästä löytyy vieläkin paljon jälkiä muinaisten asutusten lähettyviltä. Esimerkiksi Kierikin kaivauksilta hylkeen luita löytyy lähes päivittäin.
– Rannikon suurissa kylissä hylkeenpyynti oli pääelinkeino. Kalastus oli todennäköisesti hyvänä kakkosena.
Kalastuksen jäänteiden löytäminen on vaikeampaa, koska ruotojen säilyminen vuosituhansien läpi on luunkappaleita harvinaisempaa. Vanhoista elinkeinoista on jäljellä myös pyyntivälineiden kappaleita, vaikka karu pohjoinen luonto tekeekin parhaansa jäänteiden maaduttamiseksi.
Arjen askareita ja kaupankäyntiä
Vaikka nykyihminen helposti luokittelee kivikauden elämän alkeelliseksi, ei elämä ja arki kivikaudella ollut erityisen raskasta tai köyhää.
Kun kivikauden elämää on pyritty hahmottamaan, sitä on verrattu muun muassa myöhempien aikojen luonnonkansojen elämään, ja sen perusteella on arvioitu, että varsinaiseen ruuan hankintaan on kulunut päivässä vain muutama tunti.
Hylkeenpyynnin ja kalastuksen lisäksi ruokaa saatiin pyytämällä metsän eläimiä ja keräämällä kasveja. Vaikka pientä kasvien kasvatusta onkin esiintynyt, ei Viljanmaan mukaan voida puhua varsinaisesta viljelystä, josta olisi jäänyt jäänteitä.
Arjen toki täyttivät monenlaiset askareet, kuten asumusten korjaaminen, pyyntivälineiden kunnostaminen, asusteiden teko ja korjailu, korien punonta sekä erilaisten kivi- ja saviesineiden työstäminen.
– Luultavasti jonkinlaisessa puuhassa on oltu suurin piirtein koko valveillaoloaika, sanoo Sami Viljanmaa.
– Voisi sanoa, että elämä kivikaudella oli joiltakin osin myös varsin yltäkylläistä. Jäänteiden perusteella voidaan päätellä, että elämä ei ole ollut pelkkää raatamista.
– Siitä kertovat esimerkiksi hyvinkin kaukaisilta seuduilta peräisin olevat tuotteet: on pystytty kaunistautumaan esimerkiksi meripihkakoruilla.
Kivikauden asusteet tehtiin usein pääasiassa maaeläinten ja hylkeiden nahasta.
Kierikin kaivauksilta on löytynyt myös viitteitä siitä, millaista elämää lapset viettivät. Tästä kertovat muun muassa pieni saviastia, joka todennäköisesti on lapsen tekemä. Löytöjen joukkoon kuuluu myös koivuntuohitervan kappale, josta on löytynyt pienen lapsen hampaan jäljet.
– Ehkäpä koivuntuohitervan pureskelu on ollut samanlaista ajanvietettä kuin nykyajan purukumin pureminen.
Henkilökohtaisesta puhtaudesta huolehdittiin todennäköisesti esimerkiksi saunomalla.
Pohjanlahden rannikolta pyydettiin hylkeitä enemmän kuin itselle oli tarpeen, ja ylimääräinen saalis kulki kauppatavarana yli pitkiäkin matkoja. Kaupaksi menivät esimerkiksi nahat ja rasvasta keitetty traani.
Kauppasuhteet ulottuivat hyvinkin pitkien matkojen taakse, sanoo Sami Viljanmaa.
– Baltian seudulta on tullut meripihkakoruja ja idästä piikivestä valmistettuja esineitä, lähinnä nuolenkärkiä. Todennäköisesti Äänisjärven suunnalta on tullut kuparisia esineitä ja Pohjois-Skandinaviasta on saatu jonkin verran punaliuskeista valmistettuja esineitä.
Jopa satojen ihmisten kyliä
Maan nouseman takia muinaiset rannat sijaitsevat nykyisin kaukana sisämaassa. Siellä ne ovat myös vähäisen maankäytön takia yleensä säilyneet melko hyvin, vaikka alueella olevat puurakennelmat ovatkin pääosin maatuneet pois.
Jäljellä on enää asuinpaikkoja ja satunnaisia pikkuesineitä, joiden perusteella kuva kivikaudesta rakentuu pala kerrallaan. Rakennuksia ei enää ole. Asumusten jälkiä toki löytyy.
Jäljelle maastoon on jäänyt esimerkiksi asumusten pohjia ympäröiviä maavalleja sekä kantikkaita maatuneita pohjia, jotka erottuvat erivärisenä ympäröivästä alueesta.
Kierikin kivikautisessa kylässä kivikautisia asumusten rekonstruktioita rakentava arkeologi Antti Palmroos sanoo talonpohjien muodon viittaavan hirsikehikoiden käyttöön, mutta se mitä pohjan päälle on rakennettu, on lähinnä arvausta. Ennallistuksetkin on suunniteltava lähinnä sen mukaan, millaisia työvälineitä ja -menetelmiä sekä materiaaleja alueella on ollut käytettävissä.
– Joskus kaivauksissa löytyy merkkejä puupaaluista ja tukirakenteista, mutta ne ovat hyvin vaikeasti tulkittavissa.
Useimmat talot olivat yksinkertaisia harjakattoisia asumuksia, joiden keskellä lämpöä ja valoa toi avoin tulipaikka. Jokivarsilla taloista muodostui kyläalueita, joissa saattoi asua kymmeniä, joskus jopa satoja ihmisiä.
Kierikin kaivausten perusteella on nähty, että esimerkiksi Iijokivarressa on ollut jopa 60 metriä pitkiä taloryhmiä, joista on muodostunut oman aikana rivitaloja joen aurinkoisille pohjoisrannoille.
Selviäisitkö sinä kivikaudella?
Vaikka kivikauden aikaa pidetään alkukantaisena ja alkeellisena ajanjaksona, eivät ihmiset kivikaudella olleet paljoakaan erilaisia kuin nykypäivän kadunkulkijat.
Herkko Nordqvistin mielestä kivikauden ihmisiä ei voida pitää alkukantaisina villeinä.
– Kivikauden ihmiset olivat hyvin taitavia ja fiksuja siinä ajassa ja teknologisessa ympäristössä, jossa he elivät. Luonnonympäristön hallinta ja siihen liittyvä osaaminen on ollut aivan omaa luokkaansa.
Myös yhteisöjen toimintaa on jo kivikaudella ohjattu ja johdettu erilaisilla järjestelmillä, mistä kertoo osaltaan myös kylien muodostuminen ja erilaiset yhteisölliset kalastus- ja metsästysmuodot.
Herkko Nordqvistin muistuttaa, että älyltään ihmiset olivat nykyihmisten kaltaisia.
– Se ero tietysti on, että nykyisin meillä on käytössä tieteen ja kirjoitetun tradition mukanaan tuomaa tietoa. Näennäisesti se tietysti asettaa kivikauden ihmiset eri asemaan, mutta ihmisinä he eivät poikenneet meistä.
Mutta selviäisikö nykyihminen kivikauden oloissa?
Sami Viljanmaan mukaan ilman opettelua kivikauden elämä olisi vaikeaa, mutta koska itse ihminen ei ole juuri muuttunut Kierikin kultakauden ajoista, sinnikkäästi harjoittelemalla nykyihminenkin pärjäsi kivikaudella.
– Toki monenlaisia asioita pitäisi opiskella, mutta ei ne mahdottomia asioita olisi nykyisillekään kaduntallaajille oppia.
Lähteet:
Juha Ylimaunu: Itämeren hylkeenpyyntikulttuurit ja ihminen–hylje-suhde – Samuel Vaneeckhout: A social panarchy: social changes on the Bothnian Bay between 6500 and 4000 cal BP, (Studia Humaniora Ouluensia 12) Oulun yliopisto – Susanne Åberg: Litorinameren ylin ranta Suomessa, Helsingin yliopisto – Kerkko Nordqvist: The Stone Age of north-eastern Europe 5500–1800 calBC. Bridging the gap between the East and the West, Oulun yliopisto – Kierikkikeskuksen näyttely ja näyttelyopas